Kuntavaaleissa 2017 olin ehdolla numerolla 271 Jyväskylä - katso teemani tästä.

Puheeni vaalikadulla 1.4.2017: https://youtu.be/tOmWJ2h6tOs

Jarmon videokanava: https://www.youtube.com/user/jarmonahkamaki

Tervetuloa kotisivulleni
Päivitetty 11.4.2017

Kotisivu

PALAUTELOMAKE VAALIRAHOITUS VAALIKUVA VAALIMAINOKSET VALOKUVIA KIRJA

 

 

 

 

Blogi

 

11.4.2017 Turha lätinä pois

Perussuomalaisten äänimäärä putosi 81000 äänellä verrattuna kuntavaaleihin 2012. Se on 26 prosenttia laskua äänimäärällä mitattuna. Kannatus on nyt 8,8%, kun se viimeksi 2012 oli 12,3%.

Jos diabeetikon lääkekulut nousee 550 euroa tänä vuonna niin vaikea on sitä pitää hyvänä saavutuksena. Samalla korotettiin ajoneuvo- ja polttoaineveroa. Kepun ja Kokoomuksen. myötäilyllä on hintansa.  

Perussuomalaiset suuntaviivat pitää piirtää selkeästi ja tietää kenen etuja ajaa. Nyt se hämärtyi.

 

 

10.4.2017 Inhimillinen erehdys

Otsikon mukainen selitys on tuttu monesta uutisesta, jossa on kerrottu jonkun onnettomuuden syystä. Syy sinällään voi jäädä hämärän peittoon, mutta sanonnalla pyritään ilmaisemaan ihmisen tekemää virhettä.

Yhdysvalloissa on uutisten mukaan menossa erikoinen oikeusjuttu. Siinä onnettomuuden vainajan omaiset ovat haastaneet robotin tekijät oikeuteen ko. työntekijän kuolemasta. Robotti oli murskannut työntekijän pään siirtyessään toiminta-alueensa ulkopuolelle. Seurauksena tästä oli työntekijän kuolema. Menestyykö kanne niin se jää nähtäväksi.

Aihe ei ole uusi Suomessakaan, sillä Liikenneministeriössä on tiettävästi jo selvittetty älyliikenteeseen liittyviä ongelmia ja vastuukysymyksiä. Robottiauton aiheuttaessa onnettomuuden voidaan aiheellisesti kysyä kuka ohjasi autoa. Onko onnettomuudesta vastuussa ohjelmiston suunnittelija, infran ylläpitäjä vai autoa käyttävä henkilö?

Joka tapauksessa joudumme vastaamaan älytekniikan tuomiin uusiin haasteisiin ja luottamaan siihen, ettei virheitä satu. Sanonta, ettei kone tee virheitä vaan ihminen, joutuu tarkasteluun uudesta näkökulmasta. Vielä ei ole kukaan tiettävästi keksinyt itsenäistä entiteettiä, joten inhimillisen erehdyksen mahdollisuus on pidettävä mielessä.

 

 

9.4.2017 Perusarvojen puolesta 2017

Perussuomalaisten toiminnan perustana ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus, ja inhimillisyys. Inhimillisyys on keskeinen teema ja sen ympärille rakentuu kaikki muu.

Vaikeina aikoina perusarvot luo turvaa ja auttaa kestämään pahimman yli. Toisen huomioon ottaminen luo vuorovaikutusta ja liittää meidät yhteiskuntaan. Näin jokainen meistä tuntee olevansa arvokas. Tätä arvokkuutta ei mitata rahalla tai oppiarvolla vaan lähimmäisen rakkaudella. Kaikki alkaa pienistä teoista, joita voivat olla tervehtiminen tai hymy.

Rakkaus isänmaahan on kunnioitusta aikaisempien sukupolvien työlle ja taistelulle. Tämän perinnön vaaliminen on osa meidänkin työtä. Se, millainen jalanjälki meistä jää on riippuvainen tämän päiväisistä teoistamme. Elämä on arjen valintoja ja oikealla arvopohjalla ne tuottavat sitä samaa hyvää mistä mekin olemme saaneet nauttia. Suomessa on hyvä elää ja rakentaa tätä maata.

 

 

5.4.2017 Autoliikenne on ehto toimivalle logistiikalle

Keskisuomalaisen pääkirjoitus (2.4.) ottaa kantaa ydinkeskustan kehittämiseen. Siinä todetaan ykskantaan, että keskustan elinvoimaisuus tarvitsee autoja ja parkkeja. Tämä pitää täysin paikkansa, ja on hienoa, että lehti ottaa tähän asiaan kantaa tällä tavoin.

Valtion verotuotot tieliikenteeltä olivat viime vuonna noin 7,8 miljardia euroa. Siitä käytetään liikenneverkkoon 1,7 miljardia. Loput 6,1 miljardia menee valtion muihin menoluokkiin. Yksityisautoilijat ovat siis merkittävässä roolissa verotulon keräämisessä. Siksi on myös oikeutettua, että heidän äänensä kuuluu ja toiveensa toteutuu päätöksenteossa.

Toimiva logistiikka on yhteiskunnille kuin veri ja verisuonisto: se on elämisen mahdollistava välttämättömyys. Turvallisuuden takaavat ambulanssit sekä palo- ja poliisiautot henkilökuntineen. Lisäksi tarvitsemme monipuolisen posti-, huolto- ja tavaraliikenteen saadaksemme muun muassa sen jokapäiväisen leipämme lähikaupasta ja roska-astiamme tyhjiksi.

Liikkumisen mahdollistavat bussit, taksit ja yksityisautot. Ne täydentävät toinen toisiaan yhdessä jalankulun ja pyöräilyn kanssa. Eri elämänvaiheissa ja tilanteissa tarpeet ovat erilaisia, siksi myös kaikki liikkumismuodot on otettava huomioon päätöksenteossa.

Käsitys siitä, että autoliikenne tuo vain haittoja on väärä. Sen osoittavat nämä edellä kerrotut asiat. Nyt kuitenkin esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa on vallalla käsitys, että yksityisautoilua pitäisi jollain tapaa rajoittaa tai tehdä liikkuminen ainakin hankalammaksi. Tämä on väärä lähestymistapa.

Itse luotan ihmisen omaan järjen käyttöön ja vapaaseen liikkumiseen. Jokainen valitsee liikkumismuotonsa omien tarpeidensa ja tilanteensa mukaan. Liikenneinfran tulee luoda edellytykset mahdollisimman joustavalle pääsylle haluttuun kohteeseen edullisesti, turvallisesti ja esteettömästi. Tämä koskee myös yksityisautoilua ja muistetaan, että siitä valtaosa on työ- ja asiointiliikennettä.

Kirjoitus on julkaistu 5.4.2017 Keskisuomalaisessa: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Autoliikenne-on-ehto-toimivalle-logistiikalle/961014#comments

Ps. Tässä puheeni kävelykadulla viime lauantaina samasta aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=tOmWJ2h6tOs

 

 

27.3.2017 Vastaus Mauri Pekkariselle biokaasubusseista

Kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) vastasi ansiokkaasti (Ksml 24.3) puolustaessaan biokaasubusseja. Näinhän se menee, että tekniikka kehittyy ja käyttökokemusten myötä mahdollisia heikkouksia korjataan. Näin myös kilpailukyky paranee dieselautoja vastaan.

Mikään ei estä Jyväskylän busseja ja jäteautoja tälläkään hetkellä käyttämästä voimanlähteenä maa- tai biokaasua. Ei sitä tietääkseeni ole kielletty liikennöintisopimuksessa. Silloin, kun kilpailutalous toimii niin taloudellisin vaihtoehto ohjaa päätöksentekoa myös kuljetusyrityksissä. Ei siihen poliitikkoja tarvita.

Lähienergia on kannatettava vaihtoehto ja päästöjen vähentämiseksi on tehtävä töitä. Tästä tuskin kukaan on eri mieltä. Biokaasun saatavuuden lisääntyminen voi osaltaan ratkaista nyt muna-kana-ongelman ja saadaan ns. pää auki kaasuautokannan mahdollistavalle kasvulle kaasujakelun helpottuessa. Tässä esimerkiksi Jyväskylän Liikenne toki voi olla edelläkävijä niin halutessaan.

Pitääkö Jyväskylän kaupungin kuljetusten toimeksiantajana seuraavissa kilpailutuksissa edellyttää kalustolta tiettyä määrää biokaasuautoja on sitten enemmänkin sitä poliittisista päätöksentekoa ja kaupungin imagon rakentamista. Hintalappu tästä on kuitenkin tiedettävä etukäteen. Hyvä, että keskustelua käydään.

Ps. Pekkarisen kirjoitus Keskisuomalaisessa 24.3.2017:

http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Vaasan-malliin/953831


 

 

23.3.2017 Parempi imago maksaa, Pekkarinen

Kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) ehdottaa (KSML 21.3.) Jyväskylän kaupungin busseissa siirtymistä biokaasun käyttöön. Nykyisin niissä on käyttövoimana dieselpolttoaine. Tämä olisi Pekkarisen mukaan viisas ja imagollinen ratkaisu Jyväskylälle.

On kuitenkin niin, että kaasuautojen korjaus- ja huoltokulut ovat huomattavasti kalliimpia kuin dieselautojen. Lisäksi toimintavarmuus on heikompi ja niillä on kallis hankintahinta. Tämä perustuu Helsingin kokemukseen maakaasubusseista ja näin on sanonut julkisuudessa muiden muassa HSL:n joukkoliikennesuunnitteluosaston johtaja Tero Anttila. Tekniikka biokaasuautoissa on samankaltaista. Siksi Helsinki luopuikin maakaasubusseista.

Taloudellisesti ei siis näytä olevan perusteltua siirtyä laajamittaisesti kaasuautojen käyttöön. Olisiko kuitenkin viisaampaa odottaa vielä tekniikan kehittymistä ja taloudellisuuden paranemista ennen suurempia investointeja? On hyvin mahdollista, että tuona aikana saamme uusia ja paremmin kilpailukykyisiä vaihtoehtoja esimerkiksi hybrideistä sekä sähköllä ja vedyllä toimivista ajoneuvoista.

Entä jos biokaasubussien myötä kertalipun hinta olisi 3.30 euroa aiemman 3 euron sijaan? Olisivatko joukkoliikenteen käyttäjät valmiit maksamaan kohonneen lipun hinnan tästä Pekkarisen mukaan imagollisesta ratkaisusta Jyväskylälle? Tämä olisi tärkeä tieto tuleville kuntapäättäjille. Lisäksi hän vaatii verotuksen alentamista biokaasuautoilta, mutta jättää kertomatta, että mistä korvaavat verotulot otettaisiin.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 23.3.2017: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Parempi-imago-maksaa-Pekkarinen/953124

 

 

18.3.2017 Jyväskylän keskustan liikenteestä ja elinvoimaisuudesta

Autoilijan näkökulmasta Jyväskylän keskustassa liikkuminen ja asioiminen on ajettu ahtaalle. Vapaudenkadun joukkoliikenteen sekä kävely- ja pihakatujen takia pääväyliksi ovat muodostuneet Hannikaisenkatu ja Yliopistonkatu. Poikittaiskaduista Asemakatu ja Väinönkatu ovat keskeltä kiellettyjä autoliikenteeltä.

Lisäksi ydinkeskustan nopeusrajoitus 40 km/h yhdessä entisestään vaikeutuneen kadunvarsipysäköinnin takia saa autokansan pinnan kiristymään. Kaupunkisuunnittelussa onkin nähtävästi ollut tavoitteena yksityisautoilun vähentäminen keskustassa. Tässä tavoitteessa ollaan onnistumassa.

Päivittäistavarakauppa on levittäytynyt automarkettien myötä kaupungin laidoille. Keljon, Seppälän ja Palokan kauppakeskusten mukana on siirtynyt moni muukin kauppa kyseisiin liiketiloihin. Kävijöille houkuttimena on ollut ilmainen pysäköinti, ja autoilijat ovat äänestäneet kaasujalallaan.

Jyväskylän kaupunki hallitsee pysäköintibisnestä käytännössä 100-prosenttisesti. Siksi on oman oksan sahaamista ajaa autoilijat pois keskustasta parkkitalojen ääreltä. Näin jäävät pysäköintieurot saamatta. Kyse on vajaasta 10 miljoonasta eurosta vuositasolla.

Nyt onkin haastetta siinä, kuinka pyöräilyväki ja joukkoliikenteen käyttäjät kykenevät ylläpitämään keskustan kauppoja. Moniko on valmis kantamaan käsissään tavarat tai viemään ne pyörän tarakalla kotiinsa? Pelkästään ravintoloissa tai kahviloissa käynti ei kauppaliikkeitä pelasta. Mietittävää riittää, mitä tehdään tyhjentyneille liiketiloille, jotka näyttävät vain lisääntyvän.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 18.3.2017:  http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Jyv%C3%A4skyl%C3%A4n-keskustan-liikenteest%C3%A4-ja-elinvoimaisuudesta/950192

 

 

8.3.2017 Kehä Puisto vai Kehä Vihreä?

Keskisuomalainen kirjoitti 20.2. suunnitelmasta nimeltä Kehä Vihreä. Se on Jyväskylän keskustaa ympäröivä nauhamainen viheralue. Tähän toivottiin ehdotuksia. Mielestäni jo nimeksi sopisi paremmin Kehä Puisto. Se kuvaisi sitä mistä on kysymys eli puistomaisia alueita kiertämässä kaupungin keskustaa.

