KAUKO KUUSELAN KOTISIVULLE     KÄHKÖSTEN SUKUSEURAN  KOTISIVULLE

KÄHKÖNEN  KECKMAN

 Nettiartikkelit  Kauko  Kuusela   Copyright 2002-2014  Kauko Kuusela   Päivitetty  10.01.2014
 Kirjoittaja on äidinpuoleltaan suoraan alenevassa polvessa  Pohjois-Karjalan * Rääkkylän * Kähkösiä
  Kirjoittaja on toiminut  Kähkösten Sukuseura ry:n  varapuheenjohtajana 2002-2004
Email  kauko.kuusela [ at ] gmail.com
       
Kähkösten Sukuseura ry:n sukukokouksia
kesällä 2014
05.05.-06.05.2012 Espoossa
Pallo 28.08.-29.08.2010 Turussa
Pallo 05.07.-06.07.2008 Hämeenlinnassa
Pallo 04.08.-06.08.2006 Kuhmossa.
Pallo 
31.07. -  01.08.2004  Mikkelissä ja Juvalla.

Pallo 03.08.-04.08.2002 Tervolassa.

Raportti Kuhmon 2006 sukukokouksesta: www.kahkonen.info  > Sukuseura > Sukukokous
Raportti Mikkeli-Juvan 2004 sukukokouksesta: www.kahkonen.info >Sukuseura >Sukukokous
Klikkaa > Raportti Tervolan 2002 sukukokouksesta. Tervolan sukukokouksen 2002 ohjelma 


Rääkkylän Kähkösten  I sukutapaaminen  27.6.2003 Rääkkylän Oravisalon Kuukkelissa.
Rääkkylän Kähkösten  II sukutapaaminen  17.9.2005 Rääkkylän seurakuntasalissa ja Varpasalon Kähkölän kylässä Ohjelma
pallukka Rääkkylän Kähkösten III sukutapaaminen ja samalla koko Suomen Kähkösten sukuseminaari  25.-26-7-2009 Joensuussa. 

Tällä hetkellä Suomessa Kähkönen-nimisiä on 3346 henkilöä ja Keckman-nimisiä 149 (Väestörekisterikeskus: Sukunimitilasto 06.01.2014.).

Suomen kaikki Kähköset ovat samaa sukua.  Poikkeuksena ovat ne henkilöt, jotka ovat ottaneet Kähkönen-nimen sen talon mukaan, minkä he ovat ostaneet ja mihin he ovat tulleet asumaan, mutta eivät ole juuriltaan Kähkös-sukua eivätkä ole ottaneet puolisokseen Kähkös-sukuun kuuluvaa.

Kähkös-suku on ns. savolaissuku. Kähkösiä oli 1500-luvun Suomessa vain 16 perhettä eli talollistaloutta. Kaikki asuivat sydän-Savossa, Mikkelin lähiympäristössä. Nyt 2000-luvun alussa jo Kähkösten sukuhaaroja on lukumäärältään yhtä paljon kuin Kähkös-perheitä oli 500 vuotta sitten Savossa.

Kähkösten sukuhaarat ovat sukuseuran jaottelun  mukaan Kaukolan-Hiitolan Kähköset,  Parikkalan Petter Kähkösen suku,  Rääkkylän Joseph Kähkösen suku, Pohjois-Karjalan Kähköset, Pohjois-Savon Kähköset mm. Lapinlahden Nerkoon Kähköset, Kainuun Kähköset,  Pudasjärven Keckman-suku,  Kauhavan Keckman-suku, Pohjois-Suomen Kähköset, Savon alueelle tulleet uudismuuttaja-Kähköset, Ruotsin ja Norjan suomalaismetsien Kähköiset, Pohjois-Amerikan Kahkoset  ja  Ruotsin uudismuuttaja-Kähköset.

Kähkös-sukuun on "adoptoitu" myös Kähkös-sukuun kuuluvan henkilön kanssa avioitunut henkilö; "tämä tapa" on ollut yleinen vuosisatoja. Entisaikaan sukuun tullut mieshenkilö saattoi vaihtaa - tultuaan Kähkölä-talon isännäksi tai perheenpääksi - sukunimensäkin Kähkönen-nimiseksi.

Rääkkylän Kähköset - Joseph Kähkösen suku - tyypillinen 1700-luvun uudisraivaajasuku

Joseph Kähkönen edustaa yritteliästä uudelle asuinpaikkakunnalleen - Suur-Kiteen [Rääkkylän] Varpasaloon - tullutta uudisasukasta, joka saa haltuunsa kruununtilan. Sisukkuudella tulee sekä tila että perhe "elinvoimaiseksi". Tilasta tulee perintötila, kun sen haltija maksaa kerralla kolmen vuoden verot. Sukutila on jo ollut liki 300 vuotta Kähkönen-nimisten hallussa. Tila on todennäköisesti Suomen vanhimpia koko ajan Kähkönen-nimisten ja saman suvun hallussa ollut Kähkös-tila Suomessa.

Pysyvä savolaisasutus Suur-Kiteen Varpasalon ja Suur-Liperin Oravisalon saarille tuli 1600-luvulla. Siihen asti alue oli levotonta Ruotsin ja Venäjän rajaseutua.  Alueella ennen savolaissukuja asui ortodoksikarjalaisia talollisia ja populeja 'tilatonta väestöä'.  Pohjois-Karjalan alueen suomalaisasuttamista kiihdytti 1600-luvulla se, että Stolbovan rauhassa 1617 Käkisalmen lääni ja Inkeri siirtyivät Venäjältä Ruotsille. Seurauksena alkoi alueen asukkaiden "käännyttäminen" uskontokunnaltaan luterilaiseksi.Toinen aalto alueen luterilaistamisessa alkoi 1656-1658 Venäjän ja Ruotsin välillä käydyn ruptuurisodan seurauksena, kun Käkisalmen lääniä aikaisemmin asuttanut ortodoksiväestö  pakeni asuinalueeltaan ruotsalaisvaltaa Aunukseen ja Raja-Karjalaan eli Laatokan luoteispuolisille Raja-Karjalan ortodoksiasuinalueille sekä Tveriin.  Tilalle autiotiloille muutti luterilaisväestöä Savon alueelta ja Laatokan Karjalasta.  Kähkös-suku oli mukana alueen suomalaisasuttamisessa.

Vanhin Kähkös-tieto Suur-Kiteen Warpasalon, eli nyky-Rääkkylän Varpasalon, Kähkösistä on Joseph Kähkösestä, Rääkkylän Kähkösten kantaisästä ja samalla kaukaisesta esi-isästäni (äiiiiiii). Joseph Kähköin(en) (s. 1690, k.1762) avioitui kahdesti. Ensimmäinen puoliso oli Carin Silfwendoin (Kaisa Silventoinen, k. 7.6.1745). Perheeseen syntyi viisi poikaa ja yksi tyttö: Carl s.1723, Joseph 1727, Carin 1731, Petter 1734 sekä kaksoset Joseph ja Staffan 1737.

Historiantutkija, fil.lis. Kari Pitkänen kokosi Pitäjä rajojen mailla -historiateokseen (Kauppinen, P. et.al. 1994) Kiteen ja Rääkkylän talonhaltijaluettelon vuosilta 1722-1850.  Rääkkylän Varpasalon kylän tilanhaltijaluettelossa Varpasalo 3 -tilanhaltija Joseph 'Jooseppi' Kähköin on merkitty luetteloon pohjoiskarjalaisittain Juuso Kähkösenä 1722-1762 (Pitkänen, Kari 1994: Teoksessa Kauppinen et al.: Pitäjä rajojen mailla, 745). Joseph Kähkösestä alkaen Rääkkylän Varpasalon tila on ollut Kähkös-suvun ja Kähkönen-nimisten hallinnassa.

 sininen pallukka Varpasalo 3 -tila on ollut suvun hallinnassa/omistuksessa tilanhaltijaluetteloiden mukaan vuodesta 1722 alkaen. Vuonna 1796 Varpasalo3 -tila jaettiin kahtia: Varpasalo 3 1/2 Ruukkila ja Varpasalo 3 1/2 Karhuntalo -tiloiksi. Rääkkylässä oli 1850-luvulla RNO-uudistus, jolloin tilanumeroiksi ja nimiksi tulivat Varpasalo 5 Ruukkila ja Varpasalo 6 Karhuntalo. Kähkös-tiloista Varpasalo 6 Karhuntalo -tilaa kutsuttiin isojaon alkaessa 1700-luvun puolivälissä Kaarlentaloksi. (Saloheimo, Veijo 1971: Pohjois-Karjalan asutusmuodot 1600-luvulla, 97).

Varpasalon Kähkölänkylässä oleva Varpasalo 6 Karhuntalo sai  sukutilakunniakirjan  ja sukutilaviirin vuonna 1985 merkkinä siitä, että tila on ollut yli 200 vuotta saman suvun omistuksessa. -Tällä hetkellä tila on ollut liki 300 vuotta Kähkönen-nimisten hallussa.

Nykyään Varpasalon Karhuntalo-kantatilasta muodostetun Rantala-tilan omistaja on Jukka Kähkönen.

Lue nykyisestä Rääkkylän Varpasalon Kähkös-sukutilasta ja sen omistajaperheestä enemmän
Jukka Kähkösen kotisivu

Tutustu tarkemmin  Rääkkylän Kähkösten sukuun ja sen historiavaiheisiin
Kauko Kuusela: Rääkkylän Varpasalon Kähkönen-suku.  Joseph Kähkösen ja kolmen Carl Kähkösen sukupolviketju jälkeläisineen
 

Kähkönen-nimi ja -nimimuotoja

Kähkönen-nimi on jo 1500-luvulla esiintynut sukunimi. Alkuaan - kuten yleensä muutkin ns. savolaisnimet - nimi on ollut lisänimi, mikä on syntynyt tietylle henkilölle tietyn ominaisuuden mukaan. Saatu lisänimi [kähk(ö)] vakiintui tiettyyn henkilöön kohdistuvaksi 'kutsumanimeksi'. 

Sen jälkeen kun tämä kähkö-henkilö avioitui ja hän sai lapsia, alettiin todennäköisesti hänen esimerkiksi Matti-lastaan kutsumaan Kähköin Matti -nimellä, mistä syntyi possessiivista vivahdetta sisältävä itäsuomalainen deminutiivinen nen-päätteinen nimi Matti Kähköinen. Ruotsinkieliset pitäjänkirjurit kirjoittivat asiakirjoihin nimen esimerkiksi muotoon Matts Kächkoin. Savossa muodostui tavaksi lisätä lähes kaikkiin talonpoikaislisänimiin (i)nen-pääte. Lisänimestä tuli Savossa pysyvä nimi, tiettyyn sukuun kohdistuva 'sukunimi' jo 1500-luvulla.  Muodostunut nen-loppuinen nimi helpotti henkilöiden tunnistamista, mistä oli hyötyä kruunulle verotuksessa sekä henkilöiden liikkumisen ja paikantamisen seuraamisessa erämaa-alueilla.

Kun talonpoikaissuvusta siirryttiin opiskelun ja/tai tehdyn ansion (sotilaallinen tms.) seurauksena toiseen, ylempään säätyyn, sai henkilö ajan tavan mukaan merkiksi säädyn muuttumisesta uuden nimen. Hyvä esimerkki löytyy Kähkös-suvusta: Paltamossa vuonna 1657 syntyneen Johannes (Juho) Olavinpoika Kähkösen lähtiessä ensimmäisenä pohjoispohjanmaalaisena talonpoikaista alkuperää olevana ennen 1700-lukua opiskelemaan Uppsalan yliopistoon ja valmistuessa akateemiseen ammattiin, hänelle annettiin - kun sääty muuttui - uusi nimi: Johannes Olai Keckman.

Nimistötutkija Pirjo Mikkonen pyrkii antamaan Sukunimet-kirjassa (2000, 275) yhden selityksen Kähkönen-nimen synnylle. Selitys pohjautuu rinnastukseen: köhä = köhkä 'kuiva, käheä yskä' ja niin kähö voisi olla = kähkö 'käheä ääni'.

Kansankielen tutkija, professori Ahti Rytkönen liittää Kähkönen-nimen synnyn verbeihin kähkiä, kähkäillä 'liikkua/toimitella hitaasti' ja kähkyttää 'yskäistä lujasti, mutta kuivasti', ja edelleen Rytkönen tuo esiin sanat kähinä 'käheä/kähisevä ääni' ja kähkäminen 'tehdä työnsä yhdessä kähkäyksessä' (Voipio, Pentti J. 1994: Kähkösten suvun tutkimisesta. Teoksessa Kähkösten juuria, 7-8).

Pentti J. Voipion artikkeliin "Kähkösten suvun tutkimisesta" sisältyy professori Ahti Rytkösen ala-artikkeli "Kähkönen nimen alkuperä". Artikkelissaan Rytkönen mainitsee, että viron kielessä kähk-sanastoon liittyy "positiivinen arvoväritys", muun muassa Tytärsaaren murteen adjektiivi kähky merkitsee 'sukkela jalaltaan, toimelias', eli kähky merkitsee sellaista henkilöä, joka tekee työnsä "yhdessä kähkäyksessä". Rytkösen mukaan Tytärsaari on lainannut kähky-sanan vironkielisestä partikkelista kähku , minkä merkitys on 'joutuisasti, nopeasti'. (Voipio, Pentti J. 1994: Kähkösen suvun tutkimisesta. Teoksessa Kähkösten juuria, 7-8.)

Kähkönen-nimimuotoina esiintyy muun muassa seuraavia nimiä: Kähkoin, Kähköin, Kähköinen; Kähköne, Kähkönen; Kächköine, Kächköinen; Kächköin, Kächkoin, Kächkön; Kachkoin, Kahkoin; Kechkoin, Kechköin, Kechkoinen; Kehckuinenn; Kehkönen, Kehkonen; Käcköin, Käckoin, Käckoi; Keckman  (Voipio, Pentti J. 1994: Kähkösen suvun tutkimisesta. Teoksessa Kähkösten juuria, 6-9; Piilahti, Kari 2002: Kähkösiä Laatokan Karjalassa, 10; Mikkonen, Pirjo 2000: Sukunimet, 275).

Vermlannin suomalaismetsissä [Finnskog (yks.), Finnskogarna (mon.)] Kähkönen-sukua elää mm. Käck, Kickan, Quick-nimimuodoissa (Kähkönen, Markku 2005: Kähköset 1/2005 -tiedotuslehti).

Nimen perusteella  Kähkönen-sukua pidetään karjalaisperäisenä savolaissukuna, eli Karjalasta päin Savoon tulleena (Pirinen, Kauko 1988: Savon historia I, 397). Suku luokitellaan erämaiden uudisasukasluetteloinneissa savolaissuvuksi (Pirinen, Kauko 1982: Savon historia II:1, 750-800).
 

Kähkösten suku alkuaan talollissuku Savosta, nyky-Mikkelin kehysalueelta

Savon vanhimmassa maakirjassa  - ja samalla myös veroluettelossa vuodelta 1541 mainitaan Kähkönen-sukua olleen talollisina seuraavissa Savon pitäjissä:

* Suur-Juvan  pitäjän Koikkalan neljänneskunnassa 7 taloutta,
* Pellosniemen pitäjän Pitkä(pohjan)lahdessa  eli nykyisen Mikkelin Anttolan alueella 5 taloutta,
Rantasalmen pitäjän Rantasalmella oli 1 talous ja Rantasalmen pitäjän Tuusmäellä 3 taloutta.

Savon maakirjassa vuodelta 1548 mainitaan Kähkösiä olleen Tavinsalmen pitäjän eli nykyisen Pohjois-Savon alueen alueen  Saamaisissa  eli nykyisen Leppävirta-Puutosmäki  -alueella  yksi (1) talous ja Pohjois-Savon Savilahdessa  eli nykyisen Kuopion alueella yksi (1) talous. (Pirinen 1982: 754.)

Yhteensä Kähkösiä 1541-48 oli Suomessa 16 talollistaloutta, eli kaikkiaan vain  70-100 Kähköstä. Keskeisin asuinalue on ollut nykyaluetarkastelussa Juva-Mikkelin Anttola-Rantasalmi  -alueella.  Suvun synnyinalueina on ollut 1500-luvulla kolme sydän-Savon paikkaa:
( 1 ) Pellosniemen pitäjän (Anttolan) Pitkälahti, missä Kähkölä-niminen kylä,
( 2 ) Juvan pitäjän Koikkala, mikä on ollut suvun vahvin asuinpaikka 1540-luvulla, sekä
( 3 ) Rantasalmen pitäjän Tuusmäki ja Rantasalmi.

Todennäköisesti 1500-luvun alussa Kähkönen-suku haarautui ensin kahteen, eli
( 1 ) Pellosniemen Pitkälahden eli Anttolan sekä
( 2 ) Juvan Koikkalan sukuhaaraan, ja edellisistä edelleen Rantasalmen pitäjän Tuusmäen ja Rantasalmen sukuhaaroihin.

