SOTA

Jo leimuuvat tuliset viirit,
kaks joukkoa tanterel seisoo,
kuin ukkosen pilveä kaksi,
niin uhaten toinen toistans.
He ryntää päin
ja yhteen iskee,
kuin aalto ja karinen ranta
ja alkavi hirveä leikki.

Käy ympäri ankara kaiku
kiväärein ja tykkien jyskeest;
he, oksentain tulta ja savuu,
nyt antavat kuoloo kylmää
ja torvi soi
ja trumpu pauhaa
ja kumisee kultanen kangas,
kosk Tuonelan enkeli niittää.

Kuin tuhanten koskien melske,
Niin temmeltää, teiskaa ja ryskää
se kuolon ja kunnian pelto
ja pilvenä savu kiirii.
Ja pilvien yös
käy sankarlauma
kuin peikkoen synkeä parvi
ja vilkkaasti välkkyvät miekat.

Ja voitettu pakenee viimein,
kuin murrettu, huokaava laine,
hänt vainoen voittaja seuraa,
kuin riehuva myrskyn kierros
ja riemuitsee
ja houraileepi,
kosk kunnia päällensä loistaa,
kuin kirkkaus taivasten taivaast.

Mut kaatuneen sankarin sielu
on astunut korkuuden linnaan
ja, hymyen autuaas rauhas,
hän katselee tannert allans:
siel torvi soi
ja trumpu pauhaa
ja kumisee kultanen kangas,
kosk Tuonelan enkeli niittää.