"Valtamedian viestimän kuvan ja todellisuuden kuilu Lähi-idässä", filologi Jouni Suonsivu

su 28.3. klo 15-17 Café Agapé Sammonkatu 5 Jyväskylä

http://www.suomi-israel.fi/sil.jpg Järj. Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry

 

Valtamedian viestimän kuvan ja todellisuuden kuilu Lähi-idässä

 

Filologi Jouni Suonsivu Tampereelta piti Jyväskylässä 28.3. luennon aiheesta ”Valtamedian viestimän kuvan ja todellisuuden kuilu Lähi-idässä”. Tilaisuuden järjesti Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry.

”Minkä takia olen teidän edessänne alustamassa tästä aiheesta? Vuonna 1997 aloin kääntää eräälle käännöstoimistolle freelancerina eurobyrokratiaa. Käänsin italiasta, saksasta, espanjasta ja portugalista Europarlamentin istuntoselostuksia. Välillä oli erilaisten Europarlamentin alaisten varjokuntien mietintöluonnoksia, lausuntoja ja ”kaikenkarvaisia” EU-dokumentteja. Neljän vuoden aikana minulle tuli tutuksi käytännössä kaikki EU-politiikan alueet ja yhtenä osa-alueena siinä oli Euroopan Unionin suhteet Israeliin ja yhtälailla Israelin naapurimaihin sekä islamilaiseen maailmaan.”  

Israelin puolella

-    Olen saanut kristillisen kotikasvatuksen ja tiennyt sen nuoresta saakka, että olen Israelin puolella. Olen tutustunut asioihin toisaalta opintojen kautta ja toisaalta toimenkuvani on ollut antoisa. Euroopan Unioni ei tietenkään ole sama asia kuin valtamedia, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin, vuonna 2010, meidän eduskunnan valta - suhteessa EU:n valtaan meihin nähden - kapenee. Vaikka eduskuntaakin tarvitaan, niin se, mistä Unioni puhuu ja mistä sovitaan, on tärkeä asia myös medialle ja nimenomaan valtamedialle. Näin ollen ei ole mikään ihme, että Brysselissä on paljon erilaisia lobbarijärjestöjä ja sikäli kuin tiedän, on yksi ainut Israelia puolustava järjestö: European Coalition for Israel (ECI). Eurooppalainen yhteistyöjärjestö Israelin puolesta puhumiseksi on syntynyt kristillisistä lähtökohdista.

Valtamedian kuilu
-    Uutismateriaalista tulee mieleeni valtamedian antama kuva ja todellisuuden välinen kuilu. Kun on kysymys tällaisesta asiasta kuin valtamedian kuilu, niin mitä minä voin TV:n, Hesarin tai YLE:n uutisoinnille? Reilun 10 vuoden aikana on syntynyt puolelle jos toisellekin – yhtä lailla islamisteja tukevalle kuin Israelin asiaa ymmärtävälle – erilaisia viestintää ja medioita valvovia toimijoita, yhteisöjä tai järjestöjä. Eräs henkilö totesi kerran, että hän kirjoittaa lehtiin vastineita ja pyrkii oikaisemaan selvästi virheellistä uutisointia sisältävää materiaalia. Hän oli lähettänyt sähköpostin erään lehden toimitukseen ja sieltä tuli virheestä tyly vastaus: mitä se haittaa, kuka sitä enää huomenna muistaa?  

Toistamisen tehokkuus
-    Tässä on sopivan uutisoinnin mahdollistama sudenkuoppa. Kun saadaan joku asia menemään eteenpäin halutulla tavalla – taloudellinen, poliittinen tai valtakytkös – niin ollaan sellaisessa asiassa, joka vaikuttaa meihin. Kun luemme, katsomme uutisia ja ehkä seuraavaksi samoista asioista puhuvat valtion päättävät virkamiehet ja poliitikot, niin se on pahimmillaan, kuin Hitlerin tiedotusministeri Göbbels totesi, että riittävän suuri valhe voi muuttua riittävän suureksi totuudeksi. Siinä on ytimenä se, että toistetaan ja saadaan muutkin toistamaan. Monet asiat muuttuvat ”todeksi” sillä tavalla. Maailmassa on paljon asioita, joita valitettavasti tämmöiselläkin toiminnalla edistetään.

