Viimeiset käytössä olleet quootit Äänitiedostoja Jouluquootit Käytöstä poistuneet


vuoden 2003 Teinitalo:

Aikaisemmilla ohjelman uusiutumiskerroilla kulloinkin käytettävissä ollut kanava- ja ohjelmapuffien valikoima uusiutui monilta osin, jotta uusi ohjelmapaikka sai huomionsa myös quooteissa. Täysin uuden ohjelmaformaatin aloitettua tammikuussa 2003 puffeja ei enää käytetty osana jaksorakennetta. Syy tähän oli ohjelmasuunnittelullinen tai ohjelma-ajan supistumisessa puoleen aikaisemmasta. Oli mahdollista, että K.e.p.-perinteen jatkajaksi perustettuun uuteen ohjelmaan oli jossain vaiheessa tarkoitus liittää aikaisemman tyylisiä ohjelman sisällä esitettäviä mainospaloja. Nyt käsittääkseni ainoa entisten kaltainen mainos koski teinarilaisten omaa nettisivuprojektia samansisältöisenä Tarjan ja Ollin omilla persoonillaan esittämänä:

[Tarja Loponen/Olavi Granström] Muun muassa mun menneisyyteen pääset tutustumaan taidokkaasti toteutetuilla Teinitalo-kotisivuilla osoitteessa www.teinitalo.com. Teinitalo - kaiken ikäisille nuorille.

Tämän lisäksi ohjelman markkinoinnissa käytettiin ainakin yhtä ohjelman lähetysajan ulkopuolista mainosta, joka on sisällöltään suunniteltu esitettäväksi ainoastaan YLEQ-kanavalla. Q:n tarjontaa pystyin seuraamaan vain ajoittain netin kautta, ja onnistuin kuulemaan tämän mainoksen livenä vain kertaalleen:

[Olavi Granström] Teinitalon takia me ollaan Lefan kanssa siirretty saunavuoroakin ensin tuntia myöhemmäksi ja nyt tuntia aikaisemmaksi, koska sellaista seiskytluvun ilotulitusta harvoin kuulee.

[Lefa] Liity sinäkin Teinitalo-fanclubiin YLEQ:n kanavalla vaikka joka ikinen perjantai-ilta kello 18.03 alkaen.

[Minna Virtanen] Teinitalo, seiskytluvun jytäävän nuorison kohtaamispaikka. Tartu lahkeeseen!


kevätkauden 2002 uudet:

[Tarja Loponen] "Jos ja kun työntekijät vain omalla ahkeruudellaan antavat aihetta, niin se on enää ajan kysymys milloin tyttöjen vessaan asennetaan ne valot" selosti kanavan operatiivisen osaston esimies, jo seiskytluvulla Lepaan emäntäkoulun niin sanotulla Yölinjalla opiskellut Pauli. "Hitto, mun tukka on kuin viidakko, ei niin tihee mut yhtä paljon eläimiä!" manasi aina yhtä armottomasti itseään ruotiva Tero. "Joo, mut se sopii sulle kuin satula lehmälle tai korvat käärmeelle" lohdutti Jackie ryhtyessään rustaamaan taas kerran uutta ohjelmakaaviota. "Lauantai-illat on onneks paketissa, kiitos Koe-eläinpuiston. Mut entäs nää muut ohjelmapaikat?" vanha kanavajohtaja pohti itsekseen edes odottamatta vastausta. Pauli oli jo keskittynyt kuuntelemaan kyseistä ohjelmaa Teron taas hoilatessa täysillä mukana vanhaa tsipaletta Juokse sinä humma sillä moottoritie on kuuma. Radiomafian Koe-eläinpuisto -ohjelman sunnuntai-illan uusintaan oli aikaa jäljellä enää vain noin vuorokausi. (20.4.2002)

*****

[Kaija Hovakka] Hovakan Kaija tässä hei! Sitä kun malttaa olla miehelleen kiltti ja antaa armon käydä oikeudesta et se saa Eeki rauhassa kerrankin kuunnella Radiomafian Koe-eläinpuisto -ohjelmaa ja vasta sen jälkeen jöpötellään, niin se on kuin panis rahaa pankkiin. Kun ennen se kysäs ku ohimennen et saaks vähän raapustella, niin nythän se rehvastellen astelee alushoususillaan jo alkuillasta ja oikein uhittelee et tänä iltana pannaankin oikein pitkäveto.

[Gösta] Koe-eläinpuisto -ohjelma lauantai-iltojen iloksi, ja se tärkeä uusinta aina sunnuntaisin iltakymmeneltä. (20.4.2002)

*****

[Olavi Granström] Vai miten pitäisi suhtautua jos oletetaan, että housuissa onkin tavallista muhkeampi peliväline. Tosin tämänkaltaiset havainnot herättävät naisystävässä usein piilevät taiteelliset kyvyt esimerkiksi taidevalokuvauksen alalla ja onpa tullut jo jokunen luontodokumenttikin taltioitua videonauhalle Koe-eläinpuisto -ohjelmaa kuunnellessa siinä samalla kun itse polkee kuin tulpatonta mopoa.

[Gösta Sundqvist] Kuka vielä kehtaa väittää ettei Koe-eläinpuisto -ohjelmassa lueta kuuntelijoiden lähettämiä kirjeitä ääneen ja tää on sieltä kilteimmästä päästä.

[Olavi] Silitin kissaa ja annoin käärmeen liukua koloa kohti samalla kun kirahvini kurkotteli kaulaansa ja Päivin vartalo vatkasi vinhasti ja takamus pyöri kuin pieru nahkahousuissa.

[Gösta] Kirjoita kokemuksistasi osoitteella Radiomafia, Koe-eläinpuisto, PL 17 00024 Yleisradio. Ja parhaat kirjoitukset palkitaan!

