Lokikirja purjevenettäni Kajava II:sta varten kesällä 1917. TK
----------------
12.5.17 Maaliskuun lopussa hankin itselleni uuden suuremman venheen, jonka
nimenä minun aikanani tulee olemaan Kajava 2 (II). Vene sijaitsee tällä kertaa
Porissa ja on sen omistajat olleet:
1911-16 ?
16-17 maist. Alfr. Brandt
Kajava 2 mitat ovat:
  suurin pit. 9 m
  suurin lev. 2.23 m
  paino 2183 kg
  kulkemissyvyys 1.6 m
  purjepinta-ala: isopurje 33 m**2 keulapurje 11.7 m**2 yht. 44.7 m**2

Vene varustettu 700 kg painavalla rautakölillä ja viidellä purjeella (Isopurje,
halkaisija, myrskypurje, ballongi ja spinaakkeri). Venheen on konstrueerannut
G. Stenbäck. Rakennettu 1911.
Lippu samanlainen kuin Kajavalla mutta tähti (viisikanta) on täyteläinen.
Kajava II:n entinen nimi on ollut Astrid. Vene on varustettu 4 hengen
maattavalla kajuutalla. Kajuutassa on sitä paitsi lukolla varustettu pöytä-
kaappi ja hylly. Kiintonaisina osina venheessä on sitä paitsi pohjavesipumppu
ja n.s. trallit kajuutan ja istuinosan penkeillä sekä istuinosan lattialla.
Ostettaessa seurasi venhettä sitä paitsi:
- 1 kompassi (väkiviinassa)
- 1 ankkuri ja ketju
- 3 lyhtyä
- 2 laitasuojustinta
- 2 patjaa
- 1 pari airoja
- 1 puoshaka
- varaköysiä
- 1 reivikierrin
- 1 pelastusrengas
- 3 signaalilippua
- 1 spinakkeripuomi
Venheen istuinosa tyhjentyy itse kahden tyhjennysreiän kautta.
-----------
5.6. Sain illalla höyrylaiva Wellamon kapteenilta tietää, että Kajava II oli
saapunut Lahteen, jotenka lähdin Wellamo-laivalla matkalle.

6.6. Kajava (2) lepäsi komeana pitkässä rautatievaunussa Vesijärven asemalla
ja odotti vesille laskua. Maalari tuli vetämään pohjaväriä klo 2 ja klo 3 alkoi
laskenta. Tuuli N, kova ja sateinen. Kajava saatiin sinä päivänä tapulin päälle
rautatievaunun viereen ja jätettiin siihen. Syynä oli se, että laskijat olivat
läpikastuneita yhä yltyvästä sateesta. _Tuuli kiihtyi päivän mittaan yhä,
jotenka oli onni, ettei venettä vesille saatu. Illalla oli tuuli myrskyinen.

7.6. Päivä edelleen myrskyinen ja sateinen. Kajava laskettiin maan tasalle.

8.6. Kajava laskettiin veteen. Iloisin mielin se näytti sinne menevän. Pelästyin
vaan, ettei peräsin hurjassa menossa perä edellä olisi päässyt vahingoittumaan,
mutta kaikki kesti oikein hyvin. Masto pantiin paikalleen ja minut saatettiin
erään Jämsänkoski-nimisen lotjan perään rikkaamaan. Aallokko oli vielä suuri.
Tuuli N. Minua auttoi maist. Multamäki. Kajava oli sidottu uudella sormen-
paksuisella köydellä lotjan perään, mutta nuora pian katkesi ja Kajava pantiin
lenkki(?)köyteen, joka saatiin proomusta. Se sidottiin liian lyhyelle ja aallokko
nosti kerran Kajavan keulan lotjan perää korkeammaksi ja heitti sen proomua
vasten, jolloin keulapuomin vesijuko (?) katkesi ja rikkaus jäi kesken. Sain
Mankala(?)-laivan hinaamaan Kajavan moottorisiltaan, jossa oli suojaisempaa.
Mutta ennen kuin siellä oltiin niin siinä oli leikki. Laiva ei saanutkaan ajaa
siltaan kiinni vaan sen piti jättää minut n. 20 m päähän sillasta, josta tuulen
mukana sain ajelehtia siltaan. Tuuli oli siksi kova, että Kajava sai tällä
lyhyellä välimatkalla jo melkoisen vauhdin. Puoshaoin yritin ottaa vastaan
mutta raskasta alusta ei niin äkkiä hillitä. Sen verran sain itsestäni voimaa
irti että vauhti pysähtyi mutta peukalo sattui joutumaan puoshaan ja vantin
väliin ja rikkoutui luuta myöten. Mitäs siitä. Sain kuitenkin panna liikkeelle
kaiken voimani, ennenkuin vene oli hallussani ja saatuani sen keulan lopulta
kääntymään pilttuuseen ja kaikin voimineni sitä vedettyä pilttuusillalta,
katkesi vielä loppujen lopuksi lauta altani, lauta jalkojeni alta ja putosin
veteen umpisukkulaan mielessäni kuitenkin hammasta purren ajatus, että vene
ei käsistäni pääse. Pian olin taas pilttuusillalla ja Kajavan vantit käsissäni ja
pannen viimeiset voimani liikkeelle sain kuin sainkin Kajavan kytketyksi 
pilttuuseen. Ja kyllä minä sen junkkarin sitten monella köydellä siihen solmisin,
niin että vaikkapa olisi puhaltanut hirmumyrskyn tuuli, ei se olisi käsistäni
enää venettäni vienyt.
Vesijuko (?) korjattiin ja loppurikkaus suoritettiin ilman sanottavampaa
kommellusta. Sangen suloiselta tuntui omassa tilavassa kajuutassaan pukeutua
kuiviin vaatteisiin.
Olin viekoitellut maist. Multamäen ja tuom. Lehtosen mukaani. Eväitä tuotiin
ja matkaa valmisteltiin ja klo 10 vaille 7 illalla tapahtui se historiallinen
hetki, niinkuin Lehtonen suvaitsi lausua, että lähdimme Vesijärveltä tuulen,
joka oli silloin jo lenseä, pullistaessa purjeita ja venheen alkaessa kallistua.
Suurenmoinen oli tunne istahtaa ruotelinsa viereen ja antaa maitten hyvällä
vauhdilla jäädä jälelleen ja on vene komennettavanaan, joka tottelee herransa
pienintäkin käskyä, kevyesti kuin valkea joutsen liitää halki vedenpintojen.
Pojat olivat riemuissaan. Asettelin housujani, paitojani, sukkiani ja vaatteitani
kuivamaan isoonpuomiin riippumaan ja aloin syödä, ensi kertaa sinä päivänä
ja kyllä se ruoka maistuikin.
Luovimme hiljaisessa tuulessa Vesijärvellä, joka tyvenemistään tyveni. Kun oli
jo aivan tyven, päätimme yöpyä purjehdittuamme suoraviivaista matkaa n. 14 km
6 tunnissa.

9.6. Aamula klo 5 herätti tuomari meidät valittaen että hänellä oli pirun kylmä
yö ja kiire takaisin Vesijärven kanavalta Aallottarella. No mennään sitten.
Sangen hiljaisessa tuulessa nostimme purjeet ja ankkurin ja olimme klo 8
aamulla kanavalla, jossa Lehtonen ja me Multamäen kanssa jatkoimme matkaa
ensin syötyämme, pitkin Päijännettä Harmoisten lahteen saakka sinä päivänä.
Multamäki, joka edellisenä päivänä oli ollut vähän sairas, oli tänään virkku ja
hyvällä tuulella ja iloitsi hyvästä menosta, jota meillä oli paikka paikoin.
Kevyesti ja sirosti kiitikin Kajava sinä päivänä pitkin Päijänteen pintaa. Tuuli
verrattain heikko, keskellä päivää vähän parempi. Omituisen näyn tarjosi meille
Tehinselkä: ihan tyven, ainoastaan heikko sileä maininki kävi vedessä. Pelkäsimme
jo joutuvamme toisen kerran yöpymään, mutta päästyämme selälle kuljettikin
tuuli purttani aika lailla. Ei aikaakaan kun olimme Linnansaaren kohdalla, joka
valokuvattiin, mutta siihenpä sitä melkein jäätiinkin. Varpusenlinnan selkä
oli aivan tyven, sen yli spinaakkeria apuna käyttäen pääsimme vasta illalla
myöhään ja kun Harmoisten lahdessa ei tuuli käynyt vähääkään pidimme
edullisimpana, että Multamäki lähtee soutuvenheellä maihin ja minä käännän
purteni kotia päin. Saimmekin soutajan johon Multamäen tavarat sijoitettiin
ja erosimme siten.
Olin siis yksin omassa veneessäni matkalla pientä sievää kotiani kohden
Luhangassa, yksin saan käyttää hyväkseni sen hyviä ja pahoja puolia. Alan
korjata purjeita, panna liisteitä (?) paikoilleen yötuulen hiljalleen kuljettaessa
minua yli Varpusenlinnan selän. Aurinko on jo noussut kun haen itselleni mukavan
ankkuripaikan Kukkaron kupeella ja käyn pitkäkseni jättäen matkan jatkamisen
huomisen päivän laskuun. Mihinkäpä kiirettä purjehtijalla ?
Suoraviivainen purjehdittu matka tänään n. 65 km. Aika 20 tuntia.

