Suurlähettiläs Dan Ashbel
http://embassies.gov.il/helsinki/AboutTheEmbassy/Pages/Suurl%C3%A4hettil%C3%A4s.aspx 

Dan Ashbel syntyi Tel Avivissa vuonna 1949. Hän on naimisissa Zehavan kanssa ja heillä on kolme lasta.

Ashbel opiskeli maantiedettä ja englantilaista kirjallisuutta Haifan yliopistossa ja suoritti myöhemmin 
valtiotieteiden maisterin tutkinnon keskittyen Lähi-itään.

Työskenneltyään opettajana Kfar Hasidimissa Ashbel siirtyi Israelin ulkoministeriön palvelukseen 
vuonna 1975. Ashbel on työskennellyt useissa diplomaattitehtävissä Saksassa (Bonn), Itävallassa (Wien), 
Isossa-Britanniassa (Lontoo), Yhdysvalloissa (Philadelphia) ja Israelissa.

Vuosina 2005-2009 hän palveli Israelin suurlähettiläänä Itävallassa ja Sloveniassa sekä Israelin pysyvänä 
edustajana Euroopan yhteistyö- ja turvallisuusjärjestö Etyjissä ja YK:n Wienissä sijaitsevissa kansainvälisissä 
elimissä. Vuosina 2009-2011 Ashbel toimi Israelin parlamentin Knessetin diplomaattisena neuvonantajana.

Marraskuusta 2011 lukien Dan Ashbel työskentelee Israelin suurlähettiläänä Suomessa ja 
Virossa (asemapaikkana Suomi).

Israelin Suomen ja Viron suurlähettiläs Dan Ashbelin 
Ei lasten leikkiä
–näyttelyyn liittyvä haastattelu.

1. Näyttelyn teema on hyvin poikkeuksellinen. Minkä keskeisen viestin toivotte näyttelyn 
kertovan sitä katsomaan tuleville oppilaille?

DA: Taipumuksena on, että shoahiin eli holokaustiin viitataan usein tilastojen kautta.  
Tavallisesti meille esitetään lukuja, joiden avulla pyritään antamaan parempi käsitys 
viattomiin lapsiin ja aikuisiin kohdistuneesta käsittämättömästä murhasta. Tämän 
näyttelyn tarkoituksena on antaa kasvot holokaustin uhreille, erityisesti sen nuorille 
uhreille. Näyttely tuo esille ihmiset, jotka yrittivät säilyttää ihmisyytensä joka 
tilanteessa. Holokaustin kauhut ovat tämän elämisen ponnistuksen taustalla ja 
samalla suurissa määrin myös osa sitä.

2. Holokaust on useille tämän päivän lapsille ja nuorille hyvin kaukainen tapahtuma. Miksi 
mielestänne siitä tarvitsee vielä puhua?

DA: Inhimillisenä päämääränä on estää vastaavan laajuisen rikoksen toistuminen.  Kuuden 
miljoonan ihmisen systemaattinen tappaminen vain sen takia, että he olivat syntyneet tiettyyn 
ryhmään, on ennenkuulumatonta. Silti emme voi olla varmoja, etteikö tällainen rikos tapahtuisi 
uudelleen. Jos unohdamme menneisyyden, vaarana on että menneisyyden tapahtumat toistuvat.


3. Tämä näyttely välittää yhden hyvin kipeän näkökulman toisen maailmansodan aikaiseen 
juutalaisten kansanmurhaan, jossa ei säästetty edes pieniä lapsia. Onko laajemman tähän teemaan 
liittyvän yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen niin Suomessa kuin Euroopassa yhä 
paikallaan?

DA: Muistakaamme, että 1,5 miljoonan lapsen silmitön murha tapahtui Euroopassa. Se oli alle 80 
vuotta sitten. Jotkut holokaustista selviytyneistä lapsista ovat yhä keskuudessamme. Emme voi 
jättää huomiotta osia Euroopan historiasta. Suomi on osa Eurooppaa ja siten holokaust on myös osa 
Suomen historiaa.


4. Onko olemassa vaara, että rasismin ja vihan äänien vahvistuessa EU:n alueen valtioissa puhe 
holokaustista liitetäänkin ns. vihapuheisiin?

