Esittelysivu päivitetty; 27.02.2015 14:26                                                Paluu- Seppo Liukko kotisivulle  

< Seppo Liukko artikkelit (valitse vas. valikko, kotisivun asiasisältö artikkelit): © Seppo Liukko 

 

 

Liukko - sukuseuran vaakunakilpi:

Suora linkki >  google.com  SEPPO LIUKKO KOTISIVUJEN VIIMEISIN YHTEENVETO GoogleSITES 2018,vanhaFTP on korjattu, se on nyt LUETTAVAMPI, NOPEAMPI, TURVALLINEN ja vasen valikko selkeämi ja täydennetty 
> tästä viim. päivitys 
(klikkaa)




laaja yhteenveto - suomalaisten esihistoriaa - DNA- tutkimusten perusteilla 
 
linkki-
Seppo Liukko kotisivun  uudet ETUSIVUT- sisällysluettelo - viimeisimmät suomalaisten esihistoriakoonti-  ja Liukko- nimihistoriatutkimus - mm. geenitutkimustiedot- täydennetään jatkuvasti (otsikkosivut asiaryhmittäin):
>> Homepages - frontpage -  > > https://sites.google.com/site/liukkohistoria/  


Geenitutkimuksen perusteita ja - tuloksien analysointia:
Esitelmä: Suomalaisuuden tutkimusta DNA- tutkimuksen avulla, Seppo Liukko 

PP-esitelmä: Suomen (ja Vantaan) arkeologisten väestöjen Esihistoriaa geenitutkimuksen avulla, esitelmä 3.3.2014 Tikkurilan Rotaryklubi, Seppo Liukko

PP-esitelmä: Sukututkimusta ja suomalaisten esihistoriaa DNA- tutkimuksen avulla, 13.3.2014 Vantaan Rotaryklubi, Seppo Liukko

        Seppo Liukko kotisivu- etusivu - sisällysluettelo PDF

Erillisartikkelit (tutkimustuloksiin perustuen kirjoittajan Seppo Liukko yhteenvetoja ja johtopäätelmiä > yhteenvedot:  SUOMALAISTEN_ESIHISTORIAA-arkeologian-, genetiikan-, biologian- ja kielitieteen avulla.
Tästä viimeisin yhteenveto 9.siv. artikkeli suomensukuisten väestöjen geneettisestä matkasta Eurooppaan
 

 

Liukko - nimihistorian- ja suomalaisten- /suomensukuisten juuret tutkimus

Ensimmäinen yhteenveto - koonti Liukko- nimihistoria tutkimukseen 2005- 2008 yht. PDF- 139 sivua.


Liukko - nimihistorian- ja varsinkin nimen esihistoriatutkimuksessa
on merkittävää tarkastella asiaa mm. seuraavien poikkitieteellisten argumenttien ja niihin liittyvien tieteellisten tutkimustuloksien kautta: 
- alkuperäiset suomalaiset väestöt (
laajalla alueella Euroopassa), 
- suomalaisuus,
oma identiteetti jo ennen ruotsinvaltaa, oma väestö/genetiikka. oma kieli, oma väestöhistoria jne. perusteet.  
HUOM. tässä kirjoitetaan suomalaisten ja suomensukuisten väestöjen historiaa poikkitieteellisiin  (monen eri tieteenalan) tutkimustuloksiin  ja faktoihin perustuen (- ei politiikkaa). ks. artikkelit - mm. kotisivun asiasisältö valikko)
- suomensukuisten asutushistoriaa, suomensukuisten väestöliikkeet
- suomalaisten- ja suomensukuisten esihistoriaa
- suomensukuisten väestöjen laajat alueet Euroopassa,
ovat alkuperäisväestöjä (yDNA - geneettinen tunnus N1C > N1c1) mm. Venäjällä (mm. Novgorodissa- Moskova- Okajokien laaksoissa, ennen slaavien saapumista ko. alueille jne.), Baltiassa (myös Puola - Preussi -Pommeri - Belarus) ja Skandinaviassa (esim. mm. Norjan - Ruotsin Viikinkien- ja Varjagien erityisesti yDNA N- ryhmät)
- suomensukuisten metsästäjien alkuperägeenit Euroopassa, ko. geenejä löytyy DNA- tutkimuksissa edelleen nykyisten valtioiden asukkaista, nämä ovat alkuperäisväestöjen geenejä (miesten yDNA, N-ryhmä ja naisten mtDNA U-ryhmä ovat vanhimpia Euroopassa)
- suomensukuisten - kieli (
Euroopan alueen alkuperäiskieliä, suomensukuisten kielet korreloivat em. suomensuk. metsästäjien N- genetiikkaa
- murteet ja lainasanat,
murteiden muodostuminen johtuu pääasiassa eriaikaisista vieraskielisistä migraatioista suomensukuisten alueille ja/tai vieraskielisten naapurialueiden kielikontakteista pääasiassa vasta  rautakaudelta alkaen. 

PS. Baltian alueelta migraatiot / muutot ovat tapahtuneet pronssikaudelta alkaen Länsi- Suomeen, on huomattava, että nämä väestöt ovat olleet pääasiassa suomensukuisia väestöjä - (geenit N / U + kieli ism.),  ja vaikuttivat suuresti länsimurteiden eriytymiseen sisämaan varhaiskantasuomesta.

Ensimmäiset Kampakeramiikan alueen suomensukuisiin kieliin siirtyneet lainasanat olivat  esigermaanikielisiä, maanviljelyn alkuasteisiin liittyviä elinkeinon lainasanoja, n. 3200 eaa. alkaen, mutta näiden alueiden esim. Baltian (Preussin) suomensuk. kieli ei vaihtunut 3000:n vuoteen ks. alla oleva selvitys. ( PS. Liukko - nimi juontuu esigermaanikielisestä lainasanasta, ks. tämä tutkimus tarkemmin). 
Sen jälkeen merkittävimmät -kielivaikutteet Länsi- Suomen alueille (länsimurteeet) ovat pronssikaudella Baltiasta muuttaneiden suomensukuisten väestöjen uutta murrevaikutusta (suomensukuisten kieli+ lisää esigermaanikielten lainasanastoa = nykyisen baltin kielen pohja). Myöhemmin länsialueille tuli uudempaa länsi - germaanikieltä, 
- rautakauden loppupuolella, Itämeren suomensukuisten alueille, myös suoraan Hansakaupan välityksellä Itämeren etelä - alueilta 1100-luvulta alkaen. Myös Ruotsin kautta on tullut norsegermaanikielen vaikutusta Suomeen ruotsinvallan aikana, 1100-luvun jälkeen ks. väestösiirrot Suomeen (PS. ruotsinkieli on muodostunut vasta 800- 1100 luvuilla).  
Itäisten suomensukuisten -(nyk. Venäjän ja Belarussian alueet)  ja Itä-Suomen alueille (itämurteisiin) slaavivaikutus (Novgorodin alueella ja ympäristössä)  alkoi  n. 900 - 1200- luvuilta alkaen,  ja sen jälkeen venäjän kielen vaikutus mm. suomensuk. kielien murteisiin (myöhemmin kielenvaihtoja venäjään -laajasti, ks. alla olevan tekstin tarkemmat selvitykset). 
Nyt tietenkin vaikuttaa englanti, nykyaikana, joka on  viimeisin merkittävä syy suomenkielen muutoksiin.

- biologiaa, antropologiaa (esim. vaaleus ja sinisilmäisten osuus suurin suomalaisilla, prof. tason lähdetiedot tässä tutkimuksessa)
- yleensä suomalaisten- ja suomensukuisten alkuperä eri alueilla Euroopassa
- arkeologia -, kieli- , juuret-, ikä- (
ikäämis-) selvitykset, alkaen jääkauden maksimin jälkeisistä ajoista (- after LGM)
- kansainvaellukset suomensukuisten alueille,
alkaen Neoliittisesta vallankumouksesta n. 5500 eaa. alkaen - jatkuen viimeisimpiin laajoihin kansainvaelluksiin 300 - 900- luvuilla Euroopassa jne..
Tutkimuksessa on n. 600 sivua
(tutkimusta täydennetään edelleen jatkuvasti, uusien tieteellisten tutkimustulosten perusteilla).

Lisäksi esitellään mm. allekirjoittaneen kirjoittama suomalaisen tuhansia vuosia vanhan kulttuurin perusteisiin pureutuva artikkeli;  Kalevala - aika ja - todellisuus (PS. Esim. Liukko - nimi mainitaan Kalevalaisessa runoudessa huomattavan usein, n. 30 eri mainintaa), ja yleensä yhdessä Laukko - nimen kanssa. Artikkelissa on historiallista Kalevalaista - ja suomensukuisten väestöpohjaista faktaa ajalta ennen Kalevala kirjan kirjoittamista.
 

Liukko- nimen etymologiatutkimus

Tutkimuksen perusteita:

Neoliittisen vallankumouksen merkitys suomensukuisille väestöille.
Ks. tutkimus, Piazza- Cavalli-Sforza et.al. Genetics and origin of European languages, jossa todetaan Neolitihic migrations from Anatolia, who established the first farming communites Greece at oraund 6500 BC, spoke IE languages > linkki: GENETICS and the origin of European languages-Piazza-Cavalli-Sforza et.al. 
Indoeurooppalaiset (IE) maanviljelyväestöt toivat samalla IE - kielen Euroopan Alppien pohjoispuolisille alueelle n. 5500 eaa. alkaen.


Indoeurooppalaisten kielien ja maanviljelyn samanaikainen saapuminen Euroopan Alppien pohjoispuolisille suomensukuisen alkuperäisväestöjen alueille (n. 4000 eaa. alkaen) aiheutti 3000- 5000 vuoden aikana suuret muutokset (elinkeino vaihtui, kieli vaihtui, uutta genetiikka aluksi hyvin vähäisessä määrin, ks. tarkemmin tämä tutkimus). Silloin ensimmäisen kerran muuta kuin suomensukuista väestöä saapui tälle metsästäjien laajalle alueelle. 
Neoliittisen vallankumouksella oli suuret vaikutukset aiheuttivat suuria muutoksia Euroopan alkuperäisväestölle - metsästäjäväestöjen elinkeinoon, genetiikkaan ja puhuttuun kieleen; uusi elinkeino, uutta genetiikkaa sekä uusi maanviljelyn kieli tai uudet lainasanat. Muutokset alkoivat kivikauden lopulta n. 5500-3300 eaa. aikana ja on senkin jälkeen tuonut em. muutoksia, tosin melko  hitaasti, ks. lyhyt yhteenveto alla: 

Genetiikka;
 

-vanhimmat alkuperäväestöt (jopa 34.000 eaa. sekä LGM:n jälkeen); geneettisesti suomensukuisten metsästäjien ryhmää. 
Pohjois- Euraasian suomensukuiset metsästäjäväestöt ovat geneettisesti pääasiassa  yDNA N- haploryhmää ja mtDNA U-ryhmää. 

- u
utta  genetiikkaa tuli suomensukuisten alueelle, vasta n. 4000 eaa. alkaen
-
suuria määriä (n. 20- 50% alkuperäväestöistä) siirtyi kansainvaelluksista alkaen suomensukuisten alueille  mm. Baltiassa , Skandinaviassa ja Venäjälle (n. 300- 900 lukujen aikana, tämän vuoksi suomensukuisten kieli vaihtui, ks. alla). 
PS. Euroopan alueen alkuperäisten metsästäjien suuri (suurempi kuin mv- väestöjen-) osuus näkyy edelleen useimpien Euroopan eri valtioiden nykyisissä väestöissä, ks. mm. National Geographic GENO 2 geenitutkimus tulokset (alla tarkentavat linkit ko. lähteeseen). 

K
s. myös Seppo Liukko - esitelmä 24.8.2013: Sukututkimusta DNA-tutkimuksen avulla (PowerPoint / PDF) .

Seppo Liukko (kuvassa sukuviirin alla)
Sukututkimusta DNA- tutkimuksen avulla. 
Esitelmä Liukko - sukukokouksessa, Kuopio 24.8.2013 (
kuva Hannele Liukko).
Sukukokouksessa oli läsnä yli 100, esitystä kuuntelemassa mm. pj. Lasse Liukko, sukututkija Timo Liukko ja kunniavieraat Kanadasta Paavo & rva Liukko. kuv. oikealla europarlamentaarikko, prof. Riitta Jouppila os. Liukko sekä puolisonsa lääketiet. prof. Pentti Jouppila (emeritus).


 



Elinkeino;
 
- metsästys - keräily > metsästys + kaskiviljely > ns. esimaanviljelyväestöt mm. Baltiassa ja Suomessa jo vasarakirveskulttuureista alkaen (3200 - 2200 eaa.). 
- Suomessa oli jo pronssikaudella maanviljey - yhteisöjä (taloja), joista muodostuivat ensimmäiset kylät mm. Lounais- Suomeen. 
- Varsinainen laajamittainen maanviljely alkoi pronssi- / rautakauden vaihteen jälkeen - Suomessa (ks. edellä mainittujen vaiheiden lähdeviittaukset ja tutkimustulokset, alla).
- Ns. sisämaan lappalaisten elinkeinona oli metsästys- keräily, ennen maanviljelyyn siirtymistä, muutos oli hidasta, viimeisimmät sisäsuomen asukkaista puhuivat vielä 1200- luvulle saakka (PS. lappalaisuus on syrjässä asumista, siitä johtuu rannikon maanviljelijäväestön antama väestönimi ja paikannimet; ihmisistä ja alueista joille ei maanviljely ollut vielä levinnyt). Tämä vanhempi varhaiskantasuomen kieli oli puhekieli sisämaan suomalaisilla, ennen kuin maanviljely levisi  koko sisämaan alueille (siis ennen kantasuomea).
PS. Suomensukuisten alueella maanviljelykieli oli kantasuomi = ism. eli itämerensuomi.


Puhuttu kieli- suomensukuisten kieli: 
- Euroopan suurriistanmetsästäjien eli alkuperäisväestöjen kieli oli kivikaudelta alkaen suomensukuisten kieli (kielen säilyminen ja -vaihtuminen, laajalla Euroopan alueella). 
Suomessa  tämä kieli on ollut käytössä jo ensimmäisten asukkaiden siirtyessä Kundan- kulttuurista Suomen alueelle, jääkauden jälkeisten jäidenlähdön jälkeen,  n. 10800 vuotta sitten (ks. mm. Lahden Ristolan arkeologiset kaivaukset). 
Tämä metsästäjien
(suomensukuisten- ) kieli on ollut käytössä Euroopan laajalla alueella jääkauden maksimin (LGM) jälkeisistä suurriistanmetsästyksen ajoista alkaen, Uralilta - Atlantille, esimerkiksi Venäjän nykyisellä alueella, Keski-Euroopan Alppien pohjoispuolisilla alueilla (mm. Skandinaviassa) sekä Uralin molemmin puolin (esim. Unkarin kieli on lähtöisin Uralin itäpuolen hanti-mansi - väestöiltä).

Muutokset alkuperäiseen suomensukuisten kieleen:

- muutos 1 kantasuomi: 
metsästäjien suomensukuiset kielet  (varhaiskantasuomi) + indoeurooppalainen kantakieli (esigerm. lainasanat n. 3200 eaa.-2000 eaa. alkaen)
> kantasuomi (vasarakirveskulttuurien esigermaanikielen saapuessa suom. kieliin otettiin aluksi  maanviljelyn lainasanoja)  mutta suomensuk. kieli (ism.) ei vaihtunut Baltiassa tai Fennoskandiassa). 
Alkuperäisväestöjen kieli säilyi Baltiassa, ent. Preussissa, Suomessa, Venäjällä ja Skandinaviassa suomensukuisina kielinä n. 800- 1800-luvuille saakka (alla tarkemmin). Ks. tutkimus  Lappalainen- laitinen et al. 2007 genetiikka - ja kieli muutot - muutokset Itämeren alueella >
Muuttoaallot_Itameren_alueella_geenit-ja_kieli_ on ollut_ suomensukuisten-kielialuetta.pdf
Huom. Kantasuomi (ism.) oli maanviljelyn aloittaneen väestönosan kieli Baltiassa ja Lounais-Suomessa.  

Varhaiskantasuomi vaihtui kantasuomeen sisämaassa vasta 1200-luvulla, näitä sisämaan metsästäjä- keräilijähämäläisillä nimitettiin 1500- luvulta alkaen lappalaisiksi. Mutta nämä suomal. hämäläisväestöt eivät olleet saamelaisia porotalousväestöjä. Ensimmäinen lappalaisnimitys lienee  Olaus Petrin kirjoittamaa perua, se on aiheuttanut virhepäätelmiä lappalaisten ja saamelaisten suhteen (joka jatkuu edelleen).
PS. suomensukuiset kielet;
suom. kielet joissa on esigerm.  lainasanoja suht. paljon, kieli muuttui > kantasuomeksi (= ism.). 

- muutos 2 itämerensuomi ism.: 
kantasuomi + esigerm. lainasanat
> kantasuomi, josta  edelleen + pääasiassa rautakauden germ.-  (+ slaavi-) lainasanat > nykysuomi (siis muutos suomensukuiset kielet Suomessa ja myös Baltiassa ja laajalla alueella Itämeren ympäristössä mm. Gotlannissa, olivat varhaiskantasuomi + esigermaani kantasuomi (itämerensuomi ism.) n. 800- luvulle saakka.

Suomensukuisiin kieliin luettava saamenkieli on peräisin baskialueelta jääkauden maksimin jälkeiseltä ajalta (myös saamelaisten alkuperäinen genetiikka, johon on tullut enemmistöksi suomensukuisten ja suomalaisten vanhinta metsästäjien genetiikkaa - ks. alla geenitiedot). Saamelaisten baskilainen alkuperäkieli on vaihtunut suomensukuisten kieliin jo Hampurin kulttuurissa n. 10-11.000 eaa. aikana. Sen jälkeen ko. vuorikauriin l. villiporonhoitajat  ovat siirtyneet Norjan rannikkoa pitkin Skandinavian pohjoisosiin (poronhoitoa ei ole koskaan todettu olleen Suomessa Oulujoen korkeutta etelämpänä, mutta Norjassa ja Ruotsissa huomattavasti sen alle).

PS. Suomen murteet (aiheutuvat myöhemmistä kielikontakteista): 
-
länsimurteet:
baltian + viron suomensuk. ism. + myöhemmät rautakauden germaani- + pohjoisgermaani vaikutteet. 
- itämurteet:
Novgorodin slaavin vaikutusta 900- luvulta alkaen + venäjän vaikutus 1600 luvulta alkaen.
- muut Suomen alueen murteet
ovat pääasiassa näiden edellisten sekoittumista maan sisäisen muuttoliikkeen vuoksi ( ks. tarkemmin alla olevasta tekstistä)

- muutos 3 ruotsi: 
itämerensuomi
> germaanikielet >  mm. Ruotsissa  ruotsinkieli vasta n. 800 luvulla (jäljellä alkuperäisestä itämerensuomenkielestä on meän- kieli, mutta sen eteläraja on jo noussut Uumajan seuduille saakka).  
Suomessa
kantasuomi + germ.+ venäjän lainasanoja > nykysuomi.

-
muutos 4 baltti (Liettua+ Latvia):  
kantasuomi (itämerensuomi + sisältäen vanhimpia indoeurooppalaisia eli esigermaanin lainasanoja) + slaavi > baltinkieli
(huom. kielenvaihdot ovat tapahtuneet eri alueilla 800- 1800- luvuilla, esim. järjestys; Belaruss, Preussi, Liettua. Latvia).
Suomensukuisella itämerensuomenkielellä (Finnic (Baltofinnic) on ollut jo n. 2000 eaa. aikana yhteyksiä esigermaanikieleen ja myös esi kelttiläiseen kieleen, tästä > PhD Adam Hyllested tutkimus .

- muutos 5 venäjä:   
suomensukuiset kielet + slaavi
> mm. venäjänkieli, joka on  muodostunut n. 900-1800- luvuilla (Venäjällä kielenvaihto jatkuu edelleen; suomensuk. > venäjä).
Tämän selvittää myös tutkimus, jossa todetaan, että vanhat suomalaiskielet Venäjällä ovat jättäneet jälkensä venäjänkieleen. 
Ks. linkki >
Finnic_languages_spoken_in_Russia_have_left_their_mark_on_the_Russian_language

Tarkemmin em. yhteenvedosta tässä tutkimuksessa ja lyhyesti alla.

 

Liukko nimitutkimus, suomalaisten ja suomensukuisten jatkuvuusteoria sekä - esihistoriaa:

Liukko - nimitutkimus liittyy selkeästi vasarakirveskulttuurien saapumiseen Baltian kautta Suomeen n. 3100 - 2100 eaa. aikana. Tämä kulttuuri oli alkuperäisten suomensukuisten Weikselin ja Baltian alueen väestöjä. Näiden esi- germaanikielisten väestöjen lähtöalueella (Weiksel- nyk. Wisla) oli tapahtunut ensiksi suomensukuisten kielien vaihtuminen indoeurooppalaiseen maanviljelykieleen (n. 5500- 3300 eaa. aikana), joka oli silloin esi- germaani (se poikkeaa huomattavasti myöhemmistä ja nuoremmista germaanikielistä mm. iu- diftongin osalta) toiseksi juuri nämä väestöt  ( varsinaisesti esi- germaanikieliset miesryhmät ) levittivät samalla maanviljelyä Baltiaan ja Suomeen (ja Suomen kaskiviljelijät Suomesta Ruotsiin) n. 3100- 2200 eaa. 

PS. Suomalaisten ja suomensukuisten jatkuvuusteoria 

Jääkauden maksimin jälkeen Suomeen Kundan -kulttuurista saapuivat ensimmäiset suomensukuiset (ja ko. kieltä puhuneet) metsästäjäväestöt (n. 9000 vuotta enenen ajanlaskua) ja nimenomaan jäänjättö alueille Etelä-Suomeen, tästä mm. Lahden Ristolan arkeologiset löydöt.  

Nämä suomensukuiset väestöt olivat aikaisemmin olleet Euroopan Alppien pohjoispuolisen alueen suurriistanmetsästäjiä, mutta suurriista loppui/väheni mm. mammutin sukupuuttoon kuolemisen vuoksi (syy: laajat mammuttiarot metsittyivät). Siksi näiden väestöjen oli siirryttävä pienemmän riistan metsästykseen. Samalla suomensukuisten väestöjen laaja alue sirpaloitui, syntyi pienempiä suomensukuisten kielien ja väestöjen "tilkkutäkki"- alueita laajalti koko Pohjois- Euroopan alueille ja Euraasiaan (nähtävissä edelleen suomensukuisten alueina*).
Tämä on tapahtunut 12.000- 9.000 eaa. aikana. 
Näitä väestöjä olivat mm. Kundan- kulttuurin suomensukuiset väestöt nykyisten Baltian ja Belarussian sekä Venäjän länsialueilla. 
Ks. Family Tree DNA Projektin tutkimustuloksia ja etusivun  teksti sekä kartat suomensukuisten N- haploryhmän alueista Siperiasta Eurooppaan sekä mm. Kiinan N- ryhmän alueista, linkki >   http://www.familytreedna.com/public/N%20Y-DNA%20Project/default.aspx

Metsästäjien keramiikkaa - kampakeramiikkaa
oli olemassa jo ennen maanviljelijöiden nuorakeramiikan eli vasarakirveskulttuurien saapumista saapumista Eurooppaan suomensukuisten alueille. 

Aivar Kriiska - tutkimus esittelee suomensukuisten Narva- joen Kampakeramiikaa ja ihmisen luulöytöjä, jotka on hiiliajoitettu 7600- 5500 vuotta vanhoiksi
(5600- 3500 eaa.) eli vanhimman Kampakeramiikan ja tyypillisen kampakeramiikan aikaan, siis mesolithic- nelolithic - ajalle ennen Vasarakirveskulttuurien (maanviljelyn+ie-kielien) nousua Baltiaan ja Suomeen, ks. tästä > Aivar Kriiska, original source tässä suomenkielisessä (Google-) käännöksessä. 
Tämä Narvan kampakeramiikan alue on lähes suoraa jatkumoa sitä aikaisemmalle suomensukuisten Kunda -meren kultuurille (n. 9.000 eaa.), jonka väestöä oli siirtynyt mm. Suomen alueelle (Lahti- Orimattila, jossa on myös samanlaista esineistöä mm. kvartsityökaluja, luukoristeita ja meripihkaa).

Tämä tilanne jatkui  Neoliittiseen vallankumoukseen saakka. Tälle suomensukuisten laajalle alueelle saapui ensikerran muita kuin suomensukuista kieltä puhuvaa väestöä. Se on tapahtunut n. 5500 eaa. alkaen (geneettisesti: yDNA:n  vähäinen migraatio oli G- haploryhmää). Silloin 5500-3300 eaa. saapui diffuusiona maanviljelyn esiasteen väestöjä metsästäjien alueille. Nämä maanviljelyväestön migraatiot tulivat hedelmällisen puolikuun alueelta, on nyt genetiikan tutkimuksien  edistyessä, todettu suhteellisen vähäisiksi. Maanviljely on ollut metsästykseen verraten jopa 100 kertaa tuottoisampi elinkeino. Siksi myös metsästäjät aloittivat siirtymisen maanviljelyyn metsästyksen ohessa ja samalla halusivat oppia ko. maanviljely kielen (aluksi vain lainasanoja). Metsästäjät eivät minnekään hävinneet (vaikka sellaistakin on väitetty).

Alkuperäisten metsästäjien genetiikka näkyy edelleen nykyajan geenimittauksissa niin, että metsästäjien genetiikkaa on Alppien pohjoispuolisilla alueilla pääsääntöisesti enemmistönä (Genographic project GNO2, Katso-  MYÖS Eurogenes K13 tuloksien johtopäätelmä Ja alueellinen suomensukuisten rajaus Euroopassa nykymittausten perusteella; Seppo Liukko).
Neoliittinen vallankumous laajeni otollisten viljelyolosuhteiden vuoksi nopeasti (mutta diffuusiona, siis hyvin lievänä muuttona) 5500- 3300 eaa. eli  alle kahdessatuhannessa vuodessa, etelästä Alppien ja Mustanmeren väliseltä alueelta pohjoiseen Itämeren etelärannoille saakka.
Kun Eurooppaan ns. Indo- Euroopasta (kaakosta, Turkki- Iran- kaksoisvirrat alueelta) muuttaneet maanviljelijät olivat uutta genetiikkaa ja uutta kielikuntaa, nämä välittivät indoeurooppalaisia kieliä metsästäjäväestöille (aluksi maanviljelyn lainasanoja), jotka löytyvät edelleen ks. etymologisten sanakirjojen esi- germaaniset lainasanat.

Neoliittisen vallankumous levitti tehokkaasti indoeurooppalaista kieltä Eurooppaan niin, että nykyisin n. 96% eurooppalaisista puhuu näitä ie-  kieliä. 
Metsästäjäväestöille tapahtui eri aikakausina kielenvaihtumista suomensukuisista kielistä ie- kieliin. Vanhin näistä kielistä on esi- germaanikieli, joka on muodostunut suomensukuisesta - ja indoeurooppalaisesta esi- kantakielistä. 
Nämä esi- germaanikieliset väestöt asuttivat Weikselin (nyk. Wisla) joen mm. nyk. Puolan alueita (mm. Gdanskin alueet). Alueet olivat laajan suomensukuisten kampakeramiikan alueita vielä 5100- 3100 eaa., siis ennen indoeurooppalaisten tuloa.  K
ampakeraamisen kulttuurin alueena tunnettu suomensukuisten väestön kieli vaihtui esi- germaaniksi (kieli ei vaihtunut silloin vielä Baltiassa , Preussissa, Puolan - tai Balarus- valkovenäjän alueilla, eikä Skandinaviassa, em. alueilla kielenvaihto tapahtui vasta kansainvaellusten jälkeen)
Genetiikaltaan väestö säilyi pääasiassa suomensukuista
(diffuusio + vähäinen neoliittinen maanviljely migraatio yDNA G-haploryhmää. Tätä  on tullut todella vähän, ks. myös Geno 2 tulokset nykyajan ihmisistä), eli nykyihmisten väestöjen alkuperässä on  nähtävissä edelleen esim. suomensukuisen Pohjois-Euroopan genetiikaksi nimettyä genetiikkaa, kuten yDNA ja mtDNA- haploryhmien GENO2 tulokset osoittavat (ks. seuraavat johtopäätelmät  Seppo Liukko kotisivuilla - geenituloksien perusteella).

Ilmojen kylmetessä maanviljelyn leviäminen hidastui. 

Suomensukuisten metsästäjien määrä väheni suhteellisesti mm. indoeurooppalaisen maanviljelymigraation toisessa suuressa aallossa, joka tunnetaan Weikselin pohjoispuolella vasarakirveskulttuurin  migraationa  (n. 3200-2100 eaa. aikana) ja eniten  uutta genetiikkaa tuli vasta 300- 800-lukujen kansainvaellusten vaikutuksesta, silloin levisi huomattava määrä R- ja I-ryhmää, alkuperäiselle suomensukuisten alueille, niiden jälkeen kieli vaihtui Baltiassa (Virossa ei vaihtunut), Venäjällä (- ei kaikki vieläkään), Belarussia, mutta Latvia, Liettua - kokonaan vasta n. 1700-luvulla  ja  Ruotsissa / Norjassa n. 800- luvulla, silti molempien em. nyk. valtioiden alueilla  pohjoisosissa (kieliraja siirtynyt etelästä pohjoiseen),  kielenä on edelleen suomensukuisia - itämerensuomalaista kieltä.. 

Suomensukuiset olivat laajan kampakeramiikan alueen väestöt, pääasiassa vanhimpia Euroopassa olivat yDNA - N- haploryhmää ja mtDNA U5-ryhmää. Kampakeramiikan alue voidaan tunnistaa suomensukuisiksi väestöiksi arkeologisesti ja nyt geneettisesti yDNA ja mtDNA- mittaustuloksien perusteella, vaikka nyk. valtioiden alueella nykyisin puhutaan suomensukuisista kielistä poikkeavaa indoeurooppalaista kieltä.
 Jonkin väestön puhuma kieli voi vaihtua (kuten suomensukuisten metsästäjien), mutta geenit ei vaihdu (vaikka ko. väestöt nykyisin puhuisivat jotakin ie- kieltä).

Tämä selviää nykyajan geenitestien perusteella (mm. GENO 2).

Siis alkuperäiset geenit jäävät ja lisääntyvä muun väestön kasvun vauhdissa. Vaikka alueelle tulisi uutta genetiikkaa, niin se "laimentaa" suomensukuisten alkuperägeenien osuutta, esim. Venäjän, Baltian ja Ruotsin N-ryhmien osuus nykyväestöstä ovat alle aikaisemmin alueella olleiden suomalaisten N-ryhmän osuutta yDNA:sta, joka on ollut suomensukuisten alueilla 100%:nen. Suomessa N-ryhmän osuus on pudonnut vähiten Euroopassa. Suomessa kaikista miespuolisista N-ryhmää on nykyisin n. 60% (sekin on laimentunut huomattavasti yDNA I ja R- väestöjen osuuden kasvaessa eri alueilla  0:sta  20 - 40%:n). 
Nykyisin N- haploryhmää on vielä esim. Venäjällä 20-35%, Baltiassa 30- 40% ja Ruotsissa n. 7%, kuitenkin suomensukuisten alkuperägeenit säilyvät väestöissä (kuten uudet geenitiedot em. asian vahvistavat).  

Niille alueille jonne on tullut huomattava määrä uutta yDNA genetiikka (I- ja R-genetiikkaa) , joka on tuonut myös uutta kielikuntaa (ie- kieliä) , suomensukuisten kieli on vaihtunut. Siis jos miespuolisen väestön, I ja R- ryhmien osuus (tai yhteinen osuus) on kasvanut yli 50%:n, on kieli mitä todennäköisimmin vaihtunut (Balttia, Skandinavia, Venäjä alueesta suurin osa).
Suomensukuisten genetiikan määrä on suurempi kuin ko. kielikunnan väestöjä on alueelle saapunut. Se johtuu siitä, että aikaisemmat suomensukuisten kielenvaihtumiset esim. germaanikieliset olivat pääasiassa suomensukuisia ja jo aikaisemmin puhumansa kielen vaihtaneita väestöjä, siksi näissä väestöissä on  huomattava määrä (n. 50%) suomensukuisten Pohjois- Euroopan genetiikkaa. Pohjois-Euroopan (-Aasian) suomensukuisten isä -ja äitilinjojen yDNA ja mtDNA genetiikkaa, geenejä joita ei voinutkaan olla muilla esim. Skandinavian (esim. Ruotsin) tai Venäjän pohjoisosien nykyisin ns. valtiollisesti tunnetuilla väestöillä. koska nykyruotsalaista, tai - venäläistä genetiikkaa ( I- ja R- genetiikkaa n. 3200 eaa.) ei vielä silloin ollut olemassakaan näillä alueilla. Nämä em. väestöt ovat syntyneet kansainvaelluksien seurauksena, nykyiseen muotoonsa vasta n. 800- 1200-luvuille tultaessa (HUOM. kansainvaellusten jälkeen, siksi on anakronistista ilmoittaa jonkin N- ryhmän geenin olevan esim. ruotsalaista genetiikkaa -SL). 
Siksi nykyisten slaavin-, germaanin- ja baltinkielisten väestöissä on enemmistönä  (kielenvaihdosta huolimatta) edelleen suomensukuisten (
pohjoiseurooppalaisiksi mainittuja geenejä), näitä geenejä on siis edelleen n. 50%, mm. germaaneilla; saksalaisilla, tanskalaisilla jne. sekä slaaveilla; venäläisillä, belarusseilla - ja ent. preussilaisalueella (mm. Puola) sekä balttilaisilla; latvia- liettualaisilla (suomalaisten läheiset geneettiset yhteydet ko. alueisiin näkyvät  hyvin nykyajan ihmisten geenitesteissä, ks. mm. Geno 2 -tuloksia esim. täällä sivulla tai lähteet tutkimuslaitoksista mm. Family TreeDNA tai National Geographic)

Tämän vuoksi uudet geenitutkimukset mm. GENO 2 geenitutkimukset toteavat, että mm. Venäjällä, Ruotsissa, Baltiassa, Saksassa, Puolassa, Belarussiassa ja Englannissa Pohjois- Eurooppalainen metsästäjien geenistö on yli 50%  tai ainakin lähellä sitä. Myös tämä logiikka osaltaan myös osoittaa, että suomensukuisille väestöille on tapahtunut kielenvaihtuminen (sat sapientii).

GENETIIKKA ja KIELI, korreloivatko ne toisiaan?
Yleensä geneettinen haploryhmä ei korreloi heimoa /- haploryhmän klusteria ja  puhuttua kieltä tai mitä kieltä jokin haploryhmä nykyisin puhuu. On olemassa tiettyjä kriteerejä ja tutkimuksista sellaisista haploryhmistä, jotka voidaan osoittaa olevan jotkin tunnettua kieliryhmää. 
Esimerkiksi N-ryhmän väestöt ovat puhuneet esiasteen uralilaisia kieliä ainakin 24.000 eaa. (
ks. Linkki Inkojen ja mayakielien ja väestöjen genetiikasta löytyviä yhtenevyyksiä suomalaisiin - uralilaisiin kieliin- ja miten tämä geneettinen siirtymä Siperiasta Suomeen ja First Native Amerikan väestöille nykyisin voidaan osoittaa- ks. tarkemmin seppo liukko google kotisivut).
Mutta n. 14.000eaa. alkaen voidaan puhua varsinaisista suomensukuisia kielistä.
Kun nyt  N-ryhmää löytyy ns. indoeurooppalaiskielisten kansallisvaltioiden väestöistä, se ei tarkoita, että N-ryhmän väestöt olisivat alkuperältään ruotsalaisia, tai venäläisiä, liettualaisia tai puolalaisia, koska Neoliittisen vallankumouksen ja kansainvaellusten vaikutukset aiheuttivat suomensukuisille metsästäjä väestöille (N- ja U-ryhmää) on tapahtunut kielenvaihto laajalla alueella Euroopassa. Siksi N- ryhmän kaikkii nykyiset kantajat eivät enää puhu suomensukuisia kieliä. Ks. alla tarkemmin).

Kieli korreloi genetiikkaa, ainakin alkuvaiheissa ko. heimo on puhunut samaa kieltä oli kyseessä mikä tahansa geneettinen haploryhmä. Muutamissa tapauksissa on edelleen havaittavissa puhutun kielen suora jatkumo alkuperäisestä geneettisestä haploryhmästä, kuten  N-ryhmä se osoittaa N-ryhmän lisäksi Euroopassa  sitä jatkumoa löytyy myös osittain  esim. I- ja R-ryhmissä, koska osa indoeurooppalaisten kielien nykyisistä puhujista on todellakin alkuperäisiä indoeurooppalaisia geneettisesti. He puhuvat edelleen genetiikkaan kuuluvaa ie- kieliä. Tällaisia Indoeuroopasta Eurooppaan tulleita ns. maanviljely- tai tai paimentolaismigraatioissa jälkipolvia ovat nykyiset mm.  I - ja R- haplotyypit, missä tahansa kansallisvaltiossa esim. Suomessa tai Ruotsissa. Mutta alkuperäisiä suomensukuisia nämä väestöt eivät ole. Nykyisin pääosin I- ryhmää sanotaan germaanikielisten ryhmäksi ja R-ryhmää slaavilaiskielisten väestöjen ryhmäksi. Nämä genetiikat ovat tulleet Euroopan Alppien pohjoispuolisille alueille n. 5500 eaa. ja toinen suuri aalto tapahtui n. 3300 eaa. alkaen Eurooppaan tulleiden jälkipolvet.  Linjalta Weiksel- Ural eteläosasta pohjoisemmille aluille tämän migraation I- ja R- genetiikkaa siirtyi vasta 300- 900- luvulla, kansainvaellusten aikoina (ks. tarkemmin alla). Nämä väestöt ovat siis indoeurooppalaista kieliryhmää, mutta joukossa on suuria määriä (jopa 50% Euroopan alkuperäisväestöjen metsästäjien haploryhmiä  niin yDNA kuin mtDNa:n osalta (vanhimmalta osin pääosin suomensukuisten N- ja U- haploryhmää). 

Kieli siis korreloi genetiikkaa, kuten myös indoeurooppalaisiskielisistä väestöistä poikkeava N- ryhmä, jonka on alkuperäistä suomensukuista  metsästäjien kieliryhmää (alkuperäisiä suurriistanmetsästäjien  kieli- ja haploryhmää). Suomensukuisten kieli korreloi ilmiselvästi tiettyä väestöryhmää, suomensukuisten metsästäjien N- ryhmän genetiikkaa.

Kuitenkin esim. I - ja R- ryhmien väestöt voivat olla mitä tahansa nykyistä kansallisuutta (ruotsalainen, englantilainen, saksalainen tai puolalainen , venäläinen jne.) ja puhua nykyisin erilaisia kieliä, mutta ovat kuitenkin alkujuuriltaan indoeurooppalaisia (iran-) kieliä. Indoeurooppalaisten syyt Eurooppaan saapumisesta ovat tiedossa kuten myös kieliryhmän syntyalueet (Aasian puoleisessa Indoeuroopasta; Anatolia- Persia väliseltä alueelta). 


Y DNA N-ryhmän genetiikkaa voi edelleen löytyä lähes kaikkien Euroopan  kansallisuuksien väestöillä, joiden alueilla on harjoitettu kivikaudella suurriistanmetsästystä sekä myöhempien aikojen migraatioissa levinneitä mm. N-ryhmän genetiikkaa, kuten mm. Pohjois-Amerikan useat haplotyyppilöydot nykyisin se osoittavat. Ne ovat lähtöisin Suomesta, Baltiasta, Puolasta (alueen alkuperäisten N-ryhmien suomensukuisia väestöjä) sekä Ruotsista (esim. metsäsuomalaista sukua oleva John Morton, joka oli ainoa ei englantilainen USA:n itsenäisyysjulistuksen 1776 allekirjoittaja, ko. asiasta tässä tutkimuksessa tarkemmin) ja esim. Norjasta (mm. kaivos- ja metsäsuomalaisten  alueilta) ja varsinkin suuret muuttoaallot 1600- luvulla ja 1800/1900 -luvun vaihteessa.
 
Miksi Euroopassa tietyillä alueilla on esim.  Y DNA:n germaanien  I - ja slaavien R-ryhmää,
johtuu maanviljelyn leviämisestä eri aikoina  5500 eaa:n jälkeen, useassa eri aallossa Indoeuroopasta - eli sananmukaisesti Euroopasta kaakkoon olevilta hedelmällisen puolikuun alueilta (Anatoliasta Iraniin väliseltä alueelta).
N-haploryhmä on poikkeus. 
N- haploryhmä on huomattavasti
vanhempaa genetiikkaa Euroopassa (tullut n. 14.000 - 11.000 eaa.), kuin I- ja R- haploryhmät
I- ja R -ryhmät ovat sinänsä alkujuureltaan vanhempia, mutta ovat tulleet Aasian puolelta Indoeuroopasta (Anatolia- Iran- Kaksoisvirtojen aluilla) Eurooppaan vasta pääasiassa 5500-3300 eaa. jälkeen, useassa eri aallossa. Viimeisimmistä suurista indoeurooppalaiskielisten väestöjen (kieli+geenit) kansainvaelluksista on kulunut vain hieman yli 1000 vuotta. Ks. alla tarkemmin.

Indoeurooppalaiskielisten maanviljelyväestöjen mm. I- ja R-ryhmien geenien leviäminen Eurooppaan:

- Balkanin alueelle ja Etelä - Eurooppaan maanviljelyn genetiikkaa (-ja ie- kielikuntaa) saapui,  pääasiassa I- ja R- geenejä, n. 8000 eaa. alkaen
- Alppien pohjoispuolen alueille n.  5500 eaa. alkaen (neoliittinen vallankumous alkoi) ja 
- Itämeren eteläiselle alueelle n. 3300 eaa. alkaen (
Weikselin alueesta etelään). 
-Balkanille ja Suomeen sekä Ruotsiin vasarakirveskulttuurit levittivät jo varhaisempia indoeurooppalaisia geenejä, maanviljelystä ja ie- kielisiä lainasanoja  n. 3200eaa. alkaen (mutta näillä alueilla suomensukuiset kielet evät vaihtuneet). Vanhin maanviljelijöiden genetiikka Euroopassa oli   G-haploryhmää
Varsinainen vanhimpien indoeurooppalaislähtöistä genetiikka ovat  I- ja R-ryhmää,  ilmeisesti 3300 - 2500 eaa. aikana ollut laaja paimentolaiskulttuurien migraatio Eurooppaan (mahdollisesti Kaspianmeren - ja Uralvuorten väliseltä alueelta) . Näiden maanviljely - ja paimentolaiskulttuurien väestöjen varsinainen leviämisen Baltiasta pohjoiseen -, Skandinaviaan- ja Venäjän alueelle, tapahtui vasta kansainvaellusten yhteydessä 300- 900 jaa. aikana, esim. Volgan-, Kama-ja  Moskovajokien laaksoissa asuneiden suomensukuisten Venäjän alkuperäasukkaiden kieli kuten metserän kieli, vaihtui  slaavien n. 1000- 11000 AD saapumisen jälkeen vasta n. 1600- luvulla, ks. Markov artikkeli: Volga - Moskova-Kamajoen suomalaiset Mordva-Metsera, Markov  (muualla kuten Venäjällä, Baltiassa  ja Skandinaviassa osalle suomensukuisista tapahtui kielenvaihto n. 900-1600 lukujen aikana, mutta suomensukuisten alkuperäväestöjen kielenvaihtuminen  jatkuu edelleen esim. marin-, metserän-, mordvan - sekä meänkieli-, vepsänkieli - tai liivinkieli jne..
Itämeren ympäristön suomensukuisten kieli vaihtui tai vaihtuu edelleen mm. Venäjällä, Baltiassa ja Ruotsissa, joiden alueilla  I- ja R- ryhmää on levinnyt em:n  kansainvaellusten aikana 300 - 800- luvuilla. Kieli ei vaihtunut Suomessa eikä Virossa. 

N-ryhmä; suomensukuisten geenit ja suomensukuisten kielet:

Mikä on N- ryhmien kielellinen alkuperä ja milloin N-ryhmän väestö on muodostunut ns. eurooppalaiseksi väestöksi?
Sitä on tutkittu ja siitä on mainintoja myös tässä yhteenvedossa alla. 
N- ryhmän väestöjä on tullut Aasiasta Eurooppaan Ural-vuorten yli ainakin jo 14.000 vuotta sitten. N* ryhmä on mutatoitunut Euroopan laajan, Siperiaan saakka ulottuneen, pitkän jääkauden (Weiksel- Waldai jääkauden-)  aikana  yDNAn ja mtDNA:n (esim. U -ryhmä) lisäksi nimenomaan autosomalisten mutaatioiden kautta ns. vaaleaihoiseen sinisilmäiseen suuntaan n. 10-20.000 vuoden aikana N1C > N1c1 haploryhmäksi. Silloin jääkauden maksimin (LGM) jälkeen  suurriistanmetsästäjien yDNA genetiikka oli  N-ryhmää (indoeurooppalaisten geenit R ja I- ryhmät) eivät vielä silloin olleet Euroopassa. 
N-ryhmän väestö on siirtynyt suurriistan mukana, suurriistan siirtyessä pohjoisemmaksi (Keski-Euroopan metsittyessä), siksi Pohjois-Euroopan ja myös koko Pohjois - Euraasian alueilla on nykyisin eniten N- ryhmää (nykyisin pohjoisempana kuin jääkauden maksimin jälkeen). Tämän suurriistan laajan levinneisyyden vuoksi, N-ryhmää löytyy nykyisin (ainakin joitakin haplotyyppejä) lähes kaikista kansallisuusvaltioista Euroopassa 
Ks. asiasta mm. suurriistanmetsästäjien laaja-alue 10-14.000 eaa. aikana, lähde Geno2 Project; mm. Pohjois-Euroopan metsästäjät = suomensukuiset väestöt (SL). 
Nykyisin tämä Pohjois-Euraasian alkuperäisväestö ja siis N- haploryhmä on siirtynyt suurriistanmetsästyksen loppuaikojen alueelle eli pohjoisemmaksi kuin aikaisemmin, siksi N- haploryhmää on nykyisin eniten Suomessa (n.60%)  ja Baltiassa (35-40%) sekä Pohjois -ja  Keski-  Venäjällä (30-40%) (balttilaisten tiedetään olleen aikaisemmin suomensukuisten kielien puhujia).  

Myös kampakeramiikan laajoilla alueilla on geenituloksien perusteella nähtävissä edelleen n. 10- 12.000 vuoden jälkeenkin laajalla alueella suomensukuisia kansoja (Venäjällä- Baltiassa ja Skandinaviassa) , niin Uralin molemmin puolin kuin läntisen Euroopankin puolella
N. 300- 900 - lukujen suurten kansainvaellusten aikana tapahtuivat suurimmat migraatiot / muutot  suomensukuisten aluille Baltiaan, Puolaan ja ent. Preussin alueille sekä Skandinaviaan (geneettisesti siis I- ja R-ryhmää) ovat muuttaneet alueen alkuperäväestöjen (N-ryhmän) väestöjen puhuman suomensukuisten kielen  germaanikieliksi. Venäjällä länsiosista alkaen, slaavien muutot aiheuttivat n. 800- luvulta alkaen mm. Novgorodin suomensukuisten alueiden kielen muuttumisen hiljalleen venäjän kieleksi (toisena syynä  -kirkkoslaavin käyttöönotto 900-luvulla), silloin myös alkuperäväestö kieli vaihtui n. 1500-1700-luvulle mennessä (ja jatkuu edelleen muilla aluilla). Baltiassa kieli vaihtui balttoslaaviksi n. 1200- 1800-lukuujen aikana (Latviassa viimeinen 1900-luvulla ja Viro on Suomen tavoin säilyttänyt vanhan suomensukuisten kielensä). 
N-ryhmän geneettinen osuus nykyisistä kansallisvaltioiden miespuolisista väestöistä on vähentynyt kivikauden ajoista, jolloin mitään "valtioita" ei ollut. Baltiassa on edelleen 35-40% N-ryhmän väestöjä, mutta esim. Ruotsissa vain 7% johtuen suuresta määrästä germaanikielisten väestöjen migraatioista Ruotsiin (jotka olivat pääasiassa  I- ja R-ryhmää). 

N-haploryhmän esiintymistiheydet nykyväestöistä:

Tätä alkuperäisasukkaiden N- genetiikkaa on nykyisin enää; Suomessa 60%, Liettuassa 40%, Venjällä 20-35% ja esim. Ruotsissa n. 7%.
N-ryhmä levinneisyys Euroopassa on mitä todennäköisimmin suomensukuisten heimojen vanhaa esi-isien genetiikkaa nykyajan ihmisissä  ja siten näiden ihmisten esi-isät ovat aikoinaan puhuneet suomensukuista kieltä. Osaltaan se osoittaa suomensukuisten kielien entisiä alueita tai minne eri syistä tätä suomensukuisten genetiikkaa on levinnyt viimeisten satojen ja tuhansien vuosien aikana. N-ryhmän suhteellinen osuus nykyisistä väestöistä on jatkuvasti supistunut indoeurooppalaisten kielien / väestöjen tullessa N- ryhmän metsästäjien alueille (aluksi se johtui maanviljelyelinkeinon ylivoimaisuudesta [pien-] metsästykseen ja keräilyyn verrattuna ). 

On mahdollista geeni - ja esihistoria tutkimuksen perusteella osoittaa, että  nämä väestöt ovat puhuneet suomensukuista kieltä esim. 10.000 tai 2000 vuotta sitten (SL)

Suomensukuisten kielien ja N-ryhmän välillä on olemassa selvä tutkimuksiin perustuva korrelaatio. N-ryhmän heimot ovat joskus kivikauden aikana tai pronssikaudella- rautakauteen (Liettua, Venäjä) tai lähes nykyaikaan saakka  (Venäjä, Latvia, Ruotsi, Norja) puhuneet aikaisemmin suomensukuista kieltä. 

Hypoteesi:
Kieli korreloi geneettistä yDNa -haploryhmää tai päin vastoin ainakin ko. klusterin mutaation syntyhetkillä.
Suomensukuisten metsästäjien Weiksel- jääkauden maksimin jälkeinen  pitkä kivikauden aikainen jatkumo (tuhansia vuosia), on vaikuttanut N-ryhmään suuria muutoksia, sillä kylmä ja vähän auringonvaloa saava ihminen joutuu sopeutumaan olosuhteisiin. Se on aiheuttanut myös geenettisen sopeutumisen muuttaen (autosomaaliset mutaatiot) myös N-ryhmän väestöjä ns. eurooppalaiseksi jo 12-14.000 eaa. alkaen (N* > N1C >N1c1 on suomensukuisten ja suomensukuisten kielien jatkumo nykypäiviin saakka).
Niin, että N-ryhmä ja sen suomensukuisten kieli on voinut jatkua nykyaikaan saakka (mm. Suomessa ja Virossa sekä osin Venäjällä ja Ruotsissa - Norjassa sekä Unkarissa).


SL - väite 2013: 
N1C > N1c1 haploryhmä korreloi, että nämä väestöt tai näiden esi-isät ovat puhuneet (kielenvaihto) tai puhuvat edelleen suomensukuisten kieliä tai suomenkieltä. 

Esim. Novgorodista hallitsijoiksi nousseiden Rurikien esi-isät ovat olleet kaikki alkuperältään suomensukuista väestöä. Vaikka ko. tutkimustuloksen täyttävät (N-L550) ihmiset asuisivat nykyisin Ruotsissa, Norjassa, tai Länsi-Euroopassa, USA:ssa tai Venäjällä, he ovat esi-isälinjaltaan kuitenkin suomensukuista Proto- Rurikien N-ryhmää. 
Ks. uusin tilasto, nimet ja karttasijainti 8.9.2013 Molegen sivustolta, linkki tässä
:
https://mapsengine.google.com/map/viewer?hl=ru&mid=z_Y2WaWSwA78.kqRhKgr2DRAc

(Ks. Seppo Liukko tarkempi selvitys ja perustelu asiasta -näillä kotisivuilla - alla ja viimeisimmät arkeologi ja geenitiedot linkki:  > https://sites.google.com/site/liukkohistoria/

PS. 
Proto- Rurikien esi-isälinjan L550+ spesifinen (12) mutaatiot ovat tapahtuneet n. 2500 eaa. ja Rurik- klaanin vaatimusten mukaiset isälinja mutaatiot ovat tapahtuneet n.  2100 vuotta sitten eli n. 100 eaa. 
Ks. viim. tiedot BigY - y4338 Rurik- Klaani (esim. allekirjoittaneella) eng.Molgen sivusto.

Näiden Proto- Rurikien jälkipolvia ovat mm. myöhemmät Novgorodin Rurikids - ruhtinaat ovat y4338-  (alkaen n. v. 862) ja Liettuan Gediminids L551 > (alkaen n. 1100- luvulla). 
Uusimmat Big Y -tiedot Novel Variants +
laskelma Juhani Wäyrynen, linkki source: > http://eng.molgen.org/viewtopic.php?f=18&t=1326&start=180   ja luettelo Family Tree DNA-tulosten (Batic Sea projekti) perusteella, joiden DYF- 399X arvo on tyypillinen Rurik- ja Gediminid Dynastioissa. PDF/RURIK DYNASTY-A.BajorDYF399X- 26.1t-26.1t-is_typical_this_dynasty.pdf


PS. *Näitä suomensukuisia väestöjä löytyy vieläkin paljon laajalla alueella (jäämää suurriistanmetsästäjien ajoilta) vaikka uudet indoeurooppalaiset kielet ovat jatkuvasti vallanneet alueita ja muuttaneet puhutun kielen Alppien pohjoispuolella, germaaniksi,  slaaviksi ja keltiksi (Keski- Euroopan länsiosissa). 
Nykyisinkin näistä itäisistä tilkkutäkkialueista tiedetään historiallisten tosiasioiden kautta: Kaikille näille suomensukuisille kansoille mm. marit, merjat, komit ja monet muut nyk. Venäjän alueen  sekä vepsäläiset, liiviläiset  on tapahtunut tai on tapahtumassa kielenvaihto slaaviin tai balttoslaaviin (Itämerensuomalaisten läntinen puoli vaihtoi puhumansa kielen n. 800 jaa. mm.  germaanikieliseen ruotsiin).

Baltian alueen suomensukuisten kieli vaihtui vasta kansainvaellusten vaikutuksesta n. 300 - 800- luvulta (jaa.) alkaen, mutta vaihtui mm. Liettuassa vasta Liettua- Puola valtioliiton ja Liettuan suurvaltion slaavilaistumisen vuoksi balttoslaaviksi vasta 1300- 1700-  luvulla.  Latviassa, Liivinmaan alueella (mm. Riga) suomalaiskielet ovat hävinneet vasta 1800- 1900-lukujen aikana (viimeisimpiä liivinkielen puhujia oli vielä 1900- luvun puolivälin jälkeen). 

Esi- germaanikieliset vasarakirveskulttuurien   kaskiviljelyä levittäneet miesryhmät (jotka puhuivat myös suomensukuista kieltä) tulivat Suomen alueelle n. 3000 eaa. alkaen Baltian kautta.  Nämä väestöt toivat kaskiviljelyn ohessa mm. Suomen alkuperäisasukkaiden (hämäläisten) varhaiskantasuomenkieleen uusia esi- germaanisia lainasanoja. Tällaisia lainasanoja ovat mm. kaski, kasvaa ja myös joukkoa ryhmää kuvaavan sanan- liuti*>  liuta, josta mm. on muodostunut suomenkielisellä aluilla Liuko > Liukko - nimi, jota esiintyy mm. Liettuassa ja Suomessa samassa alkuperäisessä muodossaan. 

Nimi on säilynyt eli proprisoitunut alkuperäisillä suomenkielisillä (mm. Baltiassa ja Suomessa) alueilla muuttumattomana kaskiviljelyalueiden nimenä  vasarakirveskulttuurien ja Kiukaisten kulttuurin (2300-1800 eaa.) ajoista alkaen (suomenkielen erikoisominaisuus on pakastaa vieraskielisiä sanoja- prof. Koivulehto) . 

Maanviljelyn tuloajasta Baltiaan ja Suomeen on eri tieteenalojen edustajilla melkoisen eriäviä mielipiteitä. Olin, henkilökohtaisesti esihistoriaa, arkeologiaa tutkineena n. 30 vuoden ajan, tullut siihen tulokseen, että maatalouden esi- asteen alku on tapahtunut juuri vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta jo n. 2000- 3000 vuotta ennen ajanlaskua. Tähän viittaavat myös Lounais-Suomen asutushistoria. 

Tällaisia Liukko - nimisiä kaskiviljelyajan paikannimistöä löytyy edelleen laajalla alueella Lounais-Suomesta suurimpien jokien varsilta mm. Salo (Suomusjärvi, Kisko, Kuusjoki, Perniö)  ja Paimio, Somero, Tammela, Janakkala sekä Kokemäenjoen varren paikannimet ja esimerkiksi kuuluisa Lallin pitäjä Köyliön Liukola- nimi (varhaisimmat Liuko- Liukko nimet yhdellä k-kirjaimella, mm. Liettuassa ja Suomessa)  jne., Näillä alueilla esiintyvät, tässä tutkimuksessa esiintuodut, Suomen alueen ensimmäiset Liuko > Liukko- paikannimet.  Ne ovat alkuperältään vasarakirveskulttuurien nimistöä (lainasanastoa) ja samalla myös sitä seurannutta Kiukaisten kulttuurin paikannimistöä. 

Maanviljelyn alku juontaa juurensa Suomen- ja Baltian suomenkielisillä alueilla jo ainakin 2300 -vuotta ennen ajanlaskun alkua. Maanviljely on aluksi ollut metsästyksen ja kalastuksen ohella van pieni osa elinkeinosta. Näillä Lounais-Suomen alueilla on kehittynyt lanasanojen vaikutuksesta kantasuomen kieli. Sisämaan hämäläis- lappalaisilla (eivät ole saamelaisia) on ollut vielä pitkään alkuperäinen kivikauden aikainen vanha suomen kieli, se jatkui näillä sisämaan lappalaisilla edelleen -  1200 jaa. saakka (varhaiskatasuomi). 

Maanviljely oli  se joka aiheutti sen, että Suomeen muodostui kaksi erilaista väestöosaa (elinkeino ja myös puhuttu kieli (murre) erosivat rannikon maanviljelyväesön ja sisämaan "hämäläis-lappalaisten osalta)..  Lounais-Suomen maanviljelyväestö (kantasuomi), jolla oli jo omia kyliä ja mm. oma kylähallinto sekä toinen väestö- pelkästään metsästäjä- keräilijä ns. ei maanviljelyväestö, joka puhekieli oli edelleen varhaiskantasuomi. Se oli hallitseva sisämaan metsästäjäkeräilijöille 1200- luvulle saakka (ks. tarkemmat perustelut - Liukko- nimitutkimus). Tämä on ollut mielipiteeni jo 1996 ensimmäisestä julkisesta esihistoriaa käsittelevästä kirjoituksestani alkaen (esitelmä). Johtopäätelmäni ovat perustuneet jatkuvaan seurantaan  ajankohtaisista historia-, arkeologia- ja kielitieteen tutkimuksista.

Nyt asiaan on saatu uutta faktatietoa ihmisgeenin täydellisen sekvenssoinnin jälkeen myös, siksi esihistorian selvittämisessä geneettiseen tutkimus on merkittävässä asemassa (kuten tässä poikkitieteellisessä tutkimuksessa osoitetaan). 

Uusi genetiikkatutkimus tuo tarkennusta mm. maanviljelyn- ja suomensukuisten väestöjen olemassaolon  ajoitukseen mm. että Baltian ja Puolan ja Valko-Venäjän (Pohjois-Saksan- ja vanhan Preussin -alueiden) alkuperäiset asukkaat ovat alunperin olleet suomensukuisia väestöjä. 
Näillä alueilla edelleenkin nykyajan geenimittauksissa nähtävissä oleva yhtenäinen yDNA - ja mtDNA eli metsästäjien haploryhmäpohja (suomensukuisten N- rymää). Se on alkuperäisen väestön, suomensukuisten N-ryhmää, sillä  GD - läheisyys on tutkimustuloksissa todettu olevan todella lähellä länsi- suomalaisia yDNA tuloksia tai toisinpäin nykyisten mm. liettualaisten yDNA on hyvin läheistä suomalaisten - eli siis alueen alkuperäistn suomensukuisten väestöjen kanssa (mm. allekirjoittaneen N-L550). Näillä haploryhmillä on läheiset ja geneettisesti suorat yhteydet vanhaan suurriistanmetsästäjien ajan  ihmisiin. Esim. mtDNA:n  U5b-linjaan, joka on Euroopan vanhinta äitilinjaa, se on jo n. 34.000 eaa. ajalta Uralvuorten kautta Aasiasta tullutta suurriistanmetsästäjien ryhmiltä perittyä genetiikkaa.

Esittämäni johtopäätelmät suomensukuisten väestöjen ja myös metsästäjäväestöjen geeniperimästä, ja niiden jatkumisesta nykyväestöjen joukossa (eri valtioiden väestöissä) kivikaudesta nykyaikaan saakka, ovat johtopäätelmiä tieteen eri alojen viimeisimpien tulosten pohjalta (joka liittyy myös Liukko- nimitutkimukseen ja esihistoria- ja johtopäätelmä argumenttien ajoitukseen). 
Tässä tutkimuksessa julkaistut
geneettiset tiedot
perustuvat myös faktatietoihin, esim. allekirjoittaneen omiin virallisiin (yDNA ja mtDNA, FF) tuloksiin - ja yleensä Family Tree DNA:n  yDNA ja Family Finder- sekä National Geographic Genographic Project Geno 2 julkaisemiin ja julkisiin tietoihin. (Kirjoittamani johtopäätelmät ovat tarkemmin eriteltyinä alla olevassa tekstissä ja tämän kotisivun artikkeleissa). 
 

 

Maanviljelyn aloitus Suomessa ja Baltiassa:

Maanviljelyn alku on myös Liukko- nimitutkimuksen kannalta erittäin merkittävä tieto, koska Liukko- nimi liittyy nimenomaan vasarakirveskulttuurien tuomaan nimistöön Baltiassa ja Suomessa. Koska asiasta on ollut tietämättömyyttä esitän tässä kaksi merkittävvä asiaan liittyvää evidenssiä. 

1) Viimeisimpiä Helsingin Yliopiston (
ja Koneen säätiön tukemia) tutkimuksia maanviljelyn alkuajoista on 2011 julkaistu Teija Aleniuksen tutkimus "Metsästä viljelysmaata", jossa hän myös toteaa (sivulla 90), että  ainakin jo Kiukaisten kulttuurin aikana on mm. siitepölytutkimuksissa todettu Nauvon, Kemiön,  (Salon ja Turun välisellä)  alueella olleen n. 2050- 1880 ekr. ja 1440- 1210 ekr. lähtien  ihmisten vaikutusta eli pienimuotoista viljelyä, joka on ollut siis selvästi ennen ruotsalaisten vaikutusta Suomeen (eli n. 2000 -3000 vuotta ennen ruotsalaisten tuloa Suomeen).  Teija Aleniuksen ansiokas tutkimus on kirjoitettu englanniksi linkki tässä ja suomennettuna linkki tästä


2)
Lisäksi varmistuksena asiasta on julkaistu Museviraston auktorisoitu arkeologinen näkemys vasarakirveskulttuurien ja Kiukaisten kulttuurista ja samalla maanviljelyn leviämisestä näiden aikana eli kivikauden aikana Suomeen (ja Baltiaan), ohessa on myös Wikipedian maininta maanviljelyn aloituksesta Suomssa ja Kiukaisten kultuurin aikana (eli n. 2350- 1800 eaa.) 

Siitepölytutkimuksien perusteella on faktaa, että jo ennen pronssikautta on alkeellista maataloutta aloitettu kaskiviljelynä Suomessa ja myös Virossa on tieteelliset ajoitukset samaa luokkaa (ks. tämän tutkimuksen myöhemmät sivut). 
Liukko - nimitutkimuksen tarkemmat asiaperusteet löytyvät alla olevasta tämän kotisivun laajasta tutkimuksesta ja erillisistä artikkeleista.


Asiaan liittyvät tarkentavat
Erillistutkimukset ja artikkelit: 
Alkuräjähdystä, maapallon kehitystä - elämän syntyä
selvittää artikkeli vuodelta 2003;  Kivet ja elämä; alkuaineiden jaksollinen järjestelmä - elollinen DNA.    
Liukko - nimitutkimus
(kotisivun esittely - tarkemmin tällä kotisivulla). 
Suomalaisen identiteetin - suomalaisuuden - sisäistäminen on alkanut jo talonpoikaisväestöllä 1200- 1500- luvuilla Lallin-, Daavidin - sekä Nuijasodan kapinoista vieraskielistä esivaltaa ja niiden edustajia, aatelisia vastaan.  Suomessa syntyneet aateliset heräsivät vasta n. 1700-luvulla itsenäisyysajatuksiin mm. USA:n itsenäisyysjulistuksen innoittamina; katso asiaan liittyvä Seppo Liukko artikkeli vuodelta 2010;  Anjalan- liitto ja suomalaisuus, tässä artikkelissa lähteenä ovat kopiosivut (3) Anjalan -liiton liittokirjan allekirjoittajien omakätisistä allekirjoituksista.  

Viimeisimpiä ajatuksia lähinnä genetiikasta 


Genetiikka tuo varmentavia seikkoja suomalaisten ja suomensukuisten esihistoriaan, lähdetietoihin pohjautuen. Tätä pohjamateriaalia tarvitaan ennen tämän tutkimusraportin varsinaista suomalaisten ja suomensukuisten esihistoriaselvityksiä, joiden perustella Liukko- nimihistoriatutkimuksen ajoitus-  ja muu argumentointi on mahdollista. 

Suomensukuiset väestöt ovat olleet alkuperäväestöjä Venäjällä (edelleen useita), Baltiassa ja Skandinaviassa (siis myös Ruotsissa). Suomensukuisten laajojen Kampakeramiikan alueiden, kuten Novgorodin- 800- luvulta alkaen ja Liettua - Puola valtioliiton hallitsijat 1200- 1700- luvuilla olivat  suomensuista N1c1 - genetiikkaa mm. Rurik - Gediminid - / Jagellot, ks. tähän liittyen lyhyt 6 siv. suomensukuisten väestöjen geneettinen jatkuvuusteoria. N1c  > N1c1 (Tat+) metsästäjä- suomensukuisten haplogroupin jatkumo Euroopassa.   

Vuonna 2007 on tutkittu ko. Rurikin - suvun jälkeläisten geneettiset yDNA haploryhmät, ne osoittautuivat olevan alkuperältään suomensukuisten yDNA isälinjan perimää
N1c1+ myöhemmät SPN- mutaatiot L550+ (L1025-), esim. N1c1a1a1.  Rurik-klusteriin yDNA  (spesifinen) ominaisuuksien perusteella kuuluvien nimet 17.11.2012.  Ks. laajemmat tiedot myös Rurik- Dynasty, taulukko Family Tree DNA tietojen perusteella.  Proto-Rurik > Rurikids klusterin sukupolvijärjestys, YBP-(ko. haplotyypin ikä /mutaation tapahtuma-aika vuosia ennen nykyhetkeä) taulukko;
Table Finnic-varangian - Rurkids - cluster from Fylogeneic Tree  (siv.3-5). 
Rurikid Dynasty DNA project (names and kits):
Rurikids, Rurikids Closest Cousins and Varangian Proto- Rurikids _table 14.6.2013.  

Ruotsin ja Norjan N-ryhmän väestön alkuperästä 
( - myös Rurik-alkuperän selvitystä)

Ruotsin alueen  Varangian N-ryhmän Rurik- isälinjojen suomensukuista perimää selvitetään artikkelissa, jossa Ruotsin alkuperäisen väestön suomensukuisten Finnic- alueet (maps) esitetään kartoilla, sekä asiaa tutkineiden asiantuntijalausumien perusteella, että jo 1100 -1400 -luvulla länsi- suomalaisia oli tullut Uppsalan, Enköpingin ja Sigtunan (Roslagenin) tasangoille ja Tukholmaan (Pohjanmaan - Lounais-Suomen- ja myös Uudenmaan alueiden alkuperäisiä hämäläisiä väestöjä vaihdettiin Suomen ja Ruotsin alueiden välillä jo 1100-1300- luvuilta alkaen, ks. tark. tämä tutkimus). 
Suomalaisten muutoista lähde mm. PhD. R. Broberg: http://www.ukforsk.se/bok0/finnar.htm ja myös sen jälkeen Keski- Ruotsin laajoille (kupari-) kaivosalueille
.  
Tässä 11.9.1171 Paavin Bulla, jossa mainitaan syy
väestösiirtoihin Suomesta Ruotsin Roslagenin alueille jo 1100- luvulta alkaen ja samanaikaisesti Ruorsista siirrettiin aluksi lähinnä miespuolista väestöä turvamaan Ruotsin valtaa Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa (siirrot olivat tietenkin hallitsijoiden valtapolitiikkaa) linkki >:
http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/PDF/Noitavainot-Suomessa-ja-Puhdasoppisuuden-aika-Seppo-Liukko.pdf

Suomalaisia tuli aluksi Upplannin alueelle ja sen jälkeen levisivät mm Linköpingin, Kalmarin, Jönköpingin, Strengnäsin, Nyköpingin ja Uppsalan alueilla "runsain joukoin" (Tarkiainen 2000 s.33 ja 38-39) esiintyneet pääasiassa länsi- suomalaiset ovat asuneet alueella jo huomattavasti ennen metsäsuomalaisten 1500-1600-luvun laajaa hämäläis-  savolaisekspansioita (ks. kirjallisuutta: Jouni Korkiasaari ja Kari Tarkiainen; Suomalaiset Ruotsissa s.20-62, Siirtolaisinstituutti 2000). Samassa kirjassa s.42 mainitaan, että suomalaisten löytämiä kaivoksia ovat Nya Kopparsbergetin kuparikaivos ja Hälleforsin hopeakaivos (sekä Vintjärnin kaivos). Lisäksi on tarinoita joissa väitetään, että usean muun malmiesiintymän löytäjänä olisi ollut suomalainen. Näin on esimerkiksi Falunin suuren kuparikaivoksen (löyd. n. 1280-luvulla) ja Salan hopeakaivoksen osalta. Nämä suomalaisten löytämiksi varmasti tiedossa olevat - ja lisäksi perinnetarinoihin liittyvät malmikaivosten löytämiset osaltaan osittavat, että suomalaisia* on ollut ko. alueilla Ruotsissa "runsain joukoin" jo ensimmäisten malmikaivosten löytymisen aikoina 1200- luvulta alkaen, ja huomattavasti ennen metsäsuomalaisten tuloa Ruotsiin. 

Ennen metsäsuomalaisia oli Finstan- Roslagenin ja Taalainmaan sekä Keski- Ruotsin alueilla huomattavia määriä suomalaisia. 

Ks. asiaan varmistus: Lainaus alla Siirtolaisinstituutin kirja vuodeta 2000  Korkiasaari - Tarkiainen. 
Suomalaiset olivat tulleet Keski-Ruotsin kaivosalueille 1100-1500-luvuilla, jo ennen kaskiviljelijöiden tuloa.

Jo ennen kaskiviljelijoiden tuloa Keski- Ruotsiin 1500-luvulla 
olivat monet länsisuomalaiset
löytäneet Västmanlannin, *Värmlannin (ks. Werme) ja Länsi - Taalainmaan uusiin kaivoksiin Ljusnaberg, Gryhyttan ja Hällefors, jotka vilisivät suomalaista kaivosväkeä

Suomen siirtolaisuuden historia 3 Korkiasaari-Tarkiainen s. 43:2000

 

Suomalaisia oli mm. Taalainmaalla jo 1400-luvulla huomattavan paljon (mm. Finn- nimellä), lähinnä Falunin suuren kuparikaivoksen ympäristössä ja vielä runsaammin Salan hopeakaivoksissa lähellä Uppsalaa (Tarkiainen, Korkiasaari 42:2000).

Nämä  edellä mainitut syyt selvittävät miksi
on mahdollista että Ruotsin ja Norjan Rurik- klusterin kuuluvat N1c1 - haploryhmän ihmisten esi-isät voivat olla lähtöisin Suomesta

Rurik- N-ryhmän genetiikan löytyminen nykyisen Ruotsin alueelta ei todista satavarmasti sitä, että nämä ihmiset ovat varmasti esi- vanhempien linjan osalta "ruotsalaisia" (ks. SL/JH*). Koska muiden kuin aatelisten tiedot Ruotsissa eivät yllä yleensä 1600- 1700- lukua kauemmaksi historiaan, on mahdollista, että n Rurik- klusteriin kuuluvien esi-isät ovatkin suomalaisia. Edellä olevien useiden lähteiden ja tutkimuksien perusteella, on mahdollista, että näiden esi-isät ovat tulleet Ruotsiin jo 1100- 1200-luvuilta lähtien nimenomaan Länsi- Suomesta Ruotsinvallan uusilta alueilta (mot.)
 

Rurik- klusteriin kuuluvat ovat ilmoittaneet nyt (2008-2013) esi-isiensä olevan esim. ruotsalaisia tai norjalaisia. Tähän samaan ajatusvirheeseen ovat sortuneet myös monet genetiikkaa tutkivat asiantuntijat, koska ovat suoraan olettaneet virheellisesti, että esi-isät ovat alkuperältään samaa kansallisuutta kuin mitkä ovat kansallisuus valtioiden nimet nyt
Virhe on mahdollista sen vuoksi, että monet tutkijatkaan eivät tunne riittävästi ko. alueen historiaa (- esihistoriaa)  tai - tietämys väestöliikkeistä ei ole riittävää.


Ajatusvirhe syntyy siitä kun yDNA testissä kysytään vanhimmasta tiedossa olevasta esi-isästä. Jos FT yDNA kyselyssä mainitaan, että he ovat ruotsalaisia (tai norjalaisia), se ei välttämättä ole totta heidän kaukaisempien esi-isiensä kohdalta (joka näissä geenitutkimuksissa olisi merkittävintä tietoa - väestöliikkeiden kannalta). Koska he itse eivät sellaisesta historiasta tiedä (eli 1100- 1600- luvun muutoista Suomesta Ruotsiin), varsinkaan Ruotsissa (jossa sukunimijärjestelmä ei ole niin vanha kuin Suomessa). Näistä merkittävistä muutoista Ruotsiin eivät tiedä riittävästi edes eri foorumeilla merkittävää sanansäilää käyttävät suomalaiset "tutkijat", joilla on ilmeinen tarve tutkia ko. asiaa  tarkoitushakuisesti ja samalla epätieteellisesti (ks. MS-sivut *18 Hel 2013 18:41 kohta 1 ja 2).

Suomalaispohjaisen N- ryhmän perimän todennäköisyyttä Ruotsissa nostaa myös se, että Suomessa N1c1 - halpogroup on YDNA -geneettisesti yleinen ryhmä miehillä (n. 60%), mutta Ruotsissa on melko harvinainen (7%). Ja sekin 7% lienee lähtöisin suomalaisilta joilla N- genetiikkaa on eniten Euroopassa, ks. asiaan liittyvä Seppo Liukko laskelma (linkki alla) muutoista Ruotsiin 1100-1500 sekä 1860- luvulle saakka ja erityisesti sillä on merkitystä Rurik N- ryhmän osalta, koska nykyisin löydetty Rurik-genetiikka voi myös pääosin olla länsi- suomalaisten muutoista Ruotsiin mennyttä N-ryhmän genetiikkaa. Joka oli siirtynyt Ruotsiin jo ennen metsäsuomalaisten muuttoja. 
Ks. mm. Proto-Rurik ketjun alku  n. 2200 eaa. alkaen Molgen (Mouglley) N1c1 -L550 Fylogeneettinen puu
(suomensukuisten väestöjen N1c1 isälinjan mutaatiot 2200 eaa. alkaen, teksti Seppo Liukko, kit 236032)

Ensimmäiset SUOMALAISTEN muutot Ruotsiin, ruotsinvallan aikana, tapahtuivat jo 1100-luvun lopulta alkaen. Silloin suomalaisia siirrettiin Ruotsiin pääasiassa Pohjanmaalta ja Satakunnasta (Länsi-Suomesta). 
Nämä väestösiirrot kohdistuivat Ruotsissa aluksi Uplantiin (Roslagen, Finsta- ja Uppsala alueelle), ja sen jälkeen myös 1200-luvulta alkaen myös ko. alueiden lähistön KAIVOSALUEILLE - Keski-Ruotsiin. 

HUOM. Nämä em. suomalaisten muutot / migraatiot Ruotsiin ovat tapahtuneet huomattavasti  ennen  metsäsuomalaisten muuttoja Värmlantiin ja muualle Ruotsiin.

Lähdeteoksissa on maininta, että em.

