LIUKKO NIMEN HISTORIAA,         Seppo Liukko 2007  

A-osa (lyhyt 13s.).              

Ks. tiivistelmä ja Liukko - nimen etymologiaa ja historiaa  
tarkempi
tutkimusyhteenveto 11/2008  päivitetty

ja täältä: 

1) http://www.elisanet.fi/liukkohistoria/artikkelit/liukkohisttiivistelm.htm 

2) Liukko- nimen etymologia ja -ikää selvittävät muut metodit 

3) Liukko historiaa ks. Kalevalan aika ja ikä (faktaa); noitavainolait puhdasoppisuuden aikana

                                  

Artikkeli:

Liukko - paikannimenä ja sukunimenä sekä Kalevalaisessa kansanrunoudessa
Liukko - nimen muodostuminen ja synty Suomessa (etymologiaa)
.


Muinaissuomalainen Liukko - nimi on todennäköisesti 2000 - 4000 vuotta vanha kaskiviljelyaluetta kuvaava paikannimi ja myöhemmin sukunimi. Liukko - nimi on mahdollisesti Suomen vanhin henkilönimestä muodostunut paikannimi?

 

Liukko nimi esiintyy paikannimenä jostain syystä erityisen vahvasti länsisuomen alueella, vanhojen vesireittien varrella. Kyseiset paikannimet ovat hyvin vanhaa perua. Mutta kuinka vanhaa, siihen pyrin tällä ”tutkimuksellani” vastaamaan lähdeaineistoihin perustuen.

 

Liukko nimi ja paikannimet ovat levinneet länsi-eteläsuomen kaskiviljelyn mukana rannikolta sydän Hämeeseen (Paikannimistö kartat). Liukko nimi on vanhaa germaani mahanmuuttajien Leute - nimistöä, jonka eräs henkilönimi on ollut Liuco (Liukko- Luikko nimietymologia, Vahtola 1996:42-43).

Myöhemmin Liukko - henkilönimet ja -paikannimistö on laajentunut pohjoiseen ja itään. Tämä on tapahtunut vasta ns. eräsijojen asuttamisen ja Kustaa Vaasan aikana. Liukko nimen muunnokset ovat levinneet Savoon ja Karjalaan mm. 1300 - 1600-luvulla.

Liukko nimi on ollut mahdollisesti tunnettu jopa pronssi- rautakaudella. Tämän ”todistaa” monet paikannimi maininnat mm. länsisuomessa, jossa ko. paikannimiä esiintyy huomattavasti ennen maakirjoja ja Kartanoiden muodostumisen aikoja.

Liukko nimestä on maininnat Kalevalaisessa kansanrunoudessa (SKVR) sekä varsinkin keskiajan lopulla (1300 -1500 AD) Liukko nimestä on paljon merkintöjä.

Vanhat keskiaikaiset tapahtumatiedot ja kihlakuntien pöytäkirjat vahvistavat mm. suuret eräsijojen olemassa olot jo ensimmäisiä 1540- luvun maakirjoissa. Sitä merkitsee myös Liukkojen ”osallistuneen” suomalaisten kannalta merkittäviin keskiaikaisiin tapahtumiin, joista on kirjallista tietoa.

 

Vanhimmat Liukko nimeen liittyvät tiedot

(Aikajana, SL/ 2007 olevat tiedot):

 

2000 eaa.  – 500 eaa. (500jKr.).  Kiukaisten kulttuuri tai pronssi – rautakausi.  
Liukko - paikannimien synty.
Maanviljelyn historiaa, kaskiviljelyn aloitus
Maanviljelijä
germaanien muuttoa Balttian kautta Suomeen, samalla levisivät germaaniset nimet Suomeen. Liud- Liuti- Leute (Loite) ihmisten henkilönimistä (Liuco- Liuckhardt) tai nimi on  muokkaantunut suoraan Liuti - nimestä äänteellisesti Liukko- nimiksi.  Liuko- Liukko nimiä on käytetty nimettäessä kaskiviljelyalueita paikannimiksi ko. kaskipeltojen raivaajien nimen perusteella. Suomeen tuli samalla baltti- germaanisia uusia lainasanoja, lähinnä uudet kaskenpolttoon ja -viljelyyn liittyvät sanat. Suomenkieli ei vaihtunut, mutta suomenkielen ääntämisessä tapahtui muutoksia ja uusien lainasanojen vuoksi kieli muuttui varhaiskantasuomen- ja  kantasuomen kieleksi. 
Liukko - paikannimet ovat vanhinta säilynyttä nimikerrostumaa Suomessa, sillä paikannimen ikä on sitä vanhempi, mitä laajempi on levikki (paikannimitutkimuksen ja kielitieteen metodeja). Liukko -  Liukon – nimipesyeen paikannimiä on noin 300. Ks. Suomen Liukko- paikannimistö:  
Liukko- esihistoria tiivistelmä /MML kansalaisen karttapaikka. Liukko- nimi lienee Suomen vanhin edelleen käytössä oleva germ. henkilönimestä juontuva paikannimi tai sukunimi, - nimen ikä saattaisi olla jopa 4000 vuotta.  
Liukko- nimen etymologia;  Liukko - nimen perusteena on vasarakirveskulttuurien germaanisperäinen Liuti (joukko)- Leute - nimipesyeen, Liuco – henkilönimi , josta Liukko- Luikko- Liuksia jne. nimet ovat johdannaisia (Prof. Jouko Vahtola Vesilahti 1346 kirja, 1996:42-43).
 

1000 eaa.- 1500 jkr Kalevalan runous tuntee Liukko nimen, SKVR eli Suomen Kansan Vanhat Runot, joiden iäksi arvioidaan 1000 -3000 vuotta (Matti Kuusi /Anttonen Kalevala Lipas 1999), puhutaan siis mahdollisesti 1000 ennen ajanlaskua. Kalevalainen runous jatkui Suomessa 1600AD saakka, mm. Elinan Surmaruno, joka oli poikkeus ja säilyi Hämeessä Vesilahdella nykyaikaan saakka mm. Liukon - talossa säilyneenä 1800-luvulle, josta mm. Granlund sen löysi. Tämän ns. "Laukon laulun" on  tallentanut mm. Lönnrot Kanteletar 1840 (ks. alla Historian Liukko - talo Vesilahdella).

 

500 eaa. -1100 jKr.: Rautakausi - keskiaika; talonpoikaishämäläisten elämää, edelleen kaskiviljelyä ja maanviljelyn vakiintumista. Ennen maatalouden vakiintumista oli jo paikanniminä mm. Liukonpelto ja Liukonsuo (karjan laidunniityt) jne. Vastaavia Liuko - Liukko nimien kaskiviljelyn- raivausten paikannimiä löytyy vesireittien varsilta Suomusjärvi,  Somero, Tammela, Renko, Janakkala, Hollola - Asikkala ja Vesilahti (jo 500 -luvulla) ja Kokemäenjokea pitkin Ulvila (Luikko) ja Köyliö Liukola- Lalloila 1151 (v. 1171,FMU 24), Masku / Rusko Liukola, Vammala/ Sastamala - Tyrvää – Vesilahti, Kangasala jne. Alkuperäinen Liuco - Liuko on Hämeessä muuttunut Liukko - nimeksi. Ks. Liukko -  paikannimistö kartta. 