Israel on etuvartio
-    Minun sydämelläni on se, mitä tapahtuu Israelin pahaksi. Kun juutalaiset viettävät sapattia lauantaina, niin joissakin islamistipiireissä saatetaan puhua, että ensin me teemme sen ”lauantaikansalle” ja sitten ”sunnuntaikansalle” (kristityille). Ajattelen itse, että Israel on meidän etuvartio. Hollantilainen poliitikko Geert Wilders totesi muutama viikko sitten, että hän on hollantilaisena ja Vapauspuolueen puheenjohtajana ylpeä yhdestä länsimaisesta demokratiasta: Israelista. Israel ei taistele pelkästään itsensä puolesta, vaan koko demokraattisen länsimaailman puolesta.

Valtamedia Suomessa
-    Miten mieltää valtamedia Suomessa? Valtamedia yksinkertaistaen tarkoittaa Helsingin Sanomia, Uudenmaan maakuntalehteä, mutta sillä tavalla valtakunnanviestintää, että sitä luetaan kaikkialla. YLE Uutiset ovat myös sekä katsottavista viestimistä TV:n uutiskanavat ja ehkä Ajankohtainen kakkonen, A-studio tai A- plus. En muista, että missään ajankohtaisdokumentissa olisi käsitelty Israelia.

Todellisuus ja historia
-    Itse miellän todellisuuden sellaiseksi, että katsotaan vähän vanhemmalta ajalta, menneistä vuosikymmenistä ja tätä esitystä ajatellen vaikkapa vuodesta 1948, eteenpäin. Koulussa meillä oli kaikille yhteistä historia ja valtio-oppi ja voimme keskustelemattakin toistemme kanssa olla enemmän tai vähemmän yhtä mieltä. Tietysti on olemassa mielipide-erot ja se kuuluu demokratian olemukseen. Tietyistä perusfaktoista me voimme olla tiettyä mieltä ja voisi ajatella, että vakiintunut historian kirjoitus Israelin ja Lähi-idän osalta ulottuu kokolailla meidän päiviimme.
-    Vakiintuneen historian kirjoituksen ohella on tietysti olemassa revisionistinen historian kirjoitus, eli vakiintunutta haastamaan pyrkivä. On tämmöinen tuntuma - joka on yleistys - että suomalaisissa historioitsijoissa on aika paljolti yleisoikeistolaisesti ajattelevia. Monet suomalaiset lehdet ovat muodollisesti sitoutumattomia, mutta sanomalehdistön toimittajakunnassa on - tämäkin on yleistys – paljolti yleisvasemmistolaisia, mikä näkyy väistämättä uutisoinnissa.

 

Uutistuotanto
-    Keskisuomalaisessa on tänään otsikointi: ”Arabiliitto etsi vaihtoehtoja rauhanhankkeelle”. Kokous on pidetty Libyassa. Mitä tästä äkkipäätään jää mieleen? Ajattelen siten, että Reutersin ja AFP:n tuotantoa. Se sinänsä kertoo sellaisesta, että suurilla uutistoimistoilla on varaa kustannuskilpailuun. On varaa lähettää toimittajia ja kuvausryhmiä, tai tehdä yhteistyösopimuksia. Ehkä tapahtuu alihankintaakin. On mahdollista, että STT on ostanut tämän uutisen toiselta näistä.

Lähi-idän kestokonflikti
-    Historian kautta voidaan ajatella siten, että Lähi-idän kestokonflikti ei ole pohjimmiltaan israelilaisten ja ns. palestiinalaisten välinen konflikti. Se on epäilemättä sellaistakin, mutta konflikti on alkanut nykyhistoriassa ehkä silloin, kun oli Palestiinan Britannian mandaatti. Ei ollut Israelia ja Arafatin isosetä, mufti Al Hussein, oli Jerusalemin ylimuftina. Hän pyrki saamaan jonkinlaisen kansannousun aikaiseksi. Kansannousu ei tahtonut onnistua ensin millään, mutta kun tarpeeksi yritettiin, niin kyllähän se tapahtui. Me kaikki varmaan tiedämme, että mufti Amin al-Husseini oli toisen maailmansodan aikana Hitlerin työtoverina ja vaikutti Berliinissä.