Sinällään tällainen ilmakuvan perusteella kehitetty idea jää torsoksi, ellei sillä ole vetovoimaa. Tuskin pelkkä tuon lenkin kiertäminen on itsetarkoitus. Onhan se jo 10 kilometriä pitkäkin ja liikkumiseen on muitakin aktiviteetteja tarjolla. Itse pitäisin parempana yksittäisten kohteiden kehittämistä ja niiden kiinnostavuuden lisäämistä. Näin voisi syntyä myös halu jatkaa kohteesta toiseen.

Tässä yhteydessä ei saa unohtaa Kirkkopuistoa ja Lounaispuistoa. Suurimman osan vuotta niiden virkistyskäyttö on vähäistä, mutta niitä voitaisiin elävöittää tapahtumilla. Speaker’s Corner on yksi esimerkki Kirkkopuiston tilaisuuksista.

Kaupungista ei saa maaseutua eikä sitä pidä yrittää, sillä se tulisi liian kalliiksi. Siltojen ja tunnelien rakentamisesta Jyväskylä on jo mainetta saanut eikä se ole aina ollut positiivista. Niinpä Kehä Puistonkin osalta pitäisi olla pidättyväinen vaikka suunnitelmat paperilla näyttäisivät kuinka hyvältä tahansa.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 8.3.2017: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Keh%C3%A4-Puisto-vai-Keh%C3%A4-Vihre%C3%A4/944077

 

 

1.3.2017 Turvapaikka-asiat kuntoon kunnissa

Turvapaikkaa haki Suomesta vuonna 2016 yhteensä 5 657 henkilöä, kun heitä vuonna 2015 oli 32 476. Päätöksiä turvapaikka-asioissa tehtiin noin neljä kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna, yhteensä noin 28 200.

Niistä oli myönteisiä 27%, kielteisiä 51%, rauenneita 14% ja tutkimatta jätettyjä 8%.

Ensimmäistä oleskelulupaa haki vuonna 2016 yhteensä 26 071 henkilöä. Eniten oleskelulupaa haettiin perhesiteen perustella, yhteensä 10 579 hakemusta. Tehdyistä oleskelulupapäätöksistä 85% oli myönteisiä.

Vuoden 2016 alussa vastaanottokeskuksia oli 227, niissä oli noin 29 000 asukasta. Vuoden kuluessa keskusten määrää karsittiin turvapaikanhakijamäärän laskettua: nyt keskuksia on 126 ja niissä asukkaita noin 16 000, yksityismajoituksessa on noin 3 700 turvapaikanhakijaa, kertoo Migrin selvitys.

Turvapaikanhakijoista aiheutuneet kustannukset olivat viime vuonna 600–800 miljoonaa euroa laskentavasta riippuen. Tänä vuonna Suomi on sitoutunut ottamaan 2 078 turvapaikanhakijaa Kreikasta ja Italiasta ns. taakanjakosopimuksella. Lisäksi on mukaan laskettava ne, jotka itse ylittävät Suomen rajan. Määrän ennakoidaan olevan korkeintaan viime vuoden tasolla.

Suomi onkin kantanut vastuunsa hyvin pakolaiskriisissä ja eikä juuri enempää voi edellyttää, jotta tilanne pysyisi hallinnassa. Nyt on huolehdittava myönteisen päätöksen saaneiden kotouttamisesta yhteiskuntaan ja kielteisen päätöksen saaneiden palauttamisesta. Tämän edistämiseksi myös kuntapäättäjien on sitouduttava.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 1.3.2017: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Turvapaikka-asiat-kuntoon-kunnissa/939703

 

 

8.2.2017 Maassa maan tavalla

Vasemmistoliiton ehdokkaat vetävät mutkat suoriksi (KSML 6.2.) Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin politiikasta Suomen kuntapolitiikkaan.

Tämä on harhaanjohtavaa, sillä Suomen perustuslaki määrittelee selvästi mm. rajoituksia ulkomaalaisten maassa olemisessa ja maahan tulemiseen. Perustuslain 9 § ja liikkumisvapaus: Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.

On huomioitava, että jos kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut jää Suomeen eikä suostu Suomen ja kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n järjestämään vapaaehtoiseen paluuseen kotimaahansa, hän on laittomasti maassa. Näin toteaa sisäministeri Paula Risikko.

Lisäksi perustuslain toisessa luvussa sanotaan, että lähes kaikki perusoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille. Poikkeuksena on liikkumisvapaus, joka on Suomen kansalaisilla laajempi kuin ulkomaalaisilla. Ulkomaalaisen maahan saapumista voidaan rajoittaa, kun taas Suomen kansalaisilla on aina oikeus saapua maahan.

Näissä edellä olevissa rajoissa voidaan siis toimia ulkomaalaisten kohdalla Suomessa.

Trump-huumassa olisi pidettävä pää kylmänä eikä antaa tunteille valtaa. Kaikki sujuu hyvin, kun edetään lakien mukaan niin meillä kuin muuallakin.

(Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalainen-lehdessä tänään: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Maassa-maan-tavalla/926182 )

(Vasemmiston ehdokkaiden kirjoitus: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Kuntapolitiikalla-globaalia-ihmisten-politiikkaa/925133 )

 

 

3.2.2017 Onko keskustan näivettyminen kävely- ja pihakatujen syytä Jyväskylässä?

Vastaan heti, että on. Perustelen tätä sillä, kehitys on pitkään jo johtanut siihen, että kun autoliikennettä hankaloitetaan niin se näkyy kauppojen myyntimäärissä. Tyhjiä liikehuoneistoja on enemmän kuin aikoihin ja myös Sokoskin on aloittanut yt-neuvottelut.

Nyt, kun Sepän liikekeskus valmistuu Seppälään uuden Prisman viereen niin on jopa pelättävissä, että Jyväskylän ns. keskus siirtyy sinne. Siellä on vieressä ilmaista pysäköintiä ja eikä kävelymatkat ole pitkiä. Myöskin Palokan ja Keljon marketit houkettelevat asiakkaita.

Minusta on uskomatonta, että Väinönkadun laajentaminen kävely- ja pihakaduksi Yliopistonkadun ja Hannikaisenkadun välille maksaa kahtena seuraavana vuonna n. 1,8 miljoonaa euroa. Päätös tehtiin viime syksynä valtuustossa budjetista päättämisen yhteydessä. Olen kysynyt, että eikö kävelijät ole sitten mahtuneet jalkakäytäville Väinönkadulla. Tämä kysymys on jäänyt vastausta vaille.

Kukaan autoilija ei myöskään enää halua ajaa Kauppakadun ns. yläpäähän. Sehän muutettiin pihakaduksi.

Jyväskylä on myöskin visioinnut Rantaväylän muuttamista Bulevardiksi ja puistomaiseksi. Tätä voi vain kauhulla odottaa, kun näin kaupungin ohitustien liikenne puuroutuu.

Kaupunginvaltuustosta ja lautakunnista puuttuu automiehen näkemys. Siksi myös olen ehdolla vaaleissa.

 

 

1.2.2017 Arjesta se alkaa – Perussuomalaisten kuntavaaliohjelma 2017 julkaistu

Perussuomalaiset on julkaissut kuntavaaliohjelmansa 2017. Listassa on keskeisimpiä teemoja. Lisää voi lukea lopun linkistä.

Perussuomalaiset eivät ole yhden asian liike. Keskiössä on ihminen jokaisen elinkaarensa vaiheessa.

Vaalikentillä Perussuomalaisten slogan on: PS nostaa sykettä.

Tavataan torilla :-)

Arjesta se alkaa – Poimintoja Perussuomalaisten kuntavaaliohjelmasta 2017

USKALLA PUHUA

Joskus demokratia vaatii koviakin sanoja – siksi kannustamme ihmisiä uskaltamaan ja puhumaan. Me emme pakene järjestelmien, rakenteiden tai sanojen taakse, vaan tartumme voimakkaasti niihin asioihin, jotka ihmisiä liikuttavat.

SEINIÄ EIKÄ SELITYKSIÄ

Järkevää kunnallista asuntotuotantoa on tuettava enemmän. Kaavoittamisen täytyy mahdollistaa erilaisten asuntojen rakentaminen kasvukeskuksiin ja lähialueille. Haja-asutusalueille rakentamisen pitää olla vaivatonta ja palvella alueiden ja asukkaiden etua.

JÄRKEVÄ MAANKÄYTTÖ JA KAAVOITUS

Haluamme uudistaa maankäytön tapoja niin, että kuntalainen on lähempänä omaa ympäristöään koskevia päätöksiä eikä kaikki tapahdu vain kasvottomien virkakoneistojen suojissa. Valmistelun on oltava avointa ja läpinäkyvää, jotta kuntalaisilla on aito vaikutusmahdollisuus omaa elinpiiriään koskettaviin asioihin.

TYÖTÄ, RAVINTOA JA ELÄMYKSIÄ

Kannattavan pien- ja perheviljelyn edellytykset on säilytettävä koko Suomessa. Rakennemuutos ja tehostaminen ovat vähentäneet elintarvikesektorin työpaikkoja, mutta sen merkitys ei ole vähentynyt, koska haluamme yhä syödä puhdasta kotimaista ruokaa. Ruoka on välttämättömyyshyödyke, josta kansalaiset eivät voi tinkiä.

LIIKUTTAVA ETEENPÄIN

Toimiva liikenneyhteys kodin ja työpaikan välillä on ensiarvoisen tärkeä. Teiden kuntoa tulee parantaa. Suorat tiet vievät menestykseen myös elinkeinoelämää; kaikki ei Suomessakaan tapahdu tietoverkoissa.

TERVEYS TUULIVOIMATEOLLISUUDEN EDELLE

Perussuomalaiset on ainoana puolueena tuonut esille tuulivoiman terveysvaikutukset. Tuulivoimateollisuudella voi olla jopa kansanterveydellisiä seurauksia, näennäisten vihreiden arvojen ja poliittistaloudellisten kytkösten sivutuotteena.

IKÄ EI OLE VAIN NUMERO

Ikääntyneiden rooli yhteiskunnassamme on yhä merkittävämpi. Ikääntynyt ei ole rasite, jota siirretään taloudellisin perustein, vaan kunnioitusta ja arvostusta ansaitseva ihminen. Hoivan tulee olla riittävää ja inhimillistä eikä se saa passivoida ihmistä turhaan.

TÄRKEINTÄ ON SYRJÄYTYMISEN ESTÄMINEN

Syyt syrjäytymisen taustalla ovat moninaiset, esimerkiksi koulutuksen puute, työttömyys, sairastuminen, toimeentulo-ongelmat, asunnottomuus, mielenterveyden ongelmat ja päihteiden käyttö. Asian on syytä liikuttaa meitä kaikkia; syrjäytyneelle itselleen kyseessä on inhimillinen tragedia. Yhden elinikäisen syrjäytymisen hintalappu yhteiskunnalle on pitkälti yli miljoonan euron suuruinen.

PIDETÄÄN KIINNI HYVÄSTÄ JA TURVALLISESTA

Maamme sisäinen turvallisuus perustuu yhteisöllisyyteen, poliittisen järjestelmämme yleiseen hyväksyttävyyteen, enemmistöpäätöksentekoon ja vähemmistöjen asianmukaiseen huomioimiseen.

ENSISIJAINEN VASTUU SUOMALAISISTA

Emme hyväksy laittomasti maassa oleskelemista, saati näiden henkilöiden terveyden- ja sosiaalihuollon ja muiden palveluiden lisäämistä ja laajentamista. Myös turvapaikanhakijoiden oikeutta erilaisiin kuntatason palveluihin, kuten kuljetuksiin ja harrastuksiin, tulee tarkastella uudelleen.

LUONNONLÄHEINEN SUOMI ON AINUTLAATUINEN

Suomalaiset arvostavat ympäristöä ja puhdasta luontoa. Kannatamme järkevää ympäristönäkökohtien huomioimista kaikessa politiikanteossa. Lähiyhteisöt, lähipalvelut, lähiruoka ja muut ohjelmassa esitetyt teemat – kaikki tavalla tai toisella tukevat kestävää ympäristöä ja ihmisten hyvää elämää.

Koko ohjelma: https://www.perussuomalaiset.fi/kuntavaalit-2017/kuntavaaliohjelma-2017-...

 

 

27.1.2017 EU:n kuolonkorina

Britannian pääministeri Theresa May tapaa parhaillaan ensimmäisenä valtionpäämiehenä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin. Tapaamisen on arveltu vahvistavan Britannian ja Yhdysvaltain suhteita entisestäänkin.

Samaan aikaan Saksan liittokansleri Merkel ja Ranskan presidentti Holland myös kokoustavat. Hollande totesi puheessaan, että maailmalla on kolme uhkaa. Ne ovat hänen mielestään ilmastonmuutos, terrorismi ja populismi.

