5. Onneton nuorukainen.

             Ah voi kuinka kauhiasti suru vaivaa mieltäni,
          Kun mun täytyy lähteä ja tänne jättää kultani!

             Sinun luoutosi lempiä on syämeni sitonut,
          Sinun kaunis katsantosi kovasti mun vanginnut.

             En mä sua, kulta likka, taia koskaan unhottaa,
          Enkä muien tyttöin päälle taia koskaan katsahtaa.

             Paljo ennen sinun kanssasi juon ma vettä virrasta,
          Ennenkun ma muien kanssa joisin olutta tuopista.

             Nimesi mä kirjottelen hopiahan, kultahan,
          Kuvasi mä kätkielen syämeni pohjahan.

             Sinussapa syämeni kiini riippuu ainian,
          Sinuapa ainoata minä aina rakastan.

             Kaiken hyvyytesi eestä sinua ma kiitän nyt,
          Vaikka usein väärin tein mä, et sä mua heittänyt.

             Vaikka tuhat, tuhat kertaa mielesi olen rikkonut,
          Minusta sa kuitenkaan et ole poies luopunut.

             Eikä ajat, eikä vaivat taia meitä erottaa,
          Eikä maailman esivallat väliämme vierottaa.

             Tieän kyllä, että kaikki soisit minun sortuvan,
          Soisit myöski sinun poies puolestani luopuvan.

             Mutta ystävätäs elä koskaan poies unhota!
          Muistaa mahat aina häntä, vaikka ompi kaukana.

             Taivaan Herra meiät vielä kerta yhteen auttavi,
          Vaikka moni sen nyt kyllä mahottomaksi luulevi.

             Vielä viheriässä laksossa ma kanssasi astelen,
          Kukat ynnä ruusut kaikki sinulle siellä taittelen.

             Vielä vieressäsi kerran iloisena istunen,
          Surut, huolet, vaivat kaikki mielestäni heittänen.

             Nyt mä laannen laulamasta--hyvästi nyt kultani!--
          En voi laata suremasta, vaikka päätän virteni.

             Jos nyt joku tietä tahtoo, kuka laulun tehnyt on,
          Niin se oli nuori poika--Nuorukainen Onneton.