10.6. Sunnuntaiaamu. Herään klo 8 ja alan kohta suoriutua matkalle, sillä minua
odottaa oma Ammini ja Sinikka-tyttö. Aivan tyven. Tehinniemi on n. 6 km päässä,
jossa minun ensin piti poiketa. Ensin käännyttyäni tyvenessä sinne tänne pääsen
vähitellen eteenpäin ja alan pestä venheeni kantta. Siinä huhtoessani kompastunkin
ja pudotan veteen vastaostetun ämpärini. Mikä harmin paikka ja kirous, kun sankoja
ei muutenkaan talossa ole ja senkin vaivaisen piti järven pohjaan joutua. Alan
harmissani vielä siitäkin, kun en eteenpäin pääse, huutaa: Han-ni-kai-nen, monta
kertaa kovalla äänellä. Hetken perästä lähteekin moottori Aavarannasta ja
seuraan sitä kaukoputkellani sen kulkua. Näen että se kääntyy toisaalle ja katoaa
sinne ja minä jään taas yksikseni olemaan niin kuin "ukkosen tappama pirun raato".
Huudan vielä, mutta ei mitään apua ja vasta siinä klo 2 paikkeilla olen Aava-
rannassa ja saan virkistyksekseni kahvia aika annoksen.
Alkaa tuulla - tietysti, kun sitä ei tarvita - mutta klo 4, kun taas lähden, on aivan
tyven, joka nyt on niin helkkarin luonnollista. Ennen Oinassaarta teen jos jonkin-
näköisiä keikauksia ja vasta saaren kohdalla aloin saada tuulta SSO. Merkillistä,
että tuuli tällöin saavutti minut ja minä vuorostani jonkin ajan kuluttua saavutin
taas tuulen "alun". Jälessäni tuuli, edelläni ei. Tämä tapahtui Selkäsaaren kohdalla.
Sain kuitenkin pian toisen "bris'in", jolla purjehdin Judinsalon kohdalle, mutta sitten
alkoi tyven. Tuskin huomattavaa vauhtia lähenin Joensuunsaaren länsipuolella olevaa
kalliota lakkaamatta tarkastellen kukertavaa koirasteirtä, joka päästi hyvin lähelle.
Tässä oli minulla kaukoputki hyvänä apuna ja hauska oli seurata teiren eri asentoja:
kukerrusasentoa pyrstö pystyssä ja siipien kärjet maata vetäen ja suhauksia, tappelu-
asentoa.
Aloin soutaa päästäkseni tuuleen, jota huomasin olevan Souselällä. Sain sinne
päästyäni erittäin iloisen vauhdin laitatuulessa, mutta sitä ei kestänyt kauan.
Kiiskensaarelta sain taas ottaa airon käsiini ja laskettelin Kotkatselän Lyly-
lahdessa vielä sangen iloisesti. Selkäsaarien luona vauhti taas väheni ja loppu-
matkan puolinukuksissa sain soutaa taas. Perillä yöllä klo 3. Matkan pituus n.
37 km. Purjehdittu aika 17 tuntia.
-----
Tämän jälkeen on Kajava II tullut asunnokseni, jossa yleensä oleskelen ja yöni
vietän. Kajuutan katto kyllä vähäsen (eikä niin vähäsenkään) vuotaa, mutta sateella
täytyy nukkua keskellä lattiaa. Kaikki menee hyvin mukiin, kunhan vaan riittää
tyytyväisyyttä.

14.6. Käynti Hettulassa Ammin kanssa. Mennessä tyven, tullessa heikko S.

17.6. Kivilaakson vanhan isännän, Lehmolan isännän ja Kivilaakson Juuson kanssa
"koettamassa" Kajavaa Kotkatselällä. Koetus onnistui huonosti sillä luotin liiaksi
taitamattomaan väkeen.

19.6. Ukonilma. Ilma hikevää ja paksuja pilvenmöykkyjä kierteli taivaan laella.
Olen Kajavalla ja kuuntelen aikamoista jyrinätä läntisellä taivaalla. Metsän
läheisyys esti minua kuitenkin näkemästä itse pilven kulkua, kun Kajava on
ankkurissa ja tuuli idästä päin. Ikäänkuin pahaa peläten käyn kuitenkin tarkastamassa,
onko ketju suorassa. Ilma tuntuu lähenevän. Pilvet yhä läntisellä taivaanpuolella
sakevat ja ilma on pimeä. Tuuli on yhä idässä ja alan olla jo puolittain varma siitä,
että ilma menee ohi. Pilvissä leimahtaa ja komeat jyrinät seuraa. Jätän Kajavan
sateen varaan korjattua kaikki siltä varalta, että tulee suuri sade. Tuuli on yhä
idässä. Pääsyyni siihen, että tällä arveluttavalla hetkellä jätin Kajavan oli se,
että tiesin naisväen maissa pelkäävän ja kiiruhdin heidän luokseen. Meloin venheen
rantaan ja vedin maalle. Pudotteli jo suuria lämpimiä sateenpisaroita kunnes aivan
yht'äkkiä alkoi kuulua tavatonta kohinaa metsästä. Luulin sateeksi ja kiiruhdin
kotiin, mutta sadetta se ei ollut vaan oli länsituuli, tuuli niin tavaton ja suoraan
sanoen kamala, etten milloinkaan ole sellaisessa ollut. Onneksi oli se toki maan
päältä. Tuskin olin päässyt kotimme tuvan ovesta sisään, kun tuuli jo lennätti
Sinikan kylpyammetta niin, että kolina kuului ja uhkasi nostaa pienen huvilamme
perustuksiaan myöten sijoiltaan. Vapisevin sydämin asetuin ikkunan viereen
seuraamaan Kajavan kohtaloa. Ei aikaakaan kun näin Kajavan, niinkuin näytti
että siinä rytäkässä meni metsän puitakin, hurjaa vauhtia ajautuvan tuulen mukana
päinvastaiselle puolelle ankkuriaan. Nyt se meni, ajattelin, kolhiintuu mennessään
Nuottaluotoon ja tuuli ajaa sitä vasten Onkisalon kivisiä rantoja, jossa sen parin
tunnin perästä säpäleinä löydän. Tunnen kalpenevani ja sydän lyö tavattomalla
voimalla. Mutta juuri sinä hetkenä, jolloin mielikuvituksessani jo näen Kajavan
hurjaa vauhtia hirmumyrskyllä ajautuvan Nuottaluodolle, se pysähtyikin yht'äkkiä
ja jäi siihen. Riemuitsin hetken, mutta silmä kovana seurasin sen liikkeitä
ikkunasta ja urhoollisesti se kesti koko sen tavattoman tuulen painon, joka sen
ankkuriketjua jännitti tavattomiin.
Kun rajuilma vihdoinkin loppui, lähdin kohta katsomaan, mitä vaurioita se oli
Kajavalla aikaan saanut. Kuvittelin, että tamminen pollari oli ainakin murtunut
tms. Ilokseni näin kuitenkin ettei mitään vahinkoa ollut tapahtunut. Ainoa seikka,
joka oli toisin kuin lähtiessäni, oli että hepo oli suistunut jaloiltaan ja iso purje
oli dirkkien varassa. Pollari oli aivan entisellään eikä mitään erinomaista ollut
tapahtunut huolimatta siitä jysähdyksestä joka oli Kajavassa silloin käynyt kun
ankkuriketju yht'äkkiä sen hurjasta vauhdista pysähdytti. Kiitos erinomaisen
ankkurin, vahvan ketjun ja savipohjan, jossa ankkuri pääsi sen verran liikkumaan,
ettei yhtäkkistä ketjun kiristämistä tapahtunut.

21.6. Käynti Aavarannassa täti Hannikaisen 50-v.päivillä. Alussa oli puhe, että
lähtisin sinne Kivilaakson Juuson kanssa, mutta kun Juuso ei saanut mistään polku-
pyörää päästäkseen sisarensa luona käymään Kuhmoisten kirkolla, ei hän lähtenyt,
joten menin yksin. Lähtö klo 9 a. tuuli S. Kotkatselällä sain nauttia laitatuulesta
mutta koko pitkän Judinsalon- ja Tehinselän sain luovia. Ruolahden kohdalla alkoi
tuuli kiihtyä ja mielessä kammo vielä viimeisestä ukonilmasta, jonka juuri nyt
kuvittelin uudistuvan, menin Ruoniemen taa mukamas säätä pitämään. Sitä minun
ei tarvinnut kuitenkaan kauan pitää, sillä lähtiessäni niemen takaa "kurkistamaan
ilmaa" ei se sen ihmeellisemmältä näyttänyt, jotenka luovin rauhallisesti eteen-
päin. Juuri ennen rantaan pääsyä asettelin ankkurin siihen kuntoon, että sen pian
saan järveen. Keulapurje kuitenkin hairasi siihen kiinni ja heitti sen järveen.
Minulle tuli aikmoinen kiire sitä pelastamaan ja pelastettua se tuli. Perillä 1/2 3 ip.

