Omakuva

Marjatta Ripsaluoma

Elämää ja kirjoituksia

 

 

 

Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset. Suom. Jaana Kapari. TEOS 2006, 1028 s.

SENTTARIN KOOTUT

 Marjatta Ripsaluoma

Edgar Allan Poe eli lyhyen elämänsä vv. 1809-1849. Poe'n aikana harvemmin kustannettiin kirjoja. Kirjailija oli se, joka onnistui saamaan artikkeleita julkaistavaksi lehtiin, jollaiseksi Poen tässä luetun omankin todistuksen mukaan kelpasi lähes mikä tahansa läpyskä. Lehdet taistelivat ankarasti lukijakunnasta.

Senttarit elivät kirjoittamisellaan, juuri heitähän luettiin. Sana tulee siitä, että aikoinaan sentistä tekstiä maksettiin tietty senttimäärä rahaa.

Eräässä parin vuosikymmenen takaisessa haastattelussa runoilija Arto Melleri kysyi: "No Tyyri, onko kiva olla sanomalehtikirjailija?". Heiton syynä on selvästi oletus, että sanomalehteen kolumneja tai kritiikkejä kirjoittavat ovat huonompia ihmisiä kuin kirjailijat.

Tuskin on toinen ilman toista.

Nämä Poe'n 66 kertomusta eivät ole novelleja. Ne eivät myöskään ole artikkeleita, vaikka joskus muistuttavat hätkähdyttävän paljon nykyisiä kolumneja, nämä ovat tosin paljon pidempiä. Ihmisillä oli enemmän aikaa lukea lehtiä.

Kauhun klassikko

Epäilemättä tieteiskirjallisuuden, fantasian ja n.k. goottilaisten tarinoiden ystävät pitävät näistä tarinoista. Ainut mutta on käännös. Suomentaja Jaana Kapari on ollut aika pahassa paikassa.

Suomeksi ei ole olemassa vastaavaa kirjallisuutta 1800-luvun alussa.

Toissavuosisadan alun kirjallisuus Suomessa oli keskittynyt edelleen hartauskirjallisuuteen, vaikka kansanrunoutta, Suomen kansan vanhoja satuja ja muita vanhoja tarinoita jo kirjattiin ylös. Pitäjien arkistot noilta ajoilta kyllä pullistelevat josjonkinlaisia tarinoita, mutta suurimmalta osalta ne ovat arkistoihin hautautuneet.

Tieteistarinat ovat hellyttäviä, koska niissä oletetaan aika erilainen kosmos kuin mitä nykytiede tietää. Esimerkiksi  kertomuksessa Eiraan ja Kharmionin keskustelussa kerrotaan miten komeetta iskeytyy maahan ja tuhoaa sen. Mielenkiintoista on, että Poe tässä puhuu ilmastonmuutoksesta. Sattui niin, että 1800-luvun alkukymmeninä ilmasto kylmeni yhtäkkiä ja ihmiset keskustelivat asiasta paljon.

Mutta hän puhuu tässä yhteydessä myös ihmisyhteisöjen repeytymisestä, toivottomuudesta ja irrationaalisuudesta. Paljon se puoli ei eroa nykyisen ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ihmisten mieliin. Ihmiset ovat masentuneita ja/tai neuroottisia.

Kuumailmapallot olivat kuuma keskustelunaihe ja niissä matkustellaan silloin tällöin, jopa kuuhun asti. Kuvaukset kuumailmapallosta tuntuvat niin konkreettisilta, että oletan Poe'n itsensä sellaisella matkanneen. Vaikutti siltä, että aikalaiset ajattelivat matkustustavan tulevan yleiseksi.

Goottilaisia kertomuksia on paljon ja niissä usein ihmisiä haudataan elävältä tai näyttäytyy omituisia henkilöitä, jotka saattavat olla jopa dzinnejä tai muita demoneita. Mielisairauksista puhutaan usein ja ne ovat jotain mystisen salaperäistä. Goottilaisuus on nykyajan määritelmä, entisajan kauhutarinassa ei pidetty erityisen oleellisena, että ihminen on pukeutunut kokomustiin ja kynnet ja huuletkin ovat mustat. Ennen kerrottiin takkavalkean äärellä kummitustarinoita.

Kauhukertomusten ihmiset ovat miltei järkiään päästään sekaisin tai muuten kummallisia. Mutisevat itsekseen kuin oudot ihmiset Helsingin metrossa. Kukin aika ja kulttuuri päättävät selväpäisyyden ja sekopäisyyden rajat.

Kauhukertomuksista tunnetuimpia taitavat olla Usherin talon tuho ja Tynnyrillinen Amontilladoa. Amontillado-tarinan olen lukenut jo oppikoulussa, jossa luettiin kokoelma Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja (toim. Aulis Ojajärvi WSOY 1961), Poe'n tarinoista oli mukana tämä yksi, Yrjö Kivimiehen suomentama nimellä Amontillado-tynnyri. Usherin talon häviöstä (siis ei tuhosta) Jean Epstein teki elokuvan vuonna 1928.

