KALEVALA AIKA - SUOMALAISUUDEN POHJA,  Seppo Liukko 2007

Artikkkeli LIITTYY LIUKKO - NIMEN HISTORIAAN  JA 

SEN KALEVALA KYTKENTÄÄN OSA II (ks. myös Kalevala - kulttuurin historiatutkimus)

 

Ks. Liukko -nimihistorian muut artikkelit Seppo Liukko kotisivulta =>http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/

Liukko nimen kalevalainen kytkentä (artikkeli on osa 2007 kirjoitetusta tutkimuksesta). 
t
ästä   Liukko- nimen historiaa tutkimusyhteenveto 11/2008  tai Liukko- nimen etymologia ja -ikää selvittävät muut metodit

 

   

 

Kalevalan aika – suomalaisuuden pohja, Seppo Liukko 2007

 

Sisältö: Kalevalan aika n. 3000 eaa. ja 1600/1800 jKr.

A. Kalevalainen kulttuurin ikä

B. Onko Kalevalaa ollut olemassa ennen Kalevala- nimistä kirjaa.

C. Noitavainolait ja puhdasoppisuuden ajan vaikutukset Suomessa 

Ks. tästä Seppo Liukko tarkennettu artikkeli: Noitavainolakien ja Puhdasoppisuuden ajan tarkoitus Suomessa eli Kalevalaisen kansanuskon kitkeminen (Vaikutukset suomalaisiin, varhaiskeskiajan lähteet mm. FMU /REA sekä Agricola) 

**************************************************************************

A. Kalevalan aika – ja ikä noin 3000 vuotta 
(Faktaa, lainauksia lähdekirjallisuudesta):

1. Pertti Anttonen ja Matti Kuusi, Kalevala lipas, SKS, 1999,

s.81: "Kalevalan kokoonpanoa helpotti se, että vanha epiikka ja lyriikka, häätarusto, loitsut ja arvoitukset on sepitetty samaa kalevalaista runomittaa. Kalevalakielen normit ovat suunnilleen samat suomalaisilla, karjalaisilla, inkeriläisillä, vatjalaisilla ja virolaisilla. Se näyttää syntyneen myöhäiskantasuomalaisena aikana, kantabalttilaisen kulttuurin, runokulttuurin vaikutteista, 2500- 3000 vuotta sitten. Kalevala noudattaa ns. klassista kalevalamittaa,  joka on vallitsevana Suomenlahden pohjoispuolella ja Inkerissä".  

Kalevalainen kulttuuri ja vasarakirveskulttuurit ovat olleet Suomessa samanaikaisena ilmiönä. Tässä luettelossa on esitelty pääasiassa germaani lainasanoja, jotka ovat kietoutuneet myös vahvasti Kalevalaiseen runouteen. Kalevalainen loitsurunous on saanut uutta ainesta germaanisista lainasanoista ja tietenkin maanviljelykulttuurista. Arkeologian ja kielitieteen perusteiden pohjalta on todettu em. saman aikaisuus. Kaskiviljelyn aloitus Suomessa on tapahtunut Kalevalaisena aikana. Kaskiviljely ja maanviljelysanasto liittyvät vasarakirves- germaanien tuloon Suomeen, Kiukaisten kulttuurin aikana n. 2500 - 2000 eaa. tai pronssi- rautakaudella 

 

Luettelo, lainaus, Nykysuomen etymologinen sanakirja, Häkkinen 2004:

 

kaski;       viljelemistä varten kaadettua metsää ja poltettua metsää, on vanhakantainen indoeurooppalainen lainasana, joka perustuu palamista merkitsevään verbijuureensa ja kytkeytyy maanviljelyn leviämiseen indoeurooppalaiselta (baltti- germaani) suomensukuisten alueille (SL: kaskiviljely).

tuhka;    lähisukukielissä, germaaninen laina, muinaisyläsaksan `polttaa poroksi` (SL: Kaskenpolttoon liittyvä ja ajoittuisi kaskiviljelyn alkuajoille)

vainio;      peltoaukea, laidun , niitty, Itämerensuomalainen sana on germaaninen lainasana (SL: sana kaskiviljelyn aikoina Suomeen) 

äiti;        myös Virossa, vanha  germaaninen lainasana, gootti, muinaisyläsaksa (kaskiviljelyn ajoilta).

Uralilaisten kielien vanha äitiä merkitsevä sana  on ollut emä, josta johdettu emo esiintyy mm. kalevalaisessa kansanrunoudessa äidin merkityksessä (em. luettelo Häkkinen 2004)

 

Edellisestä prof. Kaisa Häkkisen lausumasta on tehtävissä seuraava johtopäätelmä: Kalevalassa emä -emo sanoilla on ollut germaanilainaa `äitiä` vastaava merkitys. 
Siksi
on perusteltavissa, että vanhat uralilaisten käyttämät sanat;  emä- emo ovat olleet suomensukuisten käytössä ja Kalevalaisessa runoudessa ennen balttigermaanien saapumista Itämeren alueelle eli mahdollisesti jo ennen 2000 eaa. aikaa. Etymologian perusteella äiti sana on tullut vasta tämän jälkeen käyttöön Itämerensuomalaisilla Viro- Suomi alueilla.

 

Seuraavassa lainauksessa on myös ajoitettu baltti- germaanisien lainasanojen leviäminen ja yhdistetty se vasarakirveskulttuureihin eli maanviljelyn leviämiseen Suomeen n. 2000 eaa. aikana:

Professori Kaisa Häkkinen SUOMEN SANASTON ALKUPERÄ Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: "Esibalttilaiset/esigermaaniset lainasanat; Mahdollisesti näiden lainasanojen lainanantajakieli voidaan yhdistää ns. vasarakirveskulttuuriin, joka levisi itämeren seuduille n. 2000 eKr.”..

 

2. Turun yliopiston Kalevala- instituutin johtaja Lauri Honko toteaa kirjassaan Eepoksia ja eepostutkimuksia Itämereltä Intiaan SKS,2001:  

s.26: "Kalevala on perinne eepos",

s.69: "Joka tapauksessa itämerensuomalainen eeppinen perinne on vanhakantainen. Kuinka Euroopassa on voinut säilyä näin vanhaa kalevalaisen runouden perinnettä. Meidän perinteemme on todella vanhaa, eikä alevalakaan ole niin nuori kuin sen ilmestymisvuodesta voisi päätellä. Se on yksi arkaaisemmista eepoksista mitä on. Se kuuluu myyttisen eepoksen tyyppiin, jossa yhteiskunnan rakenne ja maailmankuva ovat hyvin varhaiskantaisella tasolla. Niinpä ikivanhana mainittu sumerilaisten Gilgames -eepos on tässä suhteessa uudenaikaisempi kuin Kalevala. Vaikka Kalevalassakin esiintyy taistelua ja väkivaltaa, niin sen tapahtumat ovat kuitenkin enemmän henkisen mahdin, tietämisen ja riittitekniikan ohjauksessa ". Ja

s.35: "Kalevalaa ei saa millään kirjallisuuden tuotteeksi".. ja

s.53 "Kalevalassa on loitsuja peräti viidesosa Kalevalan säkeistä. Kalevala tulee aina jäämään vertailevassa eepostutkimuksessa loitsueepokseksi".

