Sw.jpg (34612 bytes)

 

Omakuva

Marjatta Ripsaluoma

Elämää ja kirjoituksia


 


                                                                                                  

 

 

                                                                          mina4.jpg (87080 bytes)

 

 

                                                           Sotavanhus

Muistan kuvan ottamisen oikein hyvin. Täytin neljä vuotta sinä päivänä. Paikkakunnalla vietettiin Suomen sodan muistopäivää, sitä, joka Vänrikki Stoolin tarinoissa on runossa Sotavanhus.

Valokuvaajasetä ei ollut mukava. Se oli vihainen. Olin vastahakoinen seisomaan ties kuinka kauan portailla, kun setä ravasi hakemassa valoja ja jotain muuta. Sateenvarjoja roikkui katosta.

Kun setä oli poissa, äiti tarttui pörrötukkaani ja tukisti lujaa ja sanoi että oletkos siinä. Sitten se määräsi minua pitämään kiinni käsistäni. En tiennyt, mitä käsistäni kiinni pitäminen tarkoittaisi, joten tartuin yhdellä kädellä toiseen käteen niin lujaa että sattui.

Kukaan ei onneksi määrännyt hymyilemään. En muista että minulla olisi tuon kerran jälkeen ollut Aino-pukua päälläni, joten se oli todennäköisesti lainattu. Kengät eivät olleet myöskään omani, eivätkä typerästi valuvat valkoiset sukat.

Jos valokuvaajasetä olisi ollut vähän kauemmin poissa, äiti olisi hakannut minut ja sihissyt että etkä myöskään itke. Opin olemaan itkemättä hyvin varhain. Siihen saakka kun äiti onnekseni poistui elämästä, kun olin 17-vuotias, en koskaan itkenyt, vaikka olisi hakannut miten lujaa tahansa.

Se on hyvä taito.

   

KALEVA.GIF (229534 bytes)

Kalevalan ensimmäinen runo, Gallen-Kallelan kuvitus

 

 

KALEVALAA LUKIESSA

Vuoden vaihtuessa toiseen on tapana tähyillä mahdollisia muutoksen merkkejä. Tällaisille on olemassa nimikin: heikot signaalit. Muutoksia parempaan tarvitaan monesta syystä. Tulevaisuuden tutkijoilla on töitä, kun he yrittävät tavoittaa vain vaivoin havaittavissa olevia signaaleja.

Kansantieteilijät katsovat taaksepäin. Tulevaisuus seisoo aina menneisyyden hartioilla; ajan kulku on syklistä, ei lineaarista niin kuin kalenterista voisi ajatella.

Rupesin lukemaan Kalevalaseuran vuosikirjaa nimeltä Menneisyys on toista maata. Vuosikirja on numero 86 ja sitä toimittaa edelleen Suomen kirjallisuuden seura. Seurat eivät suinkaan ole homehtumassa kellareissa, vaan ne julkaisevat erittäin hienoja tutkimuksia.

Suomessakin on paljon tutkijoita, joiden on vaikea saada esseitä ja artikkeleita julkaistuksi, saati että saataisiin Suomeen monikansallisia tutkimuksia, jotka voisivat keskustella keskenään - suomeksi.

                        * * *

Uusi tuttavuus on Jan Cermák, englannin kielen historian ja keskiaikaisen kirjallisuuden dosentti Prahan Kaarlen yliopistosta. Essee liittyy luontevasti pari vuotta sitten vihdoin viimein suomennettuun englantilaiseen eepokseen nimeltä Beowulf.

Tutkija keskittyy yhteisten myyttien etsimiseen Kalevalasta ja Beowulfista. Monien eeposten myytit, myös vanhat kreikkalaiset, kertovat periferioista, joista sankarit selvitään. On synkkiä seutuja kuten "Surman suu" ja "Kalman kartano", Lemminkäinen selviää Tuonelastakin.

Tosin varsinkin alkuperäiskansojen arkaaisissa myyteissä "maanalisissa" käydään ja tullaan elävinä takaisin. Shamaanit tuovat ratkaisunsa yhteisön ongelmiin loveen lankeamalla alisista maailmoista, joihin tavallinen ihminen ei pääse.

Jan Cermák toteaa näiden kahden eepoksen poikkeavan toisistaan huomattavasti suhteessa rauhan ja sodan töihin. Beowulfissa on kuninkaita ja viljalti taisteluita, kun taas Kalevala on rauhanomainen. Kalevalan rakenne on horisontaalinen , se toteuttaa arkaaisia eeppisiä kaavoja. Beowulf on narratiivisempi. Beowulf on sankarisatu ja traaginen, Kalevala taas tähtää tulevaisuuteen.