Juvan Koikkala oli 1500-luvulla suur-Savon asutuskeskittymiä, Juvan emäpitäjän neljänneskunta. Savon historia -teossarjassa (II:1, 406; viite: VA 6244:18-19) professori Kauko Pirinen mainitsee, että 1550-luvulla Koikkalan Pyhäjärveen laskevassa Virmajoessa on ollut Heikki Kähkösen vesimylly.

Tämä Pirisen tutkimustieto antaa viitteitä Kähkös-suvun asuinalueesta Juvan Koikkalassa sekä siitä, että talollinen-mylläri Heikki Kähkönen on ollut 1500-luvun innovaattoreita ja eräs myllytekniikan uranuurtajista. Heikki Kähkönen on samalla ollut Suomen ensimmäisiä talollisia, joilla on ollut oma vesimylly.

Heikki Kähkönen (Hen Kähcköin, muita kirjoitusmuotoja: Käukoin, Keckoin, Kehköinen) toimi talollisena ja samalla myllärinä sekä "vapaa-ajallaan" lautamiehenä 1551 ja 1558 (Piilahti 1994: 53).  

Heikki Kähkönen joutui 1550-luvulla luovuttamaan hallitsemastaan kruununmaasta  Juvan nimismiehelle Jesper Sigfridinpojalle  4  veronahan suuruisen maa-alueen, koska nimismies oli joutunut aikaisemmin antamaan 5 veronahan maat, kun perustettiin Partalan kuninkaankartano (Poppius, Liisa 1957: Juvan historia, 85; Piilahti 1994: 53).
 

 ... ja samalla myös kädentaitosuku

Kähkös-suku on ollut kuulu kädentaidoistaan. Talonpoikaistalouksissa oltiin 1600- ja 1700-luvuilla ja vielä pitkälle 1800-luvulle omavaraisia. Taitavimmat käsityönharjoittajat erikoistuivat ammattilaisiksi. Viralliseksi  pitäjänkäsityöläiseksi - eli esim. sepäksi, räätäliksi, suutariksi - aikovan oli anottava oikeutta ammatin harjoittamiseen käräjillä. Luvan antoi käräjien esityksestä maaherra.

Professori Kauko Pirinen luettelee Savon historia II -teoksessa savolaisia käsityöläissukuja (Pirinen 1982: 399-404). Nimiluettelossa on myös Kähkönen.

Professori Veijo Saloheimo, toinen kuuluisa savolaissukujen historiaan erikoistunut tutkija, mainitsee Pohjois-Karjalan historia 2 (1617-1721) -teoksessaan (Saloheimo 1976: 224), että Pohjois-Karjalan maakunnan sepistä eri aikoina mainitaan 1683 purujärveläinen Sipri Kähkönen, joka osasi takoa vaskeakin.

Keminmaan historia -teoksessa (Satokangas, Reija 1997: 210) mainitaan, että Kemin emäpitäjässä pitäjänseppänä toimi 1740-luvulla Olli Kähkönen (Tervolan Koivun Kähkösiä).
 
 

Erämaiden asuttaminen
 

1540-luvulta lähtien  uudisasutusta/erämaiden asuttamista  ryhdyttiin ohjaamaan kruunun toimesta. Kruunun intresseinä oli Ruotsin valtakunnan laajentaminen "uusilla, pysyvillä asutusalueilla" sekä samalla verotulojen lisääminen. Vuosina 1542-1546 Savonlinnan  linnanisäntänä oli Klemetti Henrikinpoika Krook, Klemetti-kirjuri, joka aloitti anekkien eli maakappaleiden myöntämisen talonpojille. Erämaiden asuttamistyötä jatkoi Klemetin seuraaja Kustaa Fincke 1540-luvun lopulla ja 1550-luvulla. Fincken jälkeen työtä jatkoi Eerik Arvidinpoika Stålarm.

Keinoina erämaiden asuttamisessa  käytettiin ( 1 ) anekkeja eli maakappaleiden myöntämistä, ( 2 ) verotuspolitiikkaa ja veroluontoisia rasituksia sekä myös ( 3 ) ehdottomia määräyksiä siirtyä uudisasutusalueille (Pirinen 1982, 292). - Osa uudisasukkaista lähti uudisasukkaaksi erämaihin 'karkurina' ja/tai  'henkilökohtaisista syistä':  pakoon nälänhätää, pakoon jatkuvasti kohonnutta verorasitusta, pakoon tekemiään rikoksia, pakoon sotaväenottoja (sotilaskarkuri); osa erämaa-alueille muuttaneista oli poikamiehiä, jotka olivat lähteneet etsimään parempia elinmahdollisuuksia, eli he lähtivät "rikastumaan" myymällä pyytämiänsä kalavesien ja riistamaiden antimia  (Keränen, Jorma 1986: Teoksessa Kainuun historia I: Uudisraivauksen ja rajasotien kausi, 471).

Savolaisilla suvuilla  oli uudisraivaajina merkittävä rooli  Ruotsin kasvaessa suurvallaksi 1500- ja 1600-luvuilla.

Huomattava määrä Kähkösiä lähti 1500- ja 1600-luvuilla Etelä-Savosta eli ns. Suur-Savosta  (mm. Pellosniemi ja Juva)  sekä Pien-Savosta  (Rantasalmi ja Sääminki) erämaa-alueille.

Kähkös-suku kuului 1550-luvulla niiden 140 asuttajasuvun joukkoon, jotka lähtivät Pellosniemen, Vesulahden, Juvan, Rantasalmen, Säämingin ja Tavisalmen pitäjistä "valtakunnan rajan taakse".  -Kaikkiaan 1500- ja 1600-luvuilla  yli 200 savolaissukua  osallistui savolaissukujen ekspansioon.

  Osa erämaa-alueille muuttavista Kähkösistä siirtyi Keski-Suomen  ja osa Leppävirran  ja Iisalmen  Nerkoon (ent. Kähkölän) kautta  Pohjanmaalle ja Kainuuseen, ja sieltä ekspansio jatkui 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun puolivälissä muun muassa Tervolaan, Meri-Lapin alueelle Peräpohjaan (Lappiin).

Ensimmäinen Tervolan Kähkönen, Matts Jönsson Kächköin  (Matti Juhonpoika Kähkönen), tuli Tervolaan vuonna 1669, eli 90 vuotta myöhemmin  kuin Tervolan ensimmäiset savolaisuudisasukkaat  muun muassa  Olli Kauppinen 1576, Olli Keränen 1577, Pekka Savolainen 1578, Olli Tervonen 1579, Pekka Tervonen 1580 ja Olli Karvonen 1580  (Järvinen, Matti 2005: Pohjois-Suomen Kähkösiä ja Keckmaneja, 36; Vahtola, Jouko 1980: Tornionjoki- ja Kemijokilaakson asutuksen synty, 447-448).

Osa silloisen Suur-Savon ulkopuolelle, Rautalammille, muuttaneista muutti Pohjanmaalle ja sieltä edelleen 1570-luvulta alkaen Ruotsin Södermanlantiin (Södermanland) ja Vermlantiin (Värmland). Alueet tulivat tunnetuksi Ruotsin suomalaismetsinä , sillä maakuntien uudisasutuskylien asukkaista 400 vuotta sitten  jopa kolmannes oli metsäsuomalaisia, savolaissukujen edustajia. Muuttoa suomalaismetsiin jatkui aina 1600-luvun puoliväliin saakka. Ruotsiin tapahtuvaan savolaisekspansioon osallistui kaikkiaan 237 sukua, mukana myös Kähkönen-suku. Sukujen nimiluettelo on nähtävissä Juvan kirkon edessä olevassa  K.A. Gottlundin muistomerkin takana olevassa viidessä metallilaatassa.

Ruotsin suomalaismetsien asutuksen synnystä on tehty väitöskirjatutkimus (Lähteenmäki, Eija 2002: Ruotsin suomalaismetsien synty. Savolainen liikkuvuus vanhemmalla Vaasa-kaudella.  Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura).

Laatokan Karjalan alueellesavolaissukuja muutti 1500- ja 1600-luvuilla Suur- ja Pien-Savosta  lähinnä vanhoista Juvan ja Rantasalmen suurpitäjistä.

Kähkönen-nimi esiintyy Viipurissa jo vuonna 1568 nimellä  Hendrich Kaehkönen(n) ja  Muolaassa 1562  nimellä  P Kechkuinenn  (Mikkonen & Paikkala 2000, 275).

Nykyisen  Pohjois-Karjalan maakunnan alueelle savolaissukujen muutto alkoi 1500-luvun puolivälin jälkeen, jolloin muuttoa tapahtui etelästä päin vesitse Vuoksen vesistöä hyödyntäen. Erityisen voimakasta muutto Pohjois-Karjalaan oli 1600-luvulla. Etenkin Stolbovan rauhan 1617 jälkeen, jolloin Käkisalmen läänin alue siirtyi Ruotsin vallan alaisuuteen. Varsinainen savolaissukujen muuttoaalto Karjalaan tuli ruptuurisodan (1656-58) jälkeen, jolloin jo aikaisemmin alkaneen "henkisen ja hengellisen painostuksen" ja sotatilan seurauksena suuri joukko ortodokseja lähti ja osin ajettiinkin Venäjälle, mm. Aunuksen, Laatokan ja Tverin alueelle. Pohjois-Karjalaan syntyi asutustyhjiö, kun lähes kaikki ortodoksikarjalaiset pakenivat uskonvainoja asuinalueiltaan Venäjälle. Savolaissuvut - mukana Kähköset - muuttivat nykyisin Pohjois-Karjalana ja Keski-Karjalana kutsutulle seutukunta-alueille.

( 1 ) Osa Pohjois- ja Keski-Karjalan järvialueille tulleista savolaisuudisasukkaista muutti Suur- ja Pien-Savosta  suoraan vesistöjä pitkin.

( 2 ) Osa Pohjois-Karjalan pohjoisosiin, mm. Nurmeksen ja Lieksan alueelle, muuttaneista savolaisuudisasukkaista tuli lännestä Pohjois-Savosta  ja osa luoteesta Kainuusta.

Käydessään 1639 Pielisjärvellä Pietari Brahe kiinnitti huomiota mm. Lieksan alueen sijaintiin hyödyllisenä paikkana luoda kauppayhteyksia Venäjän Vienaan ja Aunukseen.  Pietari Brahe antoikin 25. syyskuuta 1652 käskykirjeen Brahean (Lieksan) kaupungin perustamisesta. Brahen aikana Brahea oli vapaaherrakunnan idänkaupan keskus, ja Kajaanista/Kajaanin kihlakunnasta olikin  asutusmuuttoa Lieksan (Brahea) alueelle. - Pietari Brahen kuoltua Käkisalmen läänin maaherra Piper antoi 1681 käskyn Brahean "kaupunkipahasen" purkamisesta. Käskyn toteutti vuonna 1685 Pielisjärven pitäjän vuokraajaksi tullut Salomon Ehnberg.  Asukkaat karkotettiin (1688), rakennukset purettiin ja maa-alue kynnettiin. (Rantanen, Reino 1973: Suomenmaa 5/ Lieksa, 4-5.)

( 3 ) Osa Pohjois-Karjalan eteläosiin (nykyisin aluetta markkinoidaan Keski-Karjalana, alueeseen kuuluu mm. Kitee ja Rääkkylä) muuttaneista savolaisuudisasukkaista oli  Laatokan Karjalaan  aikaisemmin muuttaneita, joista osa siirtyi Laatokan Karjalan länsialueelta ja Pälkjärven alueelta pohjoisimmille alueille eli nykyisen Joensuun lähipitäjiin.

( 4 ) Osa Pohjois-Karjalan etelä- ja keskiosiin muuttaneista, mm. Liperiin ja eräille Rääkkylän alueille muuttaneista, savolaisuudisasukkaista muutti suoraan vesistöjä pitkin Pien-Savosta eli Säämingin ja Rantasalmen suurpitäjistä.

Asiakirjalähteiden mukaan  esiintyy Liperissä vuonna 1631 Hans Kechkoin -niminen Kähkös-sukuun kuuluva henkilö (Mikkonen & Paikkala 2000: 275).
 

Uudisasukkaan arki oli työtä ja työtä

Uudisasukkaat elivät omavaraistaloudessa. Asuttiin savupirtissä 1800-luvun alkuun saakka. Kaikki rakennukset, ajopelit, työkalut, vaatteet ja jalkineet, penkit ja pöydät tehtiin talossa. Alkuun savupirttien kalustus oli hyvin niukkaa: pitkä pöytä ja tupaa kiertävät nukkumalaverit, mitkä toimivat päivisin istuimina ja öisin nukkumalavereina. Valoa tupaan talviaikoina toivat päreet; 1500-1600-luvuilla ei savupirteissä ollut ikkunoita, oli vain ovi ja luukut. Ikkunalasit alkoivat yleistyä 1700-luvun puolivälin jälkeen. Ikkunoiden yleistyessä huonekaluihin ja muihin käyttöesineisiin alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Huonekaluja tekivät aluksi talonpojat itse. 1800-luvulla kehittyi kirvesmies-puuseppien ammattikunta.

Ruokatalous toimi omavaraisesti. Suola "ostettiin" tilan tuotteita siihen vaihtamalla. "Levennystä leipään" saatiin metsästyksellä ja kalastuksella.  Tavallisen kansan arkiruoka oli vaatimatonta. Pöydässä oli jauhopuuroa, leipää, herne- tai kaalisoppaa. Lisäksi syötiin naurista, lanttua, kalaa ja metsänriistaa.  Voi ja kuivattu juusto menivät alkuaan miltei kokonaan veroksi. Myös metsästys- ja kalastustuotteilla maksettiin veroja.

Entisaikaan ei ollut työlainsäädäntöä "rajoittamassa työntekoa". Työpäivät olivat pitkiä ja ruumiillisesti rasittavia. Uudisasukas poltti kaskea, raivasi peltoa ja viljeli maata. Hevonen oli alkuun vain kaikkein rikkaimmilla käytössä, ja hevosen "rahallinen arvo" sen ajan luontaistaloudessa oli  neljä-viiden lehmän arvo. Lehmiä saattoi olla 1-4; jos lehmiä oli neljä, niin talo oli varakas. Lisäksi oli sikoja, lampaita, vuohia ja kanoja.

Vaihtelua arkeen toivat kirkkomatkat, häät, kastejuhlat, hautajaiset ja joulu.
 

Kekkonen vai Kähkönen
 

Ruotsin vallan ajan pitäjäkirjurien kirjoitus aiheuttaa nykyisin historia- ja sukututkijoille paljon ongelmia. Kähkönen-nimi äännettiin entisaikoina 'Kähköin'.  Pitäjänkirjurit saattoivat korvata nimen kaksi viimeistä kirjainta (-en) nimen loppuun kirjoitetulla pienellä kaarella. Kirjoittaessaan papereihinsa Kächkoin tai Kechköin pitäjänkirjurit unohtiva usein ä- ja ö-pilkut pois, ja niin he kirjoittivat paperiin 'Kachkoin' tai 'Kechkoin'. Koska hk-äänneyhdistelmä oli Ruotsi-Suomen pitäjänkirjureille hankala kirjainyhdistelmä, niin he kirjoittivat Kähkönen-nimen usein jopa siten, että h-kirjain jäi pois. Tällaisissa tapauksissa Kähkönen-nimestä tuli paperille 'Keckoin', ja tämä nimimuoto oli taas tavallinen kirjoitustapa Kekkos-suvun silloiselle Kekkoin(en)-nimelle. Pitäjänkirjurit saattoivat myös kirjoittaa vastaavalla tavalla Kekkonen-nimen väärin, niin Kekkoin(en)-nimestä saattoi tulla asiapaperiin nimi 'Käckoin' ja 'Kächkoin'. (Voipio 1994: Kähkösten juuria, 6).

Yleensä h-kirjain erottaa vanhoissa asiakirjoissa Kähkös-suvun nimen Kekkos-suvun nimestä, esimerkiksi Kechkoin on Kähkönen ja Keckoin on Kekkonen (Saloheimo, Veijo 2002 ja 2006: puhelinkeskustelu kesäkuussa 2002 sekä haastattelu kesäkuussa 2006 Joensuussa).

Keckman-nimeä ovat käyttäneet yleensä Kähköset, mutta myös Kekkosilla on ollut nimi käytössä, eli voidaan joutua aikaisemmista asiakirjoista tutkimaan, kumpaan sukuun sukunimenkantaja  kuuluu.  Keckman-nimi on myös ollut  - esimerkiksi merimiehillä - haluttu ottonimi, joten epäselvissä tapauksissa vanhoista asiakirjoista löytyy selvyys nimestä. On siis mahdollista, että Keckman-nimeä käyttänyt ei kuulu Kähkönen- eikä myöskään Kekkonen-nimisiin Keckmaneihin.

