Omakuva

Marjatta Ripsaluoma

Elämää ja kirjoituksia

 

 

 

Brechtiä muistellessa

Bertolt Brecht: Ruuskasen hevonen

(Das Pferd des Ruuskanen. Aus Chroniken)

Runon, joka kuvaa Nivalan "konikapinaa" vuonna 1932, kirjoitti Bert Brecht

ollessaan Suomessa vuosina 1940-41. Hän kiinnostui aiheesta kuultuaan

selostuksen painokanteesta, joka kohdistui Pentti Haanpään kuvauksiin

"Pulamiehet puhelevat" ja "Pulamiehet lähtevät liikkeelle" aikakauslehdessä

Tulenkantajat. Sekä Pentti Haanpää että Tulenkantajain toimittaja Erkki

Vala saivat sakkoja, niin arkaluontoisena pidettiin 1930 kertomusta

maanviljelijäväestön hädästä. Painokanteen seurauksena sai "Nivalan

konikapina" kuitenkin kansainvälisen maineen, kuten Brechtin kronikka

osoittaa: Runo on yksityiskohdiltaan hyvin tarkka ja täsmällinen.

Jäljennöksen Brecht-Archivin hallussa olevasta runon käsikirjoituksesta

antoi Berliinin Suomalais-ugrilaisen instituutin edustaja, tri Richard

Semrau syksyllä 1963 Helsingissä käydessään Erkki Valalle, joka suomensi

kronikan Tilanne-lehteä (ilmestynyt 1963-1966) varten.

Kun talouspulaa oli kestänyt kolme talvea,

kaatoivat Nivalan talolliset metsiensä puita kuten tavallisesti

ja kuten tavallisesti vetivät pienet hevoset tukkeja

joen rannalle, mutta tuona vuonna

saivat he rungosta vain 5 Suomen markkaa eli niin paljon

kuin pala saippuaa maksaa. Ja kun talouspulan neljäs kevät tuli,

joutuivat niiden talot vasaran alle, jotka eivät olleet syksyllä verojansa

maksaneet.

Ja ne, jotka olivat veronsa maksaneet,

joutuivat ojasta allikkoon:

he eivät voineet ostaa rehua hevosilleen,

jotka olivat välttämättömiä metsä- ja maatöissä,

niin että hevosten karva menetti kiiltonsa ja kylkiluut törröttivät pystyssä,

ja niin tuli Nivalan nimismies talollinen Ruuskasen luo pellolle

ja sanoi painokkaasti: Etkö tiedä, että on olemassa laki,

joka kieltää rääkkäämästä eläimiä. Katso hevostasi. Kylkiluut

Pistävät esiin sen nahasta. Tämä hevonen

on sairas ja se pitää lopettaa.

Sen jälkeen nimismies meni menojaan. Mutta kun hän kolme päivää myöhemmin

kulki paikan ohitse, näki hän Ruuskasen

ja tämän kaakin tekevän työtä pienellä pellolla

aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut eikä nimismiestä

eikä lakia olisi olemassakaan.

Suuttuneena

hän lähetti paikalle kaksi poliisia tiukasti määräten,

että näiden oli otettava Ruuskasen hevonen

ja vietävä piinattu eläin heti teurastajalle.

Poliisit tekivät työtä käskettyä ja taluttivat Ruuskasen hevosta läpi

kylän, mutta havaitsivat, että he saivat saattoväkeä:

joka talosta tuli tuimannäköinen mies ja liittyi kulkueeseen hevosen

perässä astuskellen, niin että kylän laidassa

poliisit pysähtyivät neuvottomina,

ja silloin talollinen Niskanen,

hurskas mies, Ruuskasen ystävä, teki ehdotuksen

että kylän miehet keräisivät yhteisvoimin hiukan rehua Ruuskasen hevoselle,

niin että

sitä ei tarvitsisi teurastaa. Silloin poliisit luopuivat Ruuskasen

hevosesta ja veivät sen sijaan eläinystävällisen nimismiehen luo

talonpoika Niskasen esittämään hurskasta rehutarjousta

Ruuskasen hevosen puolesta. Katsokaas herra nimismies, sanoi Niskanen,

hevonen ei ole sairas, se on vain rehun puutteessa. Ja Ruuskasen tulee

nälkä, jos hänellä ei ole hevosta.Jos hevosen teurastat, täytyy sinun

teurastaa mieskin, herra nimismies.

