SUNNUNTAI

Mä muistan sen lempeän laakson,
ainiaan muistan sen,
mis istuin ma neitoni kanssa,
hellästi syleillen;
ja kiirehti kesänen päivä,
sunnuntaipäivä tyyni.

Me varjossa valkean tuomen
istuimme ruohistos
ja allamme kimmelsi järvi
paisteessa auringon
ja loiskelit Ahtolan immet
kultasel santarannal.

Sen toisella rannalla seisoi
temppeli korkea,
siel kuulimme virsien veisun
ihanast huokaavan
ja viimein, kuin jumalten maasta,
temppelin kello pauhas.

Ja katselin kaukasta vuorta
ylhäällä pohjoses
kuin ihmeellist Onnelan maata.
Unien kangastus!
Kosk impeni sylissäin istui
temppelin kellon pauhus.

Mut vait oli impeni kaino,
katsahtain korkuuteen
ja poskellans kyynele kiilsi
helmenä kirkkaana.
Mun käteni ihanast eksyi
kiharains mustaan yöhön.

Niin vietimme lempeäs laaksos
päivämme autuaan.
Me varjossa valkean tuomen
istuimme ruohistos
ja läheni kesänen ehtoo,
sunnuntai-ehtoo tyyni.