Vierailu Helsingin juutalaisessa seurakunnassa ja Synagogassa 10.6.2010

Helsingin juutalainen seurakunta http://www.jchelsinki.fi/ 

 


Oletko käynyt synagogassa? Voit tutustua Helsingin juutalaiseen synagogaan kuvagallerian ja synagogan esimiehen Rauli Stromerin opastuksella.


RS: Synagogarakennus on valmistunut vuonna 1906 Helsingin kaupungin lahjoittamalle tontille. Synagogan suunnitteli arkkitehti Johan Jacob Ahrenberg. Pääpiirteittäin tämä on ihan samassa asussa.

Kun täällä tehtiin suuri saneeraus ennen satavuotis-juhlallisuuksia, nykyinen vihreä seinäväri löytyi ensimmäisenä väripintana pohjalta ja sen mukaan tämä maalattiin. Synagogassa väreillä ei ole symboliikkaa.

Synagogarakennus on nykyään Museoviraston suojeluksessa. Helsingin kaupunki pitää tätä yhtenä kaupunkikuvaan kuuluvana, kulttuurihistoriallisesti arvokkaana rakennuksena.

RS: Synagogassa on yhteensä 450 istumapaikkaa: alhaalla 350 ja parvekkeella 100. Naiset ovat parvekkeella ja miehet alhaalla. Me olemme olleet ns. ortodoksinen juutalainen seurakunta kautta historian. Aikoinaan seurakuntalaiset rahoittivat tämän synagogan rakentamisen ostamalla paikat itselleen. Näin ovat paikat menneet isältä pojalle. Jos ketju katkeaa, niin paikka vapautuu muille. Seinällä on taulu, jossa on numeroidut istumapaikat ja jokaisen nimi, että löytää paikalleen. Viimeisiä istuinrivejä ei ole nimettyjä, vierailijat sijoittuvat takaosaan, naiset ylös ja miehet alas.

RS: Seinällä olevat kynttilät on laitettu jälkeenpäin ja ne ovat 23. juutalaissotilaan muistoksi, jotka kaatuivat talvi- ja jatkosodan aikana. Heidän nimensä on kirjattu pieniin Daavidin tähtiin kynttilöiden alapuolella.

 

RS: Edessä on kirjaillun verhon peittämä Pyhä kaappi - ”Aron ha`kodes” - jossa me säilytämme pyhiä kirjoja, Toora-kääröjä. Verhon on lahjoittanut seurakunnan jäsen vanhempiensa muistolle. Verhon alapuolella on muistokirjoitus ja yläpuolella lukee: ”Tässä nämä Toorat, jotka Mooses antoi Israelin kansalle”. Pyhä kaappi on kaikissa synagogissa asennettuna siten, että se on aina suunnattu Jerusalemiin päin. Juutalaiset kääntävät kasvonsa Jerusalemin suuntaan, kun he rukoilevat.

Leijonat Pyhän kaapin molemmilla puolilla on tuotu Suomenlinnasta, jossa aikoinaan oli tsaarin varuskunta ja siellä palveli myös juutalaisia sotilaita. Heillä oli siellä oma rukoushuone, josta nämä on tuotu. Kun Tapiolan taidekorkeakoulun oppilaat tekivät täällä saneeraustyötä ja restauroivat leijonat, niin he sanoivat, että löytyneet maalipinnat ovat joskus 1600-luvulla käytettyjä maaleja.

RS: Yläpuolella on kaksi leijonaveistosten pitämää 10. käskyn taulua, verhossa on sama teksti kuin tauluissa. Kaapin päällä on 1700- luvulta oleva kruunu. Historia kertoo, että myös se on tuotu Suomenlinnasta tänne ja se olisi ajautunut Suomenlinnan rannoille jostain uponneesta ruotsalaisesta sotalaivasta. Juutalaiset sotilaat ovat sen sieltä noukkineet itselleen.


