14. Anterun surma.                                                    
                                                                                
                                                                                
          Kaisa sääti sänkyänsä                                                 
          Luisten lukkojen takana.                                              
          Anterus ylinen yrkä,                                                  
          Ylimmäisen miehen poika                                               
          Oli teiensä kävijä,                                                   
          Matkojensa mittelijä;                                                 
          Seisattihen seinän alla,                                              
          Lausuvi lasin takoa:                                                  
          "Laske tuttusi tupakan,                                               
          Kamarihin kaunosesi!"                                                 
                                                                                
          Kaisa saattavi sanoa:                                                 
          "Et ole oma uroni,                                                    
          Olet huorien hosuja,                                                  
          Väärtivaimojen väjyjä.--                                              
          Laitoin kaunoni kalahan,                                              
          Luotuni lohen perähän,                                                
          Ainoseni ahvenehen,                                                   
          Kesän tuopi suuret hauit,                                             
          Talven ruskiat reposet,                                               
          Syksyllä oravirihmat."                                                
                                                                                
          Anterus ylinen yrkä,                                                  
          Ylimmäisen miehen poika,                                              
          Itse ikkunan avavi,                                                   
          Itse tungeksen tupahan.                                               
                                                                                
          Kaisa sängystä kavahti,                                               
          Miekan seinältä sivalti,                                              
          Tempasi tupesta tuiman,                                               
          Syöksi miestä syänalahan,                                             
          Läpi lämmöisten lihojen,                                              
          Kautta kainalon vasemen.                                              
                                                                                
          Virkkoi Antti Annillehen:                                             
          "Mene Anni katsomahan,                                                
          Karhuko huuti karjassani,                                             
          Metsän lieho lehmissäni."                                             
                                                                                
          Anni arka päivälläki,                                                 
          Yölläpä sitäi arempi,                                                 
          Turkkihinsa turveleksen,                                              
          Vaippoihinsa varjeleksen.                                             
                                                                                
          Meni itse katsomahan.--                                               
          Kaisa seisoi seinän alla,                                             
          Alla ikkunan asuvi,                                                   
          Käessä verinen veitsi,                                                
          Tupetonna tuima rauta,                                                
          Päässä huntu hurmehinen.                                              
                                                                                
          "Voi sinua vaimo raukka,                                              
          Jo tapoit oman urosi!"                                                
                                                                                
          Kaisa saattavi sanoa:                                                 
          "Ei ollut oma uroni,                                                  
          Oli huorien hosuja,                                                   
          Väärtivaimojen väjyjä.                                                
          Jos tuo syyksi pantanehe,                                             
          Vioiksi ve'ettänehe,                                                  
          Otan pankon palttinoa,                                                
          Toisen verkoa vetäsen,                                                
          Jolla tuomarit totutan,                                               
          Jolla lahjon lautamiehet,                                             
          Puhumahan puoleltani,                                                 
          Viereltäni virkkamahan;                                               
          Vaan jos syyksi syyetähän,                                            
          Vielä veetähän vioiksi,                                               
          Kyll' on suurta Suomen maata,                                         
          Laajoa Lapin rajoa,                                                   
          Piiltä suuren pilloniekan,                                            
          Paeta pahan tekijän."