22.6. Klo 2 yöllä lähdin takasin tällä kertaa matkalle Jämsään Väinö Hannikaisen
kanssa. Alussa purjehdimme verrattain huonossa tuulessa. Aamupuoleen tuuli
kuitenkin yltyi niin, että meillä Judinsalon kohdalla oli hyvä meno. Tuuli S.
Uusia reittiä kulki matkani Lehtiselkää ja Tiirisselkää myöten. Ja siellä Lehti-
selällä, siellä oli sitten semmonen paikka, että vaikka järvi ympärillä lainehti
niinkuin hyvällä tuulella ainakin, emme päässeet puoleen tuntiin kerrassaan
minnekään. Ja kun me siitä paikasta soutaen lopulta irtaannuimme, saimme me
niin hyvää tuulta, että vesi ympärillä pyrynä kävi kun selkä päähän asti laskettiin.
Ja siellä sen Lehtiselän päässä oli sitten semmonen salmi, joka oli niin huonosti
reimaroitu, että olimme ajaa venheeni kivikkoon keskellä laivaväylää. Simmottoa
siellä oli. Matalia ovat Tiirisselän vedet ja huonosti kartoitettuja. Mielelläni
olisin ajanut Tiirisselän pohjaan asti, mutta karttojen puutteen takia en uskaltanut
ja niin ajoimme Läyskälän lahteen että keula kohisi. Olin huonolla tuulella ja
harmistunut, kun en tiennyt milloin siitä mahdollisesti istutaan kiinni savi-
matalikolla ja siinä sitä tietysti myös pysytään. Klo 1/2 10 olimme Läyskälässä
mitään erinomaista tapahtumatta. Lepäsin siinä ja söin. 1/2 12 lähdin takasin-
päin. Tuuli kiihtyi yhä ja verrattomalla vauhdilla kuljin yli Lehtiselän. Mustat-
salon kupeessa vähän pidin tyventä mutta Souselällä puhalti kova, tasainen S.
Luovimatta nousin Harsniemen yli ja ajoin komeata vauhtia kotia. Perillä 1/2 3.
Aika 3 tuntia.

1.7.17. Telefoonitse sain tiedon, että ylitarkastaja Juho Koivistoinen odottaa
minua Pihlajakoskella, josta jo keväällä lupauduin hänet purjevenheellä noutaa.
Samana iltana lähdin häntä hakemaan ja pääsin matkaan vasta klo 1/2 9. Tuuli
heikko S.
Purjehdin yötuulissa, joka Judinsalon ja Kärppäsaarien välillä oli vähäsen
parempi, mutta joka taas Pihlajakosken lahteen päästessä hiljeni epämääräiseksi
sieltä täältä tuulahtelemiseksi ja oli lopulta paksun sumun sekainen W. Perillä
(ensimm. sillassa) olin vasta klo 2 yöllä ja siellä saatuani kuulla, missä laiva-
silta oli aloin hiljalleen luovia ja osaksi hinata venettäni perimmäiseen siltaan
asti.
Toivo-laiva porhalti ohitseni mennen tullen, aurinko nousi usvien päälle. Yritin
hakea ankkuripaikkaa voidakseni hetken nukahtaa, mutta pohja tuntui joka
paikassa olevan vetelätä liejua, johon ei mielellään ankkuria heittänyt. Kylmä
oli, etenkin alkuyöstä. Klo 5 aikaan aamulla olin lopulta Pihlajakosken alla
möljässä kiinni ja syötyäni paneuduin maata. Klo 6 aamulla heräsin siihen, että
yläpuomi piti kitinätä ja huomasin silloin yötuulen lakanneen ja alkaneen aamu-
tuulen SSOsta. Käänsin venheeni toisinpäin ja siinä mennä livahti tunti, jolloin
katsoin sopivaksi jo mennä Koivistoisia herättämään.

2.7. Klo 1/2 9 aamulla nostin keulapurjeen, saatuani Juho Koivistoisen rouvineen
venheeseeni. Alussa oli tuuli vastainen, piti siinä ahtaassa liejuisessa salmessa
luovia ja jopa kerran näkyi mutakin nousevan venheen vanavedessä käännöksen
kohdalla. Tuuli oli sitten Päijänteellä SO,aluksi verrattain voimakas, lopuksi,
niinkuin melkein aina, heikko. Ilma lämmin ja kaunis. Matka 20 km. Perillä klo 12 p.

4.7. Lähdin saattamaan Koivistoisia Kuhmoisiin. Lähtö aamulla klo 1/2 9. Tuuli
NNW, alussa heikko, kiihtyen koko päivän. Melkein myötäisessä ajoimme Judinsalon
selän ilman erikoisuuksia. Pyhänpään kohdalla alkoi Ruolahdesta puhaltaa NNW,
joka antoi meille kovan vauhdin, niin että olimme Aavarannassa 40 minuutissa.
Siitä ajoimme ohi. Huudin setä Hannikaiselle, joka katseli menoamme: Käyn
Kuhmoisten kirkolla, tulen takaisin tänä iltana.
Säynätlahdesta saimme ankaran vihurin hetkeksi, joten pääsimme tarpeeksi
ylhäällä tuuleen ja luovimatta pääsimme siten Valakan kummeliin asti. Tästä
alkoi luoviminen, joka yhä kiihtyvässä tuulessa sentään kävi sangen hyvin.
Mutta liian rohkea olin Kuhmoisten liejupohjaisessa matalassa lahdessa ja
niinpä ajoin kuin ajoinkin savimatalikolle. Siinä alkoi työ. Työntelin venettä
spinaakkeripuomin haarukalla, mutta ei se paljon jutkahtanut. Koivistoinen
yritti huovata airolla perästä, ilman tulosta hänkin. Aivan hiljalleen oli vene
saveen solunut ja köli oli savessa ehkä puolen metrin verran mutta niin oli savi
vetelää, että saimme lopulta venheen suurella työllä käännettyä niin, että keula
oli rannasta poispäin, siis lahdelle päin. Tällöin tuli eräs soutaja avuksemme, joka
kiinnitti venheeseensä Kajavan vahvan boy-köyden alkaen hinata. Kajava nytkähteli
kyllä hinatessa mutta eipäs liikahtanut. Silloin huomasin, että tuuli, joka koko
ajan oli ollut vain päältäkatselijana, äkkiä taas heräsi. Nopeasti kiinnitimme
purjeet, Kajava kallistui ja lähti. Hurraa me pois! Jätin Kajavan laivasillalle
lotjan viereen maissa käydessäni. Perillä 1/2 3. Matka 45 km. Matalikolla meni
tunti aikaa. Tällä välin meni taivas pilveen ja kiihtyi tuuli yhä. Sain ankaran
myötätuulen, sangen pahan kapeilla vesillä. Lähdin klo 5 ip. Tuuli sai pari kertaa
reväistyksi purjeen toiselle puolelle joka tärskytti aika lailla rikiä. Meno oli kyllä
kova, mutta tavattoman vaikea. Useaan kertaan sain tehdä "täysiä ympärikäännöksiä"
ja pelko oli ainainen mielessä milloin tuuli heittää purjeen toiselle puolelle
särkien rikin. Onneksi ei sitä tapahtunut ja päästyäni taas Valakan kummelille
olin ainakin siitä pelastunut.
Toinen myräkkä alkoi. Jo kaukaa näin että Säynätlahti on mustana ja valkoisena
ja siitä oli yksin mentävä tällä kertaa. Mutta ei auta, mennä pitää. Vedin purjeet
vastalaitaiseen ja aloin nousta. Noin metrin korkuinen aallokko nakkeli vettä aika
lailla yli kannen, pärskytti minut vähitellen märäksi. Tuuli ulvoi vanteissa ja
kiristi purjeita. Minulle alkoi toinen pelko: kestääkö isoskuutti vai katkeeko -
se oli kulunut - jos se katkee niin olen hukassa yksin. Valkeat vaahtopäät yhä
kovemmin nakkelivat venhettä: kuului romahdus, ankkurin käsivarsi lenti röydän
yli järveen - perhana. En uskalla lähteä korjaamaan, toivon vaan, ettei ankkuri
pääse, pianhan pääsen laitatuuleen ja silloin on helpompi korjata se. Huomaan
saavani kääntyä laitaiseen. Ajelen yhä kiihtyvässä uljaassa vauhdissa vaahto-
päältä vaahtopäälle. Jätän ruotelin hetkeksi, käyn paljain jaloin korjaamassa
ankkurin ja sidon sen kiinni. Kansi on liukas ja jälestäpäin vasta tulen ajatelleeksi,
että jos venheen tanssiessa aalloilla jalkani olisi luiskahtanut, olisin ollut
mennyttä miestä. Vene olisi mennyt menojaan ja olisin jäänyt aavalle selälle
kuohujen keskelle, aaltojen ajeltavaksi. Mutta rohkea rokan syö ja ilman mitään
vahinkoa kuljin takaisin ruoteliin sidottuani ensin ankkurin poikkivarren lujasti
boy-köydellä ankkurivarteen kiinni. Yhtämittaa peläten, että iso skuutti mahdollisesti
katkeaa, ajelin ylpeänä ja sydän uljaasta menosta riemua täynnä eteenpäin.
Riemuni johtui pääasiassa siitä, että huomasin Kajavan erinomaisesti kestävän
tällaisen ilman, työskentelevän keveästi korkeassa aallokossa ja kenties vaikutti
siihen vielä laitatuulessa sekin, että vauhti oli suurenmoinen ja vene komeana
keinahteli aallonharjalta toiselle. Mieleeni astui levollisuus ja turvallisuus
äskeisen epäröimisen sijaan. Jouduin maan suojaan ja vihureissa ajelin Tehin-
niemeen haeskellen Mustalaissaaren eteläpuolelta sopivata ankkuripaikkaa.
Pari kolme kertaa kiertelin paikkaa kolahuttaen Kajavan köliä muutamaan
kiveenkin. Lopulta laskin ankkurin parin sylen syvyydelle. Paikka ei ollut hyvä.
Pohja oli pieniä kiviä, sieltä täältä pilkotti suurempia kivenmöykkyjä ja odottelin
Arvo Hannikaista saadakseni tietää paremmasta ankkuripaikasta. Hän oli ollut
haeskelemassa koiraa metsästä, muu väki oli Ruolahdessa provianteeraamassa.
Lopuksi Arvon tultua kotiin sukeutui kovan tuulen humussa seuraava keskustelu
Arvon ollessa rannalla ja minä Kajavalla: Arvo: Onko sinulla venettä ? (Minä
kuulin: Tuonko sinulle venettä ?) Minä: Tuo ! (Arvo kuuli: Joo !)
Ihmettelin, että hän lähti kävelemään kotiin päin ja minä odottelin Kajavalla
vielä kauan. Lopulta hän tuli uudestaan rantaan ja lykkäsi venheen vesille. Nyt
vasta selvisi keskustelumme hullunkurisuus. Pääsin maihin, vietin iltani siellä
ja olin yötä Kajavalla. Seuraavana päivänä

5.7. puhalti kova NW ja jäin vielä aamupäiväksi Hannikaisille. Kellot justeerattiin
auringon mukaan. Illalla klo 6 lähdin matkaan ja perillä olin klo 9. Alussa oli
minulla jonkinverran laitatuulta, Ruolahdessa muuttui laitavastaiseksi ollen koko
matkan sama. Yhden luovin tarvitsin Tehinselällä tehdä päästäkseni Judinsalon
ja Haukkasalon väliseen salmeen.