Kuinka uskallat puhua minulle noin? sanoi nimismies. Hevonen

on sairas ja laki on laki, ja sen vuoksi elukka lopetetaan.

Huolestuneina menivät

Niskanen ja molemmat poliisit pois,

ja poliisit ottivat uudestaan Ruuskasen tamman tallista

ja lähtivät kuljettamaan sitä teurastajalle, mutta

kun he tulivat kylätielle, seisoi siellä viitisenkymmentä

talollista aivan kuin kivenjärkäleet ja katseli

äänettöminä heitä. Poliisitkaan eivät puhuneet,

vaan luopuivat hiljaisesti Ruuskasen tammasta,

jonka talolliset veivät takaisin talliin.

Tämä on kapinaa, sanoi nimismies. Päivää myöhemmin

saapui läänin pääkaupungista tusinan verran liikkuvia poliiseja

kiväärit mukanaan Nivalan rauhaisille niittymaille

osoittaakseen selvääkin selvemmin,

että laki on laki. Sinä päivänä

ottivat talolliset tupansa puhtaalta seinältä

kiväärinsä, jotka riippuivat

raamatunlausetaulujen vieressä,

vanhat kiväärit vuodelta 1918,

jolloin he taistelivat punaisia vastaan. Nyt

he suuntasivat ne liikkuvaa poliisikomennuskuntaa vastaan.

Jo samana iltana

piiritti kolmesataa talonpoikaa, jotka tulivat

lähiseutujen kylistä, nimismiehen talon,

joka oli mäellä lähellä kirkkoa. Vitkastellen

tuli nimismies portaille, vilkutti valkealla kädellään

ja puhui kauniita sanoja Ruuskasen hevosesta luvaten,

että se jätettäisiin henkiin. Mutta talolliset

eivät enää puhuneet vain Ruuskasen hevosesta, vaan vaativat, että

pakkohuutokaupat tuli lopettaa ja rästiverot antaa anteeksi. Pelästyneenä

ja kauhistuneena

kiiruhti silloin nimismies puhelimeen, sillä talonpojat

olivat unohtaneet paitsi lain myös puhelimen,

ja niin nimismies lähetti hätähuutonsa Helsinkiin, ja samana yönä

tuli pääkaupungista seitsemällä autobussilla

kaksisataa sotilasta konekiväärein aseistettuna, ja kärjessä oli

panssariauto. Ja tällä sotavoimalla talonpojat voitettiin

ja heidät pakattiin nuorisoseuratalolle kuin sillit tynnyriin

ja heidän sanankäyttäjänsä joutuivat Nivalan käräjille

ja tuomittiin puolentoista vuoden vankeusrangaistukseen,

niin että järjestys palautui Nivalaan.

Syytetyistä sai armon ainoastaan Ruuskasen hevonen,

ja tämäkin tapahtui

vain pääministerin henkilökohtaisen asioihin puuttumisen vuoksi,

häntä kun olivat liikuttaneet monet anomuskirjeet."

* * *

BB:n tie suomeen

Kun nyt BB olisi täyttänyt vuosia tänä vuonna, 100 vuotta 10.2.00, ja on ollut kuolleenakin jo kauan, niin emmekö me kaikki ole kertakaikkisen kyllästyneitä koko BB-rukkaan, jota on pidetty yllä tekohengityksellä koko vuoden?

Ovatko katsomot muka pursunneet kansaa joka haluaa nähdä BB:n kuuluisaa eeppistä teatteria? Ja eikö jokainen aivan vähän kulttuuria harrastanutkin tiedä, että 70-luvun vasemmistolaiseen liikkeeseen kuului olennaisesti rumasti ja huutaen laulettu melu, jota kutsuttiin työväenlauluksi? Solidaarisuus!

Vai onko kenties niin, että Brechtiä on hankala muistella sen vuoksi että solidaarisuus on ollutta ja mennyttä? Että kun liu'uttiin 80-luvun pörssikeinottelusta 90-luvun lamaan, niin mukana seurasi moraalin rappio, joka kieltää tuntemasta sääliä saappaiden alle poljettuja kohtaan?