Tässä on hyvin esiin tuotu Kalevalaisen perinteen ikä, jopa vanhempi kuin sumerilaisten Gilgames- eepos, joka on n. 4700 vuotta vanhaa kerrontaa. 
Sen vuoksi on ajateltavissa, että Kalevalan perusteet on luotu jo kampakeramiikan suomensukuisten laajalla alueella Euroopassa siis 5000- 3000 eaa
Kalevalassa on kaikkia meitä suomalaisia koskeva sanoma: Kalevalassa on enemmänkin henkisen mahdin, tietämisen tarkoitus, kuin taisteleminen tai väkivalta

3. Kalevala kirjallisissa lähteissä:

Vanhin Kalevalaan liittyvä kirjallinen tieto löytyy 600-luvulta, Exeterin tuomiokirkon  katedraalikirjastosta (MS 3501, ff84b- 87a) Englannista. Muinaisanglosaksinen Widsith  –   kronikka on kirjoitettu englannin vanhimmalla kielimuodolla Old English ja runomuodossa. Tämä kirjallinen tieto tarkoittaa, että Kalevalaisuutta ollut olemassa ainakin, jo 600- luvulla. Useat tutkijat ovat hyväksyneet näkemyksen, että Widsith – kronikan Caelic -maininta tarkoittaa suomalaisten Kalevala aikaa:

Angolosaksisessa muinaisrunossa on muistiinmerkittynä seuraavasti: "Ja Caelic hallitsi finnejä" sekä toisessa kohdassa scridefinnitWidsith - runon säkeessä 20 ja 76 mainitaan Caelic sekä säkeessä 79 scridefinnit.
Caelic- nimi on perinteisesti yhdistetty Kalevalaan (Krohn 1932, Mikkola 1934, Toivonen 1955, Pekkanen 1984 ja 2002, Huurre 2003)". ”Tämä anglosaksisen ja itämerensuomalaisen myyttimaailman välinen yhteys antaa aiheen laajempaan tarkasteluun termeistä;  Caelic, Kalevala ja kalevanpojat. Widsithn kääntäjät Osmo Pekonen ja Clive Tolley, Jyväskylä, 2004:11 mainitsevat myös, että edellä mainittujen lisäksi jo 1800- luvulla tutkija Heinzel 1887 tulkitsi maininnan tarkoittavan suomalaisten Kalevalaista kansanuskoa.

Vanhasta kalevalaisesta ajasta on siis olemassa myös ulkopuolista tietoa.  Kronikkatyylinen muinaisruno Widsith – kertoo kansoista ja niiden hallitsijoista. Tässä kirjoituksessa tulee esiin maininnat suomalaisiin ja Kalevalaan. Aika on n. 600 jKr. eli rautakauden loppua Suomessa. Suomen alueella on käynyt anglosaksiasia tarkkailijoita ja heidän raporttinsa ko. kansasta on ytimekkäästi seuraava: "Ja Caelic hallitsi finnejä".  

Se tarkoittaa, että matkailijat ovat nähneet ja kokeneet Suomessa todella olleen kalevalaista loitsu- ja manaamisperinnettä, joka on näkynyt väestön jokapäiväisessä elämässä. Scridefinnit on aikaisemmin käsitetty pohjoissaamelaisiksi (lappalaisuus sana sotkee todellisuutta). Todellisuudessa koko Suomessa oli tuolloin 500- 1000-luvulla ns. kahdenlaisten hämäläisten aika. 
Silloin Lounais- Suomen rannikolla ja vesistöjen varsilla oli vakiintuneen maanviljelyn suomalaiset (finnit) ja toinen osa suomalaisista, joka elivät vielä luonnontaloudessa (scridefinnit tai lappalaiset, Huom! ei pohjoissaamelaisia); metsästyksellä ja kalastuksella. 
Näiden elämänmenoa sanottiin lappalaiseksi. Tämä lappalaisuus ei tarkoita pohjoissaamelaisia, vaan luonnontaloudessa eläviä hämäläisiä. Widsith – kertojat ovat tavanneet vain ilmeisesti näitä Kalevala – kulttuuria harrastavia suomalaisia (”Caelik hallitsi finnejä).

Metsästäjähämäläisiä voidaan nimittää tässä tapauksessa etelä- saamelaisiksi, nämä ovat niitä scridefinnejä - hiihtosuomalaisia, joita aglosaksisessa Widsiht - kronikassa kerrotaan. Myös Roomalainen Tacitus v. 98 jKr. kertoo fenneistä, jotka olivat hämäläisiä metsästäjiä ajanlaskun vaihteesta, ja tarkoittaa silloin luonnontaloudessa eläviä hämäläisiä, ei silloin jo kaskiviljelyllä elävää osaa suomalaisista.   
Myös nämä hiihtosuomalaiset eli hämäläiset metsästäjät ovat harjoittaneet kalevalaista kansanuskoa. Ilmeisesti Widsith- kronikan kertojat eivät ole sitä havainneet, koska sen aikainen metsästäjäväestö- skridefinnit vaihtoivat jatkuvasti asuinsijaansa (kuten Tacitus kertoo jo ennen vuotta
98 tapahtuneen). 
Siksi näiden tarkempi havainnointi on ollut ilmeisen vaikeaa. Kronikassa todetaan, aivan oikein, että suomalaisia oli rautakauden aikana ja sen jälkeen ikään kuin kahden sorttista väkeä. Näitä ”skridefinnejä” ei ole ”haastateltu”, vaan nähtiin ainoastaan hiihtävän.

Ptolemaios kirjoittaa 150 jKr. pohjoisen phinnoi- kansasta. Sen jälkeen n. 550 jKr. mm. Itärooman Prokopios ja goottien Jordanes kertovat skrithifinneistä ja rerefenneistä (lauhkeista finneistä). 700-luvulla mainitsee Paulus Diaconus scritobinit, joka tarkoittaa hiihtämistä. Olaus Magnus sekoitti pakan ja määritteli näille nimen lappalaiset (Pekonen, Tolley 2004:7). Yhteenvetona on todettava, että lappalaiset tarkoittavat metsästäjä hämäläisiä, kuten mm. Tacituksen ja Jordaneksen kertomukset selvityksineen ennen Olaus Magnusta tarkoittivat.  
Lappalaiset eteläisessä Suomessa tarkoittavat senaikaisia suomalaisia eli hämäläisiä, joita elämäntavan mukaan voidaan sanoa myös etelä- saamelaisiksi. 

 

Toinen kirjallinen Kalevalan liittyvä löytö on 1200- luvulta Novgorodin suomalaisalueilta.  
Kalevalainen loitsu Novgorodilaisessa tuohikirjeessä nro 292 joka on salamaloitsu. Tämä 1200-luvun salamaloitsu on kirjoitettu karjalankielellä (vepsän- itämerensuomea), mutta merkitty kyrillisin aakkosin (löydetty 1950-luvulla). 