[Olavi] Eikä sekään vielä mitään, mut kun jätkä oli ruma kuin venäläisen pommikoneen rahastaja ja niin kiero että piti pipokin ruuvata päähän, niin sitä ei Markku enää antanut mulle anteeks. (20.4.2002)


syksyn 2001 promootiopala:

[Tarja Loponen] "Voi hitsipimpeli, kun joku ottais mut kerran niinku ihan tosissaan" huokaili hauskan miehen maineestaan huolestunut ilmaviulun Suomen Mestari ja Radiomafian työllistämisohjelman toteutuksesta vastaava Pauli. "Arvaa mitä? Mä pystyn nuolasemaan kielellä mun omaa otsaa" riemuitsi rajun rock-menneisyytensä muilta hyvin salannut Tero. "Pojat, mä olisin kanavan tilanteesta vähintäänkin huolissani, mikäli ei Gösta joukkoineen jaksaisi yllättää iloisesti viikosta toiseen K.e.p.-ohjelmallaan. Siinä on sitä menemisen meininkiä!" mietti vuosilomaltaan vielä entistäkin väsyneempänä töihin palannut kanavapäällikkö Jackie.

[Olavi Granström] Radiomafian ykköstykki ystävineen äänessä aina lauantai-iltaisin kello 20 reikä-reikä. Ja Koe-eläinpuiston komeat uusinnat sunnuntaisin iltakymmeneltä, vain valveutuneille! (8.9.2001)


27.1.2001 ohjelma siirtyi takaisin sunnuntailta lauantaille, mutta eri ajankohtaan kuin aikaisemmin ja Gösta taisikin jo väsyä tekemään taas uusia kanavapuffeja... :

[Tarja Loponen] Ja viikon kuuntelijakysymys kuuluu: Minä päivänä ja mihinköhän kellonaikaan Radiomafian Koe-eläinpuisto -ohjelma tällä viikolla lähetetään? Vastaus:

[Olavi Granström] Lauantaina kello 20:sta kello 22:een ja uusinta sunnuntaina kello 22.00 alkaen. (27.1.2001)


[Olavi Granström] Kurkistaessani ampuma-aukosta sisään hunajapurkkiin tunsin kuinka ilokalikkani kovettui ja orkkukeppi ojossa ryhdyin lähemmin tutkimaan jouhimertaa kuin uroshuora tai horokolli. Temmi taisteluasennossa näppäilin kimmakaverin karvahaitarista kipakat polkat, jonka jälkeen suoritimme niin sanotun kuivapesun ja rasvahuuhtelun useampaan kertaan. Lepuutin lertsikkaa revanderin eli rönttösen päällä ja kohta saivat naavapallit taas sellaista kyytiä ettei paremmasta väliä!

[Gösta] Kirjoita ja kerro kuinka Koe-eläinpuisto -ohjelma on vaikuttanut sinun elämääsi, osoitteeseen Radiomafia, Koe-eläinpuisto, PL 17 00024 Yleisradio. Siis: Radiomafia, Koe-eläinpuisto, PL 17 00024 Yleisradio.

[Kulli-Olli] Ohjelmaanne kuunnellessa sujuu se patjatanssikin paljon paremmin ja vähän kokeneempikin majavanpamputtaja saa uusia ideoita vaikka emännällä olisi kukinta-aika eli rättärit ja happy days.

VERSIO 2: [Kulli-Olli] Tirkistäessäni riemureijästä peremmälle konehuoneeseen tunsin kuinka telttakeppini kohosi ja paimensauva pystyssä ryhdyin lähemmin tutkimaan tavaraa kuin sarvijaakko tai sähköjänis. Sapeli sojossa pumppasin petipartnerin penaalista lemmenliisterit, jonka jälkeen suoritimme ns. syväporauksen ja elimensiirron useampaan kertaan. Riiputin mutteria murmelipesän eli karvakukkulan reunalla ja jo kohta saivat kantokassit taas sellaista satikutia ettei paremmasta väliä!

[Gösta] Kirjoita ja kerro kuinka Koe-eläinpuisto -ohjelma on vaikuttanut sinun elämääsi osoitteella Radiomafia, Koe-eläinpuisto, PL 17 00024 Yleisradio.

[Kulli-Olli] Ohjelmaanne kuunnellessa sujuu se seksiakrobatiakin paljon paremmin ja vähän kokeneempikin kissankaataja saa uusia ideoita vaikka hellunflotkolla olisi lappu luukulla eli rättiviikko ja Japanin lippu pikkupöksyissä.

Btw tuon äskeisen ilmaisun "Japanin lippu pikkupöksyissä" Gösta saattoi bongata keväällä 1998 Naganon talviolympialaisten aikaan ainakin Ruotsissa käytetystä tuolloin vast'ikään markkinoille tulleen valmistajan feminine hygiene -tuotteen lehti-ilmoituksessa käytetystä teemasta. Melko pian kampanja vedettiin pois Nipponin poikien esitettyä kunnioittavan vastalauseensa... eivät halunneet nähdä kansallista tunnustaan käytettävän tuolla tavalla.

VERSIO 3: [talonmiehenrouva Senja Korpela, ensin luulin äänen kuuluvan merikapteeni Monika Aaltoselle, vertaa itse...] Tarratessani kesäheilan haarakairaan kaksin käsin kiinni tunsin kuinka karvamokeroni kostui ja lettulaari litimärkänä ryhdyin lähemmin tutkimaan taikasauvaa kuin liippanahka tai tussunkantoteline. Hylsy hollilla ja häppärit törröllään töräytin heppiheikin nahkatrumpetista sähäkät sävelmät, jonka jälkeen suoritimme ns. aamujumpan ja iltavoimistelun useampaan kertaan. Levitin mesimättään kerranlaukeavan eli käyrävartisen ympärille ja jo kohta saivat pyrstönpuolikkaat taas aikamoista haipakkaa!

[Tarja Loponen] Kirjoita ja kerro kuinka Koe-eläinpuisto -ohjelma on vaikuttanut sinun elämääsi osoitteella Radiomafia, Koe-eläinpuisto, PL 17 00024 Yleisradio.