500 -1200 –luvuilla pakanallista talonpoikaisyhteisöä, mm. oma koukkuvero. Maatalouden vakiintumista. Liuco - Liuko on Hämeessä muuttunut Liukko - nimeksi se oli aluksi talojen nimenä ja sitten sukunimenä sekä edelleen paikannimistö laajeni eräsijoille ja muualle Suomeen..                 
Keskiajalla Liukko -  Liukon - nimi siirtynyt eräsija - alueille Ruovesi- Rautalammi- Pohjanmaa ja sieltä Savo- Karjalaan mm. Liukko-Liukkola- Liukkonen. Liukko nimi on lounaisen Suomen laajan levinneisyyden vuoksi vanhaa, ehkä 500- luvulta, jopa pronssikaudelta. Liukko ei ole Savo – Karjalaisnimi, vaikka jotkut tutkijat niin väittävät. Liukko nimi on siirrännäisnimi Lounais- Suomen alueelta. Mutta esimerkiksi Liukkonen on savolaisnimi. Tämä nimi on otettu käyttöön n. 1500- luvun puolivälin jälkeen Savossa, kantasanan Liukko nimen perusteella liitännäiseksi lisätty - nen pääte (S. Paikkala).

1000 eaa.- 1300 jKr. Linnavuori/ kultti- ja uhripaikkoja / vanhoja erävaltaus- alueita on mm. Liukko - metsä Renko ja Kaarina, Masku ja Lunda Nousiainen ?, Liukonvuori sekä Liuksialanvuori Vesilahti, Liuksialan kartano, Kangasala, Luikonmäki ja - luola Myrskylä (FMU 77,79, 81, muu aineisto Seppo Liukko).  

1200 - 1300 –luku: Historian Liukko eli Vesilahden Liukon - talo on ollut olemassa, todennäköisesti jo 500- luvulla, mutta ainakin jo 1300-luvulla, viite; Liukko - talon metsäalueet ja eräsijat ”vallattu” huomattavasti ennen sarkajakoja ja maakirjoja- (Arjärvi 1955 Vesilahden Historia). Maatalouden vakiintuminen, liikkuvan kaskeamisen päättyessä on siirrytty paikkasidonnaiseen maanviljelytalouteen 500- luvulla. Vesilahtelaisilla/pirkkalalaisilla oli laajat eräsijat mm. Ruovedellä (mm. Liukko talolla), josta asutusvirta on levinnyt laajamittaisemmin 1300-1500- aikana Savoon – Karjalaan – Pohjanmaalle (Arajärvi 1955).

 

1439 Vesilahdentalonpoika Nils Järffenranda (Liukkoja) oli allekirjoittamassa Davidin kapinan alistumiskirjaa Lempäälän käräjäoikeudessa osallisuudestaan kapinaan 1438. Järvenrannat Liukkoja (REA 476, Arjärvi 1955)

1469 Hollolan käräjillä oli Jussi Liucu tai Liuco, mahdollisesti vielä vanhan Lammin Porkkalan kartanoon tehdyn kapinan seurauksena (tästä asiasta ei ole vielä tarkempaa asiakirjaa)

1540 Vesilahden Järvenranta Liukko ja Kaltsilan Luikko mainitaan maakirjoissa ja talonhaltijaluetteloissa (prof. Seppo Suvanto). Asutustilastoissa mainitaan, että Järvenrannan (Liukko) kylässä oli 1540 – 1559 asukkaita  jopa  93 henkilöä (Kansallisarkiston digitaaliarkisto).

 

Nuijasota 1595-6. Nuijasodan 1596 ratkaisevat vaiheet käytiin Vesilahdella Kurjen kartanon lisäksi ja pääasiassa Viikin kartanon alueella nykyisen Nokian puolella, historiakirjojen mukaan myös Liukkoja oli osallistunut Nuijasotaan (Arajärvi 1955).

 

1650 Kalevalainen noitamies Kaltsilan kylän Olavi Luikko mestataan julkisesti kotipaikkakunnallaan Vesilahdessa. Tuomio perustuu puhdasoppisuudenajan noitavainolakeihin, se on ns. mahdoton rikos, jossa syyttömyyttään ei voinut todistaa. Ruotsalaistamisajan kovat keinot kohdistuivat myös suomalaisen kansanuskoon (lähde; tohtori Marko Nenonen Noitavainot/koonti Seppo Liukko).

 

1600- 1800- luvuilla: Liukon talo oli iso ja varakas rustholli /ratsutila, manttaali 1. Liukko - rusthollin  oli kustannettava (verona) jatkuvasti yksi ratsusotilas ja ratsu sotilasvarusteineen (Liukko Ratsutila / Ruustholli n. 200 vuotta), Henkirakuunainrykmentti- komppania nro 61.

 

1800-luku: Liukon taloissa säilytettiin vanhaa kalevalaista kansanperinnetietoa lähes 400 vuotta ja mm. puhdasoppisuuden aikana. Elinan Surmarunon aineistoa kerättiin 1800-luvulla. Kerääjinä olivat mm. Elias Lönnrot ja J.F. Granlund. (lähteet mm. F. Kärki SKS).

 

1900-luku: Liukko nimi on suojattu 1934.

 

Liukko - nimen muinaishistoriaa:

Minkä ikäisiä vanhimmat tiedot ovat, on varmaankin riittävällä todennäköisyydellä selvitettävissä. On mielenkiintoista, että esimerkiksi kalevalaisessa kansanrunoudessa ehkä 1000- 2000 vuotta sitten on mainittu nimi Liukko.

 

Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR) keräyksissä mainitaan nimet – nimiparina; Liukko ja Laukko (tässä vain osa loitsuista/ runoista):

 

1)     Yks on liukko, toinen laukko. Kolmans on vihanen koira;

(SKVR, VII, 3 loitsut 994. Ilomantsi. Eur. H, n. 7. -45.) (Europaeus / Äyräpää)

2)     Tuo pahane paimenpoika. Teki liukon laukon luista, Pillin Kirjan kinterestä.
(SKVR III, 1 701. Narvusi, Kurkola. Volmari Porkka. II 104. 1881-83.
Kati, Vantarin nainen.)

 

Toinen loitsu on Ilomantsista ja toinen Inkeristä.

 

 

Miksi Suomen Kansan Vanhoja Runoja - loitsuja löytyy Raja-Karjalasta ja Inkeristä?

Kalevalaisen loitsurunouden siirtyminen ”vanhasta Hämeestä” Karjalan ja Inkeriin; Syinä olivat Nuijasota, puhdasoppisuuden noitavainolait ja niissä säädetyt noituus ihmisten ja sukujen "karkoitukset" (Örebron säädökset) ja Ruotsin laajeneminen 1600-luvun vaihteessa Karjalaan ja Inkeriin, josta alkuperäinen suomalainen ortodoksi väestöä (jopa 80- 90 %) lähti Valdaille ja Tveriin. Näiden tilalle tuli Savosta ja Hämeestä uutta väestöä, ja ilmeisesti myös Liukko - nimisiä  sukuja.
Mutta Liukko – nimi ei ole vanha Karjalainen nimi, vaikka jotkut tutkijat ovat aikaisemmin sellaista esittäneet (ks. mm. Lounais- Suomen Liukko- paikannimistö laajuus ja sijainti).

 

On ilmeisen varmaa, että Liukko - nimi on vanhaa kantasuomalaista nimistöä

Prof. J.Vahtola, Vesilahti 1346-1996:28-58.
Vanhimman maanviljelyn historiaan kuuluvalta alueelta Lounais- Suomesta mm. Kokemäenjoen /Loimijoen vesistöalueen lisäksi Liukko - Luikko - paikannimistöä on runsaasti Paimionjoen /Salonjoen /Aurajoen vanhan laajan vesistöalueen rannoilla. Paikkakuntia mainitaan mm. Kokemäki, Nakkila, Köyliö,  Rusko, Vesilahti, Kangasala, Suomusjärvi, Somero, Tammela, Renko, Janakkala, Myrskylä jne.. 