4. 1500- luvulla eli Widsith kronikan jälkeen kirjallista tietoa Kalevalasta löytyy vasta 1000- vuotta myöhemmin. Mikael Agricola toteaa saman asian, Kalevalainen kansanusko oli hämäläisten jokapäiväistä elämää:

Kolmas kirjallinen maininta Kalevalasta on 1551:  
Mikael
Agricola toi kirkonmiehenä Calevanpojat asian esiin ruotsinvallan aikaisena tietona, mutta silloin jo pakanallisessa merkityksessä ja kielteisessä muodossaan. Jopa piru on mainittu Kalevalaisena jumalana, vaikka sellainen sana onkin vasta kristillistä perinnettä. Seuraavassa
Mikael Agricolan Davidin Psalttarissa mainittu "epäjumalien" luettelo, joita oli muinoin palvottu ja kauan kumarrettu. 

Mikael Agricolan hämäläisten jumalien luettelo, vuodelta 1551:

"Epejumalat monet tesse muinen palveltin cauan ja lesse. Neite cumarsit Hemelaiset seke Miehet ette Naiset. Tapio Metzest Pydhyxet soi ja Achti wedhest Caloja toi. Åinämöinen wirdhet tacoiRachkoi Cuun mustaxi jacoi. Lieciö Rohot jwret ja puudh hallitzi ja sencaltaiset mwdh. Ilmarinen Rauhan ja ilman tei ja Matkamiehet edhes-wei. Turisas annoi Woiton Sodhast Cratti  murhen piti Tavarast. Waan Carjalaisten Nämet olit Epejumalat cuin he rucolit. Rongoteus Ruista annoi Pellonpekko Ohran casvon soi. Wiracannos Cauran caitzi mutoin oltin Caurast paitzi.Egres hernet Pawudh Naurit loi Caalit Linat ja Hamput edestoi. Köndös huchtat ja Pellot teki quin heiden Epeuskons näki. Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon Malja jootijn. Sihen haetinukon waca nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon käkri se liseis Carjan casvon. Hiisi Metzeleist soi Woiton Wedwn Eme wei calat vercon. Nyrckes Oravat annoi Metzast Hittavanin toi Jenexet Pensast. Eikö se Cansa wimmattu ole joca neite wsko ja rucole. Sihen Piru ja Syndi weti heite Ette he cumarsit ja wskoit neite. Coolludhen hautijn Rooca wietin joissa walitin parghutin ja idketi. Mennin-geiset mös heiden Wffrins sai coska Lesket hoolit ja nait. Palveltin mös paljo muuta kivet Cannot Tädhet ja Cwu-ta. Tontu Honen menon hallitzi quin Piru monda wil-litzi. Capeet mös heilde Cuun söit Calevanpoiat Niittut ia mwdh löit."

 

Kalevalamittaista runoutta on kerätty myös muiden suomen sukulaiskansojen alueilta.
Kalevipoeg eli
Kalevanpoika on Viron kansalliseepos. Kalevipoeg on päähenkilö, joka vierailee mm. Suomessa. Viron sankari - eepos on koottu suomalaisten Kalevalan jälkeen 1862.  Suomessa tiedetään Kokemäenjoen alueilla olleen ja olevan vieläkin Kalevanpoikiin liittyvää nimistöä (- ja murre). Nämä muuttajat voisivat olla niitä kaski- maanviljelijöitä, joiden perustana on huomattava määrä kaskipalo alueiden nimistöä juuri lounaisensuomen alueella. Muuttajat olisivat tulleet Balttian /Viron suomensukuisten alueilta tai vanhan kampakeramiikan alueelta. Nämä ovat olleet germaanikielisiä tai muuttajat olisivat sellaisia suomensukuisia germaaneja, jotka ovat taitaneet itämerensuomalaista kieltä ja huomattavan määrän germaanikielen sanastoa, erityisesti kaskiviljelyn ja karjanhoidon sanastoa (varhaiskantasuomen aikoihin - pronssikaudella).


Vanhojen Kalevalaan liittyvien tietojen perusteella, kuten kirjatut tiedot Mikael Agricolan hämäläisten 12 jumalasta on luetteloitu mm. Hiisi, Ilmarinen, Soini, Väinämöinen. Nämä olisivat olleet näitä Calevanpoikia, joita hän kuvaa Davidin Psalttari teoksessaan 1551 seuraavasti: Calevanpoiat /niittut ia mwdb löit”, toisin sanoen kalevanpojat raivasivat niittyjä ja kaatoivat metsiä”.


Kalevanpojat olivat ensimmäisiä suomalais- /germaanisia kaskenpolttajia, metsien kaatajia ja peltojen raivaajia Suomessa, siis jo Kalevala aikana pronssi-rautakaudella. Lennart Meri esittää Hopeavalkeat (1983) teoksessaan, että Kalevi (Kalev) olisi tuntenut myös Kaalinjärven kraaterin pohjalle kertyneen raudan. Saarenmaalla olevan Kaalijärven meteoriitti peitti koko silloisen Kalevalaisen maailman pölyyn ja pimeyteen pronssikaudella, josta Kalevalassa kerrotaan, kuka varasti auringon. Pronssikaudella "Kalevanpojat" vierailivat mm. lounaissuomen alueilla, tai saapuivat sinne ja osa näistä on ilmeisesti jäänyt Suomeen kaskiviljelijöiksi (ks. Kalevanpoika, Viron kansalliseepos, suom. 2005, viides luku s.73). ks. 

Miten Liukko - nimi liittyy kalevalaiseen loitsuperinteeseen ja kaskenpoltoon, tämä selviää kun katsot tarkemmin Liukko - nimen historiaa artikkelista ja perusteet Liukko - nimen syntyajoista ja - etymologiasta (alla lyhyesti):

 

Liukko - nimen etymologia liittyy  kaskiviljelyyn  ja  kansanrunouteen kantasuomen ajoille n. 1000 -2000 vuotta ennen ajanlaskua (Liukko- nimen etymologia ja -ikää selvittävät muut metodit).

 

Liukko - nimen historia osassa tarkistetaan eri metodein, miksi Liukko nimi liittyy Lounais- Suomen kaskivilelyn aikojen erittäin vanhoihin paikannimiin ja miksi siihen on etymologiset perusteet. 
Liukko - paikannimistön laajuus vanhojen vesireittien varsilla, lounaissuomen alueilla osoittaa nimen syntyneen kaskiviljelyn perusteella ja sen ikä perustuisi nimietymologisesti kaskiviljelyn maahan tuoneisiin baltti - germaaneihin. 
Liukko - nimen syntyajat osuvat samalle ajalle kuin em. tutkijoiden mukaan Suomessa ja Viro- Balttiassa on ollut Kalevalainen aika.  
Turun - Rauman- Salon - Suomusjärven  ympäristön Kalevanpojat ovat raivanneet niittuja ja kaataneet metsiä kaskiviljelyä varten, kuten mm. Mikael Acricola on muistiin merkinnyt. Liukko - nimi kytkeytyy kalevalaiseen aikaan ja maanviljelyn historiaan Suomessa.

ks. lisää ->Seppo Liukko kotisivuilta   http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/ .

