|
Omakuva Marjatta Ripsaluoma Elämää ja kirjoituksia
|
|
|
Muistan kuvan ottamisen oikein hyvin. Täytin neljä vuotta sinä päivänä. Paikkakunnalla vietettiin Suomen sodan muistopäivää, sitä, joka Vänrikki Stoolin tarinoissa on runossa Sotavanhus. Valokuvaajasetä ei ollut mukava. Se oli vihainen. Olin vastahakoinen seisomaan ties kuinka kauan portailla, kun setä ravasi hakemassa valoja ja jotain muuta. Sateenvarjoja roikkui katosta. Kun setä oli poissa, äiti tarttui pörrötukkaani ja tukisti lujaa ja sanoi että oletkos siinä. Sitten se määräsi minua pitämään kiinni käsistäni. En tiennyt, mitä käsistäni kiinni pitäminen tarkoittaisi, joten tartuin yhdellä kädellä toiseen käteen niin lujaa että sattui. Kukaan ei onneksi määrännyt hymyilemään. En muista että minulla olisi tuon kerran jälkeen ollut Aino-pukua päälläni, joten se oli todennäköisesti lainattu. Kengät eivät olleet myöskään omani, eivätkä typerästi valuvat valkoiset sukat. Jos valokuvaajasetä olisi ollut vähän kauemmin poissa, äiti olisi hakannut minut ja sihissyt että etkä myöskään itke. Opin olemaan itkemättä hyvin varhain. Siihen saakka kun äiti onnekseni poistui elämästä, kun olin 17-vuotias, en koskaan itkenyt, vaikka olisi hakannut miten lujaa tahansa. Se on hyvä taito.
KALEVALAA LUKIESSA Vuoden vaihtuessa toiseen on tapana tähyillä mahdollisia muutoksen merkkejä. Tällaisille on olemassa nimikin: heikot signaalit. Muutoksia parempaan tarvitaan monesta syystä. Tulevaisuuden tutkijoilla on töitä, kun he yrittävät tavoittaa vain vaivoin havaittavissa olevia signaaleja. Kansantieteilijät katsovat taaksepäin. Tulevaisuus seisoo aina menneisyyden hartioilla; ajan kulku on syklistä, ei lineaarista niin kuin kalenterista voisi ajatella. Rupesin lukemaan Kalevalaseuran vuosikirjaa nimeltä Menneisyys on toista maata. Vuosikirja on numero 86 ja sitä toimittaa edelleen Suomen kirjallisuuden seura. Seurat eivät suinkaan ole homehtumassa kellareissa, vaan ne julkaisevat erittäin hienoja tutkimuksia. Suomessakin on paljon tutkijoita, joiden on vaikea saada esseitä ja artikkeleita julkaistuksi, saati että saataisiin Suomeen monikansallisia tutkimuksia, jotka voisivat keskustella keskenään - suomeksi. * * * Uusi tuttavuus on Jan Cermák, englannin kielen historian ja keskiaikaisen kirjallisuuden dosentti Prahan Kaarlen yliopistosta. Essee liittyy luontevasti pari vuotta sitten vihdoin viimein suomennettuun englantilaiseen eepokseen nimeltä Beowulf. Tutkija keskittyy yhteisten myyttien etsimiseen Kalevalasta ja Beowulfista. Monien eeposten myytit, myös vanhat kreikkalaiset, kertovat periferioista, joista sankarit selvitään. On synkkiä seutuja kuten "Surman suu" ja "Kalman kartano", Lemminkäinen selviää Tuonelastakin. Tosin varsinkin alkuperäiskansojen arkaaisissa myyteissä "maanalisissa" käydään ja tullaan elävinä takaisin. Shamaanit tuovat ratkaisunsa yhteisön ongelmiin loveen lankeamalla alisista maailmoista, joihin tavallinen ihminen ei pääse. Jan Cermák toteaa näiden kahden eepoksen poikkeavan toisistaan huomattavasti suhteessa rauhan ja sodan töihin. Beowulfissa on kuninkaita ja viljalti taisteluita, kun taas Kalevala on rauhanomainen. Kalevalan rakenne on horisontaalinen , se toteuttaa arkaaisia eeppisiä kaavoja. Beowulf on narratiivisempi. Beowulf on sankarisatu ja traaginen, Kalevala taas tähtää tulevaisuuteen. Cermák ei asiaa mainitse, mutta hyvä esimerkki eeposten eroista olisi suhtautuminen lohikäärmeisiin (anglosaksien worm tai Wurm, suomalaisten mato). Beowulfissa kuningas taistelee matoa vastaan ja kuolee, Kalevalassa taas loitsitaan mato maanalainen näkymättömiin, kukaan ei kuole. Kumpikin eepos käsittelee maailman syntyä. Beowulfissa paha saapuu maailmaan vanhatestamentillisesti, mutta kyntäjä Väinämöinen ei ole Abel. Beowulfin kirjoittajan äänessä kuuluu kristillisyys alusta asti. Kalevalan ainut kuningas syntyy vasta Lönnrotin kirjoittaman eepoksen loppupuolella, Marjatan poika on selvästi uuden yhteiskunnan kristillinen kuningas. Sen enempää hänestä ei tiedetä, ei tiedetä mitä kuningas