Vanhojen länsisuomalaisten paikannimitietojen perusteella Liukon talo on ollut mm Suomusjärvellä kauan.  
Vaikka em. Liukontaloa on noin 500 vuotta asuttanut nykyinen omistajasuku, on heidän talonsa nimenä säilynyt Liukontalo. Nimi ei ole vaihtunut, ja on siis edelleen olemassa Suomusjärvellä.

Liukonpelto sijaitsee Somerolla kahdellakin eri alueella, Someroniemen Jakkulassa, ja toinen on Kimalan kartanon Liukonpelto, se on murteellisesti lausuttuna somerolaisittain ”Liukonlakja”. Liukonpelto on ollut tämän nimisenä jo huomattavasti ennen kartanoiden aikaa. Paikannimenä Liukko- nimi on nimietymologian perusteella yhdistettävissä kaskipeltojen raivaajien nimiin. Paikannimet ovat siis olleet ainakin yli 500- vuotta vanhoja ja säilynyt ympäröivän väestön perimätietona nykyaikaan saakka.

Someron lähettyvillä Tammelassa on ollut myös vanha Liukon- alue mm. Liukonsuo ja Liukonlammi. Siitä n. 30 km (yksi päivämatka vesiteitä pitkin) eli 5 penikulmaa on jälleen Liukko niminen metsä ja pelto Rengossa vanhan Härkätien varressa (Nimi on ns. siirrännäinen – Vesilahdelta tai Somerolta, kaskiviljelyn ajoilta). Siitä eteenpäin Janakkalassa Liukolan vanha jo 1411 historiankirjoissa mainittu talo ja Asikkalassa ja Myrskylässä on Luikontalo, Luikonmäki sekä vanhoja kaskiviljelyn mukaisia paikannimiä mm. Luikonpalonpelto jne.

 

Nämä paikannimet ovat syntyneet tai jääneet kansan muistiin mahdollisesti jo kaskeamisen ajoilta pronssi-rautakaudelta. Paikannimet muodostuivat suurten vesistöjen rannoille tai läheisyyteen ja on siirtymää lännestä - itään, jota Jouko Vahtola ja Kirsti Arajärvi kuvaavat Vesilahti historiakirjoissaan.

 

Tämän siirtymän ikään kuin vahvistaa Vesilahdella oleva vanha paikannimi Liukko - talo ja Järvenrannan jakokunnan ns. Puontilan sarka, jonka alueella Liukonvuori Erityisen suuri,  n. 15 km- pitkä ja useita satoja metrejä leveä, Puontilan sarka sijaitsee maakirjoissa mainitun Liukon - Järvenrannan kylän läheisyydessä järven vastakkaisella eteläpuolella.

Vesilahti on jo vakiintuneen maanviljelyalueen aikaa, joka Arajärven mukaan olisi tapahtunut jo noin 500- 800- 1200 luvuilla ja samalla ko. talo on suorittanut uusia valtauksia. Pirkkalalaisten ja Vesilahtelaisten eräsija valtaukset olivat Ruovedellä ja Pohjanmaalle sekä sääksmäkisten ja kangasalalaisten valtaukset olivat pääasiassa Keuruulla. Nämä eräsijat ovat syntyneet 1200  - 1400-luvuilla, ehkä jo turkiskaudella.

 

Aikaisesta kaskiviljelystä länsisuomessa on jäljelle ovat jääneet vain paikannimet.  

 
Nämä edellä mainitut Liukon ”klaanin” raivaamat pellot ovat säilyneet paikannimistössä todennäköisesti ainakin 1000- 2000 vuotta. Kartalta katsottaessa huomaa, että ns. Liuko- Liukko - nimen siirtymä on Suomusjärveltä, Someron Jakkulaan ja sieltä Kimalaan ja Tammelaan ja sieltä Renko/Sääksmäki/Lempäälä/Vesilahti on ollut n. 30- 40 kilometriä (ehkä mieluummin tulosuunta Vesilahdelta—tämä ei ole täysin varmaa…).

Voi olla, että ko. vesireitit on asutettu Kokemäenjoen vesistöalueelta alkaen ja Vesilahti Järvenrannan kylä olisi ollut Liukkojen asuttama mahdollisesti 500- luvulla. Ja sieltä  siirtynyt etelään -  länteen siis ensin Hollola – Janakkala - Renko - Tammela - Somero – Someroniemi - Suomusjärvi. Liukko - nimi olisi levinnyt eräsijojen kautta myös Kyrö /Merikaarto-, Ruovesi / Keuruu - alueille ja sieltä myöhemmin Pohjanmaalle ja Savoon – Karjalaan, mahdollisesti n. 1400 – luvuilla mutta, pääasiassa vasta keski – ja uudenajan vaihteessa.

Suomessa tiedetään Lounais-Suomessa - Kokemäenjoen varsien alueilla olevan kalevanpoikien nimistöä. Tämä olisi mahdollisesti ollut Balttian suomensukuisten tai sellaisten suomensukuisten germaanien muuttoa alueelle, jotka ovat taitaneet itämerensuomen kieltä, tunteneet Kalevalaista loitsukulttuuria ja huomattavan määrän germaanikielen sanastoa, erityisesti kaskiviljelyn ja karjanhoidon sanastoa.

Vanhojen Kalevalaan liittyvien tietojen perusteella Calevanpojat ovat olleet kaskiviljelyyn perehtyneitä. Tähän viittaa myöhemmin kirjatut tiedot, kuten tiedot Mikael Agricolan hämäläisten palvomasta 12. epäjumalasta. Siinä on luetteloitu mm. Hiisi, Ilmarinen, Soini, Väinämöinen. 
Nämä olisivat olleet näitä Calevanpoikia, joita hän kuvaa Davidin Psalttari teoksessa
an  1551 seuraavasti: ”Calevanpoi t /niittut ia mwdb löit”, toisin sanoen ”kalevanpojat raivasivat niittyjä ja kaatoivat metsiä”. "Kalevanpojat" olivat ilmeisesti ensimmäisiä suomalais/germaanisia kaskenpolttajia, metsien kaatajia ja peltojen raivaajia Suomessa, siis jo Kalevala aikana pronssi-rautakaudella.  

 

Maakirjojen 1540 ja YLÄ-SATAKUNNAN kihlakunnan, Vesilahden ja Ruoveden ja Lempäälän hallintopitäjien pöytäkirjat osoittavat Liukko - nimeen tai Vesilahden Liukko/Liukko - taloihin liittyvien historiatietojen ulottuvan ainakin 1300- 1400-luvulle.

 

Arviot maatalouden vakiintumisesta paikkasidonnaiseksi ja niiden suuret eräsijavaltaukset liittävät tämän ajan alkaneen jo 500- 800-luvulla (Arajärvi Vesilahden Historia 1955 s. 47-63). Eräsijavaltaukset tapahtuivat em. turkiskauden huippuaikoina  500-luvulta alkaen (suomalaiset kävivät turkiskauppaa mm. goottien kanssa ja sen jälkeen Hansakaupan puitteissa 500-1300 aikana).
Tämä perustuu tietoon siitä, että mm. Vesilahden (Pirkkalan) huomattavat eräsijat Ruovedellä ja Etelä- Pohjanmaalla ovat olleet olemassa jo huomattavasti ennen kihlakunnan oikeuksien pöytäkirjamerkintöjä kyseisistä eräsijoista: 

"Eräomistus puolestaan viittaa ratkaisevasti kylän tai talon korkeaan ikään, sillä 1500-luvun lähteistä selville käyvät erämaaomistukset olivat vain kaukainen heijastus Ylä- Satakunnan muinaisesta rikkaasta eräelämästä ja palautuvat kenties satojakin vuosia taaksepäin" (Arajärvi 1950:45).