B. Tutkijoiden lausumat siitä, oliko kalevalaista kansanuskoa ennen Kalevala Kirjaa 1835 vai ei?

Peruste 1: Turun yliopiston Kalevala-instituutin johtaja Lauri Honko on kirjassaan Eepoksia ja eepostutkimuksia Itämereltä Intiaan SKS, 2001.....

s.69 maininnut, että: "Joka tapauksessa itämerensuomalainen eeppinen perinne on vanhakantainen. Meidän perinteemme on todella vanhaa... Se on yksi arkaaisemmista eepoksista mitä on. Se kuuluu myyttisen eepoksen tyyppiin, jossa yhteiskunnan rakenne ja maailmankuva ovat hyvin varhaiskantaisella tasolla. Niinpä ikivanhana mainittu sumerilaisten Gilgames- eepos on tässä suhteessa uudenaikaisempi kuin Kalevala.

Peruste 2: Pertti Anttonen ja Matti Kuusi, Kalevala lipas, SKS, 1999,

s.81: Se näyttää syntyneen myöhäiskantasuomalaisena aikana, kantabalttilaisen kulttuurin runokulttuurin vaikutteista, 2500- 3000 vuotta sitten. Kalevala noudattaa ns. klassista kalevalamittaa, joka on vallitsevana Suomenlahden pohjoispuolella ja Inkerissä".

Matti Kuusi ja Pertti Anttonen tuovat esiin Kalevalakielen normit (Kalevalamitta), jotka ovat olleet käytössä itämerensuomalaisten laajalla alueella jo 2500- 3000 vuotta sitten. Ja varmaankin jo kampakeraamisena aikana  suomensukuisten välisessä tietojen välityksessä (5000-2000 eaa.). Kalevala on kerätty tämän taruston perusteella. Toisin sanoen kalevalainen kulttuuri oli olemassa paljon ennen Kalevala kirjan kirjoittamista.

Peruste 3: Tohtori Juha Pentikäinen Kalevalan Maailma, Yliopistopaino, 1989:

s. 18 "Mytologia on varsin lähellä "muinaisuskoa" tai "kansanuskoa", sisältäen myös myyttien ohella, esikristillistä uskontoa valaisevaa folkloreaja tietoutta.

 s.19 :" Ennen 1700-lukua kirjallisuudessa esiintyneiden harvalukuisten kansanrunoutta ja kansanuskoa koskeneiden mainintojen tavoitteena on usein ollut pakanuuden poisjuuriminen ja siitä varoittaminen uskonpuhdistuksen hengessä. Tunnetuin näistä maininnoista on Mikael Agricolan Psalttarin suomennoksensa esipuheeseen liittämä "suomalaisten jumalien luettelo" 1551.

 s.218:" 1700- luvulla kansanrunoutta oli tutkittu etupäässä juuri kansanrunouden näkökulmasta. Porthanin oppilas Lencquvist hahmotti kuvaa suomalaisesta tietäjästä, joka hallitsi ektaasitekniikan. Jo 1600-luvun noitaoikeudenkäyntien pöytäkirjat olivat kertoneet suomalaisista tietäjistä ja heidän varautumissanoistaan, joita sittemmin on merkitty eri puolilla Suomea, Karjalaa ja Inkeriä. ja

 s.223: " Noituutta on pidetty etenkin Etelä- ja Keski-Euroopassa nimenomaan suomalaisten erityisoikeutena" ja

 s. 224:"Kalevalaisen shamaaniepiikan eräs keskeisteema on vuorovaikutus ja kilpailu suomalaisten ja lappalaisten noitien välillä. 1600-luvun noitaoikeudenkäyntien pöytäkirjat osoittavat, että monet parantajat ja tietäjät kävivät nimenomaan Lapissa noidan opissa". "

 s.225:" Historiallisesti on joka tapauksessa selvää, että lappalaiset ja suomalaiset elivät ja liikkuivat vuosituhansia toistensa tuntumassa Suomenniemellä. Kielentutkijat ovat osoittaneet, että sana "hämäläinen" ja saamelaisten omakielinen nimitys "sabmelâs" tarkoittaa samaa. Ehkäpä Hämeen seutu olikin se paikka jossa nämä usein toisensa kohtasivat".

HUOM: Hämeen lappalaiset olivat luonnontaloudessa eläviä hämäläisiä. Ko. hämäläisiä voidaan myös kutsua  etelä –saamelaisiksi, mutta nämä eivät olleet  pohjoissaamelaisia

Peruste 4: Kalevalan runoissa on mainittu Kalevala nimisestä paikasta jo ennen KIRJAA. Vai onko Kalevala nimi vain Elias Lönnrotin mielikuvitusta?

Tohtori Juha Pentikäinen, Kalevalan Maailma 1989

 s.191: " Lönnroth pohtii aihetta seuraavasti: Paikkoja joissa Väinämöinen j.m. (ja muut) elelivät kutsutaan usein Kalevalaksi, toisissa mainitaan Kalevalan kankahista, kaskista, kaivoista, koirista, käkösistä j.n.e. niinkuin vanhassa Karjalan laulussa tyttö kysyy sulholta: " Kävitkö Kalevalassa?" Sulho : Kävimpä Kalevalassa,"..Haukkuiko Kalevan koirat Kalevan kankahilla j.n.e."-----

Lönnroth on kuullut suomalaisten runonlaulajien määrittelevän muinaisen Suomen ja sen ympäristöalueen kuuluvan Kalevalaan alueeseen. Se oli  Kalevalaisen ajan esihistoriaa, ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Se oli ollut perimätietoon pohjautuvaa kansankerrontaa Kalevalaisesta ajasta eli suomensukuisten muinaishistoriaa.

Tietoa Kalevalasta on ollut mm. Widsith - kronikka ”Ja Caelic hallitsi finnejä” sekä Mikael Agricolan 1551 Psalttariin jossa Calevanpojat, Väinämöinen ja Ilmarinen jne., on muiden muassa mainittuna. Viimeksi mainitun lausuman Elias Lönnrot varmasti tunsi.

”1700- luvulla Turun Akatemian professori Henrik Gabriel Porthan ja hänen oppilaansa Krisfrid Ganander keräsivät Kalevalaista sanastoa piispa Mikael Agricolan aineistosta ja suomalaisista taikarunoista Mythologia Fennica kirjaan, jota mm. Lönnrot käytti myöhemmin teoksissaan” (Juha Pentikäinen, s.19, Mythologia Fennica, 1995, Tampere).. 

KALEVALA: Vaka vanha Väinämöinen elelevi aikojansa noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla. Laulelevi virsiänsä, laulelevi, taitelevi. ...