[Senja Korpela] Ohjelmaanne kuunnellessa sujuu se siemenriihen rynkytyskin paljon paremmin ja vähän kokeneempikin läähättäjä saa uusia ideoita vaikka himoheikillä olisi reisiharjat eli poskiparta ja pulisongit.

VERSIO 4: [Olavi Granström] Silmäillessäni syvemmälle kutuonkaloon tunsin kuinka lederflöjtini kangistui ja synnin siima suorana syvennyin testaamaan pörröistä pesää kuin kiimapetteri tai turboruisku. Kellit kipinöiden heruttelin humppatukan liisterilokerosta kostean kelin voiteet, jonka jälkeen toimitimme niin sanotun vatsanahkan venyttämisen ja vierihoidon vielä lukemattomia kertoja. Huilasin hemputusvärkki hellänä mahlakainalon kupeessa, mutta jo pian pääsimme patongin kanssa mukaan taas entistä kiihkeämpiin kaksintaisteluihin.

[Gösta] Kirjoita ja kerro kuinka Koe-eläinpuisto -ohjelma on vaikuttanut sinun ystäviesi elämään osoitteella: Radiomafia, Koe-eläinpuisto, PL 17 00024 Yleisradio.

[Olli] Seikkailujanne seuratessa onnistuvat kunnon orgiatkin huomattavasti hilpeämmin, ja jopa kaiken omin silmin nähnyt heterojuntti tietää tulleensa tyydytetyksi, vaikka mammalla olisi haarukka hillossa eli hullut päivät ja veren luovutus. (8.9.2001)


Ollin suusta kuultu tämä olisi Kodittomat koirat -euroviisuiskelmä, ensiesitys syystalvella 1997.

[Kulli-Ollista tehty biisi] Kuin tähti radallaan, kiertää yössä Ladallaan. Isännöitsijä kun vielä valvoo asukkaiden unta. Vain katulyhdyt tuikkivat, kodittomat koirat ruikkivat. Pylvään juurelle kun kertynyt on taas vitivalkoista lunta.


[puppelipoika Migu "von gigu"] Ja loppujen lopuksi luvassa oli kuin olikin huushollipiiskaa ja herkkuparrua! Riippakellit roikkuen Ismo käytteli instrumenttiaan kuin aikamies, joten lahjoitin hänelle lemmenlippaani avaimet ilomielin. Tuntosarvi sykähdellen hän työntyi syliini, ja antoi heti aamutuimaan aikamoista haipakkaa!

[Gösta] Kirjoita ja kerro kuinka Koe-eläinpuisto -ohjelma on vaikuttanut sinun elämääsi. Osoitteella Radiomafia, Koe-eläinpuisto, PL 17, 00024 Yleisradio. Siis: Radiomafia, Koe-eläinpuisto, PL 17, 00024 Yleisradio.


[naisihminen mallia 'Marja-Liisa':] Vaikken olekaan mikään viihdekanava tai helppo nakki, hän kehui mammuttimeijereitäni mansikkapulliksi ja juotuamme vielä yhdet oluet esittelin hänelle riippuvat puutarhat yhdellä repäisyllä. Uskaltaisinpa väittää hänen olleen ilmeestä päätellen entistäkin hämmästyneempi, vaikka vikkelät sormet jo vaeltelivat sokeritoppavuorilla ja suu hamusi punapäisiä rusinannässiköitäni ahnaasti avoimena.

[Gösta]: Kirjoita ja kerro kuinka K.e.p.-ohjelma on vaikuttanut sinun elämääsi osoitteella: Radiomafia Koe-eläinpuisto PL 17 00024 Yleisradio.

Tästä on olemassa myös varhaisempi versio, jossa Göstan osuus kuuluu: Radiomafian K.e.p. lauantai-iltaisin suorana lähetyksenä kello 18:sta 20:een ja uusinta keskiviikon ja torstain välisenä yönä.


[monitoimimuusikko Zero Luotola] Zero Luotola täs haudi! Jörnimisen jälkeen toisiks parasta ajanvietettä taitaa olla Radiomafian Koe-eläinpuisto -ohjelman kuunteleminen. Ja jos mä satun oleen yksin, niin mä saatan tehdä sitä yhtä aikaa.

*****

Zero Luotola Error Terror -yhtyeestä tsau! Tai niinkun me ollaan bändin poikien kanssa aateltu, niin ehdottomasti suurinta mielihyvää tuottaa - ainaskin mulle - meidän omien biisien kuunteleminen Radiomafian Koe-eläinpuisto-lähetyksestä. Vaikka useamminkin ne sitä meidän CD-sinkkua vois soittaa, esimerkiks kymmenen minuutin välein!

*****

Zero Luotola tässä tsau! Nyt mäkin olen huomannut, et Koe-eläinpuisto -ohjelman jälkeen lopussa seisoo. Siis kiitos, tai alku aina hankala. 

[Tarja Loponen] Radiomafian Koe-eläinpuisto -ohjelma lauantaisin suorana lähetyksenä kello 18 alkaen, ja uusintana keskiviikon ja torstain välisenä yönä.


 [hiihtäjälegenda Antero "Antsa" Halonen:] Halosen Antsa tässä helouta ja halloo! Kylhän miekin oon kiertän't jo jonku verran tätä palloo, millo' hiihtämällä ja millo' jalan. Mut se on ku sais pilkkimäl kerraanki kalan. Ko siäl Pyyköniämes aukasoo radion, niin jo vittu hiljenöö se hiihtostadion! Ko Elukkapuiston porukat rupiaa rappaamaan ja toisiaa ja vieraitaa millon tappaamaan. Ja oonhan siel mieki jo vällee ol't mukana, hiihtohaalareis heilumas ko peräpukama. Ja lauantaisha myö sitä kuunnella tykätää, sen tahis ko Anun persiiseen parruu lykätään! *** [myöhemmässä uusiokäytössä tämä loppuosa (jossa mainitaan vanha ohjelma-aika) on jätetty pois:] Kello kaheksantoist ku se alakaa, nii mie vilahuttelen Anital keskijalakaa. Siihä myökin kun elukat köyritään, ja menneitten vuoskymmenten musiikin tahis möyritään. Kymmenen pistettä ja kultanen mitali Koe-eläinpuistol, ko he antavat arvon hiihtomestarin muistol! ***


[Nuoriso"bändin" miksaus, jota käytetään ohjelmassa] Mahtava meno, tiukka etukeno! Herkällä tatsilla, rumpusatsilla, jee jee jee!

