Omakuva

Marjatta Ripsaluoma

Elämää ja kirjoituksia

Anna Kortelainen

ONKO HYSTERIAA OLEMASSA?

Marjatta Ripsaluoma

Mikä yhdistää sellaisia historiallisia henkilöitä kuin Sarah Bernhardt (näyttelijä), Maria Magdalena (Jeesuksen seuraaja), Larin Paraske (runonlaulaja), Ida Aalberg (näyttelijä), Ellan Edelfeld (säätyläiskotirouva), Bertha Pappenheim (Freudin potilas nimeltä Anna O), Jeanne d'Arc (Ranskan kansallissankari, pyhimys) ja L. Onerva (kirjailija)? Vastaus on: hysteria.

Vähän tarkemmin sanoen: heihin on lyöty hysteerikon leima. Oikeastaan kaikki naiset voitiin nähdä hysteerikkoina 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa.

Ja kuka niin sanoi? Lukemattomat miehet. Heitä ovat esimerkiksi Albert Edelfeld (Ellanin aviomies, taidemaalari), Sigmund Freud (psykoanalyysin perustaja), Jean-Martin Charcot (Salpêtrièren ylilääkäri), Henrik Ibsen (näytelmäkirjailija), Jaakko Forsman (tutkija), August Strindberg (näytelmäkirjailija, kuvataiteilija).

Sigmund Freud jossain vaiheessa epätoivoissaan ja suurella äänellä kysyi: "Mitä naiset tahtovat, herrajumala, mitä naiset tahtovat?". Huonon yhteiskunnallisen asemansa vuoksi oireileva nainen piti saada määritellyksi, karsinoiduksi.

Anna Kortelaisen kirja Levoton nainen, hysterian kulttuurihistoriaa on ravisteleva ja kokonaisvaltainen, lukemattomia juonteita sisältävä esitys vuosisata sitten vallinneesta tilanteesta miesten ja naisten kesken. Se on kuvaus naisista, jotka hävisivät sen taistelun.

Viime aikoina Suomessa on keskusteltu paljon sodanaikaisesta juutalaisvihamielisyydestä, kun selvinnyt että Suomi luovutti paljon esimerkiksi sotavankeja Saksaan. Sama keskustelu on käynnissä läpi Euroopan. Myös uusnatsismi nostaa päätään.

Anna Kortelaisen opuksessa käsitellään muun muassa antisemitismia. Sellainen juonne on nähtävissä tapauksessa nimeltä Sarah Bernhardt, joka oli lahjakas näyttelijä, mutta ilmeisesti myös biseksuelli juutalaisnainen. Sen lisäksi hänen diivan olemuksestaan saattoi päätellä yleisemmänkin vaivan: hysterian.

Yleisölle ei ole koskaan riittänyt pelkästään hienon taideteoksen näkeminen, se on halunnut myös tietää mitä on esittävän henkilön takana. Henkilökuvilla, juoruilla ja kaskuilla on aina myös myyty teatteriesityksiä. Bernhardt oli ilmeisesti niitä näyttelijöitä, joille jäi rooli päälle myös vapaa-aikaan.

Sarah Bernhardtista puhuessaan Charcot sanoi, että taipumus hysteriaan on paljon yleisempi juutalaisilla naisilla, kuin väestöllä keskimäärin. Freudin teoksista ei löydy kommenttia tähän. Freud oli itse juutalainen ja kuoli maanpakolaisena 1930 luvulla Lontoossa.

Hysteria oli yksi neuroosien muodoista, joihin ruvettiin kiinnittämään huomiota 1800-luvun lopulla. Suomalainen Hugo Holsti sanoi tutkielmassaan 1882, että hysteria on Suomen yleisimpiä sairauksia. Suomenkielisillä on "neuropaattinen nyanssi" sen vuoksi, että he kuuluvat mongolirotuun.

Levoton nainen on merkittävä kirja. Se on paitsi hysterian kulttuurihistoriaa, myös aika kattava kuva naiskuvasta kuvataiteesta, siinä katsotaan taidehistorian kuvien taakse, merkityksiin. Kortelainen on kirjoittanut jo kaksi opusta Edelfeldistä, ensimmäinen oli kommentoitu laitos Edelfeldin kirjeenvaihdosta äidilleen (Niin kutsuttu sydämeni, 2001), toinen Virginie! (2002), jossa seurataan Albert Edelfeldin ranskalaista mallia ja rakastajatarta.

Tässä kirjassa ympyrä tavallaan sulkeutuu. Etualalle nousee jälleen Edelfeldin nainen, vaimo, ja ilmenee taiteilijan viimeinen petos. Edelfeld hylkäsi vaimonsa hysterian sumuun, hysterian, jonka hän paljolti aiheutti itse.

Joka on lukenut Freudia, saa aika selvän kuvan hysterian psykopatologiasta 1800-1900-lukujen vaihteessa. Onneksi jo 1900-luvun alussa ruvettiin ymmärtämään yhteiskunnallisten olosuhteiden vaikutusta ihmisten sairastumiseen. Huomattiin jopa miesten oireilevan. Heitä ei tietenkään kutsuttu hysteerikoiksi, he olivat neurasteenikkoja. Miehiä varten keksittiin oma muotitauti.

Ihmisten leimaaminen milloin milläkin etumerkillä on ollut yhteisöjen tapa kautta aikojen. Että jotkut ihmisryhmät voisivat lukea itsensä onnekkaisiin ja hyväosaisiin, on välttämätöntä että on myös huono-osaisia. Ilman heitä ei tulla toimeen.

Levoton nainen kannattaa lukea jo pelkästään viitteiden ja bibliografian vuoksi. On mahdollista lähteä seuraamaan hysterian (ja myös taidehistorian!) polkuja ja ymmärtää taas vähän enemmän myös modernin ihmisen ahdistuksesta, tuskasta, kaikenlaisista peloista, joista iso osa perustuu aivan vain synkkään todellisuuteen.

Lukemalla ja ymmärtämällä voisi myös lähteä emansipaation tielle, kohti tasa-arvoa.

Anna Kortelainen: Levoton nainen. Hysterian kulttuurihistoriaa. Kuvitettu. Tammi 2003, 416 s.