DA: Holokaustin ja sen mahdollistaneen ideologian tunteminen ja niistä oppiminen on yksi keino, 
jonka avulla voidaan varoittaa ennakolta niistä tahoista, jotka käyttävät vihapuhetta viattomia 
ryhmiä vastaan yhteiskunnassamme. Holokaustin tunteminen auttaa ennaltaehkäisemään 
muukalaispelkoa.


5. Ovatko holokaustin tapahtumat koskettaneet jotenkin Teidän lähipiiriänne?  

Kuulun sukupolveen, joka ei tuntenut isovanhempiaan. Kaikki vanhempieni perheenjäsenet, jotka 
jäivät Eurooppaan, eivät selviytyneet natsien "tappokoneesta". Vanhempani pakenivat Saksasta 
vuonna 1939 ja viettivät kymmenen vuotta Mantšuriassa. Vasta tämän jälkeen he lopulta 
saavuttivat "turvasataman" Israelissa.


6. Kuinka itse kertoisitte kouluikäiselle lapselle holokaustin tapahtumista?

DA: Tärkeintä on, että lapset oppivat sekä holokaustin taustoista että sen aikana tapahtuneista 
rikoksista. On tärkeää esittää aito kuva siitä, miten juutalaiset elivät ennen holokaustia. Näin 
holokausti-kokemuksen kauhut voidaan tuoda lähemmäksi nuoria ihmisiä, jotka elävät suhteellisen 
vakaassa ja turvallisessa ympäristössä.

Kuva ja kysymykset Martti ja Marja-Leena Kortelainen

Ohessa on suurlähettiläs DAN ASHBELin vastaukset kysymyksiin 
englanniksi.

No Child´s Play -exhibition - questions:

1.         The theme of the exhibition is very unique. What would be the central message that you 
wish this exhibition would convey to the pupils who come to see the exhibition?

There is a tendency to refer to the Shoah/Holocaust statistically. Usually we're faced with numbers 
that try to give a perception of the unperceivable murder of innocent children and adults. This 
exhibition tries to give the victims, especially the young victims, a face. It shows human beings 
that try to keep their humanity in every situation. The horrors are in the background and, 
at the same time, very much part of this attempt to live.

2.         For many children and youth of today, holocaust may seem a very distant event. Why 
do you think we still have to talk about it?

It is a human goal to prevent another crime of this dimension. The systematic killing of 6 million 
people only because they were born to a certain group is unprecedented. We cannot be sure, 
however, that a crime like this will not happen again. If we forget the past we run the danger of 
repeating it.

3.         This exhibition looks at the genocide of the Jews during the II World War from a very 
painful angle: this was a genocide in which not even small children were saved. Do you think 
that a wider discussion on this theme should be raised up in our societies  in Finland and 
in Europe?

Remember, the indiscriminate murder of one and a half million children happened in Europe. 
It happened less than 80 years ago. Some of the children who survived are still with us. We 
must not choose to ignore parts of Europe's history. Finland is part of Europe and therefore 
the Holocaust is also a part of Finland's history.

4.         Is there a danger that a talk about holocaust would be associated with the so-called 
"hate speech", when the voices of racism and hate are strengthening in the EU states?

Learning and knowing about the Holocaust and the ideology that enabled this crime is one of 
the ways to warn, in advance, against those who use hate speech against innocent groups 
in the society. Knowing about the Holocaust should assist in preventing xenophobia. 

5.         Have the events of holocaust touched you and your family in some way?

I belong to a generation that did not know their grandparents. All members of my parents' f
amily who remained in Europe did not survive the Nazi murder machine. My parents escaped 
Germany in 1939 and after 10 years in Manchuria, finally reached a safe haven in Israel.

6.         How would you yourself tell about the holocaust to a school child? 

  It is of utmost importance that children learn both about the background and about 
the crimes. It is important to portray a genuine picture of the lives of Jews before 
the Holocaust that will bring the horror of this experience closer to young people 
who live in a relatively calm and safe environment.

--------------------------------------------------------------------------------------------------

Kotisivu

Laita sähköpostia Juhanille

Keren Kajemet Finland ry