Tästä otteesta saatiin ensimmäiset havainnot sittemmin Yleisradion kilpailijakanavan kautta politiikkaan päätyneen radioääni Pertti Salovaaran "SaloVaara" -radio-ohjelmassa 1990-luvun alussa. Tuolloin ohjelman kuuntelijoilla oli tapana lähettää hänelle tekemiään "SalovaaraMegamixejä" c-kaseteilla.


[Sponsorimainos] Tätäkin ohjelmaa sponsoroivat: Letku-liitinkeskus Oy, Miesten asustevalmistamo ja pukuvuokraamo R. Aaltonen, sekä Siementukku Järvinen, Ala-Tikkurilassa. Radiomafia kiittää.


["kanavatunnari":] On syytä olla ollakseen, oma TV saatiin Jollakseen. Jollas-TV asialla pienen ihmisen.


Tiukkapipoisimmissa moraalinvartijoissa kauhua ja hämmennystä aiheuttanut Living Doll -tyylinen nukke, jota ei Anttilan leluosastolta löydy:

Mamma! Mamma! Kuka mua kutittaa pimpasta!? Kakka! Kakka! Pissi! Pylly! Kikkeli! Namusetä! Apua! Namusetä! Perse! Perse! Kulli! Kulli!


[muusikonalku Hans Christian "Kride" Andersen] Drum-sii! Bei-sii! Skittaa! Ja koko vitun ölömölö all day long! Kun Kride and his Bastu Band on duunannut muutakin kuin gimmoja koko kesän. Kun Jedasta jyrähtää oikein niinku miehen mitalla. Kun kiekolla kirkuu ite Björkke, Westendin kuningas. Ja uus CD on nimeltään How many boys ja heilutti häntää. Osta se! Tai mä tuun sun oven taa ja karmit kaulassa kylään!


Verkosta löytyviä äänitiedostoja:

M.J.Siltalan kotisivulta osoitteesta http://www.hut.fi/~msiltala/koe/koe.html :

Olli.wav (125 kt, 16 s.)

Tarja Loponen: Yääk!
Aarne Tenkanen: Kuulitsä Kulli-Olli? Tarja on nähny susta jonku märän unen missä te bylsitte biitsillä ilman bikineitä?
Olavi Granström: No mä en yläosaa riisu yleensä rakastellessa kun se on niin rivon näköistä rynkytystä kun riipparit heiluu hässiessä.

Snagari.wav (267 kt, 34 s.); Gösta ja *hiiltynyt* kioskiliiketoimintaa harjoittava nainen:
... ja nyt painutte hevon vittuun viuhtomasta siitä eestä kun ette kerran osta mitään! No ostetaanhan me...
Eikä sitä serviettiliinaa saa tollaviisiin tuhottomasti tuhlata! Mitä helv...? Pyyhin partaa tässä hei...
Kun ei se minullekaan ilmasta ole! No ei, mutta minä voin maksaa...
Päästä ne ihmiset ostamaan snagarikamaa kun se on mulla työpäivä, et' saisin minäkin joskus tollasen turkin. ...minkä helvetin turkin?
Kaiken näköstä (...) ja sottapyttystä siipiveikkoo viuhtoo ja vielä kehtaa koittaa etuilla jonossa kuin jumalauta maailman omistajat! Eihän tässä nyt siitä ole kysymys...
Nämä on tavallisille työläisille ja työttömille tarkotettu eikä millekään pimperonparittajille!  
   
Juha "BuZu" Pasasen "viralliselta" Tenkanen-sivulta osoitteesta http://www.jyu.fi/~jopa/tenkanen/ :

TLmunavoi.snd (108 kt, 13 s.); Tarja Loponen keittiötouhuissa vierailevan kokkimiehen kanssa:

Mites munavoi? Pitäiskö sitä vielä vähän vatkata...? No, mä alan olla kohta valmis...
kaivetaan vaan se karvalaukku esiin...
Siis sä meinaat sitä sienikastiketta varten... eiks niin? No, tietenkin...!
ATvtlee.snd (93 kt, 11 s.); Tenkanen luonnehtii Gössen luonteenpiirteitä:
Älä Timppa kerro mitään tälle Sunkalle! No, mikä ettei?
Tää on perkele sellanen irvileuka ja isottelija et' se kuitenkin vain vittuilee ja virnuilee mulle jo muuteskin ihan tarpeeksi! ... mitä te ootte touhunnu?!
ATkusi.snd (85,4 kt, 10 s.); Tenkanen kertoo Gösselle ystävänsä Timpan toilailuista:
...ei kun Timppa kusi kyl kurkkupönttöön ja kauppakassin päälle sillon yöllä! Joo, näin oli..
Ei silläkään ole puhtaat jauhot pusseissa, niinku mummovainaa sanoi. No niin!
   