Peruste 5: Turun yliopiston Kalevala-instituutin johtaja Lauri Honko,  kirjassaan Eepoksia ja eepostutkimuksia Itämereltä Intiaan SKS, 2001:

 s.26:" "Kalevala on perinne eepos",

s.69 maininnut, että: "Joka tapauksessa itämerensuomalainen eepinen perinne on vanhakantainen. Kuinka Euroopassa on voinut säilyä näin vanhaa kalevalaisen runouden perinnettä. Meidän perinteemme on todella vanhaa, eikä Kalevalakaan ole niin nuori kuin sen ilmestymisvuodesta voisi päätellä. Se on yksi arkaaisemmista eepoksista mitä onolemassa. Se kuuluu myyttisen eepoksen tyyppiin, jossa yhteiskunnan rakenne ja maailmankuva ovat hyvin varhaiskantaisella tasolla. Niinpä ikivanhana mainittu sumerilaisten Gilgames- eepos on tässä suhteessa uudenaikaisempi kuin Kalevala. Vaikka kalevalassakin esiintyy taistelua ja väkivaltaa, niin sen tapahtumat ovat kuitenkin enemmän henkisen mahdin , tietämisen ja riittitekniikan ohjauksessa ". Ja

s.35: Lauri Honko: "Kalevalaa ei saa millään kirjallisuuden tuotteeksi" .

 

Mistä Kalevala kumpuaa?

Matti Kuusi ja Pertti Anttonen tuovat esiin Kalevalakielen normit, jotka ovat olleet käytössä itämerensuomalaisten laajalla alueella jo 2500- 3000 vuotta sitten. Kalevala on kerätty kansan perimätiedon perusteella:

"Kalevalan kokoonpanoa helpotti se, että vanha epiikka ja lyriikka, häätarusto, loitsut ja arvoitukset on sepitetty samaa kalevalaista runomittaa.

Kalevalakielen normit ovat suunnilleen samat suomalaisilla, karjalaisilla, inkeriläisillä, vatjalaisilla ja virolaisilla.
 Se näyttää syntyneen myöhäiskantasuomalaisena aikana, kantabalttilaisen kulttuurin runokulttuurin vaikutteista, 2500- 3000 vuotta sitten. Kalevala noudattaa ns. klassista kalevalamittaa, joka on vallitsevana Suomenlahden pohjoispuolella ja Inkerissä".
 Pertti Anttonen ja Matti Kuusi, Kalevala lipas, SKS, 1999, s.81 

 

 

Kalevalan runot ja loitsut, tyyli ks. tästä: 1849 uusi Kalevala

 

                 1835 vanha Kalevala ELIAS LÖNNROT,             
                Alkup. nimi
Kalewala taikka Wanhoja Karjalan  Runoja  Suomen kansan muinosista ajoista.
                 Esipuhe päivätty 28.2. 1835, SKS sekä uusi Kalevala 17.4.1849, Vesilahti Laukko
                 (28.2. Kalevalan päivä ja Suomen kulttuurin päivä).

 

Kalevalamitta osoittaa sen aikaisen suomensukuisen metsästäjäväestöjen olleen kulttuurisesti korkealla tasolla. Kalevalamitta on vaatinut erityistä luomiskykyä, se on varsin korkealle jalostunut hengen tuote. Se ikään kuin sopii täydellisesti vain suomenkielellä lausuttuna tai laulettuna (Seppo Liukko). 
Kalevalamitta on  neliportainen trokee. Kalevalainen epiikka ja runous sisältää 1800-luvuilla kerätyistä, eri syistä muuttuneista runoista on jäljellä enää noin 20% loitsuja. Aikaisemmin alkuperäisessä arkaaisessa n.2000-5000 vuotta vanhassa Kalevalan kielessä loitsuja oli huomattavasti enemmän. Sanaetymologien mukaan loitsiminen oli luomista tai lumoamista tarkoittavan sanan synonyymi. Kalevalan kielessä laulaa voi merkitä `loitsia, lumota, esittää loitsuja (vanhoja runoja) tai vihkiä avioliittoon. Vanhojen suomensukukielien mukaan loitsiminen tarkoitti myös laulamista.

Suora lainaus Kalevalaisen Runokielen Seuran sivulta:

"
Kalevalamittainen säe muodostuu laulettuna neljästä peräkkäisestä trokeesta. 
Säkeessä on tavallisesti kahdeksan tavua: Vaka/ vanha / Väinä/möinen. Lausuttuna  kuitenkin noin puolet Kalevalan säkeistä ovat trokee-daktyylivoittoisia: Laski / laulellen /vesiä (trokee + daktyyli + daktyyli). Daktyylista emme kuitenkaan tuonnempana puhu, sillä  viimeksi mainittu säekin - kuten kaikki kalevalarunojen säkeet - kuvataan kuitenkin  runomitassa ikään kuin se olisi trokeinen: Laski / laulel/len ve/siä.
jne."
(ks. sivut tästä http://www.karuse.info/).

Voi vain kuvitella, miten erilainen ja määrältään vielä valtavampi runoaarteistomme olisi, jos tallennustyötä olisi tehty aikaisempina vuosisatoina - ja eri murrealueilla läntisemmässäkin Suomessa. Kalevalamittaa käytettiin nimittäin Länsi-Suomessakin vielä 1600-luvulla, mutta se alkoi lännestä käsin rappeutumisensa viimeistään jo samalla vuosisadalla, jolloin läntisestä Euroopasta alkoi maahamme levitä pelkkään painoon ja riimiin perustuva runon muotokieli. Todettakoon, että ansiokkaiden tutkijain mukaan runomitta ei ole syntynyt suinkaan Raja-Karjalassa, vaan lännempänä ja etelämpänä (mm. Matti Kuusi, Matti Klinge). Sen ydinaluetta ovat varhaisempina aikoina olleet Suomenlahden ympäristö, eritoten Lounais-Suomi, josta runokieli levisi vähitellen idemmäksi ja pohjoisemmaksi. Vienaan runontaito kulkeutui viime vuosisatoina lähinnä Oulujoen vesistöä pitkin mm. Pohjois-Pohjanmaalta muuttaneiden uudisasukkaiden mukana (Matti Pöllän väitöskirja Vienan asutushistoriasta 1990-luvulta)". 

"Kalevalakielellä tarkoitetaan suomalaista mittaa, kalevalamittaa. Ennen kirjoitustaitoa (tietokonetta, internetiä ym. nykymediaa) tuo kielikoodi palveli suullisen perinteen muistamisen tärkeänä tukena. Kalevalamittaisten, etupäässä laulettujen säkeiden muodossa periytyi koko yhteiskunnan kulloinenkin tietous sukupolvelta toiselle. Ei pidä unohtaa myöskään sitä ei-laulettua vuosituhantista viisautta, joka kiteytyy kalevalamittaisiin sananlaskuihin, loitsuihin ja manauksiin. Matti Kuusen mukaan "kalevalaperinne, kalevalainen muistivarasto, palveli esivanhempiamme niin kuin Raamattu, virsikirja, lakikirja, lääkärikirja, hyvän käytöksen ja elämäntaidon ohjekirjat nykykansaa".
"Lapsi oppi kalevalaisen runokielen, samalla, kun hän oppi puhumaan".