Cermák ei asiaa mainitse, mutta hyvä esimerkki eeposten eroista olisi suhtautuminen lohikäärmeisiin (anglosaksien worm tai Wurm, suomalaisten mato). Beowulfissa kuningas taistelee matoa vastaan ja kuolee, Kalevalassa taas loitsitaan mato maanalainen näkymättömiin, kukaan ei kuole.

Kumpikin eepos käsittelee maailman syntyä. Beowulfissa paha saapuu maailmaan vanhatestamentillisesti, mutta kyntäjä Väinämöinen ei ole Abel. Beowulfin kirjoittajan äänessä kuuluu kristillisyys alusta asti.

Kalevalan ainut kuningas syntyy vasta Lönnrotin kirjoittaman eepoksen loppupuolella, Marjatan poika on selvästi uuden yhteiskunnan kristillinen kuningas. Sen enempää hänestä ei tiedetä, ei tiedetä mitä kuningas tuo mukanaan.

Viisaus on todellisempi tarve kuin ruumiillinen voima.

Mutta oli jo aikakin että kahta eurooppalaista eeposta viimein käsitellään näinkin perusteellisesti. Beowulfin käännös antaa kaikille mahdollisuuden tutustua myös vanhoihin englantilaisiin tarinoihin.

Myyttien tutkiminen lisää tietoa maailmasta ja antaa mahdollisuuden ehkä ennustaa tulevia aikoja. Kulttuureilla on historiansa, vaikka niiden juuret joskus unohtuvatkin.

                * * *

Lisäys.Olen lukenut pari kuukautta Mitsuo Kuren upeasti kuvitettua opusta Sotaisat samurait ja olen edelleen ymmälläni. Samaan aikaan luin D.T. Suzukin jo 50-luvulla ilmestynyttä kirjaa Zen and Japanese Culture, joka on erittäin perusteellinen esitys siitä miten zen-buddhismi on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen Japanin yhteiskuntaan.

Yksi Suzukin kirjan luvuista on nimeltään Zen and the Samurai ja siinä luodaan kuvaa syntymän ja kuoleman mietiskelystä, joka tekee samuraista urhean soturin. Muistamme myös Akira Kurosawan elokuvat, esimerkiksi Seitsemän samuraita, jossa kuva on samantapainen kuin Suzukin kirjassa. Samurait ovat tavallaan lempeitä sotureita, mutta samalla paholaismaisia tiikereitä jos sitä tarvitaan.

Tämä sotii vastaan käsitystäni rauhanomaisista buddhalaisista.Samurait olivat kuitenkin tappajia. Asia on ajankohtainen Tiibetin ja Burman vuoksi. Buddhalaismunkit ovat myös poliittisia johtajia. Perheet tahtovat panna lapsensa luostareihin oppimaan luku- ja kirjoitustaidon. Sen vuoksi luostarit ovat niin perinjuurin tärkeitä kohteita valloittajille.

On muistettava että buddhalaiskulttuurit eroavat toisistaan paljon. Yhteistä niille on se, että ne ovat yhteisöjensä keskuksia ja sanansaattajia.

Samurai-tarinat liittyvät oleellisesti edellä mainittuihin tutkimuksiin Kalevalan ja Beowulfin sisällöistä. Jos Kalevala on rauhanomainen, se ei tarkoita sitä, etteivätkö suomalaiset olisi myös sotineet.

Enemmän samurai-pohdintoja kritiikeissä otsikolla Mitsuo Kure  (Zen ja kuolemisen taito), asiasta riittäisi pohdittavaa enemmänkin.

 

 

 

 

Isänmaiden meteliä

Isänmaa. Mitä se on? Äidin kielen ystävälliset kasvot?

 Radio Yle 1 otti tämän vuoden heinäkuun aiheekseen isänmaat. Kysymys ei siis ole ainoastaan Suomesta vaan monista muistakin isänmaista. Isänmaallisuus, patrioottisuus, tunne siitä että on kotoisin jostain tai tunne juurettomuudesta, kuinka paljon isänmaasta sattuu omistamaan vai onko ainut osa pieni palsta kirkkomaalla - aihevalikoima on tavattoman laaja.

 Suuri osa radio-ohjelmista on nykyään mahdollista kuunnella silloin, kun itselle sopii ja jos kuulo on hyvä ja kestää tietokoneen hurinan ja mahdolliset sivutärähdykset, kun koneen muisti ei pysy puheen tahdissa, eli muistia ei ole niin kuin koneissa pitäisi olla, että sillä voisi tehdä kaiken minkä tahtoo ja haluaa.