VANHOILTA KAIVOSALUEILTA SUOMALAISET MUUTTIVAT myöhemmin FOREST FINNS ALUEILLE.
Silloin  suomalaistaustaisen väestöjen sisäistä muuttoa tapahtui Ruotsin alueelta pääasiassa Ruotsin Värmlantiin, mutta myös Norjan puolen Finnmark- Hedmark - Oslo alueille (SL). 

Alla lainaus ko. kirjasta Korkiasaari- Tarkiainen, Siirtolaisinstituutti, Historia 3 - Suomalaiset Ruotsissa 2000 s. 51, Värmlannin vetovoima oli merkittävä:

" Keski-Ruotsin kaivosalueen suomalaisia siirtyi huomattavissa määrin, metsäsuomalaisten uuteen myöhäisempään päätukikohtaan  Värmlannnin  laajoille havumetsäalueille Sunnen - pitäjän pohjoispuolelle, tämä muutto tapahtui  1600- luvun alussa ".

 

VIIMEISIN SUURI SUOMALAISTEN KESKIAJALLA TAPAHTUNUT MUUTTOAALTO SUOMESTA oli hämäläisten ja savolaisten metsäsuomalaisten ohjattu muutto Ruotsiin - 
FOREST FINNS migraatiot - alkoivat  1580-

Kaskisuomalaisten muuttoa tapahtui em:n Värmlantiin, Taalainmaalle ja myös Södermanlandin metsiin, Kålmodeniin Itä- Göötanmaalle, Länsi- Göötanmaalle, Länsi - Närken Tyssligen- ja Knistan- pitäjiin sekä Länsi- Göötanmaan Tvideniin, josta muodostui Finnerödja, kun asutus oli pääasiassa suomalaista. Sekä myös uusille alueille mm. Norrlantiin, Hälsniglanntiin ja Jämtlantiin sekä pohjoiseen Västmanlantiin.

Korkiasaari -Tarkiainen 47-48:2000, Siirtolaisinstituutti- Historia 3. 

PS. Metsäsuomalaisia 1600-luvun alun muuttajia olivat myös mm. Liukkoin -suvun edustajat Vesilahdelta tai Savosta. Tarkemmin tämän tutkimuksen  OSA II - loppuosassa.

Ruotsista löydettyjen N-haploryhmän yDNA Rurik- isälinjojen (L550) todennäköinen mahdollisuus olla lähtöisin Suomesta. 
Esim. Karlsson- Liukko tulosten vertailu (
Seppo Liukko selvitys): 


Värmlannin  (Keski-Ruotsin) kaivosalueille tulleita suomalaisia saattoi olla myös nimeltään Werme -suku (nimi otettu ilmeisesti Värmlanti nimestä), jonka sukuhistoria tiettävästi alkaa n. 1550-luvun suomalaisten siirtolaisten asuttamilta kaivosalueilta. Nämä suomalaiset olivat muuttaneet alueille jo ennen metsäsuomalaisten tuloa Ruotsiin ja mm. Värmlantiin. 

Proto - Rurik Liukko ja Werme - N-L550 isälinjan genetiikka on lähtöisin Suomesta
(
Proto -Rurik on Rurikidsien esi-isien suomensukuinen isälinja, joka erottyy geenitutkimuksissa. N1c1 haploryhmään on n. 200 eaa. tapahtunut geneettinen L550+ mutaatio.
(HUOM. myöhemmin on tähän isälinjaan tapahtunut L1025+ mutaatio, joka on Baltian- Liettua- pakanavaltion Gediminid- hallitsijoiden N1c1 - genetiikkaa
1200-luvulta alkaen)

Kun verrataan Karlsson-Werme isälinjaa esimerkiksi Liukko- Hillberg- tuloksiin huomataan tämä suomensukuinen N1c1- L550 geeniperimän mahdollisuus.
 
Liukko - Hillberg FT- tulosten mukainen  Rurik- isälinja on lähtöisin Länsi- Suomesta / Etelä-Pohjanmaalta (Ilmajoki- Lapua- Kuortane). Tältä alueelta tehtiin suuria väestösiirtoja Ruotsiin keskiajan alussa. Siksi esittämäni hypoteesi on täysin mahdollista, kun ajatus yhdistetään todellisten yDNA- geenitulosten kanssa. Esittelen tässä muutamia asiaan liittyviä tuloksia. 
Geenitutkimusten tulosten perustella on laadittu fylogeneettisä puumalleja (mm. Mouglley, Väyrynen, Kurdisha jne.), sekä on laskettu ns. geneetinen yDNA  GD- läheisyys taulukoita (Semargl) ja todennäköisyyslaskelmia (TiP / FamilyTreeDNA) yhteisen esi-isä linjan alkamisajasta (TMRCA). 
Tällaisissa laskelmissa osoitetaan että, Liukko - Werme ovat Family TreeDNA- tulosten (TiP67markeria) mukaan on suurella, n. 93%:n todennäköisyydellä, ollut yhteinen esi-isä n. 700-900 vuotta sitten (ilmeisesti jo Suomessa, ennen Werme esi-isien muuttoa Ruotsiin  AD1200-1500). 
Lisäksi yDNA111-markerin tulosten mukaan on laadittu fylogeneettisiä puita (mm. tällä sivulla on esitelty Moyglley:n fylogen.puu sekä  Kurdisha Polar-mallit). 
Tällä hetkellä Fylogen. puussa Proto -Rurik Liukko 236032 tuloksen jälkeen seuraa Werme 223703 tulos, joka osoittaa näiden isälinjojen liittyvän myös tällä tavoin erittäin vahvasti Proto- Rurik isä-linjaan  (ks. tästä kurdisha- POLAR -mallin fylogen. puu, ks. kit numerojen perusteella vasen puoli n. klo 9).  

Kun näihin edellä mainittuihin FTDNA- tietoihin yhdistetään todelliset Länsi-Suomesta tapahtuneet merkittävät keskiajan väestösiirrot Ruotsiin, on mahdollista, että mm. ruotsalaisista mm. Karlsson- Werme isälinja voisi olla lähtöisin Suomesta. Näiden Länsi-Suomen ja  Etelä-Pohjanmaan väestönsiirtotietojen pohjalta on Suomesta Ruotsiin 1100- luvun lopulta - 1500- luvulle siirtynyt merkittävä määrä N-ryhmän väestöjä (ks. myös asiaa vahvistava laskelma, joka osoittaa Suomesta muuttaneiden N-ryhmän määrän ja siinä ohessa Rurik-linjan osuuden nykyruotsalaisista). On jopa erittäin suuri todennäköisyys sille, että Werme- isälinja on peräisin Suomesta ja nimenomaan Länsi-Suomesta.  

Ks. yllä* maininta mm. Varmlannin kaivoksista (Korkiasaari- Tarkiainen tiedot, 43:2000) sekä alla esitetty suuntaa - antava laskelma Ruotsin N-ryhmästä (joka osoittaa riittävällä tarkkuudella, kun Ruotsin pääosin germaaniväestössä ei itsessään ole varsinaisesti N-ryhmää ollenkaan, niin laskelma osittaa, että N-ryhmä Ruotsissa olisi kokonaan suomalaisväestöjen perua).

Laskelman lähtökohtatiedot (laskelma alla): 
- suomalaisten määrä Ruotsissa nykyisin: siirtolaisinstituutin laskelmien pohjalta + normaali väestönlisäys ko. aikana (1100- 2010)
- Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten miesten yDNA N-ryhmän osuus  on km. 60% (Suomessa n. 58-62%).
- N- isälinjan muuttojen määrä Suomesta Ruotsiin + normaali väestönlisäys ruotsalaisten lisääntymisnopeuden mukaisesti.

L
askelman mukaan Ruotsissa on yDNA N-ryhmää n. 340.000  edustajaa.

Tarkistus: N- haploryhmää on Ruotsissa nykyisin n. 7% Ruotsin miespuolisesta väestöstä, tarkoittaa myös n. 340.000 N- haploryhmän henkilöä. 
Vertaileva laskelma alla - "toisesta suunnasta",  täsmää
riittävällä todennäköisyydellä:
Laskelman mukaan on mahdollista,
että suomalaisen muuttajien ja alkuperäisten itämerensuomalaisten miesten N-ryhmän osuus  ruotsalaisista on lähes 100%*

Silloin myös Rurik* - N-ryhmän nykyiset löydöt Ruotsista ovat isälinja alkuperältään suomalaisväestöjä (SL):

 

Merkittävä kysymys - mistä Ruotsin alueen N- ryhmä on peräisin?
Tietoja tarvitaan arvioitaessa  isälinjojen yDNA - tietoja- yleensä ja N1c1- haplogroupin alkuperää Ruotsissa sekä myös mm. Rurik- genetiikan selvitystä varten:

Onko N-ryhmä Ruotsissa kokonaan suomensukuisten (ism.) tai sitten Suomesta tullutta genetiikkaa?

Yllä esitettyyn kysymykseen pyritään antamaan vastaus Suomesta muuttaneiden miesten määrää (yDNA) selvittämällä, tiedot perustuvat siirtolaisinstituutin tutkijoiden arvioihin.
Laskelma on siten myös suuntaa antava, mutta sen perusteella voi tehdä aikaisemmista tiedoista poikkeavia johtopäätelmiä
: 

TARKISTUSLASKELMA, Seppo Liukko 8.3.2013.
Ruotsin miespuolinen väestö on n. 4,8 miljoonaa. Tilastojen mukaan Ruotsin miehillä on n. 7%:lla N-ryhmän genetiikkaa.  Alla olevan laskentaselvityksen (linkki) mukaan  n. 340.000 henkilöllä RUOTSISSA on N-genetiikkaa, jotka tämän laskelman perusteella kaikki voivat olla alkuperäisiä suomensukuisia* tai Suomesta Ruotsiin muuttaneita (Suomalaisten muutoista on 1100- 1860 sekä 1945- 1996 välisiltä ajoilta arvioita, huom. 1860- 1945 väliseltä ajalta ei ole tiedossa mitään Siirtolaisinstituutin arviota, mutta silloin muutto oli huomattavasti vähäisempää). 
Yhteensä Suomesta Ruotsiin muuttaneita (
+ jälkeläiset) Ruotsinvallan ajalta- nykyaikaan saakka (1100- 2010- lukujen) on lähes miljoona suomalaistaustaista ihmistä. Siis 900- vuoden aikana Suomesta muuttaneita henkilöitä jälkipolvet mukaan lukien voi olla jopa 1 miljoona (n. 10% Ruotsin asukasluvusta).

Suomesta muuttaneita N-ryhmän  edustajia on  Ruotsissa em. laskelman perusteella n. 300.000 miestä. Huomioitava myös, että Ruotsissa olisi  alkuperäisiä *suomensukuisia (Finnic) eli  Ruotsin alueen - alkuperäistä metsästäjien N- genetiikkaa  nykyisessä väestössä edelleen n. 40.000 henkilöllä.


Yhteeveto: 
Suomesta muuttaneita ja suomensukuisia olisi Ruotsissa
tänäpäivänä yhteeensä n. 300.000+ 40.000 =
340.00, joilla on  N-haploryhmän genetiikkaa. Tämä luku n- 340.000 N-ryhmän miestä Ruotsissa vastaa karkean laskelmankin perusteella kaikkia Ruotsissa asuvia N-ryhmän väestöjä, joita on siis n. 7%. 

Yllä olevan arviolaskelman voi tarkistaa linkistä: 
Onko N-ryhmä Ruotsissa kokonaan suomensukuisten- tai Suomesta tullutta genetiikkaa?
8.3.2013 Seppo Liukko. 
Mikäli laskelmassa on jokin virhe korjausehdotuksia otetaan mielellään vastaan (ks. tiedot tämän tutkimusraportin lopussa).

Suomalaisten heimoalueiden YDNA -haploryhmätaulukko, Esa Kannala 2009

Tästä taulukosta on nähtävissä, että Länsi-Suomesta ja Pohjanmaalta on tapahtunut aikaisemmassa selvityksessä mainittu väestöjen vaihto. Suomesta siirrettiin Länsi- Suomen vanhimmilta hämäläisalueilta, niin paljon ihmisiä Ruotsiin,  ensiksi  1100- 1400 luvulla "Maanviljely- Rurik- suomalaisia" Roslagen- Uppland - Tukholma alueelle ja toiseksi 1200-1500 -luvuilla "kaivossuomalaisia" Keski-Ruotsin laajoille kaivosalueille Värmlantiin saakka sekä kolmanneksi  1500- 1600-luvulla Uudelleen "Metsässuomalisia" Uppsalasta - Taalainmaalle -Värmlantiin, sekä Norjan Oslon ja Hedmarkin välisille aluille saakka (ks. kartta A. Sailo edellä). Tässä vaihdossa siirrettiin 1100- 1600- lukujen aikana huomattava määrä suomalaisten N- ryhmän genetiikkaa (myös Rurik- klusterin genetiikkaa) Ruotsiin em. alueille ja vastaavasti sieltä tuli Suomeen I- ja R-ryhmän genetiikkaa, jolla on ollut merkittävä vaikutus isälinjojen geneettiseen muutokseen Suomessa (ks. Kannala Y-haploryhmien osuudet Suomen maakunnissa - linkki alla).
Erityisesti kaksi ensin mainittua länsi- suomalaisten siirtoa Ruotsiin ovat "syöneet" suomalaisten keskiarvoista  60%:n N- haploryhmän esiintymistiheyttä alhaiseksi, koska Ruotsista suurin piirtein samoilta alueilta siirrettiin silloin jo ruotsalaisia I- ja R- haploryhmän väestöjä (joilla ei ollut N-ryhmää) Länsi-Suomen rannikkoalueille Satakuntaan ja Pohjanmaalle niin, että näiden alueiden nykyinen N- ryhmän tiheys on laskenut  alkuperäisten hämäläisten n. 60% :n osuudelta jopa 26- 28%:n (vuoden 2009 tiedoilla). 
Tämä edellä lähdetietoihin perustuva laskelmani ja esittämäni väestönsiirto näkyy myös maakuntien N- haploryhmien välisissä eroissa, ks. Esa Kannala taulukko
(linkki):
    PDF/Maakuntien_eroja_Y-haploryhmissa-E.Kannala_2009.pdf
Sama edellä mainittu N -ryhmän "vajaus" Pohjanmaalla ja Satakunnassa näkyy myös Eupedian kartassa, joka kuvaa Euroopan N-ryhmän suomensukuisen genetiikan levinneisyyttä, ks.  Map of Finnic yDNA haplogroup N, jota on eniten Euroopassa nimenomaan Suomessa ja Baltiassa (Huom! erityisesti Liettuassa ja ent. Preussissa, ks. kartan tummansinisimmät alueet)


Euroopan vanhimpien metsästäjien N- haploryhmä
 
(
Kartta NATIONAL GEOGRAPHIC GENO2 Beta projektiin liittyen).


YDNA isälinjaltaan se on todennäköisimmin juuri suomesukuisten N - haploryhmää*. Metsästäjien haploryhmää on edelleen eniten hyvin monen nykyaikaisen valtion väestöstä Euroopassa (yli 50%). Joka johtuu suurriistanmetsästäjien laajasta alueesta Siperiasta - Atlantille (ks. toisaalla tämä tutkimusraportti ja Geno 2 raportit).
Jääkauden maksimin molemmin puolin Aasiasta tullut vanhin N- haploryhmä on tullut Keski- Aasian ja Uralvuorten kautta Eurooppaan n. 14.000 - 35.000 eaa. aikana (mahd. CroMagnon ihmisen ensimmäinen migraatio Eurooppaan). Euroopassa se on levinnyt suomensukuisten suurriistanmetsästäjien välityksellä laajalti Euroopassa. 
Geonographic Projektin kartta (
alla) ja sen pohjoisin reitti Euroopassa tavallaan kuvaa *N-ryhmän (metsästäjien) reittiä Eurooppaan, tällä reitillä on nykyisin mitatuista väestöistä suurimmat "pitoisuudet" N- ryhmää mm. Suomessa (60%) ja Baltiassa (35-40%) sekä Venäjän pohjoisosissa (n. 35%) kaikista nykyisen alueen väestöistä. Tällä N-ryhmän ja suomensukuisten väestöjen olleen alkuperäisväestöä, Siperiasta - Skandinaviaan olevilla alueilla. Erilaisten arkeologisten (ja nykyisin melko tarkasti myös geneettisten -) tietojen perusteella tiedetään myös suomensukuisten väestöjen asuneen em. alueilla jo ainakin Kampakeramiikan ajoista alkaen (ks. en. Wikipedia-Kampakeramiikan laajan alueen kieli) ja myös ennen indoeurooppalaisten väestöjen (R- ja I- haploryhmien) saapumista Neoliittisen vallankumouksen ajoista alkaen Eurooppaan Alppien pohjoispuolisille alueille. Tästä kuvasta on myös helposti havaittavissa, että ko. N- ryhmä on siirtynyt Skandinaviaan ja varsinkin Ruotsiin juuri Suomen kautta. Ruotsissa N- ryhmän määrä on lisääntynyt väestönkasvun mukaisena 1100-luvulta alkaen  (alkuperäisväestön N-ryhmän osuus väheni germaanien tullessa Ruotsin alueelle). Suhteellinen N-ryhmän osuus on Ruotsissa nykyisin n. 7%, johtuen em. merkittävästä  (norse-) germaanien laajoista kansainvaelluksista Ruotsiin (Skandinaviaan), kansainvaellusaikana n. 300- 800 jaa.

  

 Lähde: Genographic Project

GENO2 (21.5.2013)

Seppo Liukko N- L550 
Typical genetic haplogroup to Finnic- peoples (and finnic- language) is the N-haplogroup (yDNA). My fatherlines y- haplogroup is N1C > N1c1, but I have SNPs L550, L1025-. 
That`s why my fatherlines is Rurikid dynasty (Proto Rurikids or Rurikids Closest Cousin) and my motherlines mtDNA is U5b1b1a. They both have origins in Finnish, and the oldest haplogroups in Eurasia. 
My genetically- relatives can be found in Finland, the Baltic countries, Sweden, Norway (such as the Finnic N- group- Vikings), and Russia, the old Prussia, Poland, Belarus, Germany and Lithuania (Rurikids and Gediminid - Jagiello). 
Also, hunters in Group N and Group U5- wide distribution in Europe can be found in ex. also from England, Denmark, Spain (or later Group N - Vikings) and USA.n areas (large scale removals 1800/1900-at the turn of the from Finland to U.S.). 
My genes are also found in pre- Columbian Native American genetics, which can be explained by the fact that in Siberia (after LGM) that were Finno- big-game hunters in the Group N1C yDNA and U5 mtDNA + autosomal kromosoms - genetics had gone through the Bering Strait 14,000 years then (YBP) and they went to the American continent. That's why I'm with the Maya -peoples of the same genetics of slightly more than 2.0% (Geno2 and FTDNA).

Suomeksi 
GENO 2 Seppo Liukko N-L550 

(Kirjoittajan oma Geno2 tutkimuksien kautta esitetty esivanhempien yDNA/mtDNA tarina)
Tyypillinen geneettinen suomensukuisten- geneettinen ryhmä on N-haploryhmä yDNA (ja N-rymä korreloi  tunnetusti myös suomensukuisten kieliin , mm. en.Wiki linkki aikaisemmin)). 
Minulla tämä fatherlines y- haploryhmä on N1C > N1c1, sen SNPs päähaara on  L550, L1025-. Tämä minun fatherlines on geneettisesti Rurikid dynastian genetiikkaa (Proto Rurikids; Rurik-linjan esi-isiä tai Rurik -linjan hyvin läheinen serkku) ja minun motherlines mtDNA on U5b1b1a, se on Euroopan vanhin äitilinja, joka on levinnyt suurriistanmetsästäjien aikana koko Euroopan alueelle.
(
Nämä yhdessä ovat Natianal geographic tutkimuksessa mainittu Pohjois- Euroopan geeniryhmä. Se on nimenomaan  suurriistanmetsästäjien ryhmä [-suomensukuiset], joka näkyy edelleen nykyajan geenitetauksissa)

Molemmat em. yDNA ja mtDNA- haploryhmät ovat alkuperältään suomalaista genetiikkaa. Ne ovat  vanhinta genetiikkaa Euraasiassa.
Tätä alkuperäistä metsästäjien genetiikka perimää on edelleen laajalti Euraasiassa, - esim. Englannissa ja Saksassa n. 50% nykyväestöstä - siis huomattavasti enemmän kuin maanviljelyväestöä (PS. Allekirjoittanut on jo vuodesta 1996 alkaen ollut johtopäätelmissään em. tiedon kannalla). *
Tämä metsästäjäväestöjen suuri
(suurempi kuin maanviljelyväestön) geneettinen perimä nykyeurooppalaisille (mm. nykyisille baltti-, germaani- ja slaavinkielisille) on uutta "hämmästyttävää"  tietoa, joillekin - esim. suomenkielen - tutkijoille. 
(Ks. Pohjois- Eurooppalaisen perimän määristä tarkemmin Geno2 projektin mitatut tulokset / jakaumaprosentit mm. tässä tutkimuksessa
). 

Kirjoittajan  geneettisiä sukulaisia, Geno 2 ja Family Tree DNA -tutkimusten perusteella, ​​löytyy Suomen lisäksi, Baltian maista, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta (silloin tarkoitetaan miesten pääasiassa N-L550 ryhmää, kuten suomensukuisten N-ryhmän Viikinkien miesryhmää). 
Geenisukua on myös Venäjällä (alkuperäistä suomensukuisten metsästäjien N-ja U5 - ryhmää). Kampakeramiikan jälkeisen laajan suomensukuisten alueiden (Finnic-) jälkeläisten nykyperimä näkyy edelleen, vanhan Preussin, Puolan, Valko-Venäjän, Saksan ja Baltian suomensukuisten alueilla. Tämä alue erottuu selkeästi geenituloksissa Itämeren alueen ympäristön suomensukuisten (ism.) suomensukuisten alkuperäisväestöjen laajalla alueella, Skandinaviaan, Baltiaan  ja Novgorodiin (nyk. Venäjä-Valko-Venäjä ja Ukraina), josta väestöä (ja ko. genetiikkaa)  on levinnyt erilaisten muuttojen vuoksi muualle Eurooppaan ja USA:n pääasiassa 1800-1900 luvulla, mutta myös jo 1600-luvun alusta alkaen (esim. USA:n itsenäisyysjulistuksen - merkittävä allekirjoittaja John Morton [N-ryhmää], joka on suomalaisia Marttisia, isälinja on  mennyt Suomesta jo 1500/1600- luvulla Ruotsiin ja Ruotsista  USN:n Pensylvaniaan / Philadelphiaan). 

Rurik- ja Gediminid suomensukuinen esi-isälinja:

Lähin yhteys  on Family Tree DNA- tutkimusten mukaan allekirjoittaneella liittyy yDNA L550 niminen mutaatioon, joka on ns. Rurikids-linja. Kirjoittaja on Proto- Rurik. Tästä yDNA isä-linjasta ovat syntyneet myöhemmät suomensukuisten alueiden Rurik - ja Gediminid - hallitsijat Novgorodissa ja Liettua-Puola alueilla. Gedimin- linja on todettu olevan jatkoa Proto-Rurikien ja Rurkien kautta, se näkyy mm. Semargl- taulukossa lähimpien yDNA GD- mittausten perusteella mm. Liukko- esi-isälinjassa (ks. Liukko-isälinjan yDNA lähimmät sukulaiset)
Tällainen Rurikien linja on muodostunut / mutatoitunut n. 2200 vuotta sitten (200 eaa.). Allekirjoittaneen yDNA on siis vuonna 2006 todettujen Rurikids - ja Gediminid - Jagiello- isälinjojen suomensukuista genetiikkaa ja äitilinjojen sukulaisuus liittyy vanhimpaan metsästäjäkulttuurien aikaan (jopa 34.000 eaa. alkaen). Tätä U5b1b1a -ryhmää on myös, kuten N-ryhmää eniten Euroopassa juuri suomalaisissa. 
Metsästäjien N-ryhmän (suomensukuinen)  ja  myös mtDNA U5 jakelu / levinneisyys, koko Euroopassa on erittäin laajaa (Geno 2 tutkimusten mukaan lähes koko Euroopassa n. 45-60% eri valtioiden nykyväestöistä - tarkempi selvitys / viite ko. asiaan löytyy tästä Seppo Liukko kotisivun tutkimuksesta), sitä  löytyy mm. myös Englannista, Saksasta ja mm. Espanjassa (se voi tietenkin olla myös ajanlaskun jälkeistä muuttoliikettä  tai 800-900-luvun väitettyä N-ryhmän - Viikinkien levittämää genetiikkaa). USA:n alueilla on myös harvinaisen paljon allekirjoittaneen geneettisiä sukulaisia (n. 30%) , joka johtuu suurista muutoista (pääasiassa Pohjanmaalta) 1800/1900-lukujen vaihteessa Suomesta USA:n. 

Allekirjoittaneen geeneissä löytyy myös yhteistä genetiikkaa esikolumbiaanisen intiaani -väestöjen kanssa (Maya).  
Tämä selittyy sillä, että myös Siperiassa jääkauden maksimin jälkeen (LGM:n jälkeen) oli,  tässä Liukko - nimitutkimuksessa tarkemmin kerrotulla tavalla, ollut suomensukuisia suurriistan metsästäjäväestöjä (N1C > N1c1 yDNA + U5  mtDNA + autosomal - kromosomit). Tätä  metsästäjien genetiikkaa oli jo aikaisemmin levinnyt pääasiassa Eurooppaan, mutta osa oli lähtenyt  Beringin salmen kautta, n. 14000 vuotta sitten (YBP) Amerikan mantereelle mm. Väli-Amerikkaan. Siksi tämä väestömigraatio näkyy edelleen nykyajan geenitutkimuksissa siten, että esim. Maya-kansojen jälkeläisistä löytyy myös samaa geenistöä, kuin mitä minun esivanhempani ovat välittäneet minulle. Tämä tunnistettavan geenin siirtyminen nykyihmisiin on tapahtunut 14.000 vuoden aikana. LGM:n jälkeistä samaa ja yhteistä genetiikka löytyy siis Maya -intiaaneilta ja minulta hieman yli 2,0% (2012 ja 2013 tutkimukset, josta Geno2 ilmoittaa 2,0%  ja FTDNA ilmoittaa 2.19%). 

Yhteenvetona voidaan todeta, että suomalaisilla on keskimäärin saatua (perittyä) genetiikkaa seuraavilta alueilta:
57% Pohjois-Euroopasta (suom. suurriistanmetsästäjät LGM:n jälk.), 17% Varsinaiset Asian (NO- perimää), 17%, Välimeren (maanviljely väest. perimää)  ja 7% Koillis - Aasian 7% (vanhimmat suurriistanmetsästäjät n. 34.000 eaa.)

Vertailun vuoksi (Seppo Liukko henkilökohtaiset), vastaavat luvut ovat:
50%
  Pohjois-Euroopan (
suomensukuisten metsästäjien osuus yleensä Euroopassa n. 50%, ks. Geno2 proj.)
21%  Välimeren alueelta (
tämä on maanviljelijä väestöjen osuus SL 21%,. Suomessa keskimäärin 17%)
18%  Vars. Aasian
(NO -ryhmän syntyalueilta. Huom! suomensuk.autosomal. krom. muutos jääkauden aikana)
   8%  Koillis-Aasian (
Siperia; Ural- Beringin salmi, - vanhimpia suurriistanmetsästäjiä)  ja
   2%  Intiaani (Maya) (
Intiaanien geenistöstä osa on lähtöisin Siperian suuriistan metsästäjiltä, kuten SL:n), 
            -  viim. kaksi: 8%+2% = yht 10%

Kartta (alla, lähde: Genographic Project- GENO 2) 
Pohjois - Euraasian kansojen (mm. suomensukuisten esi-isien ) alueilta on tapahtunut migraatiota / siirtymisestä jääkauden maksimin (LGM) jälkeen Amerikan mantereelle. Nämä väestöt ovat siirtyneet etelään mm. Maya- kansojen historiasta tunnetuille asuinalueille (joiden merkittävin vaikutus oli ajanlaskun vaihteen jälkeen) Quotemalan ja Meksikon alueilla, Väli-Amerikassa. Tällainen siirtymä (yDNA+ mtDNA+ autosomal kromosomit)  näkyy mm. allekirjoittaneen genetiikassa (Geno2 tuloksia) - intiaaniväestöjen (Maya -väestöjen) jälkeläisten kanssa yhteisenä genetiikkana (n. 2%) vielä vuonna 2013. 

Kartta näyttää ihmisten varhaisimmat muuttoreitit. Ne perustuvat tutkimuksiin eri alueilla löydettyjen miesten Y-kromosomi tuloksiin. "Adam" edustaa yhteistä esi-isää,  josta Y kromosomien vaellukset laskeutuvat ja mutatoituvat / haarautuvat eri aikoina. Testaus perustuu 10000 alkuperäiskansoja edustavan miehen yDNA väestötuloksiin ympäri maailmaa.
Lähde: Genographic Project

 

Lisäaineistoa:

 
Alkuperäisväestön suomensukuisten N-ryhmän osalta ks. mm.  Rurik- yDNA ja Ruotsin alueen tutkimukset + kartat + tekstit Table- Finnic -Varangian (linkki Table - tekstiin alla).
N1c > N1c1- haploryhmän henkilöiden esi-isät ovat alkuperältään todennäköisimmin laajan Itämeren altaan ympäristön suomensukuisia - itämerensuomalaisia - väestöjä tai Suomesta muuttaneita (joista viimemainittu 1100- 1500- lukujen aikana on merkittävimpiä migraatioita mm. Rurik- N1c1 -tukimuksen kannalta). 
Ruotsin ja Norjan (eniten Hedmark - FinnForest-)  alueilla
nykyisin mitattujen henkilöiden yDNA- N1c1  Rurik- linjan tulokset, ovat myös alkuperäisistä suomensukuisista - ja Suomesta muuttoa 1100- 1600- luvuilla (ko. mittaukset tehty 2007-2013). Tämä selittäisi myös sen, miksi Rurik - yDNA ryhmää genetiikkaa löytyy Ruotsista "nykypäivän ruotsalaisista".

Suomalaisten alkuperästä Ruotsissa ja siirtymisestä Ruotsiin ja Norjaan on selvitetty 
jo aikaisemmin tämän tutkimusraportin sivuilla, tässä vielä lisäksi lyhyesti, miksi Rurik- genetiikka voisi olla lähtöisin suomensukuisilta itämerensuomalaisilta alkuperäisväestöiltä tai myöhempää muuttoa Suomesta Ruotsiin ja Norjaan, ks. seuraavasta linkistä; Table Finnic-varangian - Rurkids - cluster from FylogeneicTree (constructed from a source: Mouglley Fylogen. tree 1212 haplotypes and table I).  Proto- Rurik Liukko- fatherlines to nowdays (source Mouglley Fylogen.tree, to I and II table 30.3.2013 Liukko). Läheisimmät yDNA Liukko: ProtoRurik > Rurik > Rurik-genetic > Gedimins- Jagiello genetic (source 14.4.2013 SMRGL).
Ja viimeisin:
Fylogen.Tree, Yurgan 29.5.2013 Geno2 yDNA N-L550 Rurik ja  L550 + L1025 Gediminid-Jagiellot start.  Fylogen Tree alkaa Proto Rurik mm. Liukko 236032 FIN, ks. linkki. 

Suomalaiset ja suomensukuiset  Rurik-Gediminid esi-isät.
Hypoteesi 30.3.2013 suomensukuisten Rurik Varangian N-ryhmän haplotyypeistä. Family Tree yDNA tulosten (omien YDNA tietojen) ja viimeisimmän Mouglley taulukon 1034 YBP- perusteella:    

1.    Laajempi TABLE: Haplogroup N SNPM231 from the Fylogenetic tree constructed Mouglleyn 1212 haplotypes. This is table (pages 2-3), Finnic Varangian Rurik- cluster, branch YBP times 2129 >1881> 1873, a report is  drawn up Seppo Liukko 01/11/2013 (and google translation)

 

Proto Rurik - lähtee Liukko YBP1873 > Rurikids-cluster YBP 1034 hypothesis for review. 
(ks. viimeisin Liukko GD- taulukko (- geneettinen läheisyys) 14.4.2013 Proto Rurikids > RURIKIDS >Rurikids genetic ja Gediminids-Jagellot genetic- Liukko GD-taulukko linkki )

On huomattava, että laajempi Mouglley taulukko (1) osoittaa,  että alla olevat Rurikids ja Rurik Close Cousin luettelon (2) isälinjat alkavat suomalaisesta isälinjasta Proto Rurik (Liukko) nimestä, joka edellä esitetystä laajemmasta taulukosta (Mougley Fylogen. tree 1212, 1873 YBP alkaen)  
Tässä YBP 1873 Proto Rurik listassa suomalainen Liukko, kit 236032, joka isälinja on esi-isä mm. Karlsson - Werme, kit 223073 ja Mukovnikov, kit 221073 isälinjoille. 
Näiden Proto Rurikien jälkeen tulee alla oleva Mouglley taulukko 1034, jossa mainitaan Rurikids ja Rurik Closest Cousin -ryhmän nimet (taulu 2, punaisella merkityt ovat Rurikids).
Taulukon alussa olevat nimet ovat Proto Rurikien (Liukko- Karlsson- Mukovnikov) jälkipolvia tai niiden isälinjojen serkkuja mm.:  Åkerman, B, Peterson ja Davenport –Stuart jotka ovat Rurik Close Cousins-ryhmää. 
Nämä liittyvät myös suomalais-suomensukuiseen Novgorod - Baltian alueen  Rurik- Gediminid hallitsijoiden  yhteiseen esi-isään Proto Rurikeihin. 
Tämän
yhteinen esi-isän syntyhetken lasketaan olevan n. 2200 vuotta sitten oleva TMRCA-aika ( 200 v. eaa.). Aika arvio on Rurik-tutkijan PhD. A. Bajorin (FamilyTree DNA - Rurik Dynasty).

Mouglley -taulukko 1 (1873->)
(laajempi-kokonaan: Table Finnic-varangian - Rurkids - cluster from FylogeneicTree)

YBP 2233>2129>1881> (Proto-Rurik LIUKKO > RURIKIDS)
---> 1873     236032_V LIUKKO FIN, Nurmo-Lapua-Kuortane
-------1873 --> 1595> 887      223703_V Karlsson Werme (Huom. yDNA111-Liukko 3. lähin)
 ---------------------------887-----221703 _V Mukovnikov
(Huom. Liukko 4. lähin TMRC -1050v),
->-----------1595>---1034 >805 >625--E15839_V Vercoutere
Rurikids genetic, Liukko1.lähin
-->--------------------------------------625-->--  417----167330_V Volkonsky Rurikids 
---------------------------------------------------------------47176_V GAGARIN    Rurikids
->---------------------1034> 805> 652 ------  N24649_V Andersson (ProtoRurik)
-------------------------------------------------------xxxxx V unknown (ProtoRurik)
-------------------------------------------------------211870_V Petersson  (ProtoRurik)
-------------------------------------------------------161450_V Davenport-STUART (PR)

 

2. NEW RURIKIDS TAULUKKO Mouglley 1034 YBP

Molgen - sivusto Re: Rurik N1C-L550 (Vastaus # 805: Helmikuu 18, 2013, 07:53:16)
Lainaus: http://mouglley-gen.livejournal.com/2944.html (Taulukko alla)

Tässä YBP 1034 (alla) taulukossa mielenkiintoista on se, että Hensriksson- Larsson- nimi taulukossa on Suomesta Ruotsiin muuttaneita Rurik- klusterin jäseniä (Tämä Proto Rurikin jälkeläinen ei ollut Ruotsissa Rurikien esi-isän lasketun syntymän aikaan n. 2200 YBP, vaan tullut Ruotsiin Suomesta / metsäsuomalaisten muuton aikana eli vasta  noin 1600-luvulla). 

FinnForest miehet (yDNA Rurik N-ryhmän haplotyypit ) ovat Suomesta Ruotsiin muuttaneita n. 1600-luvulla. Tätäkin aikaisemmin on Suomesta Ruotsiin muutettu, erinäisistä syistä johtuen, siksi Ruotsin Rurik closet cousin - ryhmään kuuluvat ovat todennäköisimmin Länsi-Suomesta Ruotsin Uplantiin ja Keski- Ruotsin kaivosalueille 1100- 1500- luvuilla muuttaneita väestöjä, joiden mukana on ollut myös Rurik- isälinjan genetiikkaa (Proto Rurik isälinja lähtee Suomesta, ks. Mouglley 1 taulukko). 
Vielä vanhempaakin suomensukuista pohjaa nämä voisivat olla, koska ns. nuoremmilla norsegermaaniryhmillä - ruotsalaisilla - ei olisi N- haploryhmää ilman suomalaisten vaikutusta. 

RUOTSIN N-ryhmän alkuperäisväestö
voi olla esimerkiksi:
a) alkuperäistä kivikauden aikaista
Ruotsin alueen suomensukuisten (N-ryhmää)  tai 
b) vasarakirveskulttuurien aikana Suomesta Ruotsiin (Keski-Ruotsiin
, Uplanti jne.) muuttaneiden väestöjen N- ryhmän alkuperää Ruotsissa,  ja  pääasiassa 
c) Suomesta Ruotsinvallan aikana muuttaneet, siis 1100- 1700- luvuilla muuttaneiden N- ryhmä määrä yksistään riittää perustelemaan Ruotsin nykyiset N- ryhmän Rurik - genetiikka löydöt. 

Ks. Molgen -sivuston keskustelut metsäsuomalaisista ja Vikkinkien jälkeläisestä Stuartista (lainaus / source ko. alla olevassa linkissä): 
Täällä on keskustelua Rurikids Closest Cousins mm. Stuart  ja Larsson nimisistä henkilöistä, joiden isälinjasta on historiallista tietoa. Nimet ilmenevät myös alla olevassa Fylogen. puuussa. Tässä  Larsson kit on 19008, hänen esi-isänsä ovat peräisin Suomesta ja Ruotsiin muuttaneita metsäsuomalaisia tai kaivossuomalaisia. Stuart (Davenport-Stuart)  kit 161450 on ISÄLINJALTAAN alkujaan Viikinkejä, jotka ovat menneet  Ranskan kautta (normannit) Englantiin - sitten Scotlantiin (hallitsijasuku), hänen isälinjansa N-ryhmä on myös alkuperältään mitä todennäköisimmin suomensukuista Novgorodin aikaista juurta eli N1c1 - haploryhmää
. Oheisessa keskustelussa on myös maininta Rurik klusteriin kuuluvasta Liukko- nimestä (siv.3). 
Metsäsuomalaisten kohdalla on myös maininta, että nykyinen prinssi Daniel Ruotsin hovista on alkujaan metsäsuomalaisia molempien (isä-ja äitilinjojensa) esivanhempiensa kautta. Tässä on myös linkki Juhani Wäyrysen kotisivuille, joissa esitellään hänen geneettisiä muistiinpanojaan N-ryhmän väestöistä sekä fyleogeneettisiä puumalleja. Linkki Molgen -sivuston keskusteluun avautuu tästä.

Kaivos ja metsäsuomalaisten esiintyminen Rurik-dynastian luetteloissa:
PS. Esim.  Werme - on Proto Rurik - tulos nyky-Ruotsissa, tämä löytö on hyvin todennäköisesti Värmlannin  kaivosajan, 1200-1400 - luvun Suomesta muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä, ko. asiasta erikseen tämän tutkimuksen sivuilla. 

Ruotsissa nykyisin oleva suomalaislähtöinen Rurik closet cousin - ryhmän jäsen on todistetusti ollut mm. Henrikson/Larsson kit 193008. Jonka esi-isät ovat Suomesta muuttaneita ja samalla tämä Suomesta Ruotsiin muuttanut (Larssonin esi-isä) osoittautuu olevan, Moyglley Fylogen järjestys - taulukon 2 , mukaan myös  esi-isä Östlund kit 187619 sekä Dion kit 139986 Rurik close cousins henkilöille (ks. Mouglley -1034 taulukko, näiden esi-isälinja lähtee Suomesta). Näiden em. isälinjojen yhteisen esi-isien aika on Henriksson –Larssoniin (YBP)  verrattuna, Mouglleyn taulukon mukaan 209 vuotta.
Tässä taulukossa 2 näkyy myös, että Massalski 179757 Rurik prinss. on mm.  esi-isä Rurik-suvun jäsenelle Rusulle kit 170255  (Huom Liukko GD 3. lähin on Rusu) ja Korsströmille, kit N50634. Massalskin YBP – näiden yhteinen esi-isä on ollut Rusun esi-isää ennen n. 209 vuotta.  Samaa Massalski - sukuhaaraa ovat  myös Kropotkin, Sakhovskoy ja Rzhevsky (rinnakkaista siis Rusu) , jotka ovat kaikki Rurikids (Rurik- dynastian sukua). 

HUOM: Kaikkien näiden Mouglley 1034 taulukon (alla) Rurikids ja Rurik CloseCousins  esi-isälinjat lähtevät Suomesta tai yleensä suomensukuisten isälinjoista YBP 1873  (Liukko) Proto Rurik- (Rurikien esi-isä-)  N-haploryhmän  linjasta. 

Kuva: RURIK-DYNASTIAN  tai Rurik Closet Cousin /-genetic isälinjojen Proto-Rurikien jälkeinen Fylogeneettinen järjestys > Rurik N1c1 Mouglley taulukko 2,  Molgen -sivusto 18.2.2013
(Mouglley Rurikids table 1034.jpg) 
PS. ensimmäinen kit E15839 ko. fylogen.puussa on Vercouttere, se on Proto-Rurik (Rurikids Closest Cousin ) Liukko GD 111- taulukossa 1. lähin (Ks. GD- taulukko tästä) .

           

 

Baltian suomensukuiset väestöt 

Gediminid - ja Rurik- klusterin esi-isät (Proto Rurikit) ovat syntyneet n. 2200 vuotta sitten suomensukuisten N-haploryhmän alueilla Suomessa, Baltiassa tai South- Baltiassa (n. 200 eaa.).

Itämeren altaan ympäristön suomensukuisia väestöjä olivat mm. aikoinaan myös Liettua ja Latvia (sekä South- Baltiaan luettavat; Preussi, Puola, Valko-Venäjä, nyk. Saksan Pommerin alueet) tässä tutkimuksessa selvitetään asiantuntija tutkijoiden (lainauksia) ja mm. karttojen avulla, että baltit ovat alkuperältään suomensukuisia väestöjä, jotka ovat vaihtaneet puhumansa kielen indoeurooppalaiseen balttoslaaviin, mutta vasta n. 900- 1700- luvulla. Baltinkielen samankaltaisuus johtuu siitä, että baltinkielessä on paljon suomensukuisten kielten alkuperää (Kundan kulttuurista alkaen -  ja itämerensuomen kielen- substraatteja) ja myös ko. suomensukuiselle alueelle tulleiden esigermaanikielten sanoja (kuten suomen kielessäkin - substraatteina), nämä ovat ajalta ennen kansainvaelluksia ja myös ennen slaavien nousua suomensukuisten Novgorodin ja Baltian itäalueille, jonka vaikutuksesta Balttian suomensukuisten kieli vaihtui Liettuassa ja Latviassa nykyiseen balttoslaaviin (viimeiset suomensukuiset puhujat olivat suurkaupunki Rigan ympäristön Liivinmaalla (- faktaa).
Tähän liittyy allekirjoittaneen lainaus suomalaisten  geenitutkijoiden Kirsi Huoponen, Tuuli Lappalainen ja Marja-Liisa Savontaus 2006 tutkimuksesta "Suomalaisten geneettiset sukujuuret" (Finnish genetic ancestry): Lähde: http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo95417.pdf 
N1c1 -haploryhmää kuvaava SNP-tunnus on TatC, jota vastaa myös M46.
Lainaukset ovat sivuilta 66-67.       

Baltian väestöjen yDNA on lähes sama kuin suomalaisten (n. 40% N1c1-isälinjaa):   

Suomalaisten lisäksi TatC muotoa esiintyy yleisenä balteilla, joiden isälinjoista noin 30–40 % on tätä itäistä tyyppiä (Laitinen ym. 2002). Toinen TatC muodon ydinalue on idässä, jossa sitä löytyy Siperian jakuuttien ja Mongolian burjaattien isälinjoissa (Zerjal ym. 1997).

Suomalaisten ja balttilaisten isälinjojen (N-ryhmän, TatC) samankaltaisuus kertoo läheisestä geneettisestä sukulaisuudestamme balttien kanssa. Tämä ei enää näy kielisukulaisuudessa, sillä latvialaisten ja liettualaisten arvellaan vaihtaneen suomalais-ugrilaisen kielensä indoeurooppalaiseen kieleen (Laitinen ym. 2002). 


Minimal reference phylogeny for the human Y chromosome 
(version 28-Feb- 2014)

Citation: van Oven M, Van Geystelen A, Kayser M, Decorte R, Larmuseau MH. 2014. Seeing the wood for the trees: a minimal reference phylogeny 
for the human Y chromosome. 
Hum Mutat 35(2):187-191. doi:10.1002/humu.22468

Linkki > Only NO -ryhmästä mutatoitunut N- haplogroups SNP:t
 
(ikäjärjestyksessä SNP- portaattain aleneva kaavio, alkaen M231- L550 ja savo-karjala oksiin saakka) > Phylogeny_for_the_human_ Y-chromosome-N.pdf

 

Viimeisin tieto
Source: GENO2 
Yurgan- 29.5.2013  Molgen pages FYLOGEN.Tree, GENO 2 peusteet mukana. 

Klusteri   VL29  YDNA  ja haara N- L550-  =  
Proto-Rurik   RURIKIDS
> josta haara L1025 GEDIMINID -  JAGELLOT

ks. alla oleva puu
Liukko 236032  N-L550   Proto Rurik haarat
  
SL-johtopäätelmä  (Moyglleyn Fylogen puun +SL tekstin sekä Yurgan 29.5.2013 tietojen pohjalta):  Proto-Rurikien jälkeen tulevat RURIKIDS mm. TBD (lähin Rurikids Liukko-listassa) , Khilkov, Massalsky, Vadbolsky ja em. Rurikidsien isälinjojen jälkipolvet (Rurik genetic mm.  Rusu ja Vercouttere = joiden GD on lähimpiä Liukko -listassa)

 

Liukko Geno2 CTS8428 T > C, L550 haara kit 236032

Tulevat artikkelit:  

1.Rurik-Jagellot ja mm. Ruotsin N1c1-ryhmän miesten alkuperä on peräisin suomensukuisilta ja Suomesta: 
Miksi
Rurikit ja Gediminid- Jagellot ovat suomensukuisten N-ryhmän genetiikkaa? Family Tree DNA- tulosten tarkastelua. Ovatko Viikinkien ja Varjagien  suomensukuiset yDNA N-ryhmän juuret alkuperäistä Finnic- baltic (itämerensuomalaisia) väestöiltä? Vai ovatko esim. Rurik- varangian löydöt nykyruotsalaisilta  mahdollisesti peräisin suomalaisten muuttajien N1c1 -genetiikkaa, joka on tullut Ruotsiin  Upplannin; Roslagenin- Sigtunan- Finstan alueelle  väestövaihtona Länsi- Suomesta jo 1100- luvun lopulta alkaen (pääasiassa Pohjanmaalta ja Satakunnasta - ks. asiaan liittyen tarkemmin tämä tutkimus ja historialliset lähteet mm. Siirtolaisinstituutti jne.), tai kaivosalueiden suomalaisia (mm. Kopparsberg), jotka ovat myös 1100- 1400- luvun suomalaismuuttajien genetiikkaa tai keskiajan lopulta (1500- luvun lopulta) alkaneita Forest Finns väestömuuttojen vaikutuksesta Ruotsiin  Suomesta siirtynyttä (joka on suomalaisista miespuolisista muuttajista ollut genetiikaltaan pääasiassa - 60%:sti -  yDNA N- haploryhmän) genetiikkaa? Ainakin Finnic - varangian Rurik- ryhmässä on jo nyt todettu olevan Suomesta peräisin olevaa (Hämeestä Savoon muuttanutta ja sieltä Ruotsiin muuttaneilta) metsäsuomalaisten genetiikkaa (mm. Henriksson - Larsson, lähde: Family Tree yDNA).

2. Viikingit
Kun todennäköisesti suomensukuisten Finnic väestöjen N-ryhmä on Skandinavian väestöjen alkuperäväestöjen genetiikkaa, niin nämä (Finnic -) Viikingit ovat mahdollisesti myös olleet levittämässä N-ryhmän genetiikkaa Ranskaan, Espanjaan, Portugaliin, Englantiin ja Amerikkaan (ks. tarkemmin mm. Kolumbuksen mahdollinen kytkentä N1c- ryhmään ja Rurik-  tai Gediminid- hallitsijoihin)? Vai onko N-genetiikka edellä mainituilla alueilla peräisin suomensukuisten urals- suomensukuisten N- ryhmän väestöjen Aasian -Euroopan asuinalueilta jo aikaisemmin, esim. jääkauden maksimin (LGM) jälkeisen suurriistanmetsästäjien ajalta. Onko jääkauden maksimin jälkeen siirtynyt urals- suomensukuisten väestöä , myös Beringinsalmen kautta Amerikan mantereelle mm. Keski - Amerikkaan, jossa löytyy urals- suomensukuisten perimää (tai onko N-ryhmää Väli-Amerikassa siirtymää Kolumbuksen laivaston välityksellä?, ks. Juhani Väyrynen kotisivut - Kolumbus). 

3. Väli-Amerikan intiaanien geneettisiä yhteyksiä mm. nykysuomalaisiin:
Mitä  suomensukuisten heimojen yhteydestä Amerikan intiaaneihin sanovat GENO 2 yDNA, mtDNA ja autosomal-  tutkimukset. On todettu viimeisimpien tulosten perusteella, että  esikolumbialaisista
Native- Amerikan sivilisaation nykyisillä väestöillä ja suomalaisilla on yhteistä jopa 16-25.000 vuotta vanhaa  genetiikkapohjaa. Onko asia jotenkin selvitettävissä? 
Asiasta on virallista tietoa ja nykymittauksen tuloksia,  esimerkiksi Geno2-tietojen pohjalta, ks. Seppo Liukko kotisivulta erillinen artikkeli (tulossa). Jääkauden maksimin ajan yhteyksiä löytyy suomalaisten mittauksista mm. Väli-Amerikan Maya, Pima, Totonac- sekä Aimara - inkavaltion väestöihin. Tulokset mm. DNA Tribes - ja Geno2 -analyysien perusteella (lähteet: FT autosomal Family Finder ja uudemmat National Geographic Geno 2 -  tutkimukset).  

Ks. kartta alla esi-isiemme / yDNA, mtDNA -ja autosomal- geenien migraatiot - muuttoreitit
Ks. erityisesti pohjoisimmat reitit Keski- Aasiasta tulivat alkuperäiset suomensukuiset N-ryhmät mm. nyk. Venäjän /Uralin kautta Baltiaan, Skandinaviaan ja Suomeen (suomensuk. suuriistanmetsästäjät N1C >N1c1 ja mtDNA U5) ja samoilta alueilta lähti väestöä geenejä jääkauden maksimin mahd. molemmin puolin (LGM n. 25.000 - 14.000 eaa.)  Beringinsalmen ja Pohjois-Amerikan kautta Väli - Amerikkaan (mm. esicolumbian Mayat) ja Etelä-Amerikkaan. Väestöistä löytyy samaa autosomalista genetiikkaa. Jääkauden maksimin ajoista lähtien voidaan tunnistaa mm. suomalaisten geneettistä yhteyttä esim. maya-intiaaneihin.

           

4. Sumerin ja suomensukuisten yhteydet 4-8.000 vuotta sitten:
Yksi v
anhimpia kielitieteen suuria (selvittämättömiä) mysteerioita ovat olleet entisen sivistysvaltion SUMERIN väestö ja sumerilaisten puhumaa kieli (ja väestön alkuperä), joka poikkesi tunnetusti mm. alueen muiden väestöjen indoeurooppalaisista kielistä. On esitetty, että sumerin kieli olisi pohjaltaan sukua suomensukuisille kielille.

Sumerin kieli oli muuttunut jo aikanaan paljon, koska ikivanhan sumerin (-kielen) ympäristökontaktit olivat kaikki indoeurooppalaiskielistä väestöä - niin, ettei sitä kielitieteellisesti voida riittävän tarkasti enää tutkia, mistä ko. kieli olisi peräisin. Uusi väestöjen geenitutkimus tuo ilmeisesti lisävalaistusta ko. asiaan. Lisäksi voitaisiin tutkia ovatko suomensukuisten kielien vanhimmat indoeurooppalaiset lainasanat peräisin jo tältä ajalta, ja mikä olisi lainan anto suunta? Olisiko mahdollista jopa niin, että kielten vanhimmat yhteiset sanat ovatkin jo silloin siirtyneet suomensukuisista kielistä indoeurooppalaisille.

Sumerin ja suomen kielisukulaisuus on kiistetty suomalaisten kielitieteilijöiden taholta. Onkohan asia aivan niin? Nyt on kuitenkin todettu viimeaikojen geenitutkimuksissa nykyisten Intian ja Iranin (Irakin) alueilla olevan yDNA N- haploryhmän väestöjä (mistä ne olisivat peräisin? Alueen ie- väestöillähän ei ole N-ryhmää, joka taas suomensukuisille väestöille on ominaista ja joka on edelleen  nykyisinkin vielä suomensukuisten väestöjen yleisin haploryhmä, siis N-ryhmä). On arveltu, että tämä Sumerin väestö olisi alkuperältään Uralin (etelä-) alueen (suhteellisen lyhyt siirtymämatka) suomensukuisten väestöjen (ja - kielen) siirtymää em. Sumerin - Intian alueille n. 8000- 2000 vuotta ennen ajanlaskua (suomensukuisen ja - kielen siirtymä olisi mahdollista?). Nykyisin N1- ryhmää on Intiassa ja esim. Iranin Azereilla. Azereilla N1C ryhmää on vain 1.6%, mutta sen "laimeneminen" on mahdollista, koska sen aikainen Sumerin väestö on assimiloitunut tuhansien vuosien (2-3000)  aikana erittäin suureen määrään nykyisten Iranin ja Intian indoeurooppalaiseen  pääasiassa yDNA R-ryhmän väestöihin. Lisävalaistusta asiaan saadaan kun geneettinen tutkimus ko. alueella laajenee ja tarkentuu...

5. Kiinalaisten, japanilaisten ja yleensä Etelä ja Itä -Aasian ja Siperian väestöillä on huomattava määrä YDNA sukukromosomien N-ryhmää 
(
Aasian N*-ryhmä on alkuperältään samaa kuin suomensukuisten heimon N-ryhmä, joka on muuttunut N* > N1C > N1c1 jne. SNP- mutaatioiden kautta suomensukuisiksi, huom. tässä on huomattava Euroopan pitkäaikaisen jääkauden aiheuttamat merkittävät muutokset autosomalisiin kromosomeihin (vaaleus jne.).
Kiinalaisilla on huomattava määrä N1c1 ryhmää. Han- dynastia oli Kiinan ensimmäinen dynastia perstettu n. 200 eaa. aikana. Han-kansaan kuuluivat Han- kiinalaiset Pekingin ympäristössä, joiden genetiikka on alkuperältään N-haploryhmää. 
Kiinassa N-ryhmää on esim.  Sichuanin maakunnassa jopa 30% taajuus väestöstä ja Guangdong Han- väestöllä n. 7% ja N-ryhmää on myös mm. Fujianissa  Kaakkois - Kiinassa. (N-ryhmää on yleensä Liu- ja Li - sukunimisillä). 
Myös esim. Japanin Tokushiman Aomoreilla
on N-ryhmää, mutta edellä mainittujen aasialaisten autosomalisten kromosomien erot suomalaisiin (mm. vaaleus, silmien ja hiusten väri) ovat huomattavia (ks. tarkemmin tämän tutkimuksen selvitykset).

Kiinalaisten tutkijoiden artikkeli 2014, jossa on esitetty NO- ryhmien fylogeneettinen puu ja arvioidut TMRCA- iät. Tässä- N -haploryhmän ensimmäisen mutaation M231  ikä on noin 28.000 vuotta, se osittaisi, että silloin on tapahtunut eroaminen kiinalaisten yleisimmästä O- ryhmästä, ja samalla sen, että kiinalaisten (- Etelä- Aasian)  N- ryhmä on eronnut Euroopan- suomensukuisten N- ryhmästä jo Baikal- järven alueella - josta Euroopan N- ryhmä on siirtynyt länteen- Uralille > Eurooppaan, lähde > :        http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0105691

Artikkelin ohessa oleva Fylogen. Tree, SOURCE 
> : 
http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0105691 
Fylogen. tree (alla), ks. TMRCA ajat: N-M231  Group ab. 28.000 eaa. N- group is older than-R- group . and Finnic Tat 13.000 eaa.


 

 PS. Seppo Liukko lisäys 21.6.2013; 
Myös kiinalaisilla on N1c1 ryhmää.
Kiinan ensimmäinen suuri sivilisaatio on  Han- dynastia. 
Näillä Han- kiinalaisilla on N-ryhmää
 (katso alla oleva uusi geneettinen tutkimus). 

Scientific research Article / tutkimus 20.06.2013;

Geneettinen näyttö Y-kromosomi Haplogroup N:n Itä-Aasian alkuperä ja N-haplogroup- ryhmän leviäminen kivikauden aikana (n. 25-14.000 eaa.) aikana pohjoiseen Siperiaan ja Eurooppaan (HUOM. N1c-M46 eli Tat ja LLy22g sekä M231 -mutaatiot ovat suomensukuiset väestöt ainakin Tat M46 = N1c alkaen. Vanhimmat M231 ja LLy22g mutaatiot löytyvät  mm. allekirjoittaneelta (ks. erillinen selvityslinkki tästä). 

Map and article source: Shi H, Qi X, Zhong H, Peng Y, Zhang X, et al. (2013) Genetic Näyttö Itä-Aasian Alkuperä ja kivikauden Pohjoiseen muutto Y-kromosomi Haplogroup N. PLoS ONE 8 (6): e66102. doi: 10.1371/journal.pone.0066102
Editor: Toomas Kivisild, University of Cambridge, Iso-Britannia

Vastaanotettu: 
03 maaliskuu 2013, Hyväksytyt: May 2, 2013 Julkaistu: 20 kesäkuu 2013

    

N- haploryhmä Kiinan kautta mm. Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen, jossa suurin esiintymistiheys n. 60%(yDNA).
 Suomensukuisten kantaisien N1c mutaatio (TaT M46) + autosomaliset muutokset 30.000 /34.000 - 14,000 eaa. aikana (tästä väestöpopulaatiosta myös migraatiota mm. Amerikan mantereelle).


Kiinalaisten N-ryhmää on 
esim.  Sichuanin maakunnassa on jopa 30% taajuus väestöstä ja Guangdong Han- väestöllä n. 7% ja N-ryhmää on myös mm. Fujianissa  Kaakkois - Kiinassa. (N-ryhmää on yleensä Liu- ja Li - sukunimisillä). Myös esim. Japanin Tokushiman Aomoreilla on N-ryhmää, mutta edellä mainittujen aasialaisten autosomalisten kromosomien erot suomalaisiin (mm. vaaleus, silmien ja hiusten väri) ovat huomattavia (ks. tarkemmin tämän tutkimuksen selvitykset).

Y DNA - isälinjan N1c1 TatC= M46, arvellaan olevan 14.000 vuotta vanhaa metsästäjien haploryhmää (s on ehkä vanhempaakin, sillä vanhimmissa TMRCA- ajoituksissa oleva lineaarinen laskentakaava ei ole OK) vrt. tässä Kundan kulttuurin N- ryhmäläisten, TatC /M46 SN- alaryhmien, suomalaisten  ja balttilaisten genetiikka on pitkälti samaa, myös em. tutkimuksen valossa (myöhemmin lieviä eroja), sekä mm. tässä Seppo Liukko isälinja esimerkkinä, että meissä kaikissa on merkitty geneettinen jatkumo esimerkiksi vanhimpaan N-ryhmän alkumutaatioon saakka, linkki: http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/PDF/Finns_of_genetic_continuity_theory._
N1c1+SNPs_Seppo_Liukko_23.7.2012.pdf

 

Suomensukuisten ja suomalaisten esihistoriaa:

Suomensukuisten väestöjen olemassaolosta on tutkittavissa olevaa näyttöä jo ennen vasarakirveskulttuurien tuloa n. 3200-2000 eaa. Suomessa, Baltiassa, Preussi-Puolan- Saksan alueilla sekä Venäjällä ja Skandinaviassa. On olemassa selvää arkeologista, kielitieteellistä ja väestöliikkeisiin perustuvaa tutkittua tietoa ja miten esim. vasarakirveskulttuuri vaikutti näihin alueisiin ja esimerkiksi myös uuden paikannimistön muodostumiseen. 
Tämä suomalaisten esihistorian kannalta merkittävä asia tulee selkeästi esiin myös laajassa Liukko- nimitutkimuksessa.
  Liukko nimi näyttää tutkimuksen lähdetietojen perusteella siirtyneen Weiksel (nyk. Wislajoki - Gdansk) esigermaanialueelta Baltian kautta Suomeen (ja Ruotsiin). Tämä nimi-siirtymä osaltaan osoittaa suomensukuisten väestöjen asuneen em. laajalla alueella. Nyt näiden karttatietojen, kielitieteen paikannimistömetodien ja arkeologiaan perustuviin tietoihin voidaan lisätä uusin geenitutkimustieto, joka vahvistaa,  että suomensukuisten N1c1 -haploryhmään ja suomensukuiseen kieleen perustuva väestö on asuttanut laajalti myös ns. Etelä - Baltian alueita nykyisen Puolan- Saksan- Valko-Venäjän-, Ukrainan- ja Skandinavian alueita (tästä mm. Vasarakirveskulttuurin noususta Suomen alueille Baltian kautta mainitsee prof. Jouko Vahtola (Suomen Historia kirjassaan 2004 s.15), silloin migraation osallistunut ko. väestö saattoi olla suomensukuisia, siis South- Baltic yDNA N- haploryhmää  L550+ ja silloin suomensukuisia kieliä (itämeren- kantasuomea) puhuneita miesryhmiä, sekä kaksikielisiä, joilla oli  sanavarastossaan elinkeinoon liittyviä indoeurooppalaisia - esigermaanikielisiä maanviljelyn lainasanoja.

Alkuperäisväestön suomensukuisten väestöjen geeniperimä (N-ryhmä) on nähtävissä edelleen ko. alueilla, vaikka alueen kantaväestöjen puhuma suomensukuisten kieli olisi vaihtunut baltiksi, venäjäksi tai ruotsiksi. Tämä kielenvaihto on tapahtunut kansainvaellusten (400- 800-lukujen) jälkeen mm. baltinkieleen ja nuorempaan pohjoisgermaaniin viimeistään n. 1000-1200 jaa. aikana. Tästä seikasta tarkemmin Liukko- nimitutkimuksen Osa I perusteissa, joka selvittää miten suomensukuisten väestöjen matka esihistoriasta nykypäivään on tapahtunut. Tästä merkittävä geneettinen  näyttö on suomalaisen lääkäri Juhani Wäyrysen Family Tree yDNA- tiedoista rakentama fylogeneettinen puu, jossa edellä mainittu suomensukuisten (geneettinen N1c > N1c1) laaja pohja näkyy edelleen nykyisissä Eurooppalaisissa väestöissä (katso tarkemmin  tutkimus Osa I, alla). 
Tässä linkki Eupedian yDNA - kartaan, jossa N1c1 -haploryhmän osuudet on sinisen värin tummuusasteilla määritelty eri maissa. 
Suomessa on kaikkein suurin esiintymistiheys Euroopassa, sitten Liettuan alue ja muu Baltia sekä Venäjän alueet Moskovan eteläpuolen alueilta alkaen. Voidaan puhua suomensukuisten (Map of Finnic yDNA haplogroup N) heimojen genetiikasta, joka usean tutkimuksen mukaan myös korreloi puhuttua kieltä, siis alkuperäisten suomensukuisten kielien aluetta Euroopassa.



Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa muinaissuomalaisen - kalevalaisen Liukko - nimitutkimuksen avulla.
Liukko - nimitutkimus; tarkistettu paikannimi- ja
etymologiatutkimuksen  sekä mm. arkeologia- ja geenitutkimusten kautta, kirj. Seppo Liukko

  Sukuvaakuna (selitys), Heraldinen Seura nro 1571       Ks. Liukko- sukuseuran kotisivut

         



Liukko - nimitutkimuksen; osat I, II , III ja IV (lyhyet yhteenvedot em. osioista alla)
(Tästä tutk.raportin 1.3.2012 versio PDF- muodossa, osittain vanhentunut, viimeisimmät tiedot alla);  

Osa I, tutkimusperusteet, suomensukuisten esihistoriaa ja - kieli sekä uusimmat genetiikka- selvitykset lähdetietoihin perustuen (suomensukuisten yDNA N1c1 - haploryhmän leviämisen perusteet nykyisten geenitutkimuksien perusteilla). Osa III esihistorian  ja genetiikan pohjaksi lähdetietoihin perustuvia selvityksiä suomensukuisten väestöjen aluille saapuneista migraatioista ja niiden merkityksestä suomensukuisten alkuperäisväestöjen puhumaan kieleen. Löytyykö  suomensukuisen alkuperäisväestön N- haploryhmän genetiikkaa nykyisten valtioiden mm. Venäjän, Liettuan, Latvian, Puolan, Valko-Venäjän tai Ruotsin nykyisistä väestöistä.

PS. Suomalaisten- ja suomensukuisten alkuperäinen genetiikka on metsästäjien N1c > N1c1 haploryhmää ja ko. väestöllä on myös ollut suomensukuinen kieli (ks. suomensukuisten jatkuvuusteoria ja suomensukuisten geenien - ja kielen esihistoriaan liittyvä laaja yhteenveto tästä linkistä). Tällaisia suomensukuisten metsästäjäväestöjen alueita ovat olleet mm. Baltia (+Valko-Venäjä), Puola- Preussi, Venäjä sekä Ruotsi (aikaisemmin kivikaudella ja LGM:n jälkeen ovat suomensukuisten metsästäjien alueet ulottuneet Hampurin ja Tanskan - Pohjanmeren Ertebölle - kulttuuriin saakka, siis jopa nyk. Saksan- Englannin alueille saakka (PS. Pohjanmeri oli tuhansia vuosia kuivaa mannerjalustaa). Ks. asiasta esim. Anders Pääbo pohdintaa (in English). 

Geneettisten yDNA testausten tuloksena on nähtävissä, että metsästäjien N- ryhmien genetiikkaa löytyy eniten Suomesta ja Baltiasta sekä Pohjois- Keski- Venäjältä sekä edelleen alkuperäisväestön metsästäjien genetiikkaa myös ns. uudemman indoeurooppalaisten  maanviljelyväestöjen alueilta kuten Ruotsin, Norjan ja Etelä-Baltian, kuten Puola, Saksa, Tsekki, Valko-Venäjä alueilta. N- ryhmän levinneisyyttä löytyy jopa Englannista ja Iberian alueilta, jotka voivat olla jäänteitä alkuperäisen suomensukuisten suurriistanmetsästäjien laajalta   alueelta tai suomensukuisten Viikinkien mukana siirtynyttä alkuperäisiä N-ryhmän genetiikkaa Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta.
Nämä esihistoriaan liittyvät selvitykset tarvitaan mm. II- Osan Liukko - nimitutkimuksen perusteiden selvittelyssä, koska Liuko- Liukko- nimistö on siirtynyt Weikselin esigermaanikieliseltä alueelta vasarakirveskulttuurin leviämisen n. 3200-2000 eaa. yhteydessä suomensukuisten Preussin - Baltian alueiden kautta mm. Suomeen ja täältä Ruotsiin (tutkittavan nimistön siirtymästä Baltiasta Suomeen esimerkkinä mm. Liukola kylien nimet Liettuassa ja Suomessa).
 
Tässä osiossa on myös m
ääritelty miten Liukko - nimitutkimus liittyy suomalaisten ja suomensukuisten itämerensuomenkielisten esihistoriaan. Suomensukuisten itämerensuomen kieli on ollut yhteinen kieli laajalla Itämeren ympäristössä eli  Laatokan- Novgorodin alueilta edelleen, Valko-Venäjän, Baltian, Preussi-Puola- Saksan, Skandinavian- Ruotsi- Gotlanti alueilla ja tietenkin Suomessa jo kivikaudella ennen vasarakirveskulttuurien miesryhmien saapumista. Suomensukuinen kieli ei silloin vaihtunut (itämerensuomeen tuli uusia lainasanoja), koska esigermaanikieltä ja maanviljelyä levittänyt migraatio oli suhteellisen vähäinen (miesryhmiä), määrä oli vain n. 10- 5% senaikaisista alkuperäisistä suomensukuisista väestöistä (ks. alla olevat tutkimusraportin lähteet ja asiantuntijalainaukset sekä mm. lainauksia etymologisista sanakirjoista). Yhteensä n. 200 siv. printattuna.

Osa II, Varsinainen Liukko - nimitutkimusosuus, tutkimusaineiston argumenttien laajempi ja tarkempi esittely sekä Liukko - nimen leviämisen perusteet (karttatietoineen).  Tutkimus esittelee Liukko- nimitutkimuksen etymologiset perusteet. Nimen muodostuminen ja leviäminen Weikselin esigermaanikieliseltä alueelta suomensukuisten kielialueelle Baltiaan ja Suomeen. Myös miksi Liukko- nimi on mahdollista tutkia tarkemmin ja miksi nimen ikä on mahdollista ajoittaa sekä paikantaa jopa esihistorialliselle ajalle eri suomensukuisten alueilla.  Tutkimusraportti etsii Liukko- paikannimen syntyyn liittyviä seikkoja sekä syitä  kyseisen paikannimen siirtyminen alueelta toiseen. Samalla tarkastellaan samankaltaisten Liukko - Laukko - nimien samanaikaista käyttöönottoa ja siirrännäisyyttä alueelta toiselle, jo kaskiviljelyn alkuaikojen ja kyläyhteisöjen muodostumisaikoina Baltiassa ja Suomessa (ks. ko. nimiparinlevinneisyys harvinaisen monilla alueilla; esimerkkejä - karttoja). 
Miksi Liukko paikannimi on muodostunut propriksi. Nimitutkimuksessa tarkastellaan myös monien nykyisissäkin kartoissa esiintyvään n. 300:n Liukko- nimen paikannimen taustaa Suomessa. Samalla esitellään vanhimmat Liukko- paikannimet, jotka ovat edelleen kylien nimiä Baltiassa ja Suomessa. Lisäksi esitellään tunnetuimmat Liukko - nimipesyeen talonpoikaistalot, rusthollit - ratsutilat sekä muut paikannimet, jotka ovat alkuperäisesti  liittyneet suomensukuisten väestöjen alueisiin ja ovat varhaisimpien kylien tai maanviljelytalojen nimiä. Tutkimuksessa selvitetään myös miksi Liukko - nimestä on paljon versioita (nimipesye) ja  miksi Liukko - nimen esigermaanien iu- diftongi on säilynyt, vaikka mm. nykyajan ruotsin- ja balttoslaavin kielestä se puuttuu. Tunnettu tosiasia on, että slaavin- ja nuoremmista germaanikielistä iu- diftongin toinen vokaali  liudentuu ja katoaa vaikka alkuperäisessä nimessä olisi aikaisemmin ollut iu- diftongi (esimerkkejä tutkimuksessa mm. Liukko ja Liuko > Luko). Mutta kuitenkin  vanhimmilla suomensukuisten alueilla nimi on  jäänyt / "pakastunut" väestöjen käyttöön alkuperäisessä iu- diftongi muodossaan (yli 300- paikannimeä Suomessa, vanhimmat on otettu käyttöön huomattavasti ennen Ruotsinvallan aikoja). Samalla Liukko - nimi on proprisoitunut (säilynyt diftongi muodossaan) vieraskielisten isäntien  tai suomensukuisten väestöjen (tässä itämerensuomenkielisen väestön) kielenvaihdosta huolimatta (mm. Baltiassa, jossa on säilynyt esim. Liukonys- kylät). 
Liukko - nimi on em. perusteilla säilynyt mahdollisesti jopa vasarakirves- eli nuorakeraamisesta ajasta alkaen nykyaikaan saakka.  Tutkimuksessa tarkastellaan esihistorian lisäksi laajalti  Liukko - nimeen liittyvää kirjoitettua historiaa 1100- luvulta alkaen Baltian ja Suomen sekä Ruotsin alueilla
. Raportissa selvitetään miksi esim. 1600- luvun asukkaiden Liukko- henkilöiden sukunimi on siirtynyt ja jäänyt ko. asuinalueen paikannimeksi. Historiatietojen ja karttojen avulla analysoidaan mm. näiden paikannimien käyttöönoton perusteita. Osa II on yhteensä n. 250 siv.

Osa III, Liukko- nimen liittyminen suomalaisten Kalevalaiseen kerrontaan sekä tarkemmin Kalevalaisen kerronnan historiaan perustuvien faktojen toteaminen tässä tutkimuksessa. Liukko - Laukko  nimien liittyminen suomensukuisten itämerensuomenkielisen Itämeren altaan ympäristön kulttuuriin. Alkuperäinen Kalevalainen kerronta on suomensukuisten väestöjen hengentuotteita syntynyt  jo metsästäjäkulttuurien ajoista  alkaen (se on jopa vanhempaa - arkaaisempaa, kuin Gilgames- eepos, ks.  artikkeli suomensukuisten Kampakeramiikan laajan alueen ja Suomen Kalevala - kulttuurin esihistoriaa: http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/PDF/Kalevala_kulttuurin_
esihistoriatutkimus_SeppoLiukko_2011.pdf.
Suomensukuisten Kalevala -kulttuuri on muuttunut myöhemmin maanviljelykulttuurin- sekä mm. kristinuskon-, varsinkin uskonpuhdistuksen lakien ja asetusten vuoksi silloin, kun Kalevalaisuus oli kuolemantuomiolla kiellettyä (maanalaista) toimintaa Suomessa ja Ruotsissa. Vanhimmasta arkaaisesta Kalevalaisuudesta kehittynyt varsinainen Kalevalamittainen esitys on ollut aikanaan erityisen korkeatasoista "täsmäkerrontaa", vaikka se on jo 3000 vuotta vanhaa itämerensuomenkielistä (kantasuomalaiskielistä) kerrontaa trokee muodossa. Vanhimpien Kalevalaisten laulujen ja loitsujen juuret ovat kuitenkin vielä kauempana kivikauden ajoissa, se on suomensukuisten metsästäjien laajan alueen omakielistä horisontaalista tiedonvälitystä alueelta toiselle, ennen neoliittisen vallankumouksen suurta vaikutusta näille alueille. Tämä osio III on n. 50 siv. 

Osa IV, Suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoria. Suomalaisten ja suomensukuisten väestöjen esihistoriaa, lähdetietoja asutusliikkeistä jääkauden maksimin jälkeisiltä ajoita, asiantuntijalausumia ja selvityksiä mm. Neoliittisen vallankumouksen merkityksestä Appien pohjoispuoliselle Euroopalle, kun  indoeurooppalaiset väestöt; maanviljely ja ie- kielet levisivät samanaikaisesti suomensukuisten alueille (Itämereltä Ural-vuoristoon). Vasarakirveskulttuurien ja esigermaanin vaikutus vanhimpaan lainasanastoon on nähtävissä lainasanojen määrästä. Kansainvaellusten merkitys suomensukuiselle väestölle erityisesti Baltiassa ja Ruotsissa oli merkittävä, Etelä - Baltian alueiden itämerensuomen kieli vaihtui balttoslaaviin ja Ruotsin eteläosien suomensukuisen itämerensuomen kielen vaihtuminen pohjoisgermaaniin mm. ruotsiin, molemmat vasta n. 800-1000 -lukujen aikana.
Tutkimuksessa esitetään useita Euroopan väestökarttoja eri aikakausilta, tieteellisten kirjoitusten lainauksia, joiden perusteella on mahdollista tehdä selvitys mm. itämerensuomenkielisestä alueesta ja suomalaisten väestöjen puhuman kielen vaihtumisia indoeurooppalaisiin kieliin (mm. germaani, venäjä ja balttoslaavi). Nämä muutokset on nähtävissä nykyisten valtioiden, kuten Baltian (Latvia- Liettua), myös Puolan (Preussin)-, Skandinavian- ja Venäjän alueilla. Tässä osiossa esitellään esihistoriatutkimuksen-, arkeologian-, genetiikan-, asutushistoriatutkimuksen- ja kielitieteen - merkitystä suomensukuisten esihistorian tarkennettuun ajoitukseen ja mahdollisimman oikeaan tulkintaan, joilla on vaikutusta myös mm. Liukko - nimitutkimukseen. Osa IV on yhteensä n. 90 siv.



Liukko - nimihistorian  tutkimusselosteita yhteensä n. 520 sivua (printattuna), sisältää myös Liukko - nimi- tutkimukseen liittyvän laajan kartta ja kuvagallerian. Muita ko. nimitutkimukseen ja nimihistoriaan liittyviä lisäselvityksiä ja erillisartikkeleita yht. n.170 s. ks. kotisivun pääasiallinen sisältö, vas. valikko. 