8.-9.7. Sain tiedon langoltani Väinö Siikaniemeltä, että ovat tulossa luoksemme.
Lähden vastaan. Kun tuuli illalla klo 9 oli sangen hiljainen ajattelin jäädä Judin-
saloon heitä odottamaan, mutta puolenyön aikaan alkoikin tuuli kiihtyä ja kun
siihen aikaan olen Judinsalon kärjessä niin päätänkin painua suoraa päätä Tehiin
asti. Matka sujui reippaassa tuulessa iloisesti ja jo klo 2 yöllä olen Tehinniemessä.
Tuuli koko ajan W - harvinaisuus Päijänteellä. Syötyäni menen maihin Mustalaissaareen 
pitämään serenadia Ilmari Hannikaiselle: Ii-ii, ii-ii, i, i pipanisi Ilmari Hannikainen,
ii-ii-illalla ja Ilmari Hannikainen. Tulos oli hyvä. Ovi avautui ja jouduin lämpimään
huoneeseen. Uninen pianisti päivitteli vaan sitä, ettei hänellä ole sokeria, jotta
voitaisiin kahvia juoda. Hyvältä se olisi maistunutkin.
Aurinko nousi. Kaukaa rannattomalta ulapalta alkoi näkyä piste, joka suurenemistaan
suureni, se oli höyrylaiva. Kohdalle päästyä he jo sieltä iloisina tervehtivät. Heitä
oli kolme: Väinö, Olu ja Saimi. Paljon oli heillä tavaroita, jotka kuitenkin hyvästi 
sopivat Kajavan tilaviin suojiin. Ylistyksiä sai Kajava siroudestaan laivasillalla
odottelijoilta. Sen sijaan, että tuuli, joka yöllä niin hyvästi puhalti, olisi päivällä 
vielä parantunut, heikkeni se heikkenemistään ja tyventyi aivan kokonaan. Harmin paikka. 
Sen sijaan, että Tehinselkää olisi menty uljaalla vauhdilla laitatuulessa, saatiinkin 
kellotella tyvenessä. Heikoilla tuulahduksilla päästiin sentään Pyhänpäähän asti ja sitä 
alkoi täydellinen tyven. Naiset olivat jo vedelleet pitkiä unia ja Väinöä väsytti 
nähtävästi kovasti. No mitäs siinä sitten muuta kuin kajuuttaan maata - eikä sitä sanaa 
tarvinnut vesijärveläiselle purjehtijalle kahdesti sanoa.
Käytin sitä viimeistä keinoa tuulta yllyttääkseni, joka on monasti ennen auttanut: 
lähdin hinaamaan jollalla Kajavaa. Se taitaa "lintua" vähäsen hävettää koska se auttoi 
tällöinkin. Saimme muutaman aironvedon jälkeen myötätuulen - ikävä kyllä myötätuulen, 
mutta parempi kuin tyven sittenkin. Se parani paranemistaan ja oli Judinsalon Ristiniemen 
kohdalla jo hyvä, jolloin Väinö nousi ja punaisilla pienillä silmillään alkoi tylsästi 
tuijotella eteensä. Judinsalon korkeat maat kuitenkin ehkäisivät tuulemasta tämän tuulen 
ja taas soluttiin hiljalleen kapeita vesiä Kotkatselälle asti, jossa oli - tyven. 
Tätä tyventä kesti ankkuripaikkaan asti. Sillä sehän nyt on päivänselvää, että silloin 
tuulee, jolloinka saisi olla tuulematta ja aina kun purjehtia pitäisi, niin silloin on 
luonnollisesti tyventä. Perillä klo 11 aamulla. Olimme vieraillemme tilanneet kauniin ilman.

10-13.7. Pikku purjehduksia Kotkatselällä.

14.7. Aijoin lähteä Väinöä ja Olua saattamaan Vesijärven kanavalle asti, mutta matkani 
lituisen myötätuulen takia päättyi Judinsalon siltaan, josta luovin takaisin hiljaisessa tuulessa.

17.7. Ammin kanssa lähdin saattelemaan Saimia Judinsalon siltaan. Myötätuuli !
Takaisin tullessa kävimme katsomassa sateen sammuttamaa Kajaansaarta. Jo heinäk. 14 p. jolloin 
tulin takaisin Siikaniemiä saattamasta, huomasin savua nousevan Kajaan saaresta. Tuuli yltyi 
lauantaina ja oli sunnuntaiaamuna myrskyinen NO, joten palo sai kovan voiman. Kaamealta näytti 
yön aikana liekit, joita loimotti useista paikoista ja soutelin sunnuntaita vasten yöllä Panun 
kanssa saaren paloa katsomassakin. Kolkolta se tuntui yön pimeydessä. Sen sammutti kuitenkin 
vesisade maanantaina. Kovin oli saari kurjan näköinen sitä katsellessamme.

18.-25.7. Kittailin Kajavan kantta ja lopulta öljysin sen.Maalasin kajuutan laitakatot 
vedenpitämistä varten. Nukuin maissa tämän homman jälkeen yhden yön, ensimmäisen tänä kesänä. 
Kajava sai uuden isoskuutin, joka nyt ainakin ensimmältä tuntui liian paksulta, mutta joka 
ehkä venymällä ja kulumalla ohenee. Muuten hyvä köysi. Pituus 20 m, hinta 50 mk.

26.7. Lähtö Riilahteen. Tuuli alussa,klo 7 ip., verrattain hiljainen NNO. Luulimme ehtivämme 
ajoissa klo 1 yöllä lähtevään laivaan, mutta tuuli hiljeni Souselälle päästyä ja tyveni lopulta 
kerrassaan. Silloin tällöin saatiin joitakin tuulahduksia, mutta sittenkin pääsi Kaima-laiva 
lähtemään puolta tuntia aikaisemmin ennenkuin olimme Riilahden suulla. Laivan mentyä saimme 
sitten iloisen puhalluksen NNW;stä, mutta mitäs se auttoi. Hammaslääkäriin jäi Ammilta menemättä. 
Kajava purjehti tänä yönä ensi kertaa laitalyhtyjen valaistessa. Kauan soutelin ja meloin 
Riilahdessa ennenkuin löysin sopivan ankkuripaikan.
Suoraviivainen matka 17 km. Purjehdittu aika 7 tuntia.

