126. Viikon vuottelin käkeä.                                          
                                                                                
                                                                                
          Kun oisin paimenna paloinen,                                          
          Eli paimenen tytärnä,                                                 
          Niin toisin huhuelisin,                                               
          Sekä toisin leilottaisin;                                             
          Kuuluisi kulosta ääni,                                                
          Heläjäntä heinikosta;                                                 
          Kukkuisi käetki puissa,                                               
          Pienet linnut laulelisi.                                              
          Viikon vuottelin käkeä,                                               
          Kauan katsoin kaunoistani:                                            
          Kuulisin käen kukunnan,                                               
          Ehkä syämeni sulaisi.                                                 
                                                                                
          Viikon vuotin, kauan katsoin,                                         
          Jo tuli kevätki kerran;                                               
          Kuulin mie käen kukunnan,                                             
          Linnun laulavan lehossa,                                              
          Vaan ei syämeni sulanut,                                              
          Eikä mennyt raskas mieli.                                             
          Kuta kuuntelin enemmän,                                               
          Sitä mieli raskahampi;                                                
          Mieleni meni pahaksi,                                                 
          Syän syttä mustemmaksi.