Kekkosia asui 1541 voudintilien mukaan talollisina Savossa Vesulahden pitäjän eli nyky-Mikkelin tienoon Vuolingolla 9 taloutta ja Paukkulassa 3 taloutta sekä Rantasalmen pitäjän Keriharjulla 3 taloutta.

Kähkösiä asui 1541 seuraavissa pitäjissä: Pellosniemen Pitkä(pohjan)lahdessa 5 taloutta, Juvan Koikkalassa 7 taloutta sekä Rantasalmenpitäjän Rantasalmella 1 ja Tuusmäellä 3.

Voudintilien mukaan ainoa pitäjä sydän-Savossa vuonna 1541, missä asui sekä Kekkosia että Kähkösiä, oli  Rantasalmen emäpitäjä. Rantasalmella asui 1541 kolme Kekkos- ja kolme Kähkös-talollista.
 

Kekkosia asui 1614 Savossa Vesulahden Vuolingolla 8 taloutta ja Rantasalmen Keriharjulla 6 taloutta.

Vastaavasti Kähkösiä  asui 1614 Pellosniemen Pitkälahdessa 7 taloutta, Juvan Koikkalassa 1 talous ja Rantasalmen Tuusmäellä 2 taloutta.

Rantasalmen pitäjä on siis sekä 1500- että 1600-luvuilla voudintilien mukaan ollut se paikka, missä asui sekä Kekkosia että Kähkösiä.

Kekkonen/Kähkönen-nimien sekaannusasiaa on käsitelty mm.
* Kähkönen-seminaarissa vuonna 2002;
* Pentti J. Voipion Suomen Sukututkimusseurassa 11.10.1977 pidetyssä esitelmässä (Genos 49/1978: 7-25. Netissä artikkelin loppu: http://www.genealogia.fi/genos/49/49_7.htm);
* Pentti J. Voipion Kekkoset Suomen asuttajina -teoksessa (1994: 31);
* Pentti J. Voipion artikkelissa Kähkösten juuria -teoksessa (1994: 6);
* Kauko Pirisen Savon historia II:1 -teoksessa (1982: 22);
* Kari-Matti Piilahden artikkelissa Kähkösiä Laatokan Karjalassa -teoksessa (2002: 9-10).
 

Suur- ja Pien-Savo tyhjenivät Kähkös-talollisista
 

Pentti J. Voipio, lakitieteen lisensiaatti, josta tuli eräs Suomen kuuluisimmista sukututkijoista,  mainitsee Kekkoset Suomen asuttajina -teoksessaan, että Kähköset aloittivat muuttoliikkeen pohjoiseen jo 1500-luvulla.

Juvalta päin tulleilla oli välietappina ja joillekin se jäi pysyväksi asuinpaikaksi Iisalmen kirkko- ja hallintopitäjän Kähkölä eli nyky-Nerkoo [kuuluu nykyään Lapinlahden kuntaan eli entiseen Ollikkalan kappeliin]. 

Nerkoon kylästä käytettiin alkuun Kähkölä-nimeä (Schulman, Hugo 1909: Taistelu Suomesta 1808-1809, karttaliite; Saloheimo 2006: keskustelu Joensuussa  kesäkuussa 2006).

Rantasalmelta tulleiden välietappina pohjoiseen oli Kuopion Vehmasmäki. Samanaikaisesti muutamat sydän-Savosta lähteneet Kähkös-perheet muuttivat suoraan Oulujärven ympäristöön, osaksi järven etelä- ja osaksi koillisrannalle. (Voipio, Pentti J. 1994: Kekkoset Suomen asuttajina, 31.)

Kuningas Kustaa Vaasan ja Savonlinnan linnanisäntä Kustaa Fincken kirjeenvaihdosta ilmenee, että Oulujärven erämään asuttaminen - Kainuun asuttaminen - oli vuosina 1551-1553  hyvin keskeinen kohde Ruotsin valtakunnan asuttamistoiminnassa. Fincke lupasi talonpojille
( 1 ) rakennuttaa Oulujärven alueelle kuninkaankartanon, jonne sijoitettaisiin Pohjanmaan pappiloissa majailevia sotilaita, sekä
( 2 ) antaa kolmen vuoden verovapauden (Keränen 1986: 355).

Jo 1530-luvun alussa oli  yhdeksän uudisasukasta ja yksi talonpoika tullut tutustumaan Oulujärven erämaihin ja kalavesiin. Tässä 10 miehen joukossa ei ollut Kähkönen-nimistä (Keränen 1986, 370-373). Oulujärven ympäristön erämaa-alue oli vaarallista aluetta, mutta samalla se tarjosi uudisasukkaille uusia mahdollisuuksia.

Varsinaiset asutusaallot Oulujärven alueelle eli Kainuuseen ennen 1580-lukua olivat vuosina 1552-1556 sekä 1572-1576 (Keränen 1986: 367). 

Useimmat suursavolaisista tulivat jo ensimmäisen ekspansion (1552-56) aikana. Piensavolaiset tulivat kummankin muuttoaallon aikana;  rantasalmelaisia kuitenkin vasta 1570-luvulla. Länsikarjalaisia muuttajia oli vain muutama 1552-56; suurin osa länsikarjalaisista tuli Kainuuseen vasta 1570-luvulla. (Keränen 1986: 367.)

Ensimmäinen Kainuun verotus oli vuonna 1555. Manttaaliluettelossa lueteltiin ne talonpojat, jotka asetettiin asumaan ja jotka kirjattiin Oulujärven erämaahan vuonna 1552. Kun tätä ensimmäistä vuoden 1555 'veronahkaluvun mukainen veroluetteloa' verrataan 1570-luvun luetteloihin, tulee esille verotietojen lisäksi sukujen runsaus (140) sekä uudisasukkaiden liikkuvuus.

Vuoden 1555 veronkorotus Suur- ja Pien-Savossa sekä vuosina 1553 ja 1556 langetetut kovat sakkotuomiot henkilöille, jotka eivät noudattaneet aluksi määräyksiä muuttaa Kainuuseen, saivat "pakkomuuttoa" aikaan.

Fincke ilmoitti 1556 kuninkaalle, että Oulujärven erämaahan oli lähtenyt 140 uudisasukasperhettä. Tässä joukossa  oli Kähkönen-niminen  mukana (Keränen 1986: 426) . Vuoden 1558 tileissä oli Oulujärven pitäjässä jo 213 savua, joista 18 autiota. Vuosien 1559 ja 1560 tileissä vastaavat luvut olivat 198 ja 17 sekä 205 ja 24. Vuosien 1555-1557 Venäjä-Ruotsi -sotavaikutukset näkyivät vasta 1560-luvun taitteessa, jolloin uudisasutusliike tyrehtyi. Vuonna 1567 toteutettiin Kainuussa veronkorotus, jolloin talonpoikien verot nousivat 25 %. Seurauksena taloja autioitui. Osa talonpojista karkasi Kainuusta uusille asuinsijoille muualle. Taloluvuksi Kainuussa vakiintui noin 200. (Keränen 1986: 356-378.)

Vuonna 1570 alkanut uusi 25-vuotinen sota lopetti etelästä, sydän-Savosta, tulevan asutusvirran Pohjois-Savoon ja Oulujärven alueelle.  Sota oli erityisen tuhoisa Oulujärven alueelle. Oulun erämaa-alueen viimeisessä veroluettelossa (1585) ennen 1600-lukua mainitaan vain 22 taloa; luettelossa ei mainita Kähkönen-nimeä (Piilahti 1994: 81).

Sota-aika päättyi 1595 Ruotsille voitokkaaseen Täyssinän rauhaan, missä rauhanteko vakiinnutti Ruotsin itärajan kulkemaan Savonlinnan itäpuolitse Nilsiän Pisan kautta itään ja sieltä suunnilleen nykyrajalinjaa pitkin kohti Jäämerta. Rauhanteossa Inkerinmaa ja Käkisalmen lääni palautettiin Venäjän yhteyteen, mutta Venäjä luopui vaatimuksistaan Kainuuseen, Pohjois-Pohjanmaahan ja Lappiin.

Stolbovan rauhassa 1617 Venäjä joutui luovuttamaan Ruotsille mm. Käkisalmen läänin. Suurin merkitys Suomelle Stolbovan  rauhasta oli kuitenkin se, että Ruotsin ja Venäjän raja pysyi vuosikymmeniä rauhallisena, mikä vaikutti muuttohalukkuuteen "raja-alueille".

1600-luku oli Suomelle hyvin vaikeaa aikaa. Ruotsi kävi 1600-luvulla alinomaa sotia Euroopassa. Jatkuvat sotaväenotot, kova verotus sekä ilmaston kylmeneminen -"pieni jääkausi"- rasittivat erityisesti Suomea. Autiotilojen määrän kasvaessa harvenevia tiloja verotettiin ankarammin. Ruotsin talous rakentuikin 1600-luvulla talonpoikien työn ja veronmaksukyvyn varaan.

Kainuun uudelleen asuttaminen alkoi 1600-luvun alussa. Taloluku kohosi viidessä vuodessa 87 taloa: taloluku 1605 oli 150, kun se 1610 oli jo 237. Ja 1700-luvun vaihteessa (1699) taloluku Kainuussa oli jo yli 700. (Piilahti 1994: 83.)

Savon eri pitäjien henkikirjoissa 1694 esiintyy Kähkönen-nimi talollinen-nimikkeellä luetteloissa vain Rantasalmen pitäjän Kerimäellä yksi 1 talous ja Iisalmella 14 taloutta (Saloheimo 1990, 745), eli "talollis-Kähköset" olivat yhtä talollisperhettä lukuunottamatta siirtyneet kokonaisuudessaan pois sydän-Savon alueelta uudisasukkaiksi Iisalmen alueelle, Kainuun alueelle, Lappiin Tervolaan, Pohjois-Karjalan pohjois- ja keskiosiin sekä Laatokan Karjalaan ja Karjalan Kannakselle.

Sydän-Savoon jäi kuitenkin Kähkösiä itsellisiksi ja eri sukuihin aviopuolisoina.  1700-luvun puolivälissä esiintyy jo Kähkönen-nimisiä talollisia paluumuuttajina (Piilahti 1994: 60, 68- 69).
 

Kähkösten sukuhaarat

Sukuna ja sen sukuhaaroina pidetään yhteisistä esivanhemmista polveutuvia jälkeläisjoukkoja, jotka on dokumentoitu väestöhistoriallisten asiakirjalähteiden perusteella samaan sukuun kuuluviksi.

Kähkönen-suku luokitellaan väestömääränsä perusteella ns. pieniin savolaissukuihin; Kähkösiä oli 1540-luvulla 16 taloutta, eli yhteensä vain noin 70-100 henkilöä.

Kähkös-suku osallistui muiden savolaissukujen mukana ns. savolaissukujen ekspansioon. Kähkösten muutto sydän-Savosta tapahtui samaan aikaan eri suuntiin. Ensin (1) pohjoiseen nyky-Suomen sisäosien silloisille erämaa-alueille Rautalammille ja Kuopio-Iisalmi -alueelle sekä (2) itään Laatokan Karjalan alueille. Näistä ensikohteista asutusmuutto jatkui (3) Pohjanmaalle ja (4) Oulujärven alueelle, mistä muutto edelleen jatkui (5) Peräpohjaan eli nykyiselle Meri-Lapin alueelle, (6) Kainuuseen ja (7) Pohjois-Karjalan pohjoisosiin. Kähkös-suku oli myös niiden sukujen joukossa, jotka asuttivat (8) Ruotsin ja (9) Norjan suomalaismetsiä. Osa savolaissukujen perheistä -mukana Kähkösiä - jatkoi asutusmuuttoa (10) Amerikkaan. Näistä eri alueille muuttaneista ovat syntyneet nyky-Kähkösten sukuhaarat.
 

Laatokan Karjalan alueen Kähköset , eli muun muassa Kaukolan-Hiitolan Kähköset,  Parikkalan Petter Kähkösen suku ja Pälkjärven Kähköset

Laatokan Karjalan Kähkösten keskeisin asuinalue on ollut Kaukolan ja Hiitolan pitäjien alueella Karjalan kannaksen pohjoisosissa Käkisalmen (Kexholm) naapurissa. Laatokan Karjalan alueelle Kähkös-suku saapui muiden savolaissukujen joukossa 1640-luvun taitteessa. Ensimmäinen Kähköseksi identifioitavissa oleva löytyy historiantutkija Kari-Matti Piilahden mukaan Hiitolasta 1637 (Piilahti 2002: 14), ja hänen jälkeläisjoukostaan syntyi Kaukolan-Hiitolan Kähkösten suku.

Samoihin aikoihin - 1640-luvun taitteessa - Kähkös-nimisiä alkaa näkyä myös Pielisjärvellä ja Nurmeksessa sekä Liperissä. Pälkjärven alueella Kähkösiä asui 1650-luvun lopulta alkaen.

Kähkönen-nimisiä asettui asumaan 1700-luvun vaihteessa  mm. Uukuniemelle, Jaakkiman (=Lumivaaran) Oinaalaan, Sortavalan Liikolaan ja Impilahden Kerisyrjään, mutta jo parikymmentä vuotta myöhemmin, 1720-luvulla, Kähköset olivat muuttaneet muualle (Piilahti 2002: 14).

Parikkalan alueelle Kähkönen-niminen perhe tuli 1720-luvun alkupuolella Pohjois-Karjalasta. Perheestä syntyi laaja Parikkalan Petter Kähkösen suku.
 

Pohjois-Karjalan Kähköset

Kähkösten muutto Pohjois-Karjalaan tapahtui Savosta ja Kainuusta Stolbovan rauhan (1617) jälkeen, kun Ruotsi sai alueen haltuunsa.  Alueen alkuperäisväestö - ortodoksikarjalaisten joukko - pakeni miltei kokonaisuudessaan Venäjälle jättäen tilansa autioiksi. Ruotsi asutti autiotilat Savosta, Kainuusta ja Laatokan Karjalasta tulleella luterilaisväestöllä.

Ensimmäiset Kähkönen-nimiset esiintyvät asiakirjoissa 1640-luvun vaihteessa Liperissä, Nurmeksessa ja Pielisjärvellä. Historiantutkija Pirjo Mikkolan mukaan Liperissä esiintyy kuitenkin jo vuonna 1631 Hans Kechkoin -niminen  henkilö (Mikkonen & Paikkala 2000: 275).

Suur-Kiteen alueelle ensimmäiset Kähköset lienevät tulleet 1700-luvun vaihteessa. Kiteen seurakunnan historiankirjoihin on luetteloitu kolme Kiteen alueelle tullutta Kähkösta: Misolan kylään Thomas Kähköinen, Warpasalon kylään Joseph Kähköin ja Kijdes- eli Kiteen (kirkon)kylään Nils Kähköin.

Rääkkylän Joseph Kähkösen suvusta on erillinen kirjoittamani nettiartikkeli, mikä valottaa myös alueen asutustushistoriaa. Lue Joseph Kähkösen suku.
 

Kainuun Kähköset

Kähkösten sukuhaarat syntyivät Oulujärven alueen Kainuuseen 1500-1600 -lukujen asutuspolitiikan tuloksena. Kainuun asuttamisessa käytettiin houkuttimina maansaantia ja verovapausvuosia. Kun ne eivät tuottaneet riittävän hyviä tuloksia, käytettiin myös pakkokeinoja, esimerkiksi siirtymiskehotuksia.

Kainuuseen 1600-luvulla tulleet Kähköset haarautuivat asumaan eri  puolille Kainuuta. Vahvimmiksi asutusalueiksi kehittyivät nykyisen Paltamon, Sotkamon ja Kuhmon alueet.

Paltamon Mieslahden-Kiehimänsuun Kähkös-talon jälkipolvi haarautui Kähkönen ja Keckman -nimisiin haaroihin.

Paltamon Mieslahden-Kiehimänsuun Kähkös-suvusta ovat lähtöisin muun muassa Tervolan Koivun Kemijoen itäpuolelle tullut Kähkönen-suku sekä Koivun Kemijoen länsipuolelle 1800-luvulla tullut Keckman-suvun jälkipolviin kuuluva Davidila-niminen henkilö, joka ostaessaan Koivusta Kähkönen 1/3 -tilan otti samalla sukunimekseen Kähkönen.

Tervolassa 1810-luvulla toiminut Tervolan kappalainen, myöhemmin Rovaniemen kirkkoherra,  Kristian Castrén ja hänen poikansa Matias Aleksanteri Castrén ovat sukujuuriltaan Paltamon Kähkösiä/Keckmaneja.