27. & 28.7. "Sanokaa lehmä missä Hietala on" - näillä sanoilla alkoi tämä päivä, unikeon päivä, 
auringon jo korkealla helottaessa pilvettömällä taivaalla. Rannalle oli kilkattaen ja kalkattaen 
tullut lehmälauma. Kovin töllistelivät ja ihmettelivät purjevenettä, joka liikkumatta seisoi 
tyvenessä ankkuripaikassaan isopurje leveällään. Näitä ihmettelijöitä kerääntyi yhä enemmän ja 
yksi rupesi jo olemaan uhkaavan näkönen. Astui veteen ja heristeli sarviansa ikäänkuin sanoakseen, 
että milläs asioilla senkin mokoma alus kuljet. Huomasin sentään ajoissa nämä ilkeät elkeet ja 
nöyrryin kohta kysäsemään Hietalaa - olkaa nyt hyvä ja sanokaa lehmä - sillä Hietalassa aijoimme 
aamukahvit juoda herrasväki Ahon luona. Lehmä huomasi, että ihmisiähän siellä onkin ja sangen 
yleenkatseellisesti nakkasi vielä kerran niskojaan ja meni, lauma perässään, mutta ei puhunut mitään. 
Ja helkkaristakos sitä olisi tiedetty, missä Hietala on, jollei armelias paimenpoika olisi sitä 
hyväntahtoisesti ilmoittanut. Hietalassa ei ollut yhtään unikekoa ja siksi oli talo niin hyvällä 
tuulella, että saimme kahdetkin kahvit ja vielä siihen aamiaisetkin.
Mutta purjehtijalle oli tämä päivä kurjimmista kurjin. Kello 12 päivällä kun lähdimme, niin olimme 
illalla Vuoksensalmessa, siis 12 km päässä. Ammi lähti sentään soutaen jo klo 8 Kiiskensaaren 
kohdalta kotiin, minä jäin Vuoksensalmelle ja aamulla purjehdin kotiin luonnollisesti taas tyvenessä 
suurimmaksi osaksi. Ja kun ankkuripaikkaan pääsin niin tuuli niin tulen vietävästi. Sellaista se on 
se oikea purjehtiminen.
Mutta tämä päivä oli Kajavalle onneton. Jätin ison purjeen aamulla täydellisesti kiinnipanematta, 
köytin ainoastaan sen osaksi että se yöllä olleen runsaan kasteen jälkeen saisi perusteellisesti 
kuivaa. Huolimattomasti kyllä jätin sen samallaiseksi vielä päivälläkin ongelle lähtiessäni, 
ajatellen, että se ei tyvenenä päivänä siitä pahene.
Ongin Kuikkosaaren jyrkällä kalliolla ja alan kuulla kohinaa Kivilaaksosta päin. Jään ajattelemaan, 
että mitä ihmeen konetta Kivilaaksossa nyt käytetään, mutta kohina sekaantuukin tuulen huminaan ja 
alan jo uskoa, ettei se ollutkaan sen kummempaa.
Mutta samalla alkaakin Kajava heittäytyä toiselle laidalleen ja alkaa kuulua tavaton rytinä ja ryske. 
Kajava on kuin hurjassa myrkyssä, nousee ilmaan, heittäytyy taas laidalleen, toiselle ja toiselle. 
Kuuluu useita paukahduksia ja näkyy jotain savunsekaista sen vierestä. Katselen silmät kauhusta 
suurina ja mieleeni juolahtaa ajatus, että joku on ajanut moottorivenheellään Kajavan kylkeen niin 
pahoin, että nyt se varmasti uppoaa. Jätän onget rannalle ja hyppään venheeseen soutaakseni 
kiireesti hätään kielelläni jo valmiina kovat ja kiroisat sanat taitamattomalle moottorinkuljettajalle. 
Soutaessani en malta olla yhtämittaa taakseni katsomatta, pitämättä silmällä uppoaako Kajava ja onko 
moottori vieressä. Ihme ja kumma. Moottoria ei vaan näy. Kun tulen Kajavan laitaan on hepo menossa 
järveen, isopuomi on dirkkien varassa ja purje repaleisena venheen pohjalla osaksi järvessä. 
Keulapurje kokonaan järvessä ! Tuuliaispää ! Minun löi mieleni hyvin pahaksi. Mitäs, jos isopurje on 
kokonaan pilalla ? Ja siinähän sitä tulikin tiukka paikka. Isopurje oli haljennut toisen liisteen 
kohdalta noin 2 metriä, liiste oli tipotiessään ja ensimmäinen liiste kahdesta paikasta poikki. 
Missään ei Luhangassa ollut purjekangasta, jolla olisi voitu paikata halkioin. Mutta Hettulan 
vanhalla isännällä oli, vaikkakin se oli vahvempaa. Paikka siitä kuitenkin tehtiin Kivilaakson 
vanhan isännän "puosuna" ollessa ja tiistaiaamuna

31.7. panin purjeen puomeihin kiinni, nostin ja lähdin klo 11 ap. Judinsaloon äitiäni vastaan. 
Tyvenet ja sangen monimutkaiset tuulet kuitenkin aikaansaivat sen, että olin perillä vasta klo 2 
päivällä - eikä äitiäni ollut tullutkaan. Ajelin kotiin samana päivänä. äitini tuli seuraavana 
päivänä soutuvenheellä.

1.8. Pieni matka, huvimatka Ammin ja äidin kanssa Kotkatselällä.

8.8. samoin. Tyveniä yhtämittaa, ukonilmojen ympärillä kierrellessä.

13.8. Matka Jyväskylään. Asiana oli ruisjauhojen vaihto nisujauhoihin. Ruisjauhoja oli 80 kg.  
Lähtö klo 3 ip. Tuuli S tällöin mutta oli vaihdellut aamupäivällä NO:n ja S:n välillä, kohtalainen 
joten toivoimme , vaikkakin myötätuulessa, melkoisen onnellista matkaa tässä suhteessa. Sen huonon 
enteen, että naisihminen tuli tiellä vastaan, luulimme pääasiassa vaikuttavan asioihimme 
Jyväskylässä, mutta se vaikuttikin itse purjehdukseen, josta alusta loppuun tuli merkillinen matka. 
Toverina oli minulla Lehmolan isäntä Ossi Kivilaakso. Alussa matkamme meni jokseenkin reippaasti: 
olimme noin 1/2 tunnissa Vuoksensalmessa, jossa saimme pienoisen sateenkuuron niskaamme.
Sen jälkeen tuuli tyveni aivan kerrassaan ja vasta Souselällä saimme ukonpilvestä aikamoisen tuulen 
SO, joka kiidätti meitä hyvää vauhtia aina Taivassalon länsikärkeen saakka. Ilmassa oli ukkosta 
joka taholla, joka puolella kierteli huimaavan näköset ukonpilvet taivasta ja kuljimme huimaavien 
sateiden ja salamoiden keskellä saamatta itse sadetta kuitenkaan senkään vertaa, että venheen 
kansi olisi kunnolleen kastunut. Tuntuu kuin olisimme olleet onnen poikia. Juokslahdelta saimme 
laitatuulen , jolla jouduimme rivakasti aina Vehkakiville asti , josta tuuli kääntyi vastaiseksi 
eli NNW yhä kääntyen ollen lopun iltaa hiljainen NNO. Ankkuroimme sen takia, että venheen sisälyhty 
unohtui kotiin , emmekä nähneet seurata karttaa ja sen tähden että petroleumi oli loppunut 
ylihangan viheriäisestä lampusta ja vielä senkin tähden että oli tyven, Vähäänlahteen lähelle Kärkisiä.

14.8. Monta kertaa herättyämme - aina tyveneen - lähdimme lopulta matkaan klo 7 aamulla ja purjehdimme 
melkein koko matkan tyvenessä aina Jyväskylään asti, jonne saavuimme illalla klo 8. Onnistuimme 
saamaan hinaajan Äijälänjoessa. Ikävä ja pitkäveteinen päivä.

15.8. Toimitettua asiamme, jotka onnistuivat hyvin, nostimme purjeet klo 12 päivällä. Onnistuimme 
saamaan toht. Rikalan(?) moottorillaan meitä hinaamaan Äijälänjoen toiselle puolen. Tuuli SO, heikko, 
mutta parani päivän mittaan ollen lähellä Säynätsaloa voimakas. Vastoinkäymiset alkoi vähän kerrallaan. 
Ensin huomasin, että joku köysi vetää venheen laidassa vettä: se oli piikkiköysi. Kiireessä olin sen 
huonosti naappeihin pannut. Se pelastettiin.
Fiu-uu kuului yht'äkkiä mastosta. Mikäs kumma se oli. Rautalankaa putosi ilmasta kannelle, Ossi 
hypähti sitä kiinni ottamaan, mutta venheen vauhdin ollessa nopean se meni kiireesti järveen tekemättä 
sen suurempaa vahinkoa. Se oli Säynätsalon telefoonilanka, joka katkesi. Säynätsalossa olivat tukit 
melkein täyttäneet tien. Paha oli luovia kapeassa paikassa. Kävimme Muuramessa, jossa oli vielä 
asioita ja sieltä lähdimme vasta klo 6 ip. Tuuli oli kääntynyt ja oli heikko OSO. Ajoimme niitten 
omituisesti reimaroitujen vesien ensimmäisen valkeen reimarin väärältä puolen ja jouduimme matalikolle. 
Noin 10 min. heiluttuamme olimme sentään taas selvillä. Muuratsalon eteläkärjessä puhalteli hauska ja 
pirteä O, mutta laantui kauempana.
Kärkistensalmen kuljimme suurella tarkkaavaisuudella, oli jo pimeä. Mutta sitten salmesta päästyämme 
petti meiltä laskut ja silmät. Ei eteensä nähnyt enää ja oli oikeastaan ajettava onnella vaan. 
Kajuuttalamppu kun nyt kertakaikkiaan oli unohtunut kotiin niin täytyi yrittää karttaa tutkia 
tulitikun valossa ja se ei ollutkaan helppoa. Ajoimme Päijänteen itäistä reittiä Korospohjan ohi. 
Ja onnellisesti, ihme kyllä, sivuutimme pahat luodot Kärkistensalmen ja Pärnäsaaren välillä yön 
pimeydessä. Puhalteli yhä yltyvä OSO sangen tasaisesti. Olimme jo vähäsen eksyä ja ajaa väärästä 
salmesta Ahosaaren kohdalla, mutta erehdys huomattiin ennenkuin se oli myöhäistä; teimme käännöksen 
Korospohjaan päin, mutta ajoimme liian kauas. Pirttisaaren luoteismatalikkoa en huomannut ennenkuin 
se oli silmien edessä; käännös sukkelasti: pums-roiskis-matalikolla. Tärähti aika lailla ja vene 
jysähti kahteenkin toviin, mutta pian se oli irti ja taas olimme selvillä vesillä.
Vältellen näkyviä luotoja - kartalla , kummallista kyllä, ei näitä paikkoja ole mitattu - pääsimme 
tarkkaa silmää keulassa pitäen vähitellen valkenevassa aamuyössä Selkäkuivaselle asti ja siitä yhä 
kiihtyvää vauhtia Taivassalon kohdalle, jossa jo rohkenimme kiinnittää purjeen täyteen menoon ja se 
oli hyvä kyyti. Ei siis satuttu vielä pohjaan kiinni kolmatta kertaa. Kovissa vihureissa luovin 
Vuoksensalmeen ja Kotkatselkä näytti olevan vaahtopäinen ja musta. Varovasti nousimme melkein 
vastatuuleen, joka oli täällä SOsta ja selälle tultua laskimme yhä hurjenevaa vauhtia laita- ja 
myötälaitaista tuulta kotiin päin Kailassaaren ja Siikaniemen välistä.
Lähdin laittamaan ankkurin kuntoon keulaan ja seison siellä ihaillen uljasta menoamme............
Muistan kuulleeni kauhistavan rysäyksen ja herään järven pohjassa. Huomaan silmänräpäyksen päästä, 
kun alan tajuta, että vene liikkuu päälläni kiireesti; niin, se on Kajava ja nyt vajoamme yhdessä s
yvyyteen. Huomaan, että voin tarttua siihen kiinni ja alan hapuilla; sormet luiskahtavat, tartun 
uudestaan kovemmin ja yritän nousta.
Vauhti on kova; sukkelasti vaivumme kuoleman yön pimeyteen. Mutta en tahdo päästä kannelle, märkä, 
raskas palttoo tahtoo tehdä tenän. Nousen sittenkin vimmastuen ja komennan perämiestä: aja suoraan 
vaan, vaikka helvettiin. Huomaan, että ankkuriketju kulkee edestäni järveen: tartun siihen kiinni. 
Samalla se ottaa pohjaan, voimani ei enää kestä; lasken sen käsistäni ja silmänräpäyksessä ropsahtaa 
vahva ketju poikki eikä perämieskään sitä huomaa. Kuka on se perämies, onko se itse perkele ? Ei, 
se näyttää olevan Lehmolan Ossi, mutta niin kurjan näköinen. Nyt rantaan vaan. Onkohan tämä unta 
vai tälläistäkö se kuolema onkin. Olenko todella vielä elävänä Kajavan kannella keulapurjetta ja 
keulaköyttä hoitamassa vai onko kuolemantakainenkin elämä tällaista vinkuvissa vihureissa kulkemista 
ja kenties sitten vähitellen kaikesta aineellisuudesta häviämistä? Päästään pohja-ankkurin luo, 
käännytään vastatuuleen, mutta vauhti pysähtyy ennenkuin olemme kohdalla. Uusi yritys. Pitelen 
keulapurjesta; nyt mennään ohi. Vielä yritys: taas ohi ja vasta viidennellä kerralla se onnistuu 
ensin katkaistuamme puoshaan. Vene on kotona, Kajava hurjasta kulustaan kytkettynä. Sukkelaan 
lasketaan purjeet alas ja kaikki kuntoon saatua mennään maihin.
Olenko minä todellakin kotona, kyselen hämmästyviltä koti-ihmisiltä. Ja vasta nähtyäni kaikki 
niinkuin ennenkin, Ammin, Sinikan, äidin, Helmin, Panun ja kaikki muut laitteet alan uskoa, että 
elän ja olen ihmisten ilmoilla, enkä matkusta Tuonelan virran toisella puolella. Ulkona vonkuu 
vihainen tuuli ja Kajava keikkuu talttuneessa aallokossa.
Mikä se oli ? Oliko se, että ankkuri vaan lensi järveen ja minä sen mukana ? Ei. Ajoimme hurjassa 
vauhdissa kivelle, jota kumpikaan emme tienneet olemassa, vene pysähtyi äkkiä, hyppäsi kiven yli 
ja minä lensin ankkurin kanssa järveen. Mutta mikä helvetillinen voima se tässä venheessä jöötä 
pitää ? En sitä pelkää, mutta puren hammasta kiukkua täynnä. Minun täytyy joskus päästä sen 
voiman yläpuolelle.

