|
JigIt -tanssiryhmä toimii Tanssikeskus Footlightin yhteydessä,
Helsingin
ydinkeskustassa. Ryhmän jäsenet kouluttautuvat jatkuvasti osallistumalla
irlantilaisen tanssin lisäksi myös monen muun tanssilajin tunneille,
joita koululla
on tarjolla. Osa ryhmän jäsenistä osallistuu säännöllisesti
myös opetustoimintaan.
Koulussa toimii myös kaksi muuta tanssiryhmää, steppiryhmä
Five Steps sekä
hip hop -ryhmä Footlight Dancers. Yhteistyö ryhmien välillä
tuo uusia ideoita ja
näkemyksiä kehittää ryhmien toimintaa. JigIt ryhmään
otetaan vuosittain uusia
tanssijoita, jotka valitaan koulun omien oppilaiden joukosta.
Toimintansa
aikana JigIt on esiintynyt aktiivisesti festivaaleilla ja lukuisissa
muissa tilaisuuksissa. Ryhmä on myös osallistunut pohjoismaisiin
Irlantilaisen
tanssin mestaruuskilpailuihin sekä soolo- että ryhmänumeroilla
sekä Arktiset
Askelet-katselmukseen. Näissä tapahtumissa olemme tanssineet
yhteensä viisi kulta-, viisi hopea- ja yhden pronssimitalin sekä
yhden kunniakirjan.
Ryhmän tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluvat uudet koreografiat sekä
esityksiin
että kilpailuihin. Näistä löydät tietoa Keikoista
ja Uutisista.
Klikkaa seuraavia,
jos haluat lisätietoa: Lehtileikkeitä,
Näyttämön takaa,
Irlantilainen tanssi sekä
Linkkejä ja tanssivideoita.
|