Sanojen tarkoitus
-    Se, mikä puhuttelee tässä em. uutisessa, on tämä, että Suomessa sana presidentti tarkoittaa tietenkin presidenttiä. Mitä presidentti tarkoittaa monilla eurooppalaisilla suurkielillä? Presidentti on puheenjohtaja. Tässä lukee, että palestiinalaisten presidentti piti Jerusalemia avaimena rauhaan. Muodollisesti on niin, että Mahmud Abbas on palestiinalaisten itsehallinnon puheenjohtaja. Englantilaiselle tai saksalaiselle uutistenlukijalle sana on eri kuin suomalaiselle. Sana on tavallaan vakiintunut ja siinä mielessä peruuttamatonta – palestiinalaisten presidentti. Ensimmäisen kerran pari viikkoa sitten jossakin lehtiartikkelissa puhuttiin palestiinalaisten alueesta.

Sanojen mahti
-    Toisin sanoen sanoilla on tällainen mahti, että niitä pudotellaan jostakin ja sitten ne vakiintuvat. Vaikka siten, että puhutaan palestiinalaisten presidentistä silloin, kun puhutaan Mahmud Abbasista ja tästä rauhanprosessista.  Jos puhutaan palestiinalaisten alueista, silloin pitää palata historiankirjoitukseen, ja vuoden 1967 tapahtumiin. Suomessa yleinen ilmapiiri oli silloin sellainen, että oli eräänlainen helpotus siitä, kun Israel säästyi. Näin oli myös laajalti Euroopan maissa. Tällä hetkellä, jos nyt syttyisi sota ja jos Israelille kävisi hullusti, niin mahdollisesti se herättäisi helpotusta. Kun on tällainen aikajänne, 40 vuotta, niin asiat muuttuvat.

Suurin journalistitiheys
-    Mitä sitten on tapahtunut 15 vuodessa? Tietysti politiikassa ja varsinkin politiikan kulisseissa, mehän ei saada tietää kaikkea, eikä varsinkaan sellaisena, kuin asiat todellisuudessa ovat. Viestinnät toimivat aktiivisesti ja osin myös siitä syystä, että ilmeisesti missään päin maailmassa ei ole sellaista journalistitiheyttä kuin Lähi-idässä. Se tarkoittaa Israelia, näitä kiistanalaisia alueita: Gazaa, Samariaa, Juudeaa ja Länsirantaa. Libanonissa, Syyriassa ja Egyptissä on paljon länsimaisia toimittajia. Jos tapahtuu jotakin Lähi-idän politiikassa - oletetaan vaikka, että esim. Egyptissä presidentti Mubarak, joka on jo vanha ja sairas, kuolee tai syrjäytetään - niin silloin on helppo mobilisoida liikkeelle ne, jotka ovat siinä lähellä.

Lehdistön toimintavapaus
-    Demokratian olemus tämän asian suhteen on, että meillä Suomessa ei juuri sensuroida ja tietääkseni Israelissa ei ole minkäänlaista ennakkosensuuria. Se tarkoittaa sitä, että arabilehdistö, jota on esim. Jerusalemissa, saa toimia vapaasti. Lähinnä kai rikoslaki on rajana, mitä voidaan kirjoittaa ja mitä ei. Tuntematta tarkemmin Israelin lakeja, mutta koska Israel on länsimainen demokratia siinä kuin Suomikin, niin se on varmasti pohjimmiltaan sama. Esimerkiksi kansankiihotus tai kehotus rikokseen ja kansanväkivaltaan eivät ole mahdollisia Suomessakaan.