Hollanden kuvauksessa ei ole kuin yksi paikkansa pitävä asia. Se on terrorismi. Kaksi muuta ovat eurososialismin luomuksia ja joita toistamalla polarisoidaan Eurooppaa yhä enemmän. Brexit oli osoitus jo tästä ja kansojen halusta itsemääräämiseen.

Saksa-Ranska johtoinen EU ei tule kestämään eikä varsinkaan Hollanden kaltaisella retoriikalla.

 

 

23.1.2017 Rahat riittää vallan hyvin

Liikenneministeri Berner hämmästelee hallituskumppanien hyökkäystä: "Yhdessä sovittiin selvityksen tekemisestä, koska rahat eivät riitä" Yle - http://yle.fi/uutiset/3-9417384

"Tuolloin todettiin, että nykyinen rahoitus ei riitä meidän väylien kehittämiseksi ja samalla todettiin, että emme pysty myöskään riittävästi tukemaan kilpailukykyä investoimalla meidän tieverkkoon, Berner sanoo."

Tämä nyt ei pidä paikkansa. Valtion verotuotot tieliikenteeltä ovat 7,8 mrd. Siitä käytetään liikenneverkkoon 1,7 mrd. Rahat riittää vallan hyvin.

Valtion verotulot tieliikenteestä: http://www.aut.fi/tilastot/verotus_ja_hintakehitys/valtion_verotulot_tieliikenteesta

Verotuottojen käyttö liikenneverkkoon: http://www.autoalantiedotuskeskus.fi/tieliikenne/autoilun_verotus

PS. Iltalehti, Olli Ainola. Näkökulma."Henkilöauto on ollut valtiolle tähän asti lypsylehmä. Berner panee paremmaksi. Hän myy lehmän teuraaksi." http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701232200057938_uu.shtml

 

 

21.1.2017 Liikennepoliittinen haaste ministereille ja kansanedustajille

Pariisin ilmastosopimus asettaa tiukat päästörajat ja niiden saavuttamiseksi hallitus on linjannut energia- ja ympäristöstrategiassaan, että 2020-luvulla Suomessa olisi oltava liikenteessä 250000 sähköautoa ja 50000 kaasuautoa. Tämä tavoite näyttää kaukaiselta, sillä esimerkiksi nyt sähköautoja on vain alle tuhat. Jotta tavoitteeseen voitaisiin päästä niin jotain asian edistämiseksi olisi kiireesti tehtävä.

Valtioneuvoston kanslia hankki viime vuoden aikana kaikkiaan 13 uutta autoa, joista 8 henkilöautoa on varattu ministerikuljetuksiin.

Ministereitä kyyditään jatkossa Audeilla, BMW:illä ja Mercedes-Benzeillä.

Nyt hankitut autot olivat koriltaan sedan-mallisia BMW 525d A xDriveja, joiden hinta on valtion maksamalla nollan prosentin arvonlisäverolla noin 66 000 euroa. Väriltään ne ovat tummia.

Kyseisessä Bemarin mallissa on 218 hevosvoimaa ja sen yhdistetty kulutus on 5,1 litraa sadalla kilometrillä ja päästöt 142 g/km.

Ministerien käytössä ei ole yhtään sähkö-, hybridi- eikä kaasuautoa.

Jos tässä tosiaan aletaan liikenneministerin sanoin keksimään autoa uudestaan niin ministerit voisivat antaa esimerkkiä vähäpäästöisiin ja päästöttömiin autoihin siirtymisessä. Kuka on ministereistä se ensimmäinen, joka ottaa käyttöön valtioneuvostolle hankittavan sähköauton ministerin tehtävissä liikkumiseensa?

Yleensä sellaista johtajuutta arvostetaan eniten, joka johtaa joukkojaan edestä ja esimerkillä.

Ps. Eduskunnan puhemies sekä kaksi varapuhemiestä saivat juhannukseksi 2016 allensa nelivetoisen BMW 530d Business Exclusiven. Auton tarkka malli on BMW 530d A xDrive Business Exclusive Edition.

 

 

20.1.2017 Vastaehdotus Bernerin esitykseen

Polttoaineveron kuuden (6) sentin nostolla saadaan kerättyä 300 miljoonaa euroa vuodessa. Näin väylien korjausvelka saadaan kuitattua 5-10 vuodessa. Tähän autoilijat varmasti suostuisivat.

Sähköautojen autoveroa voitaisiin laskea, mutta tilalle voisi otta käyttövoimaveron. Näin verotetaan jo nyt dieselauton käyttäjiäkin.

Bernerin esitys on huono. Eräs perustavaalaatua rakenteellinen virhe on se, että liikenne- ja viestintäministeriön selvitys osoittaa, että käyttömaksu olisi arvolisäverotettava maksu, jonka loppukäyttäjiä olisivat yksityiset autonomistajat. Tämä lisäisi autoilun kokonaiskustannuksia, koska auto- ja ajoneuvovero eivät sisällä arvonlisäveroa.

Itse en tunne mitään tarvetta ostaa palveluja väyläoperaattorilta. Navigointijärjestelmä löytää jo nyt kohteen ja lähimmän huoltoaseman. Puhelimella löydän myös tiedot halvimmista polttoaineen hinnoista.

Pidetään peli yksinkertaisena :-)

 

 

17.1.2017 Suomen seurattava Britanniaa EU-erossa

Pääministeri Theresa May:n Britannia lähtee unionin sisämarkkinoilta, jotta maa saa itse päättää maahanmuutostaan. Näin sanoo Britannian pääministeri May tänään.

Brittannian kansan enemmistö siis kannatti eroa Euroopan Unionista. Nyt kuultiin pääministeriltä miten se tapahtuisi. May sanoi, että Britannia jättää Euroopan unionin ja ajaa omaa kansallista etuaan ja sen tavoitteena on solmia uusi vapaakauppasopimus EU:n kanssa sekä pysyä ainakin osittain tullisopimuksessa. Brittien puolella on myös Yhdysvaltain tuleva johtaja Donald Trump, sillä hän on brexit-miehiä. Hän jo lupasi, että britit ovat kauppaneuvotteluissa jonon kärjessä.

Jonon kärjessä olisi oltava myös Suomi ja seurattava Brittien esimerkkiä.

 

 

16.1.2019 Perusarvojen puolesta

Perussuomalaisten toiminnan perustana ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys ja henkinen kasvu. Inhimillisyys on keskeinen teema ja sen ympärille rakentuu kaikki muu.

Vaikeina aikoina perusarvot luo turvaa ja auttaa kestämään pahimman yli. Toisen huomioon ottaminen luo vuorovaikutusta ja liittää meidät yhteiskuntaan. Näin jokainen meistä tuntee olevansa arvokas. Tätä arvokkuutta ei mitata rahalla tai oppiarvolla vaan lähimmäisen rakkaudella. Kaikki alkaa pienistä teoista, joita voivat olla tervehtiminen tai hymy.

Rakkaus isänmaahan on kunnioitusta aikaisempien sukupolvien työlle ja taistelulle. Tämän perinnön vaaliminen on osa meidänkin työtä. Se, millainen jalanjälki meistä jää on riippuvainen tämän päiväisistä teoistamme. Elämä on arjen valintoja ja oikealla arvopohjalla ne tuottavat sitä samaa hyvää mistä mekin olemme saaneet nauttia. Suomessa on hyvä elää ja rakentaa tätä maata.

 

 

10.1.2017 Perussuomalaisten kädenjälki näkyy hallitustyössä

Media vaikenee taitavasti Perussuomalaisten aikaansaannoksista. On tarpeen välillä muistuttaa niistä. Olemme jo tähän mennessä hallituksessa saavuttaneet enemmän kuin yhteensä koko oppositiotaipaleen aikana.

Perussuomalaisten hallitustaipaleen aikaansaannoksia ei olla medioista saatu lukea.

Perussuomalaiset pitävät pienituloisten puolta ja turvallisuuteen panostetaan:

•Omaishoitajien vapaapäivät turvataan
•Perhehoitajien palkkioita nostetaan
•Takuueläkettä nostetaan
•Toimeentulotuen indeksisidonnaisuus säilyy ja se siirretään KELA:n maksettavaksi
•Yle- vero poistetaan 300.000 pienituloiselta
•YLE:lle myönnetään vähemmän rahaa
•Autovero laskee
•Puolustusmäärärahoja korotetaan
•Poliisien määrärahoja korotetaan
•Vankilaverkko säilytetään
•8 merkittävää maakuntien liikennehanketta toteutetaan
•Työttömyysetuuksien käyttöä laajennetaan – entistä useampi voi saada tukea
•Paikallinen sopiminen etenee
•Sote-uudistus etenee – peruspalvelut turvataan
•Kilpailukykysopimus etenee

Suomen maahanmuuttopolitiikka on nyt kireämpää kuin koskaan:

•Oleskelulupaa ei enää myönnetä humanitaarisen suojelun perusteella
•Perheenyhdistämisten kriteerejä tiukennetaan, edellytyksenä ainakin toimeentuloedellytys ja riippumattomuus sosiaalituista
•Turvapaikkakäsittelyä nopeutetaan – valitusaika lyhenee
•Lähtömaiden turvallisuusarvioita tarkastetaan
•Vapaaehtoisia palautuksia toteutetaan tehokkaasti – jo tuhannet turvapaikanhakijat palaavat vapaaehtoisesti kotimaahansa
•Kaikki oleskeluluvat myönnetään määräaikaisiksi
•Myönnettävien sosiaaliturvatukien tasoja pienennetään
•Kunnissa pakolaisten vastaanottaminen ja vastaanottokeskusten perustaminen perustuu vapaaehtoisuuteen
•Tiedotetaan aktiivisesti ja tapauskohtaisesti hakijoiden lähtömaihin Suomen turvapaikkapolitiikan muutoksista sekä realistisesta nykytilanteesta
•Turvapaikanhakijoiden sisäiset siirrot EU:ssa säilytetään vapaaehtoisena
•Hallituksella 80 kohtainen maahanmuuton toimenpideohjelma, joka toteutetaan
•PS maahanmuuttopolitiikasta on tullut Suomen maahanmuuttopolitiikka
•Oleskeluluvan käsittelyä nopeutetaan perustamalla lisää käsittelypaikkoja

Perussuomalaiset pitävät huolta oikeudenmukaisuudesta:

•Puoluetukia leikataan kahdesti
•Ministerien, avustajien ja valtiosihteerien määrää vähennettiin
•Ministerien palkkoja leikataan 7 prosenttia
•Perussuomalaiset esti ylimääräisen puoluetuen maakuntavaaleja varten
•Päästökauppatulojen ja kehitysavun välinen kytky lopetetaan
•Kehitysapua leikataan rajusti
•Tuulivoimatukia leikataan
•Demareiden ja vihreiden kolminkertaistama kaivosten sähkövero laskettiin muun teollisuuden tasolle.
•Suurimpiin tuloihin kohdistuvaa solidaarisuusveroa kiristetään
•Pääomaveroa korotetaan
•Ökyveneet ja vesiskootterit laitetaan verolle
•EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille tulee lukukausimaksut
•EU-jäsenmaksu pienenee 150 miljoonaa euroa vuodessa
•Aggressiiviseen verosuunnitteluun puututaan – valtionyhtiöt näyttävät esimerkkiä
•Valtionyhtiöiden johtajien palkkioita, bonuksia ja erokorvauksia karsitaan rajusti
•Veropakolaisuus pistetään kuriin – Portugalin kanssa verosopimus
•Suomen vastuut eurokriisissä eivät kasva. Suomesta ei lähde kriisimaille uutta rahaa, eikä velkoja leikata.

Perussuomalaiset ovat mukana purkamassa sääntelyä ja korjaamassa historian virheellisyyksiä:

•Paskalaki korjattiin
•Kuntien työntekijöiden viiden vuoden irtisanomissuoja kuntaliitostilanteissa lopetetaan
•Ruotsin kielen vapaaehtoisuutta kokeillaan
•Kauppojen aukioloajat vapautettiin
•Hevosenlannan poltto energiatarkoituksiin sallittiin
•Seteliselkärankaispykälä poistettiin
•Alkoholilain sääntely kevenee – turha byrokratia pois, vahvat oluet ja lonkerot kauppoihin, lisää vientimahdollisuuksia

Perussuomalaiset vaikuttavat hallituksessa joka päivä ja merkitystä on myös niillä asioilla, joita jätetään tekemättä ja jotka säilytetään ennallaan kun uusista päätöksistä neuvotellaan:

•Hallintarekisteriä ei tule
•Aktiivisen katumisen lakia ei tule
•Peruspäivärahaa ei leikata työttömiltä
•Kotihoidontukea ei leikata
•Ansiosidonnaisen taso säilyy
•Eläkeläisten asumistukea ei leikata
•Arvonlisäveroa ei koroteta
•Ulkomaalaisen työvoiman tarveharkinta säilyy

(Listaus on poimittu Sampo Terhon blogista. Hän Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja.)

