6. Toivoton rakkaus.

             Syämestäni rakastan sua elinaikani,
          Jos kohta onki turha jo kaikki toivoni.

             Et kyllä itse luvannut mua koskaan heittää näin;
          Vaan köyhyyteni tähten mä hyljätyksi jäin.

             Sä syämesi annoit ja jälle pois otit,
          Toiselle rakkautesi muista vierotit.

             Jos kirjotella taitaisin minä rakkauen sen,
          Joka minua nyt vaivaa ja polttaa syämen.--

             Se rakkauen kipinä, joka syttyi rintahan,
          Ei taia ennen sammua, kun pääsen hautahan.

             Kuin aurinkoinen loistaa taivaalla palava,
          Niin kaunis myös se rakkaus oli meissä alkava.

             Nyt kyyneleeni vuotaa, sen kaikki näkevät,
          Ja päiväni on pitkät ja kovin ikävät.

             Joka ystävänsä mistaa, suru sille siaan jää;
          Voi sitä suurta tuskaa ja sitä ikävää!

             Kuin linnut oksapuissa kauniisti laulelee,
          Niin suru syäntäni kovemmin kaivelee.

             Ja kukat kaikenlaiset kukoistaa keolla,
          Vaan ei ne anna mulle tuskissa lepoa.

             Ah kuhun otan tieni ja kusta levon saan,
          Kun sinä mun nyt hyljäsit ja heitit kuolemaan!

             Moni se kyllä luuli mun suotta itkevän,
          Ja käski kaiken huolen mun poies heittämään.

             Vaan kuinka ystäväni mä taian unhottaa?--
          Ei koko maalimassa ole toista semmoista.

             Nyt laannen laulamasta, virteni lopetan;
          Sinulle hyvin kaikki käteesi toivotan.