Varhaishistoriallisia ääninäytteitä Pasi Ahvosen Gösta-sivulta [sijaitsi osoitteessa http://wwnet.fi/users/ahvonen/gsesittaa.htm , nyt tämän fanisivun kansiossa johon muokkasin myös html-tiedostoissa osa 1 osa 2 käytetyt sisäiset linkit osoittamaan] :

aamusumpilla.wav (137 kt, 12 s.) + aamusumpilla2.wav (145 kt, 13 s); Aamusumpilla-ohjelman mainos [ohjelma-ajat eivät olleet pysyviä silloinkaan]:

P......ttäks sä sitä sun nappulaas ees-taas veivaat? Kato Aamusumpil tulee nykysin vast kymmeneltä lauantai-aamuisin. Isäntinä Iso-Pitkä ja Läski-Levanderi. Vaihdas Ville biisii välillä!
Eiks tää ole nyt jo kuultu tuhanteen kertaan? Kauheempaa, ja kauheempaa, on talvella työttömänä taivaltaa...

tapani.wav (189 kt, 17 s.); Aarne Tenkanen palauttelee mieliin treffilistaansa:

[Aarne Tenkanen] Marjatta, Misu, Monika...
[Gösta] Mitä sä täällä teet? Vai onks aamiaismurot alkanu taas juttelemaan sulle?
[Arska] Ei, kun mä en p......e muista et kenelle kaikille mä olen luvannut lähettää kutsun niihin Tenkasen Tapanintansseihin Pengerkadun pelikasinolle tapaninpäivänä kello 9-reikä-reikä.

tarjamari.wav (220 kt, 20 s.); Tarja Loposen ja Marianne Tarjanteen & Arto "Stinde" Vesannon ensitapaaminen:

[Tarja Loponen] Iltaa vaan! Mä olen matkaemäntä Tarja Loponen. Oletteko paikallista nuorisoa, vai?
[Marianne Tarjanne] Ei, ei olla. Kato kun mä oon Mari, tai siis Marianne Tarjanne Kuitinmäestä, ja mun vanhemmat on eronnu. Mä olen siis avioerolapsi, mutta muuten mä oon ihan tavallinen nuori nainen. Ja tää on Arto Vesanto...

K.e.p.-ryhmän linja-automatkalla ekon... siis diplomiekonomi Erkki Kaisla täsmentää koulutusnimikettään:

diplomiekonomi.wav (184 kt, )
[Gösta] No niin, me olemme taas matkalla kotiin Helsinkiin, mutta kuten matkanjohtaja ekonomi Kaisla aikaisemmin totesi…
[Erkki Kaisla] Diplomiekonomi! Olen diplomiekonomi Erkki Juhani Kaisla. On se p.....le, kun te ette jo vähitellen ala muistaa sitä!

Ekaisla.wav (83 kt, )
Mä oon sille koettanut selittää, että mä oon yhtä tenttiä vaille valmis Master Of Industrial Economics!

erkkikaisla.wav (185 kt, ); Erkki pyytää palvelusta naisystävältään Tarjalta:
Ehtoota vaan tänne ohjaamoon. Laitatkos Tarja tän mun veitikkavekkulin takas tänne housuun, ja vetoketjun kiinni. Mulla niin kädet tärisee ton äskeisen jälkeen, ettei tahdo saada oikein otetta näin liukkaasta jöllikästä.

erkkijajorma2.wav (167 kt, 15 s); Erkki Kaisla uhkuu itseluottamusta:
Kuule, mulla on karatessa valkonen vyö, ja velipojan kanssa norkoiltiin nyrkkisaleilla koko mun nuoruus. Äiti oli siellä siivoojana, ja me myytiin lippuja. Joten pidä Jorma vähän pienempää ääntä!


Aikaisemmin esiintyneitä quootteja (pääasiallinen käytöstä poistumisen syy on mainitun ohjelma-ajan muuttuminen):

kesällä 2001 ohjelmaa edistettiin seuraavasti:

[Olavi Granström kertoo] "Millä hitolla mä hommaan itselleni lisää seksikkyyttä?" tuskaili aina yleensä niin vimpan päälle viileä ja analyyttinen kanavapäällikkö Jackie. "Tiedätsä pomo: E-V-V-K eli ei vois vähempää kiinnostaa" huokaisi huolettomalla tavalla huoliteltu kakkosmies Pauli "Et sä mua määrää" Makkonen. "Mulla on kauheen kiintee takamus samoin kuin etumus, siis tää miehusta mitä mirrit vonkuen vilkuilee, kun ne kadulla kävelee vastaan niin kieli roikkuu ulkona suusta oikein pitkänä fileenä" hihkui porukan ikuinen ilopilleri Tero "Mä en muista mitään" Liete. "Ehkä mun on paras tyytyä vaan kuuntelemaan K.e.p.-ohjelmaa, jos sieltä sais taas vinkkejä elämän varalle" mietti Jackie ja yritti näyttää peilin edessä hetken aikaa älykkäältä.

[Gösta] Radiomafian kestokulutushyödyke K.e.p.-ohjelma taas lauantaina kello 20 alkaen ja upeat uusinnat sunnuntai-iltaisin vain sinua varten. [9.6.2001]

*****

[Olli-setä kertoo osa II] Ja mitä ruuanlaittoon ja leipomiseen ynnä muuhun taloudenhoitoon tulee, niin meillä oli kotona nainen joka huolehti tiskeistä ja taloustöistä ja teki ruokaa ja tamppas matot: äiti!

[Gösta (sama kuin I-osassa)] Radiomafian kestokulutushyödyke K.e.p.-ohjelma taas lauantaina kello 20 alkaen ja upeat uusinnat sunnuntai-iltaisin vain sinua varten. [9.6.2001]


14. - 21.1.2001 väliseksi ajaksi tapahtuneesta sunnuntaiaamuun siirtymisestä kertovat:

[Tarja Loponen] Alkaneena vuonna 2001 moni kuuntelija tulee taas yllätetyks, kun Kepparijengi eli koe-eläinpuistolaiset vierailevat mm. miehitetyllä avaruusasemalla. Minkä takia sitä muuten sanotaan että "miehitetyllä", jos mukana on muutama iloluontoinen nainenkin, häh?