18.8. Kajavan ankkuri naarattiin järvestä ja pantiin sijoilleen. Sen löytäjä oli Kivilaakson 
vanha ja taitava isäntä. Mitään huomattavaa sisällistä vikaa ei Kajava täräyksessä saanu, 
mitenkä lienee sitten kölin kanssa. Se on tutkittava vielä.

Elokuun viimeiset päivät 
Matka taaskin Jyväskylään äitiäni saattamaan.Lähtö elok. 27 p. klo 3 ip. Tuuli navakka SW. 
En tiedä, mitenkä alkaisin tämän retken muistiinpanot, niinkö, että pidän purjehtimisen huvina, 
enkä työnä, vai niinkö, että en vieläkään ole oikein sen voiman yläpuolella, joka purjehdusonneani 
häritsee, vaiko niin, että tahdon lokikirjaani kirjoittaa silloin, kun mieli on levossa ja 
rauhallinen. Jotakin tällaista olen ajatellut, mutta tuntuu kuin pitäisi alkaa joka asiata 
samalla kertaa.
Istun kajuutassa, ympärilläni "koko omaisuuteni", jonka olen kasannut lattialle ja 
penkeille "koiranilman" varalta, joka vonguttaa vantteja ja sataa. Ja olen lähellä Äijälänjoen 
suuta Saukonsaaren rannassa. Matka on tehty, mutta paluumatka tekemättä ja sen nähtävästi estää 
sää. Istun, enkä ymmärrä sitä, että mikä pitää näin tuulisena aika rikeeraaman niin, että 
minulla välttämättä joka matkalla pitää olla yksi vuorokausi täyttä tyventä, tahi jollei 
tyventä niin sitten aivan mahdotonta tuulta.
Sellaista tuulta ei, jolloin saattaisi todella ottaa purjehduksen huviksi ja tarjota sitä 
huvina muillekin. Se pitää oleman merkillistä. Ja nyt en lähde sateeseen kastumaan ja 
palelemaan, en tahdo ottaa tätä purjehtimista työn kannalta, vaikka sitä sää minulle aina 
siksi tyrkyttää. Istun mieluummin ja odotan.
Mikä pitää olla se huono onni, joka minua purjehtiessa alituiseen seuraa, riippuuko se siitä 
taiasta, joka perjantaipäivällä sanotaan merellä olevan - Kajavan vesillelasku tapahtui näet 
perjantaina - vai mistä ? Koko sen ajan, jolloin Kajava lepäsi kivelle ajonsa jälkeen, tuuli 
milloin heikommin, milloin kovemmin, mutta joka päivä tuuli kuitenkin. äiti pyysi 
perjantaina (25. p.) lähtemään, mutta en ollut siihen vielä silloin valmistunut. Valmistin 
matkaa maanantaiksi 27. p:ksi jolloin se tapahtuikin. Sanoin, että kaikkina edellisinä päivinä 
elok. 16-26 p:ään tuuli hyvästi, mutta maanantaiaamuna oli aivan tyven - vot, sanoi ryssä. 
Heitin purjehdustuumat sikseen ja lähdin metsällä käymään ja siellä ollessa alkoi tuulla - vot ! 
Palattuani aloimme valmistaa matkaa, joka tapahtui klo 3. Nostin keulapurjeen ennen kuin irrotin 
Kajavan pohja-ankkurista; tuli voimakas tuulenpuuska, joka repi pohja-ankkurin vedenpäällisen 
osan hajalleen. Irroitin sen kohta kuitenkin köydestä ja nakkasin järveen. Sielläpä se nyt 
taitaa olla ja kenties sinne jäädäkin 4 m syvyyteen. Verrattain hyvällä tuulella kuljimme yli 
Kotkatselän, Vuoksensalmella saimme vastaisia vihureita ja Souselän yli kuljettiin oikein 
hyvällä vauhdilla. Edessämme jyrisi ukonpilvet, mutta niiden haihduttua alkoikin meille ensin 
Taivassalon Herranpöydän kohdalla puhaltaa vastatuuli, joka Vaherin paikkeilla tyveni 
täydellisesti. Laskimme ankkurin päivän vielä ollessa valoisan klo 7 i. ja aloimme aterioida 
siinä vakaassa uskossa, että ainakin huomenna pääsemme Jyväskylään.

28.8. Klo 6 heräsimme ja nostimme purjeet. Taivaalla liiteli sumupilviä. Tyven. Alkoi 
hiljakseen puhaltaa N-tuuli, jota aamun aikana kahdessa tovissa saimme sen verran, että 
pääsimme luovatuksi Vehkasaaren eteläkärkeen asti, jossa Suomi-laiva tuli meitä vastaan. 
Mutta siihen se myös loppui. Päivä paistoi pilvettömältä taivaalta niskaamme ja vauhtimme 
oli +- 0. Aivan hiljaisella S-tuulella, joka ei edes värettäkään pannut vedenpinnalle, 
purjehdimme sinä päivänä vielä Vähäänlahteen saakka (loppumatka soutaen), eli kaikein 
kaikkiaan sinä päivänä 17 km. Ja se oli purjehduksen tulos sellaisena aikana , jolloin 
joka päivä oli hyvästi tuullut ! Suurenmoista !
äiti tuskitteli ja harmitteli, taisipa isää-jumalaakin rukoilla, mutta tuloksetta, mikään 
ei auttanut. Vähäänlahteen laskimme ankkurin ja vietimme tällä 70 km vaivaisella taipaleella 
vielä toisenkin yön kajuutassa, jota äiti kuitenkin minulle mielihyväksi kehui hyväksi ja 
mukavaksi makuupaikaksi. Seuraavana aamuna 