Israelin lehdistö
-    Toivoisin, että Jerusalem Post tai Israel National News olisivat luetuin ja pääasiallinen mielipiteen muodostaja. Niin valitettavasti ei ole. Israelin johtavista lehdistä ymmärtääkseni Ha`Arez Tel Avivissa on merkittävin. Myös Ye`diot Achronot`ia luetaan paljon. Israelilainen toimittaja Amira Hass kirjoittaa aktiivisesti Ha`Areziin, jonka linja on varsin vasemmistolainen. Hass asuu tai oleskelee Ramallahissa ja Gazassa. On hämmästyttävää, että israelilainen toimittaja, joka kirjoittaa jyrkästi, saa elää rauhassa kenenkään häiritsemättä kiistanalaisilla alueilla. Ei hänelle käy sillä tavalla, kuin esim. Gilad Shalidille, ja tähän on jokin syy. Näkemykseni mukaan kysymyksessä on omiaan ja itseään vihaava juutalainen, kuten on Noam Chomsky.

Medialukutaito
-    Nykyään puhutaan medialukutaidosta, jossa on kyse siitä, mitä uskon ja mitä en ja millä edellytyksillä. Kuka dokumentin on tuottanut? Onko tämä dokumentti vai mielipidekirjoitus? Kyse on punninnasta.  
-    Jerusalemiin on sijoittunut YLE:n toimittaja Sanna Negus, joka on toimittaja Leena Reikon seuraaja. Reiko voitti joitakin vuosia sitten journalistipalkinnon ja hänen linjastaan voisi tietysti kertoa paljon. Sanna Negus kirjoitti kuluneella viikolla: ”Itä-Jerusalem - jakamaton vai miehitetty pääkaupunki?” Mitä tulee mieleen tekstistä? Opiskelin klassista filologiaa, kreikkaa ja latinaa ja opin, mitä retoriikka on. Se on suostuttelun taitoa. Luin Neguksen suhteellisen pitkän kolumnin / teemajutun läpi ja mietin, mikä tässä on uskottavaa?

-    Sanna Negus on taitava ja paljon tekstissä oli sellaista, ettei siihen ole muuta sanottavaa kuin: noinhan se on. Jos itse kirjoittaisin palkkani eteen Ylelle ja olisin Jerusalemissa, niin kädet olisi sidottu ja suuni ei olisi vapaa. Tiedän, mitä tekisin siellä: pyrkisin varmasti painottamaan toimittajan vapautta ja ammattietiikkaa sekä pyrkimystä totuudelliseen, tasapuoliseen ja liioittelemattomaan uutisointiin. Negus täyttää em. kriteerit aika pitkälti.

Taustajärjestöt
-    Negus puhui Jerusalemin itä-osien rakentamisesta ja lähti vuodesta 1967. Hän mainitsi, että Israel miehitti Jerusalemin itä-osat ja miten Israel pyrkii saamaan sanojensa tueksi tiettyjä israelilaisia järjestöjä mainiten kaksi, joista toisen - Peace Now - tiesin. Luultavasti Peace Now`ta rahoitetaan Israelin ulkopuolelta ja rahoittajina on Lähi-idän öljymahteja sekä sellaisia juutalaisia, jotka eivät ehkä ole selkeästi Israelin puolesta. Eivät rahoittajat tietenkään halua kovasti tulla julkisuuteen. On onni, että tässä nykyisessäkin tiedonvälityksessä, kun seuraa viestintää ja yrittää poimia helmiä, niin kyllä niitä sieltä löytää.

Mielikuvat
-    Negus puuttuu aika hienovaraisesti sellaiseen, että 1948 – 1967 vuosien välisenä aikana Israelin itsenäisyyssodassa Jerusalemin itä-osat päätyivät Jordanian alaisuuteen. Jotkut asiat ovat karkeita ja helppo havaita, mutta ”joutunut alaisuuteen” - millaisen mielikuvan tämä sisältää? Onko suhde laillinen, sallittu ja oikeudenmukainen alaisuus, kaksipuolinen sopimus? Tällaisella sanojen käytöllä viestitetään – varsinkin kun ei käsitellä asiaa eteenpäin – Israelin osalta hyvin selkeästi vuodesta 1967 Jerusalemin itä-osia miehitettynä arabien maana. Vuosien 1948 -1967 välisenä aikana viileästi: Jerusalemin itä-osat olivat Jordanian alaisuudessa. Siitä ajasta Neguksella ei ollut sellaista sanottavaa, mitä on esim. Ariel Livsonin kirjoissa, että 34 arabien haltuun päätyneen Jerusalemin osan 35:sta synagogasta tuhottiin ja tehtiin etninen puhdistus: juutalaiset pois. Sama päti Samarian Juudeaan.