[Gösta Sundqvist] Radiomafian Koe-eläinpuisto nyt sunnuntaiaamuisin yhdeksästä yhteentoista, ja uusinta perjantain ja lauantain välisenä yönä kahdesta neljään. (14.1.2001)

*****

[Tarja Loponen] Kaikki Falistanin diskolistan kuumat nimet Radiomafian Koe-eläinpuisto-ohjelmassa sunnuntaiaamuisin kello yhdeksästä 11:een. Ja luvassa myös muita maailman ihmeitä, kuten Pertti Pullinen Band:in rujoa rokkielämää tihkuva tilitys Surun Hotelli, vuoden biisiäänestyksessä sijalla 16803. (...) Ja kaikkein kinkeimmille [~kinky] Koo-ee-pee-fäneille Olli on luvannut lähettää alushousunsa ja Arska käytetyn kumin. Joten mulle ei jää muuta mahdollisuutta kuin poiketa kylään.

[Gösta Sundqvist] Radiomafian Koe-eläinpuisto nyt sunnuntaiaamuisin yhdeksästä yhteentoista, ja uusinta perjantain ja lauantain välisenä yönä kahdesta neljään. (14.1.2001)

*****

[Olavi Granström] Ja kuten arvata saattoi, tyttö oli minulle suopea. Tai tyttö ja tyttö, olihan Reginalla jo ikää enemmän kuin minulla ja kenkäpuhelimellani yhteensä. Mutta mistäpä siihen hätään sen nuorempia olisi enää ennättänyt etsimään, kun saunassa paloivat jo lauteet ja rakkauden liekki poltti rinnassa kuin rööki reiän isoveljeltä lainattuun pitsipuseroon. Krapulassa lupasin kuitenkin kuunnella Koe-eläinpuisto -ohjelman, sillä se on ohjelma joka osuu keskimääräistä useammin asian ytimeen.

[Gösta Sundqvist] Radiomafian Koe-eläinpuisto nyt sunnuntaiaamuisin yhdeksästä yhteentoista, ja uusinta perjantain ja lauantain välisenä yönä kahdesta neljään. (14.1.2001)

*****

[Tarja Loponen] Meille on kirjoitettu kymmeniä ellei jopa satoja tuhansia kirjeitä ja kauhisteltu Koe-eläinpuisto -ohjelman varhaista alkamisaikaa sunnuntaiaamuisin jo kello yhdeksän. Mutta:

[Olavi Granström] Kuuntelepa ohjelman uusinta lauantaiaamuyöstä kello kaksi alkaen. Se on varhainen alkamisaika!

[Gösta Sundqvist] Radiomafian Koe-eläinpuisto nyt sunnuntaiaamuisin yhdeksästä yhteentoista, ja uusinta perjantain ja lauantain välisenä yönä kahdesta neljään. (14.1.2001)


Kesäkauden 2000 uutuudet

[Tarja Loponen] Tällä kertaa Tarja-Tuulikin niksinurkkaan on kysymyksen lähettänyt Pertti "Pulu" Pullinen. Ja hän kysyy millä ilveellä uima-altaassa uidessa vihreäksi kloorin vaikutuksesta värjääntyneen kuontalon saa taas entiselleen ilman kalliita kampaamoreissuja. No, yksi hyvä ja halpa keino on käyttää ketsuppia, joka balansoi hiusten pigmentin jolloin alkuperäinen väri palautuu ennalleen. Ja se näyttää takuulla aika erikoiselta, siis päähän levitettynä se ketsuppi.

[Gösta Sundqvist] Koko kesän ajan Radiomafian Koe-eläinpuisto aina lauantaisin kello 19 alkaen, ja uusinnat sunnuntaisin iltakymmeneltä.

*****

[Tarja Loponen] Tässä kirjeessä nimimerkki "Ikionnellinen" ihmettelee "kuinka on mahdollista, että kesämökillä Koe-eläinpuisto -ohjelmaa voi kuunnella leivänpaahtimesta, mikä ei kotona Kangasalla kuitenkaan onnistu, kun sitä Kiiskelän Kalun kanssa on kokeiltu. Lieneekö syynä liian lyhyt lähetysantenni, vai mistä on kysymys? P.S. Kalun pituus on pystyssä suorana seisten metri seitenviis, siis Kiiskelän Kalevin." No, tähän mä vastaisin lyhyesti ja ytimekkäästi että älä soita äläkä kirjoita meille, me kyllä otamme yhteyttä jos ei puhelimen niin sitten vaikka leivänpaahtimen välityksellä, jooko?

[Gösta Sundqvist] Koko kesän ajan Radiomafian Koe-eläinpuisto aina lauantaisin kello 19 alkaen, ja uusinnat sunnuntaisin iltakymmeneltä.


Ohjelman 2. lähetyksen siirtymisestä sunnuntai-iltaan vuoden 2000 alussa aiheutuneet muistutusquootit uudesta ohjelma-ajasta:

[kunniaisännöitsijä Olavi "Kulli-Olli" Granström] Mahtaako olla mitään sen mukavampaa kuin sunnuntai-iltana koppasta kainaloon se kaikista kaunein tyttö ja ryhtyä rauhassa kuuntelemaan K.e.p.-ohjelman uusintaa Radiomafian kanavalta sunnuntaina kello 22 alkaen. Ja jos sä haluat liittyä seuraan, niin mä varotan: Mulla on hikiset kainalot!

*****

[anonyymin K.e.p.-tiedottajan esittämä tietoisku] "Mutta mitä, jos kuuntelijat eivät löydäkään Koe-eläinpuisto -ohjelman uusintaa sunnuntai-illan uudelta lähetyspaikalta" piipitti Pauli, ja leikkasi toisen - vielä isomman - palan täytekakkua. "Onneksi meillä Radiomafiassa tiedotus toimii ja uudistuksista informoidaan ihmisiä. Se on kaiken A ja O" tyynnytteli Jackie haroessaan jo harmaantunutta partaansa. "Ja voinhan vielä muistuttaa illan mittaan, että se Koe-eläinpuisto -ohjelman uusinta alkaa Radiomafian kanavalla sunnuntai-iltana kello 22, voinhan?" innostui Tero pyyhkiessään vaahtoa suupielistään. "Ja tää kakku me kyllä jaetaan kaikkien kesken tasan, kolmistaan" päätti Pauli palaverin lopuksi kaataessaan ison lasin iloisesti kuplivaa keltaista limonadia. "Kymmeneltä alkaa Koe-eläinpuisto -ohjelman uusinta, eikä kukaan muista edes koko täytekakkua!" hihittivät kaverukset ja vinkkasivat silmää toisilleen.