Liukko - nimipesyeen paikannimistöä Suomessa, n. 300  paikannimeä ks. karttakuva alla.
Milloin ja miksi nimistö on levinnyt näin laajalle? 
Miksi Liukko - nimistö on otettu paikannimiksi, - mikä on nimen etymologia?
 

                                                                              Liukko-paikannimistö -kaskiviljelynimistöä

Ks. tarkemmin tutkimuksen selvitykset mm. siitä mikä on nimipesye ja miten Liukko - nimipesye on muodostunut.

Liukko - nimi on erityisen vanhaa mm. paikannimistön laajuuden perusteella, yli 300 paikannimeä Lounais- Suomesta alkaen, levinneenä tasaisesti lähes ympäri Suomen, ks. Liukko - paikannimistökartta Suomessa; 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. 
Vanhin Liuko- nimistöön liittyvä paikannimi on ilmeisesti Liukolan- kylännimi Turun lentokentän vieressä. Tämä voisi olla ensimmäisiä kylännimiä, joka on muodostunut jo mahdollisesti pronssikaudella ensimmäisillä kaski- maanviljejyalueilla Suomessa ( ks. tarkemmin ko. tutkimusperusteet ja argumentit).

Paikannimistön lisäksi Liukon- Luikon- (-ui- tai -iu-  diftongi) nimisiä osoitepaikkoja on lähes 60 (n. 30 kumpaakin), ks. ko. Liukko- nimipesyeen osoitepaikka- tiedot Suomessa, kartta (lupa 317/MML/08 - SL).

Ks. myös: in English Link to ->  HISTORY OF ANCIENT FINNISH NAME LIUKKO tai Liukko - nimeen liittyvä selvitys suomenkielisten väestöjen Kalevalaisen kulttuurin olemassaolosta; Kalevala- kulttuurin esihistoriatutkimus, Kalevalaisen kulttuurin todellisuus, kirj. Seppo Liukko.

 

Liukko- nimitutkimuksen yhteenveto:

 

Alla esitellyn tutkimusyhteenvedon lisäksi asiaan liittyy varsinainen tutkimusraportti  Liukko - nimen esihistoriaa*; sisältö nyt n. 170s. kirj. Seppo Liukko 2005 - 2009 (Nimitutkimus on keskeneräinen, Liukko- nimitutkimusta tarkennetaan jatkuvasti, kun siihen liittyvää laajaa  aineistomäärää edelleen analysoidaan ja selvitetään). 

Näillä Seppo Liukko kotisivuilla  käsitellään Liukko - nimitutkimuksen taustojen selvittämiseksi myös suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriaa ja asutushistoriaa. Liukko - nimitutkimuksen laajan aineiston ja muiden argumenttien perusteella ja tämän kotisivun tiivistelmän ja loppuyhteenvedon (alla) monien perusteiden mukaan, Liukko - nimi kuuluu suomalaisten esihistoriaan. Tutkimustuloksien perusteella on voidaan sanoa, että Liukko - nimen käyttö on ollut osa Suomen alueen asutushistoriaa jo n. 4500 vuoden ajalta.  
Liuko - Liukko
- nimen merkitystä ja tarkoitusta ei enää tunneta, mutta paikannimen yleisyydestä päätellen voidaan sanoa, että nimi on proprisoitunut, ja jäänyt suomalaisten käyttöön lähes alkuperäisessä muodossaan  (vrt. suomalaiset proprit; Saimaa, Päijänne). 

Liukko - nimitutkimus osaltaan vahvistaa useiden tutkijoiden hyväksymää
suomalaisten jatkuvuusteoriaa. Liukko - nimen osalta se on todettavissa tämän nimitutkimuksen monissa eri kohdissa mm. miten Liukko - nimi on muotoutunut jo varhaiskantasuomenkielisenä aikana. Ja miten uusi vieraskielinen lainasana  (- nimi) on saapunut jatkuvuusteorian mukaiselle suomensukuisten alueelle (nimen etymologia)  ja miten uusi elinkeino, kaski-maanviljely, on vaikuttanut mm. paikannimistön käyttöön ottoon suomenkielisellä alueella.
Tässä tutkimuksessa käsitellään tämän uuden elinkeinon ja - kielen merkittävää vaikutusta mm. alkuperäisten suomalaisten asutushistoriaan, suomenkieleen ja suomalaisten käyttämään nimistöön.
Liukko - nimi liittyy tutkimuksessa mainituilta osiltaan myös suomalaisten jatkuvuusteoriaan, alkaen n. 2500 vuotta ennen ajanlaskua, suomensukuisten väestöjen siirtyessä kaskiviljelyyn

Liukko- nimi on saatu (lainasana muunnoksena) suomalaisten käyttöön  esigermaanikielisiltä vasarakirves- kulttuurin väestöiltä, jotka saapuivat Weikselin- alueelta ensin Baltian suomensukuisten  alueelle. Nämä kaskiviljelyä levittäneet miesryhmät olivat esigermaani nimeltää -liuti*> liuta > liukko. Ne olivat kaskiviljely joukkoa - ryhmiä. Liuti -sanassa on säilynyt , sen vanhuutta osoittava, esigermaanikielen iu- diftongi, joka on nuoremmista germaanikielistä kokonaan hävinnyt. Mutta iu- diftongi on säilynyt nimenomaan vain suomensukuisten (kieli-) alueilla joissakin lainasanoissa. Liukko (liuti) sanassa se on säilynyt nykyaikaan saakka, mm. sukuniminä ja laajalti paikannimistössä, esim. Suomen kartoissa on edelleen n. 300 paikannimeä (ks. kartta alla). 
Liukko - nimi kuvaa kaskiviljelijöitä ja vanhaa kaskiviljelypaikkaa mm. Suomessa ja Liettuassa.

Kaski 
Nykyisin kaskiperinnettä edustaa mm. Juhannuskokko entisillä suomensukuisten alueilla, kuva Seppo Liukko.

                                                    
                                                   

Loppuosassa on Liukko - nimitutkimus, osa - IV, joka selvittää lyhyesti Suomalaisten jatkuvuusteoriaa jääkauden maksimin jälkeen n. 65 siv. (alla- loppuosa) ja erillinen artikkeli; suomensukuisten väestöjen  jatkuvuusteoriaa - ja suomalaisten esihistoriaa Euroopassa ja Suomessa (Uralic > Finnish Continuity Theory). 

 

Lyhyt Liukko - nimitutkimuksen tiivistelmä em. karttakuvan paikannimistön ja tutkimuksen loppuyhteenvedon perusteella (kirj. Seppo Liukko):

 

Liukko - nimi juontuu vasarakirveskulttuurien (= nuorakeraamiikan / nauhakeramikan) ajalle n. 3200- 2000 eaa., jolloin ensimmäisen kerran  Baltian ja Suomen (ns. jatkuvuusteorian mukaiselle suomensuk. metsästäjien alueellealkuperäiselle (varhaiskanta > itämeren-) suomenkielisen väestön asuttamalle alueelle saapui vieraskielistä indoeurooppalaiskielistä väestöä. Suomeen saapui samalla Baltian kautta maanviljelykulttuuri kaskiviljelynä  ja esigermaanisia kieliä puhuvaa väestöä, joiden vaikutuksesta myös suomenkieli muuttui (ks. tässä tutkimuksessa esiteltyjen kielitieteen perustelujen lisäksi mm. suomalaisten ja suomensukuisten jatkuvuusteoriasta, arkeologiasta, esihistoriasta ja väestöjen genetiikasta sekä - asutushistoriasta).
Kivikauden lopulla  tuli, vähäisessä määrin, (esi-) germaaniskielisen vasarakirveskulttuurin kaskimaanviljelyä levittäneiden miesryhmien (liuti*) migraatioita Veikselin alueelta Suomeen, Baltian suomenkielisen metsästäjäväestöalueen kautta. 
Näiden mukana tulivat myös uudet (esi-) germaaniset pääasiassa kaskimaanviljelyyn liittyvät lainasanat (superstraatit) ja mm. Liukko- sanaan / nimeen kuuluva  iu- diftongi  varhaiskantasuomenkieliselle alueelle
(PS. alkuperäisessä suomenkielessä ei ole iu- diftongia, prof. Lehtinen). 

Vasarakirveskulttuuri ja sen kieli esigermaani on saapunut Suomeen Baltian kautta.  Näin vanhaa esigermaanikieltä ei ole enää säilynyt kuin alkuperäisillä suomensukuisten kielialueilla (suomenkielinen alue on ollut esigermaanikielen alkuperäisille lainasanavartaloille, kuin säilövä pakastin, prof. Koivulehto). Ainoastaan tässä vanhassa esigermaanikielisten vasarakirvesgermaanien leviämissuunnassa  (varhaisin esigermaanisten lainasanojen leviämiskiila pohjoiseen, silloin suomenkieliselle alueelle) Baltiaan ja Suomeen, ovat säilyneet vanhimmat indoeurooppalaisen kielen - esigermaanin, pääasiassa maanviljelyyn ja perhesuhteisiin liittyvät lainasanat, mm. äiti - tai iu - diftongin sisältävät sanat (kuten liuti* > Liuko - Liukko - nimikin). 
Vaikka Baltiassa alkuperäinen suomensuk.kieli on vaihtunut slaavin vaikutuksesta baltinkieleksi ovat vanhimmat esigermaanin lainasanat säilyneet ja pakastuneet  itämerensuomenkielessä (ims.) n. 3500 vuoden aikana (n. 3200 eaa. - 400 jaa.). On huomattava, että baltinkieli on muodostunut itämerenkantasuomesta vasta n. 400 - 1800- lukujen aikana, kansainvaellusten aikaisten sloveenin- (eteläslaavin-) ja myöhempien venäjän sekä puolankielien vaikutuksesta (ks. tutkimusraportin tarkemmat perustelut esigermaanin ja sitä huomattavasti nuorempien indoeurooppalaiskielien - mm.  länsigermaanisen ruotsin- tai baltoslaavin- muodostumisajoista Euroopassa). 

Liukko- nimistö Suomessa ja Baltiassa on niin vanhaa, että nykyisin ko. nimen käyttöönoton syytä tai merkitystä ei enää tunneta, mutta jostakin merkittävästä syystä nimi on levinnyt erityisen laajalle alueelle Suomessa, joka on todettavissa nykyisenkin paikannimistön perusteella (paikannimiä n. 300). Myöhemmin se on  proprisoitunut erisnimeksi tiettyä paikkaa osoittavaksi nimeksi suomalaisten käyttöön. Nimi on merkinnyt alkujaan erityistä liuko - väestöryhmän alueella olevaa kaskiviljelypaikkaa (tässä esitetty tutkimus valottaa tarkemmin Liukko - nimen etymologista alkuperää ja muutoinkin Liukko - nimen erityisen laajan levikin syitä ja perusteita). 


Liukko - paikannimistön nimeämisperuste näyttää,
nimessä olevan  iu - diftongiin perustuvan  erikoisuuden vuoksi, olleen näiden vasarakirveskulttuurin miesryhmien, alkuperäistä kaskiviljelyä harjoittaneiden ja sitä levittäneiden ihmisten (ryhmän- joukon), kaskiviljelyalueille antama omakielinen nimi liuti* > liuta > Liuko (tai Leute > Leuco > Liuco). Vasarakirveskulttuurin (= nuorakeraamiikka) kaksikieliset ryhmät assimiloituivat muutaman sadan vuoden kuluessa ko. alkuperäisten hämäläisten kanssa, ja muodostivat Suomen ensimmäisen maanviljelyväestön  (viimeistään Kiukaisten kulttuurin 2000- 1600 eaa. aikoihin), joiden äidinkieleksi jäi äitien varhaiskantasuomenkieli muuttuneena. Suomessa ja Itämeren alueella puhekieli muuttui ainoastaan esigermaanikielisten miesryhmien välittämien uusien pääasiassa maanviljelytermistöön kuuluvien uusien lainasana- superstraattien vaikutuksesta kantasuomeksi (ims.). Suomessa kantasuomi levisi lounaiselta rannikkoalueelta hitaasti maanviljelyn leviämisen mukana sisämaahan  pronssikauden- rautakauden aikana. Koko eteläinen Suomi, Oulujoelle saakka on siirtynyt kantasuomenkieleen (murre) vasta rautakauden lopulla, maanviljelyn levittyä näille alueille (sisämaan metsästäjä- keräilijä väestöt olivat jopa 1000- 1200- luvulle saakka varhaiskantasuomessa, ks. Suomen esihistoriatiedot mm. arkeologia-genetiikka ja - sanojen etymologiset sanakirjat). 


Liuko- Liukko - nimi on levinnyt paikannimenä jo 1600 eaa. - 500 eaa. aikana laajalle Suomen alueella, alkaen lounais- rannikolta. Kaskiviljelyyn liittyvä nimistö on levinnyt sisämaahan samalla kun vanhimman maanviljelyn väestö ja kaskiviljely levisivät vesistöjä pitkin rannikolta sisämaahan. 
Liukko (liuti* > liuko) - sana / nimi on muuttunut myöhemmin alkuperäisten (esi - ) varhaiskanta- suomen kielisten hämäläisten kaski- maanviljelijöiden alueella, pronssi - rautakaudella, muinaissuomalaiseen muotoon paikanniminä ja henkilöniminä Liuko > Liukola -nimeksi. Sisämaassa, joka vielä rautakaudella oli osittain  ( maanviljelijöiden alueiden ulkopuolella) varhaiskantasuomen murrealuetta,  Liukko - Liukkola nimeksi. Nimi muuttuu lännestä > itään Liuko > Liukola > Liukko > Liukkola muotoon (Ks. Karttapaikkatiedot Suomessa).

Esigermaanista kantasuomalaistunut Liukon - paikannimistö näyttää säilyneen  myös Suomen lisäksi Baltian (Liuettua) alueella. Liettuassa nimen iu- diftongista ei ole kaikissa tapauksissa liudentunut toista vokaalia, vaikka nuoremmat indoeurooppalaiset kielet (mm. baltti ja ruotsi) eivät tunnetusti taivu iu- diftongin käyttöön. 
Liukon- nimistö ei näytä tutkimuksen perusteella muuttuneen Baltian kielenvaihdonkaan vuoksi, jos nimi on ehtinyt proprisoitua paikannimistöön pysyvästi. Tämä proprisoituminen selittää sen miksi aikaisemman kielen - suomensuk.kielen -  sanoja / paikannimiä on säilynyt balttilaisten kielenvaihdoksesta huolimatta.  Liettuassa on myös  nuorempia Liukon - nimiä, jotka ovat myöhemmän (balto-) slaavinkielen vaikutuksesta liudentuneet Luko - muotoon, kuten vastaavasti on todellisuudessa tapahtunut myös mm. Ruotsin Värmlannin Liukko - nimistölle viimeisen 400- vuoden aikana (ks. tarkemmin tutkimuksen selvitysosat, alla, jossa myös todellinen historiaan perustuva esimerkki). 


Liukko - nimipesyeen nimet ovat siirtyneet myös
Kalevalaiseen loitsurunouteen kantasuomalaisena Kalevala-  aikana, mahdollisesti jo pronssi- rautakaudella Länsi- Suomen alueelta alkaen. Liukko - nimipesyeen nimiä löytyy lähes neljästäkymmenestä Kalevalamittaisesta muinaisrunosta, joita on kerätty kokoelmaan nimeltä Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR). Kalevalamittaisessa runoudessa mainitaan usein nimipari Liuko- Laukon... tai Liukko- Laukko.  Tämä nimipari on siirtynyt vasarakirveskulttuurin leviämisen aikana Baltiasta - Suomeen (Baltiassa Liukonys- Laukonys- kyliä).  Baltiassa ja Suomessa on useita pronssikautisia talonpoikaisalueita, joiden paikannimistöön ja talojen nimistöön kuuluvat nimiparina Liukko ja Laukko. Vanhimmat kylät Liukola ja Laukola ovat Turun - Ruskon alueella ja nimiparin tunnetuimmat Liukko ja Laukko - talonpoikaistalot, rustholli - ja aateliskartano sijaitsevat Vesilahdella (tästä asiasta tarkemmin tutkimusraportin sivuilla).

Liuko- Liukko - nimi
levinnyt asutushistoriallisten vesireittien varsilla olevien varhaisimpien kaskialueiden nimeksi ja siten muodostunut yhdeksi Suomen vanhimmista asutusnimistä. Nimi on otettu vakiintuneen maanviljelyn alueilla käyttöön paikannimien lisäksi, talojen - ja kylien nimiksi, ns. siirrynnäisnimenä,  aluksi paikannimiksi kaskiviljelyn levitessä sisämaan suuntaan (ks. muinaispitäjien paikallishistoriat). 
Vanhimpien talonpoikaistalojen nimet ovat siirtyneet jo pronssi- rautakaudella n. 1000 eaa. - 500 jaa. aikana muodostuneiden Suomen vanhimpien kylien nimiksi
(kylien nimien muodostuminen alkaa pronssikaudella - esim. Unto Salo), kuten esim. Nousiaisen- Ruskon Liukolan - kylän nimi.  
Liukko - nimi on 
otettu myös eräsijoilla varustettujen talonpoikaistalojen nimiksi ja todennäköisesti, viimeisimpien tietojen perusteella, myös sukunimiksi pronssikaudella viimeistään rautakauden aikana Länsi- Suomen kaski- maanviljelyseuduilta alkaen. 

Nykyisistä paikannimistökartoista (yllä) on nähtävissä, että Liukko - nimi on yksi laajimmalle levinneistä, ellei peräti laajin paikannimistö muinaissuomalaisista nimistä (yli 300 paikannimeä Liukko - nimipesyeen nimillä). Nimi on ollut hyvin laajassa käytössä ns. esikristillisenä aikana Suomessa, jo huomattavasti ennen ruotsinvallan aikoja. Liukko- nimipesye on laajentunut pääosin juuri ruotsinvallan aikana (1100- 1700 lukujen aikana) ruotsinkielisten virkamiesten reversaali virheen vuoksi (ks. tutkimuksen tarkemmat selvitykset nimipesyeen variaatioiden muodostumisesta, tässä mm. iu- ja ui diftogien virheellinen kuuleminen ja kirjoittaminen).
Liukko - nimi on levinnyt vanhasta Hämeestä (nyk. Varsinais-Suomi - Satakunta - Häme) - Ruoveden - Kyrön-  Rautalammin- eräsijojen - (esim. Liukko- kylät  Keuruu ja Perho) ja toisaalta myös Päijänteen poikki vanhojen hämäläisalueiden kautta Savoon, Mikkeliin (mm. Liukkolan kylä, nykyinen Otava sekä Kuopio- Leppävirta alueille ja Karjalaan (esim. Taipaleen> Taipalsaaren Liukkolan kylä). Näille em. alueille on syntynyt uusia Liukko-  nimisiä paikannimiä, vanhimmista talojen nimistä on muodostunut useita Liukko- nimisiä kylien nimiä (ks. kylät / haku nimillä; Karttapaikka -  Maanmittauslaitos) .
 

Mainittakoon tässä
, että vanhimpia asutusniminä ovat vesistöjen ja kylien nimet.
Liukko - nimellä olevia kyliä on Suomen alueella kuudella (6) eri alueella, lännestä alkaen;
Ruskon Liukola, Kangasalan Luikala, Keuruun Liukko, Perhon Liukko, Otavan Liukkola, Taipalsaaren Liukkola sekä  Baltian alueella Virossa Liukylä ja Liettuassa Liukonys (-ys tarkoittaa kylää) sekä lisäksi Liukko - nimestä iu- diftongin liudentumisen vuoksi muuttuneet Luko - kylät, Suomessa ja myös Ruotsissa sekä Baltiassa (ks. mm. Sprengtportenin Savo- kartasto 1700-luvulta ja tässä tutkimuksessa alla mm. iu- diftongin liudentumisesta tarkemmin).  

Liuko - Liukko - nimistö on laajentunut nimipesyeeksi
, koska suomenkieltä taitamaton vieraskielinen esivalta 1100- luvulta alkaen ei ole kuullut-  tai ei ole osannut kirjoittaa oikein suomenkielisiä nimiä, erityisesti juuri Liukko- nimeen kuuluvaa iu- diftongia, tällaista kutsutaan kielitieteessä reversaali virheeksi. Siksi Liuko- Liukko - nimestä syntyi Suomessa näiden 700- vuoden aikana useita nimivariaatioita  Liukka, Liukku, Liuke, Luiko, Luikko, Luika, Luikki, Luikka, Luikku, Luike (Liuha) jne. sekä  mm. Luko - nimet Suomessa (em. Savon kartat), mutta myös Ruotsissa ja Baltiassa. (Ks. tarkemmin tutkimusselosteen määritelmät, kartat, muut argumentit. Liukko - nimipesyeen nimistön laajentumisesta ja muuttumisesta mm- reversaali virheen vaikutuksesta sekä Luko - nimen syntymisestä Liukko - nimestä on historiallisia näyttöjä).


Savo- Karjalan Liukko - paikannimistö pohjautuu vanhimmalta osaltaan kaskiviljelyalueiden Liukko - nimiin. Sukunimistö 
on  usein otettu käyttöön kaskiviljelypaikannimen ja myöhemmin syntyneiden Liukko - paikannimien perusteella. Suurin osa Liukko - sukunimistöstä on kuitenkin peräisin  Vesilahden Liukko talon laajojen eräsijojen asuttamisen vuoksi ja pääasiassa tämän Liukko - talon - ratsutila-  rusthollin Liukko - nimisten henkilöiden / - suvun välityksellä.  
Vesilahden  Liukko- talon (Järvenrannan kylän) vanhin tieto on historiakirjojen tulkinnan perusteella vuodelta 1438, Davidin kapinan ajoilta olevan merkinnän vuoksi (Vesilahden Historia). Vesilahden historiakirjoissa (Arajärvi ja Vahtola) mainitaan myös, että Vesilahden vanhimpien talojen-, mukaan lukien Liukko - talon, olemassaolo voi ulottua rautakaudelle saakka.

Päijänteen itäpuolella ja Savon alueella Liukko - paikannimistö
on laajentunut myös pääasiassa alkuperäisen Vesilahden Liukko - talon / rustohollin eräsijojen asuttamisen vuoksi. Näiden Liukko - nimisten henkilöiden (perheiden) vaikutuksesta, paikannimistö (-ja suku) on levinnyt Savoon jo 1500- luvulla. Näiden historiallisten asiakirjojen perusteella on nähtävissä kuinka ko. asuinpaikoille on syntynyt ja jäänyt pysyvästi karttoihin Liukko - paikannimiä. Nämä asutusniminä käyttöön jääneet ja asiakirjoihin perustuvat paikannimet ovat peräisin 1600- luvulta. Tällainen on todettavissa mm. myllyveroasiakirjan ja henkikirjojen perusteella, koska näillä nykyisten karttamerkintöjen Liukko - paikoilla on asunut ko. suvun henkilö. Vanhin henkilötieto tieto Savossa on vuodelta 1633, kun Erik Erickss Liukko maksanut myllyveroa kruunulle, tälle paikalle on jäänyt karttoihin useita Liukko - paikannimiä  
Patronyymitietojen täsmääminen ajallisesti osoittaa, että nämä Kuopio-Tuusniemi- Leppävirta- alueelle siirtyneet Liukko - nimiset henkilöt olisivat lähtöisin Vesilahden Liukko- talosta, jonka asutushistoria lähtee keskiajalta tai jopa rautakaudelta (Vesilahden Historia)
Tässä Kuopion nykyisen Pitkälahden alueen Liukontien - Matkusjärven rannoilla todennäköisesti jo aikaisemmin - ja sen jälkeen Tuusniemessä asunut Erik Erikss Liukko on ollut nimen ja suvun välittäjänä.
Asiakirjojen ja kirkonkirjojen perusteella on tiedossa, että hän ja hänen poikansa ovat nykyisen Leppävirran Liukko - sukuhaaran vanhimpia Savon alueella tulleita esi-isiä. Näiden tietojen pohjalta tämän Liukko sukuhaaran  sukujuuri alkaa Vesilahden Liukko - rusthollitalosta (ks. tutkimuksen sisällöstä tarkempi selvitys). 

Tällaisia  asiakirja tietojen mukaan Liukko - henkilön mukaan nimettyjä yleiseen käyttöön jääneitä asutushistoriallisia paikannimiä
on nähtävissä Suomen paikannimikartoissa, tällaisia ovat erityisesti Päijänteen itäpuolen Joutsa - Mikkeli (Liukkola) välisellä alueella (nämä jo keskiajalla) sekä Tavisalmi - Kuopion ja Leppävirran - Heinäveden alueella olevat Liukko - paikannimet, kuten Liukonpelto, Liukonniemi, Liukonjoki, Liukonsaari, Liukonvirta jne. Näillä viimeksi mainituilla karttapaikoilla ovat jo 1500- 1600- luvulla asuneet, viljelleet maataan ja pitäneet esim. myllyään ensimmäisenä  em. asiakirjasta tunnistettava mm. Erik Liukko - niminen henkilö, jonka vaikutuksesta Liukko- paikannimiä on jäänyt käyttöön. Nämä paikannimet löytyvät  edelleen nykyisistä kartoista. Erilaiset asiakirjat, henki- ja kirkonkirjat osaltaan osoittavat, että ko. Liukko - paikannimen nimenantoperusteena ainakin Savossa, on ollut  ko. paikkaa 1500- 1600- luvulla asuttaneet Liukko - nimiset henkilöt (kuten tutkimuksessa on tarkemmin esitetty). 

Suurin osa nykyisestä Liukko - nimisestä suvusta olisi maakirjojen isäntäluetteloiden ja asiakirja merkintöjen perusteella lähtöisin rautakautisesta Vesilahden Liukko - talosta / rusthollista. Sukuhaaroista Leppävirran Liukot - ja mahdollisesti Pohjanmaalla Perhon ja Merikaarron (Kyrö) Liukot ovat lähtöisin Vesilahdelta. 
Toisaalta osa nykyisistä Liukko - sukunimisistä on otettu käyttöön jo aikaisemmin pronssi- rautakaudella nimetyn vanhan Liukko - paikannimen mukaan (näitä ja uudempia Liukko- nimipesyeen paikannimiä on n. 300) silloin, kun ko. nimellä nimettyä maa- aluetta on uudelleen asutettu uusien ja nykyisten omistajien toimesta, yleensä 1500- 1800 lukujen aikana, kuitenkin ennen vuotta 1934 (nimi on suojattu 1934).

Liukko - sukunimiä käyttäviä henkilöitä on nyt n. 600 ja muita Liukko - nimipesyeen nimillä olevia sukunimen käyttäjiä on n. 500 (esim. Liukku n. 200 ja Liukka n. 200, muut n. 100). 
Suomen paikannimistökartoissa Liukko - nimipesyeen paikannimiä on edelleen nykyisiin sukunimien määrään verrattuna suhteellisen paljon, n. 300 (ks. paikannimistökartta) ympäri Suomen, joitakin ruotsinkielisiä rannikkoalueita lukuun ottamatta.
Liukko - nimi on suojattu 1934.

Näillä Seppo Liukko kotisivuilla on selvitetty Liukko - nimitutkimuksen pääperiaatteita ja muita asiaan liittyviä argumentteja, jotka valottavat Liukko - nimen taustaa. Tämän kotisivun loppuosassa on tutkimuksen tiivistelmä sekä Liukko- nimitutkimukseen liittyvänä osana suomalaisten esihistoriaa jatkuvuusteorian pohjalta (tässä tutkimuksessa esitetään useita eri lähdetietoihin perustuvia argumentteja, jotka osaltaan osoittavat suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteorian eri aikakausilla kivikaudesta alkaen pronssi- rautakaudelta, keskiajalle saakka).

Tutkimukseen liittyviä artikkeleja on nyt yhteensä n. 600 sivua (printattuna). 
Ks. myös ko. artikkelien yhteenveto (vas. laita), otsikossa; kotisivun pääasiallinen sisältö. 

 

Osa - I

 

Liukko - nimi- /etymologiatutkimukseen liittyvien mm. esihistorian-, genetiikan- ja kielitieteellisten perusteiden selvitys ja tutkimusyhteenveto (tutkimusraportti)

Lyhyt selvitys tutkimusraportista


- esihistoriaan liittyvää taustaa tutkimukseen tarkemmin perehtyville; Seppo Liukko


Tämä Liukko- nimitutkimus on 3-osainen tutkimusraportti (n. 500 sivua), jonka tarkoituksena on analysoida tämän nimitutkimuksen lähdeaineisto ja selvittää kirjallisesti tutkimuksen kulku sekä argumentoida (todistella) tutkimuksen johtopäätelmät. Tutkimuksessa esitetään aluksi tutkimusongelman selvittämiseksi muutamia asiaa selventäviä kysymyksiä, joihin etsitään aineistoanalyysin tarkastelun lisäksi vastauksia myös aiheeseen liittyvästä tieteellisestä kirjallisuudesta (luettelo). Tutkimuksessa tarkoituksena on löytää luotettava tulkinta alkuperäisaineiston perusteella syntyneisiin tutkimuskysymyksiin, tässä apuna käytetään lainauksia  mm. netissä julkisesti esilläolevista pääasiassa  professoritason (FT) asiantuntijalausumista, joista on merkitty suorat sitaatit allekirjoittaneen tutkimuksen tekijän johtopäätelmien / lausumien loppuun. Yleensä ko. lainaukset ja linkit ovat välittömästi ko. asian yhteydessä (asiantuntijalainauksista merkitty lausuma vuosi : sivu julkaisusta tai suora linkki ko. asiakohtaan netissä). 

 

Raportti / yhteenveto 

Liukko- nimitutkimukseen liittyvistä matkoista.  

Matkojen tarkoituksena on tutkia Liukko - nimen historiaa. Sekä sitä, mitä nykypäivänä näillä paikoilla asuvat henkilöt-, valokuvat - tai paikallishistoria voivat antaa lisävalotusta Liukko- nimisten paikannimien synnystä, käytöstä ja miksi ne ovat säilyneet nykyajalle saakka.  
Tutkimusmatkat antavat lisäaineistoa Liukko- nimen esihistoria ja historiatiedoille (ks. analyysit / johtopäätelmät).
Tässä suora linkki tehdyistä tutkimusmatkoista Liukko- nimisten pakannimien alueille, allekirjoittaneen (Seppo Liukko)toimesta,  matkat on tehty vuosien 2005 - 2013 aikana (listaa täydennetään jatkuvasti). 
Tässä PowerPoint - esityksessä selvitetään tarkemmin taustoja Seppo Liukko kotisivun täydennykseksi. 
Liukko - paikannimistöä esiintyy mm. Baltiassa, Suomessa ja Ruotsissa, näiden alueiden käynneistä on tässä yhteenvedossa myös karttoja sekä valokuvia..


Liukko – nimitutkimuksen aineistojen ja niiden analyysien perusteella rakennetaan yhteenveto miten ja milloin Liuko - Liukko - nimi otetaan käyttöön suomensukuisten alueilla ja - miten se liittyy suomensukuisten väestöalueiden asuttamiseen sekä miten erilaiset väestömuutokset (migraatiot) vaikuttavat suomensukuisten kieleen, jopa kielen vaihtumiseen. Tutkimuksen alussa selvitetään miksi jokin nimi on mahdollista tunnistaa esihistoriallisen ajan nimeksi (tässä tärkeä tunnistuskohde on nimen iu- diftongi) ja milloin tällainen nimi on saapunut suomensukuisten alueelle ja milloin Suomeen. Myös miksi uudet migraatiot aiheuttavat  (mm. paikannimiaineiston - ja analyysin perusteella) suomensukuisten alueilla myös uusien lainasanojen käyttöönottoa mm. paikannimiksi (appellatiiveiksi ja sitten propreiksi). Kuten Liuko- Liukko - nimen osalta jo kivikauden lopulta alkaen, ennen pronssikautta (tarkennus tutkimusraportissa). 

Tässä tutkimuksessa tulee esiin milloin suomensukuisten väestöjen jakaantuminen murrealueisiin on alkanut. Nimitutkimuksen perusteella tarkastellaan ovatko vasarakirveskulttuurit olleet ensimmäisiä ”vieraskielisiä” kontakteja suomensukuisten väestöjen alueilla, ja miten ne ovat vaikuttaneet mm. Liukko - nimen syntymiseen ja muuttumiseen eri murrealueilla (mm- iu- diftongi esigermaanin lainasanasta, k- geminaatta hämäläismurteista Suomessa). 
Tutkimuksessa käytetyn paikannimistöaineiston ja karttatietojen perusteella on mahdollista määrittää tarkemmin myös suomalaisten esihistoriaa ja väestöliikkeitä mm. Baltiassa, Suomessa ja Ruotsissa (ks. mm. nimistön merkitys esihistorian tutkimuksessa, prof. Eero Kiviniemi).

 

Toisaalta tutkimuksessa esitetään, miten vanhimman (esihistoriallisen ajan) muinaissuomalaisen nimistön on ollut mahdollista säilyä nykyajalle saakka. Onko tämä selvitettävissä? Onko mahdollista, että nimen säilymiseksi on ollut sellainen jatkuva asutus, jonka suullinen ”perimätieto” on säilyttänyt ko. paikannimen nykyaikaan saakka, koska kirjoitettua sanaa ei kivikauden- rautakauden aikana vielä ollut. On siis  oltava jatkuva asutushistoria pronssi- rautakaudelta uudelle ajalle ja nykyajan karttatietoihin saakka (tätä voidaan tutkia mm. useiden kivi- , pronssi -,  rautakauden  Liukko - paikannimistön alueella olevien arkeologisten löytöjen perusteella, jotka osoittaisivat  jatkuvaa asutusta kivikaudelta - nykyaikaan saakka, myös ko. Liukko - nimisillä alueilla). 

Historiakirjojen mukaan (mm. prof. Jouko Vahtola) ovat Nuorakeraamisen ajan vasarakirveskulttuurit levinneet pieninä ryhminä Weikselin esigermaanin - kieliseltä maanviljelyalueelta ensin Baltiaan ja sitten Suomeen. Esigermaani on ollut sitä vanhinta indoeurooppalaista kieltä Euroopassa, jonka maanviljelijäkieltä puhuneet  ovat assimiloituneet suomensukuisiin metsästäjäväestöihin laajalla - alueella myös Baltiassa ja Suomessa. 
On huomattava, että esigerm. kielen vanhimpia sanoja (tai esim. iu- diftongia) ei  enää ole nuoremmissa germ. kielissä, kuten mm. ruotsinkielessä (tai slaavil. baltinkielissä). Kuitenkin ko. lainasanat ovat säilyneet nimenomaan vain suomensukuisten kielien (itämerensuomi) alueella. Siksi nämä vanhimmat lainasanat ovat säilyneet lähes muuttumattomina (säilömällä pakastuneet - se on 
suomensukuisten kielien erityisominaisuus, kuten asian ilmaisee arvostettu Helsingin yliopiston germaanikielten prof. Koivulehto - emeritius) ja nämä vanhimmat lainasanat ovat pakastuneet / jääneet Baltian sekä Suomen alueen väestöjen jo viimeistään pronssikauden aikaisiin suomensukuisiin kieliin pysyvästi - proprisoituneet (kantasuomi - ims.). 

Tästä esimerkkinä on tämän tutkimuksen
Liukko - nimi (ks. tarkemmin tutkimusraportti; miten esigermaanikielen lainasanat ovat tulleet jo n. 3200- 2000 eaa. aikana suomensukuisten väestöjen (-kielten) alueelle Baltiaan ja Suomeen, tarkemmat perustelut tutkimusraportissa).


Liukko nimi on tutkittavissa oleva nimi. 


Nykyisissä indoeurooppalaisissa esim.  slaavi- ja germaanikielissä (mm. balttoslaavi ja ruotsinkieli, jotka ovat muodostuneet huomattavasti ajanlaskun vaihteen jälkeen n. 800-1100 jaa.) ei enää ole esimerkiksi iu- diftongia, mikä on Liukko - nimen tärkein kielitieteellinen argumentti ja ajoituksen mahdollistava tunnistuselementti. 
Toinen onkin juuri etymologisessa ajoituksessa tarvittava tieto. 
Se on
ajanmääritykseen tarvittava merkittävä tieto siitä, että alkuperäisissä suomensukuisissa kielissä ei ole iu- diftongia (prof. Tapani Lehtinen, Tietolipas 215, SKS 2007:110).


Kysymys kuuluu, mistä nykyisessä kielessä oleva iu- diftongi voisi olla peräisin?

- Kun alkuperäisessä kantasuomessa eikä nuoremmissa germaani tai - balttikielissä iu- diftongia esiinny, on jokin näiden välinen tapahtuma ratkaisun avain?  

Hypoteesina tässä tutkimuksessa on ollut vasarakirveskulttuurin esigermaanikieli, jonka lainasanojen tiedetään ajallisesti sopivan tähän hypoteesiin ja esigermaanin lainasanojen on todettu siirtyneen suomensukuisiin kieliin (Suomen Sanojen Etymologiset Sanakirjat). Lisäksi esigermaanikielissä sanoissa /sanajuurissa tiedetään varmuudella olleen iu - diftongi mm. liuti - sanassa. Lisäksi on monia tutkimustuloksia, jossa todetaan maanviljelyn leviämisen  ja esigermaanikielisen nuorakeraamisen- (vasarakirves-) kulttuurin olevan samanaikaista tapahtumaa. Siksi on täysin mahdollista, että suomensukuisten alueille on juuri tämä kulttuuri n. 2000- 2800 eaa. aikana tuonut kaskiviljelyn alkuvaiheet ja samalla esigermaanisia lainasanoja (tarkemmin tutkimusraportti- SL). 

Siksi Liukko - nimeä on mahdollisuus jäljittää aina vasarakirvesaikaan saakka
. Esigermaani on se kieli, jonka vaikutuksesta varhaiskantasuomi muuttui Itämeren alueella hitaasti kantasuomeksi. Suomen- ja baltin kielissä on suuri määrä näitä vanhimpia esigermaanin (maanviljelyn-) lainasanoja (osaa näistä sanoista väitetään olleen baltinkielestä, mutta ne eivät ole baltinkielestä, koska baltinkieltä ei vielä ollut olemassakaan vasarakirveskulttuurien ajoilla. Ks. syntyykö kielitieteen ajoitusvirheen vuoksi mahdollinen tutkimusongelma). Esigermaanin maanviljelysanastosta on muodostunut myös sellaista mm. (kaskiviljelyalueen-) paikannimistöä, joka voidaan nykyisin menetelmin tunnistaa esigermaanisiksi lainasanoiksi, esim. Liuko- Liukko- nimet (ks. tutkimusraportissa mm. vanhimpien maanviljelysanojen alkuperät - etymologiset sanakirjat). 


Tässä tutkimuksessa tuodaan esiin lausumia, joissa todetaan suomensukukuisten kielien poikkeuksellinen ominaisuus säilyttää vanhimpia (esigermaanin) lainasanoja lähes muuttumattomana (tuhansia vuosia). Siksi on mahdollista selvittää mm. Liuko- Liukko tyyppisen nimistön alkuperää. Esigermaanin sanavartalot / lainasanoihin perustuva nimistö on säilynyt ja pakastunut suomensukuisten kielien alueilla hämmästyttävän hyvin niin, että lainasanojen alkuperä on säilynyt ja siksi sanan alkuperä on kielitieteenkin  perusteilla selvitettävissä. Nimien pohja, vanha lainasanajuuri, on säilynyt hyvin samanlaisena Baltiassa ja Suomessa (esim. Liuko- Liukko -nimistö, joka on proprisoitunut). 
Alkuperäisten suomensukuisten sanojen säilymistä on myös Ruotsin alueilla havaittavissa. Näitä ovat mm. suurten järvien proprisoituneet nimet, kuten on tunnistettavissa, nimenomaan suomensukuisten kieliin pohjautuvat nimet (kuuntele miten järvien nimet äännetään), vaikka Baltian eteläosissa ja Skandinaviassa on ko. kielen muutoksen (vanhimpien lainasanojen) lisäksi tapahtunut myöhemmin ajanlaskun jälkeen kielenvaihto uuteen kielikuntaan (silti  suomensukuisiin kieliin pohjautuvat nimet, yleensä vesistönimet, ovat säilyneet myös Baltiassa, Venäjällä, Puolassa, Tsekissä jne., ks. tarkemmin tutkimusraportti).

Liukko- nimitutkimus ulottuu osittain perustutkimuksen tontille, sillä Liukko - nimitutkimus osaltaan osoittaa, että mm. Baltian väestö on aikaisemmin ollut suomensukuisten aluetta. Liukko- nimitutkimus osaltaan argumentoi samalla  alkuperäisen suomensukuisten jatkuvuusteorian paikkansapitävyyttä (ks. tutkimuksen syy- ja seuraus analyysi).
Liukko- nimitutkimus on ensimmäinen Suomessa laajempi (n. 500 s.)  muinaissuomalais - esihistoriallisen ajan nimistä tehty etymologinen- ja poikkitieteellinen nimitutkimus (tässä on alkuhypoteesin perusteella Liukko- paikannimestä tehty ensiksi etymologiatutkimus).
Tässä raportissa osoitetaan monipuolisten argumenttien ja useiden asiantuntijalausumien tukemana, että Suomessa on varmuudella myös muita Liukko - nimen kanssa yhtä vanhoja ”muinaissuomalaisia” nimiä (ks. esim. tutkimuksen nimiparin,  Liukko - Laukko etymologiasta, ikäperustelut ja nimien leviäminen nimiparisiirrynnäisinä paikanniminä Baltiassa ja Suomessa sekä Kalevalaisessa loitsurunoudessa, jotka jo osoittavat että Liukko - nimi on yksi vanhimpia nimiä Suomessa, ajalta ennen kristillistä / ruotsalaisten aikaa Suomessa ja Baltiassa).

 

Vaikka tutkimus rajautuu  pääasiassa Liukko - nimi- / paikannimi- tutkimukseen, on tutkimuksen kautta saatua uutta tietoa käytettävä näiltä osin ns. kielitieteen suomensukuisten väestöjen kronologisen aikataulun tarkempaan selvittelyyn. Liukko- nimitutkimuksen selvitysosassa on tarkennettu uusi tieto tai varmistus ko. tiedolle, että Baltian väestön täytyy olla alkuperältään suomensukuisista väestöistä (ks. myös asiaan liittyvät asiantuntijalausumat). Tämä seikka on merkittävä tieto myös yleensä nimitutkimuksen- ja tietenkin tässä yhteydessä Liukko - nimitutkimuksen kannalta. Tämän nimitutkimuksen mahdollisimman luotettavan toteutumisen kannalta on Baltian väestöjen tapahtumat, - puhuma kieli  ja - kielen vaihtuminen erityisen perusteellisesti argumentoitu tässä tutkimusraportissa (ko. baltin kielen ja Baltian paikannimistön oikea asutushistoriallinen selvitys on välttämätön mahdollisimman totuudenmukaisen nimi- tutkimustuloksen esille saamiseksi, koska ko. Liukon - nimi on tullut Suomeen Baltian kautta). 

 

Liukko- nimitutkimuksen aineisto ja sen analysointi osaltaan todistavat sen, että suomensukuisten väestöjen esihistoria ulottuu jääkauden maksimin jälkeiseen aikaan ja suomalaisten (Suomessa - Suomusjärven kulttuurin hämäläisten, -sämä- zeme) esihistoriasta on näyttöä Kundan kulttuurin aikaan. 

Ensimmäiset vieraskieliset kontaktit Baltian ja Suomen alueen suomensukuisten väestöjen kanssa näyttävät tapahtuneen vasta  vasarakirveskulttuurien esigermaanikielisten ryhmien toimesta (ks. varhaisin [kaskiviljely-] lainasanasto itämerensuomeen ja mm. paikannimistön siirtyminen Baltiasta Suomeen). 
Suomensukuisten väestöjen on täytynyt olla  näillä kampakeramiikan alueilla
jo silloin kun vasarakirveskulttuurin kaskiviljely ja esigermaaninen kieli (ja mm. Liuko-nimi-) levisivät Baltiaan ja Suomeen (ks. ajoituksesta tarkemmin em. asiaan liittyvät tutkijalausumat;  Salo, Carpelan ja kielentutkijoista mm. professorit  Koivulehto sekä Saukkonen). 

 

 

Professoritason asiantuntijalausumia  

vasarakirveskulttuurista ja maanviljelyn- kaskiviljelyn alkamisesta Suomessa:


Viite 1.
Lainaus allekirjoittaneen  Seppo Liukon ja arkeologian prof. Ari Siiriäisen välisestä puhelinkeskustelusta 2002: 
Arkeologisesti Suomeen tulleen väestön määrä ei ole ollut merkittävä vasarakirveskaudella
" ja toisaalta ns. Volganmutkateoriasta: "Arkeologisesti ei myöskään ole näyttöä muutosta Volgalta Suomeen". 
Eli suomalaiset ovat olleet laajemmalla alueella Euroopassa, kuin yksistään Volgalla (Siiriäinen: mitään erityistä muuttoa juuri Volgalta ei ole tapahtunut). Suomalaiset (hämäläiset) ovat olleet myös Suomessa silloin, kun maanviljelyä levittäneen vasarakirveskulttuurin vaikutus alkoi n. 3200 eaa. Baltiassa ja Suomessa. Tästä asiasta tutkimuksessa on useita argumentteja.

 

Viite 2. Myös prof. Jouko Vahtola 2004: Nuorakeraamisen eli vasarakirveskulttuurin kautena 3200- 2350 eaa. Suomen lounaisosan kehitys koki voimakkaan muutoksen, suoranaisen käännekohdan. Silloin Baltian alueelta saapui Suomeen ehkä sata tai tuhat muuttajaa. Tulijat saattoivat  puhua jotakin indoeurooppalaista (esigermaania /SL) tai Baltian alueen suomensukuisten väestöjen kantasuomea. Muuttajat toivat tullessaan maanviljelyyn liittyviä esigermaanisia lainasanoja, kuten itää, kaski, kasvaa. Sanat edellyttävät kaskeamista (Suomen Historia 2004:15).

Liukko - nimitutkimus osoittaa osaltaan,
että suomensukuiset väestöt ovat olleet kivikaudella Kampakeramiikan alueen alkuperäisasukkaita. Ja sen jälkeen vasarakirveskulttuurin, eli maanviljelyn- ja esigermaanikielen leviämisen aikana ainakin Baltian ja Suomen alueen (ja koko Itämeren alueen) alkuperäisasukkaita: 

 

 

Suomensukuiset väestöt (N1c1) ovat Alppien pohjoispuolisen  Euroopan alkuperäisasukkaita (-myös Suomen) - ja näiden väestöjen kieli on ollut jääkauden maksimista (LGM) alkaen ural- kielistä muodostunut suomensukuinen kieli:

 

Liukko - nimitutkimus näyttäisi osoittavan osaltaan esigermaanisen lainasanaston siirtymisajankohdan Baltian ja Suomen alueen suomensukuisille (siis- itämerensuomalaisille) sekä laajemmin tarkasteltuna myös oikeaksi suomensukuisten kielien jatkuvuusteorian. 

Jatkuvuusteorian mukaisesti  suomensukuisten väestöjen (-kielen) väestöhistoria on jatkunut Euroopassa laajalla - alueella (mm. suurriistanmetsästäjät),  jo jääkauden maksimista lähtien.
(
Ks. mm. Wikipedia / Google; Eurooppalaisten alkuperä). 

Suomensukuisten väestöjen esihistoriaan liittyvät argumentit:


 

Nykyaikaisen geenitutkimuksen kautta on voitu selvittää kaikkien DNA-testeihin osallistuneiden ihmisten koodi, joka osoittaa ko. ihmisen alkujuuren ja mistä ko. henkilön esivanhemmat ovat saapuneet nykyiselle asuinpaikalleen. Jokaisella meistä on olemassa henkilökohtainen geneettinen merkki, joka osoittaa jatkuvuutta esihistoriasta nykyaikaan ja myös mihin haploryhmään (klaaniin / klusteriin) kuulumme. 
Tämä on geneettinen jatkuvuusteoria
, joka ilmaisee mistä olemme lähteneet ja millaisen kierroksen esivanhempamme ovat tehneet jääkauden aikana ja myös sitä ennen. 
Tästä asiasta on lyhyt artikkeli mm. Genographic- lehden projektista, joka selvittää milloin nykyihminen lähti Afrikasta ja miksi. Tässä on linkki myös Seppo Liukko Genetic continuity tehory - artikkeliin, jossa seurataan allekirjoittaneen esi-isien N-haploryhmän  jatkuvuutta ja varhaisempia vaiheita, jopa ennen jääkauden maksimia (22- 16.000 eaa.)
olevilta ajoilta (Family Tree tulokset YDNA N1c1 ja SNP L550+ [L1025-]).

Näistä tuloksissa on kaikki aikaisemmat esivanhempien väestöliikiden- ja esihistoriallisten arkeologisten kulttuurien vaiheet. Ne ovat selkeästi tulkittavissa tulosten perusteella. Tuloksista on näemme mm. aikaisemmat migraatiot / muutot esim. tässä esimerkkitapauksessa N-ryhmän kohdalla, tämän ryhmän saapumisen Aasiasta Eurooppaan. Tämä näkyy ko. ihmisen omasta geenistä, esim. yDNA, mtDNA tai autosomisten kromosomien markereissa ja alleelleissa. Sillä oman haploryhmän ja mutaatioiden SNP- muutokset on löydettävissä jokaisen nykyihmisen genetiikasta ja niitä on mahdollista ajoittaa mutaatioiden kautta (ajoitusten määrittely; sukupolvi-ikä ja mutaationopeus eivät vielä täsmää riittävällä tarkkuudella varsinkin, jos lasketaan kivikauden aikana-  tai ennen jääkauden maksimia olevia mutaatioita). 

 


Henkilökohtainen DNA:n kaksoiskierre on meidän peritty oman elämän koodimme, se on peritty esivanhemmiltamme (Isältä peritty yDNA - ns.pitkä isälinja, äidiltä mtDNA- vastaava äitilinja tai autosomalisten kromosomien (22) kohdalla molemmilta perityt ominaisuudet- tämä ilmoittaa myös lähisukulaisuudet /serkut, jopa 4- 6 -sukupolven ajalta ja uusien tutkimusten perusteella huomattavasti kauempaakin). 
DNA:n kaksoiskierre on ihmisen yksilöllinen merkki, jossa tieto
säilyy  koko elämämme ajan ja jatkuu edelleen jälkipolvissa. Jatkuvuus on todettavissa geenitutkimuksen avulla
(esim. Family Tree DNA). 

Tässä liitteenä on allekirjoittaneen yDNA tulokset, jotka osaltaan osoittavat väestöjen ajallista jatkuvuutta jokaisessa haploryhmä- / SNP- muutosvaiheessa (eri migraatio vaiheen aikana). 
Geenituloksilla voidaan osoittaa mm. suomensukuisten (-kielisten) N- haploryhmän väestöjen pitkän esihistorian Aasiasta - Eurooppaan ja myös koko samalla ihmiskunnan,
ensimmäisten sapiens- sapiens / cromagnon- ihmisten maantieteellisen siirtymisen Afrikasta - Aasian kautta Eurooppaan. 

 

Poikkitieteellinen vertailu on välttämätöntä mm. arkeologian, genetiikan ja kielitieteen väitteitä arvioitaessa:

 

 

Ennen DNA- genetiikkatutkimusta, väestöjen esihistoriaa valaisivat luotettavimmin arkeologiset- ja erilaiset biologiset tutkimukset.
Suomessa  suomensuisten
väestöjen esihistoriaan tai Suomen alueelle tuloon liittyvät tiedot ovat perustuneet arkeologiseen tutkimukseen.  

Luotettavinta tietoa suomalaisista on esitetty Kundan- ja Suomusjärven- kulttuureihin liittyvistä argumenteista, jotka osoittavat alkuperäisen suomensukuisten väestöjen olleen olemassa (ainakin) jo n. 9000- 11.000 eaa. aikana Euroopassa ja siirtyneet myös jäänsulamisen reunan myötä Suomen alueelle. 
Myös merkittävän väestökulttuurin-  Kampakeramiikan - laajat alueet mainitaan myös suomensukuisiksi väestöiksi, josta mm. edellä (yllä ) oli jo mainintoja.

 

Kielitieteen tutkijoiden erikoiset väitteet (esitetään tässä raportissa ko. kohdisssaan). Tässä tuodaan esiin kielitieteen ajoitusongelma. Ja siitä johtuvat virheelliset väitteet mm. siitä mitä kieltä metsästäjäväestöt (N-ryhmä) ovat puhuneet aikaisemmin ennen maanviljelyn tuloa mm. Venäjän ja Baltian ja Skandinavian alueella. Siis ennen maanviljelijöiden tuomaa indoeuroppalaista kieltä (koska ko. alueilla on tapahtunut kielenvaihtuminen suomensukuisista kielistä -venäjään, balttoslaaviin, ja nuorempaan pohjoisgermanikieleen esim. ruotsi)

 

Valitettavasti kielitieteen tutkimus ei tällaista tapahtunutta kielenvaihtoa tunnista. Kielitieteen ns. rekonstruktiometodi ei ole tieteellisesti pätevä metodi, silloin kun on todella tapahtunut väestön puhuman kielen vaihtuminen. Metodissa on vika, koska nykyajasta taaksepäin menevä metodi ei mitenkään osoita tai näytä, jos ko. väestölle on tapahtunut kielenvaihto. Kun se ei osoita esihistorian totuuksia muodostuu kielitieteen väärän metodin perusteella sellainen väite, joka ei ole totta, mutta jota käytetään kuitenkin jatkuvasti virheellisenä totuutena. Kielitieteen on tällaisissa tapauksissa välttämätöntä tukeutua naapuritieteen esim. arkeologian tuloksiin, muutoin tutkimus ei anna luotettavaa tulosta. Poikkitieteellisyys on edelleen pannassa kielitieteen vertailuarvioissa (lue artikkelit alla).

Kuitenkin  arkeologisten kulttuurien tutkimus ja ajoitus ovat osoittaneet jo 60-luvulta alkaen, että mm. suomalaisten alkuperäinen perimä on laajan alueen (LGM- Kampakeramiikan)  metsästäjäväestöjä, tähän alueeseen kuului mm. Suomi sekä, mm. Venäjä, Baltia, Etelä- Baltia ja Skandinavia. Tämä on jatkunut Euroopassa  jo kivikaudelta alkaen ja huomattavasti ennen indoeurooppalais- kielisten - slaavien ja germaanien migraatiota metsästäjien alueille. Geneettisesti asia varmistuu, sillä näillä samoilla alueilla olevien väestöjen  perimä on pääosin juuri suomensukuisten yDNA N- ryhmän perimää (Suomessa yDNA N-ryhmää on n. 60% ja esim. Liettuassa n. 40% miespuolisesta väestöstä). 

Kun suomensukuisten perimä pohjautuu pääosin metsästäjäväestöihin ja siten myös esim. yDNA N-ryhmään, myös geenitutkimus osaltaan  osoittaa kuinka laajalle N-ryhmä on levinnyt esihistoriasta alkaen. Kielitieteilijät eivät tällaista teoriaa hyväksy, koska heidän virheellinen ajoituksensa ei tunnista esim. suomensukuisten kielien olemassaoloa Baltiassa, Skandinaviassa ja Venäjällä ennen kielenvaihtumista suomensukuisista kielistä germaani- tai slaavisukuisiin kieliin. 

 

Mm. milloin ensimmäisen kerran Suomessa puhuttiin Suomen kieltä. Sitä ei  suomenkielen tutkimus (esimerkki tapauksia) osaa tunnistaa tai ajoittaa sen tapahtuman väärin.  

Joidenkin nyky- kielitieteilijän mukaan suomensukuinen kieli olisi tullut Suomen alueelle maanviljelyn ohessa noin ajanlaskun vaihteen tai jopa vasta 800-luvulla. Edellä mainittu kielitieteen pohjana oleva täysin virheellinen ajoitus on nuoremmilla suomenkielen tutkijoilla, joka ei vastaa mitään totuutta. 
Mutta sen perusteella tehdään jatkuvasti erikoisia ja virheellisiä väitteitä, joka vääristää tieteellistyä totuutta. Esimerkiksi siitä mm. milloin suomalaisten puhuma kieli on todellisuudessa saapunut Suomen, Baltian ja Skandinavian ja Venäjän alueille. Kielitieteilijät (ko. nuoremmat) eivät millään voi myöntää, että suomensukuisten kielet ovat ko. alueiden alkuperäiskieliä. 
Nämä ahkerat väittelijät esittävät kaikissa foorumeissa virheellisesti, että missään tapauksessa esim. Venäjän, Novgorodin alueella tai Baltian- Skandinavian alueilla ei missään tapauksessa ole puhuttu suomensukuisia kieliä kampakeramiikan tai ajanlaskunvaihteen tai esim. 800-luvulla (satavarmasti sanotaan,  ettei ainakaan ko. alueella ole ollut suomensukuisia väestöjä tai puhuttu suomensukuisia kieliä (esim. Ruotsissa)). Tällainen tieto löytyy mm. en. wikistä (JH), joissa selvitetään mitä kieltä esim. em. alueilla on puhuttu  esihistorian aikana (voi tarkistaa). 

Tällaista edelleen väitetään, vaikka kielitiede itse ei pysty kielentutkimus- metodeillaan määrittelemään ajoitusta milloin ja mikä väestö, olisivat jotakin  määriteltyä (suomensukuista-) kieltä puhuneet (varsinkaan kivikaudelta, tai jopa ennen kirjoitettua historiaa). 
Siinä tarvitaan todella apuna mm. arkeologiaa, jonka pohjalta on mahdollista ymmärtää kronologisen aikajärjestyksen mukaiset tapahtumat, koska nykyajasta taaksepäin (rekonstruointi metodin avulla) on näköjään mahdotonta tajuta, että nykyisin baltin, venäjän tai ruotsinkielisillä alueilla on asunut suomensukuista väestöä, joilla puhuttu kieli oli esim. itämerensuomi (Itämerenympäristöstä pitkälti Venäjän alueille).  
Poikkitieteellisyyden väheksyminen tutkimuksissa ja ajoituksen määrittelyn ongelma aiheuttaa jatkuvasti virheellistä kielitieteen informaatiota ja harhaanjohtavia väitteitä julkisuudessa (kielitieteen ko. osalta johtuva arvostelu sallittakoon;
esim. tapauksia kohdennetaan - alla).

 

Tärkeä kielitieteen professorin lausuma:

HUOM. arkeologinen ajoitus on luotettavaa, ja jopa väestön puhuma kieli on mahdollista määrittää arkeologisten kulttuurien avulla, verrattuna kielitieteen arvioihin, jonka väestöliikkeisiin perustuvat aika - arviot eivät perustu eksaktiin tutkimusmetodiin (esim. rekonstruointi menetelmä)- asiasta alla mm. kielitieteen arvostettu prof. Koivulehto: 

"Mitä lähinnä kielitieteen valossa voidaan sanoa suomen kieltä ja sen esiasteita puhuneiden ihmisten esihistoriasta; Arkeologia on suorastaan pakko ottaa mukaan, sillä arkeologialla on suuri etu kielenhistoriaan verrattuna - esihistorialliset arkeologiset kulttuurit voidaan nykyään luotettavasti ajoittaa"   (Koivulehto, Studia Generalia, Syksy 2003:81-81).

 

Kielitieteen uudet -varsinkin nuorempien tutkijoiden- väitteet esim. maanviljelyn tulosta Suomen alueelle ovat vailla todellisuutta, se on mahdollista tarkistaa eksaktisti arkeologisten kulttuurien kautta. Hieman poikkitieteellisyyttä tutkimusta tarvittaisiin oikeisiin ajoitusarvioihin pääsemiseksi (SL). 

 

 

Suomalaisten ja suomensuisten perimä on pääosin N-ryhmää, myös nykyisen Venäjän, Baltian, Puolan (Preussin), ja Skandinavian alueilla*

 

Nykyiset asiaan liittyvät uudet genetiikan tietolähteet vahvistavat kivikauden aikaisten suomensukuisten arkeologisten kulttuurien olemassa olon ja niiden laajat alueet mm. kampakeramiikan aikana ja myös sen jälkeen: 

Uusi y-DNA- genomitutkimus, osoittaa, että N-ryhmän ns. Eurooppalainen suurriistanmetsästäjien isälinja on jo jääkauden- maksimista alkaen ollut  suomensukuisille väestöille kuulunut ns. oma N1c > N1c1 haploryhmä.

Suomensukuiset selkeästi edustavat Aasiasta Eurooppaan tullutta suurriistanmetsästäjien N- ryhmän isä- linjaa, jonka jatkumo (N-ryhmä) on levinnyt suomensukuisten väestöjen laajan alueen levinneisyyden mukaisesti (mm. Kampakeramiikan alue).

 

 

*Aivan tuoretta geenitutkimustietoa 2013 Geno2 -projekti

 

*Katso yllä mainitun väitteen tueksi mm. GENO2 projektin maininnat suomalaisista, ja samalla suomensukuisten alkuperästä: Suurin osa (57%) lähtee kivikauden aikaisesta yDNA suurriistanmetsästäjien ryhmästä ja heidän mtDNA naisistaan. Huomaa, että suomalaisten yDNA N- haploryhmän osuus on myös melko tarkkaan sama 57-60% kaikista suomalaisista eli em. metsästäjät ovat pääosin suomalaisten esi-isiä n. 35.000 vuoden takaa ja näiden naisilta mtDN (U tai H- ryhmää). 


Tässä Geno2 tutkimuksessa on mukana myös mtDNA ja autosomal. kromosomit eli myös naisten osuus, jolloin metsästäjä naisten osuus näkyy yDNA N-ryhmän lisäksi koko Euroopan väestössä, nostaen tämän northern European väestöjen - osuuden korkeaksi koko väestöstä mm. Suomessa, Saksassa ja Tanskassa, myös esimerkiksi Brittein -saarilla. Tutkimuksessa (GENO2) spsifinen pääväestöiksi on valittu koko maapallolta 43 nykyajan kansallisuutta. Tässä merkittävänä väestönä mukana suomalaiset. 

 

HUOM.  mm. Ruotsalainen väestö on näiden em. väestöjen summa, joiden alueiden kautta Ruotsiin (Skandinaviaan) on uutta väestöä virrannut, siksi heitä ei ole tässä Geno2 tutkimuksessa erikseen mainittuna. Pääväestöistä mainittakoon Geno2 tutkimuksessa ovat mm; suomalaiset - saamelaiset - saksalaiset - tanskalaiset - germaanit - venäläiset jne.( ks. human -journey linkki alla).

 

Suomalaisia 1100- luvulta alkaen Ruotsiin Roslagenin alueelle ja malmialueille ( tämän lisäksi on huomioitava, että Ruotsin alkuperäisväestö on todennäköisesti ollut suomensukuisten väestöjen Itämeren altaan väestöjä (N1c-ryhmää)):

 

Ruotsalaisia tarvittiin turvamaan nuorta Ruotsin siirtokuntaa. 
Siitä johtuu, että
Länsi-Suomen asukkaat vaihdettiin ruotsalaisiin jo 1100-luvulta alkaen (Pohjanmaa Nurmo esimerkkinä) ja nämä suomalaiset sijoitettiin 1100 - 1500- luvulla  Roslagenin Mälaren- laakson maanviljelyalueille (Tukholma- Sigtuna- Uppsala) eli Upplannin alueelle ja kaivosalueille mm. Kopparsbergiin (mahdollisesti tämän malmikaivoksen paikan löytäjä olisi 1300-luvulla ollut suomalainen, ks. Kopparsbergin paikallishistoriassa). Lähde R. Gothe, Heikki Klemetti- Kuortaneen Historia s. 37 (tässä myös  suomalaisten aj ruotsalaisten vaihtomigraatiot), lisäksi näistä suomalaisten migraatioista jo ainakin 1300- luvulta alkaen Ruotsiin Finstan- Roslagen- Uppland- alueelle kertovat PhD. Richard Broberg sekä mm. Gustav Holmgren ja Kari Tarkiainen et.al. tutkimukset,  linkki : http://www.ukforsk.se/bok0/finnar.htm  , he samalla todistavat huomattavaa länsi- suomalais-taustaisen väestön siirtymää Ruotsiin jo ennen 1580-luvun jälkeen lähteneitä metsäsuomalaisia.

Vanhempia tietoja suomalaisten aikaisemmista muutosta löytyy nimenomaan Ruotsista, jotka tulevat esiin  Heikki Klemetin Kuortaneen Historia s. 32-47, jossa hän siteraa mm. Abraham Hulpers`sin kirjaa Samlingar til en Breksfning över Norrlands IV, 1780. Että suomalaisia muutti Ruotsiin 1100- 1200 -luvuilla eli ennen Birger Jarlin aikoja . 

Lisäksi mm. piispa Andreas Ol. Rhyzelius kertoo kirjassaan " Episcoposcopia Sviogothica  (Linköping 1752)I s.324-25:
 
"Kuningas Erik (eli ruotsalaisten Suomeen nousun v. 1172 jälkeen) katsoi tarpeelliseksi tuottaa monta tuhatta suomalaista vaimoineen ja lapsineen Suomesta Ruotysiin ja siirrätti suomalaisten tilalle Suomeen laajoille alueille ruotsalaisia perheitä, nimenomaan Uudellemaalle ja Pohjanmaalle, joiden rannikkokaistat oli tyhjennetty suomalaisista" (näillä nykyisin ruotsinkielisillä alueilla esim. paikannimistö vaihtui ja esim. muualle Suomeen melko tasaisesti levinnyt esihistoriallisen suomessa käytössä olleen, Liukko- nimipesyeen nimet puuttuvat vain näiltä alueilta- ks. Liukko - paikannimistö kartta).  Huom. Ruotsin asukasluku oli n. 25 - 40.000 asukasta ja Suomen n. 15 -30.000 asukasta n. 1100- luvulla.
Silloiset 1100-1600- luvun suomalaiset muuttajat olivat suuri osa näiden muuttoalueiden asukkaista mm. Finstan ja Kopparsgergin alueilla Ruotsissa, josta ko. genetiikkaa on ehtinyt levitä nykyaikaan mennessä laajalti ympäri Ruotsia ja Norjaa (myös Tanskaan).

PS. Tältä Pohjanmaan alueelta; Kuortane- Ilmajoki- Lapua- Nurmo, on myös tämän Liukko - historiatekstin kirjoittajan (Proto-Rurik  isälinjat kotoisin, ja läheisin isälinja sukulainen on Ruotsissa asustava Werme, ja sitten Massalskien jälkeläinen Rusu ja suomensukuisten Volgan alueen Kartsevit, muutoin lähimmät yDNA sukulaiset ovat pääasiassa Suomesta ja Baltiasta (ks. tarkemmin Rurik- Gediminid- Jagello - sukujen nimilistat).

Ruotsissa on alkuperäistä itämerensuomalaista väestöä sekä tätä myöhempää migraatiota ainakin jo 1200- 1600- luvulta, siis ennen ns. nykyajan muuttoja teollisuusalueille Ruotsiin. 

Nämä  merkittävät muutot Skandinaviaan (jääkauden jäiden lähdön jälkeen Kundan kulttuurista ja  muutot vasarakirveskulttuurin siirtymisten aikana - jossa on ollut mukana suomessukuisten N- genetiikkaa - Suomesta Ruotsiin ja myös Ruotsinvallan aikana 1100- 1700-luvuilla  tapahtuneet  muutot) ovat selitys sille, että Ruotsista löytyy yleensäkin N-ryhmää. 

Ne ovat todennäköisesti juuri tätä suomalaisten alkuperää, joka nyt näkyy yDNA testeissä "ruotsalaisena" N1c > N1c1 - haploryhmänä. 
Kun N1c1 -ryhmää löytyy nykyisistä yDNA mittauksista Ruotsissa, sen alkuperä on todennäköisimmin laajan itämerensuomalaisten alu- tai suomalaisten genetiikkaa Suomesta
.  Seppo Liukko.

 

Suomalaisten migraatiot Ruotsiin RURIK asiaan liittyen (yDNA):

Tämä ns. Rurik - alkuperän löytyminen Ruotsista perustuu edelliseen mainintaan N-ryhmästä. Ne ovat joko alkuperäisen suomensukuisen väestön (ims.) genetiikkaa Ruotsissa tai sitten suurien muuttojen jäljiltä 1200- 1600- luvulta. Siksi Rurik genetiikkaa löytyy maasta jossa nuoremmat indoeurooppalaiset geenipohjat ovat tulleet (uutta väestöä)  pääasiassa vasta AD 300- 800 - lukujen kansainvaellusten seurauksena Ruotsiin, sillä n. 93% Ruotsin väestön genetiikasta on muuta kuin alueen alkuperäisväestön N-genetiikkaa (esim.  I, R1a ja  R1b- haploryhmiä).

Tutkimusten mukaan (useita lähteitä), on todettu suomalaisten siirtyneen Ruotsiin myös juuri Roslagenin alueelle (jo 1200- 1300- luvuilta alkaen), siksi on mahdollista, että tämä genetiikka onkin lähtöisin Suomesta. Nykyisten yDNA- mittausten mukaan (2007-2013- aikana) on löydetty nykypäivän "ruotsalaisista", Rurik- genetiikkaa.

On siis täysin mahdollista, että Ruotsin alueilta (2007-2013) löydetyt Rurik-klusterin tuloksen saaneet henkilöt ovat alkuperältään suomensukuisia (itämerensuomalaisia) Ruotsissa  tai suomalaisten 1200- luvun jälkeen Ruotsiin muuttaneiden jälkipolvia.

Ruotsin alueilta löydetyt Rurik-klusterin henkilöt ovat voineet olla alkuperältään suomalaisia tai suomensukuisia. 
(Rurik - Varangian N1c1, ja SNP:t L550+ sekä tark. L1025-). 

Seppo Liukko hypoteesi 2013, 
(viitteenä em. R. Broberg et al. tutkimukset. ks. linkki ja kartat)


Kun nykyihmisestä mitataan tulos esim. Ruotsissa (jossa N-ryhmä on melko harvinaista) N1c1 L550, L1025- tulos, joka viittaa Rurik-klusteriin tai Proto Rurik- linjaa. 
Silloin on mahdollista
, että ko. henkilön esi- isät ovat siirtyneet (tässä tapauksessa) lähtöalueeltaan Suomesta vaikka 1100- 1500-luvulla, niin etteivät edes nämä nykyihmiset tunne omaa alkuperäänsä (yleensä korkeintaan 1500- luvulle). Rurik- klusterin genetiikka löytyy myös Länsi-Suomesta, aikaisemmin mainituilta vanhimmilta muuttoalueilta Ruotsiin.

Pohjanmaan ja Uusimaan ruotsinkielinen väestö tuotiin samolle sijoille mistä suomalaisia siirrettiin Ruotsiin (alta pois). 
Näillä alueilla väestö vaihdettiin, ensin Suomesta Ruotsiin Roslagen jne. alueille ja sieltä Ruotsalaista väestöä tarkoituksellisesti haluttiin muuttavan Suomeen Pohjanmaan ja Uudenmaan rannikkoalueille (suomalaisista tyhjentyneille alueille), suojaamaan Ruotsinvallan asemia uudessa "siirtomaassa" siis 1200- 1400-luvuilla.

 

GENO2 uusissa mittaustuloksissa näkyy Euroopan alkuperäisväestöt:

Muut kuin  35.000- 22.000 eaa. tapahtuneet CroMagnon muuttoaallot Eurooppaan esim. Suomeen ja Saksaan
(ks. näiden metsästäjien osuus) ovat tapahtuneet paljon em. myöhemmin. Niitä on tapahtunut ensiksi 7000- 3000 eaa. tapahtuneen neoliittisen vallankumouksen migraation aikana (indoeurooppalaiset maanviljelyväestöt /- kielet) Eurooppaan ja toiseksi n. 300- 900 -lukujen Euroopan kansainvaellusten aikana Keski-Euroopan alueilla ja sieltä pohjoiseen Baltiaan ja Skandinaviaan, tämä näkyy nykypäivän ihmisistä saaduista yDNA ja mtDNA- geneettisten mittausten tuloksista, mutta alkuperäinen metsästäjien n. 35.000 eaa. alkanut väestöpohja näky mittaustuloksissa (yDNA ja mtDNA)  edelleen. 

Tässä on lainaus viimeisimmästä suuresta tutkimusprojektista GENO2 (alla).
The Geographic Project (GENO2) HUMAN JOURNEY: 
Esivanhempiemme, muuttoreittejä Afrikasta - Europpaan ja Amerikkaan sekä alkuperäisgenetiikan  osuuksista nykyajan valtioissa asuvien ihmisten mittaustuloksista. 

Source: https://genographic.nationalgeographic.com/human-journey/ sekä Seppo Liukko kotisivuston esihistoriatutkimusaineistoon perustuvat lisäykset.

 

Geno2 FINNISH 

Suomalaisten alkuperäisväestöksi mainittavaa Northern European väesöä on Suomessa n. 57%. Se on 35.000 eaa. alkaen Eurooppaan tulleilta suurriistanmetsästäjiltä,
tämä luku korreloi erittäin hyvin yDNA:n haploryhmä N - osuutta Suomessa ja myös pääosin mtDNA:n H ja U- alkuperäryhmää.

Vanhimpiin väestöihin on luettava myös taulussa mainitut NorthEast Asian- nimellä merkittyä väestöä eli saamelaistyyppistä väestöä n. 7% ( joka on samaa kuin Siperian native asukkailla, levinneenä Skandinaviasta Siperiaan tai päinvastoin, em. suunta tarvitsee tarkempaa selvitystä). 
Maanviljelijä indoeurooppalaisten (väestöjen migraatiota ja ie -kielen leviämistä)  migraatiota on tapahtunut hedelmällisen puolikuun alueelta n. 10.000 vuotta alkaen Eurooppaan. Tämä geneettinen haara on levinnyt ensin Mediterranean (Välimeren pohjoisrannoille) alueelle ja sieltä myöhemmin Keski-Eurooppaan Alppien ja Mustanmeren kannaksen kautta, Alppien pohjoispuolelle n. 6000- 3000 eaa. aikana. Suomeen kyseistä ie- genetiikkaa on levinnyt Itämeren etelärannoilta ns. Weikselin esigermaanialueelta, jonkin verran jo esi- germaanikielisen vasarakirveskulttuurien välityksellä. Lähes samaa, mutta n. 3000 vuoden aikana kieleltään muuttunutta germaaniväestöä (Hansa-) levisi pääasiassa vasta kansainvaellusten aikana (AD 300- 900) ja sen jälkeenkin Suomeen ja Ruotsiin, sen osuus koko suomalaisesta väestöstä on n. 17% (isälinjan yDNA pääasiassa I - ja R1b- ryhmää + maanviljelyväestöjen naisten vastaava mtDNA). 
Aasian eteläosista on levinnyt paimentolaista alkuperää Eurooppaan (mahd. Kurgan ja Mustanmeren rannikon n. 500 eaa. -500 jaa. aikaiset mm. sarmaatit, skyytit ovat näitä R1a - slaaveja), tätä väestöä on levinnyt kansainvaellusten jälkeen ( n. 900- 1100 - luvulla myös Suomeen n. 17% (Tämä olisi haploryhmä yDNA:n R1a)

 

 

 

Geno2 GERMAN 

Myös 46% Saksalaisten alkuperästä pohjautuu Euroopan kivikauden ajan alkuperäisiltä metsästäjiltä (yDNA N-ryhmää ja näiden naisilta mtDNA H ja U-ryhmää). Indoeurooppalaista Mediterranean alkuperää on 36% ( yDNA I- ja R1b haploryhmää)  sekä Aasian paimentolaisheimojen (slaavi) alkuperää on n. 17% (pääasiassa yDNA - R1a).

 

 

Geno2 BRITISH (United Kingdom)

Nykyisillä Brittiläisissä on edelleen kivikauden aikaista (jo 35.000 eaa. alkaen olevaa väestöpohjaa) eli alkuperäistä metsästäjien  väestöä. Sitä on jopa 50%, siinä ovat pääasiassa mtDNA naiset, mutta myös suurriistanmetsästäjien alkuperäistä väestöä löytyy edelleen (yDNA N-ryhmää ja mtDNA H - ja U-ryhmää). 
Toinen pienempi ja huomattavasti nuorempi osa  on indoeurooppalaista 33% (R1b ja I-ryhmää + mtDNa vast.) maanviljelyn leviämiseen liittyvän  Neoliittisen kulttuuriväestön perimää, sekä 17% on Etelä Aasiasta lähtöisin olevaa paimentolaisperimää, nämä nuoremmat väestömigraatiot ovat pääosin kelttien ja kansainvaellusten aikaista ja sen jälkeistä migraatiota Brittein saarille.