Sanojen käyttö
-    Tämä on aika hienovaraista sanan käyttöä. Me joudumme siihen tottumaan Suomen katsotuimmissa ja luetuimmissa viestimissä. Tämä tulee jatkumaan. Tosiasiat, ne mitkä tapahtuvat rauhanprosessissa tai mitä meille tulee YK:sta, AFP:ltä, Reutersilta, AP:ltä tai jostakin muusta merkittävästä lähteestä, edustavat tätä. Tämän päivän KSML:n  artikkeli ”Arabiliitto etsi vaihtoehtoja rauhanhankkeelle” saattaa olla hyvin samanlaisena monessa suomalaisessa päälehdessä. Todennäköisesti pääviestimiin – MTV, YLE, KSML, Hesari, Aamulehti – tarjotaan pakettina toimituksellinen aineisto, joka sinänsä on jo lähtökohtaisesti valikoitua materiaalia. Siitä sitten lehden toimituksen linjan, käytössä olevan sivumäärän ja lehden painoon menemisen ajankohdan mukaan valikoidaan aineisto.

Asioista ollaan hiljaa
-    Suomessa toimittaja voi liikkua aika vapaasti. Israelin demokratiassa en näe mitään ihmeellisempää ongelmaa, mutta olettaisin, että tämä hetki voi olla hiukan eri asia, kun otetaan esimerkki Etelä-Libanonista. Tiedämme, että Hizbollah on siellä ja se on aseistautunut uudelleen. Niitä päätöksiä, joista sovittiin vuonna 2006, ei Israelin tappioksi ole voitu panna täytäntöön. Käytännössä niistä kaikista asioista ollaan hiljaa. Olemme nähneet uutisoinnissa, kun israelilainen valvontalentokone lentää Etelä-Libanonin yli. Oikeudellisesti se on tietysti itsenäisen Libanonin ilmatilan loukkaus, sitä ei voi kieltää, mutta siihen puututaan. Siihen ei haluta tai voida puuttua, että Hizbollah on uudelleen aseistautunut.

Sanojen ja kuvien käyttö
-    Paitsi sanojen käyttö, niin on tietysti sanojen ja kuvien välinen suhde. Kuvan käyttö ja kuvamanipulaatio, mikä on äärimmäisen helppoa tätä nykyä, ovat tärkeitä. Samoin kuvalukutaito. Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
-    Joskus on kuvauksia siitä, että toimittajan tai kuvaajan mukana on Hizbollahin aseistautunut vartija muodollisesti turvaamassa toimittajia - eihän toimittajia silloin kaapata tai murhata. Toinen puoli - mistä meille ei kerrota ja mikä on yhtä tärkeä - on sen, että Hizbollahin johdolle on peeärrää, kun maailma tietää, että he suojelevat toimittajia. Silloin ei myöskään mennä asiattomiin paikkoihin kuvaamaan, eikä kirjoiteta mitä sattuu.
-    Pari vuotta sitten BBC:n palveluksessa oli brittiläinen toimittaja, joka halusi työskennellä Gazassa. BBC:n kanssa asiat oli sovittu. Toimittaja oli arabimyönteinen, eikä olisi varmaan kirjoittanut mitään poikkipuolista Hamasista tai Fatahista, mutta mies kaapattiin. Hänet saatiin neuvoteltua vapaaksi ja taidettiin maksaa lunnaat.