 

 

7.1.2017 Tieliikenneonnettomuudet vähentyneet

Vuoden 2016 *tammi-elokuussa Suomessa tilastoitiin 3 066 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli 152 ja loukkaantui 3 831 ihmistä. Kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä on laskenut edellisestä vuodesta: surmansa saaneita oli 26 ja loukkaantuneita 347 vähemmän kuin vuoden 2015 vastaavana aikana.

Tieliikenteessä kuolleiden määrä Suomessa on lähes puolittunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Vuonna 1990 liikenneonnettomuuksissa sai surmansa yli 700 ihmistä. Eniten onnettomuuksissa kuolee henkilöautoilijoita. Tieliikenteessä kuolleitten määrä on neljänkymmenen vuoden aikana vähentynyt lähes 80 % ja loukkaantuneitten määrä enemmän kuin 50 %. (Tilastokeskus).

Tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet onnettomuuksien vähenemiseen:
- autojen turvallisuus on parantunut; mm. turvatyynyt ja kolarikestävyys
- automaattinen ajonhallinta on yleistynyt autojen uusiutumisen myötä
- lukkiutumattomat jarrut
- turvavöiden käytön on yleistyminen myös takapenkillä olevilla
- automaattisen nopeusvalvonnan lisääntyminen

Liikenneturvallisuuteen vaikuttavat muun muassa rakennettu liikenneympäristö, ajoneuvot, olosuhteet, lainsäädäntö sekä kuljettajat ja muut tienkäyttäjät ja tiellä liikkujat.

Myös tiet ovat parantuneet, ja niiden turvallisuus on kehittynyt keskikaiteiden, ohituskaistojen ja täristävien tiemerkintöjen myötä. Myöskään ei sovi unohtaa autokoulujen ratkaisevaa merkitystä ajo-opetuksessa ja liikenneturvallisuustyössä.

Tulevina vuosina turvallisuuden on ennakoitu paranevan uusien sovellusten, kuten kaistavahtien, älykkäiden nopeudensäätimien ja erilaisten tutkajärjestelmien sekä älyliikenteen sovellusten avulla.

Tieliikenneonnettomuudet on keskeinen mittari arvioitaessa liikenteen turvallisuutta. Tämä vähenemä on kiistaton. Pitää myös muistaa, että samaan aikaan liikennesuoritteet ovat kasvanneet, joten saavutus on merkittävä.

Kuitenkin edelleen on se inhimillinen tekijä ratin ja selkänojan välillä, joka voi tehdä virheitä eli kuljettaja. Vain kiinnittämällä huomiota omaan ajotapaan voimme parantaa yhdessä liikenneturvallisuutta.
 

*Tieliikenteessä kuoli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 220 ihmistä tammi-marraskuussa 2016. Kuolleita oli 29 vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Onnettomuuksissa loukkaantui 5 384 ihmistä, 442 vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Tilastokeskuksen ennakkotiedot perustuvat poliisin kirjaamiin tieliikenneonnettomuuksiin.

 

 

1.1.2017 Turvapaikanhakijoihin miljardi 2016

Vuodelle 2016 turvapaikanhakijoiden menoiksi arvioitiin budjetissa n. 800 miljoonaa euroa. Lisätalousarviesityksessä menoja lisättiin noin 100 miljoona euroa.

Lisäksi valtio maksaa kunnille laskennallisia korvauksia kiintiöpakolaisten ja oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta. Nämä eivät sisälly budjetin lukuihin.

Niinpä turvapaikanhakijoista aiheutuvat menot vuonna 2016 ovat olleet noin miljardin luokkaa. Ensi vuodelle menoiksi on budjetoitu noin 600 miljoonaa euroa.

Lisäksi Suomen varsinainen kehitysyhteistyömääräraha on noin 500 miljoonaa euroa.

On turha sanoa, ettei Suomi auttaisi hädässä olevia. Auttaako jopa enemmän kuin kantokyky sallisi... Ennen hakjoiden tulvaa vuosittaiset turvapaikanhakijoista aiheutuvat menot olivat 200 miljoonan euron luokkaa.

Toivoa vain sopii ettei alkaneena vuonna pakolaiskriisi kärjistyisi enempää ja mm. Turkki saisi padottua länteen yrittävät pakolaiset. Tämä EU:n kanssa tehty sopimus on myös Suomen kannalta tärkeä tekijä pakolaisvirtojen hallinnassa.

 

 

29.11.2016 Hallituksen poukkoileva terveyspolitiikka

Samaan aikaan, kun nelosolut vapautetaan ruokakauppoihin niin kiristetään roimasti tupakkaveroa ja rajoitetaan tupakan polttoa mm. parvekkeilla. Tupakka-askissa on kuvia alastomista miehistä ja pelotellaan impotenttiydellä sekä kuvia kaulan avanteista ja kerrotaan syövästä. Koska saadaan olut- ja viinapulloon kuvia alkoholisteista ja kerrotaan alkoholin haitoista sekä nostetaan reippaasti alkoholiveroa? Alkoholin haitat ovat jopa 7 mrd. euroa vuositasolla. Hallituksella ei ole johdonmukaista terveyspolitiikkaa.

 

 

2.11.2016 Veteraanit unohdettiin

Jyväskylällä näyttää olevan arvot kateissa, kun se hylkää aloitteen veteraaneilla tarjottavasta päivittäisestä lounaasta. Sen sijaan kaupunki näyttää käyttävän rahat turhanpäiväiseen kävelykadun laajentamiseen. Jos tämä on oire laajemmastakin arvotyhjiöstä niin tilanne on korjattava, kun siihen on vielä mahdollisuus. Veteraanien keski-ikä on noin 92 vuotta, siksi veteraaniasia olisi kiireellisesti otettava uudelleen käsittelyyn ja saatava arvoisensa ratkaisuun.
 

 

29.10.2016 Ei vaihtoehto - Vihreät

Vihreiden Touko Aalto lupaa (KSML 29.10.2016) kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista kehuessaan puolueen vaihtoehtobudjettia. Totuus on kuitenkin toinen.

Vihreät rahoittaisi budjettinsa nostamalla dieselin ja työkoneiden verotusta sekä leikkaamalla kilometrikorvauksista ja työmatkavähennyksistä. Lisäksi vihreät ei esimerkiksi antaisi päästökauppakompensaatiota raskaalle teollisuudelle. Puolue myös leikkaisi turpeen verotukea ja kaivoksien sähköveroalennusta. Näin ollen nämä toimet itse asiassa heikentäisivät työllisyyttä ja ajaisivat yksityisautoilijat entistä ahtaammalle. Tämä sopiikin Vihreälle puolueelle, jota ei huoleta tavallisen ihmisen pärjääminen.

Lisäksi budjetissaan Vihreät eivät esitä makeisveron poiston kattamista mitenkään ja esittävät vielä lisäksi velkaa otettavan 200 miljoonaa enemmän investointeihin verrattuna hallituksen budjettiin. Tätä voisi kutsua jo katteettomaksi lupaukseksi vaihtoehtobudjetin tasapainosta.

https://blogit.perussuomalaiset.fi/jarmo-nahkamki/ei-oikea-vaihtoehto-vihreat/

 

 

22.10.2016 Vastine Pekkariselle

Kansanedustaja Mauri Pekkarinen toistaa samaa mantraa (KSML 22.10) kaasuautojen autuudesta. Totuus kuitenkin on, että kaasuautojen korjaus- ja huoltokulut ovat huomattavasti kalliimpia kuin dieselautojen. Lisäksi toimintavarmuus on heikompi. Tämä perustuu Helsingin kokemukseen maakaasubusseista. Tekniikka biokaasuautoissa on samankaltaista. Siksi Helsinki luopuikin maakaasubusseista.

Kansantaloudellisesti ei ole siis mitenkään perusteltua siirtyä laajamittaisesti kaasuautojen käyttöön. Suomi voi ihan hyvin odottaa 10-20 vuotta tekniikan kehittymistä ja taloudellisuuden paranemista ennen suurempia investointeja. On hyvin mahdollista, että tuona aikana saamme uusia ja paremmin kilpailukykyisiä vaihtoehtoja esimerkiksi vedyllä toimivista autoista.

Pekkarinen ajoi Suomeen yhtä kannattamattoman tuulivoiman. Tuulivoimatukia maksettaneen yli 3 mrd. euroa vuoteen 2030 mennessä. Pekkarisesta uhkaakin tulla veronmaksajille kallein suomalainen 2000-luvulla.
 

 

9.9.2016 Päästöjen vähentäminen tulee kalliiksi

Kaasuautojen korjaus- ja huoltokulut ovat n. 20% kalliimpia kuin dieselautojen. Lisäksi toimintavarmuus on heikompi. Tämä perustuu Helsingin kokemukseen maakaasubusseista. Tekniikka biokaasuautoissa on samankaltaista. Siksi Helsinki luopuikin maakaasubusseista.

Kansantaloudellisesti ei ole siis perusteltua siirtyä laajamittaisesti kaasuautojen käyttöön. Suomi voi ihan hyvin odottaa 10-20 vuotta tekniikan kehittymistä ja taloudellisuuden parantumista ennen suurempia investointeja. On hyvin mahdollista, että tuona aikana saamme uusia ja paremmin kilpailukykyisiä vaihtoehtoja esimerkiksi vedyllä toimivista autoista.


 

3.6.2016 Liikenteen pitää sujua

Henkilöautojen määrä Suomessa on noin 2,6 miljoonaa. Autojen määrä ylittää 3 miljoonaa, kun mukaan lasketaan paketti-, kuorma- ja linja-autot. Henkilöautoja on Jyväskylässä 0,50 kappaletta yhtä asukasta kohti. Tämä on tavanomainen määrä kaupungeissa. Koko Keski-Suomessa henkilöautoja on 0,59 kappaletta yhtä asukasta kohden.

Tavallisin peruste henkilöauton hankinnalle on sen tarve työmatkojen tekemiseen. Harvoin auto hankitaan pelkästään huvittelua varten. Henkilöauto on joustavin tapa liikkua ja monelle se on ainut tapa päästä paikasta toiseen.

Rantaväylä rakennettiin aikoinaan Jyväskylään palvelemaan pohjois-eteläsuunnan ohitusliikennettä. Tähän käyttötarkoitukseen se on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Kaupunkisuunnittelun tehtävä ei voi olla mikään muu kuin helpottaa liikenneolosuhteita ja siksi onkin kummastusta herättävää lukea suunnitelmista hidastaa ja vaikeuttaa liikennettä Rantaväylällä. On heitetty ilmoille ajatus ns. Jyväskylän Bulevardista. Mielestäni sellainen on jo tehty Kauppakadusta pihakatuineen ja sen jo tulisi riittää kiusanteoksi autoilijoille. Asiointi keskustassa on jo tehty riittävän vaikeaksi eikä enempää hidasteita tarvita.

KSML: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Liikenteen-pit%C3%A4%C3%A4-sujua/778111
 

 

1.5.2016 Vappupuheita 2016

Ex-kansanedustaja Kauko Tuupainen (ps.) järjesti 49. kerran Speaker's Corner tapahtuman Jyväskylän Kirkkopuistossa. Puhujina olivat kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (ps.), kaupunginvaltuutettu Jaakko Selin (kok.) ja kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.).

Kankaanniemi puolusti puheessaan hallituksen tekemiä leikkauksia ja piti niitä välttämättöminä. Oheisessa linkissä Kankaanniemen puhe: https://youtu.be/hHB9Y0C3q9k

Selin kertoi taas puolestaan ay-liikkeen olleen kevään ensimmäinen muuttolintu, sillä se äänteli; ei käy, ei käy ja ei käy. Omassa puheessaan Pekkarinen sanoi, että yli varojen ei voi elää ja oli Kankaanniemen linjoilla säästöjen suhteen. Selinin ja Pekkarisen puhe löytyy seuraavasta linkistä: https://youtu.be/_2MbZ44XdyE

Näin siis hallituspuolueiden edustajat vappuna 2016 Jyväskylässä.

 

22.4.2016 Sääntely pitää purkaa

Miltä se vaikuttaisi, jos kampaajaksi aikova yrittäjä joutuisi kysymään naapurikampaajalta, saako hän alkaa leikkaamaan hiuksia? Tällainen käytäntö on tänä päivänä taksiyrittäjäksi aikovalla. Taksialalla ei ole vapaata kilpailua. Taksat ovat myös säänneltyjä.

Linja-autoliikenteen vapautuminen johti alempiin lipun hintoihin kilpailun myötä. Myös VR joutui tarkastelemaan hinnoitteluaan. Tämä on ollut kuluttajien etu. Tähän tähtää myös taksialan uudistamisen selvitys, ja siihen ovat sitoutuneet kaikki hallituspuolueet. Liikenneministeri Anne Bernerin esitys on oikeansuuntainen avaus tähän suuntaan.

KSML: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Sääntely-pitää-purkaa/760410

 

 

7.4.2016 Mielipide-eroja pitää suvaita

Raimo Hämäläinen kirjoitti (KSML 30.3.) sananvapaudesta. Mitähän sen väärinkäyttö sitten on? Jos sillä tarkoitetaan omasta poikkeavien mielipiteiden esittämistä, kuka toimisi mielipidepoliisina ja keneltä tuo valtuutus saataisiin?