 

 

Suomensukuiset esi-isät:

 

Isälinjan yDNA tutkimustulokset osittavat osaltaan myös sen, että N1c > N1c1 - haploryhmän tulokset Keski-Euroopasta jopa Brittein saarilta osittavat kuinka suurella alueella N- ryhmän metsästäjäväestöjä oli ollut mm. jääkauden maksimin jälkeen n. 12.000 - 8.000 vuotta ennen ajanlaskua. 
Kivikauden aikaisista metsästäjä- väestöistä on myös mitattu N-ryhmän tuloksia, kuten esimerkiksi Ruotsin
Gotlannin alueelta, joka oli silloin  Itämeren ympäristöalueen suomensukuisten (itämerensuomenkielisten väestöjen)  asuinalueita

 

 

Venäjän, Baltian, Suomen , Skandinavian ja Etelä-Baltian alueiden (aik. Preussi, nyk. mm. Puola ja Saksa, Tsekki) alkuperäisväestö oli N-ryhmän eli ns. metsästäjien geenejä n. 3000 eaa. ajalta. 
Tätä on tutkittu
. Ks. tarkemmin tämän tutkimuksen ohessa - alla Gökhem + Gotlanti
). Ne osoittavat, että ne kivikauden aikaiset Gotlannin metsästäjät ovat lähimpänä nykyajan suomalaisten geenejä, ja samalla tulokset osoittavat, että 
a) maanviljelijät olivat vasta tuolloin tulossa Ruotsin alueelle, ja 
b) että maanviljelijöiden geenejä N-ryhmän väestöt eivät ole olleet. 
Tämän jälkeen N1c > N1c1-ryhmään tulleet SNP- muutokset ovat tapahtuneet myöhemmin nimenomaan näihin suomensukuisten haploryhmään N1c1 esim. mutaatio n. 200 eaa. L550+  (haploryhmää tarkentava SNP).

HUOM!   Jos geenitestit on tehty nykyisistä väestöistä, on osattava rekonstruoida saatu geenitieto oikein, oikealle esihistorian väestölle (joka on silloin ollut olemassa) ja samalla ko. esihistorian kohtaan. 
Näin kielitieteessäkin pitäisi tehdä kielentutkimuksessaan ja viimeisimpänä havaintona koskee myös sellaisia kielitieteilijöitä, joiden genetiikasta antamat väitteet eivät ole historiallisesti oikein
 

 

Mutaatiot SNPs:n ovat tapahtuneet suomensukuiselle N-ryhmän väestölle, oli niiden nimi sitten myöhemmin (800- 1200-luvuilla) novgorodilaisia, ruotsalaisia, puolalaisia, preussilaisia tai venäläisiä. Tämä N1c1 on myös Rurikin tai Gediminas - Jagello- sukujen geeniperimää, joka pohjautuu mutaatiota edeltävälle suomensukuiselle väestölle. 
Mutaatio on tapahtunut N1c1 -ryhmään, joka näkyy nykyisillä mittauksilla N1c1- haploryhmän jälkeisenä SPNs- muotona.
Näistä suomensukuisista väestöistä ovat peräisin em. hallitsijasukujen N1c1 perustajahaploryhmät. Suomalaiset ovat tarkkaan - ottaen protoväestöjä ajalta ennen Rurikeja, joiden perimää ovat mm. Gedimidas- Jagellot (Ks. Wikipedia kartta: LIETTUAN SUURVALTA 1200- 1500- luvuilla ja huomaa ympäristön suomensukuisten kielien alueet Livonia (Viro - Liivinmaa)- Novgorod- Moskova-Tver- Volga- Oka jokien
alueet aikaisemmin laajan suomensukuisten kampakeramiikan alueita ja lisäksi Unkarin alueet)

Suomensukuiset ovat se (pre-) PROTO - väestö, ja ovat esi- isiä nimenomaan myös näille Rurikille ja Jagelloille (kuten suomensukuiset yleensä ja toisaalta  itämerensuomalaiset ovat esi-isiä kaikille Venäjän -, Baltian- , Skandinavian- ja yleensäkin Itämeren - alueen nykyisille N-ryhmän väestöille. 

Siksi myös N1c1 -ryhmän Varjagi - viikinkien voitaisiin genetiikan perusteella sanoa olevan nimenomaan suomensukuisia Viikinkejä, joiden kauppamatkat suuntautuivat suomensukuisten laajalle alueelle Itämereltä - Uralille. 
Tämä perustelu on selkeästi toteennäytettävissä N-ryhmän mutaatioilla.
Koska esim. Rurik- mutaatiot on todettu tapahtuneen jo huomattavasti aiemmin, kuin norjalais-tanskalais-ruotsalaisia viikinkejä oli edes ollut olemassakaan.
Mutaatiot ovat tapahtuneet suomensukuiselle väestölle. Esimerkiksi tämä N1c1 SNP mutaatio L550+  on viimeisimpien tietojen perusteella tapahtunut jo ennen ajanlaskun vaihdetta (ks. Family Tree tämän hetken lineaarisen mutaationopeuden tiedoilla. Kyseessä on suomensukuisten genetiikkaa N1c1 +SNPs)


Esimerkiksi ns. Rurik -SNP - mutaatio  olisi tapahtunut mutaationopeuden (lineaarinen - vakio) laskentakaavojen mukaan n. 900 - 2000 - vuotta ennen Rurikien valitsemista Novgorodin hallitsijoiksi tai todennäköisemmin hieman aikaisemmin n. 2000eaa.  - 200 eaa. välisenä aikana. Tämä on ko. alueen suomensukuisten väestöjen aikaa. 
(
HUOM. Edellä mainittu arvioinnin ero johtuu siitä, että mutaationopeudesta arvioidaan, ettei se ole lineaarisen vakio, jota käytetään nyt TMRCA-laskelmien pohjana. Todellisuudessa se on ollut hitaampaa kivi- pronssi-rautakaudella kuin nyt)

N1c1:n tapahtunut mutaatio on nimenomaan tapahtunut suomensukuisille, joista on peräisin myös nykyisen Ruotsin N1c1 - haploryhmän alkuperäväestö. Kuten tiedetään Viikinkien aika on ollut vasta n. 700- 900- luvulla jaa. ja mutaatio on tapahtunut aikaisemmin olleelle ns. N1c1 - haploryhmän  itämerensuomalaisille, ennen Uppsalan alueen aluksi pääasiassa kieleen perustuvaa germanisoitumista (= kielenvaihtuminen, ks. myös DNA-tutkimus GÖKHEM- maanviljelijöiden nousu Ruotsiin metsästäjien alueelle n. 3000 eaa. osoittaa, että N- ryhmän metsästäjäväestöt olivat alkuperäisväestöä, joihin ensimmäiset maanviljelyväestöt assimiloituivat. Tutkimuksista on useita linkkejä tieteellisiin geenitutkimuksiin alla)

Ajanlaskun vaihteen aikana ko. suomensukuisten ( Skandinavian ja laajan kampakeramiikan-) alueilla ei ollut mitään ruotsalaisia Ruotsissa, novgorodilaisia Novgorodissa, venäläisiä Venäjällä. 
Sillä indoeurooppalaiset germaanit ja slaavit tulivat näille alueille vasta ajanlaskun vaihteen jälkeen n. 300- 800 jaa.. Fennoskandiassa, Venäjällä (Novgorodin tasolla) ja Baltiassa, oli ollut siihen asti vain alkuperäisiä suomensukuisia väestöjä (LGM- ajasta alkaen), ja vasarakirveskulttuurien esigermaaneja (joiden joukossa oli suomensukuisten N-ryhmän lisäksi vanhin norsegermaani- haploryhmä, joka on
I) saapui  n. 3000 eaa. jälkeen, mutta suomensukuisten kieli ei vielä silloin ollut vaihtunut ko. nykyisin mainituilla Baltian (Valko- Venäjän) - Suomen (Ruotsin-) alueilla. 

 

 

HUOM. Kansainvaellusten seurauksena nuorempaa indoeurooppalaista länsigermaani -ja itään  slaaviväestöä, saapui merkittävästi suomensukuisten alueille esim. Baltiaan, Ruotsiin ja Venäjän pohjoisosiin kuten Novgorodiin, vasta em. 300 - 800 jaa. jälkeen.  Nämä eteläslaavit eli sloveenit etenivät Karpaattien laakson ja Balkanin alueilta pohjoiseen mm. Novgorodin alueille, tämä taas oli seurausta siitä, että suomensukuiset unkarilaiset valtasivat Karpaattien laakson slaaveilta (ks. teksti alla - kansainvaellukset lyhyesti).

On faktaa, että Mustanmeren pohjoispuolisten alueiden ja mm. Puolan, Preussin ja Baltian alueiden alkuperäisasukkaat ovat suomensukuisia  metsästäjäväestöjä ja näiden geeniperimää ovat N1c > N1c1 haploryhmät, joka on siis edelleen alkuperäisten suomensukuisten isälinjan yDNA:ta. 

Suomensukuisten yDNA:n mutaatiot tarkoittavat alkuperäisasukkaiden- metsästäjien N1c1- haploryhmään tulleita muutoksia.

 

 

Neoliittisen vallankumouksen ja myöhempien Kansainvaelluksien vaikutus  Keski- Pohjois - Euroopan alkuperäiselle metsästäjäväestölle.

Tässä yhteydessä on tapahtunut uuden maanviljely- indoeurooppalaisen genetiikan leviäminen mm.  laajan suomensukuisen Kampakeramiikan- eli N-haploryhmän väestöjen alueille:

 

Indoeurooppalaisten maanviljelijöiden leviäminen alkoi n. 6000- 3000 eaa. aikana Keski- Euroopan alueelle (silloin maks. 25-35% metsästäjäväestöjen määrästä, L- Cawalli-Forza). 
Katso myös viimeiset Geno2 tutkimuksien tulokset metsästäjien genetiikan määrästä nykyisistä väestöistä,
yllä esimerkit olivat Eiuroopan väestöistä mm. Saksa, Britannia, Suomi jne. joissa edelleen 46-57 % koko kansasta on metsästäjäväestöjen (yDNA ja mtDNA) genetiikkaa. 
Tämäkin tutkimustulos osoittaa selkeästi, että metsästäjäväestöjen genetiikka ei ole hävinnyt (kadonnut) minnekään, vaikka sellaistakin on joskus esitetty. Metsästäjäväestöjen genetiikka säilyy, niin saksalaisissa, ruotsalaisissa, baltilaisissa, kuin venäläisissä vaikka ko. väestöjen puhuma kieli olisi eri syistä vaihtunut (ks. kielenvaihto).

 

Metsästäjäväestöjen on väitetty hävinneen kun maanviljelyväestö saapui alueille. Tämä ei ole totta. Aluksi maanviljelyväestö assimiloitui alueen metsästäjäväestöihin, eikä silloin tapahtunut edes kielenvaihtumista. 
Nyt on löydetty alkuperäisiin su - metsästäjiin viittaavaa N- haploryhmän genetiikkaa mm. Ruotsista, ennen kuin norsegermaanit saapuivat alueelle noin kansainvaellusten aikana. 
Nyt uusi metsästäjiä (ja maanviljelijöitä) koskeva DNA -tutkimus, toteaa, että tutkimuksissa todettu metsästäjien 5000 vuotta vanha N- haploryhmä vastaa eniten nykypäivän suomalaisia. Tämä mittaustulos on määritelty 3000 eaa. Gotlannissa olleiden vanhojen metsästäjän jäänteistä (yDNA) ja yhden niihin samoihin aikoihin alueelle nousseiden ensimmäisten indoeurooppalaisten luunäytteistä (varsinaisesti maanviljelyn migraatio oli voimakkaammillaan kansainvaellusten loppuaikoina), tässä tapauksessa se oli maanviljelijä naisen mtDNA (ks. yllä oleva linkki):

Here is an update for Finnic hunter- gatherers` yDNA, when they have got result on Paleolithic peoples N-group in 5000 years ago in Gotland island (nowdays it is in Sweden). It have had originals Finnic peoples areas. Gotland were to independent until ab. AD 1300`.

Ensimmäinen todella merkittävä kansainvaellus Eurooppaan:

 

Kun 35.000 eaa. alkanutta alkuperäisten metsästäjien  muuttoa Aasiasta  Uralvuorten yli Eurooppaan ei tässä enää lasketa muuttajiksi Eurooppaan, koska nämä metsästäjät ovat nykyihmisen alkuperäisasukkaita Euroopassa.  
Ukrainan refugissa olivat jääkauden maksimin LGM:N aikana suomensukuiset suurriistanmetsästäjät (N-haploryhmää /-kieli Ural-Finnic) ja Iberian refugissa samaa Aurignac alkuperää mutta LGM:n jälkeen baskilaiset (kieli on berberin ja suomensukuisten muunnos eli baski).

 

Euroopan suuri vallankumous oli ns. neoliittinen vallankumous, jossa hedelmällisen puolikuun maanviljelyalueilta Eurooppaan levisi maanviljely ja indoeurooppalaiset kielet Mustanmeren ja Alppien välisen kannaksen kautta myös suomensukuisten Kampakeramiikan laajoille alueille. 

Baltiaan ja Skandinaviaan varsinainen muuttoaalto on tapahtunut huomattavasti esigermaanien miesryhmien levittämän maanviljelyn ensimmäisen aallon  ja ns. vasarakirveskulttuureja myöhemmin. Kuten edellä mainittiin maanviljelyn ja slaavin- tai germaanikielten leviäminen on tapahtunut pääosin vasta kansainvaellusten aikana, kun ko. suomensukuisten alueille tuli niin merkittävä määrää N1b ja I -ryhmän väestöä, että suomensukuisten kieli vaihtui. Suomensukuisten alkuperäiskieli vaihtui nykyisen valtioiden nimillä mainittujen Baltian Preussin, Liettuan ja Latvian alueella balttoslaaviksi sekä Skandinaviassa mm. Ruotsin alueilla länsigermaanin kautta ruotsinkieleksi n. 1000- luvulla.

 

Neoliittisen ajan maanviljelijöiden migraatio saapui  ensimmäisen kerran Keski- Eurooppaan Alppien pohjoispuolelle n. 6000 eaa. alkaen (ks. tiedejulkaisu; maanviljelyn tulo Eurooppaan n. 6000 eaa.)
Tämä on ollut Euroopan esihistoriassa vallankumouksellinen tilanne, koska maanviljelyn- ja samanaikaisen indoeurooppalaisen kielen leviämisen - n. 6000 - 3000 eaa. aikana muutti aikaisemman metsästäjäkulttuurin ja sen puhuman kielen lähes kokonaan (Kielenvaihdot, joiden seurauksena  indoeurooppalainen kieli nousi nykyaikaan mennessä 96 %:n Euroopan puhutuista kielistä, suomalaiskielet putosivat n. 3%:n). 

 

Metsästäjien elinkeino - ja kieli vaihtuivat maanviljelyyn ja maanviljelijöiden indoeurooppalaiseen kieleen eli suomensukuisten metsästäjien puhuma kieli vaihtui, maanviljelymigraation ensimmäisessä (LBK-) vaiheessa - esigermaaniksi. Se oli vasarakirveskulttuurin kieli

Nuorakeramiikka (vasarakirveskulttuuri) Baltiasta Suomeen ja Ruotsiin.

Uutta neoliittisen vallankumouksen maanviljelyä ja indoeurooppalaista (ko.indoeurooppalainen kieli) genetiikkaa levisi  maanviljelyn tämän vuoksi myös toisen aallon Nuorakeraamisen kulttuurin eli vasarakirveskulttuurin aikana Länsi -ja Keski- Euroopasta ja lopulta Weikselin alueelta Baltiaan ja Suomeen ja Suomen kautta Keski-Ruotsiin (Huurre).

 

Kansainvaellusten aikana Baltian lähi alueille muutti paljon slaaveja (aluksi Valko-Venäjä - Nowgorod) ja Ruotsin alueelle muutti germaaneja (ns. pohjoisgermaanit, jotka olivat muuttuneet jo 3000 vuotta aikaisemmista esigermaaneista  (mm. kieli oli muuttunut) vaikka ko. tapahtumat ovat alueen  suomensukuisten esihistorian, - kielen  ja genetiikan kannalta huomattavan nuoria tapahtumia, niin ne ovat olleet todella merkittäviä suomensukuiselle väestöille. Koska näiden puhuma kieli vaihtui huomattavan suurilla alueilla  Baltiassa, Skandinaviassa ja Venäjän eteläpohjoisosissa  sekä mm. Preussissa (siis Moskova-Novgorod sekä Itämeren eteläosat), mutta pääasiassa vasta Euroopan kansainvaellusten jälkeen (n. 400-900-luvuilla). Tämä tosiasia näkyy parhaiten vain nykyajan geenitutkimustulosten kautta.  Suomensukuisten (Finnic) N- ryhmän genetiikka paljastaa väestön alkuperän. 

Nämä myöhemmät indoeurooppalaiset väestöliikkeet ja genetiikan muuttuminen uutta genetiikkaa, N-ryhmän suhteellinen osuus on jatkuvasti vähentynyt. 
Finnic N-ryhmän genetiikka on laimentunut, mutta jäänyt ko. aikaisemmille esihistoriallisille suomensukuisten alueille ja kielenvaihtuminen on tapahtunut kansainvaellusten seurauksena. 

Baltia-Suomi-Ruotsi ja yleensä pohjoisten alueiden muutoksessa on ollut kaksi selkeää vaihetta. 

Ensin vasarakirveskulttuurien miesryhmien levittämä maanviljely, jossa suomensukuisten väestöjen kieli ei vaihtunut ja toiseksi  em. germaanien ja slaavien nousu suomensukuisten alueille, jolloin pääosin väestön puhuma kieli on vaihtunut ja on edelleen vaihtumassa:

 

1. Ensimmäisen vaiheen merkittävin muutos (migraatio) on tapahtunut esigermaanikielisen nuorakeraamisen / vasarakirveskulttuurin sekä samanaikaisen maanviljelyn leviämisen n.3200- 2200 eaa. aikana lähinnä Weikselin (nyk. Wisla - Wistula - joki ja Gdansk)  alueelta pohjoiseen Baltian kautta Suomeen ja sieltä Ruotsiin (maanviljelyn levittäjänä Baltiaan ja Suomeen olivat miesryhmät, joka nykyisin tunnetaan geneettisesti ns. SoutBaltic- suomensukuisten N-ryhmänä (L550+ ja L1025+). Vasarakirvesväestön muuttajat olivat osittain suomensukuisia ja -kielisiä jotka osasivat esigermaanin maanviljelyssanastoa (prof. Vahtola, Suomen Historia), muuttajina saattoi olla N1C-ryhmän lisäksi myös  R1a väestöä ja vanhempaa I-ryhmää, mm. Baltiaan ja Suomeen), silloin näiden alueiden suomensukuisten kieli ei silloin vielä vaihtunut. 

 

Kartta, joka kuvaa aikaa ennen kansainvaelluksia (alla):

 

Vanha tutkimus Euroopan tilanteesta; McMahonin väitöskirjan ja kartta 2.4 Bryant 1889, julkaistu 2007, jossa esitetään Euroopan väestöt 1839 -1939 (Dr. R.McMahon), lähde; http://cadmus.eui.eu/handle/1814/6973


Tässä on arvioitu väestötilanne erityisesti suomensukuisten alueet, Urgian Tribes ovat olleet edelleen laajalla alueella Euraasiassa, ennen germaanien muuttoja kansainvaellusten aikoina länteen ja pohjoiseen, myös  Itämeren / Baltic- altaan äärelle. 
Tämä kartassa esitetty väestötilanne ja aika on arvioitavissa rautakaudelle, tarkemmin
ajanlaskun vaihteen mol- puolin n. 300 eaa. - 300 jaa., tilanne, jossa germaanit eivät olleet vielä nousseet Skandinavian eteläosiin (Tanska - Ruotsi). 
Vertailu: Lähes sama tilanne kuin tässä tutkimuksessa esitetty kartta ja versus uudempi Wikipedian kartta; germaanien levinneisyysalueet 
n. 400 jaa. mm. Ruotsissa (suomensukuisten alueille)
. Ks. tämä tutkimus.

 

McMahon ja Bryant
Tässä kartassa näkyy, että Skandinaviassa on vain Suomensukuisia  eli Ugrian Tribes, myös Baltian- Preussin alueelta länteen, kokonaan Itämeren altaan ympäristössä ns. itämerensuomalaiset:

 

 


Mainittakoon, että Keski - Eurooppaan Alppien ympäristöön syntynyt laaja kelttien alue (Hallstatt), kun suomensukuisten Itämeren eteläisille alueille. Weikseliltä Tanskaan Ertebölle kulttuurin alueelle  muodostui hitaasti (n. 3000- 2000 eaa. jälkeen) länsi - germaanien laajat alueet. 

 

 

2. Kansainvaellusten 300- 900 AD merkitys
Kansainvaellusten aikana Ukrainan, Puolan ja Tsekin alueelle siirtyi suuria määriä sloveeni -slaaveja, joitka painoivat germaaneja länteen.

Tämä on merkittävin suomensukuisten metsästäjien aluille vaikuttanut geneettinen muutos, joka on kuitenkin tapahtunut vasta ajanlaskun vaihteen jälkeisten kansainvaellusten aikana, kun em. slaavit työnsivät germaaneja Weikselin (Wisla) alueelta länteen -pohjoiseen Skandinaviaan ja samalla slaavit levisivät itään - ja pohjoiseen Uralin- ja Itämeren välisille, mm. Novgorodin suomensukuisten alueille. 

Slaavien tulo suomensukuisten alueille on osittain unkarilaisten vaikutusta:

 

Slaavinen yDNA  yhdistetään yleensä haploryhmään R1a. Tähän ryhmään kuuluvien slaavien (sarmatian) eli nuorempien indoeurooppalaisten maanviljelyväestö- paimentolais- väestöjen leviäminen Keski- Eurooppaan Baltian- Karpaattien kautta on tapahtunut myös pääosin kansainvaellusajan loppupuolella. Syy miksi slaavit joutuivat lähtemään pohjoiseen Karpaattien alueilta on se, että  suomensukuiset unkarilaiset saapuivat Uralin itäpuolelta Mustameren rantojen kautta nykyisen Unkarin alueelle 800- luvulla. Slaavit siirtyivät " alta pois" - pohjoiseen nykyisten Puolan- Ukrainan ja Valko-Venäjän alueille ja edelleen Novgorodiin saakka, se näkyy mm. R1a - haploryhmän levinneisyykartoissa (ks.mm. Family Tree). 

Kansainvaellusten alkusyyksi mainitaan pääasiassa hunnien tulo Eurooppaan  v. 375 jaa. Mutta myös muut, lähinnä maanviljelyväestöjen slaavin- ja germaanikielisten, liikehtimiset aiheuttivat kansainvaelluksien jatkumisen aina  800- luvun loppupuolelle saakka. 
Yhteenvetona mainittakoon, että ainoa suomensukuinen kansainvaelluksiin osallistunut kansa on unkarilaiset, muut suomensukuiset pysyivät pääosin paikoillaan kansainvaellusten aikana (laajalla Kampakeramiikan alueella; Itämereltä - Uralille).

 

SNPs - mutaatiot N1c1 haploryhmään ovat tapahtuneet ajanlaskun jälkeisten kansainvaellusten aikana ja niiden loppuvaiheessa
Siksi
nämä myöhemmät N1c1 - ryhmän STR ja SNPs mutaatiot osoittavat nimenomaan mutaatioiden syntyneen alkuperäisille suomensukuisille väestöille. Myöhemmät nykyväestöistä mitatut Rurikin sukulaiset (serkut) ovat isälinjaltaan sukua Rurikille ja nimenomaan yDNA N1c1- rymän alkuperäiselle proto- eli suomensukuisille pohjoisen laajan alueen alkuperäisväestöille

Ks. myös Baltian -  Suomen isälinjan alkuperäväestöt ovat tätä vanhaa Tat C- N-ryhmän suomalaisista genetiikka. Sillä vielä nykyisinkin tätä  suomensukuisten N- ryhmän genetiikkaa on suomalaisilla n. 60% ja balteilla n. 40% mitattuna nykyväestöistä, myös pohjois- Venäjällä n. 25-30%  [aikaisemmin sitä on ollut suhteellisesti laskettuna huomattavasti enemmän - uudet indoeurooppalaiset migraatiot ovat laimentaneet ko. % - suhdelukua], myös Ruotsin väestössä on nykyisin edelleen suomensukuisten alkuperäisväestöjen N1c1 genetiikkaa mutta vain n. 7% (tämä N1c1 genetiikka on ajallisesti ollut Ruotsin alueella jo. ns. Varjagi - Rurikin - L550+ mutaation aikana, kun taas Ruotsin nykyinen valtaväestö N1d ja I-ryhmät ovat saapuneet Ruotsin alueelle pääosin vasta kansainvaellusten jälkeen n. 300- 1000 jaa. aikana. Tässä on selvitys miksi Rurkikids esi-isät ovat suomensukuisten genetiikkaa, eivätkä siten voi olla sewealaista- tai ruotsalaista genetiikkaa)


Suomensukuisten väestöjen asuma- alueisiin-, kieleen- ja genetiikkaan liittyvät - muut argumentit ja - kartat sekä tarkennettu yhteenveto esitetään tässä tutkimusraportissa tekstissä -  alla
.

 

 

Tieteellisen tutkimuksen poikkitieteellisyys (tarkistukset):

 

Joihinkin kielitieteen trad. vertailevan rekonstruointi- metodipohjaisen tutkimuksen antamaan väestö- ja kielihistorialliseen tietoon on suhtauduttava kriittisesti (esimerkkejä tutkimusraportissa). Tämä on tullut esiin esim. tässä Liukko - nimitutkimuksessa, sillä paikannimi- / nimitutkimus on vahvasti väestöliikkeisiin - eli arkeologisiin kulttuureihin - perustuvaa  tutkimusta, ja siksi se tarvitsee kielitieteen tutkimuksen lisäksi luotettavaa  muiden tieteiden tarjoamaa perustutkimustietoa (l. väite on tarkistettava poikkitieteellisesti). Kielitieteen soveltuvuutta arvioitaessa, ko. asian käsittelyssä, on oltava varovainen, sillä se voi aiheuttaa mm. väestöliikkeiden arvioinnissa, paikannimistötutkimuksessa, kuten myös tässä Liukko - nimitutkimustapauksessa merkittävän  tutkimus- ongelman (koska kielitieteen ajoitustiedot eivät aina täsmää muiden tieteiden kanssa, siksi väitetty asia on luotettavuuden vuoksi (aina) tarkistettava muiden tieteiden kautta, ja siksi myös arkeologian tietojen kanssa, asiasta mainitsee vuonna 2003 mm. prof. Jorma Koivulehto - alla tarkemmin). 


Esim. vuoden 2009 arvovaltaisessa kielitieteen tutkimuksessa väitetään
, että suomensukuiset väestöt ovat tulleet Suomeen vasta ajanlaskun jälkeen niin tuntuu, että kielitieteilijällä ei ole kokonaistuntemusta väestöliikkeisiin liittyvistä konteksteista. Samassa tutkimuksessa väitetään ja ajoitetaan maanviljelyn-, kyläasutuksen ja itämerensuomalaisten leviäminen  pohjoiseen kuudennen - kymmenennen leveyspiirin tuntumaan (kuten tekstissä mainitaan) tapahtuneen vasta selvästi ajanlaskun jälkeen jopa rautakauden lopulle
Tarkennettuna niin, että ne olisivat vasta sydänkeskiajan prosesseja.  
Tällaisia erheellisiä väitteitä, jotka eivät vastaa todellisuutta löytyy mm.  Janne Saarikivi, tutkimuksessaan Itämerensuomalais- slaavilaiskontaktien tutkimuksen nykytilasta, 2009:117.
  

 

Valitettavasti nykyinen nuorempien (em.) suomenkielentutkijoiden tietous/metodi esihistoriallisten tapahtumien ajoituksesta on edelleen puutteellinen, samalla poikkitieteellisyyden kammoaminen mm. ajoituksen tarkistamiseksi ei ole mahdollista (ks. lausumat), siksi ko. kielitieteen tiedonvälitys on virheellinen (SL).

 

On myös huomioitava mitä arvostettu kielentutkija 
prof. Jorma Koivulehto
sanoo arkeologiasta esihistorian tulkitsijana kielitieteeseen verrattuna: 

"Mitä lähinnä kielitieteen valossa voidaan sanoa suomen kieltä ja sen esiasteita puhuneiden ihmisten esihistoriasta; Arkeologia on suorastaan pakko ottaa mukaan, sillä arkeologialla on suuri etu kielenhistoriaan verrattuna - esihistorialliset arkeologiset kulttuurit voidaan nykyään luotettavasti ajoittaa"   (Koivulehto, Studia Generalia, Syksy 2003:81-81).

 

Ks. myös akateemikko Päiviö Tommilan lausuma ko. asiasta ja poikkitieteellisyyden merkityksestä mm. kielitieteelle. 
Linkki:
Tieteessä Tapahtuu lehti 3/2004 sivu 7


Asian ymmärtämiseksi kannattaa perehtyä tarkemmin
mm. tämän tutkimusraportin tietoihin ja argumentteihin mm. suomensukuisten väestöjen haploryhmään N1c > N1c1, jonka  levinneisyys ja siirtyminen pohjoiseen* Euroopassa on nähtävissä geenimittauksista nykyisistä väestöistä (suomensukuisen N1c > N1c1 - ryhmän (SNP alaryhmien) levinneisyys Uralilta Eurooppaan, taulukko, jossa mm, SNP - Z mutaatiot esim. savo-kajala branch  mm. Family Tree DNA)
*
Aikaisemmin suuriistanmetsästys tapahtui, mannerjään ulottuessa lähelle Berliini- Valdai - linjaa,  tundra- arojen metsästysalueilla ja kapealla pitkällä alueella - Pyreneiltä (Solutren) - Uralille (Kostenkin), ja silloin myös suurriistan metsästäjät ovat olleet huomattavasti etelämpänä kuin nykyisistä mittauksista voisi luulla
Suurriistan metsästyksen siirtyminen pohjoiseen on faktaa
, koska mm. mammutti siirtyi jääkauden maksimin jälkeisinä 16.000- 10.000 eaa. aikoina ilmojen lämmetessä pohjoiseen (siksi myös haploryhmän N - väestöä siirtyi samalla pohjoisemmaksi). Suuriistan sukupuuttoon kuolemisen jälkeen n. 12.000 eaa. jäljelle jäänyt metsästys oli pienimuotoisempaa. Tästä kulttuurista on merkkinä n. 5200 eaa. alkaen olevat tyypillisen kampakeramiikan alueet eli  suomensukuiset kampakeramiikan alueet ennen maanviljelyn leviämistä metsästäjien alueille (mm. Baltiassa ja Suomessa). 

Lisäksi on löytyy virallista tutkittua tietoa (myös suomalaisten Savontaus et. al.), että suomalaisten ja balttien väestögenetiikka on vielä nykyisinkin suurelta osin eli n. 40 - 60%:sti N-ryhmää, joka on alkuperäistä suuriistanmetsästäjien genetiikkaa ja levinnyt 16.000- 10.000 eaa. aikana suomensukuisten laajalle kielialueelle Euroopassa
Tätä genetiikkaa on siis edelleen Suomessa ja Baltiassa (myös "laimentuneena" Puolassa,
ent.  Preussin- , Ruotsin alueilla jne.). 

Tällaisen virheellisen johtopäätelmän korjaamiseksi ja tutkimusongelman ratkaisemiseksi
on tässä tutkimuksessa tehty laaja selvitys (poikkitieteellisesti)  väestöliikkeiden muutoksista Baltiassa ja sen lähialueilla sekä mm. maanviljelyn todellisesta saapumisesta suomensukuisten alueille. On erikoista, että eri tieteiden tutkimusmetodit toteavat ko. ajankohdan tapahtumista täysin toisistaan poikkeavasti. Tästä esimerkkinä on tutkimuksessa mainittu merkittävä (ja luotettavampi) lausuma; Suomen maanviljelyalueilla Lounais- Suomessa kylien muodostus todetaan alkaneen jo pronssikaudella eli n. 500- 1500 eaa. aikana (prof. Unto Salo).

Tähän nimitutkimukseen kuuluvan Liukolan - kylän olemassaolo Turun lähistöllä osaltaan osoittaa tutkimusraportin (ja prof. Salon määritelmän) mukaisesti kylämuodostumisen olleen jo silloin Suomessa tapahtumassa, pronssikaudella. Silloin on kantasuomenkielisen väestön (maanviljelyyn siirtyneiden hämäläisten - suomalaisten) käytössä ollut vanhimpien talonpoikaistalojen nimillä nimettyjä kyläyhteisöjä (kyliä). 

 

Tutkimuksen esihistoriallista taustaa:

 

Suomessa on ollut pronssikaudella puhekieleltään kaksi erilaista hämäläisväestöä. Alkuperäinen Suomen alueen hämäläisten (sämä) väestö jakaantui kahteen murrealueeseen (ja lievästi myös kahteen väestöön), jonka jälkeen Suomessa oli kaksi erilaista suomensuk. murretta.  

 

Suomessa vasta n. 3200- 2000 eaa. ensimmäisen kerran alkuperäiselle hämäläisten alueille tuli muun kuin varhaiskantasuomenkielistä migraatiota. Silloin maanviljelyä levittäneiden vasarakirveskulttuurien assimiloituessa hämäläisten kanssa syntyi (ja lainasanojen vaikutuksesta) kantasuomenkielistä maanviljelyväestöä (Lounaisrannikolle) ja toisena alkuperäisenä hämäläisväestönä, asutusta jatkoi sisämaan sama  hämäläisväestö, joiden puhemurteena säilyi hyvin vanhakantainen varhaiskantasuomenkielinen (l. sisämaan) metsästäjä- keräilijäväestö, joita on sanottu myös lappalaisiksi*. 

 

Hämäläiset Suomen alkuperäisasukkaita, maanviljelyn tulo Suomeen:

Ks. 1400- luvulta alkaen kirjoitettu virheellisesti, että lappalaiset ovat saamelaisia. Suomen alkuperäisasukkaita ovat Kundan - kulttuurista alkaen olleet hämäläiset joihin rannikolta alkaen assimiloitui esigermaanikielistä vasarakirves- eli  nuorakeraamista maanviljelyväestöä (puhuttu kieli muuttui kantasuomeksi).

Toisaalta sisämaan hämäläisiä -lappalaisia olivat niitä, jotka eivät harjoittaneet maanviljelyä, eivät saaneet ennen maanviljelyn ko. alueille leviämistä esigermaanin lainasanoja. Siksi lappalaisiksi sanotut ihmiset puhuivat edelleen vanhempaa varhaiskantasuomea n. 1100- luvulle saakka, sisämaassa - syrjässä. He olivat kauempana maanviljelyhämäläisistä olevien alueiden väestöä, siis myös vanhemman murteen ja metsästäjä-keräilijä elinkeinon vuoksi heitä sanottiin lappalaisiksi. Sisämaan väestön lappalaisnimitys on alkanut maanviljelyn levitessä rannikolta sisämaahan jo pronssikaudelta, ja jatkunut jopa 1100-luvulle (Martti Linna). Kuitenkin nämä Suomessa asuneet olivat alkuperältään Suomusjärven kulttuurin hämäläisiä: 

Genetiikka hämäläiset
Lainaus: 
Viimeisimpiä geenitietoja; " 
IBS- tasolla 
hämäläiset näyttävät paleosuomalaisilta". 

Muinainen Suomi otsikolla Hämäläiset 18.11.2012 08:20 Jaska. 

**'************************************************

SL- arvio liittyen tämän tutkimuksen muihin prof. tason lausumiin: 
Arvio hämäläisistä saattaisi olla lähellä esihistoriallista todellisuutta. Ja osoittaisi osaltaan sen, että nykyisinkin ns. hämäläisklusteriin kuuluvat ihmiset (N-haploryhmäläiset) olisivat vanhinta kivikauden aikaista väestöä Suomessa, eli alkuperäisiä Suomessa nyt olevia ja Suomeen jo Kundan (Viron- Baltian-alueen) kulttuurista n. 9000 eaa. tulleita (migraatio) suomensukuisia väestöjä. Nämä olisivat muodostaneet Suomusjärven kulttuurin. 
Tämä hämäläisklusteri näkyy edelleen nykyisen väestön geenitesteissä, selkeänä erona läntisen ja itäisen suomensukuisten väestöjen N- ryhmän tuloksista (FTDNA).

* SL-lisäys; Sisämaan lappalaisuus ei 1100-luvulle saakka tarkoittanut saamelaisia, jotka eivät ole Oulujoen eteläpuolta koskaan asuttanut, tarkemmat perustelut mm. prof. tason lausumat tämän tutkimusraportin sivuilla. Tämä selvitys määrittelee Suomen alueen alkuperäisasukkaat, hämäläiset ja mm. lappalaisuutta ja saamelaisuutta tarkoittavien termien merkityseron ja selvityksen myöhempien aikojen termien virheellisestä käytöstä, asiantuntija lausuntoihin perustuen.  

 

Prof. Unto Salon kirja "Ihmisen jäljet Satakunnan maisemassa" (v.2000 II -painos). Lappi- paikannimien syntyä valottaa Unto Salon selvitys lappalaisista: syrjäisten alueiden vanhat asukkaat olivat pyyntiväestöä, joiden asuinalueita kutsuttiin nimellä Lappi, tai Lapin mutta joutuivat väistymään kaski- ja peltoviljelystä harjoittavien uudisasukkaiden tieltä (tai sulautuivat hiljalleen ympäristön maanviljelyväestöön SL-lisäys). 
Paikannimet esim. Itä- Uusimaan Lapinjärvi jne.

 

Liuko- Liukko- nimitutkimus osoittaa myös, että tutkittava nimi on hyvin vanha esigermaanisen ajan iu - diftongilla varustettu lainasana, josta on muodostunut Suomen alueella suuri määrä tämän  nimitutkimuksen mukaisia paikannimiä. (Tutkimuksessa esitetään ko. asiassa huomattava määrä lisää argumentteja, joiden perusteella kritiikki kielitieteen vuoden 2009 tyyppisiin lausumiin näyttää olevan asiallista).

On aika erikoista
, että  vielä (v. 2009) jotkut kielitieteilijät edelleen väittävät maanviljelyn ja suomensukuisten väestöjen levinneen Suomeen vasta sydänkeskiajalla, kuten tekstissä mainitaan tarkennettuna: " vasta 800- luvulla maatalouden pohjoisraja olisi siirtynyt esim. Suomeen" . Ko. aika sopii kyllä slaavien nousuun, esim. Novgorodiin, mutta suomensukuiset ovat olleet jo jääkauden jälkeisestä ajasta alkaen Novgorodissa (Se on vanhaa Kundan kulttuurin aluetta), ja suomensukuiset ovat alueen alkuperäisväestöjä*

Suomensukuiset ovat olleet alkuperäisväestöjä Baltiassa ja Venäjällä ja myös Skandinaviassa.  

Em. väitteille ei ole pohjaa, koska laajoilla alueilla suomensukuiset kansat tai -väestöt, ovat historiallisesti todettua tosiasiaa, mutta on lukuisia alueita joiden suomensukuisuus on todettavissa vain poikkitieteellisen esihistoriatutkimuksen kautta; kuten esimerkiksi arkeologian, biologian, geenitutkimuksen ja kielitieteen mm. paikannimistön kautta. jotka osittavat, että suomensukuisia kieliä on puhuttu Suomen, Viron, Unkarin ja Venäjän lisäksi mm. Baltiassa (liivinkieli), Ruotsissa jäljellä oleva kokoajan pohjoista kohden siirtynyt kielirajalla oleva itämerensuomenkielen- meänkieli jne.).

*Ks. tutkimusraportti, selvitys milloin ensimmäiset eteläslaavit ovat nousseet etelästä (Karpaattien laakso) suomensukuisten alueille. Tässä tutkimuksessa osoitetaan, että eteläslaavit sloveenit ovat nousseet (ks.liite alla*) mm. Novgorodiin ja Baltian ympäristöön vasta n. 400- 800 jaa. eli kansainvaellusten aikana, kuten myös Ruotsin isojen järvien alueelle, alkuperäiset Finnic - itämerensuomalaiset ovat vaihtaneet . kaikilla em. alueilla puhumansa kielen slaaviin tai norsegermaaniin. Nämä selvitykset osoitetaan lähdetietoihin perustuen (alla ks. myös kartat /liite).  

Liite/lähde:  Wikipedia FinnsTribes AD900 see this:
http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/PDF/KARTTA_Suomensukuiset_900-luv._EUROOPASSA.pdf

Kielitieteen tutkijoilla tapahtumien ajoitus on merkittävä ongelma (ks. mm. edellä prof. Koivulehto):
Osa nykyisistä kielitieteen edustajista ajoittaa edelleen maanviljelyn aloittamisen
ja myös ensimmäisten esigermaanisten lainasanojen tulon suomensukuisiin kieliin n. 3000 vuotta liian myöhäiseksi Baltiassa ja Suomessa.

Maanviljelyn - kaskiviljelyn aloitus (ja samalla esigermaanikielisten lainasanojen käyttöönotto
) on tapahtunut kivikaudella n. 2000 - 3200 eaa.  vasarakirveskulttuurien  Baltiaan ja Suomeen leviämisen yhteydessä ja vaikutuksesta (ks. asiaan liittyvät tarkemmat argumentit tutkimusraporttista ja esim. lainasanojen yhteydestä vasarakirveskulttuurin aikoihin, asiantuntija lausumat ja suomen sanojen etymologiset sanakirjat).
Lainasanojen ja maanviljelyn leviämisen aikataulusta ja sen todenperäisyydestä on tutkimusraportissa useiden tutkijoiden suoria lausumia sekä karttoja mm. Museoviraston vasarakirves- kulttuurin- ja maanviljelyn leviämiskarttoja, nuorempien germaani- ja slaaviväestöjen leviämiskarttoja sekä muita asiaan liittyviä linkkejä.

 

Arkeologian ja kielitieteen yhteinen lähtökohta:

Esigermaanin (indoeurooppalaisen kantakielestä muodostunut) varhaisimmat yhteydet ovat tapahtuneet suomesuk. kielien läntiseen osaan eli Baltiassa kieli muuttui varhaiskantasuomesta > kantasuomeen  > ja sitten itämerensuomeen - ja Suomessa vastaava muutos aluksi Suomen lounaisosaan (Kampakeraamisen kulttuurin varhaiskantasuomalaiselle hämäläisalueelle).

Esigermaanikielinen vasarakirveskulttuuri on tullut Baltiaan ja  Lounais- Suomeen suomen- sukuisten väestöjen kulttuuriksi mainitun - vanhemman  kampakeraamisen kulttuurin päälle (seurauksena syntyi Suomeen kaksi eri kulttuuria, maanviljely- ja metsästysväestöt eriytyivät, lounaisosissa uusien esigermaanikielen lainasanojen vuoksi, myös kieleltään). 
Tämä tapahtuma on asiantuntija lausumien mukaan alkanut jo 3200 eaa., jolloin maanviljely levisi Baltiaan ja Suomeen. 
Tällaiset vanhimmat sanat ovat esim. kalja, kaski, kyrsä, tahdas (taikina). Huomionarvoista on lisäksi se, että useat lainasanat viittaavat alkeelliseen kaskimaanviljelyyn ja karjanhoitoon (Prof. Koivulehto, Studia Generalia 2003: 84 ja 90, ks. myös tarkemmin tämä tutkimusraportti, jossa on määritelty faktatietoja asiantuntijalausuntoihin perustuen. 

Vasarakirveskulttuurin esigerm. lainasanat ja maanviljelyyn liittyvä varhaisin asutusnimistö ovat merkittäviä perusteita paikan- nimitutkimukselle, kuten myös Liukko - nimitutkimuksen kannalta (mm. prof. Eero Kiviniemi).

 

Kielitieteen perustieto ei ole vieläkään poikkitieteellisesti relevantti väestöliikkeiden osalta (osalla on tietoisuus, siitä asiallisia esimerkkejä tutkimuksessaan mm. prof. Saukkonen, Koivulehto). 
On siis kielitieteen tutkijoita joiden mielestä suomensukuisten väestöjen asuttaminen on jatkunut Suomessa jääkauden jäidenlähdön jälkeisistä ajoista alkaen tästä mm. suomenkielen prof. Pauli Saukkosen lausumat (- tarkemmin tutkimuksessa). 

Sellaiset eksaktitieteet kuten arkeologia, genetiikka tai biologia ovat osaltaan varmistaneet suomensukuisten jatkuvuusteorian eli suomensukuisten väestöjen olleen olemassa jo jääkauden maksimin jälkeen. Tässä koottuna muutama uusimpien tutkimustulosten perusteella poikkitieteellinen faktatieto, joiden pohjalta esihistoriaan liittyvää tutkimusta tulisi nykytiedon valossa selvittää (kuten tämän nimitutkimuksen esihistoria osuutta): 


 

Euroopan Veiksel jääkausi n.110.000 - 8.000 eaa.

 

Pitkän jääkauden aikana oli lämpimiä jaksoja kuten n. 40 - 35.000 eaa., kun CroMagnon nykyihminen ensimmäisen kerran saapui suurriistaa metsästäen Eurooppaan Atlantin rannoille saakka mm. Ranskan Solutren luulöydöt ja muinainen luolataide osoittavat väestön olleen riippuvaisia suurriistan esim. mammutin metsästyksestä Pyreneiltä Uralille (ks. myös Kostenkin löydöt)  ja sen taakse Siperiaan. Kyseisiltä ajoilta on myös mammutin- luulöytöjä mm. Suomesta.  

Nykyihminen oli tullut kylmien Siperian tundra-arojen yli suuriistaa metsästäen ja kesti hyvin myös ilmojen kylmenemisen, jääkauden maksimin lähestyessä. Jääkauden maksimi LGM oli 22.000- 17.000 eaa. aikana jään ja tundran levitessä pohjoisalueilta etelään väestöt kerääntyivät refugeihin, jotka olivat aroja tai metsiköitä. Suuriistan metsätys tapahtui refugeista ko. mannerjään reuna- alueille ja mammuttiheinän tundra-alueilla.
Nykyihmistä - Euroopan CroMagnonia (- Denisovan ihmistä
ennen vain Neanderthalin- ihminen oli asunut Euroopassa, jossa nämä kaksi erilaista ihmislajia elivät yhdessä n. 10-8.000 vuotta. Neanderthalin ihminen ei kestänyt jääkauden maksimin todella kylmän ajan alkua ja kuoli sukupuuttoon jo n. 27.000 eaa.


Ks. tarkemmin esim. Wikipedia; Eurooppalaisten väestöjen alkuperä (aloitustekstin laatija 2006 Seppo Liukko) tai Materia-elämä, elämän DNA-synty (artikkeli 2003 Seppo Liukko).


Arkeologia ja genetiikka jääkauden maksimin jälkeen (LGM) Euroopassa Alppien pohjoispuoli;
(> suomensukuisten kieli):

 

HUOM! Ero y - ja x- sukukromosomeihin: Autosomisesti  isältä ja äidiltä periytyvät kromosomit (2 x 22 krom.), eli muut kuin X tai Y- sukukromosomit, ilmoittavat ihmisen (lähi-) sukulaisuudesta  periytyvät biologiset ominaisuudet, esim. ihon- , silmien- , hiusten vaaleus jne.. Nämä ominaisuudet eivät näy sukukromosomi - mittausten Y- tai mtDNA- haploryhmien- tuloksissa. Alla lähinnä isälinjan yDNA:ta käsitellään ensiksi.  

Jääkauden jälkeisen suomensukuisten Ukrainan- refugin  (pääasiassa tundravaaleiden  väestöjen yDNA  mieslinjojen N1c1- ja R1a haploryhmäisten - metsästäjäväestöjen leviäminen länttä- ja pohjoista kohti alkoi n. 16.000 -14.000 eaa., kun jääkauden maksimi oli päättynyt (mm. Hampurin -kulttuuriin). Silloin lämpötila nousi, mutta tundralla elävää suurriistaa oli vielä erityisen paljon - riittävästi (Huom. Tundra-alueiden supistuessa ja Euroopan Alppien pohjoispuolisten alueiden metsittyminen alkoi n. 12-10.000 eaa. aikana, tundra- arojen suurriista - mammutti kuoli sukupuuttoon  n. 9000 eaa.) 

 

Suomensukuisten väestöjen tarkempi geneettinen tarkastelu:


N- haploryhmän ns. suomensukuisten haara 
(=jatkumo LGM jääkauden maksimista alkaen N1c > N1c1 > N1c1a-d).

 

Aasialaisten CroMagnon suurriistanmetsästäjien (yDNA - N -haploryhmä) Arignac ja Gravette populaatiosta ovat lähtöisin Euroopan alkuperäiset metsästäjäväestöt, kuten suomensukuiset ja baskit. Muut Euroopassa asuvat väestöt olivat jääkauden maksimin aikana Balkanin -refugissa (Alppien eteläpuolen väestöt). 
Aurignac on ensimmäinen nykyihminen
, joka tuli Ural- vuorten yli suurriistaa metsästäen, jonka geneettinen haplotyyppi on ollut N- ryhmää. Se on ensimmäinen ja alkuperäinen Euroopan  CroMagnon- ihminen (saapui n. 36.000 eaa). ja toinen aalto 25.000 eaa. saapui Lähi- Idästä myös ennen jääkauden maksimia. Suurriistan metsästäjät olivat sen ajan elinkeinollaan prestiisiväestöä, jonka ural- kielestä muodostui lingua-franca kieli- suomensukuisten Ukrainan -refugin kieli (vrt. nykyisin vastaava lingua- franca kieli on englanti). 

Suurriistanmetsästäjien
N-ryhmän suuri yDNA mutaatio (N > N1c) on tapahtunut jääkauden maksimin aikana n. 22.000- 17.000 eaa. aikana Ukrainan - refugin laajalla vaikutusalueella (mannerjään ja tundranrajan eteläpuolisilla alueilla olivat yhteydessä Siperian tundra-alueille saakka, jossa ei ollut mannerjäätä). 
Laajalta alueelta Ukrainan- refugiin tiivistyneen väestön kieleksi tuli
jääkauden maksimin ajan aikana, n. 4000 vuoden yhteiselon aikana, suuriistan metsästäjien ural- kieli, josta muodostui refugin aikana kaikille refugissa oleville väestöille yhteinen kieli - suomensukuisten kieli. Näiden suomensukuista kieltä puhuvien väestöjen N- ja mahdollisesti vanhinta R- ryhmien genetiikka, joka vaikuttaa edelleen (laimentuneena) laajalla alueella Eurooppaa mm. Suomen lisäksi Ruotsissa, Venäjällä, Baltiassa ja myös Ukrainassa, Valko- Venäjällä, Puolassa (Preussissa). 
Suurimmat esiintymistiheydet N- (ja R -?) ryhmillä on edelleen viuhkamaisesti Ukrainan - refugista länteen ja pohjoiseen (ks. geenikartat). 

Ukrainan refugin perustajahaplotyyppi on suomensukuisten N-ryhmän väestö, joka on nykymittauksissa siirtynyt pohjoisemmaksi (ks. geenikartat mm. Family Tree), koska laajojen alueiden suurriistanmetsästys voi jatkua vain siellä missä oli tundra- arolla kasvavaa tiheää mammuttiheinää, sillä etelässä alkoi ilmojen lämmetessä metsittyminen, joka osaltaan vaikeutti mm. mammutin ruuansaantia ja suuriistanmetsästys siirtyi myös pohjoisemmaksi. Miksi suomensukuisten väestöjen kieli on säilynyt Euroopassa, vaikka indoeurooppalaisten kielien invaasio nousi Itämeren- Atlantin- välisille alueille maanviljelyn leviämisen avustuksella niin, että 96% koko Euroopan alueesta kuuluu nyt indoeurooppalaiseen kielikuntaan.
 Tärkeimpänä syynä on se, että Suomensukuisten leviäminen suurriistan metsästyksen vuoksi laajoille alueille Uralilta Pyreneille on merkittävin syy siihen miksi suomensukuisten kieli on edelleen olemassa. Suomensukuisten kieli on jäänyt edelleen reuna alueille ja geneettisesti metsästäjä väestöt jatkavat olemistaan nykyisissä germaani- ja slaavikielisissä väestöissä, nämä ovat joutuneet vaihtamaan puhumansa kielen- kielenvaihto.

Tästä esimerkki. Suomensukuisten vanhimmat N-ryhmän esi-isät, joiden perimää ovat mm. suomensukuiset Rurikit ja Gediminid -Jagellot, ks. linkki: http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/PDF/
Suomensukuisten_vaestojen_leviaminen_Uralilta-Eurooppaan_esim._Z-branch.pdf

N- Haplororyhmän yDNA suomensukuisten N1c>N1c1 haploryhmien leviäminen Uralilta- Eurooppaan tarkemmin SNP L729 > L708 ovat myöhempien alaryhmien esi-isiä, kuten nyt mainitaan Ural-Altai-Siperian, Jakutien Skandinavian ja Ugric, Finn- Barnch`, jota tarkentaa linkin alla oleva taulukko Savo-Karjala-Branch: stä. Taulukko on lainaus Molgen sivustolta ja tekstin kirjoittaja on Seppo Liukko

 

Siksi myös N1c> N1c1 suomensukuisten geenejä löytyy edelleen mutatoituneena Espanjasta - Britteinsaarilta jne. On tietenkin myös myöhempiä migraatioita, joista vanhin leviäminen lienee suomensukuisten N1c>N1c1 (L550) Viikinkien leviäminen 900-1000 -luvulla mm. Ranskaan ja Englantiin (Novgorodiin jne.). Suuret siirtolaisvirrat 1600-1900 -luvuilla mm. Pohjois-Amerikan mantereelle on myös levittänyt suomensukuisten N- ryhmää Eurooppaa laajemmalle alueelle [ks. Family Tree tulokset]).

 

Ilmeisesti myös vanhin R1a on myös ollut jääkauden maksimin jälkeen suomensukuisten väestöjä, mikäli niiden lähtökohta on Ukrainan refugi- Siperia (Ural-vuoret). Ukrainan refugissa (LGM- aikana) on Seppo Liukon hypoteesin mukaan muodostunut suomensukuinen kieli.  

Suomensukuisten N-ryhmään (ja em. mahd. mukaan R1- ryhmään) on assimiloitunut ajanlaskun vaihteen molemmin puolin slaaveja, mutta, vasta pääasiassa kansainvaellusten ajan jälkeen, silloin myös suomensukuinen kieli alkoi vaihtua (suom.+ slaavi >) venäjään (jatkuu hiljalleen - edelleen).
Suomensukuinen kieli muuttui Kampakeramiikan laajoilla  alueilla (Itämereltä - Uralille) vasta n. ajanlaskun vaihteen jälkeen slaavin vaikutuksesta mm. venäjäksi, baltiksi tai puolaksi.

Etelästä alkaen N ja myös R- haploryhmien
genetiikan osuus on vähentynyt, kun ensimmäiset indoeurooppalaiset migraatiot saapuivat (vasta n. 5500- 3000 eaa.) Neoliittisen vallankumouksen aikana Alppien ja Mustanmeren suomensukuisten eteläalueille. Pohjoisalueille indoeurooppalaisia germaaneja ja slaaveja saapui merkittävässä määrin vasta kansainvaellusten aikana n. 375 vuotta ajanlaskun jälkeen. Muuttajat ovat olleet pääasiassa indoeurooppalaisia maanviljelyä levittäneitä väestöjä (genetiikka pääosin; I- ja R1b -ryhmää). Muuttoja on jossakin määrin tapahtunut myös sen jälkeen suomensukuisten alueille, mm. vasarakirveskulttuurin aikana ja uudelleen merkittävässä määrin ajanlaskun jälkeisenä aikana eli Euroopan kansainvaellusten aikana (slaavit - länsigermaanit jne.). 
PS. Suomensukuiset eivät ole olleet ns. kansainvaelluskansoja, vaan pysyivät alueillaan, ainoastaan unkarilaiset ovat poikkeus suomensukuista kieltä puhuvista väestöistä (suomensukuisten jatkuvuusteoriasta tarkemmin tässä tutkimuksessa ja tässä yhteenvedossa vielä alla).

 

Suomalaisgeenin yDNA - N1C kehityksen 5- vaihetta, 
jääkauden maksimin (LGM) ajasta - nykyaikaan saakka:

Ks. linkki: Haploryhmä yDNA N- ja sen alaryhmien SNP- ns. viralliset muutokset, viimeisin 8.10.2012 ISSOG (PS. muutokset ovat tulleet alla olevan tekstin kirjoittamisen jälkeen- tekstiä korjataan vastaavasti lähiaikoina)


1. vaihe: 
Jääkauden maksimia ennen 35.000- 22,000 eaa. olleen suurriistan metsästäjäväestöjen mieslinjojen yDNA genetiikka oli N- ryhmän haplotyyppiä N ja SNP - M231 (on N- ryhmän vanhin mutaatio) sekä aikajärjestyksessä seuraava N1, jonka tarkennettu SNPs -LLY22g. 
Tähän
syntyi pitkään jatkuneen jääkauden maksimin aikana Ukrainan - refugissa Euroopan alueen suuriistanmetsästäjien väestöille mutaatio, joka on ns. suomensukuisten yDNA haara N1c + vaaleus. 

Jääkauden vaikutuksesta erityisesti N1c haaraan kehittyi ympäristön huomioon ottavia muutoksia autosomisissa kromosomeissa. Jääkauden vaativien olosuhteiden vaikutuksesta metsästäjille tapahtui pitkän ajanjakson aikana autosomisten kromosomien muutokset, joiden seurauksena suomensukuisten tuntomerkeiksi muodostuivat vaalea iho, siniset silmät, vaalea hiusväri. 
Tästä suomensukuisten erityistuntomerkeistä on professoritason tutkimuksia esim. prof. Rees ja Frost, joiden tutkimuksiin kuuluvat mm. vaaleuskartat,
joissa todetaan, että suomalaiset ovat vaaleimpia väestöjä Euroopassa edelleen. 

Vaaleus esiintyy (Ukrainan - refugista levinneenä) edelleen myös alueilla, jossa suomensukuiset olivat alkuperäisväestöjä (N1c1 ja R1a väestöä). Suomensukuisten vaaleus alkuperään kuuluvia ovat nykyisten valtioiden väestöistä (suurin osa) mm. venäläiset, puolalaiset, baltit ja ruotsalaiset.  Suomalaisalkuperästä on myös muita tutkimuksia ks. esim. tämä asiaan liittyvä tutkimusartikkeli (Dr. Kayser, Erasmus University Medical Center in the Netherlands 2008 sekä tarkemmin mm. prof. Rees ja Frost  vaaleuskartoista ja suomensukuisten alkuperästä Euroopassa, tässä tutkimusraportissa - alla).

Tässä jääkauden aikaisissa autosomisten kromosomien muutoksessa syntyi merkittävin ero aasialaisten N - ryhmälle ja kiinalaisten NO - tyypille. 


Ukrainan - refugista itään levinneiden yDNA N- ryhmäläisten Uralin alueen väestöjen mutaatiot ovat eniten muotoa N1a ja N1b, jota viimemainittua löytyy myös  muutama mm. Suomesta nykyisin esim. P43, L665. 

Varsinaista suomensukuisten genetiikkaa ovat yDNA N1c haploryhmästä alkaen väestöt, jotka ovat olleet jo silloin vaaleaihoisia suomensukuisia väestöjä (joiden kieleksi muodostui suomensukuisten kieli) ja levittäytyneet suuriistanmetsästyksen vuoksi laajalle Euroopan alueelle aluksi Hampurin - Svidryn ja Kundan kulttuureihin, joista Suomusjärven kulttuuri Suomessa on peräisin (PS. ulkonäköön - vaaleuteen vaikuttavat autosomiset kromosomit). 
Ukrainasta Aasiaan päin levinneiden yDNA - N1c haploryhmän monen suomensukuista kieltä puhuneiden väestöjen genetiikka on nykyisin erilaista Uralin takana. Sinne on noussut myös alkuperältään itäisten maiden väestöjä (uutta väestöä on noussut Kiinasta ja Koreasta ko. alueille, mutta ne ovat olleet NO- ryhmää (N*), mutta ne poikkeavat autosomisten kromosomien osalta huomattavasti Euroopan vaaleista suomensukuisten kromosomeista. Kuitenkin pitkälle Aasian puolelle ko. N- ryhmän väestöt puhuvat edelleen suomensukuisia kieliä  (fakta).

2.vaihe:  
Suomensukuisten N1c haploryhmä on mutatoitunut N- ryhmästä n. 22 - 17.000 eaa. aikana, se on merkitty tarkemmin Tat C, P105 alaryhmänä. Nämä väestöt ovat muodostuneet jääkauden maksimin Ukrainan refugissa (kuten myös R1a, joka olivat myös Ukrainan - refugin aikana ottaneet prestiisiväestön kielen silloisen suurriistanmetsästäjien lingua- franca kielen eli suomensukusten kielen). 

Ukrainan -refugin eli jääkauden maksimin
jälkeen sama pääasiassa N- ryhmän-  N1c - väestö harjoitti edelleen suurriistanmetsästystä, suurriistan sukupuuttoon kuolemiseen saakka n. 10.000 vuotta  ennen ajanlaskua. 
Suurriistanmetsätys
oli vielä silloin suurten ryhmien ja laajojen alueiden metsästyskulttuuria, se oli prestiisi elinkeino muihin verrattuna, sen kieli suomensukuisten kieli säilyi, jopa neoliittiseen vallankumoukseen saakka Alppien pohjoispuolisilla alueilla.

 

3.vaihe: 
Suomensukuisten haploryhmään syntyi mutaatio n. 10.000  - 4000 eaa. mennessä, tämä N- haploryhmä on sen jälkeen ollut N1c1
(myös ohessa R1a, joka oli Ukrainan refugista N-ryhmän lisäksi, mutta kaikki N1c ja R1a - haploryhmien väestöt puhuivat em. syystä suomensukuisia kieliä). Suurriistan metsästyksen loputtua n. 10.000 eaa. (mm. mammutin sukupuuttoon kuolemisen takia, jääkauden jälkeisen Tundra- alueen aroheinä loppui ja Alppien pohjoispuolisten alueiden metsittyminen alkoi jne.), suomensukuiset väestöt jäivät laajalle alueelle Eurooppaa ja eriytyivät pienemmiksi alueikseen, koska suuriistanmetsästyksen tyyppistä laajan alueenmetsästystä ei enää harjoitettu. 
Metsästäjien suomensukuinen kieli säilyi edelleen
, sillä muita väestöjä ei vielä tullut Alppien pohjoispuolelle, lukuun ottamatta Iberin -refugista > Magdalen- kulttuuriin ja sieltä Hampurin kulttuurin nousseita, nykyisin saamelaisiksi kutsuttuja peuran/poron- metsästysväestöjä, jotka Hampurin - kulttuurin suomensukuisella alueella vaihtoivat puhumansa kielen nykyiseen baskilaiskielen > suomalaiskieliin, joka nyt tunnetaan saamenkielenä (joka on siis suomalaiskieliä n. 10-12.000 eaa. ajalta). (Pohjois-) Saamelaiset jatkoivat Norjan jäätöntä rannikkoa pitkin Komsaan.

 

4 vaihe: 
Suomensukuisten metsästäjäväestöjen alueelle
tuli
Neoliittisen vallankumouksen aikana 5500- 3000 eaa. aikana uutta maanviljelyväestöä, jotka toivat samalla uuden kielen indoeurooppalaisen kielen, jonka vanhin muoto Euroopassa on suomen ja ie- kielistä muodostunut esigermaanin kieli. Kun maanviljely oli nyt prestiisielinkeino metsästykseen verrattuna, ko. metsästäjät vaihtoivat elinkeinoaan maanviljelyyn ja eteläisillä Keski-Euroopan alueilla myös kieli vaihtui indoeurooppalaiseksi lingua- franca kieleksi (esigermaani). Geneettisesti suomensukuinen väestö sai uutta hedelmällisen puolikuun alueelta uusia haploryhmiä erityisesti I ja R1b- ryhmää (maks. 25-35% osuudelta), jotka assimiloituivat suomensukuisiin väestöihin. Autosomisten kromosomien vuoksi Euroopan väestön vanhin osa jäi vaaleaihoisemmaksi, mutta silloin n. 4000 - 2000 eaa. aikana (mm. Venäjän, Puolan Baltian sekä Suomen ja Ruotsin alueilla). 
Vasarakirveskulttuurien - ns. ensimmäisten kansainvaellusten välisenä aikana n. 3200 eaa. - 2200 jaa. aikana tapahtui alkuperäiselle N1c - N1c1 ryhmän  suomensukuiselle väestölle uudelleen mutaatio.

 

5 vaihe: 
Edellä esitetty geneettinen (myös arkeologisten kulttuurien ja suomensukuisten kielien) jatkumo, sen 4-vaihetta osaltaan osoittavat, että N1c ryhmä jääkauden maksimista alkaen on ollut suomensukuisten väestöjen genetiikkaa.

Toisen suuren migraation ja kansainvaelluksen aikana n. 300- luvulla tapahtui seuraava SNPs- muutos (FT), sillä N1c1 haploryhmästä (M178) voidaan nykyisin erottaa uudemmat mutaatiot / muutokset SPNs;  P21 > N1c1a ja P67 > N1c1b sekä P119 > N1c1c sekä > N1c1d1, joiden joukosta löytyvät suomensukusten alkuperästä lähtöisin olevat mutaatiot; mm. Novgorodin - Venäjän ja Liettua -  Puola  hallitsijoiden sukujuuret. Puola- Liettua personaaliunionin ja valtioliittoon ovat kuuluneet pääosin myös Valko-Venäjä ja Ukraina. 

 

Suomensukuisten alueiden olemassaolo ja merkitys suomalaisten esihistoriaan. Miten mm. geenitutkimus voisi osaltaan todentaa suomensukuisten laajan alueen olemassaolon? 

 

Suomensukuisten väestöjen olemassaolosta jo ennen vasarakirveskulttuurien tuloa n. 3200-2000 eaa. Suomessa, Baltiassa, Preussi-Puolan- Saksan alueilla sekä Venäjällä ja Skandinaviassa, on olemassa selvää arkeologista, kielitieteellistä ja väestöliikkeisiin perustuvaa tutkittua tietoa. Tämä suomalaisten esihistorian kannalta merkittävä asia tulee selkeästi esiin myös laajassa Liukko- nimitutkimuksessa.  Liukko nimi näyttää tutkimuksen lähdetietojen perusteella siirtyneen Weiksel (nyk. Wislajoki- Gdansk) esigermaanialueelta Baltian kautta Suomeen (ja Ruotsiin). Tämä nimisiirtymä osaltaan osoittaa suomensukuisten väestöjen asuneen em. laajalla alueella. Nyt näiden karttatietojen, kielitieteen paikannimistömetodien ja arkeologiaan perustuviin tietoihin voidaan lisätä uusin geenitutkimustieto, joka vahvistaa,  että suomensukuisten N1c1 -haploryhmään ja suomensukuiseen kieleen perustuva väestö on asuttanut laajalti myös ns. Etelä Baltian alueita nykyisen Puolan-Saksan-Valko-Venäjän, Ukrainan ja Skandinavian alueita. Alkuperäisväestön geeniperimä (N-ryhmä)on nähtävissä ko. alueilla vaikka alueen kantaväestöjen puhuma suomensukuisten kieli olisi vaihtunut baltiksi, venäjäksi tai ruotsiksi. Tämä kielenvaihto on tapahtunut kansainvaellusten (400- 800-lukujen) jälkeen mm. baltinkieleen ja nuorempaan pohjoisgermaaniin n. 1000-1200 jaa. aikana. Tästä seikasta tarkemmin Liukko- nimitutkimuksen esihistoria osan perusteissa, joka selvittää miten suomensukuisten väestöjen matka esihistoriasta nykypäivään on tapahtunut. Tästä merkittävä geneettinen  näyttö on suomalaisen lääkäri Juhani Wäyrysen Family Tree yDNA- tiedoista rakentama fylogeneettinen puu, jossa edellä mainittu suomensukuisten (N1c > N1c1) laaja pohja näkyy edelleen nykyisissä Eurooppalaisten N-ryhmän väestöjen esi-isien linjana (alla).

Suomensukuisten väestöjen N1c1 sukupuu: Juhani Wäyrynen, lääketieteen asiantuntijana  on laatinut FTDNA- geenitutkimuksien perusteella suomensukuisten väestöjen N1*- ryhmän -sukupuumallin (30.11.2012), joka osoittaa kehäkuvan (polar-Palisto) avulla ymmärrettävästi nykyisissä väestöissä olevat vanhat isä-linjat ja miten geenimutaatiot tapahtuvat sukupuussa myötävirtaan, keskeltä vanhin N1 klo 3 kohdalta sisäkehältä ulospäin  ja siitä myötäpäivään jatkuvat nuoremmat mutaatiot, alkaen N1*>N1c > N1c1> ja myös viimeisimmät tiedot SNP- mittauksista. Geneettinen jatkuvuus alkaa (N1) keskeltä napa/polar- kohdasta, jonka jälkeen kehällä on merkitty suomensukuiset väestöt kirjaintunnuksin. Tästä kehäkuvasta on nähtävissä mutaatioiden haarautumien, joka on tapahtunut sisäkehältä myötävirtaan ikäjärjestyksessä myös ulkokehälle; karjalaiset (K), savolaiset (S), uralilaiset (U), ugrilaiset (Ug), hämäläiset (T), sekä edelleen Finns (F) - itämerensuomalaisten yDNA  N-ryhmät mm. FinnRurik - ryhmä (FR), pre-south-balt (PSB), sout-balt (SB) ja nuorimpina mm. FinnGedimins-Jagellot-ryhmät (SBG), tästä: http://koti.mbnet.fi/juhani39/Tree1b.pdf . Tässäkin on huomattava se, että vaikka yDNA- testaus olisi tehty nykyiselle väestölle - ruotsalaiselle, venäläiselle tai southbaltic -väestölle ja tulos on N-ryhmää, niin  sukupuusta on nähtävissä suomensukuisten N- ryhmän jatkuvuus. Eli N-ryhmän nykyväestöt ovat alkuperältään suomensukuisia väestöjä polarkaavion mukaisesti - alusta alkaen tuhansien vuosien takaa.  Tämä sukupuumalli täydentää ja selventää hyvin allekirjoittaneen laatimaa N- haplorymä - ja SNP- tuloksien (FTDNA) pohjalta rakennettua hypoteesia suomensukuisten väestöjen geneettisestä jatkuvuusteoriasta (kirj. Seppo Liukko 9.8.2012, linkki).  Ks. myös laajempi artikkeli Suomalaisten- ja suomensukuisten yDNA haploryhmän  N1c1 perimä ja tähän tulleet mutaatiot mm. L550 sekä perusteina arkeologiset kulttuurit, metsästäjäväestöjen puhuma kieli; argumentit 38siv.kirj. Seppo Liukko 25.5.2012.


Liukko nimitutkimuksen taustaa suomensukuisten väestöjen asuttamat alueet kampakeramiikan ajoilta - nykypäivään:

 

Mainittakoon, että Suomensukuisten alueiden Novgorodin hallitsijana ollut suomensukuinen (N1c1) Rurikin - suku vuodesta 820, sekä sen jälkeen Rurikit ovat 1600- luvun alkuun saakka olleet myös Kiovan- ja Moskovan- Venäjän hallitsijasuku ennen Romanoveja (ks. todelliset y DNA- tutkimukset v. 2006 Rurikin -suku ja lähimmät serkut - tutkijana Dr. A. Bajor- Puola sekä asiasta mm. Nestorin - kronikka siitä, ketkä perustivat Novgorodin ja miksi, asiasta tarkemmin tämän tutkimuksen sivuilla)

S
uomensukuisten baltialaisten Liettuan hallitsijoina ovat 1200- luvun alusta - alkaen ovat olleet ns. Gediminid- suku (N1c1), joista mainittakoon  pakanallisen ajan Mindaugas, Gediminid ja Vytautas. Joista jatkuvat myöhemmät Liettua - Puola personaaliunionin ja valtioliiton liettualaisen Jogaila -suku, mm. Jagellot, joiden suomalaisille tunnetuin henkilö lienee Turun- linnassa 1500- luvun lopulla vaikuttanut suurruhtinatar -ja myöhemmin  kuningatar Katariina Jagellonica.

 

Jagellot liittyvät Suomen historiaan. Liettuan hallitsijasuvusta Gediminid - Jogailasta tuli Puolan- Liettuan personaliunionin päämies 1386. Sen jälkeen Jogailan -suku hallitsi valtioliittoa pitkään. Alla kuva Suomen suurruhtinaan Juhana III:n aviopuolisona tunnettu Katarina Jagellonica vaikutti myös Turun linnassa, kuva on vuosilta 1570- 80, oik. Katarinan isoisien /äitien patsas Stezinin -linnan edustalta, Anna Jagiellonka ja Boguslaw 1491. (kuvat 2012 Seppo Liukko). 

 


Nykyisin suurimmat N1c1 ryhmän Euroopan suurimmat esiintymistiheydet ovat jäljellä Suomessa (60%) ja Baltiassa (40%) kaikista ko. alueen väestöistä (Virossa n. 35%).   
Nämä
myöhempien aikojen mutaatiot / SNPs- (locus)  muutokset - ovat tapahtuneet suomensukuisille N1c1 väestöille, jotka ovat aikaisemmin olleet laajalla alueella Euroopassa Alppien pohjoispuolella. 
Se että suomensukuisten alueille "päälle"  muodostettiin myöhemmin "uusia" valtioita, kuten nykyiset Venäjä, Liettua - Puola tai Ruotsi, ei tee sitä, että näiden  alueiden alkuperäinen N1c1 haploryhmän väestö olisi jotenkin vaihtunut. Väestön N1c1 pohja jatkuu edelleen ja pienet mutaatio muutokset viimeisen 1000 - vuoden aikana SNPs eli  N1c1 > + siihen tulleet mutaatiot (L550, L1025 jne..) ei anna perustetta sille, että ko. väestö olisi ollut alunperin ruotsalaisia, venäläistä, liettualaisia tai puolalaisia, koska sellaisia valtioita ei edes ollut olemassa. 
Kun ko. y- mutaatiot N1c1 - väestölle olivat tapahtuneet  viimeisten 50/60 - 80 sukupolven aikana (miessukupolvet km. 30 vuotta), niin mutaatiot ovat tapahtuneet viimeisten n. 1700 - 2500 vuoden aikana nimenomaan suomensukuiselle väestölle, koska venäläisiä, ruotsalaisia tai liettualaisia ei vielä silloin ns. valtiollisessa mielessä ole ollutkaan [oli vain ko. suomensukuinen väestöpohja]. Myös Rurikien ja Jagellojen  suomensukuiset (proto-) esi- isät ovat syntyneet suomensukuisten alueilla Suomessa, Baltiassa, Ruotsissa, Venäjällä tai Puolassa (viimeistään n. 300 AD, mutaatioiden rate - laskelmat Family Tree) ja olleet olemassa ennen Liettua- Puolan tai Venäjän tai Ruotsin- valtioita


5 vaiheessa on edelleen huomattava, että em. valtioiden väestöjen ainakin N1c > N1c1 - haploryhmien suomensukuisille väestöille tapahtuneet mutaatiot (SNPs) ovat kuitenkin edelleen alkuperäisesti suomensukuiselle väestöille tapahtuneita muutoksia, N1c1 > N1c1a- N1c1d. 
Eli nämä N1c1 haploryhmien ihmiset ovat genetiikaltaan niitä kivikauden alkuperäisiä suomensukuisia (-kielisiä) väestöjä, joiden suorista (yDNA) jälkeläisistä 800- 1100 - luvuilta alkaen ovat lähtöisin myös Rurikit ja Gediminid- Jagellot (tarkemmin vielä tämän tutkimuksen sivuilla sekä alla ko. Rurik ja Gediminid- kohdassa). 
 

 

Tämän suomensukuisten väestöjen geneettisen jatkumon, N- ryhmän alusta alkaen, viimeisimpiin N1c1d1a-ryhmiin saakka, voi todeta lyhyestä yhteenvedosta, joka seuraa suomensukuisten N- rymän STR ja SNP- mutaatioita aina jääkauden maksimista alkaen nykyihmisistä (eri maissa) todettuihin geenituloksiin saakka. Linkki suomensukuisten geneettinen jatkumo, kirj. Seppo Liukko 9.8.2012,

 

Suomalaiset ovat pääosin (n. 60%) kivikauden aikaisen ja Euroopan laajan alueen suurriistanmetsästäjien yDNA suomensukuisia N1c > N1c1 väestöjen perimää. Suomensukuiset ovat nimenomaan alkuperäisiä N1c1- haploryhmän ja suomensukuisten autosomisten kromosomien vaaleaihoisia väestöjä, joiden perimää ovat esim. Ruotsin alueen alkuperäväestöön kuuluvat N1c1 - haploryhmän ihmiset. Näiden jälkeläisiä ovat mm. Varjaagien N1c1 -haploryhmään  kuuluneiden ryhmien väestöt, ja siten myös mm. Rurikin - sukulaisuus pohjautuu suomensukuisiin N- ryhmän väestöihin
Mutta on myös mahdollista, että Rurik on voinut olla suoraan sen aikaisten suomensukuisten jälkeläinen Baltian tai Suomen alueelta (koska suomensukuisten laajalla - alueella mm. Novgorodin ja Itämeren- Uralin välisen alueen silloisen enemmistöväestöjen suomensukuisten kieli ja itämerensuomi oli ko. kaupparyhmien tarpeellista hallita).
 