29.8. heräsin siihen, että Kajavan perä kääntyi pohjoista ilmansuuntaa kohden, siis merkki 
siitä, että aamun ensi tuuli oli tullut. Kiireesti hain jo illalla tilaamani maidon Vähälahden 
torpasta ja saatuani purjeet ylös oli klo jo 7.
Puhalteli virkeä SSO. Kärkistensalmessa  tuuli sinne tänne, osaksi luovien, osaksi laitatuuleen 
lasketimme salmen sukkelasti yhä yltyväsä tuulessa. Rutaniemen kohdalla oli tuuli melkein 
myötäinen, mutta muuttui taas Ristinselällä laitaiseksi, jonka katkaisimme siis verrattain 
lyhyessä ajassa. Saavuimme Muuratsalon ja Murtoniemen väliin, jossa korkeat maat antoi tuulelle 
yhä enemmän myötäisen suunnan. Tuuli kiihtyi sitä mukaa ja alkoi käydä vaaralliseksi. Huimaavaa 
vauhtia kiidimme ohi Muuratsalon, Säynätsalon, ohi Poronselän luotojen aina Valkeakivien 
viimeiselle reimarille asti, jossa suunnanmuutoksen takia meidän oli käännettävä vene 
saadaksemme purjeen toiselle puolelle. äiti hätääntyi kääntäessä, tuuli olikin jo kauhistava. 
Hurjasti painoi tuuli purjetta, ruotelia oli raskas pitää käsissään ja olimme pakotetut 
kääntämään niin, että kuljimme pohjois-Poroselän luodon eteläpuolitse. Tästä aijoimme kääntyä 
menemään Vuoritsalon salmea myöten, mutta arvelen, että kaikeksi onneksi sanomattoman kova 
vihuri käänsi venheen suorastaan luodolle päin, joten olin pakotettu tekemän vielä kerran 
ympärikäännöksen ja ajamaan ankkuriin Vähän Poron suojaiseen laitaan purjeita pienentämään. 
Täällä ihmettelimme tuulen tavatonta voimaa, uljaita vaahtopäitä ja kummastelimme sitä, että 
matkamme pitää olla joko tyventä  tahi myrskyä mutta siltä väliltä ei mitään.
Pidimme säätä hetken ja käytimme aikaa ruokailuun. Aloin reivata isoa purjetta ja panna 
myrskykeulapurjetta, mutta sen tehtyä tyveni aika lailla. Huolimatta siitä ajoimme pienennetyin 
purjein aina perille asti eli Saukonsaaren laitaan tyvenen puolelle. Sanoin äsken, että "onneksi" 
vihuri käänsi venheen niin, että olin pakotettu laskemaan maihin reivaamaan. Jos olisimme sillä 
tuulella tulleet pitkin Vuoritsalon laitaa, olisi meillä majakan kohdalla ollut tehtävä käännös, 
jossa kenties olisi tuuli sittenkin voinut paiskata isonpuomin toiselle puolelle ja rikkoa 
taklaasin(?). Sen se teki nytkin, mutta talttunut kun oli, ei sillä ollut sitä voimaa.
Saukonsaarella asui pianisti Eino Lindholm. Osaksi hänen luonaan, osaksi venheessä odottelimme 
Jyväskylään menevää pikku laivaa, joka lähti vasta klo 6 ip.
Ajattelin jo lähteä takasinkin tänä päivänä, mutta vasta pimeässä saavuin takaisin kaupungista, 
joten jäin yöksi tänne ja nyt sitten istun kajuutassani.

30.8. ja pidän säätä. Ulkona sataa ja roiskottaa.-----------------
Välillä aamiaisella Lindholmin luona. Jo monasti olen miettinyt nostaa purjeet ja mennä, 
vaikkapa reivattuinakin, mutta ajottaiset sateet estävät sen. Klo 2 on kuitenkin kaikki valmista, 
purjeet reivaamattomina ja lähden.
Tasainen hauska purjehdustuuli, joka kääntyilee SOn ja SWn välillä. Minun on oikein hauska olla 
venheessäni, unohdan kaikki ikävyydet ja lauleskelen Tshaikovskyn serenaadia kuutamoisena iltana 
laskien Kärkistensalmea. Ajottain sataa jostakin pilvestä, joka samalla antaa venheelle lisää 
tuulta ja vauhtia, mutta ei liikaa. Tasaisesti ja sievästi edistyy yksinäinen matkani. 
Ristinselällä teen muutaman kompassimerkinnän; huomaan tällöin kompassin näyttävän 3 1/2 o 
länteen. Asetan nim. samalle viivalle Kajavan pitkin pituuttaan, Ristiselän ristireimarin ja 
Mullikkasaaren majakan ja saan siitä suunnan, joka on etelästä 2 1/2 o itään. Kompassini 
näyttää 1/2 väliä, siis 6 1/4 o etelästä itään, siis oikeastaan 3 3/4 o länteen. No niin. 
Kärkisten salmi sivuutetaan. Tänne asti olin luovinut, nyt sain laskettaa laitatuuleen. 
Ajattelen jo, että kuutamoisena yönä ajan, kun on näin sievä tuuli, kotiin asti, mutta 
luulenpa melkein onneksi sitä, etten sitä tehnyt. Kärkisissä jo alkoi kuulua Vanhanselän 
puolelta tavaton kohina. Tämä kiinnittää huomiotani yhä enemmän mitä lähemmäksi Pyssysaaren 
kummelia tulen. Ajan jo varovasti Hongan ja Vähän Palavan salmea, enkä näe reimaria ennenkuin 
olen ajaa siihen päälle. Pääsen kuitenkin oikealta puolelta ja päästyäni niin kauas, että 
varmasti pääsen Vähän Palavan kummelin ja reimarin ohi, käännän menemään laitatuuleen. Huh, 
mikä vauhti illan hämärässä kuutamolla. Yht'äkkiä olen Hoikkasaaren ja mantereen välissä ja 
huomaan, että on mentävä ankkuriin. Arvelen kyllä, että olisin päässyt suuremmatta vaaratta 
Kuminan(?) rantaan, jossa tätä kirjoitan, mutta kovalla siinä olisi kai täysin purjein oltu. 
Siinä yksin, iltapimeässä sohlatessani en saanutkaan mielestäni ankkuria aivan sopivaan 
paikkaan, sillä tuuli ja aallokko sopi siihen liiaksi. Aloin venettä ankkuriketjusta vetämällä 
siirtää, mutta se ei tahtonut onnistua mitenkään. Aina tuli ankkuri joko liiaksi syvälle tahi 
kaislikkoon. Lopulta ajattelin käyttää vara-ankkuria hyväkseni. Vein sen jollalla kaislikon 
reunaan asti, siihen paikkaanjohon ankkurin tarkoitin laskea. Sidoin sen kiinni venheeseen ja 
vedin soutaen. upotin ja lähdin Kajavaan vetääkseni ensin venheen alla olevan ankkurin ylös ja 
sitten vara-ankkurin luo laskeakseni taas oikean ankkurin. Se ei onnistunut.
Vedin kyllä rauta-ankkurin ylös ja sidoin pollariin kiinni, mutta samalla alkoi vene liikkua 
vetäen pohja-ankkuria mennessään. Paikka oli liiaksi äkkisyvä. Minulle hätä käteen. Sukkelaan 
jollaan taas ja rauta-ankkuri sinne, ketjua runsaasti mukaan ja pollariin kiinni ja henkensä 
edestä vetämään venhettä rantaan päin, joka oli jo kerinnyt edetä parikymmentä metriä. Se 
onnistui. Kajava seurasi, vaikka tuuli oli ankara. Nakkasin ankkurin järveen kaislikon rajaan, 
vedin vielä vara-ankkurinkin ja vein vielä kauemmaksi ja sitten hikisenä ja lopen väsyneenä 
Kajavaan, joka alkoi pysyä paikallaan. Täällä alkoi luonto nousta ja kirosin haikeasti sitä 
pimeätä voimaa, joka joka matkalla aikaansaattaa vaaroja ja vastuksia. Vedin vielä ankkurin 
ylös ja löin irtaantuneen keskinaulan lujasti paikoilleen. Tuuli reutoi puita, pilvet kulkivat 
kuun ylitse Haikan kummelin yläpuolella ja aallot löivät raskaasti toiseen rantaan. Minua 
väsytti, panin levolle ja nukuin rauhallisesti.

31.8. Myrskyinen yö on mennyt ja päivä alkoi. Rauhallisesti nukuttuani aloin laitella itseäni 
taas matkalle, vaikkakin minulta meni pitkä aika tuumiessa, reivaanko purjeet ja panenko 
myrskykeulapurjeen. Ja niinhän sen lopullisesti teinkin ja lähdin siinä mielessä, että jos 
reivaus on liikaa varovaisuuttaa, niin käyn Kuminan rannassa päästämässä reivauksen irti. 
Mutta selälle päästyäni huomasin kyllä kohta olevani myrskyn käsissä. Tuuli niinkuin eilen 
SSO, tänään puolimyrsky, toisinaan täysi myrsky, jolloin purjehtiminen on mahdotonta.
Olen Kuminan suojaisessa rannassa säätä pitäen. Ruokaa minulla ei ole muuta kuin vehnäjauhoja 
ja nälkä on. Mutta onhan tupakkaa vielä. Ja se auttaa.
Selkä on vaahdossa joka puolelta. Vihurit pitävät kamalaa meteliä mastossani ja vanteissani, 
mutta aallokkoa minulla ei ole. toivon, ettei myrskyä kauan kestä. Pääsisinhän oman Ammini 
ja pikku Sinikkani luo. Kaippa luoja sen suo.
Iltapuolella kääntyi tuuli SSWhen. Tuuli on niin kova, ettei vene suojaisella rannallakaan 
tahdo pysyä paikoillaan, vaan vetää ankkuria ja vara-ankkuria mukanaan.