Toora-käärön päällä pidettävä hopeinen kilpi on nimeltään ”tas”.

RS: Toora-kääröjä on useampia ja jotkut ovat 1800-luvulta. Vanhimmat on tuotu Venäjältä. Kaikissa Toora kirjoissa on aivan sama teksti, ne ovat ulkoisesti vain erilaisia. Ne ovat samat kuin Raamatun viisi Mooseksen kirjaa - riippuen siitä, miten on tulkittu ja käännetty.

Jotkut Toorat ovat niin sanottu ”kosher”, joita voidaan käyttää. Suurin osa on ei -kosher, jolloin niissä on jotain kirjainvirheitä. Saattaa tapahtua, että kirjain haihtuu tai jollakin tavalla kuluu. Toora on niin Pyhä Kirja, että kaikki tekstit pitää olla hyvin luettavissa. Ei saa jäädä epäröimään, mitä siinä saattaisi lukea. Ne ovat muuttumattomia, uusia käännöksiä ei ole. Tekstit, jotka suullisesta Toorasta aikoinaan on kirjoitettu, ovat pysyneet samoina vuosituhansia. Kaikissa synagogissa tekstit ovat aivan samat.

RS: Toora hepreaksi on ainoa oikea. Se on aina käsinkirjoitettu pergamenttinahalle samanlaisella, neliskanttisella käsialalla. Toorakirjoitusten kirjoittajat ovat tähän erikoistuneet, täysin perehtyneet henkilöt. Lisäksi pitää olla taiteellista muototajua ja hyvin, hyvin paljon pitkäjännitteisyyttä, että jaksaa keskittyä Tooran kirjoittamiseen.

Pyhää kirjaa ei saa lukea virheellisesti. Jokainen sana kuuluu lukea niin kuin se on kirjoitettu. Jokainen, joka Tooraa lukee sapattina ja juhlapyhinä, on harjaantunut lukija. Tämä kirjoitus on pelkästään konsonantteja. Pitää tietää, mitä jokainen sana tarkoittaa, ettei lue virheellisesti. Meillä jumalanpalvelusten yhteydessä hänen, joka lukee Tooraa, vieressä seisoo henkilö joka seuraa koko ajan, että se tapahtuu oikein.

RS: Aidattua keskiötä kutsutaan nimellä ”bima”. Se on keskeinen paikka, jossa tapahtuu tooran lukeminen aina sapattina ja juhlapyhinä. Muuten jumalanpalveluksen johtaminen tapahtuu seitsenhaaraisen kynttilän edustalla olevalta pöydältä.

Kun Toora tuodaan juhlallisessa kulkueessa tänne, seurakuntalaiset nousevat seisomaan ja rukousliinan tupsulla (”tzitzit”) annamme suudelman tooralle. Käytämme aina jumalanpalveluksissa aamuisin rukousviittoja (”tallit”).

Tooran lukemisessa käytetään lukutikkua (”jad” - käsi), ettei sormi kuluta kirjoitusta.

RS: Etuosassa on rabbiinin saarnapenkki ja esirukoilijan, kanttorin työpöytä. Päärabbiini asustaa pääsääntöisesti Jerusalemissa, hänen lisäkseen meillä on ollut apulaisrabbiini. Synagogapalvelukseen kuuluu rabbiini, kanttori ja synagogan esimies, jonka tehtävä on valvoa, että kaikki sujuu.

RS: Synagogan kupolin ympärille on otettu vapaamuotoisia tekstejä Mooseksen kirjoista. Siellä lukee: ”Rakasta Herraasi kaikella sydämelläsi ja kaikella mielelläsi”, ”Kuule Israel, Jumala on yksi”, ”Täällä rukoilemme Herraa ja Maailmankaikkeutta” ja Jerusalemiin päin: ”Tervetuloa tähän rukoushuoneeseen.”

RS: Ylhäällä katossa on ikuinen tuli, joka palaa aina. Se muistuttaa meitä temppelin tuhosta v 70 jälkeen kristillisen ajanlaskun.