BB:llä oli erityinen side Suomeen. Se tekee meidät tärkeiksi sen ohella että Brecht on koko maailman teatterin uudistaja, runoilijakin. Kalevi Haikara todistaa tiiliskivimäisessä Brecht-elämänkerrassaan ajasta Brechtin elämässä, kaikkein onnellisimmasta: vuosi Suomessa, aika jolloin hän katseli huolestuneesti karttaa ja näki aivan pienen portin ylhäällä Jäämerellä. Josta saattoi päästä pois. Vapaasatama kodittomille, kurjille pakolaisille

Totta on että Brecht kirjoitti Suomen vuotenaan 1940-41 paljon. Hän kirjoitti muun muassa kirjan Pakolaiskeskusteluja, joka tapahtuu Helsingin rautatieasemalla, näytelmän Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti ja vihdoin viimein myös tämän ylläolevan runon konikapinasta, joka perustuu tositapahtumiin Nivalassa vuonna 1934.

Brecht ei ollut erityisen köyhä eikä kurja asuessaan tuon vuoden Suomessa. Hella Wuolijoki otti hänet hoteisiinsa ja hän sai asua Marlebäckin kartanossa ja kuunnella tarinoita uudesta asuinpaikastaan. Hän oli kyllä huolissaan, koska tiedettiin suomalaisten käännyttäneen pakolaisia takaisin Saksaan. Brechtiin ei kuitenkaan koskettu.

 

BB JA SUOMEN NÄYTTÄMÖT

Suomessa Brechtin tie suuren yleisön luo on ollut kiemurainen. Brecht tunnettiin tässä maassa erittäin hyvin jo 20-luvulla, jolloin hänen näytelmiään - esimerkiksi Rummut yössä ja Kaupunkien viidakoissa - esitettiin Berliinissä. Kukaan ei Saksassa sen paremmin kuin Suomessakaan ollut kuitenkaan varma siitä, miten herra Brechtiin pitäisi suhtautua.

Toisaalta hän oli ilmiselvä kauhukakara, joka viihtyi mainiosti piikittelemässä porvaristoa, huvittelumuoto, johon hän oli tottunut jo Augsburgin lapsuudenkodissaan, samoin kuin Münchenissä opiskellessaan. Hän oli myös kuuluisa eroottisista runoistaan ja lukuisista naisystävistään. Mutta Hitler ja hänen toverinsa alkoivat herättää vähitellen levottomuutta Baijerissa ja sen vuoksi Berliini kutsui.

Saksa oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen kahden vastakkaisen ideologian temmellyskenttä, sosialismin ja oikeistolaisuuden, joka lopulta ilmaantui sitten kaduille ruskeapaitojen muodossa. Brecht ei suinkaan ilman muuta ja suoraa päätä syöksynyt sosialismin syliin, vaan hän jakoi kriittisen maailmannäkemyksensä 20-luvun ja 30-luvun alun muun saksalaisen älymystön kesken. Hänen parhaita taiteilijaystäviään oli mm. Georg Grosz, jonka groteskit kuvat porvariston hillittömästä charmista herättivät kuvauksen kohteessa vihaa ja sensuurimielialoja.

Suomeen kiirinyt maine kertoi Brechtistä toisaalta dekadenttina juonittelijana, toisaalta taas sosialistien sympatiseeraajana. Mutta Suomen vuotenaan hän lähetti kirjeitä ystävilleen, ja kirjeissä hän kritisoi Neuvostoliittoa. Stalinin maa ei hänen mielestään edustanut sosialismia sellaisena kun hän sen tunnusti. Maa ei hänen mielestään ollut marxilainen. Myös sodan jälkeen BB kritisoi sosialistista Saksaa, jossa hän toisaalta oli juhlittu kirjailija ja teatterimies, Berliner Ensemblen johtaja.

Brechtiä esitettiin jonkin verran 50-luvun lopussa ja 60-luvun alussa myös Suomessa, mutta eeppinen teatteri naamioitui silloin absurdiksi draamaksi. Brecht voitiin turvallisesti niputtaa yhteen Beckettin ja Ionescon kanssa - hän ei missään tapauksessa tulisi suosituksi rahvaan parissa.

