|
Juha syntyi
Kiuruvedellä
yhdeksänlapsisen perheen nuorimmaiseksi kultaisella 60-luvulla.
Tämän täydellisyyteen pyrkivän neitsytluonteen
ensiesiintyminen tapahtui taikurina 10-vuotiaana Maamiesseuran
pikkujouluissa. Taikurinura jäi kuitenkin lyhyeksi ja tilalle
tuli yhä vahvempana urheilu ja musiikki. Urheilussa tuli
kokeiltua melkeinpä kaikki, niin talvi- kuin kesälajitkin.
Ja musiikin saralta soittimista tutuiksi tulivat kitara, rummut ja
harmonikka.
Ensimmäinen
orkesteri perustettiin kylän poikien kesken Juhan ollessa
15-vuotias. Pienimuotoisia keikkoja tehtiin pikkujouluissa,
hirvipeijaisissa jne. Tuolloin orkesterissa oli pelimannimeininki
ilman laulavaa solistia ja Juhan soitin oli 12-kielinen kitara.
Urheilu tuntui ottavan niskalenkin musiikista 70-luvun lopussa
ja
laulaminen kitaran säestyksellä oli vain vastapainona
juoksuharjoittelulle
Jalkavammojen
myötä urheilua oli hillittävä ja musiikki alkoi
saada jälleen tilaa Juhan elämässä. Harmonikan
soittoa opetellessa tutustuminen Ilpo Kalevaan aukaisi myös
”piilossa” olleen lauluäänen ja niinpä lähialueen
keikkoja teki trio, jossa Juha oli laulusolistina. Muutto Mikkeliin
–87 talvella hajotti tämän soittoporukan ja kiireisen
myyntiedustajan työn ohella musiikin harrastaminen jäi
jälleen taka-alalle.
”Veri
on vettä sakeampaa”, sanoo vanha sananlasku ja tämä
pitää myös Juhan kohdalla paikkansa! Kesämökkiä
rakennellessa oli alkanut jälleen ”laulattamaan” ja
niinpä mies löysi pian itsensä laulukilpailun
voittajan palkintona olleelta ulkomaan matkalta, parikin kertaa.
Kilpailuvietti roihahti täyteen liekkiin, olihan 90-luvun
puolessa välissä laulukilpailuja pilvin pimein, niin
karaoke- kuin orkesterisäestyksellä.
Sopivan
tasainen menestys piti intoa yllä, vaikkei täysosumaa
suurimmissa kisoissa tullutkaan ja esiintymiset eri orkestereiden
kanssa antoivat oman mausteensa myyntiedustajan elämään.
Säveltäjä/sanoittaja Esko Koivumieheen tutustuminen
aloitti uuden kauden Juhan musiikkisaralla. Tangosävellys -
kilpailuun laulettu Eskon säveltämä kappale menestyi
ja se innoitti Xanadun kustantamaan laulajalle ensimmäisen
pitkäsoittolevyn, joka ilmestyi kevättalvella –97. Levyn
yhtenä kappaleena oli Juhan itsensä säveltämä
ja edesmenneen äitinsä sanoittama Myllykosken valssi, jonka
Rauno Lehtinen oli kehottanut levyttämään jo –92
kuunneltuaan sen iskelmäkurssilla Kuopiossa.
Myyntiedustajan
työn jäätyä, tanssikeikat ja erilaiset
juontotehtävät ovat antaneet Juhalle toimeentulon vuodesta
–96 lähtien. Ensimmäisen oman orkesterin Juha sai Tico
Tico:sta keväällä –96, Vertigo oli orkesterina
–99 – 01 ja Amorada –02-03. Toinen levy ilmestyi
toukokuussa –99 ja keikkamäärät kasvoivat
tasaisesti. Kiivas keikkatahti ja kahden läheisen kuolema
hillitsivät levytysintoa ja kolmatta levyä saatiin odottaa
kevääseen 2003 saakka. Syksyllä –02 aloitettu
kappaleiden valinta toi levylle kahdeksan uutta ja neljä aiemmin
muiden artistien levyttämää teosta. Levyltä
löytyy laulajan itsensä säveltämä ja
sanoittama kappale Olen onnellinen, joka kertoo paljon esittäjänsä
elämästä. Uusimman levyn kappaleiden valinnassa
näkyy aiempia selvemmin tanssittavuus, jotta musiikki vastaisi
mahdollisimman paljon Juhan ja orkesterin esittämää
monipuolista keikkaohjelmistoa. Vuoden 2004 alusta uutena orkesterina
aloitti VARIAATIO, jonka soittajat ovat Jyväskylästä.
Soitinvalikoimasta löytyvät perinteiset harmonikka, basso
ja rummut sekä koskettimet, kitara ja tenorisaksofoni. 2005
Toukokuussa ilmestyi neljäs levy Kotikalliolla. Musiikillisena
tuottajana levyllä toimi Jari Holm, ammattimies viimeisen päälle.
Levylle tuli seitsemän uutta sävelmää, joukossa jälleen yksi laulajan
oma sävellys; Vain taivaan tähdet tietää. Kappale sai alkusävelmät ja
riimit eräällä syksyisellä matkalla keikalta kotiin. Levyn
nimikkokappale kertoo, pikkuhiljaa autioituvasta maalaisidyllistä, joka
on valitettavan totta tämän päivän Suomessa. Laulajan itsensä kohdalla
onneksi kotiseudulla on vielä elämää ja kotitalo paikoillaan joen
töyräällä. Levy sai hyvän vastaanoton tansittavuutensa ja myös
kuunneltavuutensa myötä. Radiosoittoa tuli aiempia levyjä selkeästi
enemmän. Ensimmäinen painos loppui jo aikaisessa vaiheessa ja uusi
jatkaa hyvää menekkiään. Orkesterin
kokoonpanossa oli vaihtelua matkan varrella ja jo vuoden 2007 keikoista
valtaosan teki kvartetti, joka tulee Imatran seudulta. Pasi Suikkasen
(harmonikka, koskettimet) johdolla esiintyvästä kokoonpanosta
löytyy lisäksi kitarat (akustinen, sähkökitara), basso ja rummut.
Kaikki orkesterin jäsenet myös laulavat. Viides
pitkäsoittolevy ilmestyy 9.2.2008. Levyn nimeksi tuli Mies ja kitara,
reipas tanssikappale. Levyllä on tanssittavaa musiikkia, mutta myös
muutamia kappaleita , jotka tekstillään pysäyttävät kuuntelijansa
muisteleman ja haaveilemaan.
|