Torniossa ja Tervolassa 1800-luvun jälkipuoliskolla pappina toiminut Johan Alfred Keckman (s. 23.4.1831) on myös Johannes Olai Keckmanin jälkeläinen (iiiii=J.O.Keckman). Joh. Alf. Keckman toimi Tornion ala-alkeiskoulun ('keskikoulun') rehtorina (1859, 1867-1870), pappina Tervolassa, Alatorniolla (Torniossa) ja Simosssa, alueen kansakouluntarkastajana sekä Simon seurakunnan kirkkoherrana (1879 alkaen) ja samalla "nykykuuluisuutta" saaneena Simon Wanhan pappilan  isäntänä, rovastina.

Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvun vaihteessa Kähkönen-nimisiä asui eniten Kuhmon kaupungissa, Sotkamon ja Tervolan kunnissa sekä Helsingin kaupungissa, eli ns. Kainuun Kähköset ovat merkittävästi vaikuttaneet Kähkös-suvun leviämiseen.
 
 

Keckmanit

Pudasjärven Keckman -suku syntyi, kun Paltamon Kiehimänsuussa olleen talollisen Olli Kähkösen poika Johannes (Juho) Kähkönen  pääsi jatkamaan Kainuussa alkanutta koulunkäyntiään Uppsalassa. Kouluttautuminen ylioppilaaksi ja papiksi merkitsi Johannes Olavinpoika Kähköselle myös säädyn muuttumista. Samalla nimi muuttui. Uudeksi nimeksi tuli Johannes Olai Keckman. Elämäntyönsä hän teki Pudasjärven seurakunnan kappalaisena (1678-91) ja kirkkoherrana (1691-1707). Johannes Olai Keckman kuoli 50-vuotiaana vuonna 1707.

Johannes Olai Keckman [Johannes Olavinpoika Kähkönen] oli ensimmäinen ja ainoa Pohjois-Pohjanmaan/Kainuun talonpoikaista alkuperää oleva akateemisen koulutukseen saanut henkilö ennen isoavihaa 1713-21 (Keränen 1986: 592).

Kauhavan Keckman -suku polveutuu Paltamon Mieslahden kylästä Ouluun muuttaneesta Andreas Keckosesta 'Antti Kekkosesta', jonka isänäiti oli Kähkösiä [Elin 'Elina' Kähötär s. 1724, joka polveutuu Paltamon Mieslahden-Kiehimänsuun Kähkösistä (Piilahti 1994: 84-89)]. Saatuaan porvarioikeudet Antti Kekkonen muutti nimensä säädyn vaihtuessa Anders Keckmaniksi. Anders Keckman tuli tunnetuksi laivanvarustajana. Hänen pojistaan tuli pappeja, eli edelleen sääty vaihtui suvussa, mutta koska oli jo saatu 'säätyläisnimi', niin Keckman-nimi säilyi. Kauhavalla kappalaisena toimineesta Johan Henrik Keckmanista tuli Kauhavan Keckman -suvun kantaisä.
 

Pohjois-Suomen Kähköset

Pohjois-Suomen Kähköset ovat lähinnä 1600-luvulla Kainuuseen tulleiden Kähkösten jälkeläisiä. Ensimmäinen Kähkönen-niminen tuli Tervolan Koivuun Kemijoen länsipuolelle. Matts Jönsson Kähkönen (Matti Juhonpoika Kähkönen), joka alkuun käytti Matts Jönsson Kousaniemi-nimeä [Nimi esiintyy ensimmäisen kerran Kähkönen-nimisenä vuoden 1676 henkikirjassa.]. Matti Juhonpoika oli Kähkönen-verotilan haltijana 1669-1678. Kähkösen tilan pinta-ala oli vuonna 1849, isojaon aikana, 703 hehtaaria. Tervolasta Kähkösiä on levittäytynyt ympäri Lappia. Matti Juhonpojan jälkeläisjoukkoa on löytynyt Matti Järvisen sukututkimuksen mukaan 14 sukupolvea, yhteensä yli 4800 henkilöä (Järvinen 2005: 36).

Tervolaan tuli - lähinnä Kainuusta - eri reittejä lisää Kähkösiä 1700 ja 1800 -luvuilla . Tervolan Koivukylän itäpuolelle tuli Kähkös-talollinen Paltamon Mieslahden-Kiehimänsuun talonpoikaistaustaisesta Kähkös-suvusta (Huom! Kähkönen-nimi säilynyt.). Koivukylän länsipuolelle Kähkösenniemeen tuli 1800-luvulla uusi Kähkös-sukuhaara, kun Pudasjärven Keckman-suvun jälkipolveen kuuluva Karl Davidila osti kolmasosan Kähkösen tilasta; samalla hän otti käyttöönsä Kähkönen-nimen. 

1900-luvun loppuvuosikymmeninä Tervolaan on tullut lisää Kähkösiä. Nämä uusimmat Kähkös-sukuiset ovat sukujuuriltaan etupäässä Pohjois-Karjalan Kähkösiä.
 

Ruotsin ja Norjan suomalaismetsien Kähköiset

Suomalaista maastamuuttoa eteläisempään Ruotsiin suosittiin jo 1500-luvulla valtapoliittisista syistä. Kähköinen-nimet alkavat esiintyä Vermlannin suomalaismetsiä käsittelevissä luetteloissa 1600-luvulla. Kähköinen-sukua elää vieläkin Ruotsin ja Norjan ns. suomalaismetsäalueilla, missä Kähköinen-nimi esiintyy nykyään muun muassa nimimuotona Käck.
 

Pohjois-Amerikan Kahkoset

Pohjois-Amerikassa Kähkösiä on Kahkonen-nimisinä noin 1.000 henkilöä. Myös nimi Keckman esiintyy Amerikassa.
 

Kähkönen-geenisiä henkilöitä eri vuosisadoilta ja eri alueilta

Ensimmäiset nimeltä tunnetut Kähköset
Johannes Olai Keckman - Pudasjärven kirkkoherra (1691-1707)
Matias Aleksanteri Castrén - maailmankuulu tiedemies, suomen kielen professori
Carl Niclas Keckman - toimittaja, kirjastonhoitaja, suomen kielen yliopistonlehtori
Risto Kähkönen - kainuulainen talonpoikaissäädyn valtiopäivämies (1723)
Tuure Salo - kaupunginjohtajasta kansanedustajaksi (1962-70) ja ministeriksi
Lauri Kähkönen - lukionrehtorista pohjoiskarjalaisten kansanedustajaksi (1999-)
Muita Kähkös-geenisiä henkilöitä. Esimerkkejä eri alojen henkilöistä
 

Ensimmäiset nimeltä tunnetut Kähköset

Pellosniemen Pitkälahden neljänneskunnassa esiintyy Kähkösiä jo Savon vanhimmassa maakirjassa vuonna 1541. Kähkösiä oli nyky-Mikkelin Anttolan alueen Pitkälahdella eli entisen Pellosniemen pitäjän Pitkäpohjanlahdella niin paljon, että Pitkälahden neljänneskunnan Seppälän eli Ilmiälahden kymmenyskuntaan muodostui Kähkölä-niminen kylä. Vuoden 1541 maakirjassa mainitaan nimeltä seuraavat viisi Kähköstä: Juho Kähkönen (Joan Kähckön), Hannu Kähkönen (Hans Kähckön), Matti Kähkönen (Matt Kähckön), Paavo Kähkönen (Pol Kähckön) ja Pekka Juhonpoika Kähkönen (Per Jönsson Kächkon tai Kehköin).

Pitkälahden Kähkölä-tila kuului vuodesta 1608 lähtien Mencchik Baranoffille lahjoitettuun rälssiin. Säterinä eli asuinkartanona toimi Anttolan kartano. -Kähköset siirtyivät Anttolan alueelta pääosin Vesulahteen eli Mikkelin alueelle. (Piilahti 1994: 43-53.)

  Koikkalan neljänneskunnan Narilan kymmenyskuntaan kuuluneet Kähkösten tilat kuuluivat 1541-1547 Koikkalan 5. kymmenyskuntaan, 1548  4. kymmenyskuntaan ja 1549 alkaen 3. kymmennyskuntaan sekä 1600-luvulta alkaen Pohjoiskylään (Piilahti 1994: 53).

Väestöhistoriallisissa asiakirjoissa 1540-luvulla mainitaan nimeltä seuraavat Koikkalan Kähköset: Pekka Kähkönen (Per Kähcckön tai Kehköinen tai Käckoinen), joka vuoden 1548 maakirjoissa esiintyy talollisena Tavisalmen Savilahden neljänneskunnassa ja myöhemmin Iisalmen Kähkölässä (Nerkoossa) > Iisalmen sukuhaaran kantaisä; Pekka Kähkönen (Per Kähkön tai Kehköinen), jonka asuinpaikasta tuli 1556 Keckölämäki by 'Kähkölänmäkikylä'; Lauri Kähkönen (Lau Kähkön); Paavo Kähkönen (Pol Kähckön tai Kehköinen), joka toimi lautamiehenä 1550-51 > muutti todennäköisesti Säämingin Puumalan neljänneskuntaan 1552; Matti Kähkönen (Matth Kähckön tai Kehkoine tai Kähköin), joka toimi lautamiehenä 1554; Heikki Kähkönen (Hen Kähcköin tai Käukoin tai Keckoin tai Kehköinen), joka tuli tunnetuksi talollinen-myllärinä (vesimylly Koikkalan Pyhäjärveen laskevassa Virmajoessa) sekä lautamiehenä 1551 ja 1558; Juho Kähkönen (Ion/ Joan Kähcköin tai Keckoin tai Kächköin), joka muutti Narilan kymmenyskunnasta Tirilänmäen kymmenyskuntaan; Olli Heikinpoika Kähkönen (Ollij Henss Käukoin tai Kehköinenn tai Kähköinn), joka 1561 sai 8 veromarkan anekin n:o 846 yhdessä Mikko Pekanpoika Kähkösen kanssa, mutta tila autioitui jo ennen vuotta 1574, ja tila liitettiin Hanebergin kartanoon (Piilahti 1994: 53-54).

Juvan Koikkalan alueelta muutettiin uudisasukkaiksi muualle Juvan alueelle sekä pohjoiseen mm. Tavisalmen Savilahden ja Iisalmen Nerkoon alueille ja sieltä edelleen mm. Oulujärven alueelle. Karkuriluetteloiden [mm. Veijo Saloheimon ja Heljä Pullin selvitykset] mukaan muun muassa vuonna 1626 karkasi  Matti Kähkönen Juvan Purholasta  Hiitolaan, ja vuonna 1630 Matti Tahvonpoika Kähkönen karkasi Juvan Maivalasta  Nurmeksen Saramoon  (Piilahti 1994: 60).

Rantasalmen pitäjän Rantasalmen neljänneksessä asui  Kähkösiä 1541 vain yksi talollisperhe: Heikki Kähkönen (Hen Kähckö/ Käcköjne/Kechickönn/Kechkeleine), joka vuoden 1548 maakirjassa on talollisena Tavisalmen hallintopitäjän Saamasen neljänneksen 4. kymmenyksessä, eli Kuopion Vehkämäessä. Vuonna 1561 Heikki Kähkönen omisti Vehkamäessä anekin n:o 1717. Heikki Kähkönen on varhaisin Kuopion haaran edustaja. (Piilahti 1994: 64.)

Rantasalmen pitäjän Tuusmäen neljänneksessä asui Kähkösiä 1541 kolme talollisperhettä:  Mikko Tahvonpoika Kähkönen (Mi Sta Kähköinen), joka asui Tuusmäen 1. kymmenyksessä vuoteen 1547 ja sitten mm. Keriharjun 1. kymmenyksessä 1548-53; Pekka Tahvonpoika Kähkönen (Per Staffan Käckoin/ Kechköine), joka toimi mm. lautamiehenä 1546, 1553, 1557-58, papinveroluettelossa 1557 asuinpaikaksi on merkitty Laajunkylä; Paavo Tahvonpoika Kähkönen (Pol Staffan Kehckonn/ Kechon/Kähkönn/Keckon), joka asui Keriharjun 1. kymmenyskunnassa 1548-1553 (Piilahti 1994: 64).
 
 

Johannes Olai Keckman - ensimmäinen ja ainoa Pohjois-Pohjanmaan/Kainuun talonpoikaista alkuperää oleva akateemisen koulutuksen saanut henkilö ennen isoavihaa (1713-21)

Maailmankuulun suomalaisen tiedemiehen Matthias Alexander Castrénin (suomalaisittain kirjoitettuna Matias Aleksanteri Castrén) isän Kristian Castrénin äiti eli Matiaksen mummo (iä) oli Catharina Elisabet Keckman, Pudasjärven kirkkoherra Samuel Keckmanin tytär.  Kirkkoherra Samuel Keckmanin isä oli Pudasjärven kirkkoherra Johannes Olai Keckman, eli alkuaan Paltamosta  Uppsalan yliopistoon opintielle lähtenyt Johannes 'Juho'  Olavinpoika Kähkönen.  Opintojen seurauksena sääty ja nimi muuttuivat: talollisenpoika Johannes (Juho) Kähkösestä tuli pappissäätyyn kuuluva Johannes Olai Keckman,  josta tuli Keckman-pappissuvun kantaisä  ja  pappissäätyläissukuun kuuluva.

Johannes Olai Keckman (Johannes Olavinpoika Kähkönen) oli ensimmäinen ja myös ainoa talonpoikaista alkuperää ollut kainuulainen, joka ennen isoavihaa suoritti akateemisen tutkinnon. Samalla Keckman-suku oli  ensimmäinen talonpoikainen pappissuku  koko Pohjois-Pohjanmaalla. (Keränen, Jorma 1986: 592.)
 

Pudasjärven  Keckman-pappissuku, jonka jälkipolveen myös M. A. Castrén kuului mummonsa Catharina Elisabeth Keckmanin kautta, sai alkunsa, kun Paltamon Kiehimänsuussa noin vuonna 1657 syntynyt Johannes (Juho) Kähkönen, talollisen Olavi (Olli) Kähkösen poika, lähti opiskelemaan papiksi Uppsalan yliopistoon. Samaan aikaan, 10.10.1674, Johannes Olofssonin (Johannes Olavinpojan) kanssa kirjoittautui opiskelijaksi Uppsalaan kaksi muutakin Kainuusta kotoisin olevaa: serkukset Henric Andersson (Heikki Antinpoika) Cajanus Paltamosta ja Anders Erichsson (Antti Erkinpoika) Cajanus  Sotkamosta (Keränen 1986: 591). Ajan tavan mukaan - kun sääty muuttui - Johannes Kähköselle annettiin uusi nimi:  Johannes Olai Keckman. Juuri silloin kun Johannes Olavinpoika Kähkönen sai ruotsinkielisen Keckman-sivistyneistönimensä, niin  man-loppupääte oli "suosittu vaihtoehto" sivistyneistönimissä (mm. Durchman, Hartman, Hedman, Lackman, Schauman, Sohlman, Tötterman). Johannes Keckman valmistui vuonna 1678  21-vuotiaana  papiksi, ja hän toimi 1678-91 Pudasjärven kappalaisena ja 1691-1707 Pudasjärven kirkkoherrana.

Vuonna 1679 Johannes Olai Keckman avioitui 22-vuotiaana Catharina (Katariina/Karin/Kaisa) Angleniuksen (s. 1654, k. 1694)  kanssa. Katariina Anglenius oli Pudasjärven kirkkoherra Daniel Nurckan > Nurckeruksen (sittemmin Angleniuksen) ja Katariina Katajan (sittemmin  Enqvistin) tytär. Vanhempiensa kautta Katariina Anglenius kuului  Sursillien  talonpoikais- ja pappissukuun. Pudasjärven kirkkoherraksi  Johannes Olai Keckman tuli 34-vuotiaana vuonna 1691. Kolme vuotta myöhemmin, 23.3.1694, Katariina Anglenius kuolee. Vielä samana vuonna (18.10.1694) Johannes Olai Keckman solmii uuden avioliiton Margaretha Lithoviuksen (isä: Iin kirkkoherra Samuel Lithovius) kanssa. Johannes Olai Keckman haudattiin  50-vuotiaana 10.2.1707 Pudasjärvelle. (Alcenius, E.R. 1850 & Kojonen, Eero 1971: Sursillin suku. Genealogia Sursilliana, 54; Järvinen, Matti 2005: Pohjois-Suomen Kähkösiä ja Keckmaneja, 184.)

Johannes Olai Keckmanin eloon jääneistä jälkeläisistä kehkeytyivät eräät Pohjois-Pohjanmaan vanhimmista pappis- ja virkasuvuista. Jälkeläisjoukosta syntyneet Keckman-haarat (Daniel s. n. 1679, Johan n. 1680, Brita 1683, Anna 1684, Samuel 1687 ja Jakob 1692 sekä toisesta avioliitosta: Mikael 1695 ja Olof 1698) avioituivat käytännössä miltei kaikkien Pohjois-Pohjanmaan suurimpien pappis-, virka- ja porvarissukujen kanssa.