RS: Tooran siunauksia saa kunnian nousta lukemaan sapattina seitsemän varsinaista ja kahdeksas, joka lukee profeetan kirjan. Paikalla täytyy olla 7 miestä. Jumalanpalveluksessa pitää olla vähintään 10 miestä läsnä, silloin Tooraa voi lukea. Ei riitä, vaikka olisi parveke täynnä naisia. Pitää olla kymmenen 13-vuotta täyttänyttä miestä paikalla, jolloin esirukoilija eli kanttori voi johtaa jumalanpalvelusta. Tämä perustuu joukkovoimaan, näin on ollut temppelin aikoina.

Kerran viikossa sapattina on aina jumalanpalvelus. Kaksi kertaa vuodessa saamme synagogarakennuksen tupaten täyteen, kun on juutalaisten uusi vuosi Ros Hashana ja paastopäivä Yom Kippur. Silloin luetaan eri tekstejä ja jumalanpalvelus on kahdessa osassa: aamu- ja iltajumalanpalvelus. Aamujumalanpalvelus kestää kolme ja puoli – neljä tuntia ja iltajumalanpalvelus noin pari tuntia. Kyllä siinä kuusi tuntia voi mennä.

RS: Juutalaisia seurakuntia on olemassa kolmenlaisia: ortodoksi -, konservatiivi - ja reformoidut seurakunnat, mutta emme ole millään tavalla vastakkain, ei ole sellaisia ristiriitoja.

Reformiseurakunnassa on lähdetty tutkistelemaan Tooraa ja Talmudia vähän toisella tavalla. Lähdetty tekemään uudistuksia vähän modernimmaksi ja ehkä tämän päivän mukaan, mutta tämä on Toora ja tämän tekstiä ei saa mennä muuttamaan.

Reformiseurakunnassa naiset ja miehet ottavat samalla tavalla osaa jumalanpalvelukseen. Naiset voivat olla myös seurakunnan rabbiineita. Heillä on tapana jumalanpalveluksen yhteydessä soittaa instrumentteja, kun taas tämän Tooran / Talmudin mukaan kaikennäköinen työnteko on sapattina kielletty - sekin on tavallaan työtä. Reformoidut seurakunnat ovat aika yleisiä Amerikassa ja Keski-Euroopastakin niitä löytyy, lähimmät ovat Ruotsissa.

Konservatiivit ovat lähempänä ortodoksisuutta, mutta heillä on myös modernimpia tulkintoja kuten se, että naiset ja miehet ovat yhdessä jumalanpalveluksessa. Heillä ei kuitenkaan ole naisrabbiineja, mutta naiset saattavat osallistua Tooran lukemiseen.

Ortodoksisessa juutalaisuudessa ei ole minkään näköisiä soittopelejä. Meillä on psalmeja, joita jumalanpalveluksen yhteydessä yhdessä lauletaan. Niissä on oma sävel ja ne lauletaan säestämättä. Jos konservatiivit tai reformoidut tulevat tänne, he noudattavat meidän käytäntöjä.

Me olemme traditionaalinen seurakunta ja pysymme näissä vanhoissa traditioissa, mitä esi-isämme ja isovanhempamme ovat tänne tuoneet. Hepreankielessä on sana ”minhagh” - traditio. Sitä traditiota – mikä jokaisella seurakunnalla on - ei pitäisi mennä muuttamaan. Pitäisi tyytyä siihen, mikä seurakunnan ”minhagh” on ja alistua sen auktoriteetin alle.

RS: Daavidin tähti on tullut juutalaisten symboliksi vasta 1200 - 1300-luvulla. Jotkut tarinat kertovat, että jossain Keski-Euroopan ghetoissa on ollut tämän tyyppisiä symboleja ja sen myötä se olisi tullut. Kun on tutkittu, niin Vanhassa Testamentissa on jotakin, jossa saattaisi olla samantyyppistä kuviota, mutta ei yksi yhteen. Tämä, joka ei ole niin uskonnollinen symboli, on sitten otettu juutalaisten symboliksi ja Israelin lippuun.