22.9. Lukuunottamatta paria pienempää matkaa lähdin tänään Kajavalla loppumatkalle s
aatettuani Ammin, Sinikan ja Helmin Lahteen ja tultuani sieltä takaisin Luhankaan. Aamupäivä 
oli sateinen, mutta seestyi iltapäiväksi. Klo 2 jätin jäähyväiset Kivilaakson ja Lehmolan 
isäntäväelle ja nostin purjeet reivattuina ensi reiviin. Tuuli NW, kova. Hyvää vauhtia 
kuljin yli Judinsalon selän ja suuremmitta seikkailuitta laskin ankkurin Aavarantaan, 
jossa setä ja Väinö Hannikainen olivat kotona. Laskin, huolimatta pohjatuulesta venheen 
Mustalaissaaren pohjoispuolelle arvellen sen siinä sittenkin olevan parhaassa turvassa. 
Suuri maininki keinutti ankkurissa olevaa Kajavaa aika lailla, mutta ollen tuulelta 
suojassa se ei sentään ollut vaarallista. Otaksuin tuulen yöllä kääntyvän, jonka se myös 
tekikin, sillä herättyäni klo 6 seuraavana aamuna eli siis

23.9., kammotti minua kohta ensiksi loimuava aamurusko ja kova kohina Tehinselän puolelta. 
Aallokko oli jo tällöin suuri ja ankkuria oli vene laahannut perässään joitakin syliä. 
Vaikka ketjua oli parin metrin syvyyteen laskettu kymmenkunta metriä, niin oli ketju aivan 
suorassa kovan tuulen paineen takia. Aloin pelätä pahinta - kivikkoja oli lähellä ja aloin 
vaatia Väinö Hta lähtemään kanssani soutaaksemme venheen toisee paikkaan. No niin, saimme 
housut jalkaamme ja vähäsen muuta päällemme ja niin lähdimme. Tarpeellisten alkuvalmistusten 
perästä aloin nostaa ankkuria Väinön soutaessa pitkällä köydellä ja saatuani ankkurin ylös 
jäi Kajava soutajan varaan. Mutta tuuli oli kova ja allokko ankara eikä heikko venemies 
mahtanut luonnon voimille mitään. Kajava käänsi keulansa myötätuuleen ja alkoi kulkea 
kiireesti rantaa kohden kivikkoihin päin.....................
Siinä taisi minun sydämmeni tavallista kiivaammin sykkiä. Jo kolahti ensimmäiselle kivelle, 
tuuli ajoi eteenpäin ja aallot löivät. Soutuvenheen piti vaan seurata. Pyöreänä 
neuvottomuudesta ja kauhusta oli Väinö H:n silmät. Mutta silloin hain äkkiä käsiini 
keulapurjeen nostoköyden ja purje ylös. Hampaissani pidellen köyttä juoksin peräsimeen ja 
aloin ohjata. Onni oli minulle tällä kertaa suosiollinen. Ainoastaan kerran vielä kiveen 
kolahuttaen venheeni kölin pääsin klyyvarin voimalla ohi mitä vaarallisimpien kivikkojen 
selvemmille vesille ja laskin siten mahtavassa aallokossa Tehinniemen toiselle puolelle 
Tehinlahteen, jossa se oli täydellisessä suojassa. Täällä oli vene koko päivän (sunnuntain) 
eikä lähdöstä tullut näin ollen mitään, sillä tuuli kiihtyi täydelliseksi etelämyrskyksi 
joka mm. ajoi Hannikaisen moottorin maalle.
Illemmalla se hiljeni, moottori saatiin turvaan, vietiin toiselle puolen Mustalaissaarta 
ja seuraavana päivänä eli

24.9. oli tuuli taas kääntynyt luoteeseen. Ilmakehä oli erittäin levoton näinä päivinä, 
niinkuin se oli ollut koko syksyn. Tuuli oli NW, muuttuen päivällä Nksi. Vasta klo 12 
päivällä pääsin lähtemään kumppaninani tällä kertaa Väinö H. Yritimme myrskyn takia 
käyttää ainoastaan isoa keulapurjetta, mutta se ensiksi isoon puomiin kiinnisidottuna 
hakkasi aallokossa liian kovasti. Sidoimme puomin lujasti kiinni keskustaan ja irroitimme 
siitä keulapurjeen, mutta ei tuntunut meno miltään, huomasimme myrskyn liian vähäiseksi 
ja aallokon käyvän kahtapuolta, joka heilutti venhettä aivan tavattomasti. Harhun(?) 
takana nostimme 2 reiviin reivatun ison purjeen ja myrskykeulapurjeen ja sillä voimalla 
kuljimme erittäin hyvin puhtaassa myötyrissä. Inhottavaa hommaa se myötätuulessa purjehdus. 
Illalla klo 5 olimme Vesijärven kanavalla saatuamme parissa paikassa tehdä liiallisen 
myötätuulen takia käännöksen. Meno oli muutamin paikoin tavattoman kova, mutta myötätuulen 
takia ikävä. Ennenkuin olimme päässeet kanavan läpi oli jo pimeä. Kehoitin Väinö Hta 
jäämään kanavalle odottamaan  Suomi-laivan tuloa, jonka hän tekikin, itse jäin venheeseeni 
ja syötyäni löysin mielestäni hyvän ankkuripaikan suojaisessa lahdessa, johon yövyin. 
Näin unta: Olin Ammin kanssa kummallisessa sangen riuttaisessa ja sokkeloisessa saaressa, 
jota mukamas sanottiin Pirun saareksi. Tahdoin kuljettaa häntä ylemmäksi kallioille, 
jossa piti olla Pirun luola. Tavattoman hauskaa minun oli muka saaressa oloni, johon 
hauskaan tunnelmaan kuitenkin heräsin huomattuani, että vene hiljalleen jyskyttää 
köliänsä maata vasten. Nousin ja katsoin ympärilleni. Oli pilkkosen pimeä ja taivas oli 
tähdessä. Tuuli oli kääntynyt etelään ja kävi hiljaisesti. Rauhallista oli ja vaikka 
maatessani oli tuntunut siltä, että köli on pohjassa, niin ei se tuntunut ylhäällä ollen 
ollenkaan. Paneuduin pitkälleni vielä - taisinpa nukahtaakin, kunnes taas tunsin, että 
köli on pohjassa. Ei muuta kuin ylös. Aloin spinaakkeripuomilla työntää venettä irti 
pohjasta, jonka huomasin olevan hiekkaa ja se kävi sangen helposti. Mutta vauhti oli 
siksi pieni ja tuuli siksi vahva , että juostessani nostamaan ankkuria oli vene taas 
hiekalla. Nostin ankkurin tykkänään ylös ja aloin työntää. Se kävi päinsä. Vene liikahti 
ja solui äkkisyvään. Laskin ankkurin ja nostin purjeet. Kun kaikki oli selvänä, nostin 
ankkurin ja aloin purjehtia. Mutta mitä ollakaan: vene kääntyi liiaksi laitatuuleen ja 
ei luovinut. Otin vauhtia ja käänsin toiselle puolelle: sama juttu ja vielä hullumpi: 
ajoin hiekalle takasin. Yritin uudestaan mutta tuloksetta. Laskin taas purjeet ja yritin 
päästä ankkuriin ulommaksi, mutta mahdotonta, tuuli oli jo sekin vahvistunut. Tämähän 
hankala paikka. Tiesin nousevaksi taas etelämyrskyn ja Kajava ilman apua olisi tällä 
rannalla, suuren Kajaanselän huuhdeltavana. Aloin huutaa. Ei mitään ääntä. Huudin kauan, 
kauan, päivän valkenemiseen saakka lopulta tuulen yhä yltyessä äärimmäisessä hädässä jo 
kaiket voimani käytettyäni venheen irtisaamiseksi, joka oli kuin olikin turhaa ja 
lopulta kuulin rannalla miesäänen vastaavan ja kysyvän, mikä on hätänä. Selitin hänelle 
asiani ja hän tuli minua soutamaan. Hän souti minkä jaksoi, mutta vene ei liikahtanut. 
Lopulta hän heitti ja neuvoi minua kääntymään kanavamiesten puoleen. Rannalla teimme 
tuttavuutta, hän oli - prof. Komppa. Saimme yhteisvoimin luotsin  ja kaksi muuta miestä 
lähtemään ja kovilla ponnistuksilla saatiin Kajava lopulta irti. Minun rintani 
riemuitsi. Nostin purjeet ennenkuin "trossit" laskettiin irti ja huomasin - ettei 
venheeni luovi. Samalla huomasin syyn. Iso purje oli liian pieneksi reivattu ja 
aukaisin sen suuremmaksi , jonka jälkeen vene luovi taas niinkuin ennenkin.
Selvä. Tämä olikin viimeinen seikkailu Kajavan kanssa tänä kesänä , ellei nyt ota 
lukuun sitä että luoviessani ajoin kivelle aivan lähellä Kaartinkalliota olevan 
reimarin luona. Aamupäivällä käväsin vielä sangen väsyneenä Väinö Hämäläistä 
tervehtimässä huvilallaan Vesijärven Oinassaaressa ja myrskyisessä lounastuulessa 
ajoin sen jälkeen Lahteen purjehdusseuran venerantaan.
Seuraavana päivänä aloin venettä riisua ja 28.9. jätin Kajavan Lahtisen huostaan 
Myllysaareen. Tulevana kesänä sitten lisää, toivottavasti ei Kajavalle mitään pahaa 
talvella tapahtune.
(valokuva & teksti "Kajava II Porissa ennen Päijänteelle tuloa")