Etusivu

Omat kissani

Kasvattajasta

Pentueet -> Kasvatit

Katinhännän kasvatus

Pentuinfoa

Uutisia

Kissalinkkejä

Muut harrastukseni


Katinhännän kasvatteja: Kansalliskissa-pentu


Ensimmäistä kertaa kasvatusurallani sain yhdistää 2 omaa kissaani. Vanhemmat: Pikku-Piun Ihana Ilona (sinitiikeri naaras) x IC Katinhännän Time Detective Steel (mustasavu uros) eli oma kasvattini "Teräs". Tiesin odottaa kolmea pentua koska olimme käyneet ultrassa. Ilonan synnytyksen piti olla heinäkuun puolivälissä mutta mitään ei kuulunut, odoteltiin... Lopulta oli jo päivä 69 astutuksen jälkeen, kukaan emoistani tai sijoituskissoistanikaan ei ole venyttänyt synnytystä näin pitkälle. Lääkärissä käytiin ja luulin että jo leikataan mutta pentujen sydänäänet oli ok joten mentiin vielä kotiin odottamaan. Lääkärilläkäynti ja siellä ultraus varmaan auttoivat ja synnytys käynnistyikin joitakin tunteja tämän jälkeen. Pennut syntyivät siis 19.7. mutta lopulta vain yksi on ollut elinkelpoinen ja kunnossa. Yksi pentu syntyi valmiiksi kuolleena ja kaksi elossa mutta niistä toisella oli sisäisiä kehityshäiriöitä eikä se voinut niiden vuoksi elää pitkään, reilussa kahdessa vuorokaudessa se hiipui pois. Surkeaa mutta onneksi yksi pentu on ollut koko ajan hyvässä kunnossa ja yksin maitobaarin asiakkaana onkin kasvanut hurjaa tahtia; se oli 3 viikon ikäisenä jo lähes 500g painoinen! Pentu on reipas ja nätti ruskeatiikeri tyttö ja koska on ainoa pentu ja ainoa tuosta yhdistelmästä, en ihan pelkäksi lemmikiksi sitä haluaisi antaa. Haussa siis sijoituskoti tai sopimus siitä että sillä saisi tehdä yhdet pennut. Luovutusiässä Kielo on 13-viikkoisena lokakuussa, eli nyt on jo, saanut viikko sitten toisen rokotuksen (20.10.). Todella ihana pentu! <3



Pentueen isä: Pikku-Piun Gandalf Grey (sinitiikeri) ja
emo: Kassilan Rakkauslapsi (hopeatäplikäs)
.

Nimiteemaksi tuli Kansalliskissa.

Pentueen sukutaulu


Katinhännän Kielo Kanteletar

eli Kielo, ruskeatiikeri naaras (EUR n 23). Kielo jäi kotiin emonsa ja isänsä kaveriksi, kunnon perhe koossa.


Ilona ja ainoa pentu Kielo-Kanteletar 2 viikon ikäisenä Ruskeatiikeri tyttö Kielo 2 viikkoisena, kuva1 Kielo-tyttönen 2 viikkoisena, kuva2 Kielo 2 viikkoa, kuva3

Ilona ja Kielo 2,5 viikon ikäisenä Kielo 2,5 viikkoa, kuva1 Kielo 2,5 viikkoa, kuva2 Kielo 3 viikkoa, kuva1 Kielo 3 viikkoa, kuva2 Kielo 3 viikkoa, kuva3 Kielo 5 viikkoa Ilona ja Kielo 5 viikon ikäisenä Kielo n. 7 viikkoa Ilona ja Kielo n. 7 viikon ikäisenä Ilona ja Kielo 7,5 viikon ikäisenä Ilona ja Kielo n. 8 viikon ikäisenä Kielo n. 8 viikkoa Kielo 9,5 viikkoa Kielo 10 viikkoa, kuva1 Kielo 10 viikkoa, kuva2 Kielo 10 viikkoa, kuva3 Kielo 10 viikkoa, kuva4 Kielo 10 viikkoa, kuva5 Kielo 10 viikkoa, kuva6 Kielo Kielo Kielo & toinen pentue sen syntymäpäivänä