Edellä mainittuun tekstiin on lisättävä se, että suomalaisten Kalevala kulttuuri rappeutui Turun ympäristöstä alkaen nimenomaan 1500- luvulla annettujen noitavainolakien vuoksi ja vaikutuksesta. Vielä tehokkaammin Kalevalaisuutta kitkettiin puhdasoppisuuden aikana Suomessa, kun em. lait otettiin ankarasti käyttöön. Kalevalaisuus miltei hävisi, kunnes löydettiin ns. ruotsinvallan rajojen ulkopuolelta 1800-luvulla (Hämeessä poikkeuksena Elinan surmaruno, joka säilyi 1800-luvulle Vesilahdella mm. Liukon - talossa). 

Puhdasoppisuuden ajan noitavainolakien käytöstä Kalevalaisen kansanuskon kitkemiseen on paljon näyttöä ja mainintoja tutkijoiden julkaisuissa (Nenonen)  ja mm. Suomen Historian kirjoissa (esim. Vahtola). Jos tästä on epäselvyyttä kannattaa perehtyä näihin noitavainolakeihin ja säädöksiin, lukeeko siellä katollisen uskonnon kitkemisestä vai noituuden ja taikuuden kitkemisestä, jota oli niin paljon vallalla Suomessa. 

Noitavainot Suomessa:

Tässä muutama tärkeä Ruotsin valtion laki ja säädös, jotka koskivat suoraan suomalaisten Kalevalaista kansanuskoa, ja jonka perusteella Suomessa tuomittiin ihmisiä noidiksi tai jonka vuoksi ihmisiä siirtyi Raja- Karjalaan ja Inkeriin. On myös todellisia tapauksia jossa kuolemanrangaistus annettiin ko. lakien perusteella rikoksesta, joka oli ns. mahdoton rikos (jota ei voinut todistaa, mutta syytetty ei myöskään voinut puolustautua):

Vuonna 1528 Vesteråsin valtiopäivien jälkeen päätettiin, että noituus ja taikuus määrätään kuolemanrangaistuksen alaiseksi. Kaikki taikuus ja loitsut  selitettiin Jumalan tahdon vastaiseksi ja vahingolliseksi.

 

Vuonna 1575 Juhana III määräsi, että noitia ja epäjumalan palvojia tulee rangaista ensin ruoskimalla ja tämän jälkeen "tulee menetellä lain ja oikeuden mukaan", mikä käytännössä tarkoitti kuolemantuomiota (se oli kierotoilmaisu).
(Hämäläisten ”epäjumalia olivat Calevanpojat, Väinämöinen, Ilmarinen, Rongoteus jne.)

Örebron säädöksen 1617 mukaan pappien käsketään saattaa esivallan rangaistaviksi ne, jotka harjoittavat noituutta.

Vuosina 1627- 52 puhdasoppisuutta edusti Turun piista Iisak Rothovius, joka oli ankaran kurin ja järjestyksen kannattaja . Vuonna 1649 Pietari Brahe ottaa Turun akatemiassa konsistorissa esille taikuuden , joka "tässä maassa on suuresti vallalla"

FAKTAA: Noitavainolakeja oli laadittu tarkoituksella, että suomalaisten kalevalainen kansanusko ja noituus - ja taikuus on poistettava, koska noituus ja  taikuus olivat nimenomaan  Kalevalaista kansankulttuuria vielä 1600-luvun alkupuolella Suomessa (shamaanien loitsuperinne). Suomalainen omaleimainen kansankulttuuri oli vieraskielisen valtion ongelma, sen vaikutusta pelättiin. On vaikea pitää kurissa väestöä, jolla on omat uskomuksensa. 
Tässä nousee esiin ns. kuninkaan vallan kasvu.  Kuninkaat Kustaa Vaasasta alkaen otti vallan kirkolta ja määräsivät papit valvomaan
suomalaisia niin Ruotsin suomalaismetsissä kuin Suomessa, jos joku harrastaa noituutta ja myöhemmin 1600-luvulla taikuutta, on pappien toimesta tuotava esivallan eteen tuomiolle. Tämä sanotaan selvästi mm. Örebron säädöksessä seuraavasti:  "
Örebron säädöksen mukaan pappien käsketään saattaa esivallan rangaistaviksi ne, jotka harjoittavat noituutta"
Kuningas oli määrännyt kirkonmiehet tähän tehtävään.
Sen vaikutus näkyy 1600-luvulla  puhdasoppisuuden ajalla. Lakien noudattamista ja tuomioiden ankaruutta osoittaa  mm. se, että näissä kirjoituksissa mainittu talonpoika Olavi Luikko mestataan edellä mainittujen Pietari Brahen ja Iisak Rothoviuksen koventuneen linjan jälkeen välittömästi vuonna 1649 Vesilahdella. Tuomio täytäntöön pannaan nimenomaan juuri  puhdasoppisuuden ajan noitavainolakien ja säännösten perusteella.  Tuomion peruste on noitamies OL- tuomitaan kuolemaan.  (ks. Liukko- nimen historiaa kotisivuilta) .  
Puhdasoppisuuden lakien tarkoituksena on siis ollut kitkeä tai juuria kalevalainen kansanusko Suomesta.

                      (Em. Säädösten ja lakien lainaukset ovat tohtori Marko Nenosen teoksista Noitavainot).

 

Kalevala ja on peräisin Lounais - Suomesta ja Hämeessä ( Kuusi /Klinge)

Kalevalan tapahtumista suuri osa olisi ollut Varsinais-Suomen ympärillä ennen ruotsinvallan aikaan ja vielä 1300- 1600 - luvulla. Hämäläisyys edusti 1000- luvulle asti suomalaisuutta (A. Läntinen). 
Ks. Liukko - nimen historiaa ja Kalevala kytkentä -> tai artikkelista Kalevala ja Liukko tai kotisivulta: http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/
  .

Miksi Kalevalainen loitsurunousperinne aloitti lännestä käsin rappeutumisensa viimeistään puhdasoppisuuden vuosisadalla (1600-luku), ja miksi se sattuu juuri Suomessa 1500 -1600 -luvun Ruotsinvallan puhdasoppisuuden aikaan ja noitavainojen pahimpaan aikaan?

 

Kalevala on myös ollut todellista, joskin pakanallista kulttuuria suomalaisille, jota ruotsin vallan aikana yritettiin poistaa, kitkeä eli juuria suomalaisista ja suomalaisilta (Jouko Vahtola Suomen Historia s. 75-76). Ei Kalevala eepos ole tyhjästä tempaistu. Ei se ole yksistään kirjallisuus tuote, lyyrinen tai romanttinen kuten jotkut sanovat. Voihan Kalevalaisessa perinteessä olla historiallista ja esihistoriallista taustaa, mistä sellainen Kalevala oikein kumpuaa, ymmärretäänkö sitä Suomessa? 