Sananvapaus on perusarvo demokraattisessa yhteiskunnassa, sitä on rajoitettu diktatoorisissa valtioissa. Lähin esimerkki on edesmennyt Neuvostoliitto. Siellä toisinajattelijat vaiennettiin. Valtaapitäviä pönkitti sanomalehti, Pravda, suomeksi Totuus. Kaikki tietävät, miten tuon järjestelmän kävi.

Tuntuu kovin vastenmieliseltä herätellä henkiin tuota neuvostoaikaista yhden totuuden linjaa. Emme kaipaa sensuurin aikakautta ja mielipidevankeja. Länsimaiseen yhteiskuntaan kuuluu vastuullinen erilaisten mielipiteiden julkituonti ja niiden suvaitseminen.

KSML: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Mielipide-eroja-pitää-suvaita/754319

 

 

31.3.2016 Nato on Suomen oikea tie

Ylimmistä upseereista eli kenraaleista ja eversteistä 68 prosenttia kannattaa Suomen jäsenyyttä sotilasliitto Natossa. Sotilaiden mielestä vain näin saavutetaan uskottava puolustus. He toteavat, että nykyisillä määrärahoilla ei sitä saavuteta. Miksi emme siis uskoisi parhaita asiantuntijoita?

Venäjän laajentumishalua vastaan uskottava puolustus tosiaan edellyttää Natoon liittymistä ja turvatakuiden olemassaoloa. Näin voimme osallistua siihen läntisen viiteryhmän toimintaan, johon jo kuuluvat Norja, Islanti ja Tanska sekä Baltian maat; Viro, Latvia ja Liettua.

Tällä hetkellä meitä eniten uhkaavat ääri-islamilaiset terroristiryhmät, mutta edelleenkään ei tule unohtaa Venäjän invaasiota Krimillä eikä sotatoimia Syyriassa. Tätä taustaa vasten Suomi tarvitsee läntisiä kumppaneita ja Natoa enemmän kuin koskaan.

KSML: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Nato-on-Suomen-oikea-tie/751414

 

 

1.3.2016 Eläkeläiset maksavat VR:n uudistuksen

Olen eri mieltä kuin VR:n Nora Härme (KSML 27.2.) siitä, muuttuiko eläkeläisen matkustaminen junassa halvemmaksi. Minusta ei muuttunut.

Tosiasiassa hintauudistus maksatetaan eläkeläisillä. Lisäksi mainostettuja säästölippuja ei ole saatavilla kuin rajoitettu määrä ja rajoitetuille vuoroille.

Härmeen mainitseman välin Jyväskylästä Tampereelle pääsi ainakin 28.2 linja-autolla seitsemällä eurolla VR:n kympin sijaan eli 30 prosenttia edullisemmin.

KSML: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Eläkeläiset-maksavat-VRn-uudistuksen/738734

 

 

23.2.2016 VR:n lippuhalpuutus on poissa eläkeläisiltä

VR ilmoitti laskevansa lipun hintoja keskimäärin 25 prosenttia. Samalla eläkeläisalennus muuttuu aiemmasta -50 prosentista kahteenkymmeneen prosenttiin.

Siis jos nyt matkan peruslipun hinta on ollut 100€ niin eläkeläinen on maksanut matkastaan 50€. Muutoksen jälkeen sama matka maksaa eläkeläiselle 60€! Itse asiassa eläkeläisen lipun hinta nousee 20%! Miten VR perustelee tätä muutosta?

KSML: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/vrn-halpuutus-pois-elakelaisilta/2242466

 

 

15.2.2016 Konserttisalille ei

Jyväskylällä on velkaa 1000 miljoonaa euroa. Enää ei ole kaukana se raja, että kaupunki joutuu valtion ohjaukseen velkansa takia. Lääkärimaksuja korotettiin jo 30 prosenttia. Nyt ei todellakaan ole varaa investoida 52 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja konserttisaliin. Jos kyseessä on kannattava bisnes niin miksi ei yksityisraha siihen sitten hakeudu?
KSML: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/konsertti-salille-ei/2236869?pwbi=4fd2b379f3bbff8e96b3a88d5b0b9256

 

 

23.1.2016 Kaasuautot tulevat kalliiksi

Jukka Metsälä Gasum Oy:stä kirjoitti kaasuautojen puolesta (KSML 20.1.2016). Hän varmaan tietää myös maakaasuautojen huonoista käyttökokemuksista, mutta niistä hän ei mainitse mitään. Helsinki luopui maakaasubusseista niiden kannattamattomuuden takia eli niissä oli kalliit huolto- ja korjauskustannukset sekä kallis hankintahinta ja ne olivat myös epäluotettavia toiminnaltaan. Biokaasuautot ovat tekniikaltaan samankaltaisia verrattuna maakaasuautoihin. Miksi yhä kaasua ajetaan voimanlähteeksi kun se ei ole kilpailukykyistä? Varmaan huudetaan jo valtiota apuun subventoimaan tätä kannattamatonta bisnestä niin kuin tuulivoiman kanssa kävi.
KSML: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/kaasu-kallista-autoissa/2219875?pwbi=c35929067ee756ec3cb34ce09d44b71f


 

18.9.2015 Oleskelu on kallista

Kansanedustaja Juho Eerola on todennut, että jos maahanmuuttajat olisi rikkaus niin tuskin muut maat niistä luopuisivat.

Sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan yhden oleskeluluvan saaneen sosiaaliturva tulee maksamaan keskimäärin 13200 euroa vuodessa. Siten nyt ennustetuista 30000 tulijasta tulisi  n. 400 miljoonan euron lasku. Ministerin mukaan tilanne on kestämätön.

Kaikki haluavat auttaa hädässä olevia, mutta keinoja pitäisi miettiä.
 

 

14.5.2015 Sipilä lipsui periaatteistaan

Sipilä sanoi aiemmin, että kaikki joutuvat tinkimään 6-10 mrd. säästöjen saavuttamiseksi. Nyt kuitenkin luvataan "riittävät resurssit" kiintiöpakolaisille ja määrä pysyy ennallaan. Miksi heti lipsutaan periaatteista? Omia kansalaisia siis kuritetaan vyön kiristyksillä. Jos halutaan leikkiä maailmanparantajaa ja höveliä niin pitää olla rahaa. Suomi ottaa velkaa ja jakaa rahat hyväntekeväisyyteen. Suomi sai jo varoituksen EU:lta taloudenpidostaan. Näin ei voida jatkaa.
 

 

19.4.2015 Hölmöläisten hommaa

Sinä olet siis menossa huomenna pankkiin ottamaan esim. 5000 euron lainan ja laittamaan ne rahat kehitysapuun? Ymmärsinkö oikein?

Näin muuten valtiovarainministerit tekevät. Urpilainen otti 10 mrd. euroa velkaa viime vuonna ja lahjoitti siitä miljardin kehitysapuun. Luulisi opettajankin ymmärtävän että tämä on hölmöläisten hommaa.

Sinä yksityishenkilönä minun puolestani saat ottaa lainaa vaikka miljoonan mutta valtion minun nimissäni ei saa tehdä mitä vain. Lahjoittakoon Urpilainen ja Rinne omasta pussistaan.

Suomi saa Eu:n ruoka-apua ja niitä seurakunnat jakavat 100,000 kassillista tänäkin vuonna. Ensin on hoidettava omat köyhät ja sitten vasta mennään merta edemmäs kalaan.

Näin se on Kreikankin avustamisen suhteen. Lahjoittakoon tennarimies Arhinmäki vaikka tuulipukunsa Syrizan kannattajille mutta kädet pois minun taskuista. Tosi on!

 

5.12.2014 Pöytätietokoneen hankinnasta

Päädyin siis tällaiseen kokoonpanoon pitkän harkinnan jälkeen: ◦Suoritin: Intel Core i7 4790K 4,0 GHz ◦Jäähdytys: Noctuan hiljaisella 120 mm tuulettimella, kotelo kolme Fractal Design 140 mm tuuletinta ◦Muisti:Kingston 16 Gt 1600 MHz DDR3 ◦Näytönohjain: NVIDIA GeForce GTX 970 4096 Mt gigabyte ◦Emolevy: Asus Z97-A ◦Kiintolevyt: 500 Gb SSD SATA III Samsung ja WD 2Tb HDD 7200 rpm ◦Optiset asemat: Asus CD-RW / DVD+-RW combo ja kirjoittava Asus Blue Ray-asema ◦Kotelo: Fractal Design define xl r2 FD-CA-DEF... ◦Virtalähde: Corsair RM750 ◦Käyttöjärjestelmä: Windows 8.1 asennettuna ssd-levylle ◦Näppis, rullahiiri Microsoft Office 2013 Home & Student, Norton Antivirus ja Logitech 270 web-kamera. Monitori Samsung T27C350 Led tv/monitor. Tulostin Canon Pixma MG7150. Hintaa koko pljäykselle tuli 2113 €. Tietokone (TL Network), monitori (Expert) ja tulostin (Gigantti).

 

12.12.2014 Joukkoliikenne ei kannata

Valtio tukee joukkoliikennettä 100 miljoonalla eurolla vuonna 2014. Tähän tulevat vielä päälle kaupunkien omat tuet joukkoliikenteelle. Näillä tuilla varmistetaan se, että lipunhinnat pysyvät kohtuullisella tasolla. On selvää, että mikäli tukia ei olisi, kalliit lipunhinnat karsisivat käyttäjiä ja joukkoliikenne näivettyisi. Onko kuitenkaan mitään järkeä tukea kannattamatonta toimintaa? Eikö jo suosiolla voitaisi myöntää, että yksityisautoilu on kannattavampaa. Parantamalla liikenneväyliä ja ohjaamalla avustuksia auton hankintaan yksityisautoilu voisi paljolti korvata julkisen liikenteen ja ihmiset olisivat tyytyväisempiä - ja kansantalouskin voittaisi. Joukkoliikennetuki valtion budjetissa 2014: http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2014&lang=fi&maindoc=/2014/...

 

11.12.2014 Liikennepoliittinen selonteko on karua luettavaa

Valtioneuvoston eduskunnalle jättämä liikennepoliittinen selonteko on karua luettavaa yksityisautoilijalle. Siinä todetaan tavoitteena olevan vähentää yksityisautoilua viidenneksellä vuoteen 2022 mennessä. Tämä tavoite saavutettaisin yksityisautoilun veroja nostamalla ja vähentämällä autoilijoiden tyytyväisyyttä. Lisäksi tavoitteena on saada pyöräily ja kävely autoilua nopeammaksi tavaksi liikkumiseen kuin yksityisautoilu. Tämä tehtäisiin liikenteen ohjausta muuttamalla ja maankäytöllisin keinoin eli toisin sanoen hidastamalla henkilöautoliikennettä. Eihän tällaiset virkamiesten ajatukset ole tästä maailmasta. Nämä muka vihreät tavoitteet on vastoin kaikkea järkevää ihmisen toimintaa. Selonteko on pirullista puuhastelua ihmisen elämän hankaloittamiseksi. http://www.hare.vn.fi/mJulKaisujenSelailu.asp?h_iId=17748&ju_iId=4745

 

21.11.2014 Kokoomuksen kannatus romahti

Kokoomuksen kannatus on enää 17,4%. Tämä ilmenee tuoreesta Helsingin Sanomien kannatusmittauksesta. Puolueiden kannatus HS-gallupissa: Keskusta 24,5% Kokoomus 17,4% Sdp 16,4% Perussuomalaiset 16,2% Vihreät 8,3% Vasemmistoliitto 8,0% Rkp 4,3% Kristillisdemokraatit 3,6% Muut 1,3%. On selvää, että Stubbin pääministeriys vaikuttaa nyt tulokseen. Ei tätä maata twitteristä käsin johdeta. Oletteko valmiit, Sipilä tulee!

 

14.11.2014 Jihadistit käännytettävä

Konfliktialueilta, kuten Irakista ja Syyriasta palaavat taistelijat ovat turvallisuusuhka. He halutaan käännytettävän takaisin. Britaniassa ollaan siis tätä mieltä ja terrorismilakia halutaan muuttaa. Britannian pääministeri David Cameron piti aiheesta puheen Australiassa. Suomikin voisi seurata esimerkkiä, jos Isis:stä ollaan huolissaan.

 

5.6.2014 Rähmällään Venäjän suuntaan

Molemmat pappani olivat sodassa ja kumpikin haavoittui. Toinen kuolikin sitten taisteluissa. Toinen mummoistani oli lottana ja äitini pikkulottana. He olivat isänmaallisia ja puolustivat Suomea vihollisen hyökätessä. Heidän sanomansa oli, että isänmaata pitää puolustaa ja itsenäisyyttä vaalia. Nyt ei olla rintamalla, mutta kyllä meidän edelleen täytyy olla suoraselkäisiä ja sanoa sanottavamme, kun maamme sisäisiin asioihin puututaan ja rajojamme loukataan. Äitini aina sanoi, ettei saa olla mikään lampaan tissi, jota voi venytellä miten sattuu. Nyt ollaan liikaa rähmällään Venäjän suuntaan.