 Kirjoitin sattumalta aihetta sivuavan blogin, jossa käsittelin Aino Kallaksen ja Anna-Maria Tallgrenin kirjeenvaihtoa kesäkuun alkupuolella nimeltä Eräs kirjallinen suhde.  Kirjailijan ja kriitikon välinen syvä ystävyyssuhde, joka toimi miltei pelkästään kirjeenvaihdon kautta, avaa näkökulman Suomen lyhyeen rauhankauteen sotien välissä 1920-30-luvuilla.

 Silloin luotiin Suomen identiteettiä ehkä yhtä kiivaasti kuin Topeliuksen, Snellmanin ja Runebergin päivinä. Suomen pieni sivistyneistö otti identiteetin luomisen vakavaksi tehtäväkseen, vaikka kansan olemus ei ehkä kaikin osin vastannut sivistyneistön ihanteellisia kuvitelmia.

 Osansa tuosta sivistys/valistustyöstä tekivät Kallas ja Tallgren. On hienoa että kirjeenvaihto saatiin julkisuuteen, sillä on oikeasti merkitystä. Sillä on merkitystä myös meidän naisten kannalta, sillä kumpikin heistä omalta osaltaan laajensi naisen toimintareviiriä. Lisää kirjeenvaihdosta on Kritiikkiosastolla näillä sivuilla. Aihe jäi vaivaamaan ja se tuntuu isolta.

 Naisen yhteiskunnallisen roolin kasvamisella on ollut oleellinen osa kulttuurin kentän kasvamisessa. Tuossa oli tautologia aivan tarkoituksella. Täytyy vain edelleen pohtia mitä sivistys on, miksi sitä kannattaa varjella ja suojella. Sitten: kasvu, kasvaminen, kasvattaminen. Missä nämä näkyvät?

        * * *

 Beat-runoilija Gary Snyder sanoo jossain esseessään, että Suomi perustettiin kulttuurille. Hän lukee Kalevalaa ja näkee siinä kansakunnan identiteetin. En tiedä, onko kirjailija koskaan käynyt Suomessa, mutta ainakaan hän ei ole yksisilmäinen amerikkalainen sotaauhoava Raamattu-vyöhykkeen asukas.

 Päinvastoin, hän kuuluu rauhantahtoisiin Toisen Amerikan lähettiläisiin. Hänen runojaan ei muuten ole vieläkään suomennettu. Yritin ehdottaa niiden suomentamista parille kustannustalolle jo vuonna 1971. Eipä kelvannut, eikä näy kelpaavan edelleenkään.

Kirjoitan tätä kun jouluun on aikaa kaksi viikkoa. Kreikassa on levottomuuksia ja Unkarissa yleislakko. Lama tekee tuloaan eivätkä ihmiset noin vain usko siihen että heidän elintasoaan pitää jälleen kerran leikata parempiosaisten hyväksi. USA:n asukkaat valitsivat ensimmäisen kerran historiansa aikana mustan presidentin Barack Obaman. Nyt suurin riemu presidentin vaihtumisesta alkaa hälvetä ja vuoden 2009 alussa alkaa arkipäivä.

Tämä lama saa alkunsa Amerikasta samoin kuin 1930-luvun lama. Toivon että Amerikan lukuisat vähemmistöt saavat toiveensa kaikesta huolimatta toteutumaan. En tarkoita tällä elintason lisäämistä sinänsä, vaan ennen kaikkea tasavertaisia oikeuksia koulutukseen, terveydenhuoltoon, työhön, kaikkeen siihen minkä pitäisi olla itsestään selvää.

Henkilökohtainen elämäni parani sikäli, että sain kuulokojeeni lisälaitteeksi induktiosilmukan. Enää ei ole ongelmia kuunnella radio-ohjelmia tietokoneenkin kautta. Television ohjelmat ovat muuttuneet niin yhdentekeviksi että niitä harvemmin enää tulee seuratuksi, eikä se tietokoneen kautta ole mahdollista jos ei tarpeellistakaan.

Suomemme johtajat mahtikäskyllään määräsivät kansalaiset hankkimaan digisovittimen. Jään ihmettelemään oliko tässä oikein sivistyksellinen tahto, koska teknisen muutoksen myötä kulttuuri alkaa häipyä yhä enemmän. Sivistymätöntä ja tietämätöntä kansaa on helppo hallita.

 

HISTORY OF BEAUTY - ABOUT ECO'S BOOK IN ENGLISH

 

Unrestrained, who?

 

Unrestrainedness produces suffering, aesthetic ideals have a price. We're talking of Arthur Rimbaud, who disappeared as young man to Africa, when he did not find in himself the great poet which he felt inside. Maybe he was, but he didn't learn to express his greatness. 