Kalevala usko oli Suomessa todellista, huomattavasti ennen ruotsin vallan tuloa ja vähän sen jälkeenkin 1600-luvulle. Herää kysymys: Missä sitä harrastettiin. Miksi sitä suomalaiset harjoittivat, jopa 1600- luvulle saakka (ja salaa senkin jälkeen). Miksi Kalevala kansanperinne hävisi Suomesta, oliko häviämisen peruste Margaret Murrayn määritelmän mukainen. Pitikö kalevalainen kansanusko kitkeä pois, koska se kilpaili vallanpitovälineenä ruotsinvallan kanssa, kansalaisten tajunnanvirrasta?? Kansa piti saada kokonaisvaltaisesti vallanpitäjien toiminnan taakse, sehän on selvä. Puhdasoppisuuden rankkojen lakien avulla suomalaisten kapinointi saatiin loppumaan ja kalevalainen kansanusko loppumaan.

PS. Suomensukuisten vanha kansanusko on erittäin vanhaa ja syvälle juurtunutta. Vaikka se oli pakanallista oli se heille yhtä merkittävää kuin kristinusko tai jokin muu uskonto ihmisille. Näin jälkikäteen on ymmärrettävä 1100-1600 luvun tilanne myös sen ajan suomalaisten kannalta, omasta uskosta haluttiin pitää kiinni. Kalevala perinteen sanotaan olevan yksi maailman vanhimmista tiedossa olevista "uskonnoista". Kalevalan loitsurunouden vanhimman kerroksen sanotaan olevan vanhinta eeposkerrontaa maailmassa, jopa vanhempaa kuin sumerilaisten Gilgames - eepos (Honko, Kuusi).

 

C.  Kalevalainen kulttuuri kristillisenä aikana, - noitavainolakien vaikutus suomalaisiin.

 

Kalevalaista kansanuskoa juurittiin 1500- 1700- luvuilla noitavainojen oikeudenkäynneissä Suomesta.

 

 

NOITAVAINOLAIT  laadittiin jo ennen puhdasoppisuuden aikaa.

Suomalaisten ruotsalaistamisen aika alkoi toden teolla vasta Nuijasodan jälkeen.

Koska Nuijasodat ja muut talonpoikien kapinoinnit olivat olleet suuri voimainkoetus myös Ruotsalaisille. 
Ruotsinvaltion politiikka muuttui kovemmaksi ja todelliseksi. 
Samalla aloitettiin suomalaisten oman kansanuskon eli kalevalaisen kulttuurin kitkentä erityisen voimallisesti 1600- luvun puhdasoppisuuden nimissä (ks. esimerkit ja FT. Marko Nenosen kirjallisuus).  
Tähän viittaavaa lainsäädäntöä oli valmisteltu jo Kustaa Vaasan aikana 1500- luvun alussa (tässä säädökset toistona koska asiasta on jostain syystä paljon ns. vaikenemisilmiötä ):

Vuonna 1528 Vesteråsin valtiopäivien jälkeen päätettiin, että noituus ja taikuus määrätään kuolemanrangaistuksen alaiseksi. Kaikki taikuus ja loitsut  selitettiin Jumalan tahdon vastaiseksi ja vahingolliseksi.

 

Vuonna 1575 Juhana III määräsi, että noitia ja epäjumalan palvojia (hämäläisten ”epäjumalia olivat Calevanpojat, Väinämöinen, Ilmarinen, Rongoteus jne.) tulee rangaista ensin ruoskimalla ja tämän jälkeen "tulee menetellä lain ja oikeuden mukaan", mikä käytännössä tarkoitti kuolemantuomiota (kierotoilmaisu).

 

Vuoden 1617 Örebron säädöksen mukaan pappien käsketään saattaa esivallan rangaistaviksi ne, jotka harjoittavat noituutta.

Vuosina 1627- 52 puhdasoppisuutta edusti Turun piista Iisak Rothovius, joka oli ankaran kurin ja järjestyksen kannattaja.

 

Vuonna 1649 Pietari Brahe ottaa Turun akatemiassa konsistorissa esille taikuuden (taikuus on poistettava- taikuus = Kalevalainen loitsuperinne), joka "tässä maassa on suuresti vallalla".

Suomessa talonpoikien kansanusko oli tärkein noitavainojen kohde 1600-luvulla.

Ankarilla säädöksillä pyrittiin estämään kapinointi ja pääasiassa talonpoikien oma kansanusko. Pakanallinen kansanusko oli myös kerettiläisyyttä (kuten kristinuskon katolilaisuus). Kalevalainen kansanusko myös kitkettiin Varsinais-Suomen ympäristöstä. Kalevalaisen noituuden ja taikuuden harrastamisen kieltämisen katsottiin lisäävän yhteiskunnallista vakautta. Lainsäädännön painopiste muuttui 1600-luvulla, taikuus oli pahempaa kuin noituus, sillä noituutta esivalta ei pelännyt, mutta puhdasoppista uskoa ei voinut ylläpitää taikojen tekijöiden joukossa. 

Suomen historian kirjoittaja prof. Jouko Vahtola kirjoittaa: "Kristinusko ei juurinut perinteistä kansanuskoa suinkaan yhdellä kertaa" Vahtola 2004:75-76.

Syyt Kalevalaisen runouden muuttumiseen ja miksi se muuttui tai melkein hävisi.

 

Kalevalaisessa runoudessa kuvatut loitsut saivat uutta sisältöä kristinuskon aikana, koska varsinainen pakana kulttuuri oli jo silloin kiellettyä toimintaa. Kalevalaisten runojen iki-vanhoihin muotoihin liitettiin tai oli pakko liittää, jopa kristillistä asiaa. Muutoin Kalevalaista kulttuuria ei olisi enää voinut levittää.

Lönnrot joutui itse runoilemaan tai lisäämään omia ajatuksiaan Kalevalan runoihin ja loitsuihin, koska nämä uudet kristilliset aineksien vaikutukset näkyivät jo liian voimakkaina Kalevalan laulajien epiikassa. Lönnrot halusi saada Kalevalassa talteen aidon ja muinoin käytössä olleen kalevalaisen kansankulttuurin. Lönnrot halusi löytää ja tallentaa vain alkuperäisen – arkaaisen Kalevalan.

Kalevalamittaisen runouden muuttumista heijastavat esimerkiksi piispa Henrikin surmavirsi 1200- 1300-luvulta, osittaa kalevalamittaisen runouden joustavuuden, sitä sovellettiin tarvittaessa kristillisiin aiheisiin.

Elinan surmaruno 1400- 1500-luvulta jossa oli piilotettua valtapolitiikkaa, joka kohdistui Ruotsin leiriin siirtynyttä talonpoikaista kartanonherraa vastaan. Tämä runo säilyi Vesilahtelaisen talonpoikaisväestön sukukronikkana puhdasoppisuuden ajan yli, josta sen vasta 1830-luvulla mm. Elias Lönnrot tallensi Kantelettaren sivuille. 

Mikael Agricola ja myöhempienkin oppineiden mukaan Hämeessä kuitenkin vallitsi vielä 1500-luvulla täydellisesti taito sepittää ja esittää pakanuudenaikaisia Kalevalan mittaisia runoja. 1600-luvun puhdasoppinen kirkko ja varsinkin kruunu pyrki muun muassa noitavainolakien avulla kitkemään ja sammuttamaan kaikki epäkristillisinä pidetyt perinteiset runot ja tavat.