*****

[matkaemäntä Tarja Loponen] "Yhdeksästätoista kahteenkymmeneenyhteen" Paul kuiskasi ja yritti näyttää miehekkäältä. "Sanoinhan, ettei lauantai-illasta ilman KEPpiä, siis Radiomafian Koe-eläinpuisto -ohjelmaa selvitä!" kirkui Jackie eikä pitänyt varaansa, kun kävin hajareisin istumaan hänen kasvojensa päälle. "Onneksi ohjelma kestää täydet kaksi tuntia, mikä lienee jo tämän alan ennätys" hihkui Tero tutkaillessaan muistiinpanojaan. Koe-eläinpuiston uusi lähetysaika ja ohjelman kesto on heti merkittävä muistiin. Siis: lauantaisin kello 19:stä 21:een. Ja laadun takaa: Radiomafia!


[Tarja Loponen] Ja kuuntelijapalkintona sulle lähtee tää posliininen virtahepo, joka istuu ongella hattu päässä.

[lentoemäntäharjoittelija Marianne Tarjanne] Ja meitä on lähestynyt kirjeitse myös kuuntelija, joka tiedustelee kuka oli se ihana nuori nainen tai naistoimittaja joka Radiomafian bileissä onnistu' loppujen lopuks' lassoamaan sukkahousuillaan eturivistä sen mukiinmenevän näkösen miehen joka vielä alkuillasta esitteli itsensä Tero Lietteeks'.

[isännöitsijä Olavi "Kulli-Olli" Granström] Tähänkin kysymykseen saadaan vastaus suorassa Koe-eläinpuisto -ohjelmassa lauantai-iltana kello 19:stä 21:een. Tai viimeistään uusinnan yhteydessä keskiviikon ja torstain välisenä yönä Radiomafian kanavalla, joten kannattaa kuunnella! (12.6.1999)

*****

[Kulli-Olli] Yhdeksästätoista kahteenkymmeneenyhteen nää nahkat on yleensä niinku kauneimmillaan. Tosin siihen vaikuttaa myös se, ett' samaan aikaan tulee Radiomafiasta lauantai-iltana Koe-eläinpuisto-ohjelma eli "Olavi Granström Show". Siis Radiomafian taajuudella lauantaisin kello 19:stä 21:een.

*****

[Tarja Loponen] Kesälauantaisin on luvassa taas kaikkea kivaa. Kuten Radiomafian Koe-eläinpuisto -ohjelma kello 19:stä 21:een, ja toivotut uusinnat aina keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Tästä Olavi Granströmin versio on muuten sama, mutta tehty syyskaudelle 1999 ja siten sana "kesälauantaisin" on korvattu sanalla "syyslauantaisin".


kaverukset Olavi "Kulli-Olli" Granström ja Jami Tarjanne yltyvät laulamaan illanvietossaan:

[Kulli-Olli:] Voi kilin vittu kun on kuppasta kun ei oo mitään tekemistä lauantai-iltasin. Tuliskohan sielt Mafialta mitään, vaikka kirjepommi tai pahvilaatikollinen muoviräjähteitä? Lopeta nyt se hakkaaminen! Kuulitsä? Pane vasara pois! Siinä on kaks nuijaa samassa varressa!

[Jami:] Mutku Koe-eläinpuisto alkaa vast' kuudelta! Mut mullon bisseekin mukana!

[Olli] On vai…? Mä oon aina sanonut että siinä on sit teräväpäinen nuorimies, oikeen nuorisokeihäs! No, kumpi alottaa?

[Jami] Alotanks mä? Ensin tuli vinkkuu ja sitten tuli brenkkuu ja sitten tuli kunnolla dunk-kuun! Laula mukana!

[Olli & Jami] No ensin oli tällit ja sitten tuli mällit ja sitten tuli...

[Tarja Loponen:] Radiomafian K.e.p.-ohjelma joka lauantai kello 18. Ja uusinta keskiviikon ja torstain välisenä yönä puolenyön aikaan.

[yhdessä:] ...sitten tuli rituratu ral-laa!

[Kulli-Olli:] Meni paremmin kuin viimeks!

*****

  [osittain] [Kulli-Olli:] Ja eiks me nyt voitais sopia, että se hilan vitkuttaminen ja järjetön jyystäminen lakkais edes tän ohjelman ajaks? Eli kuunnelkaa näitä lähetyksiä! Toivoo nimimerkki "Uolevi, ken sun alapäätäs nuolevi ja siihen kukaties kuolevi".

[Gösse:] Radiomafian Koe-eläinpuisto lauantaisin kello 18...

*****

Aarne Tenkanen ja lähelleen pyrkivä tummaihoinen soullaulaja [luulin että tämä voisi olla Barry White, mutta ei taidakaan olla ?]

  Ou jeah! My name is Tenkanen, Aarne Tenkanen. Don't worry about a thing, baby... Ja Radiomafian suora Koe-eläinpuisto -ohjelma alkaa lauantaisin heti kello 18 uutisten jälkeen. I can be everything you want... Nyt paat hinttapuli sen syöksyhampaan takas sortseihin ja lopetat lääppimisen. We'll find our small corner and get down, honey... Tsori vaan, mut mä en oo mikään Rööri-Roope. I like girls! Oh baby it's our time, it's our time, my time...