Avioliittojensa kautta Keckman-suku esiintyy voimakkaana muun muassa Sursill-sukuhaaroissa. Nykyään, 2000-luvulla, on Johannes Olain jälkipolvi Keckman-nimisenä  hävinnyt, mutta Johannes Olain jälkipolvi muilla nimillä on erittäin suuri.
 

Kauhavan Keckman-suku, toinen kuuluisa Keckman-niminen pappis- ja porvarissuku, on sukujuuriltaan myös Paltamon Olli Kähkösen jälkipolvea (Järvinen, Matti 2005: 177-179).

Sukuketju Kähkös-suvusta: Olli 'Olof'' Kähkönen > Olli Kähkönen > Pekka 'Peter' Kähkönen > Lauri 'Lars' Kähkönen (s. 1667)  > Pekka Kähkönen (s. 1688)  > Elina (Elin) Kähötär (s. 1724 k. 28.5.1791 Paltamo), joka avioitui Antti Heikinpoika Kekkosen (Anders Keckonen s. n. 1722 Paltamo, k. 18.2.1789 Paltamo)  kanssa  > Heikki Kekkonen (s. 01.02.1753)  > Antti Kekkonen (s. 6.2.1776 Paltamo; vaimo Lea Juntunen, s. 27.4.1781 Hyrynsalmi) .

Antti Heikinpoika Kekkosen (s. n. 1722) vaimo Elina Kähötär (s.1724), eli Elina Pekantytär Kähkönen, oli Kähkös-sukua. - Parhaillaan tutkitaan Antti Heikinpoika Kekkosen kuulumista Kähkös-sukuun (ks. Kekkonen/Kähkönen -nimiasia).

Heikki Kekkosen (s. 1753) poika Antti Kekkonen (s. 1776) otti - säädyn muuttuessa -  uudeksi nimekseen Andreas Keckman. Andreas Keckman toimi mm. rakennusmiehenä ja sittemmin  laivanvarustajana.  Andreaksen vanhemmasta pojasta, Johan Henrik Keckman (s. 18.11.1807 Oulu, k. 20.4.1867),  tuli  Kauhavan kappalainen vuonna 1844. Toisesta Andreas Keckmanin pojasta, Karl Jakob Keckman (s. 15.2.1819 Oulu, k. 30.4.1861), tuli Kemijärven kirkkoherra. (Bergholm, Axel 1901/1984: Sukukirja, 701; Piilahti 1994: 82.)
 

Matthias Alexander Castrén  -  maailmankuulu suomalainen tiedemies ja Helsingin yliopiston ensimmäinen suomen kielen ja kirjallisuuden professori
 

Matias Aleksanteri Castrén syntyi 2.12.1813 Tervolassa ja kuoli 7.5.1852  vain 38-vuotiaana Helsingissä.  M. A. Castrén oli  maailmankuulu kielentutkija  ja kansatieteilijä, joka teki useita tutkimusmatkoja Lappiin (1838), Suomen ja Venäjän Karjalaan (1839), Suomen, Norjan ja Venäjän Lappiin sekä Venäjän Karjalaan (1841) ja Arkangeliin (1842), Siperiaan (1843-44) ja uudestaan Siperiaan (1845-49), mistä kävi pari kertaa Kiinankin puolella. Castrén nimitettiin 1840 suomen ja muiden pohjoismaisten kielten dosentiksi. Pätevöityäkseen professorinvirkaan Castren julkaisi professorin virkaan liittyvän väitöskirjatutkimuksensa:  "De afficis personalibus linguarum altaicarum".  M. A. Castrénille tarjottiin 1849 vakinaista Pietarin akatemian jäsenen virkaa, mitä hän ei ottanut  vastaan, koska hän halusi pysyä Suomessa.

Helsingin yliopiston  ensimmäiseksi suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi  M. A. Castrén valittiin 1851.  Professorina hän oli erittäin suosittu laajojen tietojensa ja innostavien ajatustensa takia. Erittäin laajoista tutkimustuloksistaan Castrén ehti julkaista vain pienen osan. M.A. Castrénilta jälkeenjäänyt materiaali on edelleen maailmanlaajuisesti suomalais-ugrilaisen tutkimuksen päälähteitä. Nyky-Venäjällä M.A. Castrén on edelleen hyvin arvostettu tiedemies.

Matias Aleksanteri Castrén tutki 14 kieltä. M. A. Castrén laati mm. samojedin, tsheremissin, syrjäänin ja ostjakin kieliopit. Rasittavat kielentutkimusmatkat koituivat maailmanmaineen saaneen Castrénin kohtaloksi. M.A. Castrén kuoli vuonna 1852 aikaisemmalla Siperian matkallaan saamaansa keuhkotautitartuntaan, eli hän ehti olla vain vuoden suomen kielen ja kirjallisuuden professorin virassa.

Castrénin tieteellisen työn piiriin kuuluivat mm. suomalais-ugrilainen kielitutkimus ja mytologia sekä kansatiede ja suomalainen kansanrunous.

Vanha Kalevala ilmestyi vuonna 1835 Carl Niklas Keckmanin ja Elias Lönnrotin yhteistyön tuloksena.  Keckman, Runeberg ja Castrén käänsivät sen ruotsiksi. Saksalainen Jacob Grimm, jota pidettiin 1800-luvun alkuvuosikymmenien  eräänä maailman merkittävimpänä kansanrunous- ja kielentutkijana, osasi puhua ja lukea ruotsia. Grimm ihastui Vanha Kalevala -ruotsinnokseen ja teki kirjoituksillaan Kalevalaa ja samalla suomalaista kansankulttuuria tunnetuksi maailmalla.

Castrenin tulkinnat Sampo ja kirjokansi -sanoista: Sampo ´jumalankuva/temppeli´ ja kirjokansi ´temppelin kirjava kattokupu´ ovat lähellä nykytulkintaa.

Castrénin matkojen tietelliset tulokset antoivat uutta tietoa suomalaissukuisten kansojen oloista ja kielistä sekä nostivat suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen kansainväliselle tasolle. Castrén kehitti kieli- ja kansatieteelle uudet, kenttätyölle sopivat menetelmät ja tutkimuslähtökohdat. Tiedemiestyönsä ansiosta Matias Aleksanteri Castrén kuuluu suomalaisten suurmiesten joukkoon.

Vuonna 1921 paljastettiin taiteilija Alpo Sailon tekemä M.A. Castrénin rintakuva Helsingissä Kansallismuseon edustalla.
 

Carl Niclas Keckman - ensimmäinen suomen kielen yliopistonlehtori
 
Carl Niclas (Niklas) Keckman - syntyi 25.6.1793 Oulussa, kuoli  9.5.1838 Helsingissä - suoritti 22-vuotiaana filosofian maisterin tutkinnon 13.10.1815.  C.N. Keckman oli 1820- ja 1830-luvuilla aikansa johtava suomen kielen asiantuntija. Keckman toimi Turun akatemian kirjaston amanuenssina 1816-29, Turun Viikkosanomain toimittajana 1822-23, Helsingin yliopiston  (Helsingin yliopisto toimi Helsinkiin 1828 siirtymisen jälkeen alkuun Suomen Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto -nimellä) ensimmäisenä  suomen kielen yliopistonlehtorina 1828-38 ja yliopiston kirjastonhoitajana 1830-38,  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) perustajajäsenä 1831 ja SKS:n ensimmäisenäesimiehenä 1831 sekä sittemmin SKS:n sihteerinä 1831-38. Carl Niclas Keckman oli eräs  suomen kielen sanakirjahankkeen alullepanijoista sekä Elias Lönnrotin kansanrunouteen liittyvien keruumatkojen tukija ja  Lönnrotin keräämien  Kalevala-tekstien editoritoimittaja  'tekstien painokuntoon toimittaja' Vanhaan Kalevalaan (1835).

Vanha Kalevala ilmestyi 1835 Elias Lönnrotin ja Carl Niclas Keckmanin yhteistyön tuloksena. Vanha Kalevala tuli kansainvälisen huomion kohteeksi, kun C.N. Keckman, J.L. Runeberg ja M.A. Castrén käänsivät sen ruotsiksi. Kansainvälisesti tunnettu ja 1800-luvun alkuvuosikymmenien eräs merkittävimmistä kansanrunouden tutkijoista saksalainen Jacob Grimm tutustui ruotsinnokseen. Grimm teki kirjoituksillaan Vanhaa Kalevalaa tunnetuksi maailmalla.

Carl Niclas Keckman kutsui  16.2.1831 kotiinsa 11 suomalaisuusmiestä, jotka lähinnä toimivat Helsingin yliopistossa, keskustelemaan suomen kielen asemasta ja ongelmista sekä siitä, miten suomen kielen käyttöä voitaisiin edistää sivistyneistön keskuudessa. Keskustelun tuloksena perusteettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS).

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on maamme vanhimpia tieteellisiä seuroja. SKS:n asema on ollut ja on edelleen Suomen kulttuurielämässä keskeinen. Seuran yhtenä kulmakivenä on edelleen perinteentallennus. SKS:n kansanrunousarkisto on suurimpia maailmassa (kokoelmat sisältävät yli kolme miljoonaa numeroa eli 530 hyllymetriä käsikirjoitusmuistiinpanoja, 15000 tuntia ääninauhaa, 1100 tuntia kuvanauhaa ja noin 117000 valokuvaa).

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kaksi ensimmäistä kokousta pidettiin Carl Niclas Keckmanin kotona. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustavan kokouksen pöytäkirjan kirjoitti Elias Lönnrot 16.2.1831. Kirjoitettu pöytäkirja on yksi suomalaisen kulttuurin keskeisimmistä asiakirjoista. Pöytäkirjan mukaan paikalla olivat yliopistonlehtori Keckman, maisteridosentit Gadolin ja Gylden, akatemian apulainen Ilmoni, maisteri Lille, eläinlääkäri Lindfors, konrehtori Lindfors, akatemian apulainen Nordström, maisteridosentti Rein, maisterit Ståhlberg ja Ticklén sekä filosofian kandidaatti Lönnrot.

SKS:n ensimmäiseksi esimieheksi eli puheenjohtajaksi valittiin Carl Niclas Keckman, mutta C.N. Keckman luopui puheenjohtajan tehtävistä jo SKS:n perustamisvuonna 1831 (Heikinheimo, Ilmari 1955: Suomen elämänkerrasto, 378). Keckmanin jälkeen seuran esimieheksi tuli professori Erik Gabriel Melartin (1831-33).  Keckman siirtyi vastuultaan helpompaan, mutta työmäärältään työteliäämpään tehtävään: Carl Niclas Keckman toimi kuolemaansa saakka SKS:n sihteerinä (1831-38).

Carl Niclas Keckman  johti myös Sälskapet pro Faunoa et Flora Fennica -seuraa vuonna 1834.

Carl Niclas Keckmanin  merkitys suomen kielen kehittäjänä on ollut erittäin ansiokas, mutta nykyisin se ei ole tunnettu eikä tunnustettu, koska 1800- ja 1900 -luvuilla haluttiin korostaa Elias Lönnrotin ja eräiden muiden "lauantaiseuralaisten" elämäntyötä ja merkitystä.  Vasta nyt 2000-luvulla on alettu eri tieteellisissä tutkimuksissa tunnustaa Carl Niclas Keckmanin merkitys, muun muassa suomen kielen dosentti/professori Irmeli Pääkkönen ja Irma Sulkunen ovat tutkimuksissaan tuoneet esiin Carl Niklas Keckmanin merkityksen varhaisnykysuomen kehittäjänä ja SKS:n aktiivina.

Carl Niclas Keckman
( 1 ) julkaisi suomeksi painettujen kirjojen luettelon "Förteckning å härtills vetterligen tryckta finska skrifter" (1821)
( 2 ) toimitti Turun Wiikkosanomat -lehteäyhdessä Reinhold von Beckerin kanssa (1822) ja Carl Erik Hällforsin kanssa (1823)
( 3 ) väitöskirja suomen verbien taivutuksesta "De formis conjugationum in lingua Fennica meditationes (1829)
( 4 ) piti jo 1829 ensimmäiset luentonsa suomen kieliopista, ja lisäksi opetti suomen sukukielten vertailevaa kielioppia perehdyttäen opiskelijoita mm. viron, lapin ja unkarin kieleen
( 5 ) 1833-34 pitämä luentosarjaoli ensimmäinen suomalais-ugrilaisen kielitieteen opetusjakso Turun akatemiassa
( 6 ) tuki Elias Lönnrotia tämänkansanrunojen keräystyössäja edisti kerätyn kansanrunouden julkaisemista mm. editoritoimittajana, eli C.N. Keckman vastasi Vanhan Kalevalan julkaisemisen käytännön asioista
( 7 ) suomensi 1834 sveitsiläisen J.H.D. Zschocken Das Goldmacherdorff -teoksen  Kultala-nimisenä teoksena,  minkä maltillisesti toteutetuilla kielenpuhdistuspyrkimyksillä oli tervehdyttävä vaikutus ns. murteiden taistelussa
( 8 ) toimi kielenhuoltajana, mm. teki 1835 korjauksia kirkkokäsikirjan kieleen. Kirkkokäsikirja julkaistiin  "Kirkko-menoin käsikirja Evang. Luther. Seurakunnille Venäjällä" -nimisenä
( 9 ) jätti jälkeensä erittäin runsaat keruukokoelmat (50 kääröä) suomen kielen sanakirjaa varten. C.N. Keckmanin poimintokokoelmia, mitkä jäivät SKS:n halttuun, ovat hyödyntäneet myöhemmät suomen varhaisnykykielen kehittäjät C.N. Keckmanin kuoleman jälkeen.

Juuriltaan Carl Niclas Keckman on samaa Pudasjärven Keckman-sukua kuin M. A. Castrénkin. Carl Niclas Keckmanin isä oli Lars Henrik Keckman (s. 4.3.1754 Ylikiiminki, k. 15.12.1833 Oulu), jonka isä oli lääninrovasti Christian Henrik Keckman (s. 17.3.1723 Ii, k. 10.6.1784 Siikajoki). Cristian Henrik oli Johannes Olai Keckmanin pojan Johan Keckmanin (s. n. 1680 Pudasjärvi) poika; Johan Keckman oli Iin kappalainen.

Lars Henrik Keckman - Carl Nicklaksen isä, Johan Keckmanin pojanpojan poika - oli maankuulu oululainen laivanvarustaja ja tervaporvari, joka 1800-luvun alussa oli eräs Oulun kaupungin rikkaimmista henkilöistä. Kun keisari Aleksanteri I  teki vuonna 1819 laajan matkan Suomen eri osiin, niin Oulussa vieraillessaan  Aleksanteri I  yöpyi Lars Henrik Keckmanin kodissa. Keisari myönsi vierailunsa aikana Lars Henrik Keckmanille kauppaneuvoksen arvon.

C. N. Keckmanin sisar, Elisabet Catharina Keckman  (s. 29.3.1790 Oulu, k. 23.4.1815 Turku),  oli äitinsä Helena Schulinin (naimisissa:  Franzén ja Keckman) tavoin maankuulu kaunotar. Elisabet Keckman meni naimisiin apteekkari Johan Jakob Julinin kanssa 1813. Vihkimispäivä oli 7.8.1813.  Elisabet Keckman sairastui lapsivuoteessaan maaliskuussa 1815, ja jo kuukautta myöhemmin Elisabet Keckman kuoli. Myös syntynyt lapsi, Emma Elisabet Julin,  kuoli kuumeeseen vajaa kolme kuukautta myöhemmin.

Johan Jakob Julinista tuli myöhemmin  1800-luvulla eräs Pohjoismaiden 1800-luvun merkittävimmistä teollisuusmiehistä, mm. Fiskars Oy -tehtaiden omistaja. Johan Jakob Julinille myönnettiin vuorineuvoksen arvo 1835, ja hänet aateloitiin vuonna 1849 Johan Jakob von Julin -nimellä. Myöhemmin Johan Jakob von Julin meni naimisiin Suomen marsalkka, presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheimin   isoäidin Charlotta Johanna Ottiliana Jägerskjöldin ja sittemmin vielä tämän sisaren Engel Lovisa Catharina Jägerskjöldin kanssa. Johan Jakob von Julinin ja Charlotta Johanna Ottiliana Jägersjöldin avioliitosta syntynyt tytär, Helene von Julin, tuli myöhemmin tunnetuksi marsalkka C.G.E. Mannerheimin äitinä. Johan Jakob von Julin antoi ennakkoperintönä  tyttärenpojalleen  rahat ostaa  Pietarista "asuin- ja edustusasunto",  mitä Mannerheim tarvitsi aatelisena sotilasuransa alussa Pietarissa.
 

