12. Hyljätyn suru.

             Hoi on, hoi on, huolettaa ja hulluksi taian tulla;
          Kultani on vallattuna, jok' oli ennen mulla.

             Vesi vuotaa silmistä ja suru syämen kaivaa--
          Voi nyt tätä ikävää ja tätä suurta vaivaal

             Tämä viikko on pitempi, kun koko mennävuosi,
          Eikä kestä silmätkään, kun paljo vettä vuosi.

             Mansikoita mennävuonna kullalleni poimin,
          Nyt on mulla kokonansa toisenlainen toimi.

             Ei nyt enää, ei nyt enää kesämarjat auta;
          Minun kultani rakkaus on ruostunut kun rauta.

             Kuinka taisit kylmetä, kun lämmin olit ennen;
          Rallattelit, laulelit ja aina tulit tänne.

             Kuinka taisit narrataki köyhän miehen lasta;
          Köyhä mies on elättänyt pienestä kassikasta.

             Mitä ompi rikkautesi rakkautta vastaan?--
          Maast' on kulta kotoisin ja syän taivahasta.

             Jos en minä olis silmiäsi nähäkänä saanut,
          Niin nyt oisi syämeni levossansa maannut.

             Nyt on syämeni suruinen ja itku kyllä kestää,
          Enkä löyä lepoa ma maalimasta mistään.

             Vielä löyän levonki ja riemun sekä rauhan,
          Jos ei täällä; toki löyän tuolla puolen hauan.

             Eikä kauan kestäkänä, ennenkun ma kuolen,
          Heitän tänne vaivani ja surun sekä huolen.