Ruotsinvallan aikana Kalevala usko muuttui maanalaiseksi uskoksi ja se oli kiellettyä.  
Kalevala usko haluttiin kitkeä, Ruotsin kruunun noitavainolakien sekä puhdasoppisuuden aikana 1500- 1600-luvulla. Suomen Historian 2004 kirjoittaja prof. Jouko Vahtola kirjoittaa: "Kristinusko ei juurinut perinteistä kansanuskoa suinkaan yhdellä kertaa".  Kansanusko joutui siirtymään tai tiivistymään Varsinais-Suomesta sen ympäristöön Häme /Satakunta alueelle ja sieltä myöhemmin syvemmälle Itä-Suomeen ja Raja-Karjalaan, josta Kalevala eepoksen kokoaminen pääasiassa tapahtunut (Karelia /Matti Kuusi).

 

KALEVALAISEN KANSANUSKON KITKEMISESTÄ SUOMESTA
Suomalaisten kansanuskoa pyrittiin kitkemään pois
(Vahtola 2004). 
Prof. Pentikäisen kirjassa on mainittu
, että Kalevalaista - runoutta,  loitsuperinnettä ja - kansanuskoa on yritetty kitkeä pois suomalaisilta Ruotsin vallan aikana. Pentikäisen mukaan asiasta on noitavainoihin liittyviä oikeudenkäyntien pöytäkirjoja olemassa. Myös mm. Tohtori Pöllä mainitsee väitöskirjassaan, että ko. kalevalaisia tietäjäsukuja on paennut Ruotsin vallan noitavainoja Savoon ja Karjalaan. Pois Ruotsin vallan ytimestä (Varsinais- Suomesta)  ja sen ympäristöstä.

 

 

Puhdasoppisuuden noitavainolait Suomessa ja niiden vaikutus suomalaisiin.

 

Noitavainolakeja ja niiden vaikutusta suomalaisiin ja Suomessa on tutkinut FT. Nenonen ja toisaalta historian prof. Jouko Vahtola on kirjannut, että suomalaisten kansanuskoa on rajoitettu ja kitketty ja että kansanusko oli maanalaista toimintaa nimenomaan puhdasoppisuuden aikana. Nämä asiat on selkeästi esiin tuotu, mutta yleensä suomalaiset eivät tunne puhdasoppisuuden aikaa tai siitä on kerrottu ”vaieten”. Kalevalainen kansankulttuuri ja talonpoikaislevottomuudet Ruotsinvallan alusta alkaen ovat olleet jatkuva ongelma Itämaan ruotsalaiselle sotilassäädylle, eli aatelisille. On ymmärrettävää, että vieraanvallan edustaja Suomessa yritti tukahduttaa kansallisen kulttuurin merkit, kuten Kalevalaisen kansanuskon kokonaan.

Suomalainen Kalevalakulttuuri oli erityisen omaleimaista, ja jota vieraskielisen vallan oli vaikea ymmärtää. Vastaavan tyyppistä erittäin vanhaa omaa kansankulttuuria ei ruotsalaisilla ollut, siksi sellainen suomalainen vahva kulttuuri oli kitkettävä. Taikuus tai muut kalevalaiset loitsut ja suomalaisten eriskummalliset menot piti lopettaa. 
Nuijasodan jälkeen lainsäädäntöä kiristettiin ja kansanuskoa poistettiin kovin ottein 1600-luvulla.

 

On pohdittu mitkä olivat syyt, miksi talonpoikaiskapinat loppuivat 1600 – luvulla?

Vaikka talonpoikaiskapinoita oli ollut jokaisena vuosisatana sitä ennen, alkaen Lallista-, hämäläisten – sääksmäkisten - Davidin kapinoista alkaen Nuijasotaan saakka 1597.

Puhdasoppisuuden aika on ehkä myös tärkein syy siihen, että kalevalaisen kansanuskon väistymisen kanssa samanaikaisesti, loppuivat talonpoikien kapinat Suomesta. Puhdasoppisuuden aika oli suomalaisten ruotsalaistamisen aikaa Suomessa. Suuria ongelmia oli Ruotsin vallan tai Ruotsin vallan edustajien, aatelisten ja talonpoikien välillä edelleen. Eivät ristiriidat olleet minnekään hävinneet. Kapinat loppuivat puhdasoppisuuden aikana - ja sen vaikutuksesta, koska  talonpoikien omaa "vapautta" rajoitettiin ja talonpoikien Kalevalainen kansankulttuuri lopetettiin. Nuijasodan ja puhdasoppisuuden kovilla keinoilla.

Kalevala ja suomalaisuus ”pelastettiin”

Mielestäni Nuijasodan ja puhdasoppisuuden liian rajut toimenpiteet herättivät suomalaiset ajattelemaan asioita omalta kannaltaan. Kokemukset jäivät muhimaan ja seuraavien sukupolvien aikana heräsi kansallisuus ajatuksia ja keinoja miten päästä itsenäiseksi kansakunnaksi. Tähän tarvittiin suomalaisia varhaisnationalisteja, viemään Suomi autonomiaan ja herättämään koko kansa Kalevala tietoisuuden ja mm. Kalevala- eepoksen ja taiteiden kultakauden kautta. Suomalaisilla olikin nyt oikeus omaan historiaan ja kulttuuriin ilman noitavainoja. Suomalaisilla oli oikeus omaan kieleen sekä mahdollisuus omakielisen suomalaisen koulujärjestelmän aloittamiseen.

1600- 1700-luvun varhais- nationalistit, suomalaiset papit (mm. Juslenius) ja - muut oppineet (Porthan) sekä - sotilaat (Anjalanliitto - Sprengtporten ja Armfeldt) olivat aikansa suomalaisuutta. Tietoa Suomalaisten omasta Kalevalaisesta kulttuurista ja historiasta oli jo olemassa, Suomen autonominen itsenäisyys- julistus (Spegtporten) oli alkua suomalaisuuden säilymiselle.

1800-luvun suomalaisten autonomia, taiteen kultakausi, Kalevala 1835 ja 1849, Kanteletar ja SKVR:n yli 100.000 niteen arkisto suomalaisten,  jopa 3000 - 5000 vuotta vanhaa Kalevala kulttuuria. Kalevala – eepoksen ilmestyminen aiheutti Suomessa suuren kansallistunteen ja tietoisuuden nousun - josta seurasi itsenäisyys 1917.

 

 

Seppo Liukko 2007                                        © Teksti ja kuvat Seppo Liukko      

Ks. myös suomensukuisten Kalevala - aika (esi - Kalevala ennen Kalevalamittaa), lyhyt Kalevala kulttuurin selvitys, artikkeli Seppo Liukko c13. Kalevala aika, suomensukuisten laajat alueet ja c13a. Kalevala kulttuurin aika Suomessa 

PALUU KOTISIVULLE =>

 

******************************************************************************************************