Carl Niklaksen velipuoli  F.M. Franzén - 1800-luvun kulttuurikuuluisuus
 

Frans Michael 'Mikael' Franzén (s. 9.2.1772 Oulussa,  k. 14.8.1847 Härnösandissa Ruotsissa), tuli jo nuorena kuuluisaksi henkisistä lahjoistaan, mm. 13-vuotiaana ylioppilaaksi  ja 20-vuotiaana Turun yliopiston kaunopuheisuuden dosentiksi.  F.M. Franzén,  Carl Niklaksen isoveli, oli 1800-luvun tunnetuimpia suomalaisia. Hän tuli tunnetuksi  suomalais-ruotsalaisena runoilijana (mm. kansan rakastama "Juokse, porosein, poikki vuoret maat..."), virsirunoilijana, saarnakokoelmien kirjoittajana, piispana (Ruotsi) ja tiedemies-akateemikkona (Ruotsi). F.M. Franzénin muistomerkki  on  Franzénin puistossa  vastapäätä Oulun tuomiokirkkoa.

 


Kähkös-geenisiä valtiopäivämiehiä eri vuosisadoilta
 

Risto Kähkönen - ensimmäinen Kainuun talonpoikaissäädyn valtiopäivämies (1723)
 

Vuonna 1617 annettiin Ruotsin ensimmäinen valtiopäiväjärjestys, mutta vasta vuoden 1626 ritarihuonejärjestys ja vuoden 1624 hallitusmuoto kiteyttivät syntyneiden säätyvaltiopäivien toiminnan. Suuren Pohjan sodan (1700-1721) jälkiselvittelyissä kuninkaan itsevaltius kukistettiin ja valta siirettiin valtiosäädyille (ritaristo ja aatelissääty, pappissääty, porvarissääty, talonpoikaissääty). Valtiopäivät kokoontuivat Tukholmassa. Säädyillä oli oikeus lähettää edustajansa valtiopäiville. Valtiopäiviä kutsuttiin myös "herrainpäiviksi". Talonpoikaissäädyn edustajat valittiin kihlakunnittain. Kajaanin lääni (Kainuu) muodosti yhden kihlakunnan, joten sen talonpojilla oli oikeus lähettää yksi valtiopäivämies 'kansan edustajana' valtiopäiville. Kajaanin (Kainuun) kihlakunnan talonpojat käyttivät  vuosina 1723-1809 oikeuttaan kaikkiaan 11 kertaa.

Uudenkaupungin rauhan (1721) jälkeen vuonna 1723 pidetyillä ensimmäisillä valtiopäivillä kihlakunnan valitsijamiesten valitsema edustaja oli talollinen  Risto Kähkönen  Sotkamon (nyky-Kuhmon) Lentualta (Heikkinen, Antero 1986: Kainuun historia III, 41). Valtiopäivämatka Kainuusta Tukholmaan oli erittäin kallis, ja Risto Kähkösellä oli vaikeuksia periä Kainuun talollisilta "herrainpäivärahojaan". Risto Kähkönen oli vielä vuonna 1738 saamassa 700 kuparitalaria matkakustannuksistaan (Halila, Aimo 1954, 153).

Christer Påhlsson Kächkönen (Risto Paavonpoika Kähkönen, k. n. 1746) oli kotoisin Pielisjärven Vuonislahdelta. Heljä Pullin selvityksen mukaan Riston isä oli vuonislahtinen talollinen (maininta v. 1683 henkikirjassa) ja lautamies Påhl Kächkönen 'Pauli/Paavo Kähkönen' , joka on haudattu 5.1.1695 (Pielisjärven Vuonislahti). Risto Kähkönen mainitaan itsellisenä 1695 (Lentua), minkä jälkeen 1/4 manttaalin verotalollisena Lentualla ostettuaan 1696 tilan Matti Keräseltä 200 kuparitalarilla. Tila tunnettiin myöhemmin Lentuan Kähkölä -nimisenä (Lentua RNO 3). Vuonna 1697 mainitaan Riston aviopuolisona  Aune Simontytär Määttä (k. 1745), jonka vanhemmat olivat lentualainen talollisenpoika Simo Hannunpoika Määttä ja Elina Häkitär. Risto Kähkösen perheeseen syntyi seitsemän tai kahdeksan lasta. (Piilahti 1994, 100-102.)

LÄHTEET: Halila, Aimo 1954: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia V osa, 1721-1775. Oy Kalevan Kirjapaino, Oulu; Heikkinen, Antero 1986: Kainuun historia III. Kainuun Sanomien Kirjapaino Oy, Kajaani; Piilahti, Kari-Matti 1994: Risto Paavonpoika Kähkösen sukuhaara (Lentua). Teoksessa Kähkösten juuria: Kähkösiä 1500- ja 1600-luvun Suomessa. Kähkösten sukuseura: Painatuskeskus.
 

Tuure Salo - Rovaniemen kaupunginjohtaja, kansanedustaja (1960-luvulla), oikeusministeri
 

Tuure Olavi Herman Salosyntyi 7.2.1921 rovaniemeläiseen yrittäjäperheeseen. Isä oli Hämeestä Rovaniemelle siirtynyt lihakauppias ja makkaratehtailija Mauri Aukusti Salo (s. 15.1.1891 Kangasala, k. 13.3.1936 Rovaniemi). Äiti oli Tervolan Koivussa syntynyt Olga Maria Kähkönen (s. 2.3.1894), joka piti Rovaniemellä Rovakadulla matkustajakotia.  Perheellä oli teurastamo Ounasvaaralla  nykyisen urheiluopiston tienoilla. Oma lihakauppa ja makkaratehdas olivat Rovakatu 20:ssä. Äidin pitämä matkustajakoti oli myös Rovakadulla. Tuuresta piti tulla isänsä työn jatkaja; Tuure opettelikin teurastuksen ja muut lihatyöt jo koulupoikana. Isän kuolema 45-vuotiaana muutti Tuuren suunnitelmat. Äiti esitti Tuurelle, että tämä jatkaisikin opintojaan keskikoulun jälkeen.

Keväällä 1939 Tuure Salo valmistui ylioppilaaksi, ja heti ylioppilasjuhlan jälkeisenä päivänä Tuure lähti vapaaehtoisena asepalvelukseen laivastoon Helsinkiin. Asepalvelus venähti viisi ja puoli vuotiseksi sotaretkeksi. Talvisodan syttyessä Tuure Salo oli alikersantti, mutta häntä ei komennettu rintamalle vaan upseerikouluun. Jatkosodassa Tuure Salo toimi tykistön tulenjohtajana ja joukkueenjohtajana. Asemasodan aikana Tuure opiskeli omin päin lakia; lakiopintoihin,  ylempi oikeustutkinto (1947) Helsingin yliopistossa, meni aikaa vain kaksi ja puoli vuotta. Opintojensa jälkeen Tuure Salo toimi asianajajana Helsingissä, Kemissä ja Rovaniemellä. Samalla hän auskultoi ja sai varatuomarin nimen ja arvon (1950).

Vuonna 1950 Tuure Salo valittiin Rovaniemen Säästöpankin toimitusjohtajaksi (1950-63). Samana vuonna Tuure solmi avioliiton Raija Kochin (s. 6.12.1929 Viipuri, k. 4.9.2001 Rovaniemi) kanssa.  Perheeseen syntyi kuusi lasta.

Pankinjohtajan työ onnistui Tuure Salolta hyvin. Luottamus lisääntyi. 1950-luvun alussa Tuure liittyi Kansanpuolueeseen (> Liberaalinen kansanpuolue). Tuure valittiin Rovaniemen kaupunginvaltuutetuksi (1954-63), ja kolmen vuoden kuluttua energinen, nuori valtuutettu valittiin valtuuston puheenjohtajaksi (1957-63). Vuonna 1962 Tuure Salo valittiin Rovaniemen kaupunginjohtajaksi (1963-1984) ja kansanedustajaksi 'nykyajan valtiopäivämieheksi' (1962-70). Vuonna 1970 Tuure Salo palasi hoitamaan kaupunginjohtajan virkaa, mutta viranhoitoon tuli keskeytys 1977, kun tuli "Kekkosen komennus" oikeusministeriksi Kalevi Sorsan II hallitukseen (15.5.1977-2.3.78). Ministerikomennuksen jälkeen Tuure Salo jatkoi eläkeikäänsä eli 63-vuotiaaksi saakka kaupunginjohtajana (1978-84).

Tuure Salo toimi liki 80-vuotiaaksi, eli vuoteen 2000, saakka K.J. Ståhlbergin säätiön hallituksen puheenjohtajana. Tuure Salo toimi myös Kähkösten sukuseuran hallituksen jäsenenä. Ansioistaan Tuure Salolle on myönnetty muun muassa Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkki sekä Lapin yliopiston oikeustieteen kunniatohtorin arvo.

Tuure Salo kuoli  85-vuotiaana 21. huhtikuuta 2006 kotikaupungissaan Rovaniemellä. Tuure Salo oli suoraan alenevassa polvessa Pudasjärven kirkkoherran  Johannes Olai Keckmanin (1657-1707)  jälkeläinen.

SUKUKETJU: Tuure Salo > äiiiääiäi=Johannes Olai Keckman.
LÄHTEET: Järvinen, Matti 2005: Pohjois-Suomen Kähkösiä ja Keckmaneja. Vaasa;  Ranta, Tapani 2006: Tuure Salo. Lapin Kansa 22.4.2006; www.eduskunta.fi > kansanedustajamatrikkeliWikipedia, artikkeli: Tuure Salo.
 
 

Lauri Kähkönen - lieksalaisesta lukionrehtorista pohjoiskarjalaisten kansanedustajaksi (1999-2011)
 

Lauri Kähkönen syntyi 19. helmikuuta 1947 lieksalaiseen työläisperheeseen. Vanhemmat - isä: Onni Kähkönen, äiti: Helvi Kähkönen o.s. Saastamoinen - olivat töissä Veitsiluodon sahalla. Isä oli ay-aktiivi. Myös Lauri Kähkönen tutustui jo nuorena työntekijänä tehdasmiljööseen: Lauri oli jo 14-vuotiaana hankkimassa opiskelurahoja sahalta.

Lauri Kähkönen valmistui ylioppilaaksi 1966 ja filosofian kandidaatiksi (eli nykymaisteriksi) 1971. Työuransa Lauri Kähkönen on tehnyt KOP:n Helsingin pääkonttorin systeemisuunnittelijana 1971-72, Lieksan yhteislyseon vanhempana lehtorina (matematiikka) 1972-73, Lieksan lukion vanhempana lehtorina (matematiikka) 1973-74 ja 1975-84, Lieksan lukion rehtorina 1984-90, Rauhalan lukion rehtorina 1990-99, Lieksan ja Rauhalan lukion rehtorina 1999-.

Vuonna 1989 Lauri Kähkönen valittiin Lieksan kaupunginvaltuustoon sosialidemokraattien edustajana. Lauri Kähkönen valittiin heti kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajaksi. Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana Lauri Kähkönen toimi 1989-92, kaupunginvaltuuston puheenjohtajana 1997-98 ja 2001-. Lieksan kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana Lauri Kähkönen on toiminut 1993-94 ja puheenjohtajana 1995-96, 1999-2000. Vuodesta 1989 lähtien Lauri Kähkönen on toiminut Lieksan työväenyhdistys ry:n puheenjohtajana. Lieksan Osuuspankin hallintoneuvoston jäsenenä 1990 alkaen ja Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n hallituksen jäsenenä 2002 alkaen.

Kansanedustajaksi (sd) Lauri Kähkönen valittiin vuoden 1999 eduskuntavaaleissa. Vuonna 2007 alkoi Lauri Kähkösellä kolmas kausi (2007-2011). Nykyisen, eli vuonna 2007 alkaneen kansanedustajakautensa aikana Lauri Kähkösellä on toimielinjäsenyyksiä muiden muassa Maa- ja metsätalousvaliokunnassa (1999-2011), maatalousjaostossa (2007-2011), liikennejaostossa (vj 2007), valtiovarainvaliokunnassa (vj 2007-2011). VR:n hallintoneuvostossa Lauri Kähkönen on toiminut vuodesta 2004 alkaen.

Lauri Kähkönen on lapsuudestaan alkaen ollut luontofani. Harrastuksia on muun muassa ollut kalastaminen, metsästäminen, luontoretkeily Kolin, Ruunaan koskien ja Patvinsuon kansallispuiston alueilla sekä vapaa-ajanasunnon ympäristössä. Lauri Kähkösellä on verkot mökkijärvessä koko kesän. Syksyisin Lauri kulkee koiran kanssa jänisjahdissa. Sotilasarvoltaan Lauri Kähkönen on res. kapteeni.

Lauri Kähkönen on naimisissa tarkastaja Mirja Kähkösen (o.s. Hirvonen) kanssa. Lapsia on kaksi: Marika 1972 ja Harri 1977.

LÄHTEET: Vuoristo, Pekka 2007: Puhdasverinen maakunnan mies. Helsingin Sanomat 19.2.2007; www.eduskunta.fi > Kansanedustajat > Kähkönen Lauri (> Lue myös: Omat sivut); www.eduskunta.fi  >  kansanedustajamatrikkeliWikipedia, artikkeli: Lauri Kähkönen.
 


   

Muita Kähkös-geenisiä henkilöitä - nimigalleria, joka kasvaa koko ajan...
 

Heikki Kähkönen  -  Kähkös-suvun "aihkimänty"
 

Kähkös-Heikki, jo 100-vuotias "aihkimänty", joka muisti vielä 95-vuotiaana tapahtumia keisarivallan ajasta. Muistikuvia on kaikilta itsenäisyyden vuosikymmeniltä. Heikki Kähkönen on esimerkki lahjakkaasta, askel askeleelta itseään kehittäneestä henkilöstä, joka on rakentanut perheelleen
uuden tulevaisuuden.
 

Heikki Kähkönen syntyi 7.12.1912 Rääkkylän Varpasalon kylässä. Hän on Rääkkylän Kähkös-suvun kantaisän Joseph Kähkösen (s. 1690, k. 1762) jälkeläinen (iiiiiii) suoraan alenevassa polvessa. Kähkösen sukutila Varpasalo 3 jakaantui 1796 kahteen päätilaan: Varpasalo 3 1/2 Ruukkila ja Varpasalo 3 1/2 Karhuntalo. Vaikka Rääkkylän Kähkös-tila on ollut eri vuosisatoina Rääkkylän vauraimpia tiloja, syntyi Heikki Kähkönen 1900-luvun alussa vaatimattomiin oloihin. Heikin Heikki-isä (s. 1882) oli torpparina pienellä Ahmonsaarella Hirvosen tilalla. Lahjakas Heikki-poika joutui lähtemään jo vajaa 14-vuotiaana työelämään - kuten oli "ajan tapa".

Sisukkuudellaan ja lahjoillaan Heikki Kähkönen lähti askel askeleelta kehittämään itseään. Maatalouskoulutuksen, Ylä-Vuoksen maamieskoulun, jälkeen Heikki Kähkönen jatkoi koulutustaan jatkoharjoittelulla, mikä oikeutti pääsemään Mustialan tai Kurkijoen maamiesopistoihin. Opiskelupaikka tuli Kurkijoen maamiesopistoon, mutta Heikki Kähkönen ei kuitenkaan taloudellisten vaikeuksien takia voinut aloittaa opiskeluaan. Koska ns. armeija-aika oli edessä, hän ei hakenut lykkäystä, vaan meni varusmiespalvelukseen. Asevelvollisuusajan jälkeen Heikki Kähkönen toimi tilanhoitajana eräällä maatilalla noin puolitoista vuota. Tämän jälkeen Heikki Kähkönen oli noin puolitoista vuotta erilaisissa töissä, muun muassa rakennusmiehenä sekä erilaisissa metsäalan töissä kolmessa eri työpaikassa. Työtehtävät olivat monipuolisia. Samalla syntyi kiinnostus metsäalaa kohtaan.

Kesällä 1938 Heikki Kähkönen haki sekä Nikkarilan että Tuomarniemen metsäopistoihin. Yli tuhannen hakijan joukosta valittiin 170 pääsykokeisiin, joista 92 Tuomarniemen pääsykokeisiin. Kokeet kestivät  kaksi päivää. Kokeisiin osallistujista pääsi 46 opiskelemaan; Heikki Kähkönen oli valittujen joukossa. Opiskelu keskeytyi, kun tuli komennus sotaan, talvisotaan. Opiskelu jatkui toukokuussa 1940; opiskelutovereista kuusi oli kuollut. Opiskelu päättyi joulukuussa 1940. Ja melkein heti piti lähteä taas sotimaan, jatkosotaan. Sodista Heikki Kähkönen kotiutui kersanttina.

Koulutukseltaan Heikki Kähkönen on metsäteknikko, sittemmin lisäopintojen  jälkeen metsätalousinsinööri. Työurallaan Heikki Kähkönen on toiminut muun muassa Pohjois-Savon ja Etelä-Savon Piirimetsälautakunnan eri tehtävissä ja Osuuspuun piiriesimiehenä. Eläkkeelle Heikki Kähkönen jäi liki 40 vuoden työuran jälkeen joulukuussa 1977 Etelä-Savon piirimetsälautakunnan Joutsan piirimetsätalousneuvojan tehtävistä. Vuodesta 1974 alkaen Heikki Kähkönen on asunut Mikkelissä.