Peter von Bagh otti Elokuvan historia-teokseensa (Otava 1998, uudistettu laitos) Epsteinin mietiskelyä Poe'n kirjailijanlaadusta:

Poella kuolemaan itseensä liittyy eräänlaista viehätystä. Näin myös elämään. Elämä ja kuolema ovat samasta aineesta valettuja, yhtä hauraita. Samoin kuin elämä murtuu, kuoleman kerä purkautuu.

Eräs kuolemaan liittyvä juonne ovat mystiset sairaudet. Lääketiede ei ollut sillä tasolla kuin nykyään ja sairauksiin liittyi kaikenlaista taikauskoa. Kaukana ei ole ajatus, että synnin palkka on kuolema. Ihminen sairastui kummallisiin sairauksiin varsinkin hillittömän elämän seurauksena.

Suomennoksen ongelmia

Suomentaja Jaana Kapari on valinnut vanhanaikaisen suomen tekstin pohjaksi. Kun juuri tällaista englantiin verrattavaa suomea ei ole olemassa, siksi suomennoksen pohja on hutera. Sen lisäksi vanhahtava suomi käy 1028 sivun mittaan pitkäveteiseksi.

Tuumat, jalat ja muut mitat on jätetty silleen, mikä hankaloittaa lukemista. Samoin tekstin seassa on ranskaa ja latinaa, joista osan löytää kirjan lopun viitteistä, mutta ei kaikkia. Saint Augustine on  Pyhä Augustinus ja hänen pääteoksensa on suomennettu nimellä Jumalan valtakunnasta, joten aivan suotta käytetään latinaa (De Civitate Dei).

Sattumoisin kirjahyllyssäni on Edgar Allan Poe'n kootut teokset englanniksi (The Raven Edition: The Works of Edgar Allan Poe, in Five Volumes, P.F. Collier & Son, 1903), joten vertailu oli mahdollinen.

Sivulla 283: Huomasin hänet aivan erikoisen kauhun kahleorjaksi. "Minä tuhoudun", hän sanoi, " minun täytyy tuhoutua tähän surkeaan hullutukseen" . Alkuperäiskertomuksessa (The Fall of the House of Usher) Usherin talon tuhossa käytetään sanaa folly. Tässä se ei tarkoita hulluttelemista, vaan mielisairautta.

Samassa tarinassa on pitkä Poe'n runo, jonka on kääntänyt Ilpo Tiihonen. Siinä hän onnistui mielestäni hyvin ja seuraili Kaparin vanhahtavaa suomennosta.

Alkupuheessaan Kapari sanoo, ettei voi ottaa kantaa siihen oliko Poe itse, minä-kertojana kun usein esiintyy, oopiumin syöjä tai polttaja. Tässä on pakko huomauttaa  erosta verrattuna 1800-luvun tapoihin. Silloin ei oopiumia tai muita nyt huumausaineiksi kutsuttuja oltu kielletty. Esimerkiksi 1880-luvulla lanseeratussa Coca-Colassa oli ainakin alunperin kokaiinia. Aineen koostumus on salainen, joten tietoa kokaiinin nykyisestä määrästä ei ole.

Useat näynomaiset, vimmaiset kertomukset kyllä viittaavat Poe'n omakohtaisiin oopium-kokemuksiin. Sir Arthur Conan Doyle, joka otti Poe'n murhamysteereistä oppia, teki hänkin Sherlock Holmesistaan nykyajan silmin hieman epäilyttävän dandyn.

Poe käyttää pitkiä virkkeitä, joita olisi hyvin voinut katkoa, koska suomi on pitkäsanainen kieli.

Jaana Kapari kirjoittaa viimeksi kääntäjän loppusanoissaan: Huh, tulipahan tehtyä!: p.o. tehdyksi. Olen tietoinen siitä, että kielitoimisto on ruvennut lepsuksi. Mutta minusta se ei tarkoita sitä että suomentaja saa ruveta lepsuksi!

Aikansa intellektuelli

Poe oli laajasti sivistynyt ihminen. Hän kävi koulua Englannissa ja opiskeli sittemmin Virginian yliopistossa, joka tuolloin oli yksi USA:n johtavia yliopistoja. Sen jälkeen hän asui suurimman osan elämäänsä Baltimoren hyvin kansainvälisessä kaupungissa.

Kirja on ehdottomasti autenttinen esitys 1820-40-lukujen sivistyneen kirjoittajan teksteistä. On muistettava, että Poe'n aikalainen oli Walt Whitman (tiettävästi kirjailijat eivät koskaan tavanneet) mutta kun Poe'n senttauksia lukee, niin ei auta: kyllä Whitmanin teos Leaves of Grass (suom. Arvo Turtiainen: Ruohoa, Tammi 1965) on kestänyt paremmin aikaa.

Vertaus on ehkä sikäli epäreilu, että novelli taidemuotona oli vielä odottamassa itseään. Kertomuksia sen sijaan on varmaan ollut niin kauan kuin ihmiskunta on puhunut. Novelli lienee omanlaisensa kertomus.

Koska Poe kirjoitti lehtiin, hän usein käsitteli aikansa ihmisiä ja ilmiöitä, eikä meillä ole niistä valitettavasti enää aavistustakaan. Parhaimmillaan hän on mielestäni fiktiivisissä kertomuksissaan. Niiden vuoksi kertomusten suomennos kannatti.