Hämeen - Satakunnan Vesilahden /Pirkkalan Liukkojenkin historia alkaa siis huomattavasti ennen (prof. Seppo Suvannon ansiokkaasti erittelemiä) 1540-luvun maakirjoja. 
Nämä eräsijat ovat Liukko - nimen siirtymävaihe Hämeen pohjoisosiin Ruovedelle, Keski-Suomeen /Rautalammille, joka kuului Hämeeseen vuoteen 1775 saakka, Etelä- Pohjanmaalle ja Savoon varmaankin jo 800 -1500- luvulla, viimeistään laajamittaisemmin 1500-luvulla, kun ko. talojen väki asutti tai määrättiin asuttamaan vallattuja eräsijojaan. 

Kustaa Vaasa antoi erikseen  määräyksen Savon asuttamisesta, vaikka alue kuuluikin silloin vielä Novgorodin hallintaan. Hän antoi verohelpotuksia peltojen raivaajille, siitä alkoivat suuret kaskenpoltot ja väkeä siirtyi Savoon mm. Tavisalmen seurakunnan kirjoihin (per. 1549, nykyisin Kuopio). Rautalammin -suurpitäjän alueen (srk.per.1561) kautta siirtyi myös vanhojen hämäläisten Liukko - talojen väkeä mm. Vesilahdelta Savoon, jotka säilyttivät Liukko - nimen. 

Vesilahden Liukko - sukua eräsijoille ja Savoon (nykyinen Savon Liukko - suku)?

 

Vesilahdella Liukko- talon isännäksi tuli yleensä vanhin veljeksistä, nyt siis 1635-46  Olof Ericss. Liukko, ja sen tietäen "mahdollisesti"  hänen nuorempi veljensä  Eric Ericss. Liukko olisi siirtynyt Savoon ja kirjattu asukkaaksi 1634. Siinä olisi yhteys Historian Liukko ja ns. Savon suku Liukkojen välille. Ks. tarkemmin Vesilahden Liukkojen - sukuselvitys (kirj. Seppo Liukko, Liukko- nimen historiaa, osassa B on selvitetty Liukko- sukua Vesilahdella 1500-1800 luvuilla ja toisaalta sukututkija Timo Liukko on laatinut sukutaulut Savon Liukko -suvusta alk. nyt 1634)
Liukkonen on n. 1500- luvun  savo - karjalaisten .. -nen nimilainaus alkuperäisestä "hämäläisestä" Liukko- nimestä.

 

Toisaalta, kun veroja ei kaikilta vanhoilta eräsijoilta ollut tullakseen, Kustaa Vaasa määräsi 1542- 48  kaikki maat ja myös eräsijat kuninkaan maiksi ja siten tarkemmin verotettavaksi. Jos eräsijoja ei asutettu oman talon taholta, sinne suorastaan esitettiin mm. Savonlinnan "komentajan" toimesta savolaisia siirtymään hämäläisten eräsijoille. Tämä oli 1500- luvun puolivälin  jälkeen syntynyt savolaisekspansio eräsijoille tapahtui mm. Hämeen  pohjoisosiin ja Etelä- Pohjanmaalle  (mm. savolaiskiila). Tässä yhteydessä todennäköisesti vanhoja Liukkoja, jotka olivat lähteneet Savoon, siirtyi  uudelleen takaisin länteen. Tällaisia Liukko- Luikko nimen paikannimi keskittymiä on Pohjanmaalla, Perho ja Merikaarto ja mm. Keuruulla, jotka ovat todennäköisesti ns. savolaiskiilan aikaisia paluumuuttajia (eivät välttämättä Liukkoja), jotka usein ovat ottaneet vanhan paikannimen Liukko, omaksi nimekseen (mm. 1800-luvun Maamme - kirjassa mainittu Keuruun Liukko on todennäköisesti savolaiskiilan Liukkoja siis jo 1700 -luvulta). Myös nykyisen Vaasan lähellä Merikaarrossa on todennäköistä, että ko. Liukon- paikannimi on vanhaa eräsija perua, mahdollisesti 1300-1400- luvulta, jonka paikannimen eli  Liuko- nimen myöhemmin tulleet ovat ottaneet nimekseen 1600-luvulla.


Ruotsin ja Venäjän välisten sotien ja mm. Nuijasodan jälkeen sekä varsinkin Stolbovan
rauhan 1617 jälkeen Karjalassa ja Inkerissä asuneet suomensukuiset ortodoksi karjalaiset ja inkeriläiset (jopa 80% kylien väestöstä) lähtivät pakoon Ruotsinvallan puhdasoppisen ajan rankkoja lakeja Tveriin ja Valdaille. Tämän  jälkeen savolaisia ja mahdollisesti hämäläisiä muutti tai "siirrettiin" näille vanhoille alkuperäisten karjalaisten alueille ja mm. Liukko nimen käyttäjiä siirtyi silloin Karjalaan ja mahdollisesti Inkeriin. On huomattavaa, että Karjalan ja Inkerin väki ei enää ollutkaan 1617 jälkeen alkuperäistä karjalaista tai inkeriläistä, kuin korkeintaan 10-20%. Suomeen sodan 1945 jälkeen muuttaneet karjalaiset ovat alkuperältään savolaisia tai sinne aikaisemmin tullutta /ollutta hämäläisasutusta. Samoin on Inkerin väestö, näille Suomesta Inkeriin 1600-luvulla muuttaneille annettiin paluumuutto oikeus 1990-luvulla.

 

Yleisesti sukunimistä ja Liukko nimestä:

 

Pähkinäsaaren rauha 1323 jakoi suomalaiset väestöt itäiseen ja läntiseen osaan.

Suurin osa suomalaisista jäi Novgorodin puolelle. ”Savoon syntyi maailman vanhin tavallisen rahvaan käytössä ollut sukunimijärjestelmä. Jo ainakin 1500-luvun puolimaista lähtien Savolaiset sukunimet voidaan katsoa sukujen perusteella periytyviksi. Useimmat sukunimet on alkujaan muodostettu miesten etunimistä. Osa sukunimistä palautuu suomalaisten omiin pakanuuden aikaisiin yksilönnimiin” (Sirkka Paikkala). Vanhimmat tällaiset nimet ovat ilmeisesti peräisin Satakunta-Häme alueelta mm. vanhojen paikannimien perusteella.

 

Esimerkiksi Liukko - nimi, talonnimenä ja sukunimenä on vanha pakanallinen eli esikristillinen  kalevalainen nimi  ja siten nimi on ollut olemassa ennen ruotsinvallan aikaa (Vahtola 1996). Liukko nimi saattaa olla peräisin kaskeamisen liikkuvan maanviljelyn ajoilta pronssikauden lopulta (muinaisgermaanien mukana tullutta nimistöä) tai rautakaudelta, siis mahdollisesti jo ennen ajanlaskua tai ainakin ennen 500 -1200-lukua  (HUOM. kaskeamista jatkui Savossa 1700- luvulle ja vähän sen jälkeenkin).

Kun itäisen (Savon) sukunimistön mm. samannimisten yleistyessä liikaa jollakin seudulla, uusien sukuhaarojen muodostuessa, uuteen ympäristöön muutettaessa ja Itä-Suomeen tulleen uuden sukunimettömän väen nimeämiseen käytettiin vanhaa sukunimi liitettynä  - inen ja - nen pääte” (Sirkka Paikkala).