 

Joissakin muinainen suomi tai Genetiikka- ja Rurik- dynastian keskustelupalstoilla on esitetty kysymys; 
Miten voidaan tietää tuhannen- tai 5000 - tuhatta vuotta sitten asuneiden ihmisten DNA?

Vastaus: Kyseisen ajan 3000 eaa. tai 1000 jaa. aikaisista ihmisten luulöydöistä voidaan tutkia esim. yDNA- haploryhmä (haplotyyppi). 
Tässä alla on viimeisin tutkimustulos Nature News-artikkelissa DNA 2012 (Skoglund et.al. Ruotsi), joka muuten on 3000 eaa. aikaisten metsästäjien (suomensukuisten) DNA - vertailututkimus ko. Skandinavian alueelle ensimmäisten joukossa saapuneiden (vasarakirveskulttuurin) maanviljelysväestöjen  Etelä- Eurooppalaiseen edustajaan. 

Samoin Rurik-suvun tutkimukset, joiden jälkeläiset tunnetaan, on tutkittavissa esim. yDN- isälinja. Rurikin suvun on todettu 2007* olevan  alkujaan suomensukuisten väestöjen N1c1 - haploryhmää ja siihen tullutta mutaatiota L550+ (tark. L1025-) , joka on sen vuoksi suomensukuisten ennen Viikinkejä olevaa isälinjaa esimerkiksi Varangian, Proto Rurik- ryhmälle (*Dr. Anrzej Bajor, Puola).

 

 

Suomensukuiset metsästäjä- keräilijäväestöt ovat todella olleet Skandinaviassa silloin kun ensimmäiset maanviljelijäväestöt ovat saapuneet Ruotsin alueelle. 
Siitä on nyt 2012 uutta ja virallista geenitutkimusnäyttöä.

 

Alla oleva geenitutkimus on samalta ajalta kuin, esim. Suomessa n. 5000 vuotta vanhat kampakeraamiset löydöt n. 5000 vuotta
Ruotsin 5000 vuotta vanhat geenilöydöt / tutkimus, lähde NNews;
http://www.nature.com/news/ancient-swedish-farmer-came-from-the-mediterranean-1.10541  osoittaa todeksi sen, jota olen tässä tutkimuksessa erilaisin tieteellisin argumentein todistanut että, Ruotsin, Baltian ja Venäjän alkuperäasukkaat ovat suomensukuisia väestöjä. Tämä tutkimus osaltaan osoittaa laajemminkin Ruotsin ja Gotlannin-saaren alkuperäisen asukkaiden eli metsästäjäväestöjen olevan suomensukuista N- haploryhmän genetiikkaa. 
Tässä yliopistojen tekemän tutkimuksen tuotteessa tutkittiin Ruotsin Gotlannissa 3000 eaa. olleiden metsästäjien genetiikkaa. Tutkimuksessa todettiin näiden (3) tutkitun genetiikan olevan lähimpänä nykyisten suomalaisten genetiikkaa (kivikauden metsästäjäsuomensukuiset evät ole minnekään hävinneet, se jatkuu mm. N1c1 mutaatioissa edelleen, myös Ruotsissa). Siis jo ennen Rurikeja n. 4000 vuotta aikaisemmin Ruotsissa on ollut suomensukuisten metsästäjien N1c1 genetiikkaa. Siksi on täysin oikein tehdä hypoteesi, että myös näiden jälkeläiset (N1c1+mutaatiot) mm. Ruotsissa ovat suomensukuisten jälkeläisiä (mot.). 
Ja siksi, jos oletetaan, että Rurik olisi ollut Ruotsin alueelta mukaan tullut Varjagipäällikkö,
niin hän nyt tutkimusten mukaan, on nimenomaan N1c1 genetiikalla varustettuna, - suomensukuisten jälkeläinen. Niin on myös vaikka ko. N1c1 -ryhmään olisi tullut myöhemmin jokin mutaatio.  

 

Silloinkin tämän N1c1+ SNP- alaryhmän ihminen, tässä tapauksessa, Rurik on tietenkin häntä aikaisemman väestön jälkeläinen, sillä mutaatio voi tulla vain jo silloin olemassa olleelle N1c1 väestölle (tällainen mutaatio on  esim. Rurik suvun L550+-, L1025- ja siitä seuraava- myöhempi mutaatio Gedimidas SNP; L550+ L1025+),  joka lasketaan tapahtuneen n.1000 eaa. - 500 jaa. välisenä aikana, siksi  esi- isänä ei voi olla mitenkään nykyiset baltian -, venäjän- tai ruotsinkieliset väestöt, koska sellaisia väestöjä ei silloin n. 1500- 2500 vuotta sitten ollut vielä edes olemassakaan - lue tämä tutkimusraportti ja sen argumentit). 
Rurikin esi-isänä voivat olla vain alueen alkuperäiset suomensukuiset väestöt (isälinja N1c > N1c1 jne..).
 

Luettelo tämänhetkisistä ( 20.10.2012) N-ryhmän suomensukuisten Varjagien ja Proto- /Pre - Rurik sekä Rurik- cousins- henkilöistä ja mistä nykyisistä valtioista nämä ovat kotoisin N1c1 SNP L550+ ja L1025- (ajantasainen linkki Semargl kartta sabclades N1c1 L550 tutkimustuloksia n. 38 henkilöä).

 

On täysin virheellinen hypoteesi keksiä, että esim. N1c1d1 (Huom. ISSOGG nykyinen  määritelmä on N1c1a1a1) olisi jotakin muuta kuin suomensukuisten isälinjan jatkumoa eli perimää. Jos asiaa perustellaan nykyajasta taaksepäin saadaan tietenkin virheellinen tulos- (virhe syntyy tarkastelussa, jossa nykyihmisten genetiikkaa tutkitaan nykyajasta taaksepäin. Näin tapahtuu, jos ei tunne väestöliikkeitä). 
Todellisuudessa  geenitutkimus osoittaa jokin mutaation alaryhmän SNP:n arvot ovat  (esim. Proto Finnish N1c1, josta Varjagit - Rurik ja Rurik Cousins  N1c1 SNP+ L550- ja L1025- tai Gedimidas - Jogaila/Jagello N1c1 SNP L550+, L551+, L149.2+ ja L1025+)  tapahtuneen juuri tälle suomensukuisten N1c1 -ryhmälle (ks. taulukko Rurik- Dynasty tutkimustulokset Family Tree DNA:n mukaan, nykyisin ko. ryhmään kuuluvia henkilöitä). 

Jotkut kielitieteen tutkijat tulkitsevat
nykyajasta taaksepäin tutkimuksillaan, ettei tämä muutos olisikaan tapahtunut alkuperäiselle N1c1 haploryhmän suomensukuiselle väestölle
Kuitenkin on varmaa, että ko. mutaatio on tapahtunut juuri em. N1c1 suomensukuisille esi- isille
olivatpa ne silloin nykyisten valtioiden Venäjän, Ruotsin tai Baltian alueilta peräisin. Tämän erikoisen ja epätieteellisen johtopäätelmän mukaan sellainen väestö ei voisi sitten ollakaan enää alkuperältään suomensukuisia väestöjä. 
Sellainen
  hypoteesi ei ole kestävä tieteellisesti, joka ei ota huomioon väestöliikkeiden oikeaa asetelmaa esim. 10.000- 20.000 vuotta ennen ajanlasku. Jos huomioidaan vain nykytilanne, joka ei ole ns. alkutilanne, saadaan sellaisia tuloksia esim. haploryhmien siirtymäreiteistä, että ikäänkuin nuoremmat esim. indoeurooppalaiset I- ryhmän (ja R1b) maanviljelijäväestöt olisivat olleet Euroopassa jo jääkauden aikana. 
Sehän ei ole totta. Ne ovat saapuneet, kuten myös näiden maanviljelijöiden indoeuroppalaiset kielet,  Eurooppaan Alppien pohjoispuolisille alueille, vasta Neoliitttisen vallankumouksen aikana ja sen jälkeen (n. 5500-3000 eaa.). 
Siksi virheellisen väestöryhmäliikkeiden ja niiden väärän ajoituksen
tai arvioinnin loukkuun joutuvat merkittävän usein juuri kielitieteen rekonstruoinnin perusteilla virheellistä ajoitusta tekevät kielitieteen edustajat. Virhe kertautuu jos tällainen tutkija määrittelee samoilla perusteilla genetiikkaa. Virhe syntyy, jos asianomainen ei tunne riittävästi esim. arkeologisten kulttuurien määrittelemää ja kronologista tapahtumaketjua kivikaudesta nykyaikaan. 
Kun näitä väitteitä edelleen kuuluu niin, aika hataralla pohjalla on silloin johtopäätösten perustelu (eli eksaktitieteiden perusteet arkeologia -genetiikka on tunnettava riittävän hyvin, ks. mitä Päiviö Tommila mainitsi kielitieteen harjoittajille - poikkitieteellisyys on välttämätöntä tunnistaaksemme väestöjen esihistoriaa). 

Mikäli em. SNP- mutaatio on tapahtunut pronssi- rautakauden - esim. 2000 eaa. - 500 jaa. aikana, se ei poista sitä tosiasiaa, että alkuperäisen N- ryhmän mm. N1c ovat olleet, nykyisen perushaploryhmän N1c1 kanssa suomensukuisten esi- isien haploryhmää. Joka tietenkin jatkuu myös uusissa (myöhemmissä) yDNA isälinjoissa edelleen.

On erikoista nyt saataisiin aivan tällainen SNP- mutaation muutos aivan uudeksi haploryhmä isälinjaksi (tämä sillä virheellisellä tarkoituksella, että myöhempi muutos esim. N1c1 Varangian - Rurikids ryhmä ei enää olisikaan suomensukuisten alkuperää)? 
Tällainen virheellinen päätelmä on
nuoremmilla kielentutkijoilla tai ehkä vain muutamalla - tutkijalla (esim. JH). Ilmeisesti tällainen erikoinen johtopäätelmä syntyy, kun hän päättelee genetiikan toimivan liian yksinkertaisesti, kuten yleensä kielitieteen trad. rekonstruointi- metodissa, jossa tutkitaan sanoja nykyajasta taaksepäin (mm. tapahtuman ajoitus ei onnistu*) tai sitten suoraan kielitieteen metodien perusteella. Sellainen menettelytapa ei johda oikeaan tulokseen myöskään genetiikassa. 

Oikeanlaista geenitutkimusta osoittaa mm. Uppsalan et. al. yliopistojen geenitutkimus, jossa metsästäjien ja maanviljelijöiden geenejä on tutkittu ko. ajankohdassa, eikä arvioitu nykyajasta taaksepäin tiedoilla (monet nykyajassa oikealta näyttävät asiat mm. puhuttu kieli ei todista välttämättä etnisestä alkuperästä, koska on tapahtunut monia kielenvaihtumisia mm. Euroopan alueella). Tässä esimerkki tutkimuksessa olevat lausumat perustuvat 3000 eaa. aikana eläneiden ihmisten geenitutkimukseen. Se on silloin faktatietoa, ilman rekonstruoinnin mahdollisia virheitä (jota esiintyy edelleen joidenkin suomalais- ugrilaisen kielentutkimuksen rekonstruointi metodien perusteella. Koska mm. rekonstruointi ei valitettavasti tunnista ko. alueen asukkaille tapahtuneita kielenvaihtoja- ks. tarkemmin tämän tutkimuksen sivuilta). 

Tässä esimerkki geenitutkimuksessa erityisesti mainitaan nykyisten suomalaisten ja silloisen metsästäjäväestön geenien samankaltaisuudesta Ruotsissa n. 3000 eaa. ks. Nature News- lähteestä - suora linkki.

 

 

Geenitutkimuksen metodi kronologisessa järjestyksessä on tieteellisesti pätevä:

Jotkut tutkijat lähtevät geeni - ja kielikysymyksissä nykyajasta taaksepäin,
eivätkä ymmärrä miksi asiat ovat toisin. Tutkimuksen tekijän on kuljettava kronologisesti ajassa eteenpäin, ymmärtääkseen mitä on tapahtunut ja sitten vasta verrattava väitteitä nykyajan mittaustuloksiin.

Tähän kysymykseen oikean vastauksen antaa uusin geenitutkimus, joka on tehty ko. metsästäjien aikakauden väestöjen perusteella. Maanviljelijöiden - eli vasarakirveskulttuurin I-ryhmää, ei Ruotsissa vielä silloin ollut paljoakaan [tämä migraatio oli vasta alkamassa kuten myös samanaikaisesti Baltiassa ja Suomessa- ks. tarkemmin Liukko nimitutkimuksen selvitykset ]- maanviljelijät olivat vasta assimiloitumassa alkuperäisiin metsästäjä väestöihin. Tämän ajan todellinen geenitutkimus on tehty Ruotsissa. Tämä tutkimus osaltaan osoittaa oikeat väestöliikkeet, joita olen perännyt esim. kielitieteen rekonstruointi metodiin. Joka ei esim. Ruotsin alueen kielitieteen arviossa ota huomioon alkuperäisväestön kielenvaihtoa nykyaikaan mennessä. Faktaa on kuitenkin genetiikan tiedot, silloin mm. tässä ruotsalaisessa tutkimuksessa  todelliset metsästäjien (N-ryhmän) - ja uudempien maanviljelijöiden (I-ryhmän) väestöliikkeet tulevat selkeästi esille.  Silloin huomataan, että N- ryhmän metsästäjäsuomalaiset olivat alkuperäisväestönä "vastaanottamassa " indoeurooppalaisia maanviljelijöitä tässä tutkitussa tapauksessa Ruotsiin:

 

FAKTAA:  Ruotsin- Tanskan yliopistojen tutkimus (Nature news 27.4.2012 alla) osaltaan osoittaa eli mikäli tutkitaan todellisen ko. kivikauden ajan ihmisten genetiikkaa, päästään totuuden- mukaisiin vastauksiin tai ainakin joitakin kielitieteen väitteitä tulisi tarkistaa arkeologisten kulttuurien ja edellä mainittujen  geenitutkimuksen perusteella (SL)

Myös  mm. kielen historian ja - esihistorian tutkimukseen olisi todella merkittävää saada ns. kronologinen malli
, koska mm. traditionaalisen (suomen-) kielentutkimuksen rekonstruointi metodi (nykyajasta taaksepäin etenevä malli-) ei esim. tunnista aikaisemmin  esim. esihistoriassa väestölle tapahtunutta kielenvaihtoa ( tai sen perusteella tehty hypoteesi-  nykyisestä väestöpohjasta luotu malli, koska alueelle tulleiden uusien väestöjen tuoma genetiikkaa on otettava huomioon). 

Rekonstruointi nykyajasta taaksepäin ei ole tieteellisesti pätevä näissä tapauksissa, tutkimusmetodi ei toimi tällaisessa kielitieteen, eikä sen perusteella voi johtaa mielipiteitä genetiikasta - tai alkuperäväestöjen puhumasta kielestä.  Kielitieteen edustajan (JH) virheellinen väite, että vain kielitiede pystyy määrittelemään mitä kieltä esim. kivikauden väestöt ovat milloinkin puhuneet, on täysin virheellinen tieto. Tässä tutkimuksessa on mainittu mm. prof. Grunthalin yleisperiaate että kielitiede ei pysty tietämään mitä kieltä on puhuttu, jos aikaa on kulunut n. 6000 vuotta, koska kielitieteellä yksistään ei ole mitään konkreettista tietoa väestöstä (eikä kielitieteen rekonstruktio metodi sisällä ns. ollenkaan eksaktia ajoituskomponenttia), syntyy erikoinen ongelma. Kielitiede ei tunne esim. milloin jokin väestö on asuttanut tiettyä aluetta. Silloin arkeologia on konkreettisempi tieto väestön kulttuurista (esim. vain kivikirves jossakin kulttuurikerroksessa) tai genetiikkka (esim. yDNA- tutkimus), jotka voivat määritellä väestön ja ajoittaa sen, mitä milloin mitäkin on tapahtunut, näiden tieteiden avulla on lopultakin mahdollista tarkemmin määrittää esim. kivikaudella puhuttuja kieliä.  Siksi myös arvioida todellisen puhutun kielen paremmin kuin kielitiede, jolla ei ole edes sitä kivikirvestä (maininta JH). 

Kielitiede ei ole  eksakti tiede kivikauden kielien määrittelyssä tai esim. ole auktoriteetti N-ryhmän metsästäjien siirtymäreittien ajoituksessa tai - alueiden paikantamisessa

Kun kielitieteellä ei ole konkretiaa (ei edes sitä kivikirvestä, joka paljastaa ajoituksen) sellaista ei ole kielitieteessä, tällainen em. (JH) väitteen mukainen ajoitusvirheellinen kielitiede on vain metodiensa varassa, varsinkin jos nykyajasta taaksepäin tutkiva metodi ei toimi esim. kielenvaihtotapauksissa kielitiede on silloin "metsässä", verrattuna eksaktieteisiin; mm. arkeologiaan ja geenitutkimukseen.

Myös geenitutkimuksen tulkinta on toimiva vain, jos edetään koronologisesti eli tunnetaan alkuperäväestöt (kivikauden metsästäjien genetiikka tai arkeologiset kulttuurit), silloin on mahdollista tunnistaa myös mistä N1c - suomalainen haploryhmä on peräisin ja miten mutaatiot ovat sitten myöhemmin siihen vaikuttaneet (ks. esim. N1c >N1c1> N1c1:n myöhemmät a-d SNPs variaatiot). 
 
Eihän alkuperäiseen suomensukuisten genetiikkaan, N1c >N1c1:n tulleet muutokset voi olla vanhempia, kuin nämä se johon (N1c1) muutos on tullut. Ks. perusasiat; evoluutio - kehitys. Siksi Family Tree - puun latvaan esim. N1c1d1 ei voi tulla muutoksia, jonka perusteet  eivät olisi olleet jo aikaisemmin olemassa.  N1c1 + SNP mutaatiot. 

Siksi geenitutkimuksien tuloksissa mainitaan Proto- Varangians tai Proto- Rurikids, eli mitkä N1c1 väestöt ovat olleet olleet olemassa ennen ko. tapahtumaa (proto tarkoittaa alkuperäis-; merkitsee aikaisemmassa ajassa tai aikajärjestyksessä olevaa asiaa). 

Varjagien tai Rurikien tai Gediminid- hallitsijoilla on ollut suomensukuiset geenit, jotka ovat nimenomaan N1c1- haploryhmää. 
Näissä suomensukuisten (+kielisten) väestöjen N1c1 -haploryhmään myöhemmin tapahtuneet mutaatiot ensin  ovat alkuperältään suomensukuisten genetiikkaa. 
Myös Varangian N1c1 väestöt ovat olleet suomensukuisia alkuperältään. Toiseksi tähän pohjaan on tullut uusia mutaatioita (eli N1c1+SNPs). Esimerkiksi Rurikien esi-isät ovat siis Varangian (Varjagien)  suomensukuisten N1c1-ryhmää. Mutaatiot ovat tapahtuneet kuitenkin aikajärjestyksessä, näihin tulleet muutokset pohjautuvat edelleen suomensukuisten N1c>N1c1- haploryhmän perimään. (PS. evoluutio etenee kronologisesti). 
Siksi on varsin erikoista väittää (JH), että esim. Rurikin perimä olisi ruotsalaisten geenejä (Ruotsissa on n. 7% väestöstä N1c1 väestöä, jotka ovat tutkimusten mukaan suomensukuisten väestöjen alkuperää). 

Eihän tällaista mutaatiota voi määritellä sitä aikaa huomattavasti myöhemmin syntyneiden valtioiden Venäjä, Ruotsi, Liettua, joiden "vatiollistuminen" on tapahtunut vasta n. 800- 1000-luvuilla (Esim. Rurik, jonka muutos on tapahtunut N1c1- väestölle, se on n. 2000 eaa. - 500 jaa. tapahtunut mutaatio, lähde Family Tree). Tai geneettisen mutaation väitetään tapahtuneen sellaisten valtioiden väestönimillä, joita ei ole edes ko. mutaatio hetkellä ollut olemassakaan (venäläiset, ruotsalaiset tai baltilaiset jne.). Se on erikoinen ja selkeän anakronistinen väite. On huomattava, että todelliset evoluutioon liittyvä kehittyminen tapahtuu vain kronologisessa järjestyksessä (esim. N- N*- N1 jne.> N1c1 jne.), siksi myös genetiikan  yDNA mutaatiot tapahtuvat kronologisesti (fakta).

 

 

Alkuperäiset metsästäjäväestöt (suomensukuiset) eivät hävinneet minnekään, kun maanviljelyväestöä saapui suomensukuisten metsästäjien alueille (tapahtui kielenvaihtuminen).

 

Aikaisemmin on kiistelty siitä hävisivätkö alkuperäiset metsästäjäväestöt "sukupuuttoon" kun alueelle siirtyi maanviljely- kaskiviljely väestöä (jos alkuperäistä suomensukuista kieltä ei enää puhuta ko. alueella, ei se tarkoita tämän väestön sukupuuttoon kuolemista, vaan alkuperäisväestö on joutunut eri syistä vaihtamaan puhumansa kielen). Tästä on historiallista tietoa; esim. Venäjän suomensukuiset, jotka nyt puhuvat pääosin slaavilaista venäjää tai Etelä-Amerikan intiaanit, jotka puhuvat nykyisin pääosin espanjaa (mikä ei tietenkään ole intiaanien alkuperäiskieli). Kielenvaihtuminen on faktaa, niin Venäjällä, Puolassa -Preussissa, Baltiassa, Skandinaviassa kuin Etelä- Amerikassa / tai Pohjois-Amerikassa SL mot.

Tällaisia sukupuuttoon kuolemisen väitteitä on edelleenkin (esim. merja, muroma jne.), jotka eivät osoita minkäänlaista todellista tietoa aikaisemmasta puhutusta kielestä, ja siitä miten tapahtumat ovat olleet silloin kun maanviljelyväestö saapui ensikerran metsästäjien Euroopan Alppien pohjoisalueille. 

 

Allekirjoittanut on väittänyt jo 1997 alkaen erilaisten lähdetietojen pohjalta (mm. professorit Cavalli- Forza ja Colin Renfrew), että metsästäjät jatkoivat elämäänsä ko. maanviljelijöiden joukossa, ja aloittivat myös itse maanviljelyn. Mutta näiden Euroopan alkuperäisväestön, metsästäjä suomensukuisten väestöjen genetiikka ei mihinkään hävinnyt (tästä on nyt ensimmäisen kerran tutkimustietoa Ruotsista, kuten prof. Mattias Jakobson johtamat / Pontus Skoglund et al. geenitutkimukset n.5000 vuotta sitten asuneiden ihmisten löydöksistä osoittavat ks. tarkemmin alla*).

Tilanne on siis todellisuudessa ollut päin vastoin, sillä nykyisillä maanviljelyalueilla (eli indoeurooppalaiskielisillä germaani ja slaavialueilla) geneettisenä enemmistönä on metsästäjien genetiikkaa ja aluksi maanviljelyväestö assimiloitui metsästäjien kanssa (metsästäjien suomensukuinen kieli on vain vaihtunut). Vain n. 25-35% on tämän Neoliittiseen vallankumoukseen (5500 -3000 eaa., vasta myöhemmin lähellä ajanlaskun vaihdetta ko. indoiranilaista maanviljely- ja paimentolaisväestöä saapui Eurooppaan)  liittyvän migraation aiheuttamaa uutta genetiikkaa metsästäjien Eurooppaan (mm. Cavalli- Forza). Tämä Neoliittisen vallankumouksen migraatio on muuttanut myös Euroopan Alppien pohjoispuolisen alueen alkuperäistä metsästäjien genetiikkaa, eli silloin N1c1 ja R1a Ukrainan refugin metsästäjien haploryhmät ovat saaneet uutta maanviljelyväestöjen genetiikkaa  indoeuroopan- kielisiltä väestöiltä, jotka olivat tulleet Etelä - Euroopan - sekä Anatolian- Intian väliseltä hedelmällisen puolikuun alueilta. Nämä uudet haploryhmät olivat lähinnä I- ja R1b -haploryhmän väestöä. Noin 65-75% genetiikasta oli metsästäjien geenejä, jotka ovat edelleen.
Metsästäjien (N-ryhmän) geenien suhteellinen osuus on laskenut myöhempien migraatioiden vuoksi (kurgan, skyytit, sarmaatit jne.). 

 

Metsästäjien alkuperäisen genetiikan osuus on Euroopassa kuitenkin nykyaikaan mennessä laimentunut (joka on huomioitava, jos tehdään johtopäätelmiä kivikaudesta nykyväestön geenitutkimusten perusteella). Koska uutta väestöä on useiden migraatioiden vuoksi tullut varsinkin Euroopan eteläosiin (jotka eivät olleet Euroopan alkuperäihmisten ns. tundravaaleata väestöä, vaan olivat indoeurooppalaisia paimentolais- maanviljelysväestöä eli pääosin yDNA I- ryhmää), erityisesti Venäjän Mustanmeren ympäristöön suomensukuisten alueille sekä Balkanille. Eurooppaan levisi ko. uutta väestöä  Indo - Euroopasta, siis Anatoliasta - Lähi- Idästä - Intiasta (Indoeuroopasta) tuli silloin mm. paimentolaisia. Mutta nämä väestöt ovat tulleet kuitenkin huomattavasti Neoliittisen vallankumouksen jälkeen eli n. 1000 eaa. - kansainvaellusten välisenä (n. 1800 vuoden) aikana Eurooppaan (kuten heettiläisiä, helleenejä ja mm. skyytit, sarmaatit, kimmerialaiset, hunnit sekä  turkkilaiset ja romanit, jotka tulivat vasta 1100 -1500-  luvuilla nykyisille alueilleen Euroopassa jne.). 

Kun väitetään esim. Baltian, Venäjän tai Ruotsin alueilla olleiden alkuperäisväestöjen
(suomensukuisten) kuolleen sukupuuttoon, ollaan taas sen näkökulman varassa miltä nykyajasta taaksepäin katsovat tutkijat ovat (joka on osoittautumassa virheelliseksi metodiksi), joihin kuuluvat kielitieteilijät, jotka luottavat rekonstruointi metodiin kielitieteessä ja varsinkin kun käyttävät samaa metodia (nykyajasta taaksepäin) arvioidessaan väestöliikkeitä mm. Baltiassa, Venäjällä ja Ruotsissa. Sukupuuttoon kuoleminen ajatellaan tapahtuneen, kun em. alueilla väestö puhuu nyt valtaosin muuta kieltä kuin suomensukuisia kieliä. Todellisuudessa näiden alueiden alkuperäiset väestöt eli  suomensukuiset ovat vaihtaneet puhumansa kielen, alueen valtakieleksi pääasiassa ajanlaskun- vaihteen jälkeisten kansainvaellusten aiheuttamana. Sillä baltin- ja venäjän  kieli ovat hyvin nuoria kieliä suomalaiskieliin verrattuna, ne ovat muodostuneet vasta slaavin vaikutuksesta suomensukuisten alueilla n. 400 jaa. - 800 AD sekä uudelleen 1300- 1700- luvuilla jälkeen ajanlaskun. Tämän seurauksena mm. liettuan- ja latvian kielissä on huomattavan paljon suomensukuisten kielien substraattisanoja (jopa 200-300 sanaa). 

 

Merkittävin vaikutus suomensukuisen itämerensuomen vaihtumiseen Baltiassa on ollut Baltian naapurialueiden kielen slaavilaistumisessa. Ensiksi vaihtui Novgorodin  suomensukuisten alkuperäväestön kieli. Silloin 900-luvulla suomensukuisten ja slaavien - Novgorodin väestön -  kieleksi oli määrätty kirkkoslaavi (-bolgar). Saman vaikutuksen aiheutti myös Liettuan -pakanavaltion laajentuminen (1300- 1700- luvulla) silloin jo slaavilaistuneelle Valko-Venäjän ja Ukrainan alueille. Tämä väestöjen yhteiselo muutti puhutun kielen enemmistönä olevien slaavien eduksi, myös Baltiassa. Kyseiset kontaktivaikutukset  aiheuttivat Baltian väestölle kielenvaihtumisen, mutta jättivät uuteen baltoslaaviin  suuren määrän suomensukuisten alkuperäisväestön käytössä olleita sanoja - itämerensuomen sanoja (substraatteja, löytyy edelleen tunnistettavissa jopa 300 sanaa. Lainasanojen suunta on itämerensuomesta balttoslaaviin). Väestön kielenvaihtumista nopeutti ko. alueille jo 400- 700 -luvulla tulleiden ja myös myöhemmin siirtyneiden eteläslaavien (sloveenien + länsislaavien) suurempi väestömäärä. Slaavinkielen voimakas vaikutus lopulta aiheutti koko Etelä- Baltian ja Preussin (Puolan-)  alueen alkuperäiselle suomensukuisille väestöille (genetiikaltaan N1c1)  kielenvaihdon mm. baltoslaaviin ja preussiin (länsislaaviin- puolaan). Samoin on muodostunut Ruotsin alueella ruotsinkieli vasta varsinaisesti länsigermaanin vaikutuksesta 800- 1000- luvulla (mm. Småland- Uppsala). Suomensukuisten (geneettisesti N-ryhmän väestöjen) kieli on vain useilla alueilla vaihtunut, N-haploryhmä on edelleen ko. väestöjen genetiikassa.  

 

Alla en. Wikipedian kartta suomensukuiset väestöt n. 800 -luvulla Venäjän alueilla (suomensukuisten alueet suppenivat pohjoiseen jatkuvasti Baltiassa, Venäjällä ja Skandinaviassa). Slaavit olivat juuri äskettäin nousseet suomensukuisten (Finno-Ugrian tribes, also Baltic Tribes they were old original Finno) alueille mm. Novgorodiin. 
Moskovan eteläpuolen suomensukuisia
on merkitty karttaan, mm. Metserä, Mordvalaiset, Muromalaiset sekä Marit, Marya ja pohjoisemmat Euroopan puoleiset mm. Chudes ja Veps, jotka ovat itämerensuomalaiskielisiä, kuten jo kielenvaihtoa "valmistelevat" Baltic tribes suomensukuiset väestöt.
Tässä kuvassa slaaveja (salavonic tribes) on jo Ilmajärven eli Novgorodin korkeudella
(lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/File:Muromian-map.png

 

                 

 

Metsästäjäväestöjen geenit ovat säilyneet myös mv- väestön pohjana, vaikka väestö vaihtoi elinkeinonsa maanviljely- elinkeinoon (ja usein puhumansa kielen maanviljelykieleen eli indoeurooppalaisiin kieliin germaani / slaavi)

 

*Erittäin merkittävä uunituore tutkimustieto: Geenit valottavat maanviljelyn leviämisen aikaa kivikaudella n. 3000 eaa. tutkimus julkaistu Nature News DNA 2012, lähde netissä: 

http://www.nature.com/news/ancient-swedish-farmer-came-from-the-mediterranean-1.10541

 

Tässä on nyt ensimmäisen kerran geeneistä tutkittua tietoa Ruotsista, jossa on tutkittu geeniperimä n. 3000 vuotta ennen ajanlaskua eläneistä maanviljelijöistä ja metsästäjäväestöistä. Tutkimus on todella suunnannäyttäjä keskustelun onko metsästäjien geenejä säilynyt maanviljelys yhteisössä, tutkimuksen johtajana on ollut prof. Mattias Jakobsonin johtama  tutkimusryhmä P. Skoglund et al. Tieto perustuu Uppsalan-, Tukholman yliopiston sekä Karolinska Institutet ja Kööpenhaminan yliopistojen yhteistutkimukseen kivikaudelta peräisin olevien 4- ihmisen löydökseen (PS. samanaikaisiin löydöksiin Keski- Göötanmaan [Gökhem] maanviljelysihminen, jonne maanviljely oli jo levinnyt ja Gotlannin saari, josta ovat vertailun kolme metsästäjäihmisen genetiikkaa) ja niiden erittäin tarkkaan geenitutkimukseen.

Muutama lainaus ko. P. Skoglund et al. tutkimuksesta, julkaistu Nature News 27.4.2012:

Agriculture Reached Europe by Migraiting North. 
An analysis of 5000-year -old DNA.

Europe`s first farmers eventually mixed their genes with the hunter- grtherers who lived there, setting the stage for today`s modern European genome. The researchers discovered that the genetic signature of the hunter- gatherers was similar to that of today´s northern European populations, especially to that of the Finnish. 

 

Science 27 April 2012:
Vol. 336 no. 6080 pp. 466-469
DOI: 10.1126/science.1216304- Report
Origins and Genetic Legacy of Neolithic Farmers and Hunter-Gatherers in Europe

Lainaus, yllämainittu lähde Nature News: " The hunter-gatherers show the greatest similarity to modern-day Finns, says Skoglund. “It was a surprise that the farmer and hunter-gatherers were so different. Scandinavia was clearly home to people of very different genetic backgrounds even 5,000 years ago,” he says.
"

 

Väitteeni on edelleen sama kuin 1997, jolloin olen julkaissut ensimmäisen väitteeni siitä, että maanviljelysväestön assimiloitumisesta metsästäjäväestöihin ja että metsästäjäväestöjen geenit löytyvät edelleen nykyväestöstä. Nyt tämä näkemys on vahvistunut, edellä olevan tutkimuksen perusteella. Merkittävää on se, että geneettinen tutkimus on tehty alkuperäisistä metsästäjäväestöistä (siis 5000 vuotta sitten eläneistä ihmisistä), joka vahvistaa allekirjoittaneen näkemyksen.  Se tuo esiin juuri sen tärkeän seikan, sen että suomensukuisten väestöt olivat suurriistanmetsästyksen aikana laajalla Euroopan alueilla jo ennen kuin maanviljelyväestö saapui ko. metsästäjien alueille. 

Suomensukuisten genetiikkaa (N1*-ryhmää) on edelleen Espanjasta Ruotsiin, -Suomeen ja Uralille - miksi? 
Seppo Liukko: Tämä on suurriistanmetsästäjien klaanin genetiikkaan kuuluvien väestöjen jälkeläisiä - suomensukuisten jälkeläisiä ( tätä N1c1-haploryhmän perimää mutaatioilla myöhemmin muuttuneina) löytyy  edelleen laajalla alueella, myös Skandinaviassa ja Ruotsissa. Tässä tutkimuksessa mainittuja alkuperäisiä N1c1 suomensukuisia väestöjä on ollut Ruotsissa ja Baltiassa sekä Venäjällä. Nykyisistä ihmisistä ko. alueilla yDNA:ssa on tietenkin mitattuna mutaatio muuttumista, mutta nämä N1c > N1c1 väestöt ovat kuitenkin suomensukuisten jatkumoa edelleen myös Ruotsissa, esim. Gotlannissa (ja muuallakin ks. esim. Malbork FT- yDNA Preussi-Puola), yleensäkin Itämerenympäristössä.
Maanviljelyskulttuurin levittäjät assimiloituivat metsästäjäväestöihin. 
Olen myös selvittänyt miten ja milloin vasarakirveskulttuurin miesryhmien assimiloituminen on tapahtunut mm. Preussin, Puolan, Baltian ja Suomen alkuperäisiin suomensukuisiin väestöihin.

 

Asiasta tarkemmin tässä tutkimusraportissa, mm. esigermaanin lainasana suomensukuisille alueille on mylly -sana, joka on muodossa Mlyn, se tarkoittaa edelleen alkeellista viljamyllyä (ko.alueilla). Se on jäänyt maanviljelyä levittäneiltä esigermaaneilta substraatiksi myöhemmin samalle suomensukuiselle (N1c1) väestölle tapahtuneista kielenvaihdoista huolimatta. 
Se esiintyi aikaisemmin Weikselin (Wistula)- joen ja Preussin alueella (mm. löytyy tänäpäivänä Malbork´n -kaupungista, Teutonien ajan linnasta, jossa on ko. mlyn). Nimi esiintyy edelleen näillä Keski-Euroopan vanhojen suomensukuisten alueilla esim. nykyisillä länsislaavinkielisillä mm. Puolan ja Tsekin alueilla (mm. ja on esim. sukunimenä MLYNAR, suomeksi mylläri)
 



Metsästäjien geenit eivät hävinneet minnekään (
vaikka näin on jotkut tutkijat väittäneet), mutta  suomensukuisten väestöjen kieli vaihtui germaani- tai slaavinsukuisiin kieliin, aluksi Neoliittisen vallankumouksen vuoksi Veikselin alueelta etelään, mutta siitä pohjoiseen Skandinavia-, Baltia- sekä Venäjä- alueilla kieli vaihtui vasta kansainvaellusten jälkeen (Asiasta tarkemmin lähdetietoihin perustuen, tässä tutkimuksessa). 

 

Jääkauden maksimin LGM - jälkeen

Suomensukuisten väestöjen leviäminen laajalle alueelle

(genetiikka ja arkeologia):

 

Jääkauden jälkeen Ukrainan refugin suomensukuiset ja - kieliset väestöt valloittivat nopeasti jäänjättöalueen, ensiksi leviäminen on tapahtunut Hampurin kulttuuriin, jossa Iberiasta n. 10- 12.000 eaa. noussut peuranmetsästäjien pääasiassa I- haploryhmän väestö vaihtoi puhumansa (baskilaisen) kielen suomensukuisiin kieliin ja osittain assimiloitui suomensukuisten metsästäjien kanssa (näitä ovat mm. pohjoissaamelaiset). 
Pääosa  Ukrainan refugista tulleista suomensukuisista metsästäjä- väestöistä jäi paikoilleen Hampurin- kulttuuriin (myöh. mm. Bromme). Näistä väestöistä osa asutti myöhemmin Svidryn ja Kundan kulttuuria ja Suomen (Skandinavian) sekä sen jälkeen laajaa kampakeramiikan aluetta. Nämä väestöt levisivät jäänreunan siirtyessä myös Suomeen, ne ovat alkuperältään ja kieleltään samoja Kundan suomensukuisia ja Suomessa (hämäläisten > suomalaisten) Suomusjärven kulttuurin asukkaita. Näistä väestöistä kuullaan myöhemmin mm. neoliittisen vallankumouksen yhteydessä (mm. Kampa- keramiikan alueiden  suomensukuisten väestöjen kielenvaihto Veikselille saakka [nyk. Wisla- joki, laskee Gdanskin kohdalla Itämereen]  ja myöhemmin vasarakirveskulttuurin aikana suomensukuisten kielien alueelle Baltiaan - Suomeen vanhimmat esigermaaniset lainasanat ja maanviljely- kieli ei vaihtunut). 

Neoliittisen vallankumouksen aikana maanviljelyn indoeuroppalaiskielisten (n. 15-25%)  ja suomensukukuisten metsästäjien aloittaessa maanviljelyä ja suhteellisen vähäisestä assimiloitumisesta johtuen metsästäjien kieli vaihtui. Ko. kielten vaikutuksesta syntyi alkuperäisen metsästäjäväestön käyttöön uusi kieli, esigermaani. 
Näiden vasarakirveskulttuurin väestöjen n. 3200 eaa. jälkeen Veikseliltä pohjoiseen suuntautuneita maanviljelyn leviämisen yhteydessä tapahtuneita migraatioita ja kielen lainasanojen siirtymisiä on sanottu Nuorakeraamisen kulttuurin levittämiksi. Nuorakeraamisen -  eli vasarakirveskulttuurin esigermaanikielisiä, miesryhmiä lähti maanviljelyä levittäen n. 3200 eaa. alkaen Weikselillä  Baltiaan sekä Lounais-  Suomeen - ja Suomesta Keski- Ruotsin Uplannin alueille. (ks. tämän tutkimusraportin selvitykset mm. väestön vaaleuskartat, mm. prof. Rees sekä arkeologia, Huurre).


On huomattava että jääkauden maksimin jälkeisen Hampurin
kulttuurin  suomensukuisista väestöä levisi Svidryn - kulttuurin  kautta Kundan kulttuuriin (n. Baltiaan, Ruotsiin ja Suomeen). Suomessa tästä populaatiosta muodostui Itämeren ympäristön itämerensuomalaiset  (Preussi-  Liettua- Latvia- Viro- Novgorodin mm. merja- marit, Småland / Gotland) ja Suomessa "hämäläisten" (nyk. suomalaisten) Suomusjärven- kulttuuri. 
On kulttuurinen tosiasia, että nämä  Suomen suomalaiset tai tarkemmin sanottuna  hämäläiset ovat Suomen alueen alkuperäiskansa. 
PS. saamelaiset olivat Komsassa n. 9000 eaa., eivät Suomessa ovat vanhimmalta pohjaltaan eri genetiikkaa, mutta heillä on myös suomensukuinen kieli (alla tarkemmin; baski peuranmetsästäjien "saamelainen ryhmä" > kielenvaihto n. 10-12.000 eaa.> suomensuk. kieliin Hampurin kulttuurissa).
Suomensukuisten  ja - kielisten väestöjen
siirtyminen Kundan kulttuurista Suomeen on tapahtunut heti kun jäänsulaminen on sen mahdollistanut, ensimmäisiä löytöjä jo n. 9000 - 9300 eaa. (Orimattila ja Lahti Ristola tutkimukset, mm. FT Takala). 

Osa Hampurin kulttuurin väestöistä oli Pyreneitten vuoriston suunnalta saapuneita Iberian refugin peuran- poron metsästäjiä
(nyk. saamelaisia), jotka jatkoivat matkaansa Norjan sulaa rannikkoa pitkin mm. Komsaan n. 9300 eaa. Nämä tunnetaan nykyisin saamelaisina väestöinä Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Saamelaiset ovat n. 12- 11.000 vuotta sitten vaihtaneet puhumansa Iberia / baskin kielen ko. yhteisasutuksen aikana suomensukuiseen kieleen ("saamelaisten" kielenvaito tapahtui em. Hampurin kulttuurissa). 
Saamelaisten y- DNA isälinjat eroavat huomattavasti suomalaisista (Alkuperäisillä saamelaisilla on enemmän vanhempaa Iberian - genetiikkaa. 
Nykyisten saamelaisväestöjen haploryhmät ovat;
N1c* 40%, I1 30%, R1a 20% ja R1b 6%. nämä eroavat suomalaisista, vaikka suomalaisten geenejä on levinnyt huomattavissa määrin saamelaisille, suomen- sukulaiskielisille pohjoisille naapureille). 

 

Näitä saamelaisväestöjä ei pitäisi enää sotkea Suomen rautakauden lopun - keskiajan sisämaan virheelliseen nimitykseen, lappalaisista (saamelaiset eivät ole ko. lappalaisia). Sisämaan lappalaiset ovat olleet alkuperäisiä Suomusjärven- kulttuurin hämäläisiä (ei saamelaisia), jotka puhuivat vielä silloin metsästäjäväestöjen vanhaa varhaiskanta - suomenkieltä (tämän syyn vuoksi näitä - ei maanviljelijöitä - on sanottu lappalaisiksi).

 

PS. Lappalaisten sotkeminen saamelaisiin on kielivirhe. Suomen sisämaan lappalaisten  puhuma kieli on vanhin suomensukuisten "murre", joka on jäänyt metsästäjäväestöille . 
Tämä lappalaisten (hämäläisten) kielen pohja lähellä samaa, minkä saamelaiset saivat Hampurin kulttuurissa suomensukuisten alueella ollessaan n. 12.000 eaa. (saamelaisten alkuperäkieli- baski vaihtui suomensukuisiin kieliin). 
Saamelaisten alkuperältään baskinkielisille syntyi suomensuk. sanojen ääntämisessä ongelmia
, äännemuotoon syntyi tällöin eroja, joita jotkut tukijat tulkitsevat virheellisesti vanhemmaksi kuin suomensukuisten Ukrainan - refugissa syntynyt kieli tai että ns. Komsan - Suomen pohjoisosien saamelaiset olisivat yksistään Suomen alueen alkuperäisväestöjä. 
Suomensukuiset väestöt Suomessa (suomalaiset - hämäläiset) ovat Suomen alkuperäistä väestöä, 
ainakin Oulujoelle saakka.
Rannikon maanviljelijöiden esigermaaniset lainasanat olivat n. 2800- 1600 eaa. aikana muuttaneet puhutun kielen kantasuomeksi maanviljelyalueilla.
Näiden erokantasuomeen ei tarkoita sitä, että lappalaiset (hämäläiset) olisivat puhuneet saamen kieltä, vaan molemmat puhuivat vanhempaa hämäläisten metsästäjä- keräilijöiden varhaiskantasuomenkieltä. 
Sisämaan lappalaisuus hävisi vasta n. 1100- 1300- luvulla,
kun maanviljely levisi hiljalleen sisämaahan (eräsijavaltauksista alkaen), ja sen alkuperäisen hämäläisen (lappalaisiksi nimitetyn-) väestön kieleksi tuli kantasuomi.  (Ks. mm. väestön genetiikka, jossa ei ole havaittu ns. saamelaisten Iberia - genetiikkaa em. Suomen alueella, tarkemmin tutkimusraportti)


Tämä esittämäni näkökanta Suomen sisämaan Lappalaisuudesta löytyy myös usealta arkeologian- ja historiantutkijalta, kuten prof. Jouko Vahtola lainaus:

 

prof. Jouko Vahtola, Suomen Historia 2004:15: 

Mahdollista on, että jo vasarakirveskulttuurin suomalaiset (maanviljelijät) kutsuivat sisämaan pyytäjiä lappalaisiksi ja heidän aluettaan Lapiksi

vrt. viron lape gen. lappe, joka merkitsee syrjäistä seutua

 
PS. Monissa tapauksissa juuri vironkieli on säilyttänyt suomalais- kielien kantasanassaan vanhimman ja samalla tarkemmin tarkoitusta ilmaisevan muodon. Se on jäänne Baltian (nyk. Liettua- Viro alueen) suomensukuisten vanhimmasta itämerensuomesta / SL. 

 

Vanhemman kampakeramiikan ajan suomensukuiset:

 

Kampakeramiikan (n. 5200- 2200 ) laajaa - aluetta  Itämereltä (Weiksel - Preussi / nyk. osa Puolaa) - Uralille ja pohjoisessa Suomeen, on yleisesti pidetty suomensukuisten ja suomalaiskielien (kanta- esisuomen) alueena, koska yleisesti tiedetään ko. esisuomenkielisten suomensukuisten väestöjen asuttaneen ko. kampakeramiikan aluetta (- ja vieläkin suomensukuisia väestöjä on olemassa geneettisesti kyseisillä laajoilla alueilla, vaikka suurin osa on assimiloitunut venäjän- ja balttoslaavia puhujiksi - kielenvaihto). 

 

Kampakeramiikan alue ulottui Itämereltä pohjoiseen Baltiasta - Lapin kynnykselle (Kymijoki) sekä itään mm. nyk. Moskovan - ja Volga - Okajokien alueille saakka. 
Tästä professoritason lausumat Salo, Koivulehto ja FT Carpelan: 

 

" indoeurooppalaista kulttuuria se ei missään tapauksessa ollut"   

(FT Carpelan, Salo ja mm. prof. Koivulehto, Studia Generalia 2003:89
). 


Indoeurooppalaista kulttuuria se ei missään tapauksessa ollut, koska indoeurooppalaisia väestöjä ei ko. alueella vielä tuolloin ollut (
vasta 3200 eaa.- 2200 eaa. Itämeren eteläalueille nousi indoeuroopplaiskielisiä - Weikselin alueen esigermaaneja).

Kampakeramiikan laajan alueen kulttuuri on mitä todennäköisimmin ollut suomensukuisten  kulttuuria (myös alueen suuri yDNA:n N- ryhmän osuus puoltaa ko. hypoteesia). Alueen väestöille on pääosin tapahtunut puhutun kielen vaihtuminen - kielenvaihto (Seppo Liukko)

 

Genetiikka: 


Eurooppalaisten alkuperä.
Merkittävin ja  suomensukuisille tunnistettavissa oleva Y- DNA haploryhmä on, N1c > N1c1 (Ukrainan - refugin jälkeen myös R1a), joka on (jotka ovat) määritelty tarkoittavan  jääkauden jälkeisen suurriistan- metsästäjien ajan genetiikkaa, joka oli levinnyt Ukrainasta jääkauden jälkeen laajeneville aroille sekä tundra-alueille länteen ja pohjoiseen, Atlantilta - Uralille (ensin Hampurin kulttuuriin -  Fennoskandiaan) ja itään Svidryn kulttuuriin, jossa suomensukuiset tunnetaan myöhemmin nimillä; mm. marit - komit ja pohjoiseen  Kundan- kulttuuriin mm. suomensukuiset Baltiassa (latvialaiset- liettualaiset- virolaiset) ja sieltä Suomeen n. 9.300 eaa. mennessä (ks. kivikauden arkeologiset löydöt Suomessa Lahti, Ristola n. 11.300 vuotta sittenKs. myös suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoria). 
Ks. mm. tämän hetken parhaat tulosvertailut suomensukuisten väestöjen isälinjojen N1c1 genetiikasta, jaoteltuna viimeisimpien SNP- mutaatiotietojen pohjalta: tiedoston laatija Juhani Väyrynen.

Huomaa, Ukrainasta - Skandinaviaan suomensukuisten N1c1 esiintymis- tiheys vähenee nykyajan yDNA - mittauksissa, koska ko. alueille on saapunut  kivikauden loppupuolelta alkaen uutta väestöä. Osa metsästäjäväestöistä on siirtynyt samalla pohjoisemmaksi. Alueelle on tullut myöhemmin uutta maanviljelyväestöä kaakosta ja etelästä eli pääasiassa R1b ja I- väestöä, alkuperäisten Ukrainan refugin metsästäjäväestöjen N- haploryhmien päälle. Alkuvaiheessa maanviljelyväestön miesryhmät assimiloituivat metsästäjäväestöjen kanssa. Molempien väestöjen haploryhmiä löytyy edelleen (myös N-ryhmää).  

Suurriistanmetsästäjien N1c > N1c1
haploryhmän geenialueet  jatkuvasti siirtyneet pohjoisemmaksi, suurriistan ravinnon (mammuttiheinän) siirtyessä pohjoisemmaksi lämpötilan noustessa ja metsittymisen vuoksi, jääkauden maksimin jälkeen. Samalla myös suomensukuisten kielten väestöön kuuluneen R1a suurin tiheys Euroopassa on Mustanmeren pohjoispuolelta Suomeen (ns. Ukrainan refugin väestön leviäminen LGM:n jälkeisille jäänjättöalueille, ks. myös Family Tree genomitutkimus, nykyisistä väestöistä mitattuna).

Suomensukuisten väestöjen aikaisempi laaja levinneisyys argumentoituu myös   biologisten tutkimusten kautta (autosomisten kromosomien perimä) mm. Euroopan ns. vaaleuskartat. Vaaleus on peräisin jääkauden maksimin Ukrainan refugista, sen jälkeen vaaleus on siirtynyt pohjoisemmaksi ja suurin vaaleus; -hiukset- silmät, esiintyy tutkimusten perusteella selkeästi nykyisistä väestöistä mitattuna nimenomaan suomalaisilla (mm. prof. Frost ja Rees)

Arkeologiaa:  

Kaikki N-ryhmän väestöt ovat alkuperältään CroMgnon suurriistanmetsästäjäväestöjä, jotka olivat ensimmäisiä nykyihmisiä (homo sapiens sapiens) Euroopassa 35.000 eaa. alkaen (= alkuperäiset Eurooppalaiset) ennen jääkauden maksimia. Nämä ovat  35.000 eaa. alkaen Aurignac N- ryhmän väestöjä (marker M231)  ja 26-22.000 eaa. aikana Gravette on R- haploryhmää, molemmat laajalla alueella Euroopassa. Jääkauden maksimia lähestyttäessä nämä väestöt joutuivat kerääntymään Ukrainan refugiin, jossa oli riittävän lämmintä ja jossa tapahtui myös Euroopan Mustanmeren - Alppien pohjoispuolisten väestöjen yhteen kerääntyminen. Tämä on se syy miksi ko. refugissa kehittyi ural- kielestä yksi- yhteinen suomensukuisten (suurriistan-) metsästäjien kieli. 
Jääkauden maksimin (LGM) jälkeen suomensukuisten kieli oli suurriistan metsästyksen jatkuessa laajalla alueella Euroopassa Alppien pohjoispuolella Atlantilta- Uralille, koska sen ajan lingua  - franca kieli oli N- ryhmän suurriistanmetsästäjien ural- kielestä muodostunut suomensukuisten kieli. 

Suomensukuisten genetiikan ja - arkeologian pohjalta kielimääritelmä:

Syy miksi Ukrainan refugissa muodostui yhteinen suomensukuinen kieli
ja miksi se oli genetiikaltaan pääasiassa N- ryhmän väestöjen käyttämä kieli (myös R1a väestöä asui Ukrainan refugissa);

Perustelu on se, että  suurriistanmetsästys oli silloin elinkeinona prestiisielinkeino (tuottavin-, paras-, vahvin), jonka kielestä syntyi ko. alueen lingua- franca kieli. Tämä metsästäjien kieli jatkui Alppien pohjoispuolella lähes yksinomaisena kielenä neoliittiseen vallankumoukseen saakka, poikkeuksena tunnettu Iberian -refugin baskin kielisten nousu alueelle eli baskilaisten peuranmetsästäjien nousu suomensukuisten väestöjen (-kieliseen) Hampurin kulttuuriin, mutta nämäkin ryhmät vaihtoivat puhumansa kielen suomensukuisiin kieliin (Tarkemmin tutkimusraportissa ja alla).

Tämän em. hypoteesin vahvistukseksi on näyttöä mm. kun  tähän N1c- ryhmään n.15.000- 12.000 eaa. tullut uusi mutaatio Euroopassa, joka esiintyy juuri em:lla suomensukuisilla alueilla ja väestöillä (N1c1 ryhmää on eniten juuri Suomessa ja Baltiassa) Siksi sitä N1c1- uutta mutaatio-haploryhmää on vielä nykyisinkin huomattavan suuri määrä juuri suomensukuisilla väestöillä ja myös Baltiassa, Venäjällä ja Skandinaviassa Ruotsissa ja Norjassa. N1c1 haploryhmän ovat useat geenitutkijat todenneet tarkoittavan suomensukuisten kieliä  puhuneita väestöjä, esim. sellaisilla alueilla joilla on ollut aikaisemmin suomensukuisia väestöjä mutta, jossa ei enää puhuta suomensukuisten kieliä (mm. Liettua, Latvia (Valko-Venäjä) ja esim. Ruotsi sekä Venäjän laajat alueet, Puolan - Preussin esigermaaniset alueet jne.).
(Ks. Tässä tutkimusraportissa on N1 - linjojen tarkempi erittely).

Pitkän jääkauden aikana on muodostunut myös mm. suomensukuisille ominainen
"vaaleusgeeni; iho- hiukset - silmien väri (sininen)  sekä muut ominaisuudet, jotka periytyvät isältä ja äidiltä ja näiden edeltäviltä sukupolvilta, mutta nämä ominaisuudet ovat periytyviä ns. autosomisia kromosomeja, joita ihmisellä on 22 paria. Näiden perusteella periytyvät mm. ulkonäkö, lahjakkuus, taiteellisuus, perinnölliset sairaudet jne." (ks. biologia).
Ne ovat eri asia kuin sukukoromosomit Y- DNA tai mtDNA. 


Sukukromosomien haploryhmät (snipit) ja haplotyypit  ilmaisevat ko. yksilön esihistoriaa,
kuulumista johonkin haploryhmään (klaaniin , sukuun), jopa kymmenien tuhansien vuosien ajalta. Haploryhmät kertovat tutkittavan henkilön isä - tai äitilinjojen  (miesten Y- DNA kromosomista tai naisten mt DNA) maantieteellisestä sukuhistoriasta. Nämä tutkitut haploryhmät eivät kuitenkaan "merkittävästi" osoita ihmisen ulkonäkö- tai muita ominaisuuksia (ks. biologia):

N- ryhmän suomensukuisten väestöjen N1c ja N1c1 haploryhmien selvitystä (suurriistanmetsästäjiä) sekä myöhemmät tälle N1c1 - haploryhmälle syntyneet mutaatiot (
ks. yllä luetellut suomensukuisten 5- vaihetta jääkauden maksimista LGM- alkaen):

Suomensukuisten kieli on tällä jääkauden maksimin (LG) jälkeisellä ns. prestiisiväestön lingua-franca kieli
, jonka vaikutusalue ollut laajalla -alueella Euroopassa,  myös Uralvuorten takana Siperiassa, joiden väestöt ovat siirtyneet suomensukuisten kielien Ukrainan -refugista. Metsästäjien yhteistä kieli oli Euroopan lingua-franca, aina neoliittiseen vallankumoukseensaakka, silloin ks. maanviljelijöiden kieli oli indoeurooppalainen kieli n.  8.000 Balkanilla ja Alppien pohj. puoliseen Eurooppaan vasta n. 5500 - 3000 eaa- aikana (esigermaanikielet):

Jääkauden jälkeinen suomensukuisten N- isälinja on muotoa N1c  (marker M46 - 16.000 eaa.) Ukrainan refugista alkaen, jonka väestöä siirtyi myös jääkauden maksimin (LGM) jälkeen Hampurin kulttuuriin sekä edelleen Baltiaan, Suomeen ja Skandinaviaan, jossa uusi mutaatio (N1c1, marker N- M178   n. 12.000- 8.000 eaa. alkaen) eli mutaatio N1c1 on tapahtunut Hampurin > Kundan > Suomusjärven - kulttuurien aikana. 


PS. Suurriistanmetsästys on tapahtunut laajalla tundra- alueella 35.000 eaa. - 9.000 / 8000 eaa. aikana,
pääasiassa Alppien pohjoispuolisilla alueilla, vinottain (tundra- arojen ja Tundran suuntaisena) Pyreineiltä - Siperiaan (ks. suurriistan - mammuttiarojen alueet Euroopassa jääkauden maksimin jälkeen, mammutin sukupuuttoon kuolemiseen saakka, jonka syy - seuraus on Euroopan metsittyminen, mammuttiheinän saanti väheni ja loppui- mammutin sukupuuttoon kuoleminen).


Suomensukuinen metsästäjien kieli on levinnyt jääkauden maksimin jälkeen Ukrainan
alueilta pohjoiseen - länteen sekä itään mm. Siperiaan saakka, metsästäjäkulttuurin yhteisenä kielenä jo paljon ennen indoeurooppalaiskielien saapumista Eurooppaan. 
Tämä on yksi syy miksi Euroopan nykykielistä poikkeava kielikunnan edustaja, suomenkieli,  on voinut säilyä nykyaikaan saakka, vaikka Euroopan väestöistä nyt jo 96 % puhuu indoeurooppalaisia kieliä, joihin mm. germaani (saksa-, ruotsi jne.), englanti ja puola- ,venäjä kuuluvat. Suomensukuisten väestöjen ja - kielien alue on ollut riittävän laaja Neoliittisen vallankumouksen saakka. Sen jälkeen kielenvaihtuminen tapahtui Alppien ja Mustanmeren väliseltä alueelta hitaasti pohjoista kohden 5500- 3000 eaa.. Vasarakirvesgermaanien miesryhmien levittäessä maanviljelyä 3200- 2000 eaa., kielen vaihtumista ei tapahtunut vielä silloin  Baltiassa, Valkovenäjällä tai Ruotsissa (eikä Virossa - Suomessa). 
Myöhemmin vasta ajanlaskun vaihteen aikoina slaavien (vendien) ja länsigermaanien leviäminen suomensukuisten vanhoille alueille (kansain- vaellusten) aikoina mm. Novgorodin laajalle alueelle ja Baltian- Puolan (Preussin) sekä Ruotsin alueelle, on aiheuttanut lopullisen kielenvaihdon ko. suomensukuisten alueilla, jolloin muodostuivat n. 400- 800 -luvuilla mm. venäjän-, baltin-, puolan-  tai ruotsinkieli.

 

Neoliittisen maanviljelyväestöjen ja niiden kielien tullessa Eurooppaan ja Alppien alueen pohjoispuolella suomensukuisten prestiisikielestä jäi kielenvaihtojen jälkeen mm. sauna -sana  substraatiksi lähes kaikkiin indo  - europpalaisiin kieliin (joka erottuu edelleen). 

Vanhimpia suomensukuisten sanoja, joka on levinnyt lähes kaikkialle.

 

Sauna:

PS. Tältä pohjalta on peräisin ympäri maailman levinnyt suomensukuisten sauna - sana
Sauna -sana on peräisin suurriistanmetsästäjien prestiisi väestöjen ajoilta jääkauden maksimina ajoilta, jolloin suomensukuisten kielistä muodostui koko metsästyskulttuurin ajaksi lingua- franca kieli. Prestiisiasema johtui silloin suurriistanmetsästäjien elinkeinon ylivoimaisuudesta Ukrainan refugissa ja suurriistaa laajoilla tundra alueilla riitti paljon (ks. esihistoria esim. mammutin metsästys). Suomensukuisten kieli levisi Ukrainan- refugin lingua- faranca kielenä jääkauden maksimin jälkeisenä  suuriistanmetsästyksen aikana Euroopassa länteen ja pohjoiseen. Tältä ajalta sauna- sana ja sen merkitys lämmittelypaikkana, on jäänyt suomensukuisten väestöjen kielestä subraatti - lainasanana nykyisiin kieliin (mm. lähes kaikkiin indoeurooppalaisiin kieliin, kuten myös tundra - ja mahdollisesti myös kala - sanat, jotka ovat ilmeisesti myös suomensukuisten vanhimmista alkuperäisistä sanoista muodostuneita muotoja).

Sauna sanan etymologiaa:

Sauna - on vanha ja suomensukuisten kielten omaperäinen sana (- itämerensuomi ja saame), sana voi tarkoittaa saunan (lämmittely- puhdistautumispaikan) lisäksi myös asuinpirttiä, tupaa tai joillakin alueilla myös kalamajaa 
(SL: Sauna -sana on lainattu lähes kaikkiin muihinkin kieliin, joka osaltaan osoittaisi, että suomensukuisten kieli ollut prestiisikieli Euroopassa, josta se on levinnyt mm. Amerikan mantereelle muuttojen mukana)

 

 

N-ryhmän metsästäjien jälkipolvet Euroopassa

 

Alkuperäistä N1c1- haploryhmän genetiikkaa löytyy edelleen (nykyisin) erityisesti Baltian (n. 40%:lla) ja Suomen (60%.lla) nykyisestä väestöistä (FT Savontaus et al.). Lisäksi suomalaisilla on R1a- haploryhmää 7,5% sekä I - ryhmää 29%. 
I-ryhmän geenistö on pääosin Pyreneitten alueelta  Hampurin kulttuuriin noussutta ja suomensukuisiin [-suomensuk. olivat silloin prestiisikielen asemassa] väestöihin osittain assimiloitunutta ja suomensukuisen kielen omaksunutta Iberia - ryhmää. Tässä on huomattava, että Magdalen kulttuurin peuranmetsästäjien [ -myöhemmin nimellä saamelaiset -] kielenvaihto tapahtui suomensukuiseen kieleen. Tässä yhteydessä suomensukuisiin väestöihin tuli ensimmäisen kerran  Iberian  (- Magdalenin) R1b - ryhmää.  

Suomensukuisten vanhaa R- ja N- haploryhmää esiintyy
myös nykyisin muualla ympäri Eurooppaa ja Skandinaviaa, mutta vähemmän (laimentuneena), sillä se on " jäänteenä"  laajan alueen suurriistanmetsästäjien CroMagnon Aurignac-  ja toisen aallon Gravette - migraatioista Eurooppaan ennen jääkauden maksimia (N1c1 ja R1a). 
Vanhin N- ryhmän perimä Euroopassa on ollut Gravette ajasta  26.000 eaa. ennen jääkauden maksimia alkaen jatkuen, jääkauden jälkeiseen aikaan n. 5000 eaa. saakka, jonka jälkeen ns. neoliittisen vallankumouksen vaikutus genetiikkaan, metsästyselinkeinoon ja suomensukuisten kieleen alkoi. Tämän vuoksi nykyisten ihmisten kuten mm. Ruotsin alueella olevien alkuperäväestöjen mm. N- ryhmän osuus on pudonnut (n.10%:n). Mutta juuri tämän vanha N- haploryhmän esiintyminen edelleen myös Ruotsin nykyisellä väestöllä argumentoi osaltaan sen, että Ruotsin alueen alkuperäisasukkaat ovat olleet suomensukuisia väestöjä.

N1c1 -haploryhmä on suomensukuisten väestöjen genetiikkaa (ks.Rootsi et al. 2007 sekä Laitinen et al. 2002). N1c1 esiintyy hyvin monella suomensukuisten entisillä alueilla.
N1c1
väestöjen ja samalla niiden puhuma kieli on ollut suomensukuisten kieli, kuten itämerensuomalaiset; siis nykyisten Suomen, Venäjän, Baltian (Puolan) ja Ruotsin (mm. meänkieli) alueella sekä myös nykyisen Venäjän alueen mm. kielisukulaiset marit ja udmurtit, komit, hantit ja nenetsit ja näiden laajat alueet Venäjällä sen vielä osoittavat, vaikka suurin osa suomensukuisista onkin joutunut vaihtamaan alkuperäisenä puhumansa kielen (alue on siis Itämeren ympäristöstä Uralille ja sen taakse edelleen hyvin laajalla -alueella).

Suomensukuisten väestöjen kielenvaihto on tapahtunut Skandinaviassa vasta länsigermaani- kielisen väestön nousun jälkeen, pääosin vasta kansainvaelluksen aikoina eli ajanlaskun jälkeen (200 - 800- luvulla (AD), mm. prof. T. Lehtinen, SKS 2007:234), mutta osittaista migraatiota on tapahtunut jo n. 100 - 400 jaa. alkaen (ks. germaanien leviämiskartta Skandinaviaan, tutkimusraportissa. Huom. varsinainen muinais- ruotsinkielen murre on syntynyt vasta n. 850- 1500 aikana. Prof. Lehtinen 2007:234). Katso myös tästä linkki enWikipedia Finnic peoples - karttaan, jossa on tilanne 900-luvulla suomensukuisten alueista. Nämä ovat olleet geneettisesti N1c1 suomensukuisten (-kielistä) väestöryhmää, joka on aiemmin ollut huomattavasti laajemmalla alueella Euroopassa, kuin mitä kartan 900- luvun alueet osoittavat (ks. tämän tutkimuksen argumentit).  
Nämä kansainvaelluksen aikana ja sitä myöhemmät Ruotsin alueelle tulleiden indoeurooppalaisten maanviljelijäväestöjen migraatiot, lähinnä I - ja R1b - ryhmien migraatiot, ovat laimentaneet ko. N1c1 -ryhmän suomensukuisten alkuperäisosuutta huomatavan vähäiseksi (nyt n. 7%). Myös muualla Alppien pohjoispuolisessa - läntisessä Euroopassa. 

 

Novgorodin hallitsijasuku Rurikin- suku on suomensukuisten N1c1 haploryhmää, kuten Liettuan (Baltian) pakanavaltion perustajiin kuulunut Gediminid- suku (mm. Jagellot ks. tarkemmin alla):  

 

Lähtökohta
Novgorodin laajan alueen (nyk.Venäjän alueen, silloin Venäjä nimeä ei vielä ollutkaan) alkuasukkaista ennen kansainvaelluksia olivat ainoastaan suomalaiset heimot, jotka ovat olleet alkuperäisasukkaita jääkauden maksimista (LGM) alkaen. Myöhemmin slaavit sulautuivat alkuperäisasukkaisiin, jolloin puhekieleksi hiljalleen Novgorodin ajan jälkeen muuttui suom.slaavin kieleksi eli venäjän kieleksi.
Kirivitsejä oli Mustanmeren rannikkoalueilla (Ksyytit jne.), mutta vasta 800-luvulla saapui etelästä kirivitsejä ja sloveeneja (eli eteläslaaveja) mm. Novgorodin alueille. 
Novgorodin kaupungin (Uusilinna suomeksi) perustajina olivat suomalaisista heimoista 3 ja slaavilaisista heimoista 2. Nämä ovat yhdessä valinneet silloin enemmistönä olleiden suomensukuisen varjaagi päällikön (joka on todettu olevan suomensukuisten N1c1- haploryhmää ruhtinaakseen hallitsemaan Novgorodin kaupunkia. Novgorodin laajat ympäristöalueet jaettiin viidenneksiin, joita hallittiin perustajaheimoittain omilla heimoalueillaan ko.  Nestorin kronikan mukaan seuraavasti:

 

Nestorin kronikan mukaan Novgorodissa puhutaan perustajien viidenneksistä, joihin Novgorod oli jaettu (n. AD 862).
Vanhan linnan puoli - siis (Vanhan Laatokan linna- Valkeajärvi- Balezero) suunta kuului vatjan (vatja - vepsäläisten) viidennekseen, tsuudien (viro- suomalaisten) viidennekseen kuului länsi- (Peipsjärvi- Liivimaa- Kuurimaa), merjalaisten (mari - merja- muroma) viidennes oli Moskovaan suuntaan (Valdai- Volga - Okajoelle) ja kirivitsien kaakkoon ja sloveenien etelään . 

 

PS. Novgorodin ja Baltian alueet olivat  jääkauden jälkeen kivikaudella ja pääosin 800- luvulle slaavilaisten saapumiseen saakka yksinomaan suomensukuisten aluetta. Enemmistö Novgrodin "valtion" perustajista oli  suomensukuisia, jotka valitsivat v. 862 suomensukuisiin kuluvan Rurikin - sukukunnan Novgorodin ruhtinaakseen ja saman aikaisesti Rurikin veljet Valkeajärven - Beloozeron ja Kiovan- hallitsijoiksi. Tällöin  uutta valtakuntaa perustamassa ja päättämässä oli jo silloin alueelle nousseita slaaveja, kirivitsejä ja etelästä kansainvaellusten lopulla tulleita sloveeneja, eli eteläslaaveja 
(Ks. tarkemmin Kartta 1100- luvulta (PDF), 
Venäjän valtiota tai Moskovaa ei silloin vielä ollut). 

Novgorod- Kiova- Moskova- alueiden hallitsijana ovat olleet
800-luvun alusta alkaen 1600-luvulle sakka n. 800 vuotta Rurikin -suku (Vanhin kaupunki on Vanhan Laatokan eli myöhemmin slaaviksi sanottuna Staraja Ladogan - kaupunki Olhavajoen - suussa, se oli myös täysin suomensukuisten eli vepsä- inkeriläisten aluetta).  
Viimeisimpien (2006 tehtyjen) puolalaisen Dr. A. Bajor`n suorittamien geenitutkimusten perusteella, ko. Rurik- suvun on todettu olevan suomensukuisten N- ryhmän yDNA - genetiikkaa. 
Tämä Rurikien genetiikka on jääkauden jälkeisen  Euroopan laajan alueen suurriistanmetsästäjien N1c - STR -ryhmää ja sen alamutaatiota N1c1 haploryhmää (joiden SNP tulos on pääasiassa muotoa L550+, L1025-), joka on siis alkuperältään suomensukuisten perimää laajalla alueella Euroopassa mm. Baltiassa, Puola- Preussissa  sekä Ruotsissa (ks. argumentti; ko. haploryhmää on edelleen eniten suomalaisilla ja suomensukuisilla balteilla, suomensukuiset ovat ko. N- haploryhmän alkuperäinen levittäjä Euroopassa). 

Se onko Rurik Suomen tai Ruotsin alueelta peräisin
ei ole merkittävää (koska näiden alueiden alkuperäisasukkaat ovat jääkauden maksimin ja jälkeisen jäänsulamisen  jälkeen olleet suomensukuisia väestöjä. Ja myös siksi, että  N1c1 haploryhmä on kivikauden ajalta alkaen ollut suomensukuisten genomia (ks. tarkemmin asiasta tämä tutkimusraportti; argumentit ja  lähdelainaukset). 
Suuriistanmetsästäjien haploryhmä on ollut aikaisemmin kivikaudelta nykyaikaan mennessä laajalla alueella, myös Skandinaviassa (N1c1), mutta haploryhmän esiintymistiheys on tietenkin vähentynyt erilaisten migraatioiden vuoksi jo neoliittisen vallankumouksen- ja kansainvaellusten ajoista alkaen. 
Toisekseen vanha väite siitä
, että olivatko Novgorodin hallitsijaksi valittu Varjaagit (tai sen päällikkösuku Rurikit) olleet alunperin Ruotsin, Suomen tai Baltian alueelta kerättyä kaupparyhmää (Kun esim. Ruotsin valtiota tai Ruotsia ei vielä silloin ollut olemassakaan). Ko. väite ei muuta sitä tosiasiaa, että Rurik on suomensukuisten N1c1 ryhmää, joka oli olemassa Skandinavian alueella, jo ennen germaanien neoliittisen vallankumouksen  uutta (I-ryhmän) genetiikka Ruotsissa. Siksi on huomattabva, että vaikka N-ryhmän väestöä löydetäänkin Ruotsista, Baltiasta tai Puolasta, se on silti alkuperäisen väestön eli suomensukuisten genetiikkaa. 

Siksi Rurikin suku ei ole esim. ruotsalaisille enemmistönä olevaa I -  (tai R1b-) haploryhmää, vaan aleen alkuperäisväestön suomalaisten genetiikkaa, joka on ollut siellä kivikaudesta saakka ja myös Nowgorodin perustamisen aikoina. Myöhemmät geenilisäykset Ruotsin alueelle ovat pääasiassa länsigermaanin ja maanviljelyyn leviämiseen liittyvää nuorempaa ajanlaskun jälkeisten kansainvaelluksien levittämiä haploryhmiä, joita nykyisen ruotsin väestöstä on valtaosa. 

HUOM!  
Mitään Rurikin yhteydessä usein (mm. aik. ruotsalaisten / häkkinen) väitättämää Varjagien Rurikin N1c1 - ruotsalaisuutta  ei ole ollut*, eikä voinut  ollakaan Novgorodin aikana (ks. väite Jaakko Häkkinen;  http://www.mv.helsinki.fi/home/jphakkin/SuomiN1c.pdf  kirjoitus kohta 4.). 
Se on anakronistinen* väite;
ei voi väittää Rurikia ruotsalaiseksi, koska Ruotsia tai ruotsalaisuutta ei ollut olemassakaan v.861, mutta suomensukuisten N1c1- (tai R1c-) haploryhmää oli jo tuolloin Novgorodissa, Suomessa, Baltiassa [Savontaus et al.] ja myös Skandinaviassa mm. Ruotsissa (ks. mm. family tree DNA). Siksi on tietenkin mahdollista että N1c1:n tarkennus L550 voi "mätsätä" jopa Ruotsissa, mutta silti se ei tee Rurikista ruotsalaista, koska N1c1 geenit ovat kuitenkin alkuperältään suomensukuisten geenejä (ks. tarkemmin tutkimusraportti mm. milloin Ruotsi ja ruotsinkieli ovat muodostuneet ja miten). 
 

 

Liettuan pakanvaltion hallitsijasuku Gediminid (Jagellot) ovat myös N1c1 haploryhmää:

On myös todettu virallisella geenimittauksella (ks. mm. Family Tree projeckt artikkelit), että Baltian alueen pakana-ajan hallitsija suku Gediminid (Joihin kuuluu mm. Jagello suku, johon kuului esim. 1500-luvulla  Turun -linnassa vaikuttaneen Suomen suuruhtinaan Juhana Herttuan vaimo Katariina Jagelloniga). Gediminid ja Jagiellot ovat samaa N1c1 haploryhmän suomensukuisten perimää, kuin heitä n. 400 - 600- vuotta aikaisemmin hallintansa aloittanut Rurikin - suku (Novgorodin lisäksi myös Baltian alueet ovat olleet alkuperältään suomensukuisten väestöjen laajaa aluetta, se on suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoria. Ks. asiaan liittyvät  tekstit ja lähteet näillä tutkimusraportin sivuilla). 
Tämä Gediminid - hallitsijasuku jatkoi 1400- luvulla
yhteistyötä Puolan roomalaiskatolisen maan kanssa, se oli hallitsijasukuna Liettua- Puola (johon kuului laajimmillaan myös Valko-Venäjä- Ukraina) valtioliiton aikana aina 1700- luvulle saakka (ks. Seppo Liukon kirjoitus ko. ajasta kertova mm. Liukon couryard artikkeli). Puola- Liettua valtioliiton hallitsijoiden N1c1 - alahaploryhmän liittymistä suomensukuisiin väestöihin täydennetään erillisellä artikkelissa - suomensukuisten väestöjen yDNA  tutkimukset, kirj. Seppo Liukko.

