Kesä ja kärpäset - ja Radio Suomi soi

Tuo otsikkohan ei liity millään tavalla seuraavaan kirjoitukseen, paitsi sillä
tavalla, että Radio Suomi lähetti taas ansiokkaasti EM-kisoista lähetystä. Ja
onhan Finnkampenin kuuntelu radiosta vesisateessa aina hienoa.

Mutta asiaan. EM-kisojen jälkipyykkiä pestään jo huolella. Ylen teksti-TV:ssä
oli muutama asia, joista haluaisin kertoa oman mielipiteeni.

Ensinnäkin mainittiin, että suomalainen naisyleisurheilu on huipulla kriisissä.
Haloo, ainoastaanko huipulla. Kyllähän se on minusta kriisissä alemmallakin
tasolla. Junioreissa se näyttää olevan sitä miehissäkin. Eipä 3 mitalia
EM-tasolta vielä muuten anna röyhistää rintaansa kuin mitalin napanneilla.
(Holmen ja Mononen saavat myös röyhistellä, samoin Roslund ja Kesktalo).
Kyllähän huiput aina tuovat harrastajia, mutta kun näyttää siltä että ei
tämäkään enää pidä paikkaansa. Kansallisissa on kisaajia pari kolme pikkasen
enemmän tosissaan tekevää (hyvällä tuurilla) + muutama perämetsän-Erkki
kaljoissaan akkaa karussa.

Samaisessa teksti-tv:n jutussa puhuttiin myös ruotsalaisista ja
ryhmävalmennuksen tehokkuudesta. Miksemmepä siis ottaisi sieltä mallia.
Kehuttiin, että ruotsalaiset jakavat tietoa ja kaikki harjoitusmenetelmät ovat
yleisessä jaossa. Miksei meillä tehdä samaa. Ai niin siinähän on se suomalainen
kiima ja kateus. Ulkomailta kyllä saa tietoa ja apua valmennuksessa, muttei
omilta huipuilta irtoa mitään. Ei sillä, että valmentaminen olisi salatiedettä,
mutta olisihan se mukava nähdä miten Kalle treenaa ja verrata sitä siihen, miten
Ville treenaa. Avoimmuutta siis ystävät hyvät.

SUL:n kyky kestää kritiikkiä toiminnastaan on aiheuttanut myös ihmetystä. Ihan
asiallisia juttuja on sensuroitu liiton palstalta. Luulisi nyt, että avoin
keskustelu olisi kaikkien mieleen, mutta ei. Jos "meidän" rahoilla tuetaan
urheilua, on meillä myös oikeus saada tietää mihin raha menee.

Samaisella palstalla on myös eräs Kertoja1 ollut vakaasti sitä mieltä, että
kestävyysjuoksu on ainoa yleiurheilun laji. Kyllähän tuollainen kapeakatseisuus
pistää niin paljon ahdistamaan rauhallistakin miestä, että laitan
valmennettavani lenkkeilyn ja kestävyysjuoksun sijasta tekemään
peruskuntoharjoitteensa muulla tavoin. (En kuitenkaan sitä tee, sillä
silloinhan itse olisin kapeakatseinen jästipää) Totuus on kuitenkin se, että
kyllä missä tahansa YU-lajissa pärjääminen on työn ja tuskan takana. Rahallista
tukea kaikki lajit tarvitsevat, jokaiselle tyypille löytyy oma laji. Tuntuu,
että tätä Kertojaa välillä tympii se, ettei itse pysty kuin juoksemaan.

No joka tapauksessa EM-kisoissa minusta hienointa oli se, että maailmalla sedät
(ja myös tädit) jaksaa heilua. Näistä esimerkkeinä Zelezny, Riedl, Ottey,
"Rölli"Möllenbeck jne jne...

Waldorf