Tietoinen valinta
-    On tärkeä miettiä kenelle puhun, mitä sanon tai kirjoitan, jotta ne vaikuttaisivat. Olen kirjoittanut päättäjille ja lehtiin. Yritän vedota sellaisiin perusteisiin, jotka kuka tahansa voi allekirjoittaa: tasapuolisuuteen ja järkevyyteen. Kun valitsin sellaisen toiminnan, että voi olla puhtaasti pelkkä kansalaisaktivisti ja vedota pelkästään oikeudenmukaisuuskriteereihin ja tasapuolisuuteen, niin samalla olen tehnyt tietoisen valinnan – joka on aika paljon pitänyt – Raamattu sanoo asioista näin ja minä uskon siihen tällä tavalla - piste.
-    Lyhyesti kaksi esimerkkiä siitä, että olipa hyvä kun itse toimin. Kävi yhdessä asiassa ilmi, että meidän EU kansalaisten verovaroja on palestiinalaisviranomaisilla 450 miljoonaa euroa Sveitsissä ja on ihan selvää, että osa siitä on kanavoitu aseisiin. Mahdollisesti vaikka se aselaiva, jonka Israelin laivasto pysäytti Välimerellä joitakin vuosia sitten. Toinen asia on, että Fatahin johdon taskuihin sitä on mennyt korruptiona, ihan niin kuin kaikkialla muuallakin maailmassa. Ne tarkoittanevat esim. Rivieralla ja Persianlahden Emiraateissa luksushuviloita – olemme ne maksaneet ja se ei ole oikein.  

Elämä sujui
-    Ennen Intifada kakkosta (ennen vuotta 2000) ei tietenkään voi sanoa, oliko kaikki hyvin Israelissa. Ei varmasti ollut, mutta oli yleistä, että palestiinalaisarabit kävivät työssä Israelin vihreän linjan puolella. Elämä sujui ja siihen tuli jyrkkä katko Intifadan myötä. Se vahingoittaa Israelin kansalaisia: juutalaisia, Israelin arabeja ja druuseja sekä muita ryhmiä, mutta ehkä se vahingoittaa eniten palestiinalaisarabeja (mm. alueet Samaria, Juudea, Länsiranta). On keskusteltu siitä, voidaanko ns. Länsirannan alueella tuotettuja hedelmiä ja vihanneksia myydä israelilaisina EU:n alueella tullivapaasti. Jos tulee tulli, niin israelilaiset tuottajat saattavat siirtää toiminnan vihreän linjan länsipuolelle, jossa on ahdasta. He kärsivät siitä, mutta varmasti kärsivät myös arabialaiset työntekijät ja ns. siirtokunnat. Niiden infrastruktuuri on rakennettu varsin paljon arabialaisin voimin.

Tasapuolisuuskriteeri
-    Olen tasapuolisuuskriteerien kannalla. Eli voisiko ehkä kohteen, kuten Israel, sijalle asettaa jonkun muun kuin Israelin, jos siihen kohdistuu tietoisesti vääristelevää viestintää. Kun joitakin asioita korostetaan toisten sijaan ja annetaan kuva, tai uutisoidaan jälkiseurauksia, eikä syitä. Periaatteessa se voi olla mikä ja kuka tahansa muu korvattavissa oleva ja asia ei muutu miksikään.

Tasapuolinen viestintä
-    Tuore juttu muutaman päivän takaa on "Israelin panssarivaunut Gazassa". Uutisoinnilla luodaan äkkiä mielikuva, että juutalaiset ovat pahoja. Unohtuu aseistautuneet – luultavasti Hamasin tai islamilaisen Jihadin terroristit / militantit / taistelijat. Joskus lehdistössä on käytetty Hamasin toimijoista sanaa aktivisti. Me, jos olemme aktivisteja, emme pyri terroristisiin päämääriin emmekä terroristisin keinoin. On suuri ero tällaisten sanojen käytössä.  
-    Ajatukset, joita ruotsalainen aatehistorioitsija Henrik Bachner otti esiin eräässä kirjoittamassaan esseessä, menevät pitkälti yhteen tasapuolisen ja totuudellisen viestinnän kanssa. Bachner pohti sitä, että onko oikein kritisoida Israelia ja totesi, että on se. Jos ajatellaan tasapuolisuuskriteerin kannalta ja korvataan sana Israel esim. sanalla Suomi, niin on se. Paljon Suomessa on perattavaa ja paljon korjattavaa - asioita, mitä voisi kritisoida. Siinä mielessä voidaan kritisoida Israelia, että onko sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta? On sitä, mutta toisaalta sitä on kaikissa maissa, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. Bechner kirjoitti, että siltä osin se on oikein ja sitä jopa tarvitaan demokratioissa. Demokratia tarvitsee keskustelua ja joissakin paikoin myös riitaääniä. Israelin kaltaisissa maissa, samoin latinalaisissa maissa, siihen on totuttu enemmän kuin Pohjolassa, jossa on osittain erilainen kulttuuri.