Edellä olevan Paikkalan määritelmän mukaan voidaan tehdä johtopäätelmä, että esimerkiksi Liukkoinen ja Liukkonen ovat sukunimenä nuorempaa nimistöä kuin niiden perustana mahdollisesti olevat Liukko - tai Luikko - nimet.

Länsi- Suomessa, keskiajalla (800- 1500- luvulla), kun  asutus oli jo vakiintunut ja peltoviljely aloitettu  (vert. kaskeaminen), käytettiin talonnimenä -  talon peltoalueen raivanneen suvun nimeä (esim. Liukko - tai Liukon-) tai sitten ko. suvun alkuperäisen isännän etunimeä .

1300 -1400 luvun Satakunnassa ja Hämeessä talonnimeksi käyttöön otettiin henkilön etunimi + la/ (Anttila /Heikkilä). Vanhimmat nimet ovat pakanallisia tai vanhan germaaniväestön saapumisen aikaista suomalaista ”väännöstä”, vanha suvun nimi säilyi ruotsinvallan aikana ainakin talonnimenä, esimerkkinä mm. Ahti, Suomela, Ania, Hinza, Hukari, Kirmu, Kesola, Laukko, Luikko ja Liukko , Tanni, Tapola, jne” (prof. Jouko Vahtola). Näitä nimiä, jotka eivät perustu henkilön etunimeen, oli  suomalaisten käytössä jo ennen ruotsin valtaa (ennen 1200-lukua).
Jotkut näistä alkuperäisistä suomalaisista nimistä on säilynyt sukunimenä maakirjoihin 1540- saakka (esim. Liukko, Tanni  jne.)..

 

Suurvaltana Ruotsi yritti myös ruotsalaistuttaa Suomea, vieraasta nimestä tuli tärkeä mahdollisuus menestyä samaistumalla ruotsin vallanpitäjiin. Aateli, papisto, virkamiehet, kauppiaat, käsityöläiset ja sotilaat käyttivät tai oli ”pakko” käyttää ammattikuntansa mukaista ruotsalaista nimeä (Sirkku Paikkala).  Esim; Karjalaisen kauppiaan Purtasen pojanpoika oli professorina Turun Akatemiasta, ja nimi oli muutettu ruotsalaiseksi Henrik Gabriel Porthan, mutta hän oli supisuomalainen, jota myös Suomen Historian isäksi mainitaan.

 

Vesilahden Järvenrannan Liukko

 

Vesilahden Järvenrannan Liukon talo oli suuri ja varakas talo, varsinkin 1400-1700- luvulla (erityisesti suurten eräsijojen vuoksi), se oli 1 manttaalin ratsutila.

Liukko on jaettu moneen kertaan; Liukko/Järvenranta 1400-luvulla, Lemolaan 1531, Heikkilä 1731 ja Jutila 1774.

Esim. Jako Jutilan- ja Liukko tiloihin tapahtui, kun 1774 Liukon- tyttärelle Anna Thomasd Liukon miehen nimiin merkittiin puoli Liukkoa, jaon jälkeen molemmat olivat ½ manttaalia- tässä lohkomisessa kantatilan nimeksi tuli Jutila.

Vähäjärven kaakkoiskulmassa sijaitsee Kaltsilan - kylän  Erkkilä ja Luikko. Suomelan talo on 300 metriä luoteeseen Liukon talosta, Alhonselän rannalla – Suomelan- randan asukkaat sukua Järvenrannan Liukoille (Arajärvi Vesilahden Historia s. 47 ja 65).

 

 

 

*******************************************************************

HISTORIAN LIUKKO - JÄRVENRANNAN LIUKKO 

 

 

HISTORIAN LIUKKO, Vesilahdella on ollut laajoilla eräsijoilla varustettu talonpoikaistalo "turkiskaudella" 500-1300 jKr. . Vesilahden Liukko on ollut olemassa vähintään 600- vuotta, mahdollisesti jo maanviljelyn vakiintumisen ajoilta rauta- kaudelta mahdollisesti jo n. 1500 vuotta (Kirsti Arajärvi, Vesilahden Historia 1950). 

Järvenrannan Liukko- talo oli olemassa ennen Ruotsinvallan aikaa, keskiajalta uudelle ajalle saakka ja sen jälkeen ratsastalo /ratsutila sekä rustholli 1800 - luvulle saakka.

Kesällä 2007 Vesilahden Järvenrannan Liukko. Tekstin kirjoittaja Seppo Liukko (oik.), 1918 jälkeen rakennetun talon edessä ja vas. nykyinen omistaja Kasevasukua. 1918 Järvenrannan alueella poltettiin kaikki talonpoikaistalot, taisteluista on muistomerkki Suomelan ja Liukon talojen välisellä kummulla..

 

********************************************************************

 

 

 

Järvenrannan Liukko ja Suomela olivat naapuritaloja - Kansanballadista:

 

Suomen /Hämeen kuuluisin kansanballadi Elinan Surma on kalevalamittainen runo. Se mainitsee Elinan kotitaloksi Suomelan. Elinan isä oli Juho Olavinpoika Stenbock /Somela? omisti 1420- 1460- luvulla Suomelan, jonka verotuskooksi mainitaan yksi manttaali (1). Suomelan talo oli siis saman kokoluokkaa, kuin naapuritalo Liukko, jotka molemmat olivat myöhemmin suuria ratsutiloja. Kansanballadin tietojen kerääjinä olivat mm. ensiksi J. F.Granlund,  Gottlund ja F.Kärki ja tietenkin Elias  Lönnrot, joka oli Kurjen Säteritilan Laukon omistajan Törngrenien kasvattipojan kotiopettajana 4 vuotta. Elias Lönnrot asui 1800-luvulla Klaus Kurjen Laukon kartanossa ja keräsi Kalevalaista runoutta. J.F.Granlund keräsi 1830 tietoja nimenomaan Liukon talosta, ennen Lönnrotia 1830.

VESILAHDEN Järvenranta ja Kaltsila Liukko ja Luikko

(Alkup.teksti ja lähteet Yrjö Punkari, tekstimuokkaus ja lisäykset Seppo Liukko, lainaukset Arajärvi 1955, Vesilahden historia).

VESILAHDEN   Järvenrannan ja Kaltsilan kylät sijaitsevat Lihmonlammen eli Vähäjärven pohjoisrannalla. Nykyään 1.5 km pitkä järvi on vähitellen kasvamassa umpeen. Järvi oli 6 km pitkän Alhonselän kaakkoisnurkkaus.
Säterikartano Laukko on järven toisella rannalla, Elinan surmaruno tapahtuu Laukko /Suomela sukujen välillä. (Suomela on Liukon talon naapuritalo).
Alueen vanhimmasta asutuksesta ovat merkkinä Järvenrannan/ Lihmonjoen varrelta löytyneet kivikautiset esineet; tasataltta, liuskeesta tehty värttinänkehrä, kvartsi – iskos- ja savenpalaset. Järvenranta on ilmeisesti alueen vanhin kylä (ks. FT. Timo Alanen määritelmä; vanhimmat kylät ovat vaihtuneet talonnimestä vesistönimeksi ks. Someron- Tammelan vanhin paikannimistö. esim. Pitkäjärven kylä).

 

JÄRVENRANTA (Liukko):


Järvenrata on raivattu kaskeamalla pronssikauden ja rautakauden vaihteen ajasta alkaen, n. 500 vuotta ajanlaskun molemmin puolin. Vakiintunut maanviljely- ja karjatalous on aloitettu 800- 1200 - luvulla (Arajärvi 1955).  Mahdollisesti Liukko on asutettu jo 500-luvulla. Järvenrannan kylän talot olivat uudelle ajalle tultaessa Liukko, Tanska, Jönnösen talo ja Torin talo.

