UNEKSUMINEN (toisinto)

Kuumehen tuskas vuoteellain viivyin
ja houreessa harhailin
sieluni synkees, sumuses mailmas;
tok' neitosen haamu ain
unieni pilvistös
ihanana hehkuili.
Kosk oli hän ennen niin kaunis,
kaunis ja kirkastettu?

Unta mä näin, mun impeni armas:
ma kuolin sun kasvois al,
ukkosen helle ilmassa väikkyi
kuin purppura-himmeys;
ihana oil kuolema,
kuolema sun sylissäs;
niin kuolisin tuhannet kerrat
purppura-himmeydes.

Kaikki mä näin, vaikk' hämäräs tummas,
kaikk' korvani kuuli myös,
ihmisten äänet, huokavan tuulen,
näin impeni sitovan
myrttikranssii viileää
kauneudeks kuolleelle
ja viimein sen päähäni painoi,
poskillaan tuskan hohde

Hautaan mun kannoit, kaikuivat kellot
kuin tuomion ukkoset,
pimeät pilvet peittivät taivaan
ja sieluni synkistyi;
mutta immen katsannos
taasen lemmen taivaan näin;
mua saattoi hän kammioon kuolon,
poskillaan tuskan hohde.

Vaikeni viimein ankara soitto
ja vallitsi hiljasuus,
kalmistos seistiin kuusien yössä
mun hautani partahal;
katso: impi kaunoinen
esiintunkee, huohottain
ja, otsaltaan kiharat viskain,
arkkuni ääreen seisoo.

Aukastun arkun ääreen hän seisoi,
mua hyvästi jättäen,
suutelma kuuma huuliain poltti;
se suutelma taivas oil.
povessani huokuvas
elon tuli leimahti,
mun herätti houreesta lemmen,
unesta ihmeellisest.