Viestinnän totuusarvo
-    Medioiden viestinnän totuusarvo – siinä sen kuilun mittari on. Kun sitä ruvetaan mittaamaan, niin se on tappelua: tutkijat toinen toisiaan vastaan, mutta myös siltä osin, että on pyrkimys totuudelliseen viestintään ja on erilaisia järjestöjä. Niin on vastapuolellakin ja kaikki ei välttämättä ole sellaista, että pyritään perkaamaan virheellistä viestintää. Tunnemme käsitteen Intifada. On olemassa sellainen kuin "Elektronic Intifada", jonka puolella myös kirjoitetaan.
-    Ei ole aluetta merkittävissä asioissa, joissa voisimme välttää sitä, että viholainen on aina läsnä. Vuotta 2000 edeltänyt olotila Israelissa ei ollut varmaankaan mitään täydellistä, mutta sellainen, ettei ollut aktiivisodankäyntiä. Se perustuu siihen, että valtiolliset toimijat eivät ole toisiaan vastaan. Vastustajan kanssa voi elää silloin, kun voi keskustella vaikka on näkemyksiä, joita emme voi allekirjoittaa.

Hyvät ja pahat uutiset
-    Usein sanotaan uutisoinnista, että hyvä uutinen ei ole uutinen, uutisia ovat pahat uutiset. Se ei ole kokonaisuudessaan totta. Pahat asiat ovat olemassa ja kyllä niistäkin pitää kertoa, mutta jos on koko elämän kimara, niin siihen mahtuu kaikkea. Pitää kirjoittaa myös ”hyviä loppuja”.
-    Me tiedämme, minkä verran 2000-luvun alkuvuosina kuoli arabien osapuolella ja Israelin osapuolella ihmisiä. Suunnilleen samoina Intifada II:n vuosina Etelä-Italian mafiasodissa kuoli karkeasti ottaen suunnilleen samanlainen määrä ihmisiä. Yhtälailla voisi ajatella, että se on hirveä maa, eikä sinne voi mennä ikinä. Italiaan ei liity sellaisia intohimoja kuin Israeliin, eikä siellä ole sellaista journalistitiheyttä tai tiedotuksellista relevanssia. On kuitenkin yllättävän paljon samaa.

Valtion korvikkeet
-    Italiassa on kolme merkittävää Mafiajärjestöä: Napolin seudun Camorran, Sisilian Cosa Nostra ja saappaankärjen eli Calabrian Ndrangheta. Näistä viimeisen, Ndranghetan, rahanpesuorganisaatio Suomen osalta paljastui muutama viikko sitten.
-    Mitä tekee Hamas tai Hizbollah? Ne välittävät aseita, hankkivat niitä omaan käyttöön ja toimivat tietyllä tavalla valtion korvikkeina siellä, missä valtio on heikko, tai se ei käytännössä näy. Näin Etelä-Italiassakin ja tietysti muualla, minne näiden mafiat ovat levittäytyneet. Huumeiden välitys kuuluu asiaan. Kaikkea ei meille kerrota, sitä on vaarallista tutkia. Yhtälailla kuin on selvä asia, että jos haluaa kattavan ja täydellisen alkuperäislähteisiin perustuvan mafian, vapaamuurarien tai arabialaisten terroristijärjestöjen historian, niin siinä ei kauaa elä. Me tiedämme jotain jostakin, mutta emme kaikkea kaikesta. Tosiasia on, että Hamas ja Hizbollah pyrkii korvaamaan tai vaikuttamaan valtiovallan rinnalla.

Tiivistelmä luennosta tehty luennoitsijan luvalla. Tiivistelmä ja väliotsikointi: Marja-Leena Kortelainen.

Kuvat: Martti Kortelainen

---------------------------------------------------------------------------------------------------

Keren Kajemet Finland ry

Kotisivu

Laita sähköpostia Juhanille

Jyväskylän Suomi-Israel -yhdistys ry