Vuonna 1580 asiakirjoihin ilmestyi vielä Lemola, josta 1731 erotettiin kantatilaksi Heikkilä.  Liukko jaettiin 1774 kahtia; kantatila sai silloin nimen Jutila. Heikkilä liitettiin Jutilaan 1900-luvun alussa. Kaltsilan kylässä on keskiajalla ollut ainakin kolme taloa; Erkkilä, Repu ja Luikko.  Erkkilä on ollut ilmeisen varakas tila, koska sitä ovat pitäneet mm. Vesilahden Wallenius-sukuiset kirkkoherrat useassakin sukupolvessa vuosina 1628 -1712. Erkkilässä on myös Liukon sukua 1700-luvun lopulla, ks. Seppo Liukon tekemä Liukkojen sukuselvitys - luettelo osassa B.).

Luikko -talon nimi viittaa naapurikylän Liukon talon nimeen, ja prof. Jouko Vahtola arveleekin, että nimi on samaa perua.

Sekä Järvenrannan että Kaltsilan isännät olivat uudelle ajalle asti huomattavia eräsijojen omistajia (SL; jo 1300-luvulta). Eräalueita sijaitsi ainakin Visuvedellä ja Vilppulassa (Mänttä). Kalastusta harjoitettiin myöhemmin etenkin Lihmonjoella, mutta Suomelan omistajalla oli joskus tapana tukkia joki omilla pyydyksillään. 1600-luvulla myös karjanhoito oli yleistynyt, koska 1623 annettiin määräys tehdä aita Järvenrannan ja Suomelan kylien välille.

Järvenrannan Liukko (Liukko on Suomelan naapuritalo) ja  Suomelan kantatalon tytär Elina kuuluvat itse oikeutetusti Elinan surmarunon kulttuurihistoriaan. Se on Suomen /Järvenrannan alueella säilynyttä Kalevalaista runonmittaa. Vähemmälle huomiolle sen sijaan on jäänyt Järvenranta (Liukko), jolla on tärkeä sijansa itse runon leviämispaikkoja tutkittaessa (Yrjö Punkari). 

 

Surmarunon tunnetuimpiin laulajasukuihin kuuluu Hinsalan Priiarin suku, johon 1800-luvun alussa tuli emännäksi Liisa Sisto (1794- 1869) Järvenrannan Liukolta (=Jutila- kantatilan nimi muuttui). Huom. SKS:n ahkerin tietojen kerääjä Frans Kärki -kappalainen taas oli Liisan pojan poika. Monet runon 1800-luvulla taitaneet ovat maininneet oppineensa runon juuri Liisalta. 

J.F. Granlund taas taltioi runon toisen version, Järvenrannan Liukolla v. 1775 syntyneeltä Lihmon kraatarilta Matti Matinpoika Lindgreniltä, hän oli nimeltään alunperin Liukko mutta, koska käsityöläisten piti ottaa ruotsinkielinen nimi silloin otettiin Lindgren- (Marja- Liisa Lehtovuori 2002:14). Jos (ja kun) Elinan surmaruno on totta, niin ainakin surmatun Elinan kotitalon lähinaapureissa tapahtuman on tarvinnut herättää närää ja katkeruutta (SL; mahdollisesti sukulaisia 1300- 1400- luvulta /Arajärvi); Runon säilymiselle tässä ympäristössä on ollut selvä motiivi.

Ratsastaloina toimivat myös Järvenrannan Liukko vuoteen 1810 asti (autonomia). 
Liukko muuttui Tanskan tavoin ratsastalosta itse taloa sitovaksi rustholliksi ilmeisesti jo 1698. Liukko tunnettiin 1800-luvulla varsin varakkaana talona, suurten eräsijojensa vuoksi. Rusthollilaitos lakkautettiin 1886. 

Vuonna 1918 kylän kaikki rakennukset paloivat lukuun ottamatta Lemolan aittaa (talon itäpuolella).

 

Järvenrannan jakokunnalla oli isojaon aikana 1780- luvulla vielä ikivanha ja erikoinen yhteismetsäalue Puontilan sarka, joka jatkui yhtäjaksoisena Urjalan Kehrolle asti (lähes 20 km pitkä, ja paikoin useita satoja metrejä leveä). Kun sarkaa jaettiin, talot hakkasivat rajakiviin edelleenkin aika ajoin löytyviä puumerkkejä.  Saran varrella on karttaan merkittynä omistajan nimellä;  Liukonvuori (PS. Tottijärven puolella on mm. Liuksialanvuori).
Uudella ajalla ratsutila Liukon augmentteina oli kaksi Lohnattilan taloa.

 

KALTSILA (Luikko):

 

Järvenrannasta kilometrin verran kaakkoon sijaitsee Kaltsilan kylä, jossa 1500-luvun alussa oli Erkkilä ja Luikko.  Erkkilää piti 1500- luvun alkuvuosina lautamies Peder Kaldzi. Suvulla oli myös eräsija 1500- luvulla Vilppulassa. Luikkoa piti maakirjojen mukaan Pederin veli, Anders Kaldzi 1505.

Kylän ainoana tilana on 1600-luvulta lähtien kuitenkin ollut vain Walleniuksen Erkkilä.  Kaltsilan Luikko oli hävinnyt, liitetty Erkkilään tai augmentiksi, mutta milloin? Talonhaltijaluetteloista puuttuu 1638- 1656 välinen aika.

Olavi Luikko jätetty pois talonhaltija luetteloista?

Vesilahden kirkkoherra Josef Wallenius hankki Luikon - tilan Erkkilän tilan augmentiksi 1638, minkä jälkeen Walleniuksia olikin talon omistajina vuoteen 1712 asti. Myöhemmin; Augmentteina olivat Kaltsilassa Luikon lisäksi ja myös Toivola, Annala ja Ärölä. Kaltsilan omistajat ovat vaihtuneet Walleniusten jälkeen melko tiheään.

******************************************************************

Liukko - nimen vanhimmat historiantiedot ovat Satakunnasta ja Hämeestä: 

 

Vanhin Liukko- tieto lienee Köyliön historian tieto, jossa Lallin aikana kerrotaan asuneen seuraavia talonpoikia, joista mainittakoon Liukko- nimisen talon isäntä. 1156 piispa Henrikin kerrotaan tulleen asemiestensä kanssa suurtalonpoika Lallin kotiin Lalloilaan nykyiseltä nimeltään Köyliön kartanoon Kirkkosaareen, jonka jälkeen alueen talonpojat mahdollisesti myös ko. Liukko olisi osallistunut piispa Henrikin takaa ajoon. Jonka seurauksena Piispa Henrik menetti henkensä ja Lalloilan talo siirrettiin Turun Piispan alaisuuteen, kunnes Kustaa Vaasa teki siitä säterikartanon nimeltään Vanhakartano (omistajina mm. De la Gardie ja Cedercreuz). Talonpoikien vieraan vallan vastustusta on ollut jo ruotsinvallan alkuajoista alkaen.

Talonpoikien kapinat olivat levinneet 1430-luvulla koko Hämeestä Karjalaan. 

 

Aikaisemmin talonpoikaiskapinoista on olemassa paavin bullat, joissa  Sääksmäen talonpojat tuomittiin kirkonkiroukseen.

