64. Kaarle herttuan sota­retki Suomeen.

Hyvä herra, herttu Kaarle, 
Ruotsin kuuluisa kuningas, 
vahva Suomen valtamiesi, 
isänmaan iso isäntä,
hankitsevi haaksiansa, 
laittelevi laivojansa, 
tyyrinvartta valmisteli, 
Suomen tielle suoritteli.

Ojensi pisimmät parret
suurten haahten hartioille, 
nosti purjehet punaiset, 
kirjoraakansa rakensi.

Oli haahdet hankittuna, 
laivat suuret laitettuna,
punaisilla purjehilla, 
viherjäiset viirit päällä. 
Tuli Suomehen sotihin, 
vetten taaksi tappelohon; 
läpi laski lainehien,
halki aaltojen ajeli. 
Laveasti laivat juoksi, 
kovasti isokokoiset, 
tuimasti tuli venehet,
pikaisesti pitkät järvet.

Akan otti oppahaksi, 
Suomen vaimon soutamahan. 
Hyvin sousi Suomen vaimo, 
venhe juoksi joutuisasti, 
paitsi juoksi mäet paksut,
vuoret sitkeät sivutse, 
syrjättäin syvimmät salmet, 
paeten kaikki kuohupaikat, 
kiertäen kivet siniset, 
kaikki kalliot ohitse.

Hyvä herra, herttu Kaarle, 
isänmaan iso isäntä, 
vahva Suomen valtaherra, 
näki maan, havaitsi rannan, 
haahdet rantahan rakensi,
aluksensa ankkurihin, 
istutti vesille venheet, 
kytki laivat lainehille, 
Turun maille tultuansa, 
saatuansa Suomenmaalle,
Suomen suureksi hyväksi, 
linnan liika-vierahaksi.

Astui maalle manterelle, 
istui Ilposten mäelle, 
levättämään jalkojansa,
 henkeä vedättämähän.

Sanan linnahan lähetti, 
sai sinne hyvän sanoman, 
kirjan kultaisen kuletti, 
Suomen sonnien sekahan,
suurten sankarten salihin, 
tottihollarin tupihin, 
linnan vanhinten vajoihin, 
kanunkien kartanohon.

Näin oli kirja kirjoitettu,
kuului kultaiset Sanansa: 
”En mä tullut Suomenmaalle, 
en tullut sotia varten, 
vaan rauhaa rakentamahan, 
Suomea sovittamahan,
riidat ratki ratkomahan,
tappelukset taittamahan, 
ankarat asettamahan, 
väärät oikein kääntämähän.”

Linnan ilkeä isäntä,
paha poika pannahinen, 
Turun suutari-suvusta, 
karjakoirien kodista, 
puri huulta, väänsi päätä, 
mullisteli muotoansa,
kallisteli kalloansa, 
vastahan Ruotsin sotia.

Kovasti kova puheli, 
häijysti häpeämätön, 
vastaeli valjuisesti,
pahasti pahantapainen: 
»Herttuan merehen heitän, 
haahtensa rikon haloiksi, 
venehet vesille särjen, 
laivat aaltojen ajella.»

 Hyvä herra, herttu Kaarle, 
Ruotsin kuuluisa kuningas, 
isänmaan iso isäntä, 
kun kuuli pahan sanoman, 
niin hän neuvoi huovejansa,
 palvelijoillensa puheli: 
»Lähtekämme liikkumahan, 
vahvasti vaeltamahan, 
Kupitsaalle kulkekamme, 
käykämme Hanhenpajuhun!»

Kupitsaalle sitten kulki, 
harppasi Hanhenpajuhun, 
krapsas Turun kalliolle, 
jo joutui Tallimäelle. 
Siihen siirsi laumat suuret,
levitti kedolle leirin, 
sadat siirsi sivullensa, 
toiset toiselle sivulle, 
kolmannet pani etehen, 
urot vahvoissa aseissa,
rautamiehet ratsahilla, 
haarniskaiset hartioilla, 
kalut maalle karvahteli,
asetteli arkkelinsa, 
kuljetti kuparipyssyt,
vaskitorvet vaikeasti; 
kupari kovin kilisi, 
kanssa kaikki vaskitorvet.

Otti tulta tuttisesta, 
takelita taskustansa, 
hartioilta hamppunuoran, 
vyöltänsä viritysnuoran, 
kohti ruutia rakensi, 
vänkkipannuhun panevi. 
Päästi pyssyt pylvimähän,
avokurkut ammomahan, 
jalkajouset jahkamahan, 
luodit läksi lentämähän, 
kuulat suuret kulkemahan, 
vitjat pitkät vinkumahan;
kovin kirposi kipinät, 
savua satoi jälestä.

Pyssyt parkui partahilla, 
kumusi kuparirummut, 
pahoin puupillit pärisi,
torvet vaskiset törisi, 
orhit hirnul, kangas kaikui, 
kalliot kovin kajasi, 
ranta raikui, meri häälyi, 
haahdet vahvasti vapisi.

 Hyvä herra, herttu Kaarle, 
isänmaan iso isäntä, 
ampui linnan liipin laapin, 
kastarit ylös alaisin, 
miestä otsahan osasi,
löi hepoa lautasehen. 
Kovin parkui knihti parat, 
parkui herran palvelijat 
linnoja rikottaessa, 
kastareita kaadettaissa.

Kun hyppäs koukkuhuovi, 
tomu suitsi, tuhka tuoksui, 
suohon pääsi suuret herrat, 
alho'on isot isännät. 
Kurki pääsi kuusistohon,
Arve alho'on pakeni,
Harteviikki haavistohon,
Antti pötki poikki tiehen,
Steeni Finkke tienohe'en,
Hämehesen huovi häljy,
pahanjuoniset jokehen, 
kosken vaahtehen kovahan, 
jossa hauit haukkelivat, 
ahvenet osansa otti.

Oli harmi hankittuna,
satuloituna savikko; 
hyvä herra, herttu Kaarle, 
hyppäsi hyvän selälle, 
nousi laukin lautasille, 
antoi juosta jouhihännän,
samota satulaseljän, 
alle Viipurin vihannan. 
Piiat itki Viipurissa, 
että pojat pois tulivat, 
vaimot Narvassa valitti,
että miehet mestattihin.