*****

Yhdellä rajalliseksi jääneellä aikakaudelle ohjelman jaksot avasi tämä ratikkakuski ja iskelmälaulaja Aarne Tenkasen ihailijakuntansa ydinryhmälle esittämä tervehdys ;) :

Good morning, mummot...


Muita pääosin yksittäisiksi jääneitä teemaohjelmien mainospaloja:

[Tarja Loponen] Tule mukaan Radiomafian Koe-eläinpuisto -ohjelman satumaiselle seikkailulle ulkoavaruuteen, tällä kertaa miehitetylle avaruusasemalle lauantaina 31. maaliskuuta [2001] kello 20.00 alkaen. Ja uusinta sunnuntaina 1. huhtikuuta kello 22. Anatoli Gudshenko lupasi muuten mulle sen ikkunapaikan!

*****

[Olavi Granström] Lada Kombi Coupé:n moottorilla varustetun lähes tuhannen hevosvoiman jytämyllyn jylistessä ilta taivaalla kantoraketti Jekaterinan nousua vauhdittaen isännöitsijä kietoi lihaksikkaan käsivartensa avaruuslentoemännän vyötäisille ja suipisti huulensa suppuun pientä suudelmaa varten.

[Tarja Loponen] Radiomafian Koe-eläinpuisto -ohjelman uskomaton avaruusseikkailu kuultavissa lauantaina 31.3. [2001] kello 20.00 alkaen ja uusintana 1. huhtikuuta kello 22.

[Olavi Granström] "Haluatko että panen sinua?" hän kysyi tähtikardiogrammia tutkailevalta avaruuslentoemännältä, joka jo lähtöselvityksessä osoitti selvästi olevansa kiinnostunut. Avaruuspuvun sepaluksen nepparit jumittivat kuitenkin sen verran, että lähempää kanssakäymistä oli siirrettävä tuonnemmaksi. Onneksi kummankin unipatjat sijaitsivat ahtaassa makuusopessa aivan vierekkäin.

*****

[Aarne Tenkanen] Tuu mukaan Radiomafian Koe-eläinpuisto -proggiksen juhannusspesiaaliin jännittämään syttyykö Sunkalta suti vai kärtsääks kundilta sladdihaivenet. Juhannuspäivän erikoisylläri lauantaina kello 20 alkaen ja aivan älyttömän ihana pikauusinta sunnuntaina iltakymmeneltä. Ihan oikeesti!

*****

[Tarja Loponen] Ja Makkosen Paukka saa Vietnamin namia oikein roppakaupalla koko sylillisen ku Hanoin kulttuurinvaihtoviraston kollega museo-opas miss My Lang Guang saapuu Suomeen Radiomafian vieraaks ens kevääseen asti. Ja My Lang lupas ottaa mukaan ne aidot itämaiset geishapallot ja sen täytetyn muurahaiskarhun, mitä Pauli pani... tai yritti hotellihuoneessa pakata sinne sen tummansiniseen markiisikankaiseen selkäreppuun niin ku tuliaislahjaks.

[Gösta] Radiomafian K.e.p.-ohjelman villit kaksi viikkoa Vietnamissa tällä kanavalla lauantaina 11. ja 18. marraskuuta [2001] kello 19:stä 21:een ja uusinnat sunnuntai-iltaisin 22 alkaen. Kuuntele ja kidu!

*****

[Olavi Granström] Ja mä otan matkalle mukaan täishampoota, Ottawanin Only The Best -kokoelman c-kasettina, puhtaat sukat, elohopealiuosta etuveitikkavaivoihin, pullon-pari algérialaista... korjaan kuus koria algerialaista, suppilovahveroita ja silakkafilettä säilykkeinä, pornopelikortit tai jonkin muun mukavan lahjan lentoemännille sekä Tulkaa jonossa niin lähdette pinossa -karateharjoituskirjan jos Gössi ei ennätä joka paikkaan, siis tää Sundqvisti.

[Gösta] Radiomafian K.e.p.-ohjelman villit kaksi viikkoa Vietnamissa tällä kanavalla lauantaina 11. ja 18. marraskuuta [2001] kello 19:stä 21:een ja uusinnat sunnuntai-iltaisin 22.00 alkaen. Kuuntele ja kidu!

*****

[Gösta Sundqvist] Koe kaikkien aikojen savanniseikkailu halki Afrikan idästä länteen ja pohjoisesta etelään Radiomafian Koe-eläinpuisto -ohjelman matkassa maaliskuun [noin vuonna 1997] ensimmäisestä lauantaista alkaen kello 18:stä 20:een ja uusinnat keskiviikon ja torstain välisinä öinä. A mongo lelele, Radiomafia matamba!


[Seuraavien quoottien oikeinkirjoitukseen on syytä suhtautua varauksella, osa niistä on otettu suoraan muistitiedosta...!]

[osittain] [Jami:] Janika! Janika! No joo, se on lottovoitto työntyä suoleen. Vai mitä sä tykkäät tää kun tulee mulla mieleen aina lauantai-iltaisin Raadiomafian Koe-eläinpuisto?

[Rofa:] ...vähän skegu lipes, kun se ei ollutkaan tupes. Tää on niin totanoin niin Oskari tai Kari, tai sit Oskar, mun viheltävä jänis, tai sitten mun koheltava penis. Sill' on gleso kipee, et se on vähän pötköllään. Makoile siinä ja viheltele! Kyl' se kohta lähtee taas loikkiin, se menee niinku doing-doing-doing...

[Jami:] Koe-eläinpuisto, keräile koko sarja kun tulee 18 alkaen lauantaina!

*****

[Aarne Tenkanen:] (Raskasta huohotusta) Tuulikki, tää on taivas!

*****

Lausahdus menneiltä vuosilta:

Tärkeintä on lähteminen, jäiden lähteminen. Että järvissä vedet lämpenevät, ja kesällä päästään uimaan.


20.12.2003
http://koti.mbnet.fi/~nuzah/ka0210/kep/kep.html