Liuco- Liukko nimien kytkentä talonpoikaiskapinoihin ilmenee mm. ovat Asikkalan (Hollolan) käräjät 17.10.1469 Jussi Liuco käräjillä, oliko kyse Lammin Porkkalan kartanon kapinasta 1438? (vrt.), joka olisi ollut samaan aikaan kuin 1438 David Heikkilän johtama kapina tapahtui Nokian Viikin kartanoon ja Filippuksen ns. Karjalan /Viipurin kapina. Davidin kapinassa Vesilahden Järfeenrandan Nils (Liukkoja) on ollut mukana ja joutui allekirjoittamaan erityisen alistumisasiakirjan kahdentoista muun Vesilahtelaisen talonpojan kanssa.

Nuijasota 1595 oli suuri talonpoikien vastustus vieraan vallan sotilasedustajia eli aatelisia vastaan, tässä on mm. ollut mukan Vesilahden Liukkoja. Nuijasota saattoi olla yhdessä puhdasoppisuuden ajan kanssa niitä tekijoitä, jonka vuoksi suomalaiset alkoivat ajatella miksi sotia Ruotsin puolesta, kun talonpoikia kohdeltiin erittäin huonosti. 1700-luvun papisto ja Anjalan-liitto ja Sprengtporten aloittivat suomalaisuus ajattelun, joka tuotti mm. Suomen itsenäisyysjulistuksen ja autonomia ajatukset, Suomen lopulliseksi itsenäistämiseksi.

 

 

KALEVALAISTA KANSANUSKOA;

 

Kalevalan kielen normit ovat syntyneet 2500-3000 vuotta sitten.

LähdeKalevalan Lipas; Matti Kuusi – Pertti Anttonen SKS Helsinki 1999.

Liukko ja Kalevalainen yhteys; KALEVALA > LIUKKO:
Liukko nimi on esikristillinen kalevalais-/germaanisperäinen. Nimi Liukko, on ollut hämäläisillä jo kaskeamisen/Kalevalan aikoihin pronssi-rautakaudella. Kalevalainen noituus/ loitsurunous on muodostunut mahdollisesti kampakeramiikan ajoista alkaen n. 3000 -1000 ennen ajanlaskua. Vanhat kalevalaiset loitsut ja taiat Hämeessä,  olivat suomalaisten omaa kansanuskoa ennen Ruotsinvallan nousua. 

Kalevalainen kulttuuri oli suomalaista ikivanhaa kansanuskoa, se oli yleisesti talonpoikais-yhteisön ”käytössä” mm. Vesilahden Järvenrannan Liukon ja Luikon taloissa 1600-luvulle saakka.

1) Elinan surmaruno 1400-luvulta, vanhinta Hämeestä tallennettua kalevalamittaista kerrontaa. Laukko, Liukko ja Suomelan Elina ovat tarinan päähenkilöitä, naapureita ja sukulaisia sekä tarinan säilyttäjiä….

2) Puhdasoppisuuden aikana 1600-luvulla kalevalainen kansanusko oli kiellettyä toimintaa, siten maanalaista ja laitonta: Vesilahdella 1650 mestattiin Kalevalainen noitamies – tietäjä Olavi Luikko. Mestaus suoritettiin Ruotsinvallan lakien perusteella 1650 (ks. pyövelin kuitti- alla).

 

Kalevalainen kansanusko oli 1700-luvulle asti kiellettyä maanalaista toimintaa - noitavainot/ puhdasoppisuuden aika (Jouko Vahtola Suomen Historia s. 76). Vesilahti oli vielä 1500 - 1600- luvulla suomalaista - Kalevalaista noituusrunojen aluetta, kuten noituustuomiosta on pääteltävissä.

 

TALONPOIKAISVÄESTÖN KALEVALAINEN KANSANUSKO OLI NOITUUTTA VIELÄ 1600-luvulla 
(ja kiellettyä toimintaa):

Noitaoikeudenkäynnit yleistyivät Suomessa 1500-luvun puolivälissä. Taikuutta oli myös uhraus. Epäjumalanpalvelukseksi ja kielletyiksi teoiksi merkittiin mm.  metsässä pidetyt pakanalliset menot,  joissa turvauduttiin vanhoihin esi-isien aikoinaan hyviksi havaitsemiin kalevalaisiin jumaliin tai  pakanapyhimyksiin. Kuninkaan määräyksestä kirkonmiehet velvoitettiin kertomaan tuomiokunnalle kalevalaisista menoista ja kitkemään sellaiset pakanalliset taika/noituus toimet. Samalla kruunu määräsi noitavainolakien perusteella rangaistuksia, jotka uskaltaisivat turvautua kalevalaisiin epäjumaliinsa ja kalevalaista noituutta harjoittaa.

 

Mikael Agricola kertoi Psalttari (1551) kirjassaan hämäläisten epäjumalista, Väinämöinen, Ilmarinen ja Calevanpojat jne. Kustaa Vaasan kuninkaanvallan kasvaessa 1500-luvulla, säädettiin noituus- ja taikojen teko rikokseksi. Vasta 1600-luvulla ilmaisua tulkittiin niin, että noituuteen syyllistynyt oli teloitettava. Kalevalainen noituus ja - taikuus oli siis talonpoikaisväestölle ikivanha tapa ja siten puhdasoppisuuden Ruotsin valtion noitavainolakien perusteella kielletty- ja kuolemantuomioon johtava rikos.

Noitamies nimeltä Olavi Luikko, Vesilahden Kaltsilasta, kuolemantuomio mestaamalla ja tarkoituksellisesti kotipaikkakunnallaan (aikaisemmin Hovioikeuden - kuolemantuomioiden täytäntöönpano tapahtui Turun torilla):

Hovioikeuden tuomion täytäntöönpanosta löytyy vain kuitti vuodelta 1650. 

Olavi Luikon teloitus toimeenpantiin ko. paikkakunnalla ”varoitukseksi” muille, ettei Kalevalaista noituutta saa harjoittaa. 
Örebron sääntö 1617 kielisi myös kansanuskon harjoittamisen ja tuomiona saattoi olla ko. noituutta tai taikuutta harjoittaneen karkoitus maasta (Raja-Karjalaan tai Inkeriin) tai kuolemantuomio /mestaus. 
Kuningas oli ottanut kirkollisen vallan omaksi vallan välikappaleekseen ja määräsi papit ilmiantamaan mm. Kalevalaisen kansanuskon harjoittajia (ts. suomalaisten kansanusko oli Örebron säännöksen perusteella tunnustettu uskoksi, koska ko. säännöstöä käytettiin suomalaisiin). Turun piispana oli ko. säännöstön innokas toimeenpanija Iisak Rothovius 1627-1652, joka yhdessä muiden ns. rälssihengenmiesten kanssa kitki tehokkaasti kansanuskoa Suomesta, painavilla esimerkkitapausten mukaisilla oikeudenkäynneillä (kansalle näytettiin, ettei kansanuskoa enää hyväksytä), joista on oikeudenkäyntipöytäkirjoja olemassa, mutta pahimmissa noituus- oikeudenkäyntitapauksissa ko. pöytäkirjat ovat kadonneet, kuten Olavi Luikon tapauksessakin.

Ruotsin valta päätti lopettaa suomalaisten kansanuskon kerralla, noitavainojen – ja puhdasoppisuuden nimissä. Kalevalainen noituus/ eli Kalevalainen runous hävitettiin melkein kokonaan Suomesta, mutta juuri Vesilahdelta löytyy lähes ainoa Suomen alueella säilynyt Kalevalaiseen runomittaan sepitetty Elinan Surmaruno.