 

Onko esihistorian ja historian perusteella selvitettävissä, että Itämeren ympäristön väestö on ollut ainakin Kampakeramiikan aikana (5200- 2500 eaa.) suomensukuisia väestöjä:


Alueen alkuperäisen suomensukuisten olemassaolo on todettu geneettisten tutkimusten perusteella (Gotlannin metsästäjät /Uppsalan yliopisto), jo niinkin varhain kuin 3000 BC. 
Sen jälkeen on tapahtunut Itämeren alueen suomensukuisille mutaatio N1c1-ryhmään (n. 200- 2000 eaa.), jossa on muodostunut SNP - L550 + (HUOM! L1025 -). Sitä myöhempi on ns. suomensukuisten L550: lisäyksenä todettu Gediminid L550+ ja L1025+)) mutaatiot.
Jos esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa nykyään löytyy Rurik- tuloksia, niin nämä N1c1 (L550 +) tulokset olvat peräisin suomensuisista väestöistä tai mittaustulosten henkilöiden esi-isät ovat lähtöisin Suomesta. 
Esimerkiksi viikinkien N- ryhmän haplotyypit ovat ns. alkuperäistä (OF) suomensukuista väestöä Skandinaviassa. 
Suomensukuisten varjagi  haplotyyppien esi-isät voidaan pitkälti johtaa tulleen Suomesta ko. alueilleen.
Tämä tällä hetkellä mitattujen Rurki- ryhmän jäsenien-populaatio on FinnicVarjagit (FV). Tämä on historiallisesti osoitettavissa. 

Suuri määrä ko. N1c1 (L550+) haploryhmään kuuluvien henkilöiden esi-isistä on voinut tulla Suomesta, kolmen merkittävän muuttoperusteen aikana. 

1. Ensimmäinen on ruotsalaisten aseellisten joukkojen maahantulon yhteyteen ajoitettavissa tapahtuneeksi 1172 AD jälkeen (maanviljelijä suomalaiset (FFx). 
Suomen länsi-rannikolta siirrettiin 1100- luvun loppupuolelta alkaen suomalaisia Upplantiin- FINSTAN alueelle; Uppland-Bro,  Roslagen- Uppsala - Sigtuna (lähellä Tukholmaa, jota silloin ei varsinaisesti vielä ollut olemassa): Tämä suomalaisten siirto Ruotsiin tapahtui 1100 -1200 - lukujen aikana, suomalaisia ​​siirrettiin maanviljelijöiksi Upplannin alueelle. nämä länsi- suomalaiset voidaan merkitä (FFx) (PS. tämä oli ruotsinvallan väestöpolitiikkaa, silloin vaihdettiin väestöjä, ks. selvitys toisaalla tässä tutkimuksessa tästä on mainintoja mm. Pohjanmaan paikallishistoriakirjoissa)

2. Myös1300 -luvulla suomalaisia siirrettiin Keski-Ruotsin kaivosalueille. ns. Mines Finns (MF) ex. Kopparsberg ja Falun (ks.linkki: http://www.ukforsk.se/bok0/finnar.htm (Tätä mm. Proto Rurikien N- ryhmää on samalla siirtynyt nimenomaan Länsi- Suomesta Ruotsiin, ko. tutkimuksenkin perusteella. Näitä henkilöitä ovat todennäköisesti mm. Werme ja Östlund, viimeksi mainittu voi olla myös jo 1- vaiheen Roslagen - alueelle tulleiden suomalaisten jälkeläinen

3. Kustaa Vaasan poikien toimesta siirrettiin 1500-luvulta alkaen savo-karjalaisia sekä hämäläisiä Ruotsin suomalaismetsiin. Metsäsuomalaisten (kaskiviljelijät)  Forest Finns (FF) alueita olivat mm. Värmlanti, Taalainmaa ja Norlanti ja mm. Smålanti (Tarkiainen), jotka ovat levinneet sen jälkeen Ruotsissa laajoille alueille ja lisäksi Norjaan, Oslo- Hedmark väliselle alueelle, josta löytyvät Rurik- Finnic- Varangian genetiikkaa (Ks. linkki: http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/PDF/Seppo_Liukko-TABLE-Finnice-Varangian%20Rurik-Cluster,%20the%20source%201212MoglleyFylogen.tree.pdf

ITÄMEREN SUOMENSUKUISET: 
Suomensukuisilla Itämeren alueen nykyisillä väestöillä  on edelleen alkuperästä suomensukuisten N-ryhmän genetiikkaa. 
Vanha alkuperäisen suomensukuisten väestön  - haplotyyppi on N1c1 (OF) tai Etelä- FinnicBalt alueelta mitattujen (SFB)-
Karttojen mukaan suomensukuiset ovat olleet Euroopan  laajoilla alueilla - mm. Kampakeramiikan aikana  BC4500, aluksi huomattavasti etelämpänä kuin em. Kampakeramiikan alueilla. 

HUOM! Norsegermaanit (I ja R1a tai R1b- haploryhmää tuli Scandinaviaan pääasiassa vasta AD 300 jälkeen  ja Wikipedia alkuperäinen FinnsTribes kartta osoittaa, että vielä AD900 olivat suomensukuiset heimot Skandinavian ja Baltian alueilla (ks. kohta 3- linkki ja kartat).


Hämäläisiä ja savolaisia talonpoikia (mm. Liukkoja) määrättiin raivaamaan uusia peltoja kaskenpoltolla Ruotsiin (ja Norjaan) ns. suomalaismetsiin (Finnskogen) eli pääasiassa Keski- Ruotsin metsiin  ja ns. suomalaismaille (Finnmark) Taalainmaalle ja Hälsinglandiin sekä Norjaan.  
Nämä ruotsalaismetsiin tapahtuneet "väestönsiirrot" alkoivat Kustaa Vaasan poikien toimenpiteiden seurauksena, alkaen suurimittaisesti varsinaisesti jo 1580- luvulla, vielä 1600 - luvun alussa muuttoa tapahtui, myös Norjaan (Hedmark- Oslo väliselle alueelle), pääasiassa kuitenkin Värmlantiin, 

FOREST FINNS MUUTTOALUEITA: 
Kaskisuomalaisten muuttoa tapahtui Värmlantiin,
Taalainmaalle ja myös Södermanlandin metsiin, Kålmodeniin Itä-Göötanmaalle, Länsi- Göötanmaalle, Länsi -Närken Tyssligen- ja Knistan- pitäjiin sekä Länsi-Göötanmaan Tvideniin, josta muodostui Finnerödja, kun asutus oli pääasiassa suomalaista. Uusille alueille mm. Norrlantiin, Hälniglanntiin ja Jämtlantiin sekä pohjoiseen Västmanlantiin.

Korkiasaari -Tarkiainen 47-48:2000, Siirtolaisinstituutti- Historia 3. 

PS. Lainaus ko. kirjasta s. 51 Värmlannin vetovoima:
Keski-Ruotsin kaivosalueilta siirtyi paljon suomalaisia metsäsuomalaisten uuteen myöhäisempään päätukikohtaan n. 1600- luvun alussa (mm. Liukkoin) Värmlannnin  laajoille havumetsäalueille, Sunnen pitäjän pohjoispuolelle 

Seppo Liukko lisäys: Värmlannin uusia siirtolaisia Keski-Ruotsin kaivosaluilta saattoi olla myös nimeltään Werme -suku, jonka sukuhistoria tiettävästi alkaa n. 1550-luvun kaivosalueilta (netti). 

Metsäsuomalaisten määrä oli huomattava suuri osa Suomen (ja Ruotsin) sen aikaisesta väestöstä, on arvioitu muuttajia olleen jopa 20- 40.000 ihmistä (jopa 50.000), Gottlundin mukaan yli sadassa (100) Keski- Ruotsin ja Kaakkois- Norjan (Oslon itäpuolella) pitäjässä oli suomenkielisiä muuttajia, jopa yli 50 % joidenkin kylien sen aikaisista asukasmääristä, esim. Värmlannissa. 

FinnForest kartta: Arpad Sailo - Espoon kaupunginmuseo. 
Suomalaismetsiin muutto.
Mistä pääosin suomalaiset lähtivät (savo- häme) ja minne he päätyivät 1300- 1400 -1500 - 1600-luvuilla (alussa länsisuomalaiset Uppsala- Sigtuna -Värmlanti- Kålmorden - Falun- Norja jne. myös Tukholma [Roslagen]-  alueelta etelään ja pohjoiseen), näillä alueilla asuvilta metsäsuomalaisilta  ja myös Suomessa suomalaisilta henkilöiltä on löydetty uusien tulosten mukaan myös suomensukuisten N1c1 - haploryhmän (L550+) ns. Proto - Rurik - Varangian  yDNA :ta, 


Tämä viikinkien (Rurik-) N1c1 perimä Ruotsissa on todennäköisesti alkuperäistä suomensukuisten itämeren heimojen väestöä Ruotsissa tai sitten näitä Ruotsin kaivosalueille 1300-1400-luvulla sekä myöhempää suomalaismetsiin 1500-1600- lukujen muuttojen seurausta, joiden alkuperä  onkin lähtöisin Suomesta (ks. alla olevat suorat lainaukset ja asiantuntija lausumat)

Karttakuvan lupa 8.1.2013,- Valokuva Seppo Liukko 2012 on Espoon Kaupunginmuseon ja Arpad Sailon 
"Metsäsuomalaisten tarina"
näyttelystä. 
Metsässuomalaisten muuttoalueet, mistä - minne
, on kartassa tummennettu.

 
Näitä 1100-1400-luvuilla Tukholman ympäristöön ja kaivostöihin muuttaneita suomalaisia -  ja 1500/1600-lukujen metsäsuomalaismuuttajia,
oli myös huomattava osa kaikista silloisista ruotsalaisista (n. 10%). 
Sillä 1500- luvulla ennen Nuijasotaa suomalaisia oli  n. 300.000 ja ruotsalaisia oli vain hieman enemmän, vajaa 500.000 asukasta (Huom. mm. Skåne ei silloin kuulunut Ruotsiin, vuoteen 1658 saakka se kuului Tanskaan). 

 


Suomensukuisten väestöjen biologiset argumentit:

Huom. suku - ja autosomisten kromosomien ero.


Ihmisellä on 23 kromosomiparia,
joista vain yksi pari on sukukromosomia (miehillä Yx- ja naisilla Xx-kromosomit), muut 22 paria ovat em. autonomisia kromosomeja

Autosomisten kromosomien  kautta periytyvät ominaisuudet tulevat äidiltä että isältä ja näiden edeltäviltä lähisukupolvilta on saatavissa ns. lähisukulaisuustiedot (mm. Family Finder). 

Näiden perusteella periytyvät mm. ulkonäkö, lahjakkuus, taiteellisuus, perinnölliset sairaudet jne. 

Vaaleat ihmiset; 


Jääkauden ajan Alppien pohjoispuolisten alueiden eurooppalaiselle metsästyselinkeinon ihmisille on tuhansien vuosien auringonvalon vähäisyys (kaltevuus) vaikuttanut ihmisen muuttumiseen, biologisesti. Mm. ihonväriin on todettu vaalentuneen 10- 35. 000 vuoden aikana (D-vitamiinin - / auringonvalon vähäisyys verrattuna eteläisimpiin väestöihin). Tämä ilmenee väestössä, joka on asuttanut Eurooppaa viimeisimmän jo pitkän jääkauden aikana (CroMagnon alkaen n. 35.000 eaa.) ja joiden autosomisten kromosomien vaaleaa perimää on siirtynyt jääkauden maksimin jälkeisille väestöille, kuten suomensukuisille Y- DNA väestöille N1a > N1c > N1c1 (Tällainen siirtymä on todennäköisesti tapahtunut Ukrainan - refugin aikana - ja sen jälkeen). 
PS. suomensukuisten väestöjen metsästäjienkieli on ollut lingua - franca kieli, josta seurauksena ovat edelleen tunnistettavissa olevat laajat suomensukuiset kielialueet Euroopassa. 
Vanhimpien jääkaudella vaikuttaneiden eurooppalaisten väestöjen väripigmenttien määrä on vähäinen
ja se on tyypillistä erityisesti suomensukuiselle väestölle, jonka ns. tundravaaleus on levinnyt jääkauden jälkeisinä aikoina Ukrainan - refugista pääasiassa pohjoiseen ja länteen (mm. Hampurin- ja Kundan - kulttuurit, näiden kulttuurien siirtyminen jäänjättöalueille. PS. mm. Hampuri on jäämassojen alta vapautunutta aluetta). 
Jääkauden ajan vaikutuksen tunnusmerkkejä ovat vaaleus;
-iho, -silmät, -hiukset. Vaaleuskarttojen väestöt ovat olleet pääasiassa suomensukuisia, kuten erilaisissa tutkimuksissa on osoitettu  (mm. prof. Frost, vaaleuskartat, prof. Jonathan Rees,3.4.2008 Natural Blonde Hair...Recessive Genes... the last one alive will be from Finland, ks. tutkimusraportti). Myös näiden jälkeläiset ovat geneettisesti eniten suomensukuisia, vaikka ko. ihmisten puhuma kieli olisi vaihtunut indoeurooppalaiseksi tai vaaleus väistyvänä geeninä olisi jatkuvasti vähentynyt ja ehkä kokonaan väistynyt (SL; ks. geenitutkijoiden maininta; alkuperäisten eurooppalaisten, Cro Magnon metsästäjien, geneettinen osuus nykyväestöstä n. 65- 75%, Pääbo, Cavalli - Fortza, tarkemmin tutkimusraportti).
 

 

Ks. myös laaja tutkimus Itämerensuomalaisten alkuperästä, jossa professori Markku Niskanen toteaa tutkimustensa osoittavan jatkuvuusteorian puolesta ja sitä, että Finnic-baltic väestön vaalea iho, -hiukset, -silmät johtuvat mm. ihmisten jääkauden ajan pitkäaikaisesta oleskelusta vähäisen ultravioletti säteilyn alaisena. Lähde google suomennos ja alkuperäiskielinen en.: PDF/TheOrigin_ofthe_Baltic-Finns_prof.M.Niskanen.pdf

 

 

Suomensukuisten kantakieli ja indoeurooppalainen kieli - Neoliittinen vallankumous (kielenvaihdot):
 
Kantasuomenkieli
(esisuomi) on vanhimpia kieliä Euroopassa (-alkuperäiskieli), sillä kaikki muunkieliset väestöt (pääasiassa indoeurooppalaiskieliset) ovat tulleet Euroopan Alppien pohjoispuolisille alueille huomattavasti jääkauden maksimin jälkeen (lämpimien alueiden maanviljelyväestöä / paimentolaisia ei ole siirtynyt Alppien pohjoisalueille, ennen kuin lämpötilat ovat olleet elinkeinolle otollisia), eli vasta neoliittisen vallankumouksen leviämisen aikana. 
Ks. neoliittinen vallankumous;  tämä on Euroopan merkittävin migraatio ja sen vaikutukset ovat migraation määrään verrattuna vielä vallankumouksellisempia nimenomaan Euroopan elinkeinon- ja kieliolosuhteiden lähes täydelliseen muuttumiseen (muutoksen merkitystä on arvioitu mm. tässä tutkimusraportista lähdetietojen perusteella. PS. Geneettistä muutosta tapahtuu vain migraation verran - tai mutaatioissa)   

Neoliittisen vallankumouksen
jälkeen, eli n. 5500 eaa. jälkeen saapui Eurooppaan indoeurooppalainen kieli ja maanviljelys, jotka levisivät samanaikaisena tapahtumana (nauhakeraaminen kulttuuri levisi pääasiassa diffuusiona, siis vain 25% väestömigraation voimin). Tämän nopean maanviljelyn (ja ie - kielen) leviämisen metsästäjä- väestöjen (silloin ei enää suurriistanmetsästystä) alueille mahdollisti se, että Euroopassa oli maanviljelyyn erittäin sopiva nykyistäkin lämpimämpi ajanjakso (Alppien pohj. puolen vuotuinen keskilämpötila oli n. 2 C-astetta korkeampi kuin nykyisin, Dansgaard). 
On huomattava, että tätä uutta indoeurooppalaista maanviljelijöiden väestön siirtymää (migraatiota) on ollut korkeintaan 25- 35% alkuperäisistä metsästäjäväestöstä (Cavalli - Sforza). Maanviljelyn saapumissuuntana on ollut hedelmällisen puolikuun alueet Indoeuroopasta (alueena merkitys so. kaakkoon Euroopasta). 

Maanviljelyn ja indoeurooppalaisen kielen Eurooppaan välittäneet indoeurooppalaiset ovat peräisin hedelmällisen puolikuun alueelta, nämä muuttajat ovat lähtöisin nyk. paremmin tunnettujen valtioiden Turkki (Anatolia)  - Persia - Iran - Intia alueelta. (Ks. arjalaisuus - indoeurooppalaisuus; esim. Google, Wikipedia. Ks. myös äitilinjat neoliittisen vallankumouksen leviämisen yhteydessä).


Suomensukuisten kielien ja - väestön jatkuvuusteoria 
(
erikseen myös geneettinen jatkuvuusteoria, kirj. Seppo Liukko;):

 

Kielitieteen  suuri probleema; Suomensukuisten kielien suuri levinneisyys ja pieni alkukoti.
Nykyisin useat, jopa useimmat fennougristit kannattavat  suppeaa alkukotia (Volgan -mutka, joka on virheellinen päätelmä). Fennougristit perustelevat suppeaa alkukotia teoriaansa hyvin kyseenalaisin perustein. Perusteenaan ennen kaikkea se, että kaikki historiasta tunnetut kielelliset alkukodit ovat olleet melko pieniä. Ajatus on peräisin Afrikan, Etelä-Amerikan ja esim. Indonesiasta - Australiaan olevilla saarilla ja vaikeakulkuisissa viidakoissa olevista useista eri kielipopulaatioista. On huomattava, että Eurooppa eroaa em. viidakoista hyvin merkittävän syyn vuoksi; täällä oli jääkausi.

Euroopan kielitilanteen muodostuminen on lähtökohdiltaan, ko. sattuneesta syystä, täysin  erilainen kuin em. fennougristien suppeiden kielialueiden olosuhteet Kaakkois- Aasiassa, Sumatralla ja Afrikassa. 
Jääkauden maksimi (LGM) ajan 22.000- 16.000 eaa. aikana Euroopan väestöt pakenivat jäämassojen ja tundran leviämisen vuoksi, kylmyyttä pakoon refugeihin (Ukrainan ja Iberian - refugeihi, Alppien itä- eteläpuolella oli  aroja ja metsiä, joten siellä asuminen oli mahdollista). 
Tässä tilanteessa Ukrainan- refugin yhteiseksi kieleksi muodostui n. 4000 vuoden aikana sen hetken prestiisiväestön eli suurriistanmetsästäjien kieli, joka on ural - kielien pohjalta muodostui - suomensukuisten - kieli n. 16.000 eaa. alkaen. Jääkauden maksimin aikana muut mahdolliset kielet hävisivät, koska ne eivät olleet prestiisikieliä.
Ennen jääkauden maksimia ja varsinkin jääkauden jälkeiseen suurriistan metsästykseen tarvittiin laajat alueet, samalla suurriistanmetsästäjien yhteinen - suomensukuinen - kieli laajeni myös laajalle -alueelle Atlantilta - Uralille. Tämä tilanne jatkui jääkauden maksimin (LGM) jälkeen ainakin 6000 -7000  vuotta ennen kuin mammutti kuoli sukupuuttoon n. 8 - 10.000 eaa. Siksi suomensukuisten -uralilainen - kieli (ja - väestö N1c1 ja R1a) levisi Alppien pohjoispuolisten alueiden ja jäänsulamisreunan arojen ja tundra- alueen reunan ympäri Atlantilta - Uralille ja sen taakse (suurriistanmetsästäjillä ei voinutkaan olla mitään suppea Volgan mutkaa, suurriista liikkui laajalla alueella). Suomensukuisten metsästäjäväestöjen leviäminen pohjoisen suuntaan oli luonnollista, koska suurriista seurasi pohjoiseen päin siirtyviä aroja - ja tundra- alueita. Siksi jäänsulamisen jälkeen suomensukuiset siirtyivät Hampurin- Svidryn-  ja Kundan kulttuurista n. 10-12.000 vuotta sitten pohjoiseen, tapahtui jatkuvuusteorian mukainen siirtyminen Baltiaan ja Suomeen. 

Tämä on suomensukuisten väestöjen ja suomensukuisten kielien JATKUVUUSTEORIA. 


Suomensukuiset kielet ja - väestöt ovat  jääkauden jälkeisen ajan  vanhimpia Euroopassa. Suomensukuiset kielet ovat siten myös Euroopan alkuperäisiä kieliä yhdessä baskin kielen kanssa (LGM:n jälkeen). 

 

Suppean alueen lähtökohta, eli virheellinen Volgan- mutkateoria, on 1800- luvun vajavaisten tietojen ajalta. Se ei ole nykytiedon valossa relevanttia tietoa. Ajatus, että yksittäisten metsästäjä- pyyntikulttuurien asuttamat alat ovat pieniä, on virheellinen, se ei perustu arkeologiseen tai geneettiseen tietoon suurriistanmetsästäjien alueista. Suomensukuisten kielien alueet tietenkin eriytyivät pienemmiksi alueikseen suurriistan metsästyksen loputtua (syy; arojen- ja entisten tundra - alueiden metsittyminen), mutta suomensukuiset kielet olivat jo levinneet ja jääneet olemaan laajalle alueelle Euroopassa Alppien pohjoispuolella. Suomensukuiset kielet ovat edelleen laajalla alueella (suomalaisten-, virolaisten-, meänkielen -, Finnmarkin -, Venäjän- ja  Uralin alueet - Siperiaan sekä Unkari ja monet muut ny jo kielenvaihtaneet alueet  (ks. tarkemmin tutkimusraportti, nämä alueet näkyvät vieläkin, vaikka suurriistanmetsästäjien ajoista on jo n. 10- 12.000 vuotta.).
Väite että myös uralilaisen kielikunnan täytyy olla alkuaan peräisin joltain maantieteellisesti suppealta alueelta (Volgan mutkasta) on virheellinen, koska määritelmä ei sovi Eurooppaan.  Euroopassa jääkauden maksimin ajan vaikutusten vuoksi kaikki väestöt joutuivat "kokoontumaan" yhteen jään alta pois. Sellaiset arkeologisten kulttuurien alueet ovat olleet olemassa, jotka määrittelevät tämän hypoteesin (maanviljelyä tai indoeurooppalaisia kieliä ei vielä tuolloin ollut Euroopassa. On vain metsästäjäkulttuurien ajoilta Ukrainan / Kostenkin kulttuuri (ja löydökset, suurriistan metsästäjien kulttuurista) ja Iberian / Solutren kulttuuri Pyreneitten (Solutren). Näiden alueiden väestöjen lingua- franca kieleksi muodostuivat, Ukrainassa suurriistanmetsästäjien ural- kielestä suomensukuisten kielet ja Iberian - refugissa peuranmetsästäjien baskin kieli, joita väestögeneettisesti saamelaiset pääsiassa ovat. Saamelaisten kielenvaihto on tapahtunut vasta Hampurin - Brommen kulttuureissa n. 10.000 eaa.. Huom. tämän vuoksi alkuperäisten jatkuvuusteorian mukaisten suomensukuisten kieli on vanhempaa (alkanut jääkauden maksimin jälkeen n. 16.000 eaa.), kuin saamelaisten suomensukuinen kieli.   
Merkittävin muutos tähän tilanteeseen Alppien pohjoispuolella tapahtui vasta Neoliittisen vallankumouksen aikana Balkanilla n. 8000 eaa. ja vasta kun lämpötila salli maanviljelyn leviämisen Alppien - Mustanmeren välistä Pohjoiseen vasta n. 5500 eaa. alkaen. Tämän jälkeen maanviljelyn ekspansiivinen leviäminen ja sen kieli indoeurooppalaiset kielet (C. Renfrew) valloittivat lähes kaikki metsästäjien suomensukuisten kielien alueet (puhuttu kieli vaihtui), paitsi Baltian- Skandinavian, Suomen ja Venäjän pohjoisosissa. 
Myöhemmin vasarakirveskulttuurien esigermaanin levitessä Weikselin alueelta n. 3200 eaa. alkaen Baltiaan, Suomeen ja Ruotsiin, tuli suomensukuisten kieliin  lainasana muutoksia, mutta kieli ei vielä silloin vaihtunut näillä alueilla. 
Vasta kansainvaellusten aika muutti  mm. Novgorodin, Baltian ja Skandinavian suomensukuisten väestöjen asemaa. Puhuttu kieli vaihtui  n. 400- 1000 jaa. (AD)  aikana Baltiassa slaavin vaikutuksesta baltiksi ja mm. Ruotsissa germaanikielen vaikutuksesta pohjoisgermaanikieleksi. Samalla varsinkin Ruotsiin tuli maanviljelyn myötä uutta nuorempaa genetiikkaa, se tarkoittaa R1b ja I- haploryhmää. 

Ruotsista poiketen Baltian väestöjen suomensukuinen perimä on suurempaa,  nykyisinkin suomalaisten vanha geenit löytyvät myös Baltian väestöistä, sillä N1c1 ja R1a ovat edelleen vanhaa jääkauden jälkeisen ajan suomensukuisten väestöjen genetiikka (ks. tarkemmin kohta genetiikka ja tutkimusraportti).
Suomessa ja Virossa suomensukuisten kieli ei vaihtunut ollenkaan - jatkuvuusteoria.

 

Euroopan väestöjen määrittely alkuperän mukaan:

 

Cavalli - Sforza määrittelee, että  paleoeurooppalainen  (vaalea geeniperimä) tarkoittaa alkuperäisiä metsästäjäväestöjä (- tätä väestöä nimenomaan suomensukuiset metsästäjät ovat), joten ne ovat tässä määrittelyssä Euroopan alkuperäinen CroMagnon nykyihminen (sapiens-sapiens)- läntinen väestö. Itäistä väestöä ovat Aasiasta myöhemmin Neoliittisen vallankumouksen aikana Eurooppaan tulleita maanviljelijä - paimentolaiset eli  jotka ovat Euroopassa nuorempaa indoeurooppalaista geeniperimää (25- 35%). 
Vaikka Euroopassa indoeurooppalainen kieli on maanviljelyelinkeinon ylivoimaisuudesta johtuen vallannut lähes kokonaan valtakielen aseman (96%), ei alkuperäväestön perusgenetiikka ole muuttunut kuin em:n migraation- eli enintään 35%:n verran. Euroopan alkuperäväestön geenistö on edelleen pääasiassa vanhinta Euroopan nykyihmisen CroMagnon  (aurignac ja gravette - migraatoioiden) pääasiassa R1a tai N- haploryhmää, jonka "pitoisuutta" uudet hedelmällisen puolikuun väestöt ovat myöhemmin laimentaneet, tämä näkyy Y- DNA mittauksista, joita on tehty tämänhetkisessä väestötilanteesta. 

 

 

Ensimmäinen maanviljelyn leviämisaalto Eurooppaan on lähtöisin maanviljelyn "synty-" alueilta, Hedelmällisen puolikuun alueelta: 
Tämä Nauhakeraaminen kulttuuri eli Neoliittinen vallankumous (5500- 3500 eaa.)
vaimeni kivikauden lopulla ilmojen kylmetessä. Sen leviäminen päättyi Itämeren etelärannoille n. 3500 eaa. mennessä.

Neoliittisen vallankumouksen aikana tapahtui suuri määrä suomensukuisten metsästäjien kielenvaihtoja. Suomensukuisten kieli vaihtui hitaasti (ensin kaksikielisiä), silloin syntyi indoeurooppalaisesta kantakielestä murre, - esigermaani - mm. Itämeren eteläosat - Weiksel, nykyinen Wisla- joki, Puola (joki laskee Itämereen Gdanskin kaupungin kohdalta). 

PS. Ensimmäinen suomensukuisten metsästäjien kielenvaihto indoeurooppalaiseen maanviljelykieleen, kielten yhteisvaikutuksesta syntyi esigermaani ja vasta n. 3500- 4000 vuotta myöhemmin mm. suomensukuisten kielten ja  slaavilain vaikutuksesta (kontakteista) syntyi venäjän-, baltinkielet sekä em:n esigermaanin pohjalta länsigermaani ja pohjoisgermaani - ja mm. ruotsinkielet n. 800- 1000 luvulla jaa..  

 

Prof. Colin Renfrew 1987 teoria ks. saman ajan Euroopan väestömuutokset kartta
(=  Mc Evedy Euroopan kartta 4200 eaa. laajat Finns alueet):

Maanviljelyn - ja indoeurooppalaisen kielen leviäminen Eurooppaan ovat tapahtuneet samanaikaisena tapahtumana kivikaudella n. 5500 eaa. alkaen. Neoliittinen vallankumous Euroopassa on maanviljelyä levittänyt kulttuuri. Näistä ensimmäinen kutsutaan nauhakeraamiseksi kulttuuriksi, jota seurasivat nuorakeraaminen kulttuuri, joka mm. pohjoismaissa tunnetaan nimellä vasarakirveskulttuuri.

Ks. Colin Renfrew sivun asiasisältö: 
Neoliittinen vallankumous toi  indoeurooppalaiskielistä väestöjä Eurooppaan, jotka levittivät samalla indoeurooppalaisia kieliä. 
Tämä maanviljelyä levittänyt väestö saapui Eurooppaan Anatoliasta eli Indoeuroopasta (indo = kaakkoon jstkn. eli tässä Euroopasta)
.

 

 

Toinen lievempi ns. miesryhmien levittämä maanviljelyn leviämisaalto:

 

Nuorakeraamisen kulttuurin leviäminen on tapahtunut Weikselin esigermaanikieliseltä alueelta pohjoiseen Baltiaan ja Suomeen n. 3200 eaa. alkaen. Tätä kutsutaan myös esigermaanikieliseksi vasarakirveskulttuuriksi (tässä vaiheessa ei tapahtunut metsästäjien kielenvaihtoja, vaan lainasanat muuttivat alkuperäisten suomensukuisten kieltä (varhaiskantasuomi)  Baltiassa ja Suomessa (Ruotsissa) itämerensuomenkieleksi (kantasuomi). 

Maanviljelyn alku on aloitettu Suomessa jo vasarakirveskulttuurien tullessa ainakin n. 3000-2500 eaa. mennessä sekä karjatalous todennäköisesti hieman myöhemmin, Kiukaisten kulttuurin aikana noin 2000 -1500 eaa. aikana. Tästä ennen ajanlaskua olleesta maanviljely- karjataloudesta on Suomessa tehty naudan luulöydös Lounais- Suomen Nakkilan -alueelta, joka on ajoitettu 

(ks. em. liittyen: kielitieteen ajoitus- väitteiden virheet tulevat esiin siitä, että ko. maanviljelyn elinkeinot olisivat tulleet Suomeen vasta ajanlaskun vaihteessa tai sanottiin myös ko. tutkimuksessa "mieluimmin 800-luvulla, eli silloin kun suomalaiset olisivat saapuneet Suomeen"). 
Kumpikaan kielitieteilijän väite ei ole OK (SL).
Tähän löytyy mm. lähde:
http://yle.fi/uutiset/loyto_paljastaa_muinaisnaudan_salaisuuksia/2322412

 

EUPEDIA KARTTA  ajalta 2800- 2500 eaa. tilanteesta Euroopassa. 
Suomensukuisten ja su- kielisten (Uralic- Finnic speakers Ceramic Comb Pottery) Kampakeraamisella alueelle nousi Indoeurooppalaista väestöä ensimmäisen kerran 
(se on ensimmäinen ja  varhaisin ie- väestöjen /- kielisten  ensimmäinen saapuminen jääkauden (LGM) jälkeiselle jäidenjättömaan alueelle). 
Sininen alue (Finnic- area) oli suomensukuisten ollut aikaisemmin ollut Weikseliltä - Uralille, tässä n. 2500 eaa. tilanteessa keltaisella merkitty alueella on jo Nauhakeraam.- vasarakirveskulttuurin väestöä assimiloitunut alkuperäväestöön - metsästäjäväestöön (joka oli tämänkin jälkeen edelleen enemmistönä ko. alueila). 
Nauhakeraamista maanviljelyä levittäneitä miesryhmiä on saapunut harvakseltaan (
keltaisilla pilkuilla merkitylle su- alueelle), jotka tulijat assimoloituivat täydellisesti alkuperäisiin suomensukuisiin (Finnic) , väestöihin, naiset olivat su- kielisiä, joiden äidinkieli jäi näiden jälkipolville (siksi- näillä alueilla kieli ei vielä vaihtunut, eikä Estonia - Finland ollenkaan). Vasta suurten kansainvaellusten jälkeen mm. Baltiassa ja Novgorodissa suomensukuisten Finnic - su- kieli vaihtui hiljalleen balttoslaaviin ja venäjään alueen eteläosissa n. 900- 1600- luvulle mennessä.

 

 

 

 

Kansainvaellukset 400- 800- luvuilla:
Myöhemmin suomensukuisten kielenvaihtoja tapahtui kansainvaellusten seurauksena hyvin laajalti ja silloin slaavien vaikutuksesta mm. Novgorodin ja myöhemmin koko Venäjän alueella alueella hiljalleen venäjään kieleen, Baltiassa itämerensuomesta balttoslaaviin ja Skandinaviassa länsigermaanien vaikutuksesta pohjoisgermaaniin (mm. ruotsi) vasta n. 400 -1000- lukujen aikana. 

PS. Skandinavian Viikingit (Suomalaiset N-ryhmän Varjagit)  800- luvulla olivat pääosin alkuperältään suomensukuisia väestöjä (N-haplogroup), jotka ovat vaihtaneet puhumansa kielen pohjoisgermaaniin em:lla tavalla. (Ks. tarkemmin tutkimusraportti
).

 

Neoliittisen vallankumouksen aikana ja sen jälkeen tapahtui kielenvaihto alkuperäiskielistä indoeurooppalaisiin kieliin:

Indoeurooppalaiset kielet (germaani- slaavi) ovat maanviljelyn vuoksi levinneet lähes koko Euroopan alueelle (96%), vain alkuperäiskielet suomi ja baski ovat jääneet jäljelle. Vaikka tämä indoeurooppalainen maanviljelyä levittänyt väestö oli määrältään vain 25-35% :n alkuperäisväestöstä niin ko. maanviljelykieli levisi voimakkaasti nimenomaan sen vuoksi, että maanviljely oli elinkeinona ylivoimainen metsästykseen verrattuna (uuden elinkeinon kieli kannatti oppia). Tämä uusi väestö on assimiloitunut alkuperäisten vaaleamman (tundravaalean) suomensukuisten metsästäjäväestöjen kanssa, niin nyk. Venäjän, kuin Keski-Euroopan alueilla. Assimiloitumisen jälkeen Alppien pohjoispuolisen alueen eurooppalaiset ovat (nykyisinkin) pääsääntöisesti vaaleampia kuin neoliittisen vallankumouksen aikana saapunut indoeurooppalainen väestö (ks. edellinen kohta väestön vaaleus, prof. Frost ja tarkemmin tutkimusraportti). 

Suomensukuisten kielten puhuma- alueet ovat edelleenkin  laajalla - alueella Euroopassa; edelleen nyk. valtioiden alueilla mm. Suomi- Ruotsi- Norja - Viro- Venäjä (Uralin taakse) - Unkari - Romania ja aikaisemmin laajemmalti Alppien pohjoispuolisilla alueilla mm. Baltiassa (ks. tämän tutkimuksen selvitykset lähdetietoihin perustuen, lainauksia tutkijoilta).

Siksi tässä tutkimuksessa esitetään kritiikkiä joidenkin em. kielitieteen haarojen tulkintaan Baltian väestöjen alkuperästä ja esim. baltinkielen iästä ja vaikutuksesta suomensukuisten kieliin (tässä tarkemmin merkityksestä mm. paikannimistöön). Tässä tutkimuksessa on  aineistoanalyysin ja lähdetietojen perusteella vahvistunut tieto, että Baltian väestö on ollut aikaisemmin ja alkuperältään suomensukuisten kielien puhuma- aluetta, siksi tällä tutkimus- perusteella mm. paikannimistön leviämisen analysointi on tehtävä todellisten väestöliikkeiden pohjalta (ks. erillinen lähdetietoihin perustuva artikkeli suomensukuisten väestöjen liikkeistä kampakeramiikan ajan jälkeen). 

Paikannimistön tai väestöjen esim. kivikaudella puhuman kielen tutkiminen yksinomaan
em:n kielentutkijoiden väitteiden pohjalta (mm. prof. R.Grunthal; kielitiede ei pysty tunnistamaan mitä kieltä ko. väestö on puhunut yli 6000 - vuotta sitten, lisää vastaavia esimerkkejä tutkimuksessa)  johtaa esihistoriaan liittyvissä asioissa tutkijaa harhaan, koska kielitieteen suomensukuisten väestöjen argumentoinnissa on (edelleen) merkittäviä virheitä. 
Yksistään niillä tiedoilla esim. paikannimitutkimus ei saavuta riittävää tieteellisiä tasoa, siksi em:n tyyppiset kielitieteen väittämät ja tutkimustulokset on aina tarkistettava muiden tieteiden kautta (kuten tässä tutkimuksessa). Asiaan liittyvät esihistoriatiedot on tarkistettava muiden  ajoituksen kannalta eksaktitieteiden- (mm. arkeologia, genetiikka) ja niiden antamien lähdetietojen avulla ns. poikkitieteellisesti (Ks. asiasta poikkitieteellistä tutkimusta tukeva lausuma mm. akateemikko Päiviö Tommila, Tieteessä Tapahtuu - lehti). 

On myös huomioitava mitä arvostettu kielentutkija prof. Jorma Koivulehto sanoo arkeologiasta: "Mitä lähinnä kielitieteen valossa voidaan sanoa suomen kieltä ja sen esiasteita puhuneiden ihmisten esihistoriasta; Arkeologia on suorastaan pakko ottaa mukaan, sillä arkeologialla on suuri etu kielenhistoriaan verrattuna - esihistorialliset arkeologiset kulttuurit voidaan nykyään luotettavasti ajoittaa " (Koivulehto, Studia Generalia, Syksy 2003:81-81). 

 

Nykytietoon perustuva genetiikkatutkimus ja siihen liittyvät muut biologiatutkimukset ovat arkeologian  ohessa niitä jotka tarkentavat väestöliikkeiden esihistoriallisia tapahtumia  (SL- ks. tutkimusraportti). 

Tässä tutkimusraportissa argumentoidaan tarkemmin Liukko - nimitutkimukseen liittyvänä asiana mm. vasarakirveskulttuurien saapumisaikaa, lainasanoja suomensukuisten alueille, baltinkielen ikää ja mistä kielistä nykyinen Baltian väestöjen kieli on lähtöisin, mikä on mm. baltinkielen lainasanojen suunta (mm. Wilh. Thomsen), ja miksi Liukon - nimi on säilynyt Baltiassa ja miksi se on levinnyt niin laajalti paikannimistönä mm. Suomessa (ks. kartta n. 300 paikannimeä, Liukko - paikannimistön alkuperä olisi kaskiviljelyalueen nimi, ks. tutkimuksen perusteet). 

 

 

Miten vanhimpien indoeurooppalaisten ryhmien (=esigermaanikielisen- vasarakirveskulttuurin maanviljelyryhmien) assimiloituminen suomensukuisiin väestöihin on tapahtunut ja milloin  
(ks. tarkemmin mm. prof. Jouko Vahtola, Suomen Historia 2004). 

 

Nuorakeramiikan ajan vasarakirvesryhmillä on ollut merkittävä vaikutus Baltiaan ja Suomeen jo n. 3200 - 2200 eaa. aikana, alueella asuviin Baltian suomensukuisiin - ja myös Suomen hämäläisväestöihin. Nimitutkimuksen argumenttien perusteella on nähtävissä, että nämä esigermaanikieliset kaskiviljely- ryhmät ovat vaikuttaneet merkittävästi paitsi kielen muuttumiseen varhaiskantasuomesta kantasuomeen, myös samalla tämän tutkimuksen mukaisiin muinaissuomalaisten vanhimpien nimien käyttöön ottoon -  paikannimiksi, kuten Liuko- Liukko ja Lauko- Laukko nimet osaltaan osoittavat. 
Nämä vasarakirveskulttuurin migraatiot (miesryhmät) ovat tuoneet ko. lainasanat / - nimet suomensukuisten hämäläisten käyttöön nimenomaan Baltian kautta Suomeen (Ks. asiantuntijalausumat, joista on kirjattu suorat lainaukset, sekä nettilinkit tutkimusraportissa).

 

Tämä nimipari esiintyy myös Kalevalaisessa vanhemmassa loitsurunoudessa. Sitä nuorempi Kalevalamittainen runous mainitaan olevan kantasuomalaiselta ajalta, n. 1000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, n. 1400- 1700 vuotta ennen kansainvaelluksia (prof. Kuusi ja Anttonen). Kalevalaisten loitsujen lisäksi ko. nimet on erityisen usein argumentoitu virallisiin karttoihin läheisillä alueilla nimiparina Liukon - Laukon - muodossa paikannimistössä mm. Baltiassa ja Suomessa.  
Liukko - Luikko nimipesyeen  nimet ovat vanhoina muinais- suomalaisina niminä erityisen hyvin kalevalamittaiseen trokee- muotoiseen rytmitykseen sopivia sanoja / nimiä (tutkimuksessa ja liiteartikkeleissa esimerkkejä mm. Liukko - Laukko - nimiparin käytöstä Kalevalaisen runoudessa).


Tässä Liukko nimeen liittyvää nimi- ja paikannimiaineistoa analysoidaan lisäksi rinnakkain (poikittaistutkimuksena)
myös muiden tieteenhaarojen, kuten  arkeologian, genetiikan, biologian ja muiden tutkimusalojen argumenttien ja myös mm. kyselytutkimuksen avulla. Tämä tutkimus ottaa siten myös kantaa ns. poikkitieteellisesti nimitutkimuksen johtopäätelmiin. Tällä "ristimittauksella" eli useamman esihistoriaa tutkivien tieteiden tutkimusmetodien avulla ja pyritään tarkentamaan mm. esihistoriallisten ajankohtien tapahtumien todellisuus ko. nimitutkimuksen tapahtumahetkellä. Tässä tutkitaan ovatko tutkimuskysymyksien väitteet mahdollista tarkistaa ko. tietyn esihistoria- ajankohdan hetkellä, myös muun kuin kielitieteen väitteiden kautta. Tutkimusraportissa julkaistujen väitteiden argumentoinnissa pyritään varmistamaan tutkimuksen laatu vertailevan tutkimusmetodin ja siten useamman näkökannan kautta sekä tarkistetaan määritelmien todenperäisyys myös sisartieteiden kirjallisuuden ja asiantuntijalausumien avulla (ko. asiayhteyteen liittyvät merkittävät lainaukset on raportissa raamitettu ja lähde mainittu).

 

Lopuksi rakennetaan tutkimustuloksiin perustuen Liukko - nimitutkimuksen yhteenveto mm. nimen iästä, nimen syntyyn ja nimen laajan levinneisyyden syistä. 
Tutkimusraportissa käydään läpi tutkimusaineisto analyysin - ja mahdollisimman tarkan tulkinnan kautta, joiden perusteella etsitään vastauksia mm. seuraaviin tutkimuskysymyksiin


Onko Liukko - nimen etymologia / ikä tutkittavissa?
Mikä on Liukko - nimen alkuperäinen merkitys, ja miksi ko. paikannimiä on nimetty näin runsaasti?  
Miksi Liukko- paikannimistö on niin laajaa Suomessa? 
Onko Liukko- nimistö /- paikannimistö esikristillisen ajan muinaissuomalainen nimi? 

 

************************************************************************************************

Perusteluja Liukko - nimitutkimukselle (nimi- ja paikannimitutkimus):

 

Liukko - nimi liittyy suomalaisten esihistoriaan ja historiaan monin erilaisin tavoin. 
Liukko  - nimi on tämän tutkimuksen mukaan hyvin vanha muinaissuomalainen  nimi. Tässä tutkimuksen tiivistelmässä esitellään lyhyesti ne tutkimustulokset, joiden perusteella Liukko - nimeä voidaan perustellusti sanoa muinaissuomalaiseksi ja esikristillisen ajan nimeksi.

Liukko - nimen alkuperään liittyvää erilaista kirjallista aineistoa ja tutkimuksen valmisteluun sopivia argumentteja löytyy hämmästyttävän paljon.  
Tässä tutkimuksessa Liukko - nimeä on tarkasteltu aluksi mm. vanhojen- ja nykyisten laajojen karttatietojen perusteella sekä kielitieteen sana- / nimi - etymologiatutkimuksen ja paikannimitutkimuksen metodien avulla. Nimitutkimusta tarkastellaan erikseen mm. Liukko- paikannimistön alueilta tehtyjen arkeologisten löytöjen ja  rauta- / keskiajasta alkavien paikallishistoriatutkimuksien - sekä Liukko - paikannimistön nykyisten omistajien kyselytutkimuksen kautta.

Tämän jälkeen Liukko -nimitutkimusta ja sen johtopäätelmiä "tarkistetaan" usean muun tieteenalan tutkimusmenetelmän perusteilla (mm. arkeologian, geenitutkimuksen, ilmastotutkimusten ja väestöliikkeiden tutkimuksen; mm. maanviljelyn leviämisen- ja ajoitustutkimusten lähdetietojen avulla eli ns. poikkitieteellisesti). 

 

Paikannimitutkimuksen merkityksestä kielitieteelle:

Lainaus paikannimistön merkityksestä, ks. erittäin perusteellinen paikannimistön pro gradu 182 siv. Jenni Rimpeläinen: 

Nimistön tutkiminen oli ollut varsin mielivaltaista, kunnes 1800-luvulla paikannimistö havaittiin hyväksi kielihistoriallisen tutkimuksen materiaaliksi saksankielisessä Keski-Euroopassa. 

(Kiviniemi 1979: 4728; 1980a: 327; Ainiala – Pitkänen 2002b: 231; Mallat 2007: 23; Ainiala ym. 2008: 61.)

 

 

 

Onko Liukko - nimi on tutkittavissa? 


Liukko - nimi on yksi harvoista suomalaisista (paikan-) nimistä, joka on tutkittavissa. Liukko - nimi on riittävän erilainen muinaissuomalainen nimi, jonka pohjalta on löydettävissä mm. kielitieteellisiä perusteluja nimen käytölle, nimeämisperusteelle ja sen alkuperä olisi mahdollista ajoittaa.   


Tässä selvitetään myös kysymystä; Onko Liukko - nimi ns. esihistoriallinen nimi?

Asiaan liittyvänä johdantona löytyy merkittävä ja hyvin asiantunteva lausuma, joka on nähtävissä tämän seuraavan linkin kautta. Paikannimistöprofessori Eero Kiviniemi on asiantuntija, joka on rakentanut paikannimitutkimuksen- ja kielitieteen kannalta hyvin perusteellisen esityksen "Nimistö Suomen esihistorian tutkimuksen aineistona", jossa mainitaan perustietona, että vanhin asutusnimistömme liittyy jo vasarakirveskulttuurien esigermaanisiin nimiin (esigermaanisiin lainasanoihin, jotka uudemmat etymologiset sanakirjat vahvistavat).


Tämä vasarakirveskulttuurien aika ja esigermaanikielen lainasanaan perustuva seikka on osoittautunut alusta alkaen, tämän 2005 alkaneen, tutkimuksen perusmääritelmäksi. 
Kiviniemen lausuma on tutkimuksen tässä vaiheessa todettuna (2011), että se on harvinaisen hyvin ajateltua ja luotettavaa tietoa. Se antaa perustutkimuksen mukaisen pitävän pohjan, tutkittaessa muutoinkin suomensukuisten väestöjen vanhinta asutushistoriaa (kuten tässä Liukko- nimitutkimksessa). Lausuma on kestää myös hyvin ns. poikkitieteellisen tarkastelun. Poikkitieteellisessä tutkimuksessa tarkastellaan väitteitä myös arkeologian ja mm. genetiikan kautta. Tämä Kiviniemen vuoden 1980 määritelmä on hyvin monien argumenttien ja - tosiseikkojen perusteella tarkasteltuna hämmästyttävän hyvin todelliseen asutushistoriaan pohjautuva lausuma


Tässä Liukko - nimitutkimuksessa on alustavan tutkimusaineiston perusteella otaksuttu Liuko- Liukko- nimen ajoituksen alkuperäksi nimenomaan nuorakeraamisen vasarakirveskulttuurin saapuminen ja leviäminen n. 2800- 2200 eaa. Suomeen. Kulttuuri toi samalla maanviljely-kaskiviljelyn ja samalla siihen liittyvät esigermaaniset lainasanat Suomeen ja suomensukuisten väestöjen käyttöön. Tämä on siis tapahtunut jo kivikaudella. 
Näiden esigermaanisten lainasanojen  siirtyminen suomalaiskieliin jo varhaiskantasuomen aikana on nähtävissä myöhemmässä itämerensuomessa /  kantasuomessa. Tämä seikka on selkeästi on todettu useissa nykysuomen etymologisissa sanakirjoissa (tästä tarkemmin tutkimuksen eri kohdissa). 
Liuko- Liukko - nimitutkimus osoittaa osaltaan ko. esigermaanisen lainasanaston olemassaolon, n. 2800- 2200 eaa., suomensukuisten väestöjen Baltian ja Suomen alueilla, siis huomattavasti ennen myöhempiä (nuorempia) germaanisia lainasanoja (jotka ovat pääosin vasta ajanlaskun jälkeen tapahtuneita siirtymiä).
 
Liukko - nimitutkimuksen loppuyhteenvedon perusteella on tunnustettava,
että professori Eero Kiviniemen alla olevassa lainaus; vasarakirveskulttuurista ja esigermaanin vaikutuksesta suomensukuisten kielten vanhimpaan asutusnimistöön, on sisältänyt todellista - ja luotettavaa perustietoa. 
Kun verrataan tätä tietoa joihinkin nykyisiin kielitieteilijöiden lausumiin (esim. baltinkielestä  ja sen lainasanoista), on valitettavasti todettava, että asutushistorian todellinen tieto on osittain - ja ainakin ajoittain kadoksissa joissakin kielentutkijoiden julkaisuissa. 

Tämän tutkimuksen eri argumenttien tarkastelussa ja asiantuntija lainauksissa kuitenkin selkeästi on nähtävissä, että Eero Kiviniemen vuonna 1980 esittämä lausuma on oikea ja kestää tieteellisen tasonsa edelleen. 
Siksi myös tämä Liukko - nimitutkimuksen yksi lähtökohta tiedoista on se, että Liukko- nimi olisi vasarakirveskulttuurin aikaisesta esigermaanikielen lainasanasta johtuva sana (liuti> Liukko on kaskiviljely- joukkoa kuvaava sana), joka on otettu suomensukuisten aluilla asuvan väestön käyttöön ryhmää ja myöhemmin paikkaa tarkoittavana nimenä. Liuko- Liukko - nimi on nähtävissä edelleen varsinkin Itämeren altaan ympäristössä. 

Kaskenpoltto (kuva Seppo Liukko)

   

 

Tässä paikannimistöprofessori Eero Kiviniemen esitelmästä lainattu lausuma:

Vanhimman asutusnimistön iästä... 

Sillä vanhin asutusnimistömme liittyy monilta osin, joko vasarakirveskulttuurin aikaisiin esigermaanisiin tai myöhempiin germaanisiin nimiin, jonka nykyiset uudemmat etymologiset sanakirjat vahvistavat.

Eero Kiviniemi 1980:324 

 

 

Vanhimman esigermaanisen nimistön synty ajoittuu nimenomaisesti ensimmäisen vieraskielisen väestön saapumiseen suomenkieliselle alueelle ja samalla uuden elinkeinon - maanviljelyn käyttöön ottoon Suomessa  
(
siis vasarakirveskulttuurin migraatioiden aikaan n. 2800 - 2200 eaa.). 

Sen vuoksi nimien ikäämisessä on otettava huomioon kielitieteen määrittelyjen lisäksi myös arkeologiset asutusteoriat (jatkuvuusteoria / maanviljelykulttuurin saapumisajat jne.) sekä mahdollisuus, että asutus on jatkunut jopa kivikaudelta katkeamattomana nykyaikaan saakka ko. paikannimistön alueella.

Tässä tutkimuksessa on selvitetty mm. Liukon - nimisten paikkojen, pääasiassa Kansallismuseon eli Museoviraston arkistoihin kirjattuja arkeologisia löytöjä, niitä on todistettavasti olemassa ja niitä on myös tutkimuksen kannalta merkittävä määrä. 
Arkeologisten löytöjen perusteella on tehtävissä johtopäätelmä, että myös Liukko - nimisillä paikoilla on asuttu jatkuvasti, ja tämä jatkuvuus on ollut kivikaudelta - pronssi- rautakaudelle. 
Nämä tiedot osaltaan osoittavat asutuksen jatkuvuutta ja siten todennäköisesti myös Liukko - nimen jatkuvuutta kivikaudelta - nykyaikaan saakka
(ks. nykyajan Liukko- paikannimistö kartta- yllä ja em. arkeologiset arkistot - alla).

Arkeologiset kivikauden - pronssi- rautakauden- löydöt ovat tämän asian evidenssiä, nämä tiedot ovat kirjattu Museoviraston arkistoluetteloihin (tarkemmin alla, varsinaisessa tutkimusesittelyssä). Juuri tähän samaan arkeologiseen seikkaan viittaa myös professori  Eero Kiviniemi, joka on maininnut  asiaan liittyvänä seuraavaa:

 

Olen melko varma siitä, että vanhan asutusnimistömme selvittely tulee paljastamaan huomattavan määrän vanhaa germaanista henkilönnimistöä. Yleensä tällainen asutusnimistö on iättävä yhtä vanhaksi kuin katkeamattomana jatkunut asutuskin. Nimien ikäys liittyy siis olennaisesti arkeologisiin asutus teorioihin.    

Prof. E. Kiviniemi 1980
Tähän asiaan liittyvä alustus on esitetty Tvärminnen - symposiumissa; 
Suomen kansan esihistorialliset juuret 17.01.1980.


Liukko - nimi on tutkittavissa oleva nimi 
(etymologia- alkuperä- ikä- merkitys- tarkoitus):


Liukko - nimi poikkeaa selkeästi mm. luonto-
tai jotain yleisistä henkilökohtaista ominaisuutta kuvaavista nimistä, joiden taustaa on vaikea tutkia. Jos ko. nimellä ei ole "riittäviä" etymologisia kiinnekohtia nimen syntyhetkeen niin, ei ole mahdollista selvittää ko. nimen  ikää tai alkuperää eli ei yleensä löydy vastausta siihen, onko tällainen nimi ns. esikristillisen ajan nimi. On selvää että suomalaisten ns. ruotsinkielisistä patronyyminimistä esim. Andersson - Antinpoika- tyyppisistä  sukunimistä, voi jo suoraan arvata, että ne eivät ole esikristillisen ajan muinaissuomalaisia nimiä. 

Mutta toisaalta sellaisia suomenkielisiä mahdollisesti jopa hyvin vanhojakin sukunimiä tai paikannimiä, jotka ovat pohjaltaan luontonimiä tai sukunimiä esim. Virtanen- tyyppisiä, nimien ikää on vaikea tutkia ja silloin on mahdotonta määrittää sen ikää. Sillä luontonimessä ei yleensä ole ns. ajallista komponenttia, jolla ko. sanan / nimen etymologiaa voitaisiin tarkemmin tutkia. 

 

Liukko - nimi ei nykyisille suomalaisille sano mitään, sen merkitystä ei enää tunneta, eikä sen  tarkoituksesta ole ollut tietoa. Vaikka paikannimenä se on näistä em. propreista kaikkein yleisimpiä ja laajimmalle levinnein nimi Suomessa. Kaikilla paikannimillä on ollut aikanaan jokin syy, miksi sillä on juuri tämä nimi. Siksi on varmaa, että myös Liuko - Liukko nimellä on ollut jokin merkitys nimeämishetkellä, kun kyseinen paikka on tällä nimellä nimetty. 
Tämän vuoksi ensimmäinen Liukko - nimitutkimuksen selvitettäväksi asetettu kysymys kuuluu; 

Mikä on Liukko - nimen alkuperäinen merkitys, ja miksi ko. paikannimiä on nimetty näin runsaasti?  

Miksi nimi on niin laajalle levinnyt? 


Kielitieteeseen perustuvalla nimi- ja paikannimitutkimuksella on mahdollista selvittää Liuko- Liukko - nimen muinaissuomalaista alkuperää (etymologiaa): 

Liukko - nimen / sanan erikoispiirteet osoittavat, että nimi on ilmeisesti etymologiselta pohjaltaan tutkittavissa oleva nimi.

Milloin sellainen nimi olisi muodostunut äänteellisesti kantasuomen kieleen ja olisiko sen kantasanan alkujuuri peräisin jostakin hyvin vanhasta lainasanasta (superstraatista). 

Mistä se olisi peräisin? 
Liukko - nimessä on myös alkuperäiseen (esi-) varhaiskantasuomenkieleen kuulumaton iu - diftongi, jonka perusteella nimeä voitaisiin tutkia ja selvittää mistä ko. nimi on tullut Suomen alueelle ja milloin. 

Mikä olisi Liukko - nimen alkujuuren ajoitus ja - ikä?
Edellä mainituin perustein Liukko - nimen alkuperä näyttäisi olevan mahdollista selvittää ja nimen ikää olisi etymologisesti mahdollista ajoittaa.

 

Asutushistoriallisella ja arkeologisella paikannimitutkimuksella selvitetään pääasiassa Lounais- Suomen vanhimpien maanviljelyalueiden Liuko- Liukko - nimistöstä ja sen ikää. 


Liukko nimistön
tutkiminen on ollut mahdollista ja hyvin eksaktia, saatavissa olevan laajan Liukko - nimipesyeen etymologiatutkimusaineiston lisäksi, erityisesti myös ko. Liuko- Liukko-  paikannimistön alueilla olevien arkeologisten löytöjen perusteella. 

Museoviraston- ja muiden paikallismuseoiden luetteloissa on mainittu useiden Liukko - nimistön alueella löydettyjen kivi-, pronssi- ja rautakautisen ajan (- ja keskiajan) arkeologisia esinelöydöistä (ks. selvitys myöhemmin). Tällöin on myös arkeologianäkökulman kannalta mahdollista, että Liukko -  paikannimistö on säilynyt jopa kivikaudelta (n. 2500 eaa. ajalta alkaen) tai ainakin pronssi- rautakaudesta alkaen ko. nykyisillä Suomen paikannimikartoissa mainituilla paikoilla.

 

Lähdeaineiston- ja asutushistorian perusteella tehtävät alustavat johtopäätelmät:

Yksi perustavaa laatua oleva argumentti, ja samalla ehkä merkittävin lähtökohtatieto on tämän nimitutkimuksen tekijälle selvinnyt jo lähdeaineiston keruuvaiheessa. Se on, että Liukko - nimipesyeen paikannimistön levinneisyys Suomessa on hämmästyttävän laaja, verrattuna muihin nimiin, jotka eivät ole luontonimiä. 

Sen osoittavat nykyiset olemassa olevat karttatiedot, jossa yli kolmesataa (300) paikannimeä on merkitty  Liukko - nimen erilaisella variaatiolla, sillä "laaja nimen levikki tarkoittaa, paikannimitutkimuksen metodien perusteella, nimen erityisen vanhaa ikää".  

Mutta kuinka vanhaa, siihen liittyvää tutkimusta esitellään tarkemmin seuraavassa yhteenvedossa. Kysymykseen haetaan vastauksia samalla usean eri tieteenalan näkökulmasta katsottuna, eli yritetään varmentaa tutkimustuloksia  ns. poikkitieteellisesti, joilla voisi todistaa väitettä:  

 

Onko Liukko - nimi muinaissuomalainen esikristillisen ajan nimi ?

 

Liukko - nimitutkimus ja siihen liittyvä vertaileva paikannimistön tutkimus on tuonut esiin uutta tietoa myös muinaispitäjien vanhimpien paikannimistöön kuuluvien ns. nimipari- siirrynnäisten leviämisestä Suomessa ja samalla uutta aikaisemmin tutkimatonta tietoa Liukko - nimen laajan leviämisen syistä  sekä Liukko - nimen alkuperästä. 

Tutkimuksen perusteella on voitu selvittää mm. Liuko- Liukko - nimet ovat siirtyneet asutushistoriallisesti lähes saman aikaisesti muiden saman ikäisten muinaissuomalaisten nimien kanssa, kaskiviljelyn levitessä rannikolta sisämaahan.

Tällöin on puhe Liukko - nimen kanssa yhdessä, "samanaikaisesti" siirtyneiden, ns. nimiparisiirrynnäisten - nimien siirtymistä alueelta toiselle, samalla kun uusia maanviljely - kaskiviljelyalueita on otettu käyttöön. Nimistö on syntynyt, kun ko. paikannimi on "ensimmäisen" kerran nimetty (esimerkiksi kaskiviljelijöiden nimen perusteella) ja sen jälkeen väestön jatkuvuus ko. paikalla, on kaski- maanviljelyn seurauksena ollut mahdollista. Silloin myös nimen säilyminen väestön  muistissa on ollut jatkuvaa  ensimmäisiin "kirjallisiin" karttatietoihin ja siten nykypäiviin saakka. 

Tämä siirtyminen on tapahtunut rannikolta sisämaahan ja "yhdessä" jo ennen vakiintunutta maanviljelyä eli varhaisimmalla kaskiviljelyajalla, mahdollisesti jo pronssikauden lopulla tai vanhimmalla rautakaudella. 
Näiden vaikutuksesta ovat syntyneet paikannimistön vanhimmat kylien - ja talojen nimet, jotka toistuvat pronssi- rautakauden muinaispitäjästä toiseen, lähes saman muotoisina Lounais- Suomesta alkaen, Suomen vanhimmalla kaski- maanviljelyalueella.

Esimerkkinä mainittakoon Liuko- Lauko - nimien ja nimiparien muuttuminen samantyylisesti. Nimien käyttöönotto on tapahtunut samanaikaisesti ja ovat lähes samanikäisiä eli ovat vastaavan etymologian omaavia. Ne ovat käyttöön otettu suomenkielisellä alueella germaanisperäisen lainasanan pohjalta ja ovat etymologisesti samanikäisiä. Nimen muuttuminen rannikolta sisämaahan mentäessä, on myös tapahtunut saman tyylisesti, kuten mm. Liuko > Liukola > Liukko  ja sen nimiparina usein esiintyvä Lauko- nimistö, joka lähtee Lounais- Suomesta alkaen  Lauko > Laukola > Laukko (Esiintyvät nimiparina kylien- ja talojen - sekä paikanniminä Turun ympäristössä ja Hämeessä)

 

Liuko- Liukola nimistä esim. Salo- Suomusjärven Liuko- talo, Turun- Rusko-Vahto alueen Liukolan kylä, Janakkalan Liukolan- talo tai Köyliön Järvenpään Liukolan - talon alueet, josta kartta (karttapaikka 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko)

Ks. tästä Liukola -Köyliö kartta

 

 

Nimipari Liuko- Lauko on löydettävissä jo Baltiasta alkaen. 

 Liettuan Liukon-ys on Liukon - kylä, jossa mm. Kossakovskien Liukon- hovikartano on sijainnut 1600- luvulta alkaen, Sirvintos - joen rannalla. 

Kuva 2008 Liukonkylä Seppo Liukko. 

                   

Koska Baltian väestön alkuperä, - väestön alkuperäinen kieli ja alueelle tulleet migraatiot vaikuttavat myös  Suomen lainasanoihin  ja mm. tämän tutkimuksen Liukko - nimeen merkittävästi, on tarpeellista perustella Baltian väestöliikkeitä ja mm. alueella uuden elinkeinon - maanviljelyn ja muiden myöhempien migraatioiden vaikutusta Baltian väestöön ja myös baltin kieleen.

 

HYPOTEESI (SL): 


Alkuperäisen liuko- germaanilainasanan / paikannimen tuleminen suomensukuisten alueelle jo Baltiasta alkaen osaltaan konkretisoi laajojen suomensukuisten asuma- alueiden olleen olemassa jo vasarakirveskulttuurien leviämisen aikana (n. 3200- 2000 eaa.). Nykyisen Baltian alueen Liuko-nimistö on siirtynyt lähes muuttumattomana paikannimistönä myös suomenkielisen Fennoskandian alueelle (pääasiassa nykyisen Suomen alueelle) välittömästi edellä mainitun Baltian maanviljelykulttuurin alkamisen jälkeen, siis ensimmäisen kaskimaanviljelyn leviämisen seurauksena. Tämän hypoteesin vaikutus  ja merkitys suomenkieleen ja suomalaisten asutusliikkeisiin on tutkittu (selvitetty) seuraavassa suomensukuisten balttiteoriaosassa mahdollisimman monelta suunnalta asiantuntijoiden lausumiin, kirjallisuuteen ja lähdetietoihin perustuen mm. kielitieteen, arkeologian (-jatkuvuusteorian-), genetiikan ja mm. paikannimistötutkimuksen metodien avulla, monipuolisesti sekä perusteellisesti. 

Nykyinen propri, on ollut vanhemman / aikaisemman väestön appellatiivinen ilmaus.

Ks.  em. Paikannimistötutkimukseen liittyvä pro gradu, Jenni Rimpeläinen. Siinä on mm. lähdeaineistomääritelmä, joka sopii myös Liukko- nimitutkimuksen lähtökohdaksi (hypoteesiksi):

Gottfried Wilhelm Leibniz esitti 1600- ja 1700-luvun vaihteessa ensimmäisenä ajatuksen, että jokainen propri on alkuaan ollut appellatiivinen ilmaus. 
Alun perin uusia tarkoitteita kuvaamaan ei olekaan tarvittu välttämättä heti erisnimiä.

(Nissilä 1962: 11; Kiviniemi 1975: 9; Ainiala ym. 2008: 23.)

 

SL Hypoteesin jatkoksi, esim. Liukko nimitutkimuksen sanan/nimen muuttuminen: 

Liuko- nimi on aluksi tarkoittanut kaskiviljelyä levittänyttä joukkoa - ryhmää, sitä  kuvaava esigermaanikielinen > lainasanan sanavartalo on ollut  liuti* > liuta. Sen jälkeen se on muuttunut  näiden kaskiviljelijöiden omakielistä kaskiviljelypaikkaa tarkoittavaksi appellatiiviseksi nimeksi  Liuko. 
Myöhemmin nimen alkuperäinen merkitys on unohtunut ja nimi on muuttunut / jäänyt paikan erisnimeksi eli propriksi.
Nykyisin nimi esiintyy laajalti proprisoituneina (usein ilman appellatiivista paikanmääritettä - pelto, -metsä,-lahti,-saari  jne.) erisniminä  Liuko- Liukola- Liukko- Liukkola. 


Liukko - nimitutkimuksen perusteiden lyhyt yhteenveto (argumentointi): 

Liukko - nimipesyeen nimiä on Suomen kartalla yli 300, mistä sellainen voisi johtua?
Tässä tutkimuksessa selvitetään
Liukko - nimen etymologiaa ja - nimen liittymistä suomensukuisten väestöjen alueelle tulleiden uusien migraatioiden asutusliikkeisiin ja vaikutuksiin Baltiassa ja Suomessa. Asiaa selvitetään laajaan tutkimusaineistoon, erilaisiin  argumentteihin ja lähdeaineistoon perustuen. Liukko - nimitutkimuksen  perusteita selvitetään tarkemmin tässä tutkimuksessa, sillä aikaisemmin tätä hyvin laajalle levinnyttä ja vanhaa esihistorialliselta ajalta peräisin olevaa sanavartaloa / nimeä ei ole jostakin syystä tutkittu etymologisesti tai paikannimistön perusteella (vaikka aineistoa on todella paljon). 
Liukko - nimi esiintyy myös suomalaisten kansanrunoudessa. Nimi on Kalevalaiseen loitsulyriikkaan ja on sen trokee muotoon hyvin sopiva nimi, siksi se usein Kalevalamittaisissa runoissa käytetty nimi  (myös sana- / nimiparina; liukko- laukko tai liukon - laukon). 
Liukko - nimitutkimuksen yhteenvetoraportti osoittaa, että kyseessä on hyvin vanha muinais- suomalainen nimi Suomessa (ks. myös tämän tutkimuksen osa 2).

Liukko nimen antoon liittyvää alkuperäistä  merkitystä ei ole  tunnettu, siis ennen tätä tutkimusta. Liukko nimien alkuperäistä merkitystä ei ole jostakin syystä edes tutkittu, vaikka se on yksi laajimmalle levinnein proprinen paikannimi Suomessa
Liukko - nimen tutkiminen on ollut vaikeaa siksi, että Liukko - nimistö on muuttunut muinaissuomalaiseksi propriksi jo niin kauan aikaa sitten, ilmeisesti jo pronssi tai rautakaudella. Ja että, se on muuttunut sellaiseen muinaissuomalaiseen eli kantasuomalaiseen muotoon, ettei sen alkuperäistä perustetta nimen käyttöön ottoon enää ole ollut tiedossa. 
Lisäksi myöhempien muiden kielien (germaani- slaavi) vaikutus suomen murteiden syntyyn tutkitaan tarkemmin. Kuten myös nuorempien pohjois- germaanikielisten kirjurien merkitys suomen nimistöön. Sillä ruotsinkielisten  ns. kirjurietymologia on jo keskiajalla "sotkenut" alkuperäisen muinaissuomalaisen (mm. Liukko- ) nimistön kuulemisvirheiden vuoksi. 
Sama tutkimusongelma liittyy myös  ruotsinvallan aikaiseen patronyymisysteemiin, joka on  "korvannut" usein vanhemman, jopa pronssikautisen kantasuomenkielisen- eli muinaissuomalaisen nimistön (erityisesti sukunimistön).  
Mutta onneksi, ainakin alkuperäisten kantasuomalaisten nimien tutkimuksen kannalta, ei kaikkia näitä nimiä ole korvattu patronyymeillä tai ruotsinkielisillä nimillä (PS. Kielenmuutos; varhaiskanta- suomenkielisellä ajalla tulleet esigermaanikieliset lainasanat ovat otettu käyttöön jo kantasuomenkieleen).

Ruotsinkielisten kirjurien mm. Liukko - nimen iu- diftongin tulkintavirheet ovat samalla   aiheuttaneet nimistön variaatioiden lisääntymisen. Siksi nykyisin  voidaan puhua Liukko nimipesyeestä. Näiden 1200- luvulta alkaen syntyneiden reversaalivirheiden vuoksi on syntynyt uusia nimivariaatioita Suomessa, jotka  osaltaan vaikeuttavat alkuperäisten suomalaisten nimien nimitutkimusta. 
Nämä ongelmat on tiedostettava ja siksi edellä mainittuihin tutkimuskysymyksiin on pyritty hakemaan vastauksia laajemmin, kuin yksinomaan kielitieteen- ja paikannimistö- tutkimuksen metodien avulla. 

Tarkoitus on ollut selvittää vanhimman esihistoriallisen (kivikauden aikaisen) väestöliikkeen eli vasarakirveskulttuurin aikana syntyneiden lainasanojen pohjalta syntyneet muinaissuomalaiset nimet (ennen pronssikautta käyttöön otetut nimet / paikannimet). Myös tutkia ko. nimien käyttöönoton syitä ja muinaissuomalaisiksi muuttuneiden nimien alkuperäisiä merkityksiä. Ja miten myöhemmät (esim. baltinkieli, ruotsinkieli, ylä- alasaksa jne.) kielivaikutukset /- kontaktit ovat muuttanet muinaissuomalaisia nimiä. 

Tutkimustavoitteena on selvittää Liukko - nimen etymologiaa mm.  tämän tutkimuksen mukaisilla, Baltian ja Suomen, suomensukuisten väestöjen alueilla ja selvittää miten näille alueille myöhemmin tulleet erilaiset uudet kielivaikutteet ovat muuttaneet suomensukuisten väestöjen puhumaa kieltä, sanastoa tai nimistöä erilaisilla uusilla syntyneillä murrealueilla. 

Koska suomensukuiset kielet ovat n. 12- 16.000 vuotta vanhoja,
on syntynyt jo kivikauden loppupuolelta alkaen useita suomensukuisten murteita (Baltiassa - Suomessa ja mm. Venäjällä). Murteet johtuvat vieraskielisten väestöjen kontakteista,  alkaen indoeurooppalaiskielisten maanviljelijöiden (nauhakeramiikka) saapumisesta  Eurooppaan n. 5500 eaa.  ja ns. toisen vaiheen leviämisaallossa Baltia- Suomi - Skandinavia alueelle vasarakirveskulttuurin (nuorakeramiikka) esigermaanikielistä johtuen n. 3200 eaa. alkaen. Eniten suomensukuisten kieli on muuttunut myöhemmin myös paremmin tunnettujen, rautakauden sekä kansainvaellusajan ja sen jälkeisistä kontakteista johtuen (ks. asiaan liittyvänä väestöliikkeiden merkitys genetiikkaan, kielen vaihtoihin ja kielikontaktien vaikutus murrealueiden syntyyn,  ks. myös erilliset artikkelit).
Väestöliikkeiden-, arkeologian- genetiikan- biologian tietojenperusteella sekä kielenvaihtojen ja -kontaktien vaikutus mm. suomensukuisten kieleen ja esim. paikannimistöön selvitettävissä . Nimitutkimuksen pohjalla on oltava riittävä tieto esihistorian asutusteorioista ja - kirjoitetusta historiasta todellisten tapahtumien ymmärtämiseksi ja tutkimusaineiston analysoimiseksi. Sen jälkeen olisi myös mahdollisuus selvittää Liuko - Liukko - nimen alkuperäinen merkitys, erityisesti paikannimenä, ja se aika milloin nimi on otettu käyttöön talojen- kylien- tai perheiden sukunimeksi. 

Liuko- Liukko -  nimistötutkimuksessa
tarkastellaan mahdollisimman usean eri tieteenalojen asiantuntijoiden lausumia, jotka saattaisivat vaikuttaa asiaa valaisevasti tutkimuksen kohteen Liuko - Liukko - nimen syntyyn ja leviämiseen. Tällaisia lainauksia on huomattavan paljon,  monesta erilaisesta lähteestä. Nimi- ja paikannimitutkimusta täydennetään, kielitieteen, arkeologian, geenitutkimuksen, väestöliikkeiden tutkimuksen avulla, sekä muiden, kuten paikallishistoriatutkimuksen / - historiatietojen kautta  Liukko- nimisiltä alueilta, josta voi ilmetä merkittäviä argumentteja tämän nimitutkimuksen kannalta.

Tutkimuksen laaja arkistotietojen-  ja erilaisten argumenttien lähteet, kuten myös monien asiantuntijoiden - / tutkijoiden lähdelainaukset on tutkimuksessa asiaan liittyvinä mainittu välittömästi ko. asian yhteydessä (viittaus tutkijan kirjallisuuteen tai lausumaan -lausuma- aika, vuosi : lähteen sivunro). 

 

Peruslähtökohtia tutkimukselle:

Tutkimuksen ensimmäinen ja tärkein lähtökohta on ollut allekirjoittaneen löytämä / havaitsema Liukko- nimien suuri määrä Suomessa. Liukko - nimen laaja levikki Suomessa merkittävää, ja se  on nähtävissä nykyisiltäkin kartoilta, vaikka osa vanhimmista alkuperäisistä suomenkielisistä nimistä on jäänyt  n. 1200- 1300 -luvulta alkaen muodostuneiden  ruotsinkielisen asutusalueiden alle. Tämä ruotsinvallan vaikutuksen aiheuttama muutos näkyy selkeästi paikannimistökartoista (nimiä muutettu ruotsinvallan aikana ruotsinkielisiksi ja alkuperäiset suomenkieliset nimet on pääasiassa jätetty sivuun tai muokattu suomenkielinen paikannimi  osittain ruotsinkieliseen asuun). 

Liukko nimistön kartat ja - paikannimistön / Liukko-talojen  tarkemmat esittelyt ovat koottu tämän tutkimuksen liitteeksi (kuva tai kartta ko. kohdassa).  
Liukko- nimipesyeen nimi esiintyy paikannimenä lähes 300:lla paikalla levinneenä tasaisesti koko Suomen alueella. 

Toinen tutkimuksen kannalta merkittävä havainto on tehty heti tutkimuksen alkuvaiheessa, että Liukko - nimessä on hyvin vanha iu- diftongi, joka ei perustu ruotsin- eikä baltin kieleen, koska näissä suomenkieltä huomattavasti nuoremmissa kielissä ei esiinny iu- diftongia (tässä kohdassa erityiset kiitokset paikannimistö- professori Eero Kiviniemelle, hyvästä vihjeestä).
 