 

1.6.2014 Sähköstä tuodaan viidennes

Olkiluoto 3:n viivästymisen takia sähkönkulutuksesta joka viides kilowattitunti on tuontisähköä. Sähkönkulutus on tänä vuonna 84 TWh ja arvion mukaan vuonna 2020 se on jo 94 TWh. Kasvua siis yli 10 %. Ydinvoiman osuus kulutetusta sähköstä on 27%. Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa.

 

27.5.2014 Lääkitystä sairaaksi

Ylen MOT-ohjelma otti kantaa masennuksen hoitoon ja lääkitykseen otsikolla "Masentavat lääkkeet".

http://areena.yle.fi/tv/2188168

Tämä kannattaa katsoa!

Suomessa masennuslääkkeitä syö yli 430,000 ihmistä. Tutkimuksen mukaan erästä lääkettä yli 5 vuotta syöneiden määrä on yli 100,000 henkilöä. Masennuslääkkeiden käyttöä pitkäaikaisesti lääkefirmojen ei edes tarvitse testata, sillä 6 kuukauden tutkimus riittää. Ohjelmassa epäiltiin masennuslääkkeiden tehoa ylipäätään. Viime aikoina on havaittu, että kaksisuuntaisia mielialahäiriöitä on diagnosoitu aiempaa enemmän. Tämän on arveltu osittain johtuvan siitä, että masennuslääkkeiden vieroitusoireet on tulkittu sairaudeksi! Tähän suuntaan kertoi myös ohjelmassa haastateltu masennuspotilas. Olen tehnyt myös tämän saman havainnon. Jopa normaaleja mielialan vaihteluja on alettu pitämään kaksisuuntaisena mielialasairautena. Kehitys on huolestuttavaa!

Masennuslääkitys siis voi jopa vahvistaa sairautta. Masennuslääkkeiden teho on hyvin kyseenalaista. Tutkimusten mukaan, jotta yksi ihminen hyötyisi masennuslääkkeestä on seitsemän ihmistä syötävä ko. lääkettä. Hyötysuhde on siis olematon ja kun ei vielä tunneta kaikkia pitkäaikaiskäytön riskejä ihmetellä täytyy miksi aihetta ei ole nostettu enemmän esille ja arvioitu lääkityksen järkevyyttä. Lääketeollisuus on se joka vie ja potilaat vikisevät. Lääkärit näyttävät vain vaikenevan ja etsivän ratkaisua pilleripurkista. Tilanne ei voi todellakaan näin jatkua. Potilaiden määrä vain lisääntyy ja apu jää saamatta.

Kahdeksantoista vuoden kokemuksella masennuksesta voin sanoa, että ratkaisua täytyy etsiä muusta suunnasta kuin pilleripurkista. Olen kokeillut yhdeksää eri masennuslääkettä, kymmenettä kun tarjottiin niin sanoin, ei kiitos.

 

19.5.2014 Puolustusministerimme kannatta Naton jäsenyttä

Minä äänestäisin nyt kyllä, mikä ei ole salaisuus, Carl Haglund sanoi Helsingin Sanomien mukaan RKP:n puoluekokouksessa. Tämä on selväsanaista tekstiä vaikka en Haglundin fani ole ollutkaan. Vihdoin loppui turha jahkailu ja saatiin selkeä myönteinen kanta joltakin ministeriltämme. Puolustusministerin sanomana tällä on vieläkin enemmän painoarvoa. Upseereiden keskuudessa Naton kannattajia on jo enemmistö. Miksi emme siis uskoisi Haglundia ja ammattisotilaitamme tässä asiassa. Minäkin äänestäisin nyt kyllä, eikä sekään ole salaisuus.

 

17.5.2014 Homofobian vastainen päivä lauantaina

Tänään vietetään homo- ja transfobian vastaista kansainvälistä päivää. Itse en kuulu mihinkään vähemmistöön, mutta se ei estä minua nostamasta asiaa esille. Vihdoin olisi jo päästävä eroon asenteesta, jossa ihmistä arvotetaan hänen sukupuolisen suuntautumisensa perusteella. Ennakkoluulot ovat sitkeässä ihmisten mielissä, mutta niistä on mahdollista päästä eroon. Tällaisen päivän vietolla on pyrkimys siihen, että ihmiset olisivat mahdollisimman yhdenvertaisia eikä ketään syrjittäisi. Muutoksen voi aloittaa itsestä.

 

16.5 2014 Kantakaupunkiin 30 km/h nopeusrajoitus

Jyväskylässä suunnitellaan nopeuden rajoittamista 30 km/h ydin keskustassa. Tässä nyt ei ole järjen häivääkään. Keskustan kaupat ovat muutenkin siirtyneet laita kaupungin automarketteihin. Tämä olisi lopullinen kuolinisku keskustan kauppiaille. Kuka nyt kolmeakymppiä viitsisi körötellä kauppa matkalla. Tällaiset ehdotukset tulisi ampua alas heti ja ajatella asioita vihdoinkin todellisen kuluttajan näkökulmasta. Nyt jo keskustan liikenne on tukittu kävelykaduilla ja lisäksi tällainen ehdotus näivettää keskustan lopullisesti.

 

1.5.2015 Perussuomalaisten EU-vaaliehdokkaat ovat kovatuloisimpia

Perussuomalaisten EU-vaaliehdokkaista 13 ehdokkaan tulot olivat yli 70000 euroa. Kaikkien Perussuomalaisten ehdokkaiden ansio- ja pääomatulojen keskiarvo oli 82000 euroa vuoden 2012 verotuksen mukaan. Lähimmäksi pääsi kokoomuksen ehdokkaat, joiden keskiarvo oli 75000 euroa. Kovatuloisin ehdokas on kuitenkin Keskustan Olli Rehn (312000€). Toisena on Perusssuomalaisten Olli Matinpalo (282000€) ja kolmantena Keskustan Mikael Pentikäinen (240000€). En näe tässä mitään kummallista Perussuomalaisten osalta. Tosin puolueen asettama vaatimus siitä, että ehdokkaan tulee olla valmis laittamaan kampanjaan 30000€ tuntuu kovalta. Lähde: Keskisuomalainen.

 

2.1.2014 Jospa kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuisi - laulu pitäisi saada loppumaan

Alkoholihaitoista lasketaan koituvan 1,3 miljardin euron kustannukset vuosittain, kertoo THL. Tutkija Jouni Vihmo (THL) on päätynyt lukuun 5,8 mrd. euroa, kun välillisetkin kustannukset otetaan huomioon.

THL:n kyselytutkimusten mukaan vuonna 2012 humalahakuisesti joi ainakin kerran viikossa 23 prosenttia työikäisistä miehistä ja seitsemän prosenttia naisista. Väkivaltarikoksista 80% tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena ja merkittävä osa itsemurhista.

Päihtyneet myös pelottavat muita ihmisiä. THL:n juomatapatutkimuksen mukaan liki puolet naisista ja neljännes miehistä kertoi viime vuoden aikana pelänneensä päihtyneitä julkisella paikalla. Pelko ei ole täysin aiheeton, sillä pahoinpitelytilastoissa näkyy selvä piikki kolmen ja neljän aikaan yöllä. Siihen aikaan suurten kaupunkien keskeisiltä paikoilta kerätyissä pahoinpitelyluvuissa näkyy myös selvää kasvua vuodesta 2006 vuoteen 2011.

YLE - Läheiset ja yhteiskunta maksavat kovaa hintaa alkoholin käytöstä
http://yle.fi/uutiset/laheiset_ja_yhteiskunta_maksavat_kovaa_hintaa_alko...

1.1.2014 Jumalan siunausta sanoi Niinistö

Paljon mukavampi lähteä uuteen vuoteen, kun meillä on tällainen "kansakunnan isä".

 

31.12.2013 Kataisen Uudenvuoden tervehdys

Pääministeri korostaa yksilön vapauksia aikana, jolloin Ollila työryhmä on kahlitsemassa autoilijoita verottajan entistä tarkempaan seurantaan. Eikö pääministeri ole lukenut työryhmän raporttia vai oliko tämä vastaus siihen?

Lisäksi Katainen toivoi yhdistysten ja järjestöjen suurempaa roolia palvelujen tuottajana. Tässäkin hän menee metsään, sillä ei vapaaehtoistyölle voida mitään velvoitteita asettaa. Se on nimenomaan vapaaehtoista osallistumista kansalaisen kannalta mielekkääseen tekemiseen ja toimintaan.

Kataisen olisi pitänyt painottaa isänmaan merkitystä ja suomalaisten etujen ajamista. Sitä hän ei tehnyt. Niinpä on odotettavaa, että ensi keväänä hän antaa ilmoituksen, jossa hän tavoittelee EU-komissaarin paikkaa.

Suomi menettää Kataisen johdolla viimeisetkin itsemääräämisoikeutensa.

 

23.12.2013 Ei kilometriverolle ja vapaus liikkua ilman viranomaisseurantaa

Suunnitelmat muuttaa auto- ja ajoneuvoveroa kilometriperusteiseksi ovat saaneet vastustajat liikkeelle. Hyvä niin.

Adressi,”Ei kilometriverolle”, on saanut jo yli 26000 allekirjoitusta. Sen voi käydä allekirjoittamassa täällä: http://www.adressit.com/ei_kilometriverolle

Vastaavassa kansalaisaloitteessa on yli 15000 nimeä. Sen voi allekirjoittaa täällä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608

On järjetöntä rakentaa 400 miljoonaa maksavaa seurantajärjestelmää ja kokonaista virastoa satoine virkamiehineen tällaista verojärjestelmää varten. Kaikki on hoidettavissa paljon yksinkertaisemmin ja pienemmin kuluin.

Osallistu sinäkin ja vaikuta!

 

20.12.2013 Työttömyysaste 7,9 % marraskuussa

Työttömyysaste oli marraskuussa 7,9 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömänä oli marraskuussa 210 000 henkilöä, mikä oli 17 000 enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan.

Viime vuoden marraskuussa työttömyysaste oli 7,3 prosenttia.

Työ- ja elinkeinoministeriö puolestaan kertoi perjantaina, että marraskuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli 296 000. Määrä oli 39 000 suurempi kuin vuosi sitten marraskuussa.

Ministeriön työnvälitystilastojen mukaan työttömyys lisääntyi kaikkialla Suomessa.

Urpilainen lupasi 100000 uutta työpaikkaa. Kohta vaalikausi on lopuillaan ja olisi aika lunastaa lupaus.

 

17.12.2013 350 virkamiehen turha virasto

Ollilan työryhmän esitys maksaisi 460 miljoonaa euroa perustamiskustannuksia ja vuosittainen ylläpito 130 miljoonaa euroa. Järjestelmä työllistäisi 350 virkamiestä.

Maanteille sijoitettaisiin 50 porttia, jotka valvoisivat seurantalaitteita autoissa. Lisäksi olisi partio päivystämässä.

Tässä systeemissä ei ole järjen hitustakaan.

Annetaanko laborantin päättää tällaisista asioista?

 

16.12.2013 Ollila: Uusi vero autoilijoille

Jorma Ollila jatkaa autoilijoiden kurittamista. Ehdotuksessa autoilun verotuksen uudistamisessa esitetty vero olisi nyt 3,3 senttiä kilometri.

Veron kerääminen maksaisi seurantajärjestelmineen 460 miljoonaa euroa.

Järjen köyhyyttä esittää tällaisia järjestelmiä. Nyt kaivataan tolkun miehiä ja naisia päättämään asioista.

 

9.12.2013 Polkupyöräilijälle ei riitä otsalamppu valoksi

Pimeän ja hämärän aikaan pyöräillessä polkupyörään vaaditaan valot. Ne pitävät olla valkoista tai vaalean keltaista valoa näyttävät eivätkä siis saa vilkkua. Valon pitää olla pyörän runkoon kiinnitettynä siten, että lampun korkeus on maasta vähintään 30 senttimetriä ja enintään 1,3 metriä.

Otsalamppu ei siis kelpaa pyöräilijän ainoaksi valoksi.

Tämä ohje pyöräilijän valoista tuli mieleen, kun pyöräilijä oli jäädä autoni alle toissa yönä ajaessaan suojatietä päin punaisia liikennevaloja. Nopea jarrutukseni pelasti pyöräilijän kolarilta. Valot pyörässä olisivat auttaneet tilanteen ennakoinnissa vaikka punaisia päin ajamista ei voinut arvata.

Valotta pyöräilevä voi saada 20 euron rikemaksun.

 

 

5.12.2013 Eläkeikä Britanniassa 69 vuoteen

Britanniassa suunnitellaan eläkeiän nostoa 69 vuoteen, siten että nykyiset kolmikymppiset jäisivät tuon ikäisinä eläkkeelle. Tätä perustellaan eliniän kasvulla ja massiivisilla eläkemenoilla tulevaisuudessa.

En kyllä pitäisi enää yli 65 vuotiaan työpanosta merkittävänä. Siinä iässä jo liikkuminenkin voi tuottaa vaivaa. Elintasosairaudet vain lisääntyvät, kuten diabetes, joten vaatimus on ristiriitainen.