Ei kai liene sattumaa, että juuri Liukon ja Luikon taloista on kerätty suurin määrä ko. runoon liittyvää aineistoa. Sillä Elinan Surmaruno saattoi koskettaa Suomelan naapuritalon Järvenrannan Liukkoja erityisen vahvasti, myös mahdollisesti Suomelan sukulaisina.

Sen jälkeen 1650 Olavi Luikon mestaus kalevalaisena noitana on järkyttänyt Järvenrannan alueen asukkaita todella merkittävästi.

Tässä on Vesilahtelaisen ”noitamiehen” teloituskuitti 13.1.1650 menoista, joita pyövelille oli koitunut noituudesta tuomitun rangastuksen täytäntöönpanosta.  

 

Lainaus kirjasta; FT Marko Nenonen Noituus-ja taikuus Ylä-Satakunnassa.

 

Hyvä ystävä Herra Veromestari BW, kuninkaallisen hovioikeuden PÄÄTÖKSEN mukaan linnannihdin ja  pyövelin mennä Vesilahden pitäjään Ylä-Satakuntaan MESTAAMAAN noitamies Olavi Luikko, joka on päästetty jokin aika sitten takausta vastaan Turun linnasta tulee tämän vuoksi suorittaa matkasta rahaa

  • Ajohevosista ja ruokinnasta, 3 henkilöstä ja 2 ajohevosesta täältä ensin Huittisiin viisitoista peninkulmaa á 8 äyriä hevosista, on 3 taalaria 24 äyriä;
  • lisäksi neljästä ateriasta 3 henkilölle á 9 äyriä tekee 1 taalari 4 äyriä;
  • lisäksi mainittu nihti ja pyöveli Huittisista Vesilahden pitäjään kuusi peninkulmaa kahdella hevosella tekee 1 taalari 16 äyriä, ravinnoksi kahdesta ateriasta kahdelle henkilölle 12 äyriä;
  • jälleen sieltä takaisin kaksikymmentäyksi peninkulmaa kahdella hevosella 8 äyrin, on 5 taalaria 8 äyriä ja kahdesta ateriasta 12 äyriä.

Tekee kaikkiaan 12 taalaria 12 äyriä hopearahaa, jotka tämän linnanihdin Tuomas Klemetinpojan vaatimuksesta nyt suoritetaan.

Jumalaa kunnioittaen ystävällisesti.

PÄIVÄYS TURKU 13. TAMMIKUUTA 1650. Yllämain. kaksitoista taalaria ja 12 äyrin hopearahaa on minulle tämän todistuksen mukaan veromestari Herra Balltzar Wernle antanut ja maksanut, minkä täten KUITTAAN
 TURKU 13. TAMMIKUUTA 1650.

Tuomas Klemetinpoika

 

 

Osata syytetyistä, tuomituista ja syyttäjistä kertovat myös veroluettelot ja kirkon asiakirjat. V. 1650. (Läänintilit. VA 7421:532)

 

Olavi Luikko oli vanhan kansanuskon noitamies ja tietäjäsukua (Liukko/Luikko), joka halusi kai säilyttää vanhan kansanuskon.

 
Kalevalainen kansanusko oli talonpoikien jokapäiväistä toimintaa, sen harrastaminen oli kiellettyä toimintaa 1700- luvun lopulle saakka. Olavi Luikon noituustoimet tapahtuivat väärään aikaan, sillä jo 1800-luvun alussa ko. tiedot olisivat olleet aarreaitta kansantieteilijöille, Lönnrotin aikaan,  ja kyse olisi ollut kait kansallissankari Olavi Luikosta
Tämä edellä kerrottu tapahtui 1600-luvulla, suvun maksettavaksi suuret takausmaksut kruunulle, joka yleensä tiesi, mierontietä jäljellä olevalle suvulle. Perheen muutto itään Savoon, Karjalaan saattoi olla todellista. Tohtori Pöllä mainitsee väitöskirjassaan, että ”Nuijasodan syytettyjä ja kalevalaisten tietäjäsukujen oli muutettava pois Ruotsin vallan keskuksesta” eli pakoon ruotsinvallan ”vainoa” 1500- 1600-luvulla (Turun läänin) ja sen ympäristöstä (Satakunta Ylä-/Ala-) kauemmas Savoon ja Vienan Karjalaan. 
Tällaista on todettu tapahtuneen, kun tutkitaan Vienan Karjalaan muuttaneiden taustoja.

 

LIUKKO – nimen esihistoriallinen ja Kalevalainen kytkentä

 

Kalevalaiseen kansanuskoon kuuluneet noituus, taikuus ja loitsut olivat kaikkien suomalaisten käytössä rautakaudella ja mahdollisesti jo pronssikaudella (kampakeramiikan loppuaikoina).  Kalevalainen kulttuuri on ollut suomalaisten käytössä jo vasarakirvesgermaanien saapuessa maahan. Suomalaiset ottivat näiden esimaanviljelykulttuurin maahantuoneiden germaanien henkilönimiä käyttöönsä, kuten ilmeisesti Liukko – nimiset suvutkin. Kalevalainen runous on ottanut riimeihinsä Liukko – Laukko nimiparin. Liukko - nimet ovat levinneet hyvin laajalle lounais - suomalaisen hämäläisten aikana siis ennen 1000 – lukua (Aarre Läntinen). Liukko – Luiko  nimet  on talletettu Suomen Kansan Vanhoissa runoissa.

Kalevalaiseen kansanuskoon kuuluneet noituus, taikuus ja loitsut olivat kaikkien suomalaisten käytössä ennen ruotsinvallan nousua Suomen alueelle.

Kalevalaiset tietäjäsuvut jatkoivat ”toimintaansa” ruotsinvallan aikana, vielä 1600 luvulle saakka. Sen jälkeen mm. noitavainolait ja ns. puhdasoppisuuden aika ”kitki” vanhan kansanuskon lähes kokonaan. Ruotsinvallan ajalta on ainoastaan Hämeessä säilynyt Vesilahden ELINAN SURMANRUNO, jäljellä kalevalamittaisesta runoudesta…

Olavi Luikon mestaus oli puhdasoppisuuden ajan ”vaatima” erikoinen historiallinen tapahtuma, joka liittyy merkittävästi Ruotsin vallan aikaan ja myös Liukko nimen historiaan. Liukko ja Luikko sukunimet ovat samaa pohjaa, toteaa professori Jouko Vahtola. Mestaus tarkoitti, että puhdasoppisuuden aikana todella pyrittiin Suomen alueen kaikkinaiseen ruotsalaistamiseen. 1600-luvulla suomalaisen talonpojan oli pakko lopettaa moni - tuhatvuotinen kalevalainen kulttuurinsa.

Kalevalan kielen normit (kalevalamitta), ovat syntyneet 2500 -3000 vuotta sitten, kantasuomen aikoihin eli Itämeren ympäristön väestöjen alueilla (lähde Kalevalan Lipas; Matti Kuusi – Pertti Anttonen SKS Helsinki1999).

 

Väitän edellä esittämieni dokumenttien ja tulkintojeni perusteella, että Liukko - nimellä on monella eri tavalla vahva kytkentä pronssi- rautakautiseen esihistoriaan ja maanviljelyn historiaan sekä vanhaan ”muinaiseen” Kalevalaiseen maailmaan. 

 


Ks. myös: Kalevalan aika ja ikä (faktaa); noitavainolait puhdasoppisuuden aikana, Seppo Liukko artikkeli 2006-2007.

 

15.11.2007

Seppo Liukko, puh. 0400-428 722

seppo.liukko@liukkohistoria.fi tai seppo.liukko@luukku.com

 

 

PALUU KOTISIVULLE =>: www.elisanet.fi/liukkohistoria/