70. Auringon kanssa kilpaileva tyttö.

Kirsti, neito kiitettävä, 
yli maien mainittava, 
kilpaeli kuun keralla, 
löi on päivälle vetoa, 
antoi kättä auringolle, 
antoi auringon pojalle, 
kumpi ehti ennen nousta, 
neitonenko, päivynenkö.

Neiti ehti ennen nousta,
ennen nousta ja havata,
ehti ennen päivyttänsä,
ennen kuutamoistansaki.

Pesi sirkut silmäsensä, 
karsi kaunoiset kätensä,
avasi arinan lauan, 
liesilauan liekahutti, 
otti kuivehet kiveltä 
vakkasehen vaskisehen, 
vei vakan kivikotahan,
saattoi huhmarhuonehesen.

Jauhoi kontin kuivehia, 
vakan vehniä veteli, 
kapan suursi suurimoja, 
meni, katsoi päivyttänsä,
viel' ei päivä päätä nosta, 
kuu ei kulmia ylennä.

Tuli neitonen tupahan, 
toi hän viiet vietrot vettä, 
kuuet uhluet kulutti,
pesi pirtin puhtahaksi, 
pesi piimohuonehuen 
ja lakaisi lattiaiset.

Vei rikat yli veräjän, 
yli laipion lasetti;
meni, katsoi päivyttänsä, 
tähysteli kuutamoista.
Päivyt vieläki viruvi, 
kuutamoinen kuhnusteli, 
aurinko lepäsi vielä,
sääret sängystä näkyivät, 
jalat viljoin vuotehesta, 
varpahaiset vaipan alta.

Tuli neitonen takaisin, 
keritsi sinervän uutin,
talvilampahan takelsi, 
kehräsi sinervon villat, 
viskoi langat viipsin päälle 
sekä orrelle ojensi, 
meni, katsoi päivyttänsä,
tähysteli kuutamoista, 
vasta päivä päätä nosti, 
kuu kohotti kulmiansa.