The book is Umberto Eco's art book called the History of Beauty (2008), which runs through the history of European Art. Rimbaud says in the sub-text: One night, I had beauty in my lap - I think it was bitter. - I scolded it. It's a quote from the chapter Beauty in religion and  the talks about symbolism. 

Rimbaud, Mallarmé, Wilde, Edgar Allan Poe, Baudelaire, the whole decadent symbolist group, is represented in the text, with pictures by Gustav Klimt, Henri de Fantini-Latour and Eduard Manet. Symbolism flourished around the period 1850-1914, in any case, the First World War ended all artistic and poetic experiments, and Weltschmerz was eclipsed for awhile. 

I paid attention to Gustav Klimt, because we happen to have his biography, Gottfried Fliedl named the book World in woman's Gestalt. Klimt lived precisely in the symbolist period, 1862-1918. Translation is by Tarja Braun. 

Eco's text calls Klimt's painting Salome. The name is incorrect, and it has been wrong over and over in many art books. The painting's frame says: Judith and Holofernes. 

These two biblical women's relationship to killing a man is fundamentally different. Judith kills Holofernes herself, with the help of a maid-servant. But Salome, of the famous dance of he seven veils and got as a reward from King Herod John the Baptist's head. 

Fliedl's book uses a lot of space for this mess of the names, because it is odd. Klimt's picture is typical of art nouveau-painting, where ornament almost obscures the image under it. Judith's face shows a proud and self-aware expression, even though the repentance is not, of course, a murderer image immediate after the deed, at least, but the anger and passion at the time killing. 

The woman is wearing beautiful and colourful clothes and seems to have tucked Holofernes's head into a bag. Maybe this was a deliberate act or manifestation of cool anger? 

I did not before realise that the 1900s in
Vienna there was a very powerful women's suffrage movement. Women began increasingly to work in jobs outside of the house and bear fewer children. Freud had his practice in Vienna and met a lot of hysterical women, with the symptoms he thought to be the result of the decadent and inactive upper-class lifestyle. He also thought he observed women feeling sexual frustration, which may have been correct, if emancipation was expressed in sexual autonomy. 

I do not know, because I do not have available a Viennese social history. But perhaps in Judith, Klimt's painting commented on Viennese women's independence. 

But the second image, depicting a murder scene, is one of the first women's works in Western painting, an authentic picture of the hatred directed toward a man. The painter is Artemisia Gentilleschi. Her life and destiny have been well documented, for example 
in English Wikipedia, which gives a strong picture of her role in Baroque art - and gives her the leading role in inducing women to become active visual artists. 

Artemisia and her artist father, Orazio belonged to the so called caravaggists, Baroque artists, who followed Caravaggio's lead. One of Caravaggios trademarks in painting was a certain type of light, the other was his own violent life story: he was forced to flee
Italy after having killed a man. 

Artemisia lived from 1593 to 1653. Her painting Judith and Holofernes is anything but a decadent image. One might call it downright realistic. At the same time, the picture is a clear statement of how a woman feels after having been raped. 

This is not a drama of passion, the kind Klimt seems to suggest, but rather an execution. (Both these images printed here are the strategically important details of the paintings, the killing itself.) 

One can learn a lot from these two images in considering the relationship between man and woman in two different periods, or, for that matter, their relation to violence. Violence has not lessened after these pictures were painted - quite the contrary.


After all what we know of WWII, history books, documentary films, fiction, rape is still widely used as a weapon of war in order to shame and degrade the enemy. Recently this weapon was used in
Europe in the Yugoslav war in the 1990s. 

Perhaps new images of Judith are already being made, but they haven't caught my eye as of yet. Maybe Judith has another identity today. And she doesn't necessarily even live in
Europe at all. 

Allegory is perhaps not at all Judeo-Christian, it may not be related to any religion, but to certain times and cultures? 

(TRANSLATION: Leo Ackley, Marjatta Ripsaluoma and Google-translation machine, original Finnish version in my blog called Ripsa: ripsaluoma.blogspot.com )

 

 

 

 

 

 

Kritiikit     Kolumnit    Valokuvia   

                                        Aineiston copyright Marjatta Ripsaluoma ellei toisin ole mainittu

Sähköposti

      

 

Oma blogi

Suositeltavia linkkejä:

 

Diogenes

Etappisika

Eufemia

Hanhensulka Dionysoksen keväässä

Hotanen

Kemppinen

Käymälä

Sanat

Susi ulvoo rajalla

Vaasalaisia

Päivitetty:12.02.2009

 

Ensimmäinen kuva:

Leo Ackley: Superwoman