Eräänä elämäntyönään  Heikki Kähkösellä on ollut koulutustehtävä: hän on kouluttanut kaikki lapsensa akateemisiin koulutusammatteihin, ja hän on työurallaan kouluttanut eri paikkakunnilla valtavan määrän ihmisiä kasvattamaan Suomen nykyrikkautta,  uusiutuvaa "vihreää kultaa".

Heikki Kähkönen kuoli 100-vuotiaana 30.8.2013 Mikkelissä.

SUKUKETJU: Heikki Kähkönen>iiiiiii=Joseph Kähkönen.
LÄHTEET: Kuusela, Kauko 2008: Rääkkylän Kähkösiä ollaan. II osa. Teoksessa Heikki Kähkösen itse kirjoittama artikkeli elämänvaiheistaan.
 

Yhteiskunnallisia vaikuttajia 1900- ja 2000-luvulla
 

* Tuure Salo, s. 7.2.1921 Rovaniemi,  k. 21.4.2006 Rovaniemi. Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari, asianajaja, pankinjohtaja, kaupunginjohtaja (1963-84), kansanedustaja (1962-70), oikeusministeri (1977-78).
Lue lisää >> Klikkaa: Kauko Kusela: Tuure Salo -artikkeli.

* Mikko Jokela, s.10.10.1928 Rovaniemi,  k. 17.12.2007 Rovaniemi. Valtiotieteen maisteri, oikeustieteen kandidaatti, varatuomari, asianajaja (1960-1966), Rovaniemen mlk:n kunnanjohtaja (1966-1986), kansanedustaja (kesk., 1972-87), sisäasiainministeri (1982-1983). Kunnallisliiton toimitusjohtajaksi Mikko Jokela valittiin vuonna 1987, ja tehtävässä hän toimi 1990-luvun alkuvuosiin.  Mikko Jokela toimi lukuisissa luottamustehtävissä,  muiden  muassa Paliskuntainyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana 1973-1986, Pohjolan Sanomien hallintoneuvoston puheenjohtajana 1975-1982 ja 1985-1986 sekä Lapin keskussairaalan liittohallituksessa, Sairaalaliiton liittovaltuustossa, Rautaruukki Oy:n ja SOK:n hallintoneuvostoissa. Mikko Jokela toimi 1990-luvulla valtakunnanoikeuden jäsenä (Kauko Juhantalo -asia).

SUKUKETJU: Mikko Jokela>äääiääiäi=Johannes Olai Keckman.
LUE LISÄÄ >> www.eduskunta.fi  > kansanedustajamatrikkeli ; Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1974, 290 ja 1982, 300-301; Pohjolan Sanomat 19.12.2007, 4; Lilja, Esa 2008: Varatuomari Mikko Jokela. Juristi Lapista sanoi silloin liiankin suoraan. Helsingin Sanomat/ Nimiä tänään 4.1.2008, C7.

* Eila Jokela, s. 1915 Rovaniemi. Kansakoulunopettaja (1938), Suomen Kuvalehden toimittaja (1944-47 ja 1952-63) ja  toimitussihteeri (1948-51), Kauniin Kodin päätoimittaja (1951-63), Kotiliesi-lehden päätoimittaja (1963-1978). Sai muun muassa opetusneuvos-arvonimen (1978), Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon (1976), Kirkon tiedonvälityspalkinnon (1978) .
SUKUKETJU: ks. Mikko Jokela.
LUE LISÄÄ >> Kansallisbiografia ; Kuka kukin on 1974: 289 ja 1982: 300.

* Heikki Annanpalo, s. 1941 Rovaniemi. Diplomi-insinööri. Heikki Annanpalo on toiminut työuransa aikana muun muassa Lapin rakennuspirin johtajana ja Lapin lääninhallituksen suunnittelupäällikkönä. Lukuisista luottamustehtävistä mainittakoon Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus. Nykyään, eläkeläisenä, Heikki Annanpalo on arvostettu tietokirjailija ja kulttuurivaikuttaja.
SUKUKETJU: Heikki Annanpalo>ääiäiääiäi=Johannes Olai Keckman.

* Ulpu Iivari, s. 1948 Salla. Toimittaja, puoluesihteeri (sd), kansanedustaja (1991-94), europarlamentaarikko (1994-2004), määräaik. valtiosihteeri (2007), viestintäkonsultti.
SUKUKETJU: Ulpu Iivari>iäiiäiiiäi=Johannes Olai Keckman.
LUE LISÄÄ >> www.eduskunta.fi > kansanedustajamatrikkeliWikipedia.

* Maria Kaisa Aula, s. 1962 Tervola. Filosofian lisensiaatti, mediatutkija, kansanedustaja (kesk., 1991-2003), Keskustapuoluen varapuheenjohtaja, pääministerin erityisavustaja (talouspolitiikka), lapsiasiavaltuutettu 2005-2014.
SUKUKETJUT: ( 1 ) ä[Priitta (Pirkko) Aula o.s. Kurvila, kunnallisneuvos]iiääiäiäii=Matti Juhonpoika Kähkönen eli Kousanniemi (Koivun Kähkösten kantaisä). ( 2 ) i[Markku Aula]äääiääiäi=Johannes Olai Keckman.
LUE LISÄÄ >>  www.eduskunta.fi > kansanedustajamatrikkeli ; Wikipedia.

* Lauri Kähkönen, s. 1947 Lieksa. Filosofian kandidaatti, matematiikan vanhempi lehtori, lukionrehtori, kansanedustaja (1999-2011).
LUE LISÄÄ >> Kauko Kuusela: Lauri Kähkönen -artikkeli.
 

Opetusalalla toimineita

* Erkki Henrikki Kähkönen, s. 1922 Kouvola.  Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari, kouluhallituksen toimistopäällikkö (1969-72) ja ylijohtaja (1973-).
LUE LISÄÄ >> Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1974, 447 ja 1982, 468.

* Esko I. Kähkönen, s. 1930 Polvijärvi,  k. 1989 Rovaniemi. Pappi ja kasvatustieteilijä. Teologian tohtori ja Lapin yliopiston kasvatustieteen professori. Tutki muun muassa seuraavia aihepiirejä: kirkko kansan kasvattajana, Lapin katekeettaopetus (aihepiiristä kirja 1988), lestadiolaisuus; sukututkimus: Liperin, Kuusjärven ja Polvijärven Kähköset.
 

Yrittäjiä

* Seppo Aho, s. 1941 Tervola. Rakennusneuvos. Rakennusmestari. Lappilainen keksijä ja tienrakennusyrittäjä  (Sava-Group OY: Kalottikone Oy, Savaterra Oy). Omisti Savatie Oy:n (nykyään Skanska Asfaltti Oy), jolla  tienrakennuskohteita eri puolilla maapalloa. Nykyään Seppo Aho toimii myös hotelli- ja ravintolayrittäjänä.
SUKUKETJU: Seppo Aho>ääiäiäiäii=Matti Juhonpoika Kähkönen.

* Veikko Lesonen, s. 1957 Kemi. Sijoittaja. Konerakennusteknikko. Yrittämisellä "itse oman omaisuutensa luonut" IT-euromiljönääri. JOT-Automation -yrityksen perustaja (Oulu 1987). Head Investin hallituksen puheenjohtaja.

Veikko Lesonen on yksi niistä Pohjois-Suomen legendaarista yrittäjistä, jotka ovat nousseet maailman tietoisuuteen lahjakkuuden, periksiantamattomuuden ja kovan työn tuloksena. Veikko Lesonen syntyi kemiläiseen työläisperheeseen, jolla on juuret Vienan Karjalassa. Perheellä ei ollut varaa kouluttaa lahjakasta poikaa, mutta Veikko-poika sai kuitenkin käydyksi työuransa kannalta erittäin tärkeän opistoasteen teknillisen koulun. Koneenrakennusteknikko-tutkinto ja sen opit ovat olleet Veikko Lesoselle innovaatioiden lähde ja "yrittämisen ensiaskel". Nuorella Veikko Lesosella oli erinomainen liikeidea: hän myi 'myyntimiehenä' yrityksille mitä ne tarvitsivat: tuotantolinjoja ja tuotantoautomatiikkaa, ja tämän jälkeen hän 'tehtailijana' rakensi mitä hänen ostajansa olivat tilanneet. Lesosen JOT-Automation -yrityksessä tehtiin jatkuvasti uusia innovatiivisia ratkaisuja. JOT-yrityksen työntekijät tukivat "työkaveriaan", johtajaansa. Yrityselämään liittyy aina riskejä ja vaikeitakin aikoja, mutta JOT-yrityksellä oli aika ajoin todella vaikeaa. JOT ja Veikko Lesonen kuitenkin onnistuivat. Kun Veikko Lesosen JOT-Automation -yrityksestä tuli Nokian ja muiden elektroniikkayritysjättien strateginen kumppani, ja kun yritys vietiin pörssiin, sen arvo nousi - samalla Lesosesta tuli ympäri maailmaa arvostettu yritysjohtaja. Veikko Lesosesta tuli rikas mies, kun hän myi yli miljardilla markalla yrityksensä, mistä hän maksoi Suomen valtiolle veroja lähes 300 miljoonaa markkaa. Nykyään Veikko Lesonen on sijoittaja. Sijoituskohteina on muun muassa ympäristöteknologia, eli edelleen tekniikka.

SUKUKETJU: Veikko Lesonen>ääiäiiääiäi=Johannes Olai Keckman.
LUE LISÄÄ >> Wikipedia; Skiftesvik, Joni 2007: Kyllä Veikko voi. Veikko Lesosen mukana Venehjärveltä Marbellaan. WSOY.

* Heikki Kähkönen, s. 1891. Viipurilainen kauppias, painin olympiamitalisti (hopeamitali Antwerpenin olympialaisissa v. 1920).
LUE LISÄÄ >> Wikipedia.

* Jooseppi Kähkönen, s. 1891 Liperin Leppälahti, k. 1961 Joensuu. Nuohoojan oppipojasta (1904) nuohoojaksi ja edelleen torikauppiaaksi ja edelleen legendaariseksi joensuulaisen turkisnahkaliikkeen omistajaksi.

Jooseppi Kähkönen toimi vuodesta 1912 alkaen välikauppiaana, jolloin hän hankki turkiksia Vienan Karjalasta; turkikset hän myi edelleen turkisliikkeille. Vuosina 1943-58 Jooseppi Kähkönen omisti oman turkisliikkeen, minkä pitämistä jatkoi hänen poikansa Kalle Kähkönen.
 

Yritysjohtajia

* Heikki Keckman, s. 1935 Viipuri. Ekonomi (Helsingin kauppakorkeakoulu). Toimi Loviisassa isänsä Erkki Keckmanin v. 1950 perustamassa Sanka Oy:ssä aluksi kaupallisena johtajana ja myöhemmin toimitusjohtajana; veli Esko Keckman toimi yrityksen teknillisenä johtajana.. Heikki Keckman omisti ja johti vuosina 1985-1990 Kirjanpitotoimisto MEMO -nimistä tilitoimistoa, jolla oli toimipisteet Loviisassa ja Helsingin Itäkeskuksessa.

* Olavi Kähkönen, s. 1947 Heinävesi. Diplomi-insinööri (Oulun yliopisto). Viimevuosina Olavi Kähkönen on toiminut Haapakosken tehdas Oy:n teknillisenä johtajana, ja syksystä 2008 alkaen Uudenkaupungin Rautavalimo Oy:n kehitysjohtajana. Työurallaan Olavi Kähkönen on toiminut aikaisemmin muun muassa Mikkelin teknillisen oppilaitoksen täydennyskoulutuskeskuksen johtajana, Mikkelin ammattikorkeakoulun aikuiskoulutuskeskuksen johtajana ja eri  EU-projekteissa projektipäällikkönä. Toiminut vapaa-ajallaan useissa eri järjestöissä johtotehtävissä, muun muassa Kähkösten sukuseuran puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. - Heikki Kähkösen (s. 1912) poika.

* Osmo Kähkönen, s. 1946 Heinävesi. Diplomi-insinööri (Tampereen teknillinen yliopisto). Toiminut muun muassa Imatran Voima (IVO) Oy:n suunnitteluinsinöörinä 1971-1976, Keravan kaupungin sähkölaitoksen toimitusjohtajana 1976-1992, Keravan Energia Oy:n ja sen sisaryritysten toimitusjohtajana 1992-2007. Työuransa aikana Osmo Kähkönen on toiminut myös lukuisissa asiantuntijatehtävissä konsulttina eri puolilla maailmaa (Bangladeshissa, Saudi-Arabiassa, Egyptissä, Mosambikissa ja Indonesiassa) sekä eri yritysten hallituksissa ja hallintoneuvostoissa puheenjohtajana ja/tai jäsenenä. -Heikki Kähkösen (s. 1912) poika.

* Ilkka Köngäs, s. 1957 Tervola. Fysioterapeutti. Tanssipedagogi, joka tuli maan-/maailmankuuluksi Tanssiteatteri Rimpparemmi ry:n toiminnanjohtajana. Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi on Skandinavian ensimmäinen valtiollisesti tunnustettu ammattikansantanssiyhtye. Rimpparemmi on esiintynyt eri puolilla maailmaa.
SUKUKETJU: i[=Erkki Köngäs, agrologi, opettaja, kunnallisneuvos]iäiääiäiäii=Matti Juhonpoika Kähkönen.
 

Urheilualalla

* Päivi Alafrantti, s. 1964 Tervola. Erikoisfysioterapeutti.  Keihäänheittäjä. EM-kultamitali 1990, vuoden urheilija 1990, Suomen mestari (naisten keihäs 1989 ja 1993).
SUKUKETJU: iäiiääiäiäii=Matti Juhonpoika Kähkönen.
LUE LISÄÄ >> Wikipedia.

* Ville Kähkönen, s. 1984 Rovaniemi. Rovaniemeläinen yhdistetyn (mäki-hiihto) lupaus, joka nousi Suomen kärkikymmenikköön. Alkuaan lahjakas jalkapalloilija, joka oli nuoruudessaan jalkapallon maajoukkueringissä. Valittiin huippuyksilötuelle nimettyyn yhdistetyn olympiaurheilijaryhmään 2007-2008.
LUE LISÄÄ >> Wikipedia.

* Jonne Kähkönen, ampumahiihdon valmentaja.
 

Kirjailijoita

* Anna-Leena Härkönen, s. 1965 Liminka, julkaisi esikoisromaaninsa "Häräntappoase" vain 17-vuotiaana vuonna 1984. Kirja sai J.H. Erkon palkinnon. Työskennellyt muun muassa kirjailijana (Otava), näyttelijänä, käsikirjoittajana ja kolumnistina. 

Palkintoja: Telvis-kunniakirja, J.H. Erkon palkinto 1984, Kiitos kirjasta -mitali 1985, Oulun läänin taidepalkinto 1985, Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinto 1991, 1994 ja 1998. Helsingin seudun mielenterveysseuran tunnustuspalkinto 2005.

Anna-Leena Härkönen on tullut tunnetuksi "kipeiden aiheiden" käsittelijänä: seksuaalisuus, lapsuuden kahleet sekä äidin ja tyttären suhde, synnytyksen jälkeinen masennus, läheisen kuolema sekä sen herättämät tunteet. Jokainen kirja on ilmestyessään herättänyt huomiota ja laukaissut käyntiin keskusteluja:  Häräntappoase (1984), Akvaariorakkautta (1990), Avoimien ovien päivä (1998), Heikosti positiivinen (2001), Loppuunkäsitelty (2005), Ei kiitos (2008).

Anna-Leena Härkönen on myös käsikirjoittanut näytelmiä, TV-sarjoja ja elokuvia. Vuoroin vieraissa (1996) -televisiosarjan hän kirjoitti yhdessä Pekka Milonoffin kanssa. Sarjaa on esitetty kesällä 2008.

SUKUKETJU: ääiäiiäii=Johannes Olai Keckman
LUE LISÄÄ: www.otava.fi/kirjailijat

* Sirpa Kähkönen, s. 1964 Kuopio. Opiskellut kirjallisuustiedettä ja historiaa Tampereen ja Helsingin yliopistossa. Työskennellyt kustannustoimittajana Kustannusosakeyhtiö Otavassa. Nykyisin on itsenäinen toimittaja, kääntäjä ja kirjailija.

Palkintoja: kirjallisuuden valtionpalkinto 1992, Savonia-palkinto 1999, Finlandia-ehdokas 2007, Kiitos kirjasta -mitali 2008.