tuo mukanaan. Viisaus on todellisempi tarve kuin ruumiillinen voima. Mutta oli jo aikakin että kahta eurooppalaista eeposta viimein käsitellään näinkin perusteellisesti. Beowulfin käännös antaa kaikille mahdollisuuden tutustua myös vanhoihin englantilaisiin tarinoihin. Myyttien tutkiminen lisää tietoa maailmasta ja antaa mahdollisuuden ehkä ennustaa tulevia aikoja. Kulttuureilla on historiansa, vaikka niiden juuret joskus unohtuvatkin. * * * Lisäys.Olen lukenut pari kuukautta Mitsuo Kuren upeasti kuvitettua opusta Sotaisat samurait ja olen edelleen ymmälläni. Samaan aikaan luin D.T. Suzukin jo 50-luvulla ilmestynyttä kirjaa Zen and Japanese Culture, joka on erittäin perusteellinen esitys siitä miten zen-buddhismi on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen Japanin yhteiskuntaan. Yksi Suzukin kirjan luvuista on nimeltään Zen and the Samurai ja siinä luodaan kuvaa syntymän ja kuoleman mietiskelystä, joka tekee samuraista urhean soturin. Muistamme myös Akira Kurosawan elokuvat, esimerkiksi Seitsemän samuraita, jossa kuva on samantapainen kuin Suzukin kirjassa. Samurait ovat tavallaan lempeitä sotureita, mutta samalla paholaismaisia tiikereitä jos sitä tarvitaan. Tämä sotii vastaan käsitystäni rauhanomaisista buddhalaisista.Samurait olivat kuitenkin tappajia. Asia on ajankohtainen Tiibetin ja Burman vuoksi. Buddhalaismunkit ovat myös poliittisia johtajia. Perheet tahtovat panna lapsensa luostareihin oppimaan luku- ja kirjoitustaidon. Sen vuoksi luostarit ovat niin perinjuurin tärkeitä kohteita valloittajille. On muistettava että buddhalaiskulttuurit eroavat toisistaan paljon. Yhteistä niille on se, että ne ovat yhteisöjensä keskuksia ja sanansaattajia. Samurai-tarinat liittyvät oleellisesti edellä mainittuihin tutkimuksiin Kalevalan ja Beowulfin sisällöistä. Jos Kalevala on rauhanomainen, se ei tarkoita sitä, etteivätkö suomalaiset olisi myös sotineet. Enemmän samurai-pohdintoja kritiikeissä otsikolla Mitsuo Kure (Zen ja kuolemisen taito), asiasta riittäisi pohdittavaa enemmänkin.
Isänmaiden meteliä Isänmaa. Mitä se on? Äidin kielen ystävälliset kasvot? * * * Kirjoitan tätä kun jouluun on aikaa kaksi viikkoa. Kreikassa on levottomuuksia ja Unkarissa yleislakko. Lama tekee tuloaan eivätkä ihmiset noin vain usko siihen että heidän elintasoaan pitää jälleen kerran leikata parempiosaisten hyväksi. USA:n asukkaat valitsivat ensimmäisen kerran historiansa aikana mustan presidentin Barack Obaman. Nyt suurin riemu presidentin vaihtumisesta alkaa hälvetä ja vuoden 2009 alussa alkaa arkipäivä. Tämä lama saa alkunsa Amerikasta samoin kuin 1930-luvun lama. Toivon että Amerikan lukuisat vähemmistöt saavat toiveensa kaikesta huolimatta toteutumaan. En tarkoita tällä elintason lisäämistä sinänsä, vaan ennen kaikkea tasavertaisia oikeuksia koulutukseen, terveydenhuoltoon, työhön, kaikkeen siihen minkä pitäisi olla itsestään selvää. Henkilökohtainen elämäni parani sikäli, että sain kuulokojeeni lisälaitteeksi induktiosilmukan. Enää ei ole ongelmia kuunnella radio-ohjelmia tietokoneenkin kautta. Television ohjelmat ovat muuttuneet niin yhdentekeviksi että niitä harvemmin enää tulee seuratuksi, eikä se tietokoneen kautta ole mahdollista jos ei tarpeellistakaan. Suomemme johtajat mahtikäskyllään määräsivät kansalaiset hankkimaan digisovittimen. Jään ihmettelemään oliko tässä oikein sivistyksellinen tahto, koska teknisen muutoksen myötä kulttuuri alkaa häipyä yhä enemmän. Sivistymätöntä ja tietämätöntä kansaa on helppo hallita.
HISTORY OF BEAUTY - ABOUT ECO'S BOOK IN ENGLISH
Unrestrained,
who? Unrestrainedness
produces suffering, aesthetic ideals have a price. We're
talking of Arthur
Rimbaud, who
disappeared as young man to
(TRANSLATION:
Leo Ackley, Marjatta Ripsaluoma and Google-translation machine, original Finnish version
in my blog called Ripsa: ripsaluoma.blogspot.com )
Aineiston copyright Marjatta Ripsaluoma ellei toisin ole mainittu
Suositeltavia linkkejä:
Hanhensulka Dionysoksen keväässä Päivitetty:12.02.2009
Ensimmäinen kuva: Leo Ackley: Superwoman
|