K.O. Club ry. (tuttavallisesti Klubi) on nyrkkeilyn erikoisseura, joka toimii Lappeenrannassa ja on perustettu vuonna 1995.
K.O. Clubin oma treenitila sijaitsee
Koulukatu 21:ssa, joka otettiin
käyttöön syksyllä 2006 (vanha
K.O. Clubin
treenitila Koulukatu 3:ssa perustettiin jo vuonna 1993 ja purettiin
kesällä 2006). Hyvän oman treenitilan innoittamana on perustettu myös
K.O. Club ry. nyrkkeilyseura vuonna 1995. Klubissa on jäseniä tällä hetkellä
noin 200 (lisää tulee) ja samalla K.O. Club on yksi suomen suurimmista
nyrkkeilyseuroista.
K.O. Clubin pääasiallinen toiminta perustuu kuntonyrkkeilykurssien vetämiseen
miehille ja naisille sekä juniori- ja kilpanyrkkeilytoimintaan.
Nyrkkeilykurssit pyörivät läpi vuoden ja uudet kurssit aloitetaan kaksi kertaa
vuodessa aina tammi- ja syyskuussa. Kurssien treeniajat,
valmentajat ja paikat
(urheilutalo / K.O. Club) voit käydä katsomassa tarkemmin Treeniajat
linkin alta. Pidämme myös treenejä sopimuksesta yrityksille ja muille
yhteisöille. Ota yhteyttä jos haluat tietää lisää...
K.O. Clubin perinteisiin kuuluu myös muutamia perinteisiä ja jokavuotuisia
tapahtumia. Aikojen saatossa perinteiksi ovat muodostuneet mm. osallistuminen
jalkapallon puulaakiin, teräsmieskilpailut, pilkkikilpailut
Päiviössä, joka keväinen 'läskinveto' sekä pitäjän parhaat pikkujoulut seuran
omalla salilla. Parhaat palat näistä tapahtumista löytyy 'tapahtumat'
linkin alta.
K.O. Clubin sähköpostiosoite: toimisto(at)koclub.fi
_______________________________________________________________________
© K.O. Club Ry 2004 - Sivut toimivat parhaiten Mozilla Firefox selaimella