 

BB JA KONIKAPINA

Konikapina-runo on melko suora kertomus Nivalan kapinasta vuoden 1932 heinäkuussa, jolloin talonpojilla ei ollut rehua eläimille ja pula oli ankara. Nivalan kapina alkoi hevosesta, mutta lopulta kaikki ymmärsivät että kyse oli isommista asioista: pakkohuutokaupat piti saada loppumaan.

Presidentti Kyösti Kallio oli kotoisin Nivalasta. Hän ei kuitenkaan puuttunut kapinaan, koska koki tapauksen hankalaksi itselleen. Hän ei voinut työntää nivalalaisia luotaan, mutta ei myöskään voinut yrittää auttaa heitä. BB käyttää nälkiintyneen hevosen omistajasta nimeä Ruuskanen, todellisuudessa hän oli Sigfrid Ruuttunen. Konikapinasta kirjoitti Lempi Linna, joka perusti kirjansa omiin muistoihinsa, mukana olleiden kertomuksiin ja pulamiesten pöytäkirjoihin. Linnan mielestä mikään vuoden 1932 lehti ei kertonut tarinaa oikein.

Linnan mukaan lapualaiset eli IKL:n kannattajat yrittivät käyttää nivalalaisten ahdinkoa hyväkseen - Mäntsälän kapinahan oli saman vuoden keväällä. Suojeluskunta halusi aseistaa körttikapinalliset (jotka eivät halunneet kantaa asetta). Joissakin lehdissä konikapinalliset samaistettiin lapualaisiin hulinoitsijoihin, joissakin taas punikkeihin, jotka kommunistilakien myötä olivat joutuneet maan alle.

Perusasetelmassa on paljon samaa kuin esimerkiksi Artturi Järviluoman Pohjalaisissa. On ymmärtämätön vallesmanni, tässä tapauksessa nimismies Vahlgren, joka oli käyttäytynyt sen verran virkavaltaisesti, että hevosesta alkanut meteli laajeni nopeasti. On tiivis yhteisö, joka on niin homogeeninen, että ihmiset ymmärtävät toistensa aseman puolesta sanasta. Erityisesti Nivalan konikapinalliset ovat uskonnollista väkeä.

Linna kirjaa kirjassaan pulamiesten kuulusteluja. Tässä lyhyt ja ytimekäs:

"Iso tukeva mies, Jaakko Mainio.

"Oletteko pulamies? Ette ainakaan siltä näytä."

"Olen ollut muutaman päivän."

"Miten niin?"

"Kun sattumalta olin tuolla tiellä kun siitä meni virkavallan edustajia ohi, niin ne pamputtivat minua mitään kysymättä ja selittämättä, että on vieläkin paikat kipeät. Siinä minusta lähti maalaisliittolaisuus kuin rapa rattaasta ja minusta tuli pulamies."

"Olitteko asemalla?"

"Minusta tuli pulamies vasta sen aseman tapauksen jälkeen."

"Saatte mennä."

Maa- ja metsätalousministeriön tilastojen mukaan tilat ovat vähentyneet niin, että niitä on enää yhtä paljon kuin vuosisadan alussa. Vuosisadan alussa meitä suomalaisia oli tuskin edes 3 miljoonaa. Pakkohuutokauppoja pidetään jälleen. Nyt eivät kyläteillä köpöttele nälkiintyneet hevoset, vaan traktorit, jotka syövät ulkomaista fossiilista ruokaa.

On kiinnostavaa että 30-luvun lamasta käytetään nimitystä pula-aika. Pula tarkoittaa pulaa rahasta ja tavaroista. Sitten 1990-luvulla meillä taas on lama-aika. Meillä ei ole näkynyt lamamiehiä liikehtimässä, eikä myöskään armeijaa taltuttamassa heitä. Lamamiehet ovat lamassa.

Traktoreita on näkynyt liikkeessä moottoriteillä. Niitä ajavat luurankovaatteisiin pukeutuneet talonpojat.

Marjatta Ripsaluoma

Kirjallisuutta:

Kalevi Haikara: Bertolt Brechtin aika, elämä ja tuotanto. Art House 1992. 625 s.

Lempi Linna: Konikapina. Tammi 1966,143 s.