|
Omakuva Marjatta Ripsaluoma Elämää ja kirjoituksia |
|
|
BIAFRA! RUANDA! LIBERIA! Pimeyden sydän revisited
Marjatta Ripsaluoma Oli olemassa myös lähetyssaarnaajia, jotka eivät vieneet raamattua yhdessä aseiden, tautien ja ihmisiä silmittömästi riistävien, rosvoavien ja tappavien kauppayhtiöiden kanssa. Eräs sellainen oli ruotsalainen Edward Wilhelm Sjöblom, joka kirjoitti muistiin siirtomaahallinnon julmuudet Belgian Kongossa. Helmikuun 1. päivänä 1895 Sjöblomin saarna kirkossa keskeytyy, kun sotilas tulee raahaamaan kirkosta vanhan miehen, joka ei ole tuonut yhtiölle tarpeeksi raakakumia. Vaikka Sjöblom pyytää odottamaan, sotilas ampuu vanhuksen. Tarina jatkuu:
"Sotilas käski noin yhdeksän ikäisen pojan hakata irti kuolleen oikean käden, se piti muiden samalla tavalla otettujen käsien kanssa viedä seuraavana päivänä komissaarille sivistyksen voitonmerkkinä." Tuosta ja monista muista tarinoista on noin sata vuotta aikaa. Belgian Kongo ei enää ole Belgian Kongo, jossa sivistystä raakakumin mahdilla vietiin eteenpäin joen vartta, eikä kukaan muista enää nykyisen Tansanian alueella asuneita hereroita, jotka saksalaiset tappoivat sukupuuttoon. Sata vuotta ei ole pitkä aika, se voidaan laskea sukupolvina ja Afrikan kylissä tiedetään, ketkä olivat siirtomaaherroja, tiedetään, keiltä meni koko kylällinen ihmisiä, keiltä vain lapsi tai pari esimerkiksi orjaksi plantaashille. Kirja on tunnetun sinologin ja kulttuurimatkaajan Sven Lindqvistin armoton kirja oman sivistyksemme perusteista. Ilman raakakumiahan ei olisi edes autoja. Mutta tärkeintä oli sotataidon edistys: tykkien ja kiväärien tehoa saatettiin kokeilla "villeihin", ja sitten kokeilut voitiinkin jo laajentaa Eurooppaan, jonka herruus toki oli tärkein asia. Maailmansotien raunioilta nousivat siirtomaavaltojen alistamat kansat. Todennäköisesti joku huomauttaa tähän huutomerkkeinä: Biafra! Ruanda!Liberia!, mutta jos niitä katsoo tarkemmin näkee selvästi siirtomaavaltojen hajoita/hallitse -politiikan jäänteet. Kansojen oma yhteiskuntajärjestelmä ja kulttuuri tuhottiin - ja pahinta oli niiden oman uskonnon tuhoaminen, koska siinä oli kulttuurin perusta - ja sitten jälkeenpäin osoitettiin sormella: eivät selviä ilman ylempiä rotuja. Varhaiset antropologit kulkivat kauppayhtiöiden kintereillä mittailemassa kalloja, eläviä ja kuolleita. Conradin viitoittamaa tietä Joseph Conradin kuuluisan Pimeyden sydän -romaanin päähenkilö Kurtz ilmaisee valkoisten päätehtävän, joka siis oli sivistyksen vieminen pimeimpään Afrikkaan, ytimekkäästi: "Exterminate all the brutes", joka on suomeksi "Tappakaa ne saatanat!". Tästä Lindqvist sai uuden kirjansa nimen. Lindqvist seuraa Conradin jalanjälkiä matkallaan Afrikkaan. Hän jäljittää aikakauden, viime vuosisadan lopun valloitussotien kulkua, katsoo mitä Stanley sai aikaan kulkiessaan Kongon vartta, hän osoittaa vääristelyt, joista Euroopan kuningashuoneet teeskentelivät olevansa tietämättömiä. Kirjan lopussa on erittäin ansiokas bibliografia. Lindqvist ei heitä keräämänsä faktan oheen fiktiota vaan unia. Unista hän löytää tarvitsemansa symbolit kuvittamaan ohittamatonta kauhua, jota lisääntyvä tieto Afrikan tuhoamisesta hänessä herätti. Ehkä alistaminen, sorto, raakuus ja muu hyväksikäyttö ovat inhimillisiä ominaisuuksia, jotka puhkeavat poikkeusolosuhteissa valloilleen - silmitön väkivalta on todennäköisesti jokin atavistinen tila, sairaus, psyykkinen vamma. Mutta tässä kirjassa on osoitettu selvästi, että Euroopan kansoilla erityisen vastenmielinen raakuus, joka oikeutettiin rasistisen politiikan jatkeeksi, oli yleinen käyttäytymismuoto. Jos sitten alistetut kansat itsenäisyyden saavutettuaan lankesivat samaan syntiin, se on ymmärrettävää - vaikka ei tietenkään hyväksyttävää. Meillä suomalaisilla on lähellä juuri vastaava kokemus - itsenäisyyttä seurannut sisällissota, jota leimasi silmitön kostonkierre. Meillä vain kapinaan noussut väki ei sattunut olemaan ihonväriltään, uskonnoltaan tai kulttuuriltaan erilaista kuin voittajat. Tosin voittajia kutsuttiin valkoisiksi. Puolueilla on värinsä niin kuin roduillakin. "Tappakaa ne saatanat" on hyvää oheislukemistoa, kun seurataan uutisista Euroopan sotarikostuomioistuimen tuomioita entisen Jugoslavian 3-vuotisen verisen sodan päätteeksi. Sadassa vuodessa mikään ei ole muuttunut. * * * Kirjan on suomeksi kustantanut jälleen uusi pienkustantaja, Pequod, suomentaja on Antero Tiusanen. Näitä kulttuuritekoja, jollainen minkä tahansa Lindqvistin kirjan suomennos ja painatus on, on nykyisin odotettavissa etupäässä vain pieniltä laatukustantamoilta. Isot ja varakkaat eivät välitä. Niiden kulttuuritahto on häviämässä kassakoneen kilinän ääneen. Joten lukevan yleisön pitäisi ehdottomasti vaatia pienkustantamoiden kirjoja kirjakauppiailtaan!
Sven Lindqvist: Tappakaa ne saatanat.Pequod Oy 1996. 216 s. |