Takki
kääntyy niin että suhina käy
Kuten
jo monilla foorumeilla on tullut todettua, Seppo Kujala on tämän alkukesän
suurin suomalainen kuulasensaatio. Mies on noussut kaikkien valmennusryhmien
ulkopuolelta Suomen tilaston kuudenneksi ja samalla tavoittelemaan sekä Kalevan
kisa -mitalia että Ruotsi-ottelu paikkaa. Kujala ei ole ikinä kuulunut
lajivalmentaja Yrjölän suosikkeihin, Yrjölähän on arvostellut Kujalan tekemisiä
monen otteeseen jopa minun kuullen, vaikka varmasti tietää meidän olevan
yhteisestä opiskelutaustasta johtuen hyvät kaverit. Matin arvostuksesta Seppoa
kohtaan aiempina vuosina voi todeta ykskantaan: Matti ei ole pitänyt Seppoa
yhtään minään! (Huom. Toimii toisinkin päin, mutta sekään ei ole tämän kolumnin
tärkein aihe.)
Tämän viikon IS-Veikkaajassa, toimittaja Tomi Auremaa
kirjoitti asiantuntijan,
oletettavasti MY, avustuksella analyysejä suomalaisista
kuulamiehistä. Kujalaa
käsittelevä kappale alkoi sanoilla "Aikaisempien vuosien
superlahjakkuus..." Tästähän olisi
pääteltävissä, että suomalaisilla
yleisurheiluvalmentajilla on käytettävissään
aikakone, jolla he voivat palata
ajassa taaksepäin esimerkiksi toteamaan urheilijoita lahjakkaiksi.
Tai sitten
tämä inhimillisempi vaihtoehto: työntäjä
muuttuu superlahjakkuudeksi siinä
vaiheessa kun tekee ensimmäisen kovan tuloksensa, tämä
lahjakkuushan voidaan
ilmeisesti myöntää myös ns. takautuvasti.
Vahvastihan tämä näyttää siltä, että
Suomessa elää edelleen tällainen "Kyllä minä
tiesin, että tästä työntäjä
X:stä tulee kova mies" -tyyppinen mentaliteetti. Suurta
yleisöä
tällaisilla jutuilla pystyy vielä huijaamaan, mutta ei
urheilijoita.
Mitä vastaavassa tilanteessa pitäisi sitten tehdä? Minun mielestä ensimmäinen
asia, joka ko. tilanteessa täytyisi tehdä, on oman virheen tunnustaminen:
"Katos Mr. X, en ois perkele uskonu!" Aiemminkin on tullut puhuttua
luottamuksen rakentamisesta, tällainen virheen tunnustaminen olisi myös yksi
avain luottamussuhteen luomiseen, kun taas tämä nykyisin käytössä oleva
"Aina olen uskonut, vaikka en mitään puhunutkaan" -asenne on siinä
suhteessa huomattavasti heiveröisempi. Kun on kyse vahvoista persoonista, on
kyse samalla myös vahvoista mielipiteistä, mikä sinänsä on taas erittäin hyvä
asia, sillä mielipiteitä tarvitaan aina. Mutta kausittaisten virtausten mukana
pyöriviä tuuliviirejä ei näissä piireissä minun mielestäni tarvita. Jos haluaa
olla esim. vahva ja arvostettu johtaja, ei mielipiteitään voi muuttaa
jatkuvasti, omat virheet voi ja pitää tunnustaa, mutta myös oman mielipiteen
takana tulee seistä.
Tämmöisiä pulisee pusikkoon eksynyt
M.Kurunsaari
Jälkikirjoitus:
Niin, Kujalan tuloshan 19-vuotiaana miesten välineellä oli 15,82, jollaisen
työntänyttä ei yleensä olla pidetty superlahjakkuutena. Superlahjakkaina näitä
tuloksia pidetään yleensä jälkikäteen, kuten tälläkin kertaa.
PS. Tavoistani poiketen, tähän kolumniin on kysytty lupa eräältä
asianosaiselta, lienee tarpeetonta sanoa, että keneltä.
|