Sirpa Kähkösen kirjailijaura alkoi esikoisteoksesta Kuu taskussa (1991). Se oli nuortenkirja, kuten myös seuraava Lukittu lähde (1994). Kuu taskussa -romaani sai kirjallisuuden valtionpalkinnon. Historiallisten romaanien Kuopio-sarja alkoi vuonna 1998 ilmestyneellä Mustat morsiamet, mikä sai Kuopion kaupungin myöntämän Savonia-palkinnon. Romaanissa eletään 1920- ja 1930-lukua ja seurataan Savon takamailta Kuopioon palvelustytöksi tulevan Annan aikuistumista ja avioliittoa. Seuraavassa romaanissa Rautayöt (2002) ollaan talvisodan jälkeisessä kesässä 1940. Romaanisarjan kolmannessa osassa Jään ja tulen kevät (2004) paneudutaan välirauhan aikaan. Romaanissa sisältökuvaus laajenee perhe- ja sukukuvauksesta suuremman uhteisön kuvaukseksi. Vuonna 2007 ilmestynyt Lakanasiivet - yhden vuorokauden mikrohistoriakuvaus sota-ajan Kuopiosta - jatkaa tarkkaa yhteisökuvausta.

Vuonna 2007 ilmestyi myös Jaana Iso-Markun ja Sirpa Kähkösen yhteistyönä kirjoitettu juhlakirja Valoa ja varjoa - 90 kuvaa Suomesta.  Juhlakirja kuvaa 90 muistoja herättävää tapahtumaa ja tarinaa 90-vuotiaasta Suomesta. 

sininen pallukka Sirpa Kähkönen on taitava kielenkäyttäjä, joka kuvaa romaaneissaan taiturimaisesti arkisia asioita ja yksityisten ihmisten huolia ja erilaisia hankkeita. Keskushenkilöitä on useita, ja he ovat eri yhteiskuntaluokista. Juoni on kiinnitetty historian tapahtumaan. Kuvaus on mikrohistoriaa.

sininen pallukka "Lakanasiivet" tavoitteli vuoden 2007 Finlandia-kirjallisuuspalkintoa. Sirpa Kähkösen "Lakanasiivet" - ihmisiä sodan jaloissa -romaani sai useilta johtavilta kriitikoiltamme erinomaisen arvosanan. Oululainen eläkkeellä oleva kulttuuritoimittaja valitsi kuitenkin syksyllä 2007 Finlandia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi toisen kirjan - omilla lukemisperusteillaan. 

Puoli vuotta myöhemmin, toukokuussa 2008, kirjakauppojen ja kirjastojen ammattilaiset (Kirjakauppaliitto ry, Libro ry ja Suomen kirjastoseura) valitsivat (Kiitos kirjasta) vuoden 2007 kaunokirjalliseksi kirjaksi "Lakanasiivet".

LUE LISÄÄ >> www.otava.fi/kirjailijatWikipedia.
 

Taiteilijoita

* Hanna Kyllikki (Kylli) Köngäs, s. 1962 Tervola. Näyttelijä, teatteritaiteen maisteri (Tampereen yliopisto). Toiminut aikaisemmin näyttelijänä Etelä-Suomessa ja elokuvissa. Nykyisin toimii näyttelijänä Rovaniemen Teatteri-Lapin Alueteatterissa Rovaniemellä. Toiminut myös teatteriohjaajana.
SUKUKETJU: i[Erkki Köngäs]iäiääiäiäii=Matti Juhonpoika Kähkönen.

* Markku Köngäs, s. 1958 Tervola. Näyttelijä, teatteritaiteen maisteri (Tampereen yliopisto). Toimii nykyisin näyttelijänä Rovaniemen Teatteri - Lapin Alueteatterissa Rovaniemellä. Toiminut myös teatteriohjaajana.
SUKUKETJU: i[Erkki Köngäs]iäiääiäiäii=Matti Juhonpoika Kähkönen.

* Riikka Latva-Somppi.   Taiteen maisteri (Taideteollinen korkeakoulu). Lasimuotoilija. Toiminut itsenäisenä muotoilijana (1997 alkaen) ja sivutoimisena tuntiopettajana Taideteollisessa korkeakoulussa (1994 alkaen). Kähkönen-pinssin suunnittelija.
LUE LISÄÄ >> Riikka Latva-Somppi
 

Muusikkoja ja laulajia

* Antti Hulkko, s. 1962 Pelkosenniemi. Andy McCoy, maailmankuulu popmuusikko. Hanoi Rocks -yhtyeen perustajajäsenet (1979) ja keulahahmot ovat Michael Monroe ja Andy McCoy. Hanoi Rocks albumit: 1981 (Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks), 1982 (Oriental Beat), 1982 (Self Desttruction Blues), 1983 (Back To The Mystery City), 1984 (All Those Waisted Years, live), 1984 (Two Steps from the Move, 1985 (Rock & Roll Divorce, live), 2001 (Twelve Shots on the Rocks, 2005 (Another Hostile Takeover), 2008 kokoelma-albumi. 

Hanoi Rocks -yhtye hajosi 1985, mutta Monroe ja McCoy kokosivat Hanoi Rocksin uudestaan vuonna 2001. -Yhtye lopetti toimintansa keväällä 2009 Japanin ja Helsingin Tavastia keikkojensa jälkeen. 

Andy McCoy -patsas paljastettiin Antti Hulkon synnyinpitäjässä Pelkosenniemellä 2009. 
SUKUKETJU: Antti Hulkko>iiäiiäiäiäi=Johannes Olai Keckman.
LUE LISÄÄ >> Wikipedia.

* Tomi Putaansuu - Mr. Lordi, s. 1974 Rovaniemi. Medianomi, muusikko, Euroviisuvoittaja 2006. Tomi Putaansuun lapsuuden kaverin, Pete Riskin, äiti rupesi Tomia jo tämän lapsuusvuosina kutsumaan Lordiksi - nahkaa ja niittejä rakastavaksi pojaksi. Lordi putkahti julkisuuteen 2002. "Would you love a Monsterman" nousi listaykköseksi ja myi kultaa. Ensimmäinen albumi "Get Heavy" sai 2003 Emma-palkinnon. "The Monsterican Dream"  ilmestyi 2004, "The Monster Show" 2005 ja "Arockalypse" 2006. Samana vuonna, 2006, ilmestyi helmikuussa "Hard Rock Hallelujah"-euroviisuvoittaja. "Lordi"-elokuvan ensi-ilta oli helmikuussa 2008. Sitä ennen elokuvan soundtrack-kappale "Beast Loose In Paradise" 24.12.2007. Neljäs musiikkialbumi "Deadache" ilmestyi lokakuussa 2008. Samanaikaisesti, 29.10.2008, ilmestyi kolmas Lordi-sarjakuvaosa "Verensininen". Aikaisemmissa Lordi-sarjakuvissa "Alkuperä" ja "Verenjano" on esitelty Lordi-bändissä soittavien hirviöiden historia.

LUE LISÄÄ >> Kuka kukin on 2007 (Aikalaiskirja);  Wikipedia ; Lappalainen, Seija 2007: Maskin alta löytyy nöyrä mies. Pohjolan Sanomat 17.12.2007, 9.
 


  

Kähkösistä kertovia sukukirjoja

Pulli, Heljä & Piilahti, Kari-Matti (toim.)1994: Kähkösten Juuria. Kähkösiä 1500- ja 1600-lukujen Suomessa. Kähkösten sukuseura. Painatuskeskus.  -Kirjan painos on loppuunmyyty.
Kirjan sukututkijat:  Kari-Matti Piilahti ja Heljä Pulli.
Artikkelikirjoittajat:  Aulis Rytkönen ja Pentti J. Voipio.
* Sukukirja keskittyy Kähkönen-nimen pohdintaan sekä 1500- ja 1600-lukujen Kähkönen-nimisten henkilöiden esiintymiseen eri paikkakunnilla, mm. oikeuden pöytäkirjoissa.

Piilahti, Kari-Matti & Kähkönen, Tapio (toim.) 2002 : Kähkösiä Laatokan Karjalassa 1600-luvulta noin vuoteen 1940. Kähkösten sukuseura. Forssan kirjapaino. Hinta: 45 € + postiennakkomaksu. -Kirjan tilauksen voi tehdä sukuseuran nettisivulta.
* Sukukirja keskittyy Laatokan Kähkösten Kaukolan-Hiitolan sukuhaaran ja Parikkalan Petteri Kähkösestä lähteneen sukuhaaran tutkimiseen. Kirjassa tulee esille lähinnä luterilaiset sukuhaarat sekä Kaukola-Hiitolan ja Parikkalan Kähkösiin liittyvät suvut.

Kähkönen, Esko I. (toim) 1985: Kähkösiä: Erään tavallisen pohjoiskarjalaisen suvun
elämää. Omakustanne.
* Sukututkimus käsittelee Liperi-Kuusjärvi-Polvijärvi -alueen  Kähkösiä.

Voipio, Pentti 1994: Kekkoset Suomen asuttajina: Erään suomalaisen talonpoikaissuvun kartoitusta. Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 47. Pieksämäki.
* Kirjassa käsitellään Kekkos-suvun asuinalueita ja vaiheita, ja myös Kähkös-sukua ja sen vaiheita.

Kähkönen, Heikki & Marja-Liisa 1990: Törölän Kähkösen suvun vaiheita. Moniste.

Kähkönen, Raimo 2004: Keckman-sukuja. Kuopio. Omakustanne.

Järvinen, Matti 2005: Pohjois-Suomen Kähkösiä ja Keckmaneja. Kähkösiä ja Keckmaneja 1600-luvulta nykyaikaan. 589 s. Ykkös-Offset Oy. Vaasa.
* Laaja Pohjois-Suomen Kähkösiä, Keckmaneja, Granrotheja et al. sukuja käsittelevä sukututkimus. Kovakantisessa, lankasidotussa 590-sivuisessa teoksessa on kaikkiaan 2354 perhetaulua. Sukutauluissa esitellään muun muassa Tervolan eri Kähköset, Paltamon Kähköset sekä Paltamon Kähkösistä alkunsa saaneita Keckmaneja, mm. Pudasjärven Keckman-sukua ja Kauhavan Keckman-sukua.

* Teokseen sisältyy Kauko Kuuselan artikkelit:
   *** Kähkös-suku Suomen historian eri vaiheissa
   *** Etu- ja sukunimien vaiheita
   *** Nimiavain.
* Painos on loppuunmyyty.

Kuusela, Kauko 2005: Rääkkylän Kähkösiä ollaan. Osa 1. Varpasalon Joseph Kähkösen ja kolmen Carl Kähkösen sukupolviketjun jälkeläisiä 1700-luvulta 2000-luvulle.
* Omakustanne. Sukukirja, moniste, 62 sivua. Kohteena Joseph Kähkösen kuudesta lapsesta vanhimman, Carl Kähkösen s. 1723, jälkipolvitarkastelua sukupolviketjuna. Sukukirjassa on sukutaulujen lisäksi artikkeleita sukututkimukseen linkittyviltä eri aloilta ja aiheista. -Esittelin materiaalia Rääkkylän Kähkösten sukutapaamisessa 2005. Tein monisteen esimerkiksi siitä, mitä ja minkälaista materiaalia aikanaan julkaistava "varsinainen kirja" sisältää.
* Vain muutaman kappaleen painos lähisukulaisille. Painos on loppunut.

Kuusela, Kauko 2009: Rääkkylän Kähkösiä. Osa 2. Kähkös-suvun "aihkimännyn" Heikki Kähkösen *7.12.1912 ja hänen sisaruksiensa esipolvi * jälkipolvi. 119 s. Kopijyvä. Jyväskylä.
* Kirja julkaistu joulukuussa 2009.
* Kirja Heikki Kähkösen sukuhaaran käytössä.

Järvinen, Matti 2011: Pohjois-Suomen Kähkösiä ja Keckmaneja 2. Olli Kähkönen Paltamon Kiehimänsuusta ja hänen jälkeläisiään 15 sukupolvea 1600-luvulta 2000-luvulle. 737 s. Kopijyvä. Jyväskylä.

 * Teokseen sisältyy Kauko Kuuselan artikkelit:
    *** Kähkös-suku Suomen historian eri vaiheissa, kirjassa sivut 11-26
    *** Etu- ja sukunimien vaiheita, s. 27-28
    *** Nimiavain yleisimmistä etunimimuodoista, s. 29-30
    *** Vanhoissa asiakirjalähteissä esiintyvät Kähkönen/Keckman -nimimuodot.  Kekkonen vai Kähkönen.
* Painos on loppuunmyyty.

Kähkönen, Tapio 2011: Kähköset Kuhmon asuttajina. Kähkösten sukuseura.

Muuta kirjallisuutta, missä mm. tietoja Kähkösistä ja Keckmaneista

Halila, Aimo 1954: Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi 1721-1775. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia V osa. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitto ja Lapin maakuntaliitto. Kirjapaino Oy Kaleva. Oulu.

Keränen, Jorma 1986: Kainuun historia I. Uudisraivauksen ja rajasotien kausi. Kainuun Sanomien kirjapaino Oy. Kajaani.

Kojonen, Eero 1971: Sursillin suku. Espoo.

Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Tietoja nykypolven suomalaisista. Otava. Keuruu.

Kuhmolaisjuuriset kantatilat. Kantatilojen esiselvitystyö. Eskil Piira -sukuseura 2007.

Lähteenmäki, Eija 2002: Ruotsin suomalaismetsien synty. Savolainen liikkuvuus vanhemmalla Vaasa-kaudella. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) ry. Helsinki

Luukko, Armas 1954: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin keskiaika sekä 1500-luku. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitto ja Lapin maakuntaliitto. Oy Liiton kirjapaino. Oulu.

Mikkonen, Pirjo & Paikkala, Sirkka 2000: Sukunimet. Otava. Keuruu.

Pirinen, Kauko 1988: Savon historia I. Savon keskiaika. Savon Sanomain Kirjapaino Oy. Kuopio.

Pirinen, Kauko 1982: Savon historia II:1. Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534-1617. Kustannuskiila Oy. Pieksämäki.

Poppius, Liisa 1957: Juvan historia.

Räisänen, Tauno 1962: Esivanhempiemme varhaisia vaiheita. Teoksessa Pohjois-Savo: Maakuntalukemisto. Pohjois-Savon maakuntaliitto. Kirjapaino Oy Savo. Kuopio.

Saloheimo, Veijo 1971: Pohjois-Karjalan asutusmuodot 1600-luvulla. Joensuun korkeakoulun julkaisuja, sarja A nro 2. Joensuu.

Saloheimo, Veijo 1976: Pohjois-Karjalan historia II. 1617-1721. Joensuun korkeakoulun julkaisuja, A:6. Joensuu.

Saloheimo, Veijo 1990: Savon historia II:2. Savo suurvallan valjaissa 1617-1721. Savon säätiö. Kustannuskiila Oy. Gummerus. Jyväskylä.

Vahtola, Jouko 1980: Tornionjoki- ja Kemijokilaakson asutuksen synty: nimistötieteellinen ja historiallinen tutkimus. Rovaniemi.

Vahtola, Jouko, Satokangas, Reija & Itkonen, Martti 1997: Keminmaan historia. Keminmaan kunta ja Keminmaan seurakunta. Gummerus. Jyväskylä.

Virrankoski, Pentti 1973: Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi 1600-luvulla. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia III. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitto ja Lapin maakuntaliitto. Oy Liiton Kirjapaino. Oulu.


Kähkönen Keckman  -pinssi

Kähkönen- ja Keckman-sukuun kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus ostaa Kähkösten sukuseuran sukukokouksissa sekä "nettikaupasta" kesällä 2004 valmistunut Kähkönen-pinssi.

Muotoilija, taiteen maisteri  Riikka Latva-Somppi  esisuunnitteli Kähkös-pinssin 2000-luvun alussa. Alkuvuodesta 2004 tapahtuneen jatkosuunnittelun jälkeen Pinssiset Oy teki sukuseuran hallituksen käsittelyn jälkeen kesällä 2004 pinssin, minkä lähtökohtana oli 1500-1600-luvun vaihteessa eläneen talollisen Matz Kähkoin -puumerkki Juvan voudintileissä olevassa sotilasasiakirjassa vuodelta 1607.
* Tietoa Kähkös-pinssistä löytyy myös Kähkösten sukuseuran kotisivulta: www.kahkonen.info > Sukuseura > Myyntituotteet.

Kähkönen-pinssin hinta on sukukokouksissa: 3,50 eur/kpl.  Muulloin eli sukukokousten välissä pinssin myyntihinta on hieman kalliimpi:  5,00 eur/kpl + postitus- ym. kulut.


Linkkejä

Kähkösten Sukuseura ry  >  Linkkejä
Rääkkylän Kähköset. Joseph Kähkösen suku
Kauko Kuusela: Sukututkimus.  Internetpolku sukututkimukseen
    Nettiartikkeliini sisältyy paljon sukututkimustietoutta sekä vinkkejä ja linkkejä.


Sivun ylälaitaan