 

 

3.12.2013 Jyväskylä henkitoreissaan

Jyväskylä joutuu alasajamaan terveys- ja kirjastopalveluja säästöjen toivossa. Lisäksi ensimmäisen vaiheen henkilöstösupistukset 900 henkilötyövuotta eivät näytä riittävän vaan vielä joudutaan väkeä vähentämään 450 henkilöä. 

Kaupunki joutuu myös pääomittamaan velkaantunutta energiayhtiötään 53 miljoonalla eurolla. Muun muuassa vesimaksut ovat jo valtakunnan korkeimmat. Kylmä vesi maksaa 5.8 euroa kuutiolta ja lämminvesi 15 euroa kuutiolta kerrostaloasunnossa.

Kokoomuslainen velkarahalla porskuttamisen politiikka on tulossa tiensä päähän.

 

 

30.11.2013 Valtiovarainministeriö esittää työmatkavähennyksen puolittamista

Työmatkavähennys on Hetenmäen mukaan ympäristölle haitallista tukea. Samoin taksien autoverovähennystä pidetään sellaisena.

Voi pärse! Kohta varmaan samoin perustein puututaan mummojen ja pappojen Kela kyyteihin ja koululaiskuljetuksiin. Nehän tehdään takseilla.

Taas yksi syy miksi en äänestä hallituspuolueita.

Asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomat:

http://m.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288626856328.html

 

 

24.11.2013 Päätettiin, että ei mitään päätetä

Varsovan ilmastokokous päättyi. Päästiin sopuun siitä, ettei mitään päätetä. Se on yksinkertaista. Näin sitä maailmaa parannetaan.

Onnittelut vaan Ville Niinistö ja Oras Tynkkynen.

Ylen uutinen aiheesta:

http://yle.fi/uutiset/kaikki_maat_pysyivat_mukana_kevyissa_ilmastotalkoissa/6950484

 

 

15.11.2013 Tietokoneen hankinnasta

Minulla on ollut viimeisen 15 vuoden aikana kaksi pöytäkonetta. Ne ovat olleet komponenteista kasattuja ts. eivät valmiita kaupan koneita. Koneet olen kasauttanut valitsemistani osista, joten olen saanut haluamani mallisen. Nyt aika taas uusia konetta. Olen päätynyt uuden hankintaan, sillä vanhaa ei voi enää päivittää. Tässä perustietoja:

GeForce GTX 770 4Gb -näytönohjain, Intel Core i7 4770K -prosessori 3.5GHz, Asus Z87 emolevy, 16Gb muisti , 1TB kovalevy, Windows 8. Lisäksi 2TB ulkoinen kovalevy, DVB-C TV-viritinkortti ja Samsung 27" monitori/TV.

Koneella pelailen, käytän internettiä ja teen tekstinkäsittelyä ja taulukkolaskentaa. Siis ihan perustoimintoja.

Koneen hankinta on haastavaa, sillä kehitystä on tapahtunut paljon sitten viime koneen oston. Olisi myös huomioitava, että konetta voisi päivittää uusilla komponenteilla muutaman vuoden kuluttua. Kauppoja en ole vielä lyönyt lukkoon.

 

 

12.11.2013 Ensimmäinen kiinalaisauto Suomen markkinoille

Ensimmäistä kiinalaisautoa odotetaan saapuvaksi Suomen markkinoille. Kyseessä olisi Qoros 3 Sedan. Taustalla on israelilais-kiinalainen yhteisyritys.

Qoroksessa on 1,6 litrainen moottori ja siitä saadaan tehoja 93kW. Vaihtoehtona olisi myös turbomoottori ja 115kW. Kulutuslukemien luvataan olevan 6,0 l/100km.

Hinnan on arveltu olevan alkaen 13000 eurosta aina 20000 euroon asti. Eurooppalaisessa törmäystestissä Qoros sai viisi tähteä.

 

 

10.11.2013 Miehen vuosi on 11 kuukautta

Miehen eliniän odote on nyt 77,5 vuotta ja naisilla 83,4 vuotta.

Miehet kuolevat onnettomuuksissa ja itsemurhissa naisia useammin. Miehet elävät riskipitoisempaa elämää kuin naiset. Kuitenkaan tämä ei tutkijoiden mukaan kokonaan selitä eliniän eroa.

Pienillä asioilla voi kuitenkin vaikuttaa lopputulokseen kuten esimerkiksi liikunnalla. Siitä tulee ainakin hyvä mieli ja positiivinen ajattelu tunnetusti auttaa voimaan paremmin.

 

 

7.11.2013 Himas Pamfletin latteudet

Elämä on arvokas, julistaa Pekka Himanen. Kellä on, kellä ei. Ainakin rahallisesti Himasen elämä vaikuttaa arvokkaalta, sillä 700000 euroa tälläisestä latteudesta on paljon rahaa.

Ne, jotka ovat saattaneet lähimmäisensä hautaan tietävät jo tämän itsestäänselvyyden.

 

 

6.11.2013 Vihreiden politiikka lisää kivihiilen käyttöä

Turpeen verojen korottamista, fossiilisena polttoaineena, ovat hallituksessa vaatineet erityisesti vihreät. He eivät kuitenkaan ajatelleet mihin tämä johtaa. Kävi nimittäin niin, että puuhakkeen tuotantotukea jouduttiin alentamaan 30 prosenttia tämän vuoden alussa siksi, että turpeen verotusta nostettiin. Tällä hetkellä metsähake on noin 10 prosenttia kivihiiltä kalliimpaa.

Jyväskylässä Keljonlahden voimalassa tehtiin 16 miljoonan euron investointi kattilaan, jotta siinä voidaan käyttää kivihiiltä. Esimerkiksi voimalan muuttaminen 100 prosenttisesti puuta polttavaksi yksiköksi maksaisi kolme kertaa enemmän kuin nyt toteutettu kiviihilikonsepti.

Niinpä Uralin takaa tuodaan 100000 tonnia kivihiiltä täksi talveksi ja uunissa palaa 30 prosenttisesti kivihiiltä.
 

 

6.11.2013 Masennuksesta

Masennustilan oireet

Masennustilan diagnoosi (ICD 10:n mukaan) edellyttää seuraavia samaan aikaan esiintyvä oireita (vähintään kaksi seuraavista masennuksen ydinoireista on kestänyt vähintään kahden viikon ajan ja ilmenneet suurimman osan ajasta):
1. Masentunut mieliala.
2. Kiinnostuksen tai mielihyvän menettäminen sellaisia asioita kohtaan, joista henkilö on tavallisesti ollut kiinnostunut tai jotka ovat tuottaneet hänelle mielihyvää.
3. Vähentyneet voimavarat tai poikkeuksellinen väsymys.

Jokin tai jotkin seuraavista oireista ovat kestäneet vähintään kahden viikon ajan ja ilmenneet suurimman osan ajasta niin, että oireita on yhteensä vähintään neljä (mukaan lukien yllä mainitut ydinoireet):
1. ruokahalun lisääntyminen tai väheneminen, johon liittyy painon muutos
2. unettomuus tai liiallinen nukkuminen
3. alentunut itsetunto tai arvottomuuden tunteet
4. perusteettomat tai kohtuuttomat itsesyytökset ja syyllisyydentunteet
5. koettu tai havaittu keskittymisvaikeus, joka voi ilmetä päättämättömyytenä tai asioiden jahkailuna
6. fyysinen kiihtymys tai hidastuneisuus, joka voi olla koettu tai havaittu
7. toistuvat kuolemaan tai itsemurhaan liittyvät ajatukset tai itsetuhoinen käyttäytyminen.

Yleisiä oireita, jotka saattavat viitata masennukseen, ovat unihäiriöt. pitkittynyt kipuilu ja ahdistuneisuuteen liittyvät fyysiset oireet, esim. hengenahdistus, sydämen tykyttely, hikoilu ja vapina.

Nuorilla masennuksen oireita voivat olla myös ärtyisyys ja taipumus suuttua näennäisesti pienistä asioista.

Lähde: THL

Masennus eritellään lievään (F32.0), keskivaikeaan (F32.1) ja vaikeaan masennukseen (F32.2). Masennukseen voi kuulua myös psykoottisia piirteitä (F32.3), kuten aistiharhoja, ajatusharhoja tai harhaluuloja.

Masennusta hoidetaan lääkkeillä ja terapialla, mutta kuitenkin noin 1/3 ei saa riittävää hoitovastetta lääkkeistä.

Masennuslääkkeitä käyttää 430000 henkilöä Kelan korvaamina lääkkeinä.

 

 

4.11.2013 Uusi Suomi, Attendo ja keikkalääkärit

"Sosiaali- ja terveyspalvelut saattavat olla kuntavaalien ykkösasia. Meidän tehtävänämme on tuoda faktoja pöytään läpinäkyvästi ja avoimesti. Odotan, että paikalliset poliitikot ovat aktiivisia ja toimittajat saavat keskustelua aikaan". Näin kertoo Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen viime syksynä Uuden Suomen haastattelussa.

Lainaus kuvatekstistä: "Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko ja Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen haluavat herättää keskustelua sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä suomalaisissa kunnissa": Lähde: Uusi Suomi
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/122173-uusi-suomi-ja-attendo-suomen-kier...


Nyt Attendo on noussut esiin otsikoissa, joissa kansalaisjärjestö Finnwatchin mukaan terveysyhtiö Attendo ohjaa varojaan veroparatiisiin: Lähde: Helsingin Sanomat:
http://www.hs.fi/talous/Finnwatch+Terveysyhti%C3%B6+Attendo+ohjaa+varoja...

Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen otti asiaan kantaa viikonvaihteessa Keskisuomalaisessa. Hän peräänkuuluttaa lääkäreiltä yhteiskuntamoraalia ja etiikkaa. Hän esittää jopa uuden lääkäriliiton perustamista.

Kiminkinen kirjoittaa: ”Miltäpä näyttää todellisuus? Jyvässeudulla Attendo on perinyt kunnilta lääkärin päivätyöstä 27000 e/kk. Lääkäreille on tilitetty ruhtinaalliset 12000 e/kk.” Lähde: Keskisuomalainen:
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/a-niin-kuin-attendo-e...

Keikkalääkärit ovat nyt monessa kunnassa osoittautuneet kalliimmiksi kuin kunnan omat lääkärit.

Jyväskylässä sote-menot muodostavat noin 55 prosenttia budjetin kokonaissummasta (n. 1 mrd.). Puhumme siis suurista summista, jotka liikkuvat terveysbisneksessä.

 

 

28.7.2013 SOTE muutokset eivät poista terveyskeskusten lääkärivajetta

Lääkärivaje - tilanne (tilasto 12/2012)

1. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/terveyskeskus: 17,5 lääkärin vaje

2. Jyväskylän terveyskeskus: 17,5 lääkärin vaje

3. Tampereen terveyskeskus: 15 lääakärin vaje

4. Espoon terveyskeskus: 15 lääkärin vaje

5. Vaasan terveyskeskus: 12 lääkärin vaje

Esimerkiksi Jyväskylässä jonot terveyskeskuksiin ovat pitkät. Viime syksynä kaupunki sai mm. puolen miljoonan uhkasakon, koska jonot hammashoitoon olivat yli puoli vuotta.

Pelkällä Sote-uudistuksen pyörityksellä ei lääkärit lisäänny eikä näin ollen ongelmat poistu. Lääkäreiden koulutuksen aloituspaikkoja on lisätty, mutta opiskelijamäärä kasvavat vasta vuoteen 2016 mennessä. Siihen asti vajauksen kanssa on tultava toimeen ja riittääkö tuo lisäyskään helpottamaan tilannetta.

Tilanne on nyt johtanut rahastukseen, joiden maksumiehenä kunnat ovat. Palkkatasosta antaa kuvan se, Jyväskylän kaupungin palkkalistojen kärjessä on huomattavan paljon lääkäreitä. Kaupungin 100 eniten ansaitsevista yli 80 prosenttia oli lääkäreitä tai hammaslääkäreitä vuonna 2012. Esimerkiksi Palokan apulaisylilääkäri tienasi kolmanneksi eniten 122 846 euron tuloillaan. Kymmenen parhaiten palkatun joukossa on peräti kolme terveyskeskuslääkäriä. Vertailun vuoksi Jyväskylän parhaiten palkattu työntekijä oli viime vuonna kaupunginjohtaja Markku Andersson 171 203 euron vuosituloillaan.

Lääkärivajetta vaikeuttaa myös se, että tietoon on tullut lääkäreitä, jotka eivät tee täysiä työpäiviä vaan tekevät vajaita tunteja. Tämä siksi, että heidän ei tarvitse, sillä kohtuullisen elintason ylläpitämiseen riittää vähempikin työaika. Yksilötasolla tätä voidaan pitää suotavana, mutta palvelujen käyttäjiä se ei ainakaan auta. Tulee mieleen palkkakaton käyttöönotto, jotta tilanne pysyisi kuntalaisten kannalta edes siedettävänä.