Lainasanaan perustuvan paikannimen etymologista taustaa:


Vanhin suomenkielisten kosketus Baltian ja Suomen alueella ns. vieraskieliseen väestöryhmiin ja vanhimpaan indoeurooppalaiseen kieleen, on tapahtunut ilmeisesti  vasarakirveskulttuurien esigermaanikielen aikana, kun suomenkieliselle alueelle Baltiassa ja Suomessa n. 3000- 2200 ennen ajanlaskua (eea.) on tullut maanviljelyyn liittyviä esigermaanikielisiä ryhmiä (liuti).  Tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää Liuko - Liukko - nimistön alkuperä ja paikannimen leviämisen syyt Baltiasta Suomeen.  
Siksi olen tutkimuksessani paneutunut hyvin tarkasti Baltian ja Suomen alueen  ja metsästäjäväestöjen suureen esihistorialliseen muutokseen. Milloin saapui samanaikaisesti metsästäjien alueelle maanviljelyn kaskiviljelyä ja samalla varhaiskanta- suomalainen - metsästäjienkieli sai uutta maanviljelyyn liittyvää lainasanastoa -  esigermaanin lainasanoja, jotka muuttivat kielen kantasuomeksi n. 1000 vuoden aikana. 
Baltiassa suomensukuisten kieli muuttui Itämerensuomen kantasuomalaiseen muotoon (PS. väestön puhuma kieli ei vaihtunut). Nämä esigermaaniset lainasanat / muinaissuomalaisiksi muuttuneet sanat on otettu suomenkielisten käyttöön jo viimeistään 2000- 1500 eaa. aikana, ennen pronssikautta (kuten tämän tutkimuksen sanat /nimet; liuta> liuko) ja nimet ovat säilyneet suomalaiskielissä nykyaikaan saakka, tietenkin muuttuneena lievästi nuorempien kielivaikutteiden vuoksi (kuten nuoremmat germaanikielet esim. ruotsi). 

Kuten tutkimuksen etymologisessa osassa selviää on Liuko- Liukko- nimi säilynyt  suhteellisen samanlaisena, niin Baltiassa kuin Suomessa, vaikka Liettua- Latvia Baltian alueella kieli on vaihtunut suomalaiskielistä slaavin balttiin (alla tarkempi selvitys suorine lähdelainauksineen). 
Liukon - nimi on säilynyt myös Baltiassa, koska suomenkielellä on "lainasanoja säilövän" pakastimen ominaisuuksia (prof. Jorma Koivulehto). 

Baltiassa itämerensuomenkielinen  (ism.) aika on jatkunut ajanlaskun vaihteen jälkeiseen aikaan saakka lähes muuttumattomana (
ainoastaan esigerm. vasarakirveskulttuurit n. 3200-2200 eaa. ja sen jälkeen Euroopan kansainvaelluksen ajat aiheuttivat suuren muutoksen), kunnes lopulta slaavin kielen vaikutus aiheutti Baltian väestöjen kielen vaihtumisen (vasta n. 500- 900 jaa. aikana Liettuassa ja Latviassa). 
Liukko nimi
on paikannimistö- argumenttien ja niiden tutkimuksen- sekä johtopäätelmien perusteella säilynyt Baltiassa ja levinnyt n. 2800eaa. -2200 eaa. aikana lähes samanmuotoisena nimenomaan juuri Baltian kautta Suomeen

Suomessa vanhin /alkuperäinen Liuko- ja Liukola - nimistö esiintyy paikannimistössä Lounais- Suomessa  Suomen vanhimmilla maanviljelyalueilla, josta se on levinnyt pronssi- rautakaudella hitaasti sisämaahan ja lähes  koko Suomen alueelle. Nimi on levitessään muuttunut jo karttatietojenkin perusteella vain hieman murrealueiden vaikutuksen vuoksi. Länsi- Lounais-  Suomen Liuko - Liukola-  nimi muuttuu itään päin mentäessä Liukko - Liukkola- muotoon. 

Tämä nimitutkimus on mm. arkeologian- , genetiikan - , biologian, kielitieteen ja - nimietymologian - sekä paikannimistötutkimuksen argumentteihin perustuva tutkimusselvitys (tutkimusraportti).
Selvitys on tarkoituksenmukaisinta aloittaa yleisesti tiedossa olevista Suomen alueen Liuko- Liukola - nimien paikannimistä  karttojen avulla. 

Tutkimus kokonaisuudessaan printattuna on n. 350 sivua - ks. myös kotisivun asiasisältö, vas. laita, tutkimukseen liittyvät lyhyet - ja asiaa täydentävät artikkelit (kirj. Seppo Liukko)


Liuko- Liukola nimistö Suomessa:

Ks. kartta alla tai klikkaa tästä Liuko-Suomusjärvi, Lemulan- kylä  
(ks. myös läheinen Liuhton- kylä) 

Vanhinta kaskiviljelyajan Liukon- nimikerrosta on Suomusjärven Liukon - talo Lemulan -kylässä (ks. myöh. Liuko- ja Lemu -Lemo nimiparit usealla paikkakunnalla Suomessa).  Myös Nousiaisten muinaispitäjään kuuluneen Ruskon Liukolan - kylä ja Maskun Lemun kunta/kylä ovat  ilmeisesti pronssi- rautakautista nimistöä Suomessa.

Kartta Salo- Suomusjärven Liuko -talo, Lemulan kylässä

       

      Kartta: 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. 

 

Suomen Liukon- nimistö on etymologialtaan ajallisesti samaa pohjaa kuin Liettuan Liukonkylät - Liukonys (alla alkuperäkielestä ja kielenmuutoksista johtuen tarkempi selvitys mm. iu-diftongista).

 

 

Baltian alueen esihistoriasta ja väestöjen alkuperästä:

Tässä hieman taustaa lähdetietoihin perustuen Baltian alueen väestöjen alkuperästä sekä ja miten ko. baltinkielen muuttuminen on tapahtunut, eriaikaisten migraatioiden vaikutuksesta.
On myös huomattava, että vanhat alkuperäiset suomensukuiset ja esigermaanisperäiset sanat ovat jääneet Baltian väestöjen käyttöön (substraatteina) , vaikka joidenkin sanojen merkitys on muuttunut mm. myöhemmän slaavin kielen vaikutuksesta Baltiassa nykyaikaan mennessä. 

 

Suomensukuinen esigermaanisia lainasanoja käyttänyt, Baltiassa asunut alkuperäinen suomensukuinen väestö, vaihtoi tai joutui vaihtamaan puhumansa kielen kansainvaellusten aikoihin, ja silloin kun slaavilainen väestö nousi Baltian - Novgorodin alueille (n. 800- luvulla  ja sen jälkeen).  Seppo Liukko 2009.

 

Slaavilaisen väestön saapuessa  Baltian-, Novgorodin-  ja Valko- Venäjän  suomalaisten alkuperäisasukkaiden alueille, suomensukuiset muutoinkin vaihtoivat puhumansa kielen slaavinkieleen (ed. kielistä muodostui myöhemmin venäjä).
Myös nykyisellä baltialaisten kielialueella uudeksi kieleksi muodostui slaavinkielien (sloveeni slaavin- puolan- ja venäjänkielen, ks. tarkemmin alla) vaikutuksesta baltin kieli, mutta vasta n. 400- 700 alkaen, mutta pääasiassa 1200- 1800 luvuilla. Venäjän alkuperäisten suomensukuisten laajoilla - alueilla kielenvaihto  suomalaiskielistä venäjänkieleksi jatkuu edelleen. 

 

Väite: Baltinkielen edeltäjä on ollut itämerensuomen murre (Seppo Liukko).

Baltinkieli on ollut itämerensuomen (ism.) murre, josta on muodostunut slaavin vaikutuksesta myöhemmin oma kieli
Vrt. kuten ruotsinkieli
länsi- germaanin vaikutuksesta (
jossa myös pohjana on suomensukuisten kieli, joka on muuttunut kansainvaellusajan rautakaudenlopulla länsigermaanin kielen vaikutuksesta ja vaihtunut sitten länsigermaanin- ruotsin kieleksi n. 800- 1000 luvulla).

 

Tässä Liukko - nimitutkimuksessa osoitetaan, että Liuko- nimistö on etymologisesti samaa pohjaa Baltiassa ja Suomessa. Sen vuoksi on perusteltava, miksi Liuko- nimistö on säilynyt Baltiassa, vaikka alueen kieli on vaihtunut itämeren- kantasuomesta,- kansainvaellusten jälkeen baltinkieleksi. Tämä tutkimus esittelee asiaan liittyvät argumentit - ja asiaan liittyvät lähdetiedot /- lainaukset, jotka osoittavat, että esitetty väite on mahdollista.

Kun jonkin rajatun alueen puhutun kielen, myöhemmän kielenarvioinnin lähtökohtana täytyy olla geneettiset ja väestöliikkeisiin perustuvat tosiasiat (miten kieli on muodostunut), on väitteeni ja hypoteesini, että Baltian alueen alkuperäväestön kieli on ollut itämerenvarhaiskantasuomi. Siihen ovat vaikuttaneet ensimmäisenä vieraskielisinä vasarakirveskulttuurien esigermaanikieli n. 2800 eaa. alkaen (tarkennettuna pieninä ryhmämigraatioina yhteensä n. 5% alueen asukasmäärästä - kuten myös Suomeen). Alueen väestön kieli muuttui silloin ko. lainasanojen vuoksi itämeren kantasuomeksi. Tällöin muodostuivat nykybaltin perus (pohja-) sanasto, jossa on n. 400- 600 suomensubstraattia ja lisäksi kantasuomessa (ja baltinkielessä) nähtävissä olevia esigermaanilainoja on lähes sama määrä kuin suomenkielessä niin, voidaan sano että nykybaltti onkin kielenä itämerensuomen murre. 
Voidaan puhua lainausmerkeissä, että baltinkieli onkin itämerensuomen murre, koska em:n Baltian suomensukuisten itämerensuomenkieleen on vaikuttanut vasta n. 400- luvulta alkaen slaavinkieli, ja sen jälkeen nuoremmat slaavilaiset kielet, kuten puola ja venäjä (kieli vaihtui balttoslaaviksi).
Tällainen lähes vastaava suomenkielen murre on mm. karjalankieli, joka on muuttunut Itämeren kantasuomesta pääasiassa vasta kansainvaelluksen n. 400- 800 luvun jälkeisen (Novgorodin hallintoalueen) slaavivaikutteen vuoksi, erona on se, ettei (itä-) karjalankieli ole vielä kokonaan vaihtunut venäjäksi (sisältää jo nyt hyvin paljon venäjänkielisiä lainasanoja ja ääntäminen muuttumassa slaavityyppiseksi). 

Esigermaanilainasanat aiheuttivat muutoksen suomensukuisten Itämeren altaan varhaiskantasuomenkieleen (mm. Baltiassa ja Suomessa). Syntyi kantasuomen murre. Murremuutos on tapahtunut vasarakirveskulttuurin vaikutuksesta.

Asiaan liittyvänä asiantuntijalausuma, professori Kaisa Häkkinen 

esigermaaniset lainasanat 
(vasarakirveskulttuurin ajalla - kivikauden lopulla)*:


Nämä lainasanat ovat äänteellisesti näin arkaaisia, että ne todennäköisesti ovat peräisin myöhäisestä kantaindoeurooppalaisesta murteesta. Niiden levikki on kuitenkin aivan suppea, ja osalla niistä on piirteitä, jotka ovat ominaisia balttilaisille tai germaanilaisille lainasanoille... 
Nämä lainasanat ovat varmaankin vanhempia kuin permiläisiin kieliin asti levinneet balttilaiset ja germaanilaiset lainasanat – joskin on mahdollista, että osa niistä on hävinnyt muista suomalais-ugrilaisista kielistä. 
Mahdollisesti näiden lainasanojen lainanantajakieli voidaan yhdistää ns. vasarakirveskulttuuriin, joka levisi itämeren seuduille n. 2000 eKr. 

Kaisa Häkkinen toteaa Nykysuomen Etymologinen Sanakirja (2004:14) teoksessaan myös, että kivikauden lopulta rautakaudelle jatkuneen kehityksen aikana lainasanoja saatiin etenkin "balttilaisista" ja germaanisista kielistä.

 

PS. Nykytiedon (arkeologia - genetiikka) perusteella vasarakirveskulttuurien aikana  on tapahtunut useita  esigermaanikielisten pienempiä migraatioita, maanviljelyryhminä Baltiaan ja Suomeen ja samalla on tapahtunut maanviljelyyn liittyvien lainasanojen siirtymistä suomensukuisten väestöjen alueille (Baltiaan ja Suomeen). 
Tapahtuma- aika on tutkimustiedon lisääntyessä siirtynyt aikaisemmaksi, vasarakirvesaika on ollut kivikauden lopulla n. 2000- 3200 eaa.
,
(ks. tarkemmin myös baltinkielen syntyajat, balttilainojen todellisuus; tutkimusraportti)
Germaanikieliset lainat tarkoittavat tässä nimenomaan vanhempaa germaanikieltä eli esigermaanisesta kieleltä eli vanhin kantaindoeurooppalaisen murrealueen murre  oli esigermaani)jonka   lainasanoja on siirtynyt em. migraatioissa suomensukuisille väestöille (kuten oli tapahtunut myös neoliittisen vallankumouksen aikana, ennen kielenvaihtoja, Ks. tutkimusraportti- SL)


Ks. alla tarkempi ja laajempi selvitys balttilaisen väestön suomensukuisesta alkuperäkielestä ja miksi vanhimpia kanta indoeurooppalaisen kielen esigermaanin sanoja (substraatteja) on suhteellisen nuoressa balttoslaavin kielessä erittäin runsaasti suomensukuisten sanojen lisäksi.

Baltin kieli pohjautuu vanhimmalta osaltaan suomalaiskieliin (alueen alkuperäisväestön kieli), ja vanhimpiin indoeurooppalaisiin (esi-) germaanikieliin. Siksi baltinkielen vanhin sanasto on suomensukuisten - ja indoeurooppalaisten vanhimman Euroopassa muodostuneen kielen - eli esigermaanin lainasanastoa (kuten Suomessa). Sillä myös Baltiassa tapahtui vasarakirveskulttuurien ja maanviljelyn leviäminen ohessa suomalaiskielien (murre-) muutos lähes samalla tavalla kuin Suomessa. Suomensukuiseen väestöön assimiloitui vasarakirveskulttuurin indoeurooppalaista- esigermaanikielistä väestöä (nämäkin geneettiseltä alkuperältään suomensukuisia n. 75-85%:sti).
PS. On huomattava, että slaavinkielisiä väestöjä ei Baltian- Novgorodin alueella ollut vielä tällöin, vasta n. 2000- 3000 vuotta myöhemmin (ks. myöhemmät perustelut / argumentit mm. kielitieteen, genetiikan, arkeologian ja väestöliikkeiden osalta).


Kieli ei silloin n. 3000- 2200 aikana vaihtunut Itämeren kantasuomesta germaanikieliksi,
mutta suomalaiskielen hitaan muuttumisen vuoksi balttilaisten kieleen jäi paljon vanhoja alkuperäsuomen - ja vasarakirveskulttuurin (indoeur.-) esigermaanin substraatteja. 

On siis varmaa, että
alkuperäisen suomalaiskielien pohja - ja samalla myös tälle Baltian alueelle n. 3000 eaa. saapuneen esigermaanin vaikutus, on huomattavan paljon vanhempaa kuin baltin nykykieli, joka on muodostunut vasta tällä vuosituhannella n. 400- 1000 jaa. aikana. 

Tässä  Liukon- nimitutkimuksessa huomioidaan miten ja miksi Baltian väestön alkuperäisen suomenkielen sanoja on jäänyt väestön käyttöön ja miten vasarakirveskulttuurien lainasanojen saapuminen tälle alueelle on vaikuttanut baltin nykyiseen kieleen ja mitä näistä esigermaanin maanviljelysanoista on jäänyt Baltian suomensukuisten väestöjen kieleen, ajalta noin 3000 vuotta ennen kuin itämerensuomenkieli vaihtui baltin kieleksi (esim. esigermaanikielen sanoista /nimistä; liuti* > liuta- Liuko)

Tämän vuoksi baltinkieliin (liettua, latvia) sisältyy hyvin paljon vanhimpia suomenkielen sanoja (substraatteina), kuin myös vanhimpia indoeurooppalaisten  (esigerm.) kielen superstraatti - sanoja (asiasta tarkemmin alla, esigermaaniset lainasanat Itämeren suomenkielisillä alueilla).  

Suomalaiskielien vaihtuminen baltin kieleksi alkoi vasta slaavin vaikutuksesta n. 500- 900 jaa. aikana ja vaihtui kokonaan vasta Liettua- Puolan yhteistyöunionin aikana,  länsislaavin / puolankielen - ja edelleen 1700- luvun jälkeen venäjänvallan aikana itäslaavin / venäjänkielen vaikutuksesta


Slaavilaista väestöä (sloveenit) saapui Karpaattien vuoriston ns. Unkarin kattilasta (unkarilaisten saavuttua sinne n. 500-  700 luvun aikana) Valdai - Itämeri alueelle n. 500- luvulta alkaen, kansainvaellusten loppupuolella vieläpä suhteellisen runsaasti, selvästi yli 15% alkuperäisasukkaiden suomensukuisten määrästä. Sen jälkeen slaavilaisten kieli vaikutti  baltialaisten alueen väestöihin ja puhuttuun kieleen niin merkittävästi, että baltialaisten kielenvaihto on tapahtunut osittain jo n. 800 - lukuun mennessä, mutta nykyiseen muotoonsa vasta n. 1800- luvun loppupuolella. 
Syntyi baltinkieli, pääasiassa em. kolmen kielen yhteisvaikutuksesta, (esi-) varhaiskantasuomen - ja esigermaanin  sanojen jäädessä baltinkielen vanhimmiksi alkuperäissanoiksi (substraateiksi)

Vanhimmat baltialaiset sanat ovatkin nimenomaan lainasanoja alueen vanhimmista kielistä peräisin (substraatteina). Nykybalttilaisille on en. kielien
sanastoa jäänyt alueen alkuperäisen suomensukuisten metsästäjä väestöjen kielestä ja myös myöhemmin alueelle n. 3000- 2800 eaa. alkaen muuttaneiden vasarakirveskulttuurien miesryhmien välittämää esi- indoeurooppalaisten maanviljelykielen sanoja (eli esigermaanin kielestä), jota nämä
nimenomaan maanviljelyä levittäneet nuorakeraamiset - eli vasarakirveskulttuurit silloin puhuivat. 

Usein väitetään, että suomenkielessä on n. 400-600 baltinkielistä lainasanaa, mutta asia on toisinpäin (evidenssiä; arkeologiset asutusliikkeet ja genetiikka, tarkemmin alla). 

Indoeurooppalaisten (-esigermaanien) väestöliikkeiden  esihistoriaa ja historiaa:

Baltinkielen vanhinta sanastoa ovat, Baltian alkuperäisasukkaiden eli suomensukuisten, suomalaiskieliset substraatit (lainasanat), joita on noin 400 - 600 sanaa. Lisäksi n. 2800- 2500 eaa. aikana alueelle saapui maanviljelyelinkeinon mukana, vasarakirveskulttuurien esigermaanikielisiä lainasanoja. Esigermaanikieliset lainasanat ovat indoeurooppalaisen kielikunnan tuontia ja myös vanhinta Indo - Euroopasta (Anatolia-Persia - Indus kulttuureista-) tuotua kielikerrosta Euroopassa

Ks. myös professori Jorma Koivulehdon artikkelin selvitys siitä, että esigermaaniset / kantagermaaniset lainasanat ovat suomensukuisten kielien (Baltian ja Suomen alueilla) vanhimpia lainasanoja. Hän esittää vahvan näytön, että balttilaiset lainat ovat nuorempia (Ks. SL -selvitys alla*) http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1971_380.pdf. 

Tämä Liukko - paikannimi ja nimitutkimus myös vahvistaa allekirjoittaneen Seppo Liukon väitettä siitä, että baltinkielen vanhimmat sanat ovat suomensukuisten kielien esi- varhaiskantasuomen sanoja ja myöhemmin substraattisanoja itämerensuomesta baltinkieleen.  Jäänteitä alkuperäisestä suomensukuisten kielestä.

*Koivulehdon Virittäjä- lehdessä ollut kirjoitus tavallaan myös todistaa, että suomensukuiset ovat asuneet alueillaan silloin, kun vasarakirvesgermaanit toivat maanviljelyn ja indoeurooppalaisen kielen lainasanoja suomensukuisten alueelle mm. Baltiaan ja Suomeen, esi- varhaiskantasuomenkielisenä aikana eli n. 2800-2200 eaa. 
Nämä vasarakirveskulttuurien (mies-) ryhmät assimiloituivat suomensukuisten kanssa. 
Tämän jälkeen Kiukaisten kulttuurin aikana maanviljelijöiden kieli Baltiassa ja Suomessa muuttui kantasuomeksi n. 1600 eaa. mennessä. Syntyi  itämerensuomenkielen kantasuomalainen muoto (murre).

Itämerensuomenkielen vanhimmat lainasanat ovat esigermaanista, ei baltista (siis myös Baltian alueen alkuperäiselle väestölle):

*Koivulehdon artikkelin lausumat tukevat myös selkeästi allekirjoittaneen hypoteesia germaanikielistä vasarakirveskulttuurien (maanviljelyä levittäneistä) väestöliikkeistä suomensukuisten alueille ja niiden ikää eli ajoitusta, milloin lainasanat ovat viimeistään saapuneet ko. suomenkielen kielialueelle (terminus ante quem, Virittäjä 1971 s.383), jonka myös Kustaa Vilkuna on tutkimuksissaan aikaisemmin todennut (Virittäjä 1970 s.273). 

Myös arkeologian tutkimustiedot sekä genetiikan nykyiset tiedot balttien alkuperägenetiikasta (N1c > N1c1)
osoittavat suomensukuisten asuneen Baltiassa ennen vasarakirvesgermaaneja (ainakin jo kampakeramiikan ajalla, mutta todennäköisesti jo suomensukuisten Kundan kulttuurin ajalta alkaen). Lisäksi maanviljelyn siitepölyanalyysit tukevat vasarakirveskulttuurien ja maanviljelyn levinneen Baltiaan ja Suomeen jo n. 3200 - 2800 eaa. alkaen.

Edellä mainituista kielitieteilijöiden ja arkeologien (mm. Huurre),  lausumista seuraa, että esigermaanikielisten miesryhmien ekspansio on tapahtunut varmuudella suomensukuisten alueelle n. 2000 -2800 eaa. (tarkemmin alla ko. asiasta).
Silloin on myös hyvin todennäköistä, tämän tutkimuksen mukaisesti, että Liuta > Liuko- Liukko sana / nimi on siirtynyt esigermaanisilta kaskiviljelijöiltä suomensukuisten käyttöön Itämeren ympäristössä ja sen jälkeen Suomessa. 

On täysin mahdollista, että  varhaiskantagermaanin liuti* sanavartalon johdannaisena on muotoutunut itämerensuomen alueella liuta ja  liuko sanat,  omine  ihmisryhmää ja kaskiviljelypaikkaa tarkoittavine merkityksineen. 

Edellä mainittu lainaetymologia on täytynyt tapahtua varhaiskantagermaanista itämerensuomeen (Johan Schalin,Virittäjä 1/2004:24-33). Laina  on ajoitettavissa kivikauden lopun maanviljelyn leviämisen aikaan ja siten myös vasarakirvesgermaanien migraatioon ja  kaskiviljelyn - karjanhoidon leviämiseen esi- / varhaiskanta- germaanikieliseltä Veikselin alueelta Baltiaan ja Suomeen.

Vasarakirveskulttuuri toi Baltiaan ja Suomeen samanaikaisesti maanviljelyn ja esigermaanisen maanviljelysanaston. 
Kaskiviljelyn ohessa Suomeen siirtyi Baltian suomensukuisten käyttämän Liuko- sanan lisäksi, sana - kirves -, nämä esigerm. kielen lainasanat tulivat Suomeen nimenomaan Baltian kautta.  Liuko- on kaskenkaatajien nimi kaskiviljelypaikoille ja kirves oli ko. kulttuuriin kuuluva kivikirves- puunkaatoväline.

Liuko- Liukko- sana / nimi on tullut Suomeen vasarakirveskulttuurin aikana ja nimenomaan Baltian kautta, mutta ei baltinkielestä. 

*Nämä nykyisen baltinkielen vanhimmat sanat ovatkin nimenomaan suomensukuisten vanhimpia sanoja ja osa vasarakirvesgermaanien esigermaanin kielestä 3200- 22000 eaa. aikana varhaiskantasuomeen siirtyneitä sanoja (SL)

 

Selvitän ko. baltin kielen ja Baltian väestöliikkeitä tässä tarkemmin, ennen varsinaista Liuko - Liukko- nimen tutkimusperustelua. Selvitys on tarpeen, koska tutkimuksen kohde Liukon- nimi, liittyy myös Baltian suomensukuisten väestöjen vasarakirveskulttuurin aikaiseen sanastoon.

 

Balttilaisvaikutuksesta suomenkieleen on ollut paljon vääriä tietämyksiä, ja nimenomaan joillakin kielentutkijoilla (jonka vuoksi   kritiikki lienee paikallaan). 
Suurin virhe syntyy nykyisin lainasanojen suunnasta,
ja epätiedosta onko baltinkieli vanhempi kieli kuin suomenkieli. Ja mitä kieltä baltit puhuivat ennen kielenvaihtoa.
Virheen ilmeisesti aiheuttaa trad. suomenkielentutkimuksen rekonstruointi, jolla saadaan suhteellisen hyviä tuloksia sellaisilla alueilla, jossa ei ole tapahtunut kielenvaihtoa, mutta ei sellaisissa kielenvaihtumis- tilanteissa, kuten Baltiassa on tapahtunut.  
Tässä; 
Baltinkieliset olivat aikaisemmin itämerensuomalaista väestöä, jolle tapahtui kielenvaihto slaavin vaikutuksesta.
Ns. balttilaista kieltä ei ole ollut  olemassa 1500 eaa. aikana kuten on väitetty, muinaisbaltti on muodostunut aikaisintaan n. 400- 1700 -luvulla slaavin vaikutuksesta ja vasta sen jälkeen kieli oli vaihtunut baltin kieleksi.

PS. Myös koko Baltia, balttilaisuus tai baltinkieli - balttoslaavi ovat tavallaan virheellistä spekulaatiota, koska määritelmä Baltiasta ei ole kuin korkeintaan 100- 200 vuotta vanhaa perua. Baltinkieli ei ole geneettinen väestömääritelmä, samoin on  germaanit tai slaavit määritelmä ovat ainoastaan kielitermejä, mitä kieltä ko. alueen väestö nykyisin puhuu.

Koska kielenvaihto on tosiasiaa on  myös väestömäärittelyssä ja alueen ko. puhutun kielen vaihtumisesta johtuen tunnettava kivikaudelta alkaen Eurooppaan saapuneiden väestöjen elinkeinon ja sen uuden kielen merkitys  alkuperäisille metsästäjäväestöille. 
Sillä vain genetiikka ja arkeologia pystyy parhaiten päättelemään mitä geneettistä väestöä ko. alueiden alkuperäiset väestöt ovat olleet esim. 36.000 eaa. alkaen tai jääkauden maksimin jälkeen Euroopan eri alueilla. Nykyinen puhuttu kielialue ei sellaista ilmoita. Kielitutkimuksen menetelmä nykyajasta taaksepäin (sanojen rekonstruointi metodi) ei tunnista kielenvaihtoa (SL).  

 

Baltian väestöjen kilenvaihto suomensukuisesta kielestä balttoslaaviksi on tapahtunut slaavinkielen vaikutuksesta. 
Ensiksi hyvin lievästi kansainvaelluksen alkuajoista, n. 400- luvulta alkaen (AD), kun Karpaattien alueelta siirtyneen slaavilaisen migraation ja sen sloveeninkielen vaikutuksesta suomalaiskieliin siirtyi länsislaavinkielen lainasanoja. 
Vasta keskiajalla ja sen jälkeen Baltian kielenvaihto nopeutui todella merkittävästi, kun länsislaavin puolankieli (- joka on läheisintä sukua tsekille ja slovakille-) oli 1300 luvulta alkaen vaikuttamassa Liettua-Puola personaaliunionin vuoksi. 
Puola-Liettua suurvalta -aikana mm. nykyisin balttilaisiksi mainittujen Liettuan- ja Latvian alueella kielenvaihto nopeutui, kun 1500-1700 - luvulla Baltian pääkieleksi määrättiin puola. 
Liettuan -Puolan unioniaikana ns. balttilaisuus ulottui
silloin Liivinmaalle, Valkovenäjälle ja myös Ukrainan alueelle, silloin länsislaavilainen puolankieli määrättiin virallisesti aatelisten käyttämäksi hallintokieleksi ja virallinen kieli oli silloin puola. 

Sen jälkeen balttilaisiin vaikutti vielä itäslaavinkielisen Venäjän valta, n. 1700- luvun lopulta 1900 luvulle saakka Baltian väestön- ja aatelisten hallintokieli oli venäjän kieli. 

Kaikkien näiden slaavinkielisten kontaktien ja kielimääräysten vuoksi
  alueen väestöjen kieli on vaihtunut alkuperäisestä varhaiskantasuomesta - ja itämerensuomesta balttoslaaviin

Määritelmä balttilaisuudesta on vain hieman yli sata vuotta vanhaa perua.
On anakronistista puhua balttilaisista lainasanojen lainautumisesta suomenkieleen, kun sellaista kieltä ei vielä silloin lainasanojen siirtymä aikana ole ollutkaan Baltian suomensukuisella väestöllä (suomen sanat ovat jäänteitä alkuperäisestä kielestä eli  substraatteja nykybaltin kielessä).

HUOM. Ihmisten genetiikka ei kielenvaihdossa muutu, ja alkuperägenetiikan (y- DNA:n )  on todettu geenitutkijoiden toimesta olevan edelleen lähes samaa kuin pääosin suomalaisten Tat C- N-  ja N1c1. Baltian alkuperäväestölle on tapahtunut kielenvaihto.


JOHTOPÄÄTELMÄ:


Balttilaisia lainasanoja ei ole voinut siirtyä suomenkielen ainakaan ennen 400- lukua
, kun baltinkieltä ei ollut vielä olemassakaan. Vanhimmat baltin sanoiksi väitetyt sanat ovat vanhimpia indoeurooppalaisia /esigermaanin sanoja, jotka olivat tulleet suomenkieliselle alueelle vasarakirvesaikana, huomattavasti ennen baltin kielen muodostumista, kuten tässä tutkimuksessa on osoitettu.

 

Kielentutkimuksen rekonstruointi ei tunne kielenvaihtoa (valitettavasti):
Jos on tapahtunut kielenvaihto, kuten balteilla, ei tällainen nykyajasta menneisyyteen taaksepäin oleva tutkimustapa ole oikea, se ei tunnista esim. kielenvaihtoa. Tutkimuksen tulokset ovat silloin virheellisiä, silloin tarvitaan sellaisia epärelevantteja selityksiä, jotka eivät ole enää sidoksissa muiden tieteiden kanssa, joiden perusteella olisi mahdollista selvittää, mitä on tapahtunut kyseisenä aikana esihistoriassa. 


Kaikkien poikkitieteellisten tutkimusten on oltava yhtäpitäviä samassa ajassa, esim. 3000 eaa., 1500 eaa, 500 eaa. tai 500 jaa, aikana. silloin kaikkien tutkimustuloksien mukaan, on todettavissa ko. todelliset tapahtumat. 
Tapahtumakulku ko. ajassa on silloin todettavissa, niin kielitieteen, arkeologian, genetiikan, tai muiden mittaustulosten esim. vaikka maanviljelyn alkuajat tunnistavan siitepölyanalyysin perusteella. Lainasanan etymologian / ajoitus ja siihen liittyvän tapahtuma on tarpeellista ja mahdollista todeta kaikilla tutkimustavoilla tapahtuneeksi, saman aikaisesti, poikkitieteellisesti. 
Silloin vasta hypoteesi on hyväksyttävissä oleva teoria. 

Seppo Liukko

 

Tästä balttilainojen virheellisenä tulkinnasta on esimerkkinä nykyisin ns. traditionaalinen kielentutkimus Suomessa, joka osaltaan pohjaa tietonsa sellaisiin vanhempiin tutkijoihin mm. Jalo Kalima lähteet 1906- 1934 (joita edelleen lainataan).  
Näissä kirjoituksissaan Kalima väittää (virheellisesti), että itämerensuomenkielen olleen samanaikaisesti sekä balttilaisen ja germaanisen vaikutuksen alaisena, josta mm. edellinen on alkanut aikaisemmin sekä: 

 

Kritiikki Kaliman ja Junttilan väitteistä balttivaikutuksen ajasta, ajanlaskun alku 100 eaa. - 500 jkr. on paikkansapitämätön väite (ks. alla olevat asiantuntijoiden lähde- lainaukset ja perustelut):

Balttilaisen vaikutuksen alku on asetettava viimeisen vuosisadalle ennen ajanlaskumme alkua. Noin 500 jkr. on varovaisestikin laskettuna äärimmäinen raja, sitä myöhempi aika ei tule kysymykseen

Em. lainaus tulee esiin, Santeri Junttila, Pro gradu, 2005, nettilainaus

 

Tässä esimerkki yksinomaan kielitieteen trad. menetelmiin pohjautuvan tutkimuksen virhepäätelmästä, tällainen määritelmä on kriittisesti tutkittuna harhaanjohtava väite.
Kuitenkin jo ennen, Kaliman virheellistä väittämää balttilainoista, oli ollut sellaisia tutkijoita kuten Karlsten, jotka ajoittivat ko. germaanikosketuksen huomattavasti kauemmas menneisyyteen (kuin baltti kosketuksetja olivat jo silloin lähempänä todellisuutta (mm. esigermaanisten lainojen iästä, verrattuna baltin sanoihin): 

Tanskalainen kielitieteen kuuluisa tutkija oli oikeassa jo vuonna 1869- 1890 (myöhemmin selkeää asiaa on sotkettu):


Lähimpänä totuutta oli mielestäni Wilhelm Thomsen, lähteet 1869-90. 

Thomsen arvioi jo 1800-luvulla, että baltinkielessä olevat suomen kanssa samanlaiset sanat ovatkin lainasanoja nimenomaan itämerensuomen- kielestä (ism.>) balttiin.
Ks. merkittäviä lausumia suomen > baltin samojen sanojen suunnasta ja ajasta mm. Vilkuna aikaisemmin ja  mm. Schalin, Virittäjä 1/2004:27. 

Tutkijana Thomsen tavallaan tiesi, että vanhin maanviljelysanasto suomensukuisten alueella oli vanhempaa kuin baltin kieli
ja ilmeisesti oletti suomensukuisten olleen kosketuksessa germaaneihin jo esigermaani- ajoilta alkaen. Eikä, kuten osa kielitieteilijöistä edelleenkin väittää, että vasta ajanlaskun jälkeen, ja että suuri osa suomenkielen lainasanoista olisi balttilainoja. 

Tämähän on ajoituksellisesti täysin mahdoton väite, sillä baltin kieltä ei ollut edes olemassa, silloin kun ko. balttilainojen siirtymisen väitetään tapahtuneen. Todellisuudessa suomenkielen balttilainoiksi väitetyt superstraatit ovat alkuperäisiä suomenkielen sanoja ja indoeurooppalaislainat pääasiassa edellä mainittuja vasarakirveskulttuurin maanviljelyyn liittyvää sanastoa (esigermaanin lainasanoja varhaiskantasuomeen). Tämä on tapahtunut ennen baltin kielen syntymistä, siksi baltin suomensukuisella väestölläkin oli ennen kielenvaihtoa balttoslaaviin vanhempaa indoeurooppalaista / esigermaanista lainasanastoa, joka on jäänyt Baltian väestön (Liettua-Latvia) nykyiseen  balttoslaaviin. Tämän Thomsen tiesi omalla tavallaan jo 1800- luvulla. 

 

Tutkija Wilhelm Thomsenin tutkimustyön liittyminen Liukko- nimeen (SL):


Keuruun Liukon- kylän rustholli, Iso- Liukon talo - ja karhunkaataja Kitusen metsästysalue Liukon karhukorpi ovat mainittuna Sakari Topeliuksen  v. 1875 ilmestyneen Maamme kirjan 2-luvussa, Suomen kansa.  
Nykyisin tämä Maamme - kirjassa mainittu harvinaisen suuri, rusthollitalon Ison- Liukon pirtti on siirretty museoksi Keuruun keskustan Nyyssännimelle.

Tähän Keuruun Liukko- taloon liittyy tämän kansainvälisesti tunnetun kielitieteilijän Wilhelm Thomsenin suomenkielen opiskelu, tutkimustyön alkuvaiheet sekä tutustuminen mm. Sakari Topeliukseen.

Vuonna 1867 Ison - Liukon talossa Keuruulla asui maailmankuulu tiedemies ja - kielitieteen tutkija Wilhelm Thomsen
Hän asui Liukon talossa, opiskeli suomenkieltä ja keräsi materiaalia em. 1869- 1890 suomenkielen- tutkimuksiinsa (Keuruun historia). 

Kuten tunnettua hän osasi myöhemmin hyvin suomenkieltä ja tunsi mm. suomenkielessä olevat maatalouteen liittyvät vanhimmat esigermaaniset lainasanat, joiden hän arveli, aivan oikein, olevan peräisin suomensukuisten vanhimmasta kielikosketuksesta eli esigermaanista (esigermaanin lainasanat tulleet varhaiskantasuomeen jo n. 2800- 2000 eaa.). 
SL- todistelu: Em. lainasanat olisivat lainautuneet baltinkieleen nimenomaan itämeren- kantasuomesta. Lainasanojen suunta on siis  vanhemmasta kielestä nuorempaan eli  balttiin. Tämä perustuu siihen tosiasiaan, että ko. suomenkielen lainasanat vanhempia kuin baltinkieli. Baltian alueen väestö on alkuperäistä suomensukuista väestöä, jotka ovat vaihtaneet puhumansa kielen balttiin vasta slaavinkielen aikana. Suomenkielen sanat baltissa ovat varhaiskantasuomen ja kantasuomen pohjaa. Suomenkielen esigermaaniset lainat ovat paljon (n. 2500 vuotta) vanhempaa kuin baltinkieli (joka on muodostunut kielenvaihdon seurauksena, vasta ajanlaskun jälkeen n. 400- 800- luvuilla).

PS. Historian professori Sakari Topelius on hyvin tuntenut kielitieteilijä Wilhelm Thomsenin.

Lainaus Topeliuksen ajasta, joka osuu yhteen Thomsenin Suomen aikaan:

SAKARI TOPELIUS SIPOON KOIVUNIEMESSÄ
(1879-1898) (Alue kuuluu nykyisin Helsinkiin)

Sakari Topelius syntyi 14. tammikuuta 1818 Kuddnäsissä Uudessakaarlepyyssä. Hän aloitti koulunkäyntinsä Oulussa vuonna 1829. Topelius suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1833 Helsingissä, jossa hän asui J. L. Runebergin luona. Runeberg ohjasi Topeliuksen opintoja. Vuonna 1840 Topelius suoritti filosofian maisterin ja vuonna 1844 filosofian lisensiaatin tutkinnon. Vuonna 1845 Topelius avioitui Maria Emilie Lindqvistin kanssa. Kaksi vuotta tämän jälkeen Topelius väitteli tohtoriksi historia pääaineenaan.

Helsingin yliopiston palveluksessa Topelius oli vuosina 1854-1878 - ensin professorina ja myöhemmin rehtorina.

Topelius osti Koivuniemen tilan Sipoon (nyk. Helsingin)  Östersundomista maaliskuussa 1879.

Lähde: http://city.porvoo.fi/maakuntakirjailijat/suo/topelius_sakari.htm

 

Keuruun Iso - Liukko,  rustholli, joka mainittu mm. Sakari Topeliuksen Maamme kirjassa, nykyinen  jaettu Häkki- Liukko, kuva 2009 Seppo Liukko
   

                      

 

Balttilainat suomenkieleen eivät ole mahdollisia:

Monet kielitieteilijöiden nykyiset balttilainateoriat eivät ole arkeologian, genetiikan tai asutusliikkeiden perusteella edes mahdollisia. 
Siksi ei ole edes mahdollista, että
suuri määrä balttilainoista suomenkieleen olisi tapahtunut vasta baltin kielen syntymisen jälkeen. Tällainen väite ei ole relevantti, kun tiedetään, että baltinkieli on syntynyt vasta slaavien kansainvaelluksen liikehdinnän jälkeen n. 400- 800- luvulla. 
Siksi ei tietenkään ole edes mahdollista, että baltin lainasanoja olisi siirtynyt suomenkielen lainasanoiksi, jo ennen baltinkielten olemassaoloa? (sic). Tällaista virheellistä väitettä ja ajoituksellisesti virheellistä tietoa on esittänyt mm.  Kalima ja muutamat muut vieläkin Suomessa?

Täytyy vain ihmetellä, että nykypäivän laajan monipuolisen poikkitieteellisen tutkimuksen ja - informaation aikana,  edelleen joissakin kielitieteen kammioissa väitetään suhteellisen nuoren baltin kieleen olevan lainanantaja suunta suomalaiskieliin. 
Samalla siis edelleen väitetään virheellisesti (tai on ko. virheellisen balttilaina teorian ylläpitämiseksi pakko väittää), että suomalaiset olisivat tulleet Suomeen vasta ajanlaskun alkamisen aikoina. Vaikka monen tieteen avulla on todistettavasti osoitettavissa että suomalaiset ovat olleet Suomessa ja suomensukuiset ja - kieliset väestöt Baltiassa (Kundan suomensukuisten kulttuurista alkaenjääkauden jäiden lähdöstä alkaen (jatkuvuusteoria). 

Ja, että ensimmäiset vieraskieliset Suomen ja Baltian alueella ovat olleet esigermaaniset nuorakeramiikan kulttuurit ja niiden esigermaaniset lainasanat, huomattavasti ennen baltinkielen muodostumista (SL).

Mutta vanhentuneen balttilainateorian pystyssä pitämiseksi edelleen väitetään,
joissakin kielitieteen piireissä, että suomalaiset ovat tulleet Suomeen vasta ajanlaskun vaihteen tienoilla, ja  suomenkieliset olisivat saaneet ajanlaskun vaihteen aikana (+-500v.) mm. maanviljelysanastoon kuuluvat lainasanansa baltin kielestä, jotta esim. virheellinen balttilainateoria pitäisi paikkansa. Muiden baltin ja suomen yhteisten sanojen osalta on niin, että nykyiselle suomensukuiselle Baltialaiselle väestölle on jäänyt suuri määrä (400-600) vanhempaa varhaiskantasuomen ja itämerensuomen suomensukuisten väestöjen käyttämiä sanoja (substraatteja), vaikka ko. väestö nykyisin puhuukin balttoslaavia. 


Näistä substraateista suuri (suurin) osa on muuttunut uuden kielen muodostuessa slaavin vaikutuksesta ja sen jälkeen, koska nykybaltinkieleen ei kuulu diftongia vaan se pyrkii liudentumaan ( ks. mm. diftongin liudentuminen on selvitetty tässä tutkimuksessa erikseen). Kuitenkin osa vanhimmista suomensukuisten kielten sanoista ja osa niistä ovat muodostuneet esigermaanin lainasanoista,  jotka olivat otettu käyttöön todennäköisimmin paikannimenä suomensukuisten alueilla ja suomenkielisenä aikana Baltiassa. Sana/nimi  on jäänyt erisnimenä (proprina) käyttöön, joka vastaa lähes alkuperäistä n. 4000- 4500  vuotta vanhaa muotoa. Tällaisia vanhoja varhaiskantasuomeen tulleita nimiä ja siis  kantasuomen aikaisia nimiä ovat mm. Liuko - ja Lauko - nimet (väitteestä tarkemmin ja lähdetietoineen tutkimuksen eri kohdissa). 
Tässä tutkimuksessa on keskitytty erityisesti Liettuassa paikannimenä laajalti esiintyvään Liukon - nimeen (mm. Liukonys = Liukon - kylät, Liukoneliai- pellot ja  mm. Liukon - courtyard aateliskartanon nimet).

Koska Liuko- nimeä esiintyy edelleen samassa muodossa ja proprina myös Suomen alueella on pohdittava ko. kivikauden ajan asutusliikkeitä ja syitä miksi sellainen nimi voisi siirtyä Baltiasta Suomeen
Tässä tutkimuksessa selvitetään ko. asiaa poikkitieteellisesti arkeologian, kielitieteen - paikannimitutkimuksen ja mm. genetiikan kautta. 
Tässä vaiheessa on jo mahdollista esittää tutkimuskysymyksiä, miksi ja milloin ko. Liuko- nimi on siirtynyt Baltiasta, Suomessa asuneiden metsästäjä hämäläisten (myöh. suomalaisten) käyttöön?

Em. perusteella on mahdollista esittää mm. alla oleva hypoteesi:

Liettuassa olevan Liukon - nimen (proprin) perusteella on mahdollista todentaa, että ko. esigermaanisen vasarakirveskulttuurin siirtymä Suomen alueelle on tapahtunut nimenomaan Baltian kautta? 
On todettavissa, että tämä Liuko - nimi esiintyy samanmuotoisena Lounais- Suomessa kuin Liettuassa. 

Liuko - nimen ovat Suomeen välittäneet Baltian kautta tulleet esigermaanikieliset vasara- kirveskulttuurit, jotka samalla levittivät alkukantaista kaskimaanviljelyä (n. 3200- 2200 eaa.) mm. Suomusjärven - Turun - Kokemäenjoen ympäristöön. Josta esimerkkinä mm. Liuko- nimet ja Liukola - kylän nimet vanhimmilla maanviljelyalueilla Lounais- Suomessa (esigermaanin iu- diftongi sanat)

Etymologisesti (liuti* - liuta ) > Liuko > Liukko - nimi on muodostunut esigermaanikielen lainasanasta muinaissuomalaisten käyttöön. 

Seppo Liukko (2006-2009)


Kielitieteen esittämä balttilainateoria ei voi pitää paikkaansa (SL), alla tutkijoiden valtavirrasta poikkeavia arvovaltaisia mielipiteitä:

Seppo Liukon yllä esittämä nimihypoteesi-  ja muutoinkin tämä tutkimus osaltaan osoittavat, etteivät vasarakirveskulttuurit Suomeen tullessaan olleet baltinkielisiä, kuten aikaisemmin on väitetty. 
Vasarakirveskulttuurien kielenä on ollut (Itämeren-) suomensukuisten kielien lisäksi esigermaani (ks. asiasta tarkemmin Suomen Historia, prof. Vahtola ja ajoituksesta osaltaan alla mainitut tutkijat

Tämän määrittely on jakanut myös kielentutkijoita. Arkeologisen- ja geenitutkimuksen perusteella on saatavissa tähän vastauksia, mutta myös kielen tutkimuksen etymologiat osoittavat, että esigermaanilainat suomeen vanhempia. Myös Kaliman väitteiden  vastakkaisia määritelmiä on olemassa, koska balttilainojen selityksissä ja baltti-germaani yhteisajassa on ongelmia (mm. Schalin 2004:31). Tällaisia määritelmiä (esi-) germaanilainojen vanhemmuudesta  löytyy mm. prof. Koivulehto ja Schalin sekä Vilkuna esityksistä, joissa esigermaani- lainat on todettu balttilaisia kieliä aikaisemmin tapahtuneeksi.

Baltinkielen muodostumisen aika on merkittävää tämän Liukko- nimitutkimuksen ja myös lainasanojen suunnan tutkimuksen kannalta:

Tämän tutkimuksen kannalta on merkittävää onko itämerensuomen lainasanat germaani tai balttilaiselta suunnasta. Tutkimuksen etymologiset perusteet ja mm. baltinkielen muodostuminen perustelut antavat pohjaa em. Liuko- nimitutkimukselle. Toisinpäin tarkastelleessa tämä selvitys antaa lisävalaistusta mm. siitä, mikä on  Liuko- nimen etymologian kannalta mahdollista suomensukuisessa Baltiassa ja miksi samanlainen nimisana (propri) on Liettuan paikannimistössä kuin Suomessa. 

Alla on tarkemmin selvitetty, tutkimuksen perusteella, miten esigermaaninen liuti* -liuta > Liuko- nimi on tullut Suomeen Baltian suomensukuisen väestöalueen kautta ja esigermaanisen iu- diftongin sisältämän lainasanana mukana.
Sana ei ole lähtöisin baltin kielestä. Baltin nykyisessä kielessä ei ole
iu- diftongia (tämä on fakta, lisää faktoja alla). Balttilainen väestö  oli  kampakeramiikan aikana ja vielä n. 3200 eaa. aikana alkuperäistä suomensukuista (-kielistä) väestöä, joka sai ko. lainasanan esigermaanikieliseltä vasarakirveskulttuuria eli maanviljelyä levittävältä väestöltä (miesryhmiltä). 
Se tarkoittaa samalla sitä,
että iu- diftongi suomensukuisissa kielissä on vanhempaa kuin baltinkieli, jossa ei ole iu- diftongia ja on myös vanhempaa kuin ruotsinkieli, koska esigermaanikieliä nuoremmissa germaanikielissäkään ei enää esiinny iu- diftongia. 

Tämä iu- diftongin liittyminen nimenomaan juuri vasarakirveskulttuurien käyttämään esigermaanikieleen, sekä sanan lainautumiseen  vasarakirveskulttuurien aikana ovat merkittävä tieto Liukko- nimitutkimukselle. Tämä iu- diftongin etymologisesti määriteltävissä oleva ikä (l. lainananto aika) on siksi myös yksi Liukko - nimitutkimuksen pääprinsiipeistä.

 

Suomensukuisten alkuperäisväestöt olivat mm. Suomessa ja Virossa sekä Baltiassa vasarakirveskulttuurien vaikutuksen  tullessa:

Tämän Liuko- Liukko - nimitutkimuksen esigermaaninen nimi on muuttunut muinaissuomalaiseen käyttöön jo viimeistään pronssikaudella. Liuko- nimi on Suomessa ollut jo selkeästi ennen ajanlaskun vaihdetta. 

Tämän tutkimuksen mukainen Liuko- Liukko - nimi jo osaltaan todistaa vallan muuta, kuin edellä tarkoitetut epärelevantit väitteet mm. suomalaisten Suomeen tulosta. Liuko- Liukko - paikannimistö osaltaan osoittaa, että esigermaaniset maanviljelytermistön lainasanat ovat peräisin itämerensuomenkieleen jo nuorakeraamisen kulttuurin leviämisen ajoilta.
Liukolan - kylän nimi
ja myös koko Liukko - paikannimistön laajuus Suomessa todistaa sen (ja iu- diftongi), että suomalaiset ovat kohdanneet Baltian kautta tulleet esigermaanit nimenomaan Suomessa jo 2800- 2200 eaa. aikana, siihen viittaavat mm. myös vanhimpien esigermaanisten lainasanojen ajoituskin (mm. Koivulehto).

Ne jotka väittävät lainsanojen tulleen balttien kielestä suomeen n. ajanlaskun vaihteen aikana, ihmettelevät mm. nykybalttilaisten kielten klusiilien, vokaalien pidentymiä, diftongien jne.  ongelmia, joita ei yritetäkään selvittää. Tilanne on vaikea, koska ne peräytyvät alkuperäiseen suomenkieleen mm. Baltiassa, jossa ei silloin vielä ollut edes baltinkieltä. Ongelma on myös miten sijoitetaan ajallisesti baltin ja - germaanikielten  vaikutus itämerensuomenkieleen, ja miksi suomen kielessä on niin paljon samoja sanoja baltin kanssa. Ja ongelma miksi näitä suomen sanoja on jäänyt Baltian alueen väestölle, jossa on suomensanojen lisäksi paljon esigermaanin lainasanoja (nekin baltinkielessä substraatteja). Lisäksi lievempänä ongelmana on Baltian väestön slaavilaisten sanojen suuri määrä, jotka ovat baltin kielen nuorinta kerrosta, joka sotkee vanhimpien kielien vaikutusta balttiin, koska rekonstruointi menetelmä ei tunnista n. 400- 800 jaa. tapahtunutta suomensukuisten balttien  kielenvaihtoa. Suomensukuisten alkuperäisväestöjen kielenvaihto Euroopassa on laajemminkin tapahtunutta tosiasiaa.

 

Myös kielitieteen väitteiden paikkansapitävyys on tarkistettava ns. poikkitieteellisesti (mm. akateemikko Päiviö Tommila, Tieteessä Tapahtuu- lehti 3/):

Kielenvaihto on mahdollista:

Amerikan ja Australian esimerkit selvästi näyttävät, että monet alkuperäiset kansat ovat vaihtaneet kielensä englantiin, espanjaan, portugaliin. Tämän tuloksena monet alkuperäiset kielet ovat kutistuneet, ja monet ovat jo kuolleet. 

A. Marcantonio 2002 (mm. Kaltio 2004) 
ks. https://sites.google.com/site/angelamarcantonio/

 

On ollut aikaisemmin varsin vaikea ymmärtää, että Baltin väestön kieli on vaihtunut, siihen on tarvittu aikaisemmin arkeologien tietoa ja sen varmistamiseksi geneettistä tietoa. Kielitiede ei ole pystynyt selvittämään  kielenvaihtoa edeltänyttä aikaa. Kielitiede ei ole pystynyt selvittämään, että Baltian alkuperäisasukkaita ovat olleet suomensukuiset väestöt.  Eikä sitä, että vasta ajanlaskun jälkeen Baltian ympäristöön tulleet slaaviväestöt ja niiden kontaktit ovat olleet niin voimakkaita määrällisesti, että balttilaisten kieli on vaihtunut.  

PS. Välitarkennuksia (em. perusteiden mukaan):

    1. Baltian alueen alkuperäisasukkaita ovat olleet suomensukuiset väestöt (genetiikka), balttilaisuus on kielitermi, joka on syntynyt vasta ajanlaskun jälkeen. Baltinkieli  pohjautuu alkuperäiseen itämerensuomalaiskieliin, vasarakirveskulttuurin esigermaaniin ja huomattavasti myöhempään slaavin kieleen (vasta slaavin vaikutuksen jälkeen on puhuttu baltinkielestä)

     2. Vasarakirves- (venekirves-) kulttuurit eivät olleet Suomeen tullessaan baltinkielisiä, koska baltinkieli ei ollut silloin (n. 2800- 2200 eaa.) edes syntynytkään. Vasarakirveskulttuurin migraatio (ryhmät) olivat Baltiaan ja Suomeen tullessaan  esigermaanikielisiä eli ns. vanhempaa indoeuropppalaista kieltä ja  maanviljelytermistön taitavia muuttoryhmiä.
K
s. evidenssiä; tarkemmat perusteet mm. asutusliikkeet tämän tutkimuksen sivuilla ja siitä, että iu- diftongi on varmuudella ollut ko. ajan vasarakirveskulttuurien esigermaanikielessä, mutta iu- diftongin puuttuu kokonaan baltinkielestä.
Lisäksi mm. paikannimistötutkimuksen- ja muiden tässä tutkimuksessa esiin tulevien tietojen perusteella on varmaa esim. suomenkielessä esiintyvä iu- diftongi on peräisin esigermaaneilta, ei balteilta. On siis varmaa että ko. liuti > liuta (> liuko)  lainasanan perusvartalo on tullut kantasuomeen jo ennen baltinkielen syntyä.

    3. Baltinkieli on nuorempaa kuin suomalaiskielet siksi myös lainasanojen suunta on ollut n. suomalaiskielistä balttiin, koska baltinkieli on muodostunut vasta ajanlaskun jälkeen, oli ko. itämerensuomensanasto jo jäänyt Baltian väestön (suomensukuisten) käyttöön vaikka kieli vaihtui slaavinbalttiin (baltinkieleen on jäänyt 400-  600 suomensukuisten sanaa, substraattina)


On huomattava, että tämä balttikielen yhteydessä yleensä annettu  sananselvitys - etymologia ei selviä kielitieteen yleisesti käyttämällä rekonstruointi menetelmällä, koska baltin kieltä ei ollut ole ollutkaan silloin kun em. suomen ja esigermaanin sanat ovat olleet Baltian alueen suomensukuisen väestön käytössä. 
HUOM. Itämerensuomenkielen alue on ollut olemassa
jo huomattavasti ennen ajanlaskun vaihdetta ja myös selkeästi ennen baltin- tai slaavikielen alueelle tuloa.

 

Suomenkielen - ja yleisen kielitieteen tutkija; 

Vanha traditionaalinen su - kantakielen rekonstruointi ei ole tieteellisesti pätevä. 

Lopuksi voin vain todeta ...... kielitieteilijänä painotan sitä, ettei lingvistiikka voi olla ottamatta huomioon "sisar"-tieteittensä tuloksia*. Nykyisin tämä on vielä entistä tärkeämpää, sillä nämä tieteet perustuvat nykyisin kohtalaisen luotettaviin analyysimenetelmiin (kuten hiiliajoitus-menetelmä arkeologiassa), toisin kuin vertaileva kielitiede, joka perustuu vanhanaikaiseen ja epärealistiseen kielen kehityksen malliin sekä vanhoihin kielitieteellisiin periaatteisiin, jotka myös moderni lingvistinen tutkimus on todistanut vääriksi.

Angela Marcantonio Rooma (Kaltio 2/2004) http://www.kaltio.fi/vanhat/indexbac9.html?364

 

Koska varsinkin nykyisin (v. 2000) tiedetään*: 
1.  että maanviljely on tullut arkeologian ja mm. siitepölytutkimusten mukaan
Suomeen jo 2800- 2200 eaa. ja että 

2.
maanviljelyn vanhimmat lainasanat suomeen ovat peräisin vanhemmalta ajalta kuin 2000 eaa. eli vasarakirveskulttuurien ajoilta (Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja 2007 ja Koivulehto) ja mm. iu- diftongin sisältävät sanat  ja, kun tiedetään 
3
, että maanviljelyä levittäneet vasarakirveskulttuurit olivat esigermaanikielisiä ja toivat maanviljelysanojen mm. kaski -tuhka jne. lisäksi mm. puunkaatoon sopivat välineet /sanat  kivi
kirveet - ja taltat ovat silloin tulleet arkeologisten löytöjen perusteella Baltiaan ja Suomeen ja samalla sanat varhaiskantasuomalaiseen kieleen muuttaen kieltä kantasuomeksi. 

Suomessa tätä esigermaanikosketusta  todentaa mm. Museoviraston / Suomen Kansallismuseon pääluettelo nro -löydöt ja ajoitukset vasarakirveskulttuurin n. 2200 eaa. ajalle,  esimerkkinä Perhon-kunnan  Liukon kylä, löydetty kivinen kourutaltta, nro 27303, Timo Jussila.  
Kivityökalu on kaskiviljelyn aikainen puunkatkaisu taltta, myös yksipuisen veneen koverrukseen käytetty taltta. Lisäksi useita muita  Liukon - paikannimisiltä alueilta löytyneitä ja tässä tutkimuksessa mainittuja löydöksiä, vasarakirves- kulttuurin aikaisia kirveitä ja talttoja (alla). 

Suomeen tullut esigermaanin maanviljelyä levittäneet Baltiasta tulleet miesryhmät (liuta- miesryhmiä) on välittänyt Suomeen esigermaanin lainasanoja. 
Tämä varmistuu kun tiedetään, että vasarakirveskulttuuri levisi Suomesta Ruotsiin (Huurre). Ja kun vielä tiedetään, ettei ruotsin- tai baltin kielessä ole iu- diftongia, on ko. diftongi- lainasanojen täytynyt tulla suomen kielen jo huomattavasti aikaisemmin, esigermaanisen kosketuksen /- assimiloitumisen välityksellä. 


Täten on todistettu, ettei väite mm. balttilainojen maanviljelytermeistä suomen kieleen ole voinut tapahtua ollenkaan (vannas, kirves, ruis jne..), koska ne ovat suomenkieleen vasarakirvesaikana tulleita sanoja ja vasta itämerensuomen kantasuomesta uuteen baltinkieleen jääneitä "substraatteja". Itämeren kantasuomenkieli on huomattavasti baltin kieltä vanhempaa.

Siksi on selkeästi toteennäytetty (edellä ja alla lisää), että vanhimmat lainasanat ovat  esigermaanikielestä suomenkieleen jo aikaisemmin tulleita ja jotka ovat jääneet Baltian asukkaiden (edelleen pääasiassa suomensukuisten alkuperäisväestöjen) kieleen vaikka kieli vaihtui baltinkieleksi. Siksi mm. Baltian alueella on vieläkin esigermaanisia sanoja, jotka ovat täten suomenkielisellä alueella suomenkielistyneitä sanoja (n. 2500- 1500 eaa.) esim. ryhmää - joukkoa kuvaava sana  (liuti* > liuta > suomenkielisen alueen muotoon  liuko - liukon-), jo huomattavasti ennen kuin baltinkieli tuli vallitsevaksi ko. vanhan Baltian alueella (Preussi-Liettua-Latvia).

Lisäksi kielenvaihtoa balttiin on tapahtunut suomensukuisten aikaisemmilla alueilla, kuten nykyisellä Valko-Venäjän-, Ukrainan-  ja vanhan Novgorodin Itämeren puoleisilla aleilla, kuten historiasta tiedämme, Liettuan suurvaltakaudella alkaen  1200 - luvulta n. 1500 -luvulle saakka


Alkuperäisen suomenkielisten Baltian ja Suomen alueiden ensimmäiset vieraskieliset migraatiot (esigermaaniset väestöliikkeet / maanviljelyn leviäminen):


Baltiasta Suomeen tulleet n. 2500- 2000 eaa.,
alkeellisen maanviljelyä levittäneet vasarakirvesryhmät (liuti* > liuta) olivat silloin vielä Baltian suomensukuista väestöä, joista osa siirtyi ryhminä edelleen Pohjois-Baltiaan Viroon ja Suomeen ja Suomesta Ruotsiin (Huurre). Näillä kaskiviljelijöillä  oli jo esigermaanin sanastoa eli maanviljelysanaston lainasanoja käytössään. 
Nämä ryhmät toivat ko. iu- diftongin sisältäviä sanoja Suomeen, Baltian kautta. 

Ja edm. johdosta  on todistettavissa, että suurin osa baltinkielen nykyisistä sanoista on jäänne suomensukuisten käytössä olleista esigermaanin lainasanoista, joita on n. 400 ja ainakin samasta määrästä - alkuperäisistä suomen sanoista
Ne ovatkin alkuperäisen Balttiväestön  Itämeren kantasuomen sanojen jäänne (substraattina) balttoslaavilaiseen nykykieleen. 


Nykyinen balttoslaavin - kielinen väestö on pääosin geneettisesti alkuperäistä  suomensukuisen väestöä 

(
ks. mm. Savontaus suomensukuisten genetiikka ja  N- haploryhmän Tat C ja N1c -taustat)

Nykyiseen balttoslaavin - kieleen on alueen alkuperäisen suomenkielisen väestön (geneettisesti alkuperäisen N- haploryhmän -Tat / N1c- osuus edelleen, nykyisinkin vielä n. 40%) vuoksi jäänyt nykybaltinkieltä paljon vanhemman suomenkielen sanoja. Baltinkielessä on myös säilynyt vanhaa suomensukuisten kieliin tullutta indoeurooppalaista /esigermaanista lainasanakerrostumaa. Sillä ennen nykybaltinkieltä suomenkieliselle Baltian alueelle n. 2800 eaa. saapui maanviljelyn tuoneiden vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta esigermaanisia lainasanoja.
Nämä esigermaaniset lainasanat Balttiväestöjen silloiseen suomenkieleen ovat säilyneet nimenomaan suomenkielen säilövän vaikutuksen vuoksi (Koivulehto) Baltian väestöjen kielissä n. 3000 vuotta ennen kuin nykyinen balttoslaavinkieli on kielenvaihdon jälkeen syntynyt n. 400- 1700 jaa. aikana. 

Silloin  mm. edellä mainittu kirves sana on suomenkieleen esigermaaneilta lainattu vasarakirveskulttuurin ajoilta, kuten kaski, huhta, ohra jne. 
Kirves sana on yksi niistä n. 500 sanasta, joita mainitaan usein virheellisesti balttilainaksi suomalaisille, vaikka myös tämä alkuperäinen suomen sana on selkeästi hyvin vanha  jäänne (siirtymä- substraatti) ko. Baltian  alkuperäisen väestön suomenkieliseltä ajalta nykybalttiin. 
Sana on ollut itämerensuomalaisten käytössä jo n. 3000- 2000 eaa. aikana, mm. Suomessa eli ennen kuin baltinkieli oli edes olemassa.  Ko. esigermaaniset lainasanat suomenkieleen ovat muuttaneet ko. varhaiskantasuomen kielen kantasuomeksi (siis n. 4000- 5000 vuotta sitten), jota myös itämerensuomi on. 
Kirves on yksi näistä monista itämerensuomen lainasanoista baltinkieleen, kun baltinkieli on n. 400- 800 -luvulla jälkeen ajanlaskun muodostunut slaavin vaikutuksesta suomalaiskielisten väestöjen alueelle. 
Ko. sanat eivät siis ole balttilainoja suomenkielen, vaikka sellaista joissakin etymologisissa kirjoissa virheellisesti edelleen väitetään (
ks. alkuperäväestön vaikutus ja esim. baltinkielen ikä, siksi lainasuunta baltista suomeen ei  ole edes mahdollista). Tällainen virhe on syntynyt traditionaalisen rekonstruoinnin seurauksena,  joka lähtee nykysanan rekonstruktiosta -kehitystä tutkitaan nykyajasta taaksepäin esim. n. 4000 eaa. aikaan saakka , joka on tunnetusti tämän metodin maksimi (sitä vanhempaa kieliasiaa ei metodilla voi tutkia, sama ongelma on jos väestölle on tapahtunut kielenvaihto, metodi vain tutkii sanojen muutosta, ei väestölle todellisuudessa tapahtuneita muutoksia). 
Mutta ko. tutkimuksessa oleva selkeä virhe tulisi jo nyt korjata. 

Rekonstrointi ei tunnista kielenvaihtoa, eikä osaa ajoittaa mikä aika kulloinkin esihistoriassa on ollut tai osaa ajoittaa esim. milloin maanviljely - karjatalous on tullut Suomeen. 

Asiaan on tutkittava arkeologian ja geenitutkimuksen lähtökohdista (faktatietojen pohjalta) historian kulun mukaan, silloin kielenmuutoksen suunta on kehityksen mukainen - menneestä ajasta nykyaikaan. Muutoksen suunta silloin on oikea ja tapahtumat etenevät ymmärrettävästi ajassa tapahtumien mukaisesti. Tämä lähtökohta / tutkimussuunta ottaa huomioon mm. todellisten argumenttien mukaisten väestöliikkeiden vaikutuksen kielen muutoksiin ja kielenvaihtumiseen, kun sellaista on tapahtunut. .

Traditionaalisen mallin rekonstruoitimenetelmän   ongelma:

Tutkija A. Marcantonion mielipide suomalaiskielten traditionaalisesta tutkimusteoriasta: 
Traditionaalinen uralilainen teoria olettaa, että moderni suomalais-ugrilainen / uralilainen kansa tuli idästä, minne heidän alkukotinsa on teoreettisesti sijoitettu, ja että he vaelsivat länttä kohti puun oksien tapaan haarautuen. Tämä traditionaalinen malli myös olettaa, että kieli on sama kuin etninen ryhmä. Toisin sanoen, jos joku puhuu uralilaista kieltä, täytyy hänen myös kuulua alun perin uralilaiseen etniseen ryhmään. Kuitenkaan tämä ei välttämättä ole totta. 

Rekonstruktio- menetelmästä:  
Rooman yliopiston suomalaiskielien tutkija A. Marcantonio arvostelee sanojen rekonstruktio menetelmää tarkemmin seuraavasti:

Monet kielitieteilijät uskovat, että tämä epärealistinen, vanhentunut malli pitäisi hylätä tai ainakin sitä pitäisi käyttää yhdessä enemmän realististen kielten leviämis- ja kehittymismallien kanssa. Lisäksi pelkästään kielitieteellisen tutkimuksen välityksellä emme pysty jäljittämään kielten / kansojen alkuperää kauas historiaan. 
Itse asiassa pelkkä rekonstruoitu kantakieli
kertoo meille vain vähän oletetun kielen/perheen/yhteisön iästä sen vuoksi, että rekonstruktiot (sanojen, äänteiden, kieliopin) eivät ole muuta kuin abstrakteja malleja, jotka auttavat meitä kuvaamaan havaitsemiamme samankaltaisuuksia kielten välillä jotensakin systemaattisella tavalla. Siispä näitä kielitieteilijöiden kehittämiä malleja ei pystytä ajoittamaan.

Jos yhdistämme nämä tosiseikat, on järkevää olettaa, että Baltian rannikon aikoinaan asuttaneet kansat ovat nykysuomalaisten ja muiden suomensukuisten kansojen esi-isiä. On myös järkevää olettaa, että he liikkuivat etelästä pohjoiseen seuraten jääpeitteen vetäytymistä noin 15 000 - 10 000 vuotta sitten. Tämä onkin itse asiassa uusi perusidea. 
Perinteiset tutkijat ovat esittäneet, että ei ole olemassa keinoa saada selville, puhuivatko nämä vanhat paikalliset balttilaiset kansat jotain kantauralin (itämeren- suomensukuista) muotoa.

http://www.kaltio.fi/vanhat/indexbc6d.html?323

Angela Marcantonio 2002 (Kaltio 2/2004)

 

 

Baltian väestö on puhunut aikaisemmin suomensukuisia kieliä ja Baltian väestön myöhempi kielenvaihto on tosiasiaa (SL). 


Tämän tosiasian ns. historiallisena tosiasiana on nähtävissä muutos
Liivinmaalla eli baltinkielisen alueen pohjoisosissa, jossa Liettuan suomensukuisten kielenvaihto on vasta nyt päättymässä. Ja on historiallista näyttöä siitä, että myös Liettuan väestö on ollut suomensukuista. Itämerensuomenkielen taitajia on ollut Baltiassa 2000- luvulle saakka, vaikka nyt jo viimeiset Riianlahden etelärannikon suomensukuisten kielien puhujat ovat loppumassa. (Jurmala on vielä historiallisena aikana, 1200- 1700- luvuilla, ollut kokonaan suomensukuisten (-kielisten) jatkumoa, - vanhaa aluetta  ja kuten myös koko nykyisin Latviaan kuuluva Liivinmaa

On historiallinen tosiasia, että suomensukuisten - ja kielisten  väestöjen asuma-alueet ovat olleet jatkuvasti supistumassa alkaen indoeurooppalaisten maanviljelijöiden tulosta kampakeramiikan metsästäjien alueille. Siitä alkaen suomensukuisten ns. kieliraja siirtynyt pohjoisemmaksi, niin Mustanmeren- Alppien välisiltä alueilta alkaen ja sitten myöhemmin myös Baltiassa, Venäjällä kuin Skandinaviassa. 
Mutta ko. asukkaiden suomensukuinen - alkuperäinen geenistö on olemassa
vahvan nuoremman slaavilaisen genetiikan ohessa.

Ks. evidenssiä:
mm. M- L. Savontaus et.al. 2006 geenitutkimus, maininta; baltialaiset; liettua- ja latvialaiset ovat puhumansa kielen vaihtaneita suomensukuisia (ks. tämän tutkimuksen lopussa oleva suomensukuisten jatkuvuusteoria ja - alkuperätutkimus).

Kielitiede ei yksinään pysty määrittelemään mitä kieltä esimerkiksi Suomessa ja Baltiassa on puhuttu vasarakirveskulttuurien saapuessa ko. alueelle. Siinä on oltava arkeologian - ja geenitieteiden väestöliikkeisiin perustuvaa oikeaa tietoa. Ei voida puhtaasti kielitieteen keinoin ratkaista, että Baltian alueen väestö olisi ollut n. 3000 eaa. aikana indoeurooppalaisen (slaavin- tai preussin-) baltinkielistä väestöjä. 
Tällaiset kielitieteen väitteet eivät toteuta samanaikaista kivikauden aikaista yhtälöä arkeologian ja genetiikan osalta
. Joku siis mättää nykyisen kielitieteen metodeissa. 

 

Professori Pauli Saukkosen lausumat kielitieteen metodeista:

Tähän loppuun on lisättävä vielä arvostetun suomenkielen professorin Pauli Saukkosen näkemys kielitieteen mahdollisuudesta selvittää yli 6000 vuotta vanhojen väestöjen puhumaa kieltä. Kyse on ajoituksesta, terminus ante quem. 
Kielitieteen nykyajasta taaksepäin olevassa metodissa (mm. sanojen alkujuuren rekonstruointi nykysanojen perusteella) on ongelmia nimenomaan ajoituksen kanssa. Mm. milloin suomen kieli on tullut Suomen alueelle, nämä ajoitetaan tällä menetelmällä jatkuvasti liian myöhäiseen aikaan. Tämä on vanhentunut tosiasioihin perustumaton teoria. 

Kielitieteen tutkijoiden (suomalaisten käyttämä) vanhan rekonstruointimetodin perusteella on saatu mm. virheellinen balttilainateoria, jonka mukaan suomenkieleen olisi tullut ns. balttilainoja n. ajanlaskun vaiheilla (ko. metodi ei myöskään ole pätevä esim. Venäjän alueen suomensukuisten kielenvaihto- tapauksissa). 

Kun tällainen esitetty balttilainaväite ei ole totta tapahtuneessa todellisuudessa, on tämän metodin tutkijoiden sijoitettava suomenkielisten väestöjen saapuminen Suomeen myös virheellisesti ajanlaskun vaihteeseen,
koska muutoin ko. virheellinen teoria ei toimi. Mutta  mm. genetiikan ja arkeologian suunnasta tarkasteltuna (poikkitieteellisesti) kyseinen em. ajoitus ei ole oikein. 

Virheellinen ajoitus tehdään teorian toteutumisen kannalta siis "väkisin" ko. ajanlaskun vaihteeseen, välittämättä sisartieteiden tuloksien konkretiaa ja realiteetteja. Traditionaalisen komparatiivisen metodin vuoksi aikajanaa on "pakko vääristellä", saadakseen oman teoriansa jotenkin toimimaan. 

On huomattava,
että mm. genetiikan ja arkeologian perusteella suomalaisten jatkuvuusteoria on tosiasiaa, jota osaltaan todistaa myös esigermaanisiksi tunnistettavat lainasanat (esim. joissa on iu-diftongi), jotka ovat usean kielitieteilijän mukaan tulleet suomenkieliselle jatkuvuusteorian mukaiselle alueelle nimenomaan vasarakirves- germaanien välityksellä  n. 3000- 2000 eaa. aikana. 
Jatkuvuusteoria
osaltaan osoittaa suomensukuisten ja -kielisten olleen Suomessa jo heti jääkauden jäidenlähdön jälkeen ja myös Baltiassa

Ks. mm. Lahden- Orimattilan arkeologiset 10.700- vuotta vanhat asuinpaikka löydöt, joista on suora kytkentä Kundan- kulttuuriin. Eli jääkauden maksimin jälkeiseen Valdai - Baltian alueen suomensukuisten kulttuuriin, joka on tietenkin paljon vanhempaa kuin balttien tai slaavien kulttuuri / kieli kyseisillä alueilla. 

Kielitiede ei pysty selittämään ko. 9000- 10.000 vuoden takaista lähtökohtaa, eikä näköjään myöskään vasarakirveskulttuurien kaskiviljelyn aloittamista suomensukuisten alueilla mm. Baltiassa tai Suomessa, eikä näiden lainasanojen vaikutusta varhaiskantasuomen kieleen.

Autonomisella historiallisella kielitieteellä ei ole keinoja määrittää absoluuttisia aikoja. Jotta kielitieteilijöitä ei syytettäisi realismin puutteesta ja leikkimisestä komparatiivisen lingvistiikan abstrakteilla pelinappuloilla, on käytettävä muiden tieteiden apua. 
Aikadimensio on välttämätöntä  yhdistää konkretiaa tuovaan alueelliseen dimensioon, joka on monien ihmistä ja sen kulttuuria tutkivien historiallis- maantieteellisten tieteiden perusta.

Prof. Pauli Saukkonen 2006:27

 

Toinen lainaus koskee tuhansien vuosien takaisen väestöliikkeiden ja näiden ihmisten puhuman kielen arviointia:

Kantakieliäkään ei voi paikantaa eikä tarkemmin määritellä ottamatta huomioon ensin väestöjen keskinäisiä suhteita. Kun mennään tuhansien vuosien takaisiin aikoihin ja väestöjen alkuperäkysymyksiin, populaatiogenetiikka tarjoaa siihen täsmällisemmät avaimet. Arkeologia tulee sen avuksi, ja kummankin tieteenalan yhteistulos tarjoaa vahvimman saatavissa olevan evidenssin.

Pauli Saukkonen 2006:27

 

Geneettiset ja arkeologiset tutkimukset osoittavat 
(Dr. M. Kayser, O. Lao
):
Suomensukuisten ovat Euroopan alkuperäväestöjä ja suomensukuisten jatkuvuusteoria on mahdollista.
Euroopan alkuperäisväestöjä ovat toisaalta Euroopan vaaleaihoiset suomensukuiset (the Finns) Alppien pohjoispuolella ja toinen "alkuperä" lähtee Alppien eteläpuolelta.
Tutkimustulokset Dr. Kayser ja O. Lao 13.8. 2008 julkaistu tutkimus
;

Suomalaisista suurin osa polveutuu jo muinoin Suomen alueelle jääkauden jälkeen asettuneesta väestöstä 


Dr. M. Kayser, O. Lao* 2008

 

Tämä tarkoittaa, että suomensukuisten jatkuvuusteoria on tutkimuksilla todettu (SL).

 

Kuka määrittelee mitä kieltä on puhuttu 4000 eaa. aikana tai sitä ennen?

