JONNA POHJALAINEN / Taiteilijaesittely

 

" Maalaan käsilläni, räteillä, sienillä ja siveltimillä öljy-, akryyli- ja vesiväriä. Useimmiten aihe tai tila määrittelee tulevan. Minua kiinnostavat ihmiset, saaret, valot, värit, meri, taivas ja kivet."

Kuvataiteilija Jonna Pohjalainen asuu ja työskentelee Oulunkylän taiteilijatalon Ateljeeasunnossa, Helsingissä. Hän opiskeli Vapaassa Taidekoulussa 1987-1988 ja Taidekoulu MAAssa 1988-1993 ja Taideteollisessa korkeakoulussa ympäristötaiteen osastolla, josta hän valmistui 2007. Hänen teoksiaan oli ensimmäisen kerran esillä kouluaikana 1990. Sen jälkeen teoksia on ollut esillä useissa yhteisnäyttelyissä kotimaassa mm. Nuorten näyttelyssä Taidehallissa Helsingissä 1992 ja 1994, MAAn Henki -näyttelyssä Taidehallissa 1993 ja MAAn Hiljaisuus -näyttelyssä Turussa Wäinö Aaltosen museossa 1996. Jonna Pohjalaisen ensimmäinen yksityisnäyttely oli Andorrassa 1994. Viimeisimmät yksityisnäyttelyt ovat olleet Taidesalongissa Helsingissä 2001, Ars Populus Hyvinkään Taidemuseossa 2002 ja Itä-Helsingin kulttuuriviikkojen taiteilijana Stoassa Lähi-ö -näyttelyssä 2002. Jonna Pohjalainen osallistui kutsuttuna taiteilijana Tallinna-ryhmän kanssa Tarton Ristmik -arkkitehtuurityöpajaan vuosina 1995 ja 1996. Pohjalaisen töitä on ollut yksityis- ja yhteisnäyttelyissä myös Italiassa, Saksassa ja USA:ssa. Jonna Pohjalainen työskentelee myös tila-, ympäristö- ja yhteisötaiteen sekä performanssin parissa. Näistä projekteista mainittakoon mm. Lounas Myllypurossa, Helsingissä 1999 ja Kulttuurikaupunki 2000 -projekti Giverny kaupunkitilassa:Kotitaidelaboratorio Myllypurossa 2000-2001. Viimeisimmät yhteisprojektit ovat olleet yhteisötaideteos Valopyörät Myllypurossa 2003-2005 ja osallistuminen kutsuttuna taiteilijana Jämsän Siltojen välissä 2005 -ympäristötaidetapahtumaan teoksella I Love You.

Pohjalainen on opettanut kuvataidetta vuodesta 1996 lähtien mm. Taidekoulu MAAssa. Lokakuussa 2001 hän osallistui Taidemaalariliiton järjestämään Suomi-Unkari taiteilijasymposiumiin. Vuodesta 1996 lähtien hän on toiminut Helsingin kaupungin Lähiöprojektin Myllypuron ensimmäisenä lähiötaiteilijana ja vuosina 2001-2004 Urban -yhteisötaiteilijana. Lähiö ja yhteisötaiteilijan hän on toteuttanut ja ohjannut useita pioneeriluonteisia ympäristö ja -yhteisötaideprojekteja pääasiassa Itä-Helsingissä ja luennoinut yhteisötaiteesta Helsingissä, Turussa ja Oulussa vuodesta 1999 lähtien.