• JigIt on aloittamassa kymmenettä toimikauttaan! Ryhmä kilpaili voittoisasti Nordic Feis -tapahtumassa 2008 syksyllä ja ryhmän jäsenet tanssivat kärkisijoille Euroopan avoimissa irlantilaistanssin mestaruuskilpailuissa huhtikuussa 2009.
• JigIt kilpailee parhaillaan Euroopan avoimissa irlantilaistanssin mestaruuskilpailuissa
Duisburgissa (28.-29.3.2007). Ensimmäiset uutiset kisapaikalta kertovat, että joukkueemme voitti sarjan 4-hand Céili
(sekä alle että yli 30 v) ja sijoittui toiseksi sarjassa 8-hand Céili. Soolokilpailijamme Terhi
Spackstein voitti mestaruuden sarjassa alle 30 v ja Kristiina Paloheimo sijoittui toiseksi. Lotta Virkkunen Footlightilta voitti kolmannen sijan.
•
J.R. Vancheri (T.C.R.G., New York) valmensi ryhmää Helsingissä
joulun jälkeen; kurssin aikana valmistui useita uusia koreografioita.
•
JigIt osallistui kuluneena viikonloppuna Pohjoismaisiin
irlantilaisen tanssin mestaruuskilpailuihin ja menestyi loistavastii! Lisää tietoja tulossa. Kilpailut järjesti Nordic Society
of Irish Dancers Norjan Drammenissa.
• Jamit&JigIt jatkuu taas syyskuussa! Céili-tanssia
ja elävää musiikkia kaikille irlantilaisen tanssin
ja musiikin ystäville O'Malleys pubissa Helsingissä. Joka
kuukauden viimeinen sunnuntai klo 20.00, alkaen 2.9.2007. Tervetuloa mukaan
pitämään hauskaa!
• Maalis-
ja huhtikuu ovat kuluneet keikkaillessa ja muussa toiminnassa. 17.4.2007
ryhmää videoitiin Malmintalolla.
•
JigIt osallistui pääsiäisenä Berliinissä
pidettäviin Euroopan avoimiin irlantilaistanssikilpailuihin.
Ryhmä pärjäsi upeasti ja voitti sarjan 4-hand Céilí
sekä tuli toiseksi sarjassa 2-hand Figure. Soolokilpailuissa
menestyivät Terhi Spackstein (Intermediate Premiership voitto),
Kristiina Paloheimo, Heidi Aaltonen ja Essi Lahtinen - he toivat
kotiin yhteensä kolme kultaa, neljä hopeaa ja neljä
pronssia.
•
Heidi Aaltonen menestyi Arktiset Askelet 2007 -katselmuksessa. JigIt-ryhmässä
tanssiva Heidi sai Valistustalo Oy:n stipendin näyttävästä
irlantilaistanssinumerostaan.
• May you have warm words on a cold evening, a full moon on
a dark night, and the road downhill all the way to your door. --An
Irish blessing. HAPPY ST.PATRICK's DAY!
• JigIt on parhaillaan Suomen kiertueella. MFRoadShow käynnistyi
Senäjoella 8.3.2007 ja päättyy Kuopioon 5.4.2007.
Ohjelmaa on kussakin paikassa kahtena päivänä; sekä
ilta- että päivätilaisuuksissa on irlantilaistanssinäytöksiä
- ja esittelyssä on tietenkin kiertueen vetonaula: MF7400!
•
Jamit&JigIt! Céili-tanssia
ja elävää musiikkia kaikille irlantilaisen tanssin
ja musiikin ystäville O'Malleys pubissa Helsingissä. Joka
kuukauden viimeinen sunnuntai klo 20.00 alkaen. Tervetuloa mukaan
pitämään hauskaa!
•
Céili-tanssia kaikille irlantilaisen tanssin ja musiikin
ystäville O'Malleys pubissa Helsingissä. Mukana JigIt
ja elävää musiikkia. Tule mukaan tanssimaan 10.12.2006
klo 20.00!
• 6.12.2006 klo 15.00: Tanssi- ja hiusnäytös. Yhteistyössä
JigIt ja Helsingin palvelualojen oppilaitoksen hiusalan opiskelijat.
Näytös järjestetään Tanssikeskus Footlightin
tiloissa (lisätietoja soili.stenroos(at)helsinki.fi)
•
JigIt voitti neljä joukkuekultaa ja kaksi -hopeaa Pohjoismaisissa
irlantilaisen tanssin mestaruuskilpailuissa Tukholmassa! Kilpailut
järjesti Nordic Society
of Irish Dancers 11.-12.11. 2006. Joukkueemme
saavutti voittoja show- (5-10 ja yli 10 tanssijan sarjat), céili-
(4-hand ja 8-hand) ja miniteam -sarjoissa. Soolosarjoissa ykkössijoja
tuli neljä, kakkossijoja yksi ja kolmossijoja kolme! Sooloista
lisää, ks. Heidi, Kristiina ja Terhi (tiedot tulossa).
Footlightin oppilaalle Elinalle onnittelut Miniteam- ja soolosuorituksista!
•
JigIt esiintyi tänään Savoy-teatterissa vauhdikkaasa
showssa "Five times around." Väläyksen lavalta
näet tästä.
Toinen esityksistä on huomenna, tervetuloa katsomaan. Ryhmän
näet myös Espan lavalla päivisin sekä Jam Buffet
-jameissa iltaisin. www.helsinkitap.fi
•
J.R. Vancheri (T.C.R.G., New York) valmensi ryhmää Helsingissä
12.-17.6. Viikon aikana valmistui uusia koreografioita kilpailu-
ja showkäyttöön.
•
JigIt osallistui Euroopan avoimiin irlantilaisen tanssin mestaruuskilpailuihin
Amsterdamissa 21.-23.4. Voittoja tuli ryhmänumeroilla (1. sija,
6-hand Céili ja 2. sija, show-tyylinen jig). Myös soolokilpailuissa
sijoituttiin mitalipaikoille (Intermediate sekä Intermediate
Premierships). Sooloista lisää, ks. Essi, Heidi ja Kristiina.
Kilpailut järjesti World Irish Dance Association ja niihin
osallistui tanssijoita Irlannista, Englannista, Saksasta, Hollannista,
Ukrainasta, Tanskasta ja Suomesta.
•
JigIt
esiintyy 29.-31.3. Beauty Channel
risteilyillä välillä Helsinki-Tallinna. Tämän
jälkeen alkaa tiivis harjoittelu Euroopan Avoimia Irlantilaistanssi-kilpailuja
varten, jotka järjestetään Amsterdamissa 21.-23.3.
•
St.
Patrick's Day -tapahtuma Tanssikeskus Footlightissa.
Tule mukaan viettämään irlantilainen ilta! St. Patrick's
Day on vahvaa irlantilaista perinnettä, johon liittyy monia
kuuluisia legendoja. Näistä ehkä tunnetuin liittyy
Irlannin kansallissymboliin, shamrockiin.
• Islanninhevoset
ja JigIt tanssivat irlantilaisittain Equitainment!
-showssa 8.-10.12.2005
•
JigIt menestyi hienosti irlantilaistanssin pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa
Lyngbyssä Tanskassa 11.-13.11.2005. Ryhmän sijoitukset
näkyvät kuvien yhteydessä. Soolokilpailuista tuli
myös mitaleja: Heidi sijoittui ensimmäiseksi ja toiseksi
ja Kristiina toiseksi Intermediate -tason kilpailukategorioissa.
|