 

Tässä on huomioitava mitä arvostetut kielentutkijat prof. Riho Grunthal (alla) ja prof. Jorma Koivulehto sanovat kielitieteestä ja arkeologiasta: 

"Mitä lähinnä kielitieteen valossa voidaan sanoa suomen kieltä ja sen esiasteita puhuneiden ihmisten esihistoriasta; Arkeologia on suorastaan pakko ottaa mukaan, sillä arkeologialla on suuri etu kielenhistoriaan verrattuna - esihistorialliset arkeologiset kulttuurit voidaan nykyään luotettavasti ajoittaa "  

(Koivulehto, Studia Generalia, Syksy 2003:81-81).

 

Tarvitaan genetiikan, arkeologian ja mm. biologian asiantuntemusta väestöliikkeiden ja puhutun kielen arvioimiseksi, koska; 

1. kielitieteen rekonstruointimetodi ei ole pätevä tieteellinen menetelmä määrittelemään  kivikauden 4000 eaa. ja sitä vanhempaa kieltä, sellaista trad. kielitieteen rekonstruointimetodi tunnista ja 

2. kielitieteen metodi ei toimi, jos ko. väestölle on tapahtunut kielenvaihto. Kielenvaihdossa rekonstruointimenetelmä nykyajasta taaksepäin ei tunnista tällaista kielessä tapahtunutta suurta muutosta (esim. nyk. battilaisten-  baltinkieli).

3. kielitieteen metodit eivät tunnista aikamääritettä - silloin ajoituksessa on ongelma (virheellinen tieto, voi olla merkittävää esim. suomensukuisten kielien ratkaisuissa tai väestöjen puhuman kielen arvioinnissa).

Kielitieteen menetelmillä on mahdollista selvittää väestöjen kielitilannetta yleisellä tasolla korkeintaan 6000 vuoden taakse, siksi arvioinnissa tarvitaan ns. sisartieteiden eksaktisempaa tietoa kivikauden 4000.eaa.- 16.000 eaa. tapahtumista, voidaksemme asiallisten argumenttien pohjalta arvioida väestöjä ja niiden puhumaa kieltä, varsinkin kielenvaihto tilanteissa.

PS. kielenvaihto on usein tapahtunut tosiasia Euroopassa neoliittisen vallankumouksen jälkeen eli maanviljelyelinkeinon - ja sen indoeurooppalaisen kielen Euroopan valloitus alkoi n. 5500 eaa. eli n. 7500 vuotta sitten).

Traditionaalinen rekonstruktiometodi ei pysty määrittelemään alueen 6000 vuotta vanhempaa kielitilannetta 

(prof. R. Grunthal). 

 

 

Kampakeramiikan suomensukuisten (-kieli) alueet on selvitettävissä: 


Tarkennettuna 6000-vuotta ennen ajanlaskun alkua tarkoittaa silloin aikaa  n. 4000 eaa. eli kampakeramiikan laajan alueen aikaa mm. Suomessa ja Baltiassa, joita on yleisesti esitetty mm. arkeologien ja genetiikan tutkijoiden kannalta suomensukuisten kielten alueiksi. Myös Ruotsissa olisi ollut suomensukuinen alkuperäväestö (ks. McEvedy Finn- alueet 4500 eaa. -eli nykyisten N-ryhmän mm. SouthBalt ja varangian väestöt Euroopassa - kartta alla ja vertaa mm. professorien Rees ja Frost- biologiset suomensukuisten vaaleuskartat - tarkemmin tässä tutkimuksessa)

 

Kun kielitiede esittää trd. rekonstruktioon perustuvaa tietoa mm., että Ruotsissa ja Suomessa tai Baltiassa olisi ennen suomalaiskieliä ollut jokinlainen määrittelemätön paleoeurooppalainen kieli. Tähän virheellisen päätelmän mukaan Ruotsissa, Suomessa ja Baltiassa olisi ennen suomalaiskieliä ollut aikaisemmin jotakin vanhempaa kieltä, tämä ei ole totta (ks. esim. prof. Saukkonen). 
Tämä virheellinen määritelmä on johtanut siihen, että väitetään suomalaisasutuksen  ja suomalaiskielien saapuneen Baltiaan, Ruotsiin ja Suomeen vasta ajanlaskun vaihteessa. Tällainen väite on sikäli tarpeen koska trd. kieleitiede ei pysty määrittelemään jääkauden maksimin jälkeistä vanhaa asutusta, eikä ko. trd.-teoria muutoin ole toimiva. Tähän virheellisen väitteeseen viittaa mm. professori Saukkonen-  mitään tuntematonta kieltä ei ole jääkauden jälkeen ollut pohjoisilla alueilla ennen suomensukuisia väestöjä, jotka ovat siis em. alueiden alkuperäväestöjä.

PS. Trd. kieliteoria ei hyväksy arkeologista tietoa, että suomalaiskielet (hämäläiset) ovat olleet saamelaisalueen eteläpuolella ainakin Oulujoesta alaspäin, jotka ovat olleet suomensukuisten jatkuvuusteorian mukaisia väestöjä. 
Saamelaiset suom. -kieliset poronhoitajat ovat saapuneet pohjoiseen
Skandinaviaan mm. Komsaan Norjan rannikkoa pitkin, jo noin 8500 eaa.. 
Suomalaiset /hämäläiset*  Suomusjärven kulttuurin asukkaat ja myös näin ollen suomalaiskieliset, ovat tulleet jäänjättömaan siirtymisen jäljessä Baltiaan, Suomeen ja Ruotsiin. Finnic- väestöt ovat jääkauden jäidenlähdön jälkeen Suomen, Baltian ja Ruotsin alueen alkuperäväestöä. 
Mitään väitettyä paleoeuroppalaista kieltä ei ole olemassa,
on vain kielitutkimuksen kannalta sellaista niin vanhaa suomensukuista kieltä, jota trd. kielitutkimus ei osaa tunnistaa suomalaiskieliksi. Koska kielitieteen metodit ( mm. rekonstruktio) eivät  pysty yli 6000 vuotta vanhojen väestöjen kielitilannetta luotettavasti selvittämään (em. on kielitieteilijöiden oma määritelmä), on riittävän evidenssin saamiseksi kielitieteen turvauduttava muiden rinnakkaistieteiden apuun (mm. Saukkonen).

PS. *Suomalaiset (eli silloin hämäläisiä), ovat jatkuvuusteorian mukaisia Suomen alkuperäisiä asukkaita. He ovat olleet suomensukuisia väestöjä (N-ryhmää) ja Finnic - kielisiä  Suomusjärven kulttuurin Suomessa  asuvia metsästäjäväestöjä Oulujoen korkeudelle saakka.
HUOM!  nämä metsästäjä- keräilijä hämäläiset eivät olleet pohjoissaamelaisia, vaikka sellaista on virheellisesti väitetty (lappalaisuus, lappilaisuus ja saamelaisuus sotketaan keskenään virheellisesti edelleen Suomessa). 
Kun maanviljely levisi vasarakirveskulttuurin esigermaani- kielisten miesryhmien välittämänä aluksi Lounais- Suomen alueelle, ko. ryhmät assimiloituivat hämäläisiin, siksi nämä väestöt olivat edelleen suomensukuisia hämäläisiä, vaikka kieli muuttui lainasanojen vuoksi kantasuomeksi. 
Rannikon hämäläisiin oli assimiloitunut em. esigermaanin väestöjä (äidit hämäläisiä - kieli kantasuomi)  ja sen jälkeen nämä yhdessä elivät maanviljelykulttuurin piirissä olevina  kantasuomalaiskielisinä hämäläisinä.
Muu osa Suomesta, lähinnä sisämaassa, oli edelleen em. alkuperäisiä hämäläisiä, mutta näiden kieli ei ollut muuttunut vielä kantasuomeksi, eikä elinkeino ei ollut vielä muuttunut maanviljelyelinkeinoksi, näitä hämäläisiä sanottiin metsästäjä-keräily lappalaisiksi (ei saamelaisia). 

Suomi sanan vanhin määritelmä on mahdollisesti hämäläistä tarkoittava sana. 
Hämäläisistä (Suomen alueen hämäläisistä) käytettiin n. 1000 luvulle saakka naapurikielissä mm. Novgorodin alueella jem (zeme), FT Aarre Läntinen:

HÄMÄLÄISET SUOMESSA (Kundan -kulttuurista tullut eli alkuperäinen Suomen alueen väestö on hämäläisiä Suomusjärven- kulttuurin väestöjä, jotka asuttivat koko Lounais-Suomea - Oulujoelle saakka, silloin esim. Varsinais- Suomea (nimenä) tai varsinais- suomalaisia ei ollut, ennen kuin ruotsalaisten aseellinen nousu tapahtui  tälle alueelle n. 1200- luvulla. Varsinaissuomalaiset ovat pohjaltaan em. hämäläisiä).

- jem määritelmää hämäläisistä käytettiin 1000 luvulle asti
FT, dosentti Aarre Läntinen  

 

Balttoslaavin ja länsigermaanikielten kielen syntyaika.
Ja mikä olikaan suomen- ja baltin sanojen siirtymäsuunta?

Trad. kielitiede Suomessa väittää
, että suomen kielessä on suuri määrä balttilainoja ja että lainat ovat siirtyneet baltin kielestä suomeen. Väitteeseen kuuluu myös, että suomensukuiset ovat siirtyneet vasta ajanlaskun jälkeen Suomen alueelle. 
Tällaiset teoriat eivät vastaa ko. alueiden todellisia väestöliikkeitä, eikä ota huomioon alkuperäisväestöjen kielenvaihtumisen mahdollisuutta. 


Kivikauden alkuperäisväestöjen elinkeinojen muuttumisen ja niiden aikana tapahtuneiden kielenvaihtojen perusteella s
ekä arkeologian ja genetiikan nykytietojen perusteella väitän, että suomalaiskielet ovat Baltian ja Suomen alkuperäiskieliä. Suomalaiskielet ovat jättäneet sanojaan baltin nykykieleen. Tämä ei selviä nykyajasta taaksepäin lähtevillä teorioilla, on tunnettava tuhansien vuosien takaisten aikojen konkretiaa, kuten prof. Saukkonen edellä on kielitieteeltä edellyttänyt. Siksi mm. teoria balttilainojen siirtymisestä suomenkieleen, on virheellistä ja vanhentunutta tietoa, myös uusimpien tutkimustietojen valossa (ks. lähdetiedot / lainaukset).

 

Lainasanojen suunta on alkuperäisestä suomalaiskielistä  Baltian väestön kieleen.


Ensimmäisessä vaiheessa lainasanoja esigermaanista Baltian alueen alkuperäasukkaiden suomeen,
vasta tämän jälkeen slaavin vaikutuksesta syntyi baltinkieli
eli on tapahtunut puhutun kielen vaihtuminen. Tässä nykyisessä baltinkielessä on 400-600 suomalaiskieleen pohjautuvaa sanaa  (substraatteja), eli sanat ovat edelleen jäljellä baltinkielessä alueen kivikaudesta, pronssi-rautakaudella olleesta alkuperäisten  suomensukuisten ja -kielisten väestöjen historiasta.

Perustelu (alla): Suomensukuisten jatkuvuusteoria ja todelliset väestöliikkeet, Seppo Liukko. 

Baltin kieli on ollut riippuvainen ko. alueen väestöliikkeistä. Tämän perusteella (viite mm. edellä Saukkonen), myös baltin vanhimpien sanojen siirtyminen nykybaltin kieleen on kronologisesti seuraava: 

Vanhimmat sanat ovat Baltian alueen alkuperäiskielen eli suomensukuisten kielten sanoja Kundan- kulttuurin ajoilta alkaen (12.000- 3000 eaa.) sekä
myöhemmän esigermaanin (varahaiskantagermaani) sanoja vasarakirvesajoilta (3000- 2200 eaa.) ja nuorimpana slaavin kielen sanoja ajanlaskun jälkeiseltä ajalta, joista on muodostunut baltin nykyinen kieli. Eurooppaan levinneet slaavilaiset kielet ovat nuorempaa kerrosta, eikä esim. slaavin vaikutuksesta Baltian asukkaiden vaihtunut kieli ei sisällä iu- diftongia (diftongin toinen vokaali liudentuu pois).


Tämä yllä esitetty laaja yhdistelmä faktoja todistaa myös sen, että vanhimmat germaanisperäiset lainasanat ovat tulleet Suomeen suoraan maanviljelyä levittäneiden esigermaanien taholta, eikä silloin ole mitenkään mahdollista, että ne olisivat tulleet Skandinavian kautta, mm iu- diftongi on tästä todisteena. Nuorempi germaanikieli ei tunne iu- diftongia, eikä mm. Ruotsin kielessä ei ole iu- diftongia.

Onko ruotsinkieli muodostunut vasta  AD 400- 1000 jaa, aikana?

Vasarakirveskulttuurien maanviljely ja sen lainasanojen siirtymä on tapahtunut myös n. 2800- 2200 eaa. aikana Suomesta Ruotsiin. Se on arkeologien toteama.
Mm. Matti Huurre (9000 vuotta Suomen Esihistoriaa, 2004:72) toteaa, että vasarakirves- eli nuorakeraaminen kulttuuri on siirtynyt Skandinaviaan Ruotsiin Suomen kautta (silloin ei vielä Baltteja - baltinkielisiä tai Ruotsia - ruotsinkielisiä ollutkaan, ks. koska baltinkieli ja ruotsinkieli ovat syntyneet vasta n. 600 jaa. jälkeen). Silloin Ruotsin alueella oli vielä suomensukuinen alkuperäisväestö (genetiikka N-ryhmää), johon oli migraatioiden vuoksi assimioloitunut myöhemmin esigermaanisia väestöjä sekä mm. megaliittikulttuurin väestöjä.
Ruotsin suomensukuisten kielenvaihto pohjoisgermaaniin on tapahtunut vasta  400- 1000 lukujen aikana. Varsinainen ruotsinkieli on muodostunut n. 1000-luvulla. Siksi ruotsinkieli on huomattavasti nuorempaa kuin esim. suomenkieli Suomessa (suomenkieli on ollut Suomessa n. 10.000 vuotta).  Suomenkieli on huomattavan vanhaa ja siksi
myös kantasuomenkielestä on eriytynyt monia alueellisia murteita, sen tyyppisiä murre- eroja ei Ruotsissa ole (koska ruotsinkieli on vain n.1000- vuotta vanha kieli)

 

Johtopäätelmä (Baltian- vrs. Ruotsin alueet)
Ruotsin suomensukuisista alkuperäasukkaista ja -kielestä (evidenssiä).


Vasarakirveskulttuurien jälkeen on todennäköistä, että Ruotsin alueelta on jotakin pronssikautista 1500- 500 eaa. aikaista väestöä muuttanut Suomen alueelle. Mutta silloin on huomattava, että nämä ovat olleet Ruotsin alueen suomensukuisten kielien väestöä, ne eivät ole olleet germaanikielisiä. Ks. tarkemmin asiaan liittyen alla oleva MC Evedy 4500 eaa. oleva kartta, jossa Finns ovat myös Skandinaviassa (Smålannista ylöspäin). 
Toinen merkittävä näyttö on
varsinaisen germaanikielen (huom. kielen) levinneisyys kartta (alla linkki), joiden perusteella on nähtävissä germaanikielen leviäminen Ruotsin alueelle, vasta ajanlaskun vaihteen aikana tai sen jälkeen. Tämän seikan vuoksi aikaisemmat migraatio- muuttajat Ruotsista Suomeen 2800- 400 eaa., kuitenkin pääasiassa pronssikaudella, eivät olleet, eivätkä voineet olla silloin vielä germaanikielisiä (eikä ruotsinkielisiä, sillä ruotsinkieltä ei silloin vielä ollut olemassakaan). 
On selvää, että
germaanikielen ja myös uuden länsigermaani väestön leviäminen, 
n. 20-30%:n osuudella suomensukuisesta alkuperäisväestöstä, Ruotsiin on aiheuttanut Ruotsin alueen alkuperäväestöjen suomensukuisen kielen vaihtumisen länsigermaani kieliksi. 
Tämä kielenvaihtuminen o
n alkanut alla olevan karttatiedon perusteella 100BC- AD300 (100 eaa. - 300 jaa.)  ajoista alkaen eli n. ajanlaskun vaihteesta alkaen

Kartta: Suomensukuisten kielien puhujat Ruotsin Isojen järvien ympärillä Vättern- etelään - itään ja Mälaren sekä Vänern- järveltä pohjoiseen. Germaanikielen leviämiskartasta on n. ajanlaskun vaihteessa nähtävissä, että näiden järvien alueilla on jo tapahtunut kielenvaihtoa, ja tilalle on Ruotsin alueelle kansainvaellusten aikoina tullutta uutta germaanikieltä (alkuperäisväestön kielenvaihto). 

HUOM. Ruotsin isojen järvien nimet lausuttaessa osoittavat järvien nimeämisen tapahtuneen suomensukuisten alkuperäisväestön toimesta, ja suomalaisnimet ovat jääneet 1000-luvulla muotoutuneen ruotsinkielen  äänteelliseksi substraatiksi ja myös PROPREIKSI Ruotsiin (huom. äänteellinen muoto; vetern -vesi, melaren -mela ja venern -vene). 
Kun vesistönimet ovat vanhimpia nimiä pakannimistössä, niin nämä nimet osoittavat osaltaan em. karttojen lisäksi, että Ruotsin alueella on ollut alkuperäisasukkaina suomensukuisia väestöjä.

 

Ruotsin eteläosien Småland oli vielä 100 eaa.- 300 jaa, suomensukuisten kielien aluetta 
(ks. mm. germ.kielten leviämisen kartta ja McEvedy alempana)

KARTTA-Germaanikielen leviäminen mm. Ruotsin alueille n.100BC-AD300.

Ruotsinkieli on muodostunut germaanikielten levittyä (varsinaista germaanikielisen väestön muuttoa on ollut alle 50% alkuperäväestöstä) ajanlaskun vaihteen ja sen jälkeen kansainvaellusten aikana Ruotsiin. 
Ruotsinkieli on muodostunut pääasiassa germaanikielestä ja alueen alkuperäisistä (alkuperäasukkaiden DNA - haploryhmän N1c >N1c1 osuus) suomensukuisista kielistä vasta n. 400- 1000 lukujen aikana. 
Esimerkiksi Småland etelässä on vielä 100 eaa. - 300 jaa. suomensukuisten kielien aluetta (+megaliittikulttuurin substraattia), vaalea pohja kartassa osoittaa, ettei keskiruotsissa, Uppsalan- Värmlannin alueesta - pohjoiseen, vielä 300 jaa. ollut levinnyt länsigermaanikieltä, eikä ko. alueen suomensukuista kieltä puhuva väestö ollut vaihtanut kieltään länsigermaanikieleen. Alueet ovat silloin vielä  olleet suomensukuisten kielien aluetta.
Kielenvaihtuminen alueiden suomensukuisesta itämerensuomesta länsigermaanin kieleen on tapahtunut vasta sen jälkeen ja varsinainen ruotsinkieli on muodostunut hiljalleen n. 1000 - luvulle mennessä (n. AD 1000)

Kartasta voi hyvin todeta, että pre-migration - period Germanic Tribes ja Proto- germaanien expansiot tapahtuivat Weikseliltä Tanskaan ja Ruotsin eteläosiin ulottuvilla alueilla (mutta proto- germaaneja ei esim. ollut vielä Smålandin alueella AD 300 mennessä). Tässä näkyy myös, ettei slaaveja ollut vielä ajanlaskun vaihteen aikana Baltiassa, eikä nyk. Puolan koillisosista -Valko-Venäjälle, eikä Venäjän keski-pohjoisosissa. Vaaleat alueet olivat silloin Finnic / Uralic Tribes väestöjä Skandinaviasta - Baltiaan ja Uralille /Siperiaan saakka


HUOM!  
Vasarakirveskulttuurien n. 3000- 2000 eaa. esigermaanikielisten miesryhmien muutto varhaiskanta- suomenkielisille Ruotsin alueille ei vielä aiheuttanut väestön kielenvaihtoa germaaniin (silloin ko. esigermaanikielisen maanviljelyn ohessa lainasanasto olikin levinnyt Suomesta  Keski- Ruotsiin, Huurre).
Silloin vain maanviljelyyn liittyvien lainasanojen vaikutus kieleen on havaittavissa, myös Ruotsin alueella, vaikka myöhempi ruotsinkieli on liudentanut mm. iu- diftongin esigermaanisista sanoista (muutoin  esigermaanisten lainasanojen vanhin kerros on saman tyyppinen kuin Baltiassa ja Suomessa).
 

Ruotsin alueen suomensukuisen väestön kielenvaihtuminen on tapahtunut vasta kansainvaellusten ja proto- germaanikielisten suuremman migraation jälkeen (kartta yllä). Silloin germaanikieli on vallannut alaa alkuperäväestöjen keskuudessa. Tällainen siirtymä on ollut vasta 400- 1000 jaa. Ruotsiin, jolloin ruotsinkieli on muodostunut itämerensuomen- ja sen ajan muuttajien kantagermaanikielestä. Silloin on Ruotsin alueen itämerensuomenkieliselle alkuperäväestölle tapahtunut puhutun kielen vaihto. 
Ks. tarkemmin kartta germaanien (on pääasiasssa kielen) leviämisestä Ruotsiin, josta on nähtävissä, että vielä 300 jaa. (AD300) jälkeen Etelä - Ruotsissa on ollut laaja Smålandin (kartta Vättern- järveltä etelään - itään) suomensukuisten asuma- alue. Nämä Smålannin asukkaat eivät puhuneet n. 300 jaa. vielä germaanikieltä (ks. kartta), eikä muita vaihtoehtoja kuin suomensukuiset kielet, ole olemassa (ks. mm. prof. Saukkonen).

Tätä itämerensuomen- kielisen väestön alkuperää osaltaan todistaa myös  Ruotsin alueella säilynyt vanhin paikannimistö
on itämerensuomen kielen pohjalta eli vesistöjen nimet - mm. isot järvet ovat äänneasultaan selkeästi itämerensuomea (Mälaren - melaren- mela, Wättern- vettern -vesi  jne.). 
Paikannimistö  on jäänyt propriksi. Se proprisoitunutta suomensukuisten itämerensuomenkielisten väestöjen käyttämää nimistöä - substraattia. Vanhin nimistö (vesistönimet) ovat jääneet ruotsinkielisen väestön käyttöön nimenomaan alueen alkuperäisten suomensukuisten väestön ja -kielen pohjalta.

Yhteenveto:
Ruotsin alueen asukkaiden alkuperäiskieli on suomensukuisten kieli
. Ensimmäiset vieraskieliset tulivat Ruotsin alueelle n. 3200 eaa. alkaen. Näiden vasarakirveskulttuurien esigermaanikielten lainasanojen jälkeen väestön kieli muuttui,  syntyi ns. itämerensuomen murre - kantasuomi (vrt. samaan aikaan Baltiassa ja Suomessa).Kieli ei vaihtunut vielä tällöin, vaan n. 3500 vuotta myöhemmin

Ruotsin alueen kieli on vaihtunut vasta
ajanlaskun vaihteen jälkeen n. 400- 1000 jaa. aikana aluksi ns. pohjois- germaanikseksi - ja varsinaisesti ruotsinkieleksi n. 1000 jaa..

 

Em. kartasta on myös nähtävissä länsigermaani- kielisten väestöjen siirtyminen Euroopassa 
(länteen - Englanti- Tanska- Skandinavia). 

Tämä germaanisana ei ole väestön genetiikkaa tarkoittava termi, vaan ainoastaan kielimääritelmä. Siksi on tarpeen kerrata väestöliikkeitä ja puhutunkielen vaihtumisia. Tässä tapauksessa laajan alueen Itämeren eteläpuolen alkuperäiset suomensukuiset väestöt (N-ryhmää) mm. Weiksel - /  Vistula joen aestilaiset (äännetään lähes kuin -eestiläiset) (kirjoittajana Tacitus),  jotka puhuivat suom. - sukuista - ja  esigermaanikielen lainasanoilla varustettua kieltä (olisiko määritelmä lähellä Weikselin varhaiskantasuomea tai jo itämerensuomea) vielä ennen ajanlaskun vaihdetta, kansainvaellusten voima viimein aiheutti Finnic- väestöjen kielenvaihtumisen.
Näistä muodostui myöhemmän indoeurooppalaiskontaktien ja väestön kielenvaihdon kautta idoeurooppalaiskielinen länsigermaani, myöhemmin alasaksa -> nyk. germaanikieli.  

Vasta 400- 800- luvuilla Weikselin (aestilaiset)- Baltian eteläosien ko. suomensukuisen väestön länsigermaani on muuttunut osittain
slaavinkieliseksi (preussiksi). Samanaikaisesti on tapahtunut, silloin jo länsigermaanikieliseksi muuttuneiden väestöjen siirtyminen  Weiksel -joelta länteen, Pohjanmeren suuntaan ja sieltä Tanska - Ruotsi alueille (saksit - Englantiin jne., tämän vuoksi nykyinen englanninkieli on länsigermaanista pohjaa). 
Näille alkuperältään suomensukuisten kielien ja nyt Weikselin "germaani" alueille oli tulossa länsi- slaavilaista väestöä kansainvaelluksen aikana n. 400 eaa. alkaen, jotka muuttivat myös alueelle jääneiden väestöjen osalta nuoremman germaanikielen hiljalleen länsislaavin murteiksi  (nykyisin puolan kieli- tässä kartassa on nähtävissä kansainvaellusten alkuaikoja)

 

Baltian alueen alkuperäinen väestö ja -väestön kieli

Baltin alueella on myös vanha kampakeramiikan ajan suomensukuisten väestöalue (silloin jo pääasiassa N- haploryhmän väestöjä), jonne jo n. 3200 eaa. alkaen saapui esigermaanikieliä maanviljelyä levittäneitä miesryhmiä. 
Ks. alla johtopäätelmä, joka perustuu genetiikkaan ja balttoslaavin ikään.

Baltteja tai tarkennettuna nimenomaan baltinkielisiä ei nuorakeramiikan aikana vielä Liettuassa ollut, koska koko Baltia on ollut silloin suomensukuisten asuttamaa (genetiikka). Balttilaiset ja baltinkieli ovat myöhäisempää tapahtumaa.
Balttilaisille on tapahtunut slaavin vaikutuksesta kielenvaihto suomalaiskielistä (ism.) balttin kieleksi, jossa on suomen- ja esigermaanin lanasanoja (ajalta ennen slaaveja). 

Balttoslaavin vanhin kerros on suomalaiskielistä ja esigermaanista:
Baltinkielessä olevat vanhimmat substraatit (lainasanat) ovat jäänteitä suomalaiskielistä ja esigermaanista, mutta uudemmat ovat seurausta n. 400- 800 luvun slaavin kielen vaikutuksesta. 
Oma ns. muinaisbaltin kieli on muotoutunut em. kielistä kielenvaihdon jälkeen, vasta n. 400- luvun jälkeen.

Seppo Liukko

 

 

Vanhimpien baltin- ja  suomenkielen sanojen alkuperästä ja kielenvaihdoista Euroopassa neoliittisen vallankumouksen seurauksena.

Aluksi selvitys Nauhakeraamisen kulttuurin - maanviljelyn ja indoeurooppalaisen kielen - saapumisesta suomensukuisten kielten laajalle alueelle, eli Kampakeramiikan ajan metsästäjien alueelle:

 

Maanviljely ja indoeurooppalainen kieli saapuivat samanaikaisesti metsästäjien alueelle (Renfrew):


Kuten aikaisemmin olen todennut, baltinkielen vanhimmat sanat ovatkin alkuperäisiä esi- varhaiskantasuomen kielin sanoja ajalta jolloin balttilaiset olivat vielä suomensukuisten kielien puhujia (metsästäjiä). Vanhimpia baltin sanoja ovat tässä em. suomensanojen lisäksi, vanhimmat maanviljelyn termit, jotka ovat (esi- tai varhaiskanta-) germaanikielen lainasanoja (eli vanhimpia indoeurooppalaisia sanoja), joita löytyy vielä huomattavissa määrin, niin nykyisessä baltin- kuin myös suomenkielissä. 

 

Maanviljelyn levittäjäkulttuurit Euroopassa ja niiden kieli:

 

Yleisimminkin on todettavissa että, indoeurooppalaisen maanviljelykielen vaikutuksesta Euroopan alkuperäiskieliset suomensukuiset metsästäjäväestöt vaihtoivat puhumansa kielen ja hiljalleen myös  elinkeinonsa maanviljelyyn (karjanhoitoon) Mustanmeren- Itämeren eteläosien välisellä suomensukuisten laajalta - alueelta alkaen > pohjoiseen

Väite; Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, jääkauden maksimista alkaen (suomalaisten jatkuvuusteoria):

Suomensukuiset kielet olivat muodostuneet jääkauden maksimin aikaisen Ukrainan refugin väestöjen n. 4- 8.000 vuoden yhdessäolon aikana (Jääkauden maksimi n. 20.000- 16.000 eaa.)
Suomensukuiset kielet ovat muodostuneet Cromagnon suurriistanmetsästäjien Ural- kielestä, joka oli parhaan elinkeinon vuoksi prestiisikieli jääkauden maksimin aikana. Suomensukuiset kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, ja ovat olleet niitä laajalla - alueella Atlantilta - Uralille, aina neoliittiseen vallankumoukseen saakka. Vielä tyypillisen kampakeramiikan aikana 5000- 3000 eaa. aikana suomensukuisten kielien alueena oli tämä kampakeramiikan laaja- alue. Tämä alue oli hitaasti supistumassa, kuten alla olevasta Mc Evedyn 1967 kartasta on havaittavissa, tilanne n. 4500 eaa. Keski- Euroopassa Alppien pohjoispuolinen alue. Myös geneettisesti alue voidaan osoittaa suomensukuiseksi, koska N1c > N1c1 ja myös R1a  ovat CroMagnon Aurignac ja Gravette suuriistanmetsästäjien geenien haploryhmää jo silloin, kun ensimmäisen kerran nykyihminen saapui suurriistaa metsästäen Aasiasta Eurooppaan ja jäi Ukrainan refugiin jääkauden maksimin aikana 22.000- 16.000 eaa.

Tässä esim. jääkauden maksimin jälkeisestä ajasta ensin N- haploryhmän selvitys ja sitten kartta väestötilanteesta 4500 eaa. 

*Haploryhmä N, ks. englanniksi ks. lähde 
http://www.eupedia.com/europe/origin...europe.shtml # N  
Haplogroup N (Y-DNA). N is found among Uralic speakers, from Finland to Siberia, and at minor frequencies as far as Korea and Japan. In Europe, haplogroup N is only found at high frequencies among modern Finns (58%), Lithuanians (42%), Latvians (38%), Estonians (34%) and northern Russians.
Haplogroup N is believed to have originated in Southeast Asia approximately 15,000 to 20,000 years ago, but the N1c1 subclade found in Europe likely arose in Southern Siberia circa 12,000 years ago, and spread to North-East Europe 10,000 years ago.
Haplogroup N1c1 is associated with the Kunda culture (8000-5000 BCE) and the Comb Ceramic culture (4200-2000 BCE), which evolved into Finnic and pre-Baltic people. The Indo-European Corded Ware culture (3200-1800 BCE) progressively took over the Baltic region and southern Finland from 2,500 BCE. 
The merger of the two gave rise to the hybrid Kiukainen culture (2300-1500 BCE). Modern Baltic people have a roughly equal proportion of haplogroup N1c1 and R1a, resulting from this merger of Uralic and Slavic cultures.
Distribution of haplogroup N1c1 in Europe... http://www.eupedia.com/europe/origin...europe.shtml#N

Jääkauden jälkeisen (n. 16.000 eaa. alkavan) jatkuvuusteorian mukaisten suomensukuisten ja -kielisten metsästäjien (N1c > N1c1) kielenvaihto maanviljelykieleen, indoeurooppalaisiin kieliin tapahtui vasta n. 5500 eaa. alkaen.  
Tästä asiasta mm. McEvedy kartta Euroopan väestötilanteesta n. 4500 eaa. 
Tältä Finns- ja  myös Sub-Neolitic kielenvaihtoalueelta löytyy edelleen Finnic- alkuperäväestön N-haploryhmän YDNA genetiikkaa, täältä tietenkin myöhemmin edelleen levinneenä muualle Eurooppaan mm. Espanjaan.

Mc Evedy kartta v. 1967: 

Suomensukuisten (Finns) laajan- alueen eli kampakeramiikan suomensukuisten kielten alueen supistuminen n. 4500 eaa. alkaen. SUB- neolithic alueella oli osittain suomensukuisia kieliä, mutta Indo- Europeans alueella kieli oli jo kokonaan vaihtunut. Tällä alueella väestöjen kontaktien- ja maanviljelyn vuoksi ensiksi suomalais- ja indoeurooppalaisista kantakielistä muodostui esigermaani

Huomattavasti myöhemmin; 
Ensiksi vasarakirveskulttuurien esigermaanikieli
n. 3200-2000 eaa. toi uusia maanviljelyn lainasanoja suomensukuisten etelä- alueille ja mm. Baltiaan ja Suomeen, mutta alueella puhuttu Finnic- kieli ei silloin vielä vaihtunut. 
Vasta kansainvaellusten loppupuolella n. 800- luvulla slaavin ja norsegermaanin vaikutuksesta suomensukuisten alueilla muodostuivat  venäjä ja baltti, sekä Skandinaviassa mm. muinaisnorja ja siitä ruotsi myös pohjoisgermaanin vaikutuksesta (Suomensukuinen kieli säilyi vain Suomessa, Virossa ja Pohjois-Ruotsin, -Norjan ja -Venäjän alueilla). 

 


Maanviljely levisi Eurooppaaan indoeurooppalaisten väestöjen saapuessa Euroopasta kaakkoon (= Indo -) olevilta Anatolian - Iranin alueilta 
(Collin Renfrew).  

Tämän neoliittisen (vallankumouksellisen) invaasion nimenä oli Euroopassa aluksi nauhakeraaminen kulttuuri ja myöhemmin vasarakirves- nuorakeraaminen kulttuuri (mm. vasarakirveet ja tasapohjaiset keramiikka astiat). Tämän uuden maanviljelyä levittäneet kulttuurien väestöt assimiloituivat enemmistönä olevien suomensukuisten metsästäjien kanssa. Indoeurooppalaisia maanviljelijöitä saapui vain n. 10- 35 %, alkuperäisasukkaiden määrästä (nykyisin näistä keski-Euroopan asukkaista on alkuperägenetiikaltaan suomensukuisia n. 65- 90% alueesta riippuen, etelässä vähiten). 
Keski- Euroopan alueen suomensukuisille metsästäjäväestöille tapahtui samanaikaisesti elinkeinonvaihto maanviljelyyn ja kielenvaihto indoeurooppalaisiin kieliin (geenit vaihtuvat vain saapujien määrän verran, vrt. mm. 1500- 1900- luvulla tapahtunut Etelä - Amerikan intiaanien kielenvaihto espanjaan /portugaliin). Indoeurooppalaiset kielet muotoutuivat suomalaiskielten ja indoeurooppalaisten kielten  "yhdessäolosta" aluksi germaanikieliksi etelästä alkaen.

 

Suomensukuisten kielenvaihto Keski- Euroopan alueella
(ks. em.kartta):

Kartan selitys: Mc Evedy kartassa eteläisimpänä ovat n. 4500 eaa. Indoeuropeans- väestöt, alkuperältään, suomensukuisia kieliä puhuneita metsästäjiä, jotka olivat assimiloituneet  indoeurooppalais- kielisten,  ja Indoeuroopan hedelmällisen puolikuun alueelta saapuneiden maanviljelijöiden kanssa. Metsästäjät vaihtoivat kieltä elinkeinon vuoksi ja muuttuivat  indoeurooppalais- kielisiksi väestöiksi. (geenit eivät kielenvaihdossa muutu, ne säilyvät yllä mainitussa suhteessa edelleen). 
Välissä olevalla Pontic sub-neolithic ja Erterbölle sub-neolithic alueella oli vielä silloin sekakielisiä, kaksikielisiä suomensukuisia väestöjä (molempien, eli suomalais- ja  indoeurooppalaiskielisiä).

Kartan Finns- alueella 4500 eaa. olevat väestöt olivat suomensukuisten kielien puhujia ja silloin vielä metsästäjiä, kun maanviljely levisi ko. alueelle. Myöhemmin vaihtui myös Baltian ja Ruotsin (Skandinavian) väestöjen alkuperäinen suomensukuisten kieli indoeurooppalaiseen esigermaaniin. Ruotsissa myöhemmin kehittyi suomensukuisten kielien vaikutuksesta maanviljelykielen indoeurooppalaiseen kieleen, josta muodostuivat ns. pohjoisgermaani (mm. ruotsin- ja norjankieli) ja Baltiassa myöhemmin suomensukuisten - ja esigermaanikielen sekä myöhemmän slaavin kielen vaikutuksesta baltti (pääasiallisesti kielenvaihdot ovat tapahtuneet ruotsiin, balttiin vasta n. 400- 800 jaa. aikana). Suomensukuisten kieliraja on noussut jatkuvasti kuten on historiallisesti tiedossa Itämeren, Baltian, Ruotsin  ja Venäjän eteläosista jatkuvasti nykyaikaan saakka. Nykyisin vain Viro ja Suomi sekä osia Venäjän (Ruotsin- Norjan) pohjoisosista on vielä suomensukuisten kielien aluetta.

Euroopan alkuperäiskielen suomensukuisten kielien muutos indoeurooppalaisiin kieliin alkoi Euroopassa n. 5500 eaa. alkaen. Samalla Eurooppaan tuli metsästäjä kulttuurien alueelle maanviljely, joka mahdollisti myös kielenvaihdon.
Etelässä ja lännempänä suomensukuisten alueet ovat nauhakeramiikan ja myöhemmin nuorakeraamisen eli vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta supistuneet em. kampakeramiikan alueelle ja siitä pohjoiseen.

Suomensukuiset ovat geneettisesti eniten vanhimman Aurignac N- haploryhmän CroMagnon ihmisiä Euroopassa.

On hyvin yleisesti tiedossa (mm. Colin Renfrew), että neoliittisen vallankumouksen maanviljelyelinkeino ja sen indoeurooppalaiset kielet siirtyivät Eurooppaan vasta ko. n. 5000 eaa. jälkeen. On myös jatkuvuusteorian pohjalta osoitettavissa, että ko. suomensukuiset ovat olleet Euroopassa koko jääkauden maksiminjälkeisen ajan. 
Mitään arkeologista viitettä ei ole sellaisesta
, että suomensukuiset olisivat tulleet Eurooppaan jostakin muualta ja esim. indoeurooppalaisten jälkeen tai vallanneet alueita indoeurooppalaisilta.

 

Maanviljelykulttuurit/ indoeurooppalainen kieli Eurooppaan

Nauhakeramiikka (vasarakirveskulttuuri):

Ensimmäisen aallon maanviljely saapui Europppaan ns. nauhakeraamisena kulttuurina n. 5500 eaa. - 3000 eaa. alkaen, jonka kieli oli indoeurooppalainen kieli. Tällöin maanviljelyn leviäminen oli erittäin nopeaa, suotuisien ilmasto -olosuhteiden vuoksi (ko. ajan vuotuinen keskilämpötila oli n. 2 astetta nykyistä korkeammalla). 
Maanviljelyelinkeinon
leviämisen ohessa, maanviljelyn indoeurooppalainen kieli levisi saman aikaisesti Eurooppaan ja Euroopassa. 

Ennen Nauhakeraamista kulttuuria, Suomensukuiset metsästäjät olivat aikaisemmin, jääkauden maksimin jälkeen olleet Euroopan laajan alueen mammutinmetsästäjiä (ns, suurriistanmetsästäjiä n. 16.000- 12.000 , ja suurriistan - mammutin sukupuuttoon kuolemisen jälkeen n.7000 - 5500 /3000 eaa. aikana edelleen metsästäjiä). 
Aluksi jääkauden maksimin jälkeen n. 16.000 eaa. tämän laajan alueen suomensukuisia on ollut Hampurin kulttuurista -  Uralvuorille. Siksi Euroopassa on edelleen jäljellä suomensukuisten väestöjen ns. tilkkutäkki alueita ympäri Venäjää ja Pohjois - Eurooppaa (laajalla - alueella; Unkarista - Suomeen, Pohjois - Norjaan, Finnmark ja Itämeren alueelta Ural vuorille ja sen taakse). 
Ainoastaan länsi- keskiosissa Eurooppaa
nämä metsästäjien vanhimmat jäljet ovat hävinneet, mutta kielestä on edelleen merkittävä vaikutus mm. indoeurooppalaisten kielien muotoutumisessa (joita on nyt 96% kaikista).  
Suomensukuisten metsästäjien vaihtaessa pääosin elinkeinoaan maanviljelyyn tapahtui myös kielen vaihtuminen. Tämä uralilaisten metsästäjäväestöjen kielenvaihtuminen uuden indoeurooppalaisen kielikunnan kieliin tapahtui suhteellisen nopeasti Mustanmeren- Alppien välisiltä alueilta Itämeren etelärannoille, n. 2000- 3000 vuoden aikana. Suomensukuiset  vaihtoivat kielensä, maanviljelykieleen, mutta varsinaisesti esigermaanikieliset indoeurooppalaiset assimiloituivat enemmistöä (n. 75%) oleviin suomensukuisiin metsästäjiin.
Metsästäjien suomensukuinen kieli
vaihtui tähän maanviljelykieleen ja ko. kielenvaihdon seurauksena syntyivät ensimmäisenä germaanikielet (varhaiskantagermaani) ja huomattavasti myöhemmin Alppien - Ranskan alueilla kelttikulttuurit ja keltin kieli (eteläisen indoeurooppalaisen esigermaanikielen- ja baskinkielen kosketuksesta ja vaikutuksesta), jotka  (siis kieli) ovat joutuneet sen jälkeen siirtymään syrjäisimmille alueille Euroopassa, kuten suomalaiskieletkin. 
Väestöt sinänsä eivät ole pääosin muuttaneet minnekään, vaan ovat vaihtaneet puhumansa kielen tiettyjen edellytysten vaikuttaessa (väestön alkuperägenetiikka ei vaihtunut kielenvaihdossa). Edellytyksenä ovat mm, jos ja kun uuden kielen valta  tai merkitys (kivikaudella esim. ie- maanviljelykieli) on ollut suurempi kuin aikaisemman kielen.
 Tällaisia kokonaan tai osittain kielenvaihtaneita väestöjä ikäjärjestyksessä ovat ei indoeurooppalaisista kielistä seuraavat mm. suomi, sumeri, keltti (ie), heetti, etruski ja esim. intiaanikielet Etelä - Amerikassa, joiden tilalle on tullut espanja jne. (näistä usealla on kielenpuhujia vielä jäljellä esim. suomi ja erityisesti keltti sekä intiaanikieliä, ovat yleensä siirtyneet reuna alueille. PS. reuna =lappi ei saame)

Indoeurooppalaiskielten muutokseen germaanikieleksi vaikutti eniten juuri suomensukuisten metsästäjien kielenvaihto (alkuperäväestön genetiikkaa jäi alueelle). Suomalaiskielten vaikutus germaanikielten syntyyn on merkittävin, koska maanviljelyn vallatessa alaa, alkuperäasukkailla oli enemmistö n. 75-85%, siksi suomalaiskielen vaikutus oli alussa kaikkein suurin, seurauksena kielenvaihdosta syntyivät germaanikielet, ensin esigermaani. 
Sillä suomensukuisten metsästäjäväestöjen (enemmistönuuden kielen - uuden kielikunnan kielen ääntäminen oli vaikeaa. Tästä syystä indoeurooppalainen kieli muuttui ja tämän seurauksena indoeurooppalaiskieli muuttui (lausumavirheiden vuoksi) ja seurauksena syntyivät ensiksi  germaanikielet (varhaiskantagermaani- esigermaani) Eurooppaan (vasta 3-4000 vuotta myöhemmin slaavilaiset kielet). 
Suomensukuisten laaja alue mm. vielä kampakeramiikan aikana,
aiheutti sen, että suuri osa suomensukuisista vaihtoi hiljalleen elinkeinonsa maanviljelyyn ja samalla puhumansa kielen indoeurooppalaisiin kieliin ensiksi germaaniin. 

 

Nuorakeraamisen kulttuurin vaikutuksesta (alla), suomensukuisten alueelle tuli huomattava määrä esigermaanikielen lainasanoja Baltian kautta, mutta pohjoisten alueiden suomensukuiset säilyttivät vielä  tällöin oman alkuperäisen kielensä (Venäjä, Baltia, Skandinavia ja Viro sekä Suomi- ks. mm. McEvedy kartta 4500 eaa.)
Suomensukuisten kielenvaihto tapahtui
myöhemmin  Baltiassa ja Skandinaviassa ajanlaskun vaihteen jälkeen. Nimittäin vasta 400- luvulla itämerensuomalaisten Baltian alueelle alkoi muodostua ns. baltinkieli (kansainvaelluksen jälkeen) ja varsinaisesti slaavilaiseksi (balttoslaaviksi) alueen kieli vaihtui vasta 1600 -1800 jaa. aikana. Ruotsinkielen muodostuminen ajoittuu 400- 1000 lukujen ajalle. Venäjän alueilla suomensukuisten kielenvaihto jatkuu edelleen.

Kaskiviljelyn aloittaminen tapahtui vasarakirveskulttuurien eli nuorakeramiikan aikana Suomessa ja Baltiassa
Alla lainaus Viron esihistoriasta: 

Pohjois- Viron nuorakeraamisilta löytöpaikoilta mm. järvien rannoilta
ja soista on löydetty ohran ja vehnän siitepölyä, joka on ajoitettu n.
vuoteen 2000 eaa
.”

Prof. Aivar Kriiska, 2007


sekä

Nuorakeramiikan vasarakirvesajan esigermaaninkielisiä miesryhmiä muutti Baltiasta Viron kautta Suomeen n. 2800- 2000 eaa.

Prof. Aivar Kriiska 2007: 73-81.



Ks. kartta nuorakeramiikan eli vasarakirveskulttuurin aikaisen maanviljelyasutuksen laajuus Suomessa, Museovirasto.

                                          

 


Keski- Euroopan pohjoisosien, nykyisen Tsekin-Puolan-Saksan (
ja aik. Preussin) alueen alkuperäväestöjen suomensukuisten kielen vaihtuminen n. kivikaudella, n.  4000-3000 eaa. aikana:


Alkuperäisten suomensukuisten asuma- alueet Veiksel- Vltava jokien ympäristö vaihtui germaanikieliseksi nuorakeramiikan ajan maanviljelykulttuurin ydinalueiksi jo 3000 vuotta ennen kansainvaellusten aiheuttamaa slaavinkielen leviämistä alueelle (
tark. substraatit ja superstraatit).

Toisaalta myös alkuperäisen suomensukuisten kielestä on jäänyt sanoja, joita käytetään lievästi muuttuneena edelleen esimerkiksi germaanien ja slaavien alueella. 
Tässä muutama esimerkki, jossa mm. vanhimmalla vasarakirveskulttuurin eli esigermaani-kielisellä alueella alkuperäisväestöjen, suomensukuisten sanoja on edelleen käytössä. Ennen slaaveja n. 400-luvulle saakka alueen suomensukuinen kieli oli vaihtunut indoeurooppalaisiksi germaanikieliksi (esigermaani > itämerensuomi, josta myöhemmin nuor. ie- kontaktienvaikutuksesta n. 1000 eaa. alkaen kielenvaihto  länsigermaani)

Slaavit saapuivat kansainvaellusten seurauksena em. Tsekki - Puola alueille Karpaattien laaksosta (Sloveenit)  ja väestöt assimiloituivat slaaveihin ja samalla hiljalleen Weikselin alueesta itään väestöjen kieli vaihtui slaaviksi 400- 1000 lukujen aikana, myös Baltiassa. 
Tällaisia suomensukuisten sanoja on löydettävissä  myös Vasarakirvesgermaanien jälkeen (ks. tarkemmin alla), sitten ajanlaskun jälkeen teutoneiksi sanottujen väestöjen germaanikielen aikana sekä myöhemmin Preussin ja nyk. Puolan alueella. 
Suom. sanojen käytöstä esimerkkinä on vanhan Teutonien pääkaupungin Malbork´n linnassa (lähellä Gdanskia, joka on Veiksel joen laskupaikka Itämereen) on vanha mylly, jossa tämän linnoituksen Mlyn tarkoittaa myllyä. Tämä maanviljelyyn liittyvää sana on siirtynyt Baltian suomensukuisten alueiden kautta Suomeen, nimenomaan vasarakirveskulttuurin indoeurooppalaiskielisen esigermaanin välittämänä, se on maanviljelyyn liittyvää lainasanastoa,  kun kaskiviljely levisi indoeurooppalaisen sanaston kanssa samanaikaisesti.  Maanviljelyä levittivät Baltiaan ja Suomeen ensiksi vain pienet esigermaanikieliset miesryhmät, jotka olivat silloin 3200 -2000 eaa. vielä kaksikielisiä, joilla oli käytössään pääasiassa alkuperäisiä suom. sukuisten kieltensanoja ja maanviljelykielen esigermaanin lainasanoja (ism.).
Tämä miesryhmien liikkuminen Baltian kautta Suomeen, näkyy alueen ns. alkuperäisgenetiikassa, isälinjojen y- krom. Tat C -N1c-N1c1 suunta eroaa mm. Suomen ja Baltian pääosin äitilinjojen läntisestä  mtDNA:sta.


Kaskiviljelyä levittäneiden miesryhmien omakielinen (esigerm.) lainasana oli siirtynyt
suomenkieleen (liuti*on  esigerm. juurisana-  Koivulehto). Tällainen perusvartalon näköinen lainasana on  mm. liuti* > liuta- ryhmää kuvaava sana, joka on kaskiviljelyn leviämisen seurauksena on syntynyt - paikannimistö ja jäänyt propreiksi Baltiaan ja Suomeen. 
Tällainen muutos on tapahtunut tässä tutkimuksessa tarkemmin eritellylle suomenkielen lainasanalle  liuta, josta ovat muodostuneet mm.  liuko > (liukko- luikko- luikki jne.) nimipesyeen nimistö (josta tark. tämän tutkimuksen osassa 2). Liuko- nimen alkuperäinen merkitys olisi kaskiviljelyaluetta tarkoittava paikannimistö Suomessa ja Baltiassa. 

Lainasanoista muodostuneiden nimien variaatioiden syntyminen on mahdollista (nimipesye; esimerkkinä liuta > liuko, liukko, luikko, luikki, jne.).  

Lainaus: prof. Ulla - Maija Kulonen, Tieteessä Tapahtuu, Suomen sanojen alkuperä, keskustelu.

Tällaisten äänteellisesti ja semanttisesti toisiaan muistuttavien sanaryppäiden taustalla voi olla monenlaisia kehityskulkuja, joista yksi mahdollisuus on se, että lainattu sana luo ympärilleen äänteellisesti ja semanttisesti läheisten sanojen verkoston.


Alkuperäisen kivikauden suomalaiskielisten väestöjen substraattisanoja (lievästi muuttuneena) on edelleen germaani- ja slaavikielisten alueilla (vaikka kieli on vaihtunut):

MLYN- mylly kuvattu nykyisessä (puol.) Malborkin linnasta 2011 (ks. merkitys).

Tämä Marienburgin (germ.) linnoitus on maailman suurin tiilirakenteinen linna.
Marienburg oli myös keskiajalla Teutonien pääkaupunki, rakennettu 1270- 1300.
  Myöhemmin Liettua- Puola personaaliunionin kuningas Jagiello voitti teutonit Tannenbergin taistelussa 1410 (Suomessa kuningassuku tunnetaan paremmin nimellä Jagelonica, vrt. Katarina Jagellonica Turun linnan emäntä ). Marienburgin alueen hallinta siirtyi Euroopan silloiselle suurvallalle Puola- Liettualle. Myöhemmin alueen valtiaaksi tuli  Preussi ja toisen maailmansodan jälkeen taas Puola (Preussin kieli sulautui ensin germaaneihin ja myöhemmin slaaveihin, ks. tarkemmin selvitys ja mm. mylly -nimen etymologiaa- alla). 

 

Suomalaiskielien esigerm. lainasana mylly, esiintyy Puolassa teutoniajan vanhan linnan myllyn nimenä 

(Malborkin-linnassa 1100-luvun mylly on edelleen mlyn - nimellä):

 

Esigermaanin lainasanasta suomensukuisten (ism.) kielen laajalla- alueella oleva mylly sanan vanha muoto on säilynyt vanhan Preussin alueella, nykyisen Puolankielisen Weikselin alueella lähes alkuperäisessä muodossaan Mlyn, vaikka alueen kieli on vaihtunut varhaiskantasuomesta, teutonien germaanista, preussislaaviin ja viimeksi länsislaavin puolaan.

 

Tässä Malborkin Myllyn kuva, Mlyn, kuva Seppo Liukko 2011,

                          

 

Täältä löytyy vielä nykyajallakin N- ryhmän genetiikka, esim. Family Tree YDNA12 eli 12 markerin tietojen perusteella: 
E2482 Martin Ossowski, b.c.1729, Malbork, Poland N    14 24 14 11 11 13 11 12 10 14 14 30 

Malborkin linnan myllyä tarkoittava sana Mlyn on esigermaanin lainasana mylly, se on säilynyt vanhassa suomensukuisten (N1c > N1c1) alueen suomenkielisessä asussaan nykyaikaan saakka (se on esigermaanin lainasana, sitä ei esiinny enää germaanikielissä). 
Vanhassa muodossaan mlyn se löytyy siis vanhan Preussin alueelta (Puolasta), Teutonien vanhan kaupungin ja linnoituksen- Malborkin linnan mylly, on tästä esimerkkinä.  
Vaikka alueella on kieli vaihtunut alkuperäisistä suomalaiskielistä, ensin esigermaanin n. 3000 eaa., vaikutuksesta itämerensuomeen ja sitten vasta n. 2000-3000-vuotta myöhemmin germaaniin > preussinslaavin  > slaaviin (puola).  
Preussin alueen kieli on muodostunut suomen ja esigermaanin pohjalta vasta n. 400- luvun kansainvaellusten jälkeen slaavin vaikutuksesta, kuten baltinkieletkin (ks. kielenvaihdot Euroopassa).

 
Vastaava muutos on tapahtunut alkuperäisen Baltian väestön
suomensukuisissa kielissä ( varhaiskantasuomi  > itämerensuomi) esigermaanin vaikutuksesta, ja n. 400 luvun kansainvaellusten aikana slaavi alkoi vaikuttaa Baltian alueella, mutta kieli on vaihtunut lopullisesti balttoslaaviin vasta 1600-1900-luvun aikana puolan- ja venäjän slaavinkielen vaikutuksesta


Erotuksena venäjänslaavista puolanslaavi on ns. länsislaavia (puola-tsekki-slovakki), sillä länsilaavissa (myös nuoremmassa baltissa)on enemmän esigermaanin substraatteja, koska pohjalla on kivikauden alkuperäisväestön- suomensukuisten kieli. Vaikka näiden alkup. väestöjen kielenvaihdot em:n länsislaaviin ovat tapahtuneet indoeurooppalaisen slaavinkielen vaikutuksesta, on substraattina säilynyt vanhinta suomensukuisten kielien vaikutetta (substraatteja) ja myös samalla suomenkielessä säilynyttä - jäädytettyjä vasarakirvesgermaanien esigermaania sanoja 3200- 0 eaa.  ajalta nykypäiviin saakka. Esim. Preussin alue (Weiksel-joen) alueet, jossa nykyisin on vallitsevana puolan kieli.

Kielenvaihdon alueella Baltiassa slaavinkielen sanojen määrä ja slaavilainen ääntämismuoto on nykyisin selvästi havaittavissa. Slaavi on myös baltinkielen nuorinta kerrosta, jonka vuoksi sillä on nykyisin vahvin vaikutus nykybaltissa eli balttoslaavissa. Mutta samalla on huomattava, että suomensukuisten- ja esigermaanikielistä substraatteja on paljon (jäänyt lainsanoja käyttöön vanhimmista kielistä), vrt. länsislaavi.

Baltin kielessä suomen-  ja esigermaanin sanoja molempia on n. 400-500.

Myös varsinaisella laajemmalla slaavinkielisellä alueella; Puola, Tsekki, Liettua ja Venäjä alueella, on havaittavissa vanhaa suomalaista pohjaa nykyisinkin, erityisesti paikannimistössä. 
Slaavinkielessä vokaalinliudentuminen esiintyy nimenomaan vanhemman kielen (kuten alkuperäisten suomensukuisten kielten-) usein, sanojen uudessa slaavinkielessä muodossa (mutta ei kaikissa propreissa).
Slaavilaiskielissä (ks. myös ruotsinkielessä) yleisesti tapahtuva iu- diftongin toisen vokaalin liudentuminen olisi jokaisen kielentutkijan tiedettävä, arvioitaessa alkuperäisasukkaiden vanhimpia sanojen etymologiaa varsinkin, jos alueella on tapahtunut väestön kielenvaihto (kuten suomensukuisten vanhoilla alueilla  eli kivikauden- pronssikauden- vanhimman rautakauden jälkeen merkittyjen maantieteellisten - tai nykyvaltioiden alueilla mm. Baltiassa, Puolassa, Ruotsissa, Venäjällä). 
Poikkeuksena mainittakoon sanat jotka ovat muodostuneet propreiksi- erisnimiksi väestön käyttöön jo ennen kielenvaihtumista.
Propri paikannimenä tässä tapauksessa tarkoittaa, että suomalaiskielien tai esigerm. kielisen lainasanan säilyminen kielenvaihdoista huolimatta (vasarakirveskulttuurin ajoilta) nykyaikaan saakka. 

PROPRI tai paikannimi, joka ei ole vielä muuttunut propriksi:

Propri paikannimistö esimerkkinä mainittakoon Liukon- paikannimet Baltiassa ja Suomessa. Merkittävää tässä on erityisesti Baltia, jossa on tapahtunut kielenvaihto ja silti Liukon- paikannimistö on säilynyt alkuperäisessä kirjoitusmuodossaan. Nuorempi iu- diftongin sisältävä paikannimistö muuttuu slaavin / balttoslaavin alueella i:n liudentuessa Luko- muotoon (kuten on tapahtunut myös ruotsinkielen vaikutuksesta Suomessa ja Ruotsissa).
Siis silloin kun ko. paikannimi ei ole ehtinyt muodostua propriksi väestön keskuudessa. 
Esimerkkinä Liukko- nimen muuttuminen  Luko- muotoon ruotsinkielen
alueella löytyy mm. Sprengtportenin Savon Kartat tuoreessa teoksessa SKS 2011 sekä tässä tutkimuksessa kohdassa Liukko- Luko Värmlannin suomalaismetsissä 1600- luvun alusta alkaen.

Ks. nimimuutoksissa myös tämän tutkimuksen Liuko- nimen muuttuminen Ruotsissa Luko- muotoon, asiasta myös  lyhyt pdf-linkki, Seppo Liukko 2011.
 

 

Suomensukuisten vanhoja substraattisanoja löytyy edelleen Keski - / Itä -Euroopasta (ks.  substr. paikannimistöä myös muualla tutkimuksessa)


Nämä kivikauden aikaisten suomensukuisten sanojen vokaalin liudentuminen on havaittavissa mm. sellaisissa nimissä kuin em. mlyn - mylly sekä vanhimmissa säilyneissä paikannimissä (vesistönimissä) kuten mm. Puolan Masurian järvialueen Mikolajki (HUOM! - la pääte paikannimessä ja -joki), Venäjän Novgorodin Mstajoki (musta-),  ja Tsekkien pääkaupungin Prahan läpi virtaava Vltavajoki (valtava-). 

Ks. nimimuutoksissa myös tämän tutkimuksen Liuko- nimen muuttuminen Ruotsissa Luko- muotoon, asiasta myös  lyhyt pdf-linkki, Seppo Liukko 2011.
 

Nuorakeramiikka eli vasarakirveskulttuuri

-kaskimaanviljelyn leviäminen Baltian-, Suomen- ja  Ruotsin alueelle:

Toisen aallon maanviljelykielen ja indoeurooppalaisen kielen samanaikainen leviäminen tapahtui n. 3000- 2200 eaa. aikana Veikselin (Wisla-Wistula) germaanialueelta Baltiaan ja Suomeen. Tämä silloinen maanviljelyn nopea eskaloituminen - leviäminen muuttui hitaaksi, ilmojen kylmetessä. Sen jälkeen levittäjänä oli pienempiä miesryhmiä (liuti* > liuta), joiden vaikutuksesta maanviljelyn kaskiviljely laajeni Pohjoiseen Baltian kautta Suomeen, mutta ko. alueiden suomensukuinen kieli ei vaihtunut Suomessa.

PS. Varhaiskantasuomi muuttui lainasanojen vaikutuksesta kantasuomeksi. Huom. Suomen alueen väestö, pohjoista tunturialuetta lukuun ottamatta, oli jatkuvuusteorian mukainen suomalainen / hämäläisasutus, joilla oli varhaiskantasuomi käytössään. 
On huomattava ettei Suomessa ollut silloinkaan saamenkieli käytössä, vasarakirveskulttuurien saapuessa n. 3000- 2000 eaa. lounaisen Suomen alueelle, vaikka niin usein virheellisesti väitetään. Saamen kieli oli silloin  saamelaisten poronhoitajien Skandinavian tunturi alueella -  siis nykyisten Ruotsin, Norjan  ja Suomen tunturialueilla.  


Silloinen maanviljelyn leviämiskulttuuri oli jo nimeltään Nuorakeraaminen eli vasarakirveskulttuuri ja kielenä aikaisemmin muodostunut esigermaani.

Germaanikielet, ovat ns. indoeurooppalaisen kielen vanhimpia murteita (esigermaani) Euroopassa, joka erottuu mm. baltinkielessä vieläkin. Baltinkieleen  on jäänyt paljon myös metsästäjäväestöjen suomensukuisten kielien vanhinta murrevaikutusta; ääntämistä ja substraatteja, jotka ovat edelleen baltinkielen vanhimpien sanojen substraatteja

Ensimmäiset vieraskielisten väestöjen migraatiot suomenkielisten alueille, muuttivat itämeren alueen varhaiskantasuomenkielen lopulta kantasuomeksi:

Ks. myös Suomen alueen murteiden muutos johtuu uusien kielien ja pääasiassa  nuorakeraamisen maanviljelykulttuurin esigermaanikielestä. Sen vaikutuksesta varhaiskantasuomeen, tuli uusia lainasanoja- superstraatteja. Suomessa kieli ei vaihtunut, mutta esigermaanikielten lainasanojen vaikutuksesta, myös ääntämiseen tuli kielen muutoksia jo 2800- 2000 eaa. aikana. Syntyi uusi murre, - kantasuomi.

Nämä nuorakeramiikan / vasarakirveskulttuurin muuttajat toivat tullessaan germaanikielen ... lainasanoja, ja uuteen kulttuuriin kuuluvia maanviljely- ja karjanhoitotermejä mm. kaski ja ohra sekä vuohi ja härkä ja myös henkilönimiin liittyviä nimisanoja. Sanat edellyttävät kaskeamista ja karjanhoitoa.  

(Jouko Vahtola Suomen historia 2004:14-15).



Kielenvaihdosta merkittävin tutkimustieto 
(prof. Colin Renfrew) - 
Neoliittinen vallankumous n. 5000- 3000 eaa.; 

Miksi metsästäjäväestöt vaihtoivat puhumansa kielen, ns. maanviljelykieleen?
Puhutun kielen vaihtuminen metsästäjien kielistä indoeurooppalaiseen maanviljelykieleen, on tapahtunut pääasiassa ajalla n. 5500- 3000 eaa. eli ns. nuorakeraamisen kulttuurin eli vasarakirvesgermaanien levittämänä.

 

Maanviljelyn leviäminen aiheutti suomensukuisten metsästäjien kielenvaihdon Euroopassa.

Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä ja ovat eri kielikuntaa kuin indoeurooppalainen kielikunta, jonka maanviljelyväestöä on saapunut Anatolia - Persia ns. hedelmällisen puolikuun alueelta Eurooppaan neoliittisen vallankumouksen eli maanviljelyn- kulttuurin ja ie - kielikunnan kielen samanaikaisen saapumisen yhteydessä. 

Tämän n. 5000 eaa. alkaneen maanviljelyn-  eli indoeurooppalaiskielisen nauhakeraamisen kulttuurin leviämisen seurauksena suomensukuiset metsästäjät vaihtoivat elinkeinonsa maanviljelyyn ja maanviljelyelinkeinon kieleen.
Indoeurooppalaista väestöä ko. suhteellisen vähäisen migraation aikana tuli Eurooppaan vain  n. 20 -25% metsästäjäväestöjen määrästä, sillä maanviljelyn leviäminen tapahtui pääasiassa diffuusiona - eli metsästäjien elinkeinon vaihtotapahtumana  
(
ks. Seppo Liukko yhteenveto ko. asiasta)

 

Prof. Colin Renfrew 1987 teoria: 

Maanviljelyn - ja indoeurooppalaisen kielen leviäminen Eurooppaan ovat tapahtuneet samanaikaisena tapahtumana kivikaudella n. 5500 eaa. alkaen. Maanviljelyä levittänyt kulttuuri oli nauhakeraaminen kulttuuri, jota seurasivat nuorakeraaminen kulttuuri, joka mm. pohjoismaissa tunnetaan nimellä vasarakirveskulttuuri   

(ks. Colin Renfrew sivun asiasisältö: Indoeurooppalaiskielistä väestöjä, jotka levittivät maanviljelyä saapui Eurooppaan Anatoliasta eli Indoeuroopasta).


Baltiassa ja Suomessa kieli ei vaihtunut ko. germaanikielisten vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta, sillä nämä toivat ensimmäisinä maanviljelyelinkeinon ohella uutta kielikontaktia (- lainasanoja) näiden suomensukuisten alueelle. Baltian eteläosissakin (Liettua) Itämeren suomenkieli (kantasuomi) vaihtui baltinkieleksi, vasta " Novgorodin " alueen slaavien vaikutuksesta 800- luvun jälkeen, Latviassa viimeiset itämerensuomenkielen taitajat ovat eläneet nykyajalle saakka. 

Baltialaiset ovat geneettisesti suomensukuisia väestöjä (geenitutkimukset mm. M- L Savotaus), mutta ovat vaihtaneet puhumansa kielen vasta slaavilaisen väestön ja sen kielen vaikutuksesta. Tämä kielenvaihto vaikutus on alkanut ko. Baltian suomensukuisten alueella (Valdai - Itämeri) vasta kansainvaellusten jälkeen n. 400 - 800 jaa. sekä  jatkuen aina 1900- luvulle saakka. 

Tässä Wikipedian kartassa  on nähtävissä slaavien sijainti n. 800- 900 jaa. 
Se osoittaa myös, että slaavilaisten (sloveenien) nousu etelästä kiilana Mustanmeren- Kievin kautta Ukrainan ja Puolan alueelle ja pohjoiseen Novgorodiin ja Baltiaan on tapahtunut (siis vasta 400- 800 luvulta alkaen) suomensukuisten alueelle (ks. Novgorodin perustaminen - alla). Tässä kartassa näkyy myös, että vielä n. 900- luvulla lähes puolet Baltian Latvian alueesta on vielä itämeren suomensukuisten eli tässä tsuudien aluetta.

Tämän kartta- alueen itäpuolella ei vielä slaaveja ole, mutta siellä on merkittynä 900- luvulla vielä olleita alueen alkuperäasukkaiden suomensukuisia kansoja mm. merja, merva, muroma, mordva, metserä, permiläiset ja vepsäläiset pohjoisessa, tsuudit lännessä ja pohjoisessa (Tsuudit ovat suomalaisia ja virolaisia). 
Suomensukuiset ovat olleet myös kartassa näkyvien
nykyisen Valko-Venäjän ja Ukrainan sekä Bolgarin ja  Kazanin alueen alkuperäasukkaista, mutta tässä karttahetkellä n. 900 jaa. slaavit ja kazanilaiset ovat jo nousseet ko. alueille. Näiden vanhimpien slaavilaisten alueiden suomensukuisten väestöjen nimet ovat jo hävinneet, kuten ovat useat kieletkin hävinneet Moskovan eteläpuolelta, mutta jonkin verran tietoa on ko. väestöistä säilynyt (ks. muroma, metserä, merva jne.).  


Se myös osittaa todeksi sen, että slaaviväestö on levinnyt vasta tämän jälkeen Moskovan ja sen ympäristön suomensukuisten alueille n. 1000- 1300 jaa. aikana (jolloin vasta venäjän kieli on muodostunut suomalaisen alkuperäväestön - ja slaavin kielien yhteisestä vaikutuksesta). 

Venäjän ja Baltiassa alueilla alkuperäisenä väestönä olleet suomensukuiset ovat  vaihtaneet puhumansa kielen hiljalleen uuteen venäjän kieleen ja - balttoslaaviin
Balttilaisen kielen ero venäjään on lähinnä sen pohja, joka on muodostunut jo vasarakirveskulttuurin aikana varhaiskantasuomesta ja esigermaanista (vastaavaa esi- germaanivaikutusta ei ollut Venäjän alueella), mutta myöhemmän kielenvaihdon syynä oli molemmissa tapauksissa slaavin voimakas vaikutus kansainvaelluksen ajoista alkaen, n. 400- 800 luvuilta alkaen ja sitten kieleen on vaikuttanut voimakkaasti erilaiset valtioliitot* slaavilaiskielisen Puolan kanssa 1300- luvulta alkaen (Puolankieli oli sen jälkeen myös balttilaisten virallinen kieli, puolan kieli on läheisin kieli tsekin ja slovakin kanssa (länsislaavin kieli) ks. slaavien muutto Karpaateilta pohjoiseen). 
Myös rautakauden lopun saksalaisritarikuntien lähinnä Preussin vaikutus näkyy jonkin verran Baltian alueen liettuan-latvian- (ja puolan-) kielissä. Myöhemmin myös mm. preusssin - kieli on vaihtunut ns. valloittajamaiden kieliin.

Baltiassa edellä olevan selvityksen mukaista balttiväestön uutta kieltä on slaavi vaikutuksen vuoksi, nimitetty
balttoslaaviksi  kieleksi (väestö on pääosin edelleen suomensukuista väestöä).

PS. Liettuan pakanavaltio* (silloin vielä pääosin itämerensuomenkielinen) oli aikanaan 1200- luvulla Euroopan  suurin "valtio", ulottuen Itämeri- Valdai alueelta lähes Mustaanmereen saakka.

 

Balttilaisen väestön kielen vanhojen / alkuperäisten suomenkielisten lainasanojen (subsraattien) ja esigermaanilainojen (n. 3000- 2000 eaa.) balttilainen merkitys - ja ääntäminen -, jopa kirjoitusasu on muuttunut alkuperäisestä, pääasiassa slaavin vaikutuksesta. Esimerkkinä mainittakoon kirjoitusasun muuttumisesta, jossa usein esigermaanikielten lainasanasta iu- diftongin toinen vokaali liudentuu käytössä slaavi vaikutuksen vuoksi pois (paitsi vanhimmista propreista).

Mutta kaikki vanhimmat suomensukuiset sanat tai esigermaanilainat eivät ole muuttuneet.  
Esimerkkinä sana, jossa on säilynyt iu- diftongi, on Liettuassa oleva Liukon - nimi.
Liukon - nimi on vanhinta nimikerrosta suomensukuisten alueella, koska se on esigermaanista lainasanastoa suomensukuisten kielien alueella.
 
Koska slaavinkielisten vaikutus on nuorempaa, nämä vanhimmat sanat olivat vakiinnuttaneet paikkansa nimistössä ns. propreina (erisniminä) ko. alueella ja säilyivät nimensä muuttumattomana.

 

Osa II

Liukko- nimitutkimuksen etymologiset perusteet. Nimen muodostuminen ja leviäminen Weikselin alueelta suomensukuisten kielialueelle Baltiaan ja Suomeen. Liukko- nimen tutkimusmahdollisuudet ja miksi nimen ikä on mahdollista ajoittaa sekä paikantaa eri suomensukuisten alueilla.  Tutkimusraportti etsii Liukko- paikannimen syntyyn liittyviä seikkoja sekä syitä  kyseisen paikannimen siirtyminen alueelta toiseen. Samalla tarkastellaan samankaltaisten Liukko - Laukko - nimien samanaikaista käyttöönottoa ja siirrynnäisyyttä, kaskiviljelyn alkuaikojen ja kyläyhteisöjen muodostumisaikoina Baltiassa ja Suomessa (harvinaisen monilla alueilla, esimerkkejä - karttoja). 
Miksi Liukko paikannimi on muodostunut propriksi. Nimitutkimuksessa tarkastellaan myös monien nykyisten n. 300:n Liukko- nimeen perustuvan paikannimen taustaa Suomessa. Samalla esitellään vanhimmat Liukko- nimet, jotka ovat kylien nimiä Baltiassa ja Suomessa sekä tunnetuimmat Liukko - nimipesyeen talonpoikaistalot, rusthollit - ratsutilat sekä muut paikannimet , jotka liittyvät suomensukuisten väestöjen alueisiin ja ovat varhaisimpien maanviljelytalojen nimiä. 
Miksi Liukko - nimestä on paljon versioita
(nimipesye) ja  miksi Liukko - nimen iu-diftongi on  ruotsalaisten- ja balttoslaavin kielestä kadonnut, mutta kuitenkin  vanhimmilla suomensukuisten alueilla nimi on "pakastunut" väestöjen käyttöön alkuperäisessä iu-diftongi muodossaan. Samalla Liukko- nimi on proprisoitunut vieraskielisten isäntien (mm. ruotsinvallan aika) tai kielenvaihdosta huolimatta (Baltia; Liettua-Latvia) nykyaikaan saakka.  Tutkimuksessa tarkastellaan Liukko- nimeen liittyvää historiaa 1100- luvulta nykyaikaan saakka Baltian ja Suomen sekä Ruotsin alueilla.

 

Liuko - sana on Baltian alkuperäiskieleen, suomenkieleen, tullut esigermaaninen lainasana, joka on jäänyt baltinkielen muodostuessa substraatiksi (ja propriksi).

Nykyisin vanhasta esigermaanisesta lainasanasta liuti * sanasta suomalaisella kielialueella  ääntämismuotona muuttunut liuta - sana, joka on säilynyt  Liuko- Liukko- nimisenä proprina suomensukuisten vanhoilla alueilla. Kuten laaja Liukon - paikannimet esiintymä lähes koko Suomessa osoittaa, yli 300 paikannimeä ja myös Baltiassa (Liuko- Luko).  
Suomenkielisenä vanha substraatti on jäänyt baltin kieleen. Liuko - sana on säilynyt muodossa ja äännetään liettuan ja latvian kielessä edelleen Liuko
Nykyisen  liettuan ja latvian kielen slaavilaistuessa, Liuko- sanan merkitys onkin jo muuttunut toiseksi, balttilaisten kielenvaihdon jälkeen. 

Hypoteesi Liuko- nimen etymologiasta:

Vanhimmilla ns. alkuperäisten suomensukuisten alueilla on käyttöönotettu vasarakirvesgermaanien joukkoa kuvaava sana liuti*,  joka on muuttunut  n. 2800 - 2200 eaa. aikana äänteellisesti  liuta - sanaksi, josta Liuko -sana juontuisi

L
iuti > liuta sanojen merkitys tarkoittaa kaskiviljelyä levittäneitä ihmisryhmiä (- mon.).  Liuta > Liuko nimistö olisi näiden ihmisten - henkilöiden raivaamien vanhinta kaskialueiden nimistöä Suomessa ja Baltiassa.

Seppo Liukko 2008


Sen jälkeen suomensukuisten alueen murrevaikutus on muuttanut sanan lausumisen liuko- muotoon Baltiassa ja Suomessa. Sana on säilynyt nykypäiviin saakka, vaikka ko. alueella olisi tapahtunut kielenvaihto (Baltia):

Vanha suomensukuisten käytössä ollut esigermaaninen ryhmää tarkoittava sana
Liuti* on muuttunut suomenkielisellä alueella Liuta > Liuko muotoon, myös Baltiassa, koska sana on säilyttänyt alkuperäisen suomensukuisten  ääntämismuodon (Liuko). 

Se osaltaan
osoittaa edellä mainitun balttilaisten (liettuan- latvian) kielenmuutoksen ja silloin alkuperäiselle suomensukuisten alueelle tulleen esigermaanisen sanan / nimen (liuti*- Liuta >Liuko) säilymisen suomensukuisten  (balttien) käytössä, vielä senkin jälkeen vaikka balttilaisille suomensukuisille tapahtui kielenvaihto baltinkieleksi, slaavin vaikutuksesta n. 500- 800 jaa. jälkeen. 

Tämä liuti - sanavartalon ääntäminen ja toisaalta ui- diftongin esiintyminen ainoastaan vanhemmissa esigermaanikielissä selittää, miksi maanviljelyä levittäneiden vasarakirvesgermaanien lainasanoja on tullut varhaiskantasuomalaiselle alueelle, mm. Balttiaan ja Suomeen 

Arkeologisten tosiasioiden perusteella:

V