RS: Pienessä rukoushuoneessa pidämme aina arkiaamuisin jumalanpalvelukset. Tässä kappelissa, kuten kaikissa jumalanpalveluksissa, pitää olla 10 miestä läsnä, että siellä voidaan lukea kaikki rukoukset. Jos ei ole, niin silloin on määrättyjä rukouksia, joita ei lueta. Arkiaamuisin maanantaina ja torstaina luetaan Tooraa, silloin on jumalanpalvelus klo 7.45 ja muina arkipäivinä klo 8.00, sunnuntaiaamuisin klo 9.00 ja lauantaina klo. 9.00 on sapattijumalanpalvelus. Kaikkina perjantai-iltoina on aina myös sapattijumalanpalvelus. Päivisin tämä tila on koulun käytössä.

RS: Cohenin kädet on pappissuvun merkki. Se kuvaa Cohenin pappissiunausta. He ovat silloin rukousviitan alla, kasvot on suunnattu Pyhään kaappiin päin (Jerusalemiin päin) ja sormet ovat näin viitan alla. Rukousviitta löytyy Mooseksen kirjoista ihan selvästi, kun siellä sanotaan, että sinun tulee käyttää vaatekappaletta, jonka jokaiseen kulmaan on ommeltu tupsut ("tzitzit"). Rukousviitalla voidaan myös peittää pää. (4. Moos. 15: 37-41; 5. Moos. 22:12) Cohenien hautakivessä on myös laitettu kädet näin – tietää, kuka on Cohenien sukua.

RS: Samoin siellä on maininta, että sinun tulee pitää mielessäsi ja lähellä sydäntäsi Tooran tekstit. Sen takia aina arkipäivisin käytämme vielä rukousnauhoja, jotka kierretään käteen tai otsaan. Sapattina niitä ei käytetä. Nauha kääritään seitsemän kertaa ranteeseen ja sitten vielä sormen ympärille.

Nämä – nauhat ja laatikko - on valmistettu eläinten nahasta. Laatikossa on sisällä Toorasta otettuja ja pergamentille kirjoitettuja määrättyjä tekstejä, kuten ”Minä olen Herra sinun Jumalasi…”. Rukousnauhoja voivat käyttää kaikki 13-vuotta täyttäneet miehet.

RS: Tämän pienen rukoushuoneen peräseinällä on viimevuosisadalta olevia kirjoja. Niitä kirjoja, joissa on Pyhiä kirjoituksia - olkoon monisteita tai mitä tahansa - ei voi noin vain heittää roskikseen. Kaikki Pyhät tekstit on haudattava hautausmaalle. Museoita ei meillä ole. Hyvin paljon vielä vanhempaa tekstiä on viety Kansallisarkistoon, mutta Toorat, vanhatkin, ovat kaikki täällä.

RS: Synagogan aulassa on kirjoitus peruskiven muurauksesta suomeksi, ruotsiksi sekä jiddishiksi, jota osaa vanhempi sukupolvi.

RS: Tämän seppeleen historia on se, että itsenäisyyspäivänä 1944 Tasavallan presidenttinä silloin ollut Mannerheim kävi täällä synagogassa kunnioittamassa kaatuneita juutalaissyntyisiä sotilaita ja sotaveteraaneja. Siinä yhteydessä hän toi tämän laakeriseppeleen tänne seurakuntaan.

 

 

 

 

 

 

Kuvat: Martti Kortelainen
Teksti: Marja-Leena Kortelainen
Yhteyksiä luomassa ja menossa mukana Juhani Starczewski

--------------------------------------------------------------------------------------------------

Keren Kajemet Finland ry

Jyväskylän Suomi-Israel -yhdistys ry

Laita sähköpostia

Kotisivu