 

 

27.7.2013 Taitettu indeksi tekee eläkeläisestä kerjäläisen

Palkat taitetun indeksin voimassaoloaikana 1996-2011 ovat nousseet 76 prosenttia, mutta työeläkkeiden nousu jäänyt 36 prosenttiin. Vuonna 1995 eläköityneen henkilön eläke, joka oli alkuaan 60 % palkasta, oli vuoden 2012 alkaessa enää 46 prosenttia saman ammatin ja palkan nykyarvosta.

Taitettu indeksi tarkoittaa sitä, että eläkkeitä tarkistetaan vuosittain indeksillä, jossa kuluttajahintojen paino on 80 prosenttia ja palkkojen 20 prosenttia.

Helsingin Sanomat kysyi asiasta eduskuntavaalien vaalikoneessaan ja yli kolmannes vaalikoneen kysymykseen vastanneista kansanedustajaehdokkaista oli valmis palaamaan puoliväli-indeksiin.

Puheenjohtajatenteissä Paavo Arhinmäki (vas), Timo Soini (ps) ja Päivi Räsänen (kd) olisivat olleet valmiita luopumaan taitetusta indeksistä.

Muiden puolueiden puheenjohtajat olivat vastaan. Jutta Urpilainen (sd) ehdotti asian selvittämistä perusteellisesti. Jyrki Kataisen (kok) hallituksen ohjelmaan kirjattiinkin, että indeksin muutostarpeita arvioimaan asetetaan työryhmä, jossa on myös eläkeläisjärjestöjen edustajia.

Asiaa pohtinut työryhmä tuli tammikuussa siihen tulokseen, ettei eläkkeiden tarkistustapa kaipaa muutoksia, vaan toimii hyvin nykyisellään. Eläkeläisjärjestöt jättivät eriävän mielipiteen.

Maassamme on noin 1 400 000 eläkeläistä. Rahaa on jo tällä hetkellä varastossa noin 154,8 miljardia euroa. Se, sen tuotto, uudet kassaan tulevat rahat ja niiden tuotto riittäisivät monen asiantuntijan mielestä 50 – 50 –pohjaisen indeksin mukaisen eläkkeen kustannuksiin ikuisiksi ajoiksi.

 

 

26.7.2013 Vakuutusyhtiössä valelääkäreitä?

Niin käsittämättömiä päätöksiä vakuutuslääkäreiden toimesta tehdään, että ei voi muuta kuin epäillä heidän pätevyyttään. Nytkin ystäväni kolmentoista vuoden takainen diagnoosi epilepsiasta kumottiin, kun olisi pitänyt maksaa lisäkorvauksia. Ironista tässä on se, että tuolla samalla lausunnolla ystäväni sai Kansaneläkelaitokselta erityiskorvattavuuden juuri noihin epilepsialääkkeisiin. Toinen instanssi hyväksyy ja toinen hylkää, mutta tosiasia on se, että ystävälläni on epilepsia – se ei tässä vatkaamisessa muutu. Häntä vähän pelottaa kustannusten takia viedä asia käräjille, mutta se lienee enää ainoa vaihtoehto.

 

 

27.5.2013 Tupakkahysteria

Keskisuomalainen on näkyvästi viime aikoina osallistunut tupakkahysterian lietsomiseen. Tupakoivasta ihmisestä ollaan tekemässä lähes rikollinen. Tupakkaveron vuotuinen tuotto on noin 800 miljoonaa euroa. Siitä on kyllä varaa maksaa mahdollisesti tupakoinnista aiheutuvat haitat. Yhtä hyvin ja vieläkin pontevammin lehti voisi puuttua alkoholin käyttöön. Ihmisellä ei ole mitään tarvetta alkoholille eikä sen käytöstä ole hyötyä. Henkirikoksista 80 % tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena. Alkoholin verotusta olisi nostettava tuntuvasti ja olut siirrettävä pois ruokakaupoista. Lisäksi liikenteeseen olisi saatava nollatoleranssi. Nämä olisivat paljon merkittävämpiä asioita ajettavaksi kuin tupakan natsoista kirjoittaminen.

 

 

9.2.2013 Masennus-lääke ei auta terapiatta

Keskiviikkona 6.2 uutisoitiin Helsingin yliopiston neurotieteen tutkimuskeskuksen professori Eero Castrénin lausunnosta, jossa tämä toteaa masennuslääkkeiden käytön olevan väärää.

Hoitoon pitäisi aina yhdistää terapia, sillä pelkkä masennuslääke ei auta. Se kyllä palauttaa aivot muovattavaan tilaan, mutta terapialla pitäisi osoittaa oikeat "kytkennät".

Tämä on ollut pitkään jo tiedossa meillä masennuslääkkeen käyttäjillä, mutta tätä ei ole rohjettu sanoa ääneen. Itse olen käyttänyt 9 masennuslääkettä 17 vuoden aikana, tuloksetta. Nyt olen lopettanut lääkkeet. Kelan korvaamia masennuslääkkeitä käytti vuonna 2011 yli 430 000 henkilöä.

Vihdoinkin olisi panostettava inhimillisiin terapiahoitoihin ja lisättävä mielenterveystoimistojen resursseja sekä Kelan korvaamia terapioita.

Keskisuomalainen http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/masennus-laake-ei-auta-terapiatta/1296334

 

 

4.2.2013 Perussuomalaiset on työväenpuolue

Puolueen kannatus on työväestön keskuudessa yli 25 prosenttia ja enemmän kuin siis sosialidemokraattien. Perussuomalaiset ovat työväenpuolue ilman sosialismia.

Viittaus YLE:n haastetteluun:
http://yle.fi/uutiset/duunarin_sielusta_tiukka_taisto_-_sdp_ja_ps_samoil...

Perussuomalaisten kannatuksen katto kulkee suurin piirtein siinä missä on jakolinja EU vastustajien ja kannattajien välillä eli noin 66 prosentissa.

YLE:n kyselyn mukaan 66% kyselyyn vastanneista vastustaa Suomen vastuiden lisäämistä eurokriisissä ja puolet kansasta ei kannata uusia tukia kriisimaille.

YLE: http://yle.fi/uutiset/kysely_eurokriisin_pahin_vaihe_ei_ole_viela_ohi/64...

EU-vaalit tulevatkin olemaan menestys Perussuomalaisille. Siitä saadulla nosteella puolueesta tulee pian tämän jälkeen suurin puolue eduskunnassa.

 

 

29.1.2013 Asiaa vedestä

Jyväskylässä käyttö- ja jäteveden hinta on noin puolet kalliimpaa kuin suurissa kaupungeissa keskimäärin. MTV3:n vertailussa (12.1) veden hinta Jyväskylässä oli maan korkeimpia. Veden laatu on eräs kriteeri hinnan muodostumisessa, mutta ei kai kuitenkaan yleisesti voida sanoa, että muualla juotaisiin sen heikompi laatuista vettä. On hyvä, että kustannusrakennetta analysoidaan, sillä vesi kuuluu ihmisen perustarpeisiin ja suuret paikkakuntakohtaiset erot veden hinnassa kuntalaiset kokevat epäoikeudenmukaisena. Alallaan monopoliasemaa pitävän yrityksen liikevoiton jatkuva kasvattaminen on myös kuntalaisten suurennuslasin alla.

 

 

18.1.2013 Mikä maksaa?

Mikä Jyväskylän vedessä maksaa? Kylmä vesi on 73,1 prosenttia ja lämmin vesi 116,6 prosenttia kalliimpaa Jyväskylässä kuin Helsingissä vuonna 2012. Lisäksi äskettäin uutisoitiin, että Jyväskylässä on maan kallein vesi. Mikä Jyväskylän vedessä maksaa Jyväskylän Energia?

Keskisuomalainen http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/mika-maksaa/1288997

 

 

7.1.2013 Kaksi kolmasosaa suomalaisista vastustaa Suomen vastuiden lisäämistä eurokriisissä

Kansa on tullut järkiinsä. YLE:n kyselyn mukaan 66% kyselyyn vastanneista vastustaa Suomen vastuiden lisäämistä eurokriisissä ja puolet kansasta ei kannata uusia tukia kriisimaille. Jyrkintä tukien vastustaminen on Perussuomalaisissa, joista 86% ilmoittaa vastustavansa vastuiden lisäämistä.

Tällä kyselyn tuloksella pitäisi olla jo merkitystä hallituksenkin piirissä.

YLE: http://yle.fi/uutiset/kysely_eurokriisin_pahin_vaihe_ei_ole_viela_ohi/6431140

 

 

4,1,2013 Alensin palkkaani 20 %

Tai en minä sitä ole tehnyt. Sen on tehnyt leikattu indeksi.

"Vuonna 1995 eläköityneen henkilön eläke, joka oli alkuaan 60 % palkasta, oli tämän vuoden alkaessa enää 46 prosenttia saman ammatin ja palkan nykyarvosta."

http://kajkarlsson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128857-miksei-palkkoja-voi-alentaa-kun-elakkeiden-ostovoimaa-on-alennettu-koko-ajan

Kun nyt mietitte sitä, että kenelle Presidentti Niinistö näytti esimerkkiä niin voin kertoa sen tässä Teille: kaikille palkansaajille, sillä eläkeläiset ovat jo tehneet osuutensa.

Blogi on luettavissa myös osoitteessa: http://jarmonahkamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128948-alensin-palkkaani-20

 

 

28.12.2012 Turkua petettiin joululahjalla

Vasemmistoliiton Annika Lapintie julisti ennen joulua valtion myöntäneen Turulle joululahjan, kun hallitus päätti innovaatiotuista STX-telakalle. Tuo joululahja osoittautui nyt kuitenkin tyhjäksi paketiksi, sillä loistoristeilijä on päätetty tilata Ranskasta. Olisiko vasemmistoliiton ja hallituksen pitänyt osoittaa enemmän nöyryyttä pelastaakseen nuo 12000 työpaikkaa jää vain arvailuksi, mutta selvää on, että kaatamatonta karhua ei tule nylkeä niin kuin nyt on tehty.

 

 

26.12.2012 Paateron ehdotus naapurien kyttäysjoukoista

Tämä se oli odotettavissa poliisiuudistuksesta – nyt jopa korkeinta poliisijohtoa myöten myönnetään haja-asutusalueiden poliisien palvelujen olevan riittämättömät. Paatero ehdottaa blogissaan mallia otettavan Britannian Neigbourhood Watchista ja perustettavan vapaaehtoiset katupartiot poliisin avuksi. Vaikka tästä käytettäisiin kuinka hienoa nimitystä tahansa on ajatuksen henki huono. Muinaisessa Itä-Saksassa tätä naapurikyttäystä jo harjoitettii ja Neuvostoliitossa huonoin tuloksin. Tätä emme halua. Määrärahojen lisääminen paikallispoliisille on ainoa ja oikea keino.

Blogi osoitteessa:

http://poliisi.fi/poliisi/blog_mp.nsf

Iltasanomat samat aiheesta:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288526974853.html?pos=ok-nln

 

 

24.4.2012 Tupakkaveron tuotto on 779 miljoona euroa

Savukeveroaste on Suomessa 60 %. Tupakkaveron tuotoksi on arvioitu 779 miljoonaa euroa vuonna 2013. Käytän tupakkaan 4000 euroa vuodessa ja näin ollen maksan yli 2000 euroa tupakkaveroa vuodessa. Tällä verolla toivoisin voivan kustannettavan edes yhden istumapaikan tupakkakoppiin Inter-City junaan välillä Jyväskylä Helsinki.

THL Tupakkavero http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aiheet/tietopaketit/tupakointi/lainsaadanto/tupakkavero

 

 

18.12.2012 Urpilaisen lausunnot huvittaa

Turun telakan jättiristeilijä toisi 12 000 työpaikkaa, mutta Urpilainen on vaitonainen mahdollisesta laivatilauksesta.

STX haluaa valtiolta 50 miljoonan euron käyttöpääomalainan. Yhtiö pitää lainaa välttämättömänä, jotta Turun telakka saisi odotetun miljardiluokan risteilijätilauksen. Urpilainen tyytyy vain toteamaan, että on olennaista on löytää malli, jossa veronmaksajien riskit on minimoitu.

Hölynpölyä. Kreikkaan ja Espanjaan upotetaan miljardeja ja vastuut ovat kymmeniä miljardeja. Näistä rahoista ei ole tehty minkäänlaista järkevää riskikartoitusta. Huvittavaa, Urpilainen.

 

 

28.11.2012 Keskussairaalassa 393 turhaa sihteeriä

Ainakin näin on mikäli on uskomista Jyväskylän uuden sairaalan projektijohtajaa Jorma Teittisistä. Uuden tietojärjestelmän avulla nyt sairaskertomuksia kirjoittavat 400 sihteeriä voidaan korvata 7 sihteerillä. Tietojärjestelmän hinnasta vaan ei esitetä mitään arviota.

Uskomaton pullataikina on sairaalan organisaatio mikäli laskelma pitää vähänkään paikkansa.

Onko muuten kukaan laskenut montako turhaa lääkäriä keskussairaala elättää?

Haastattelu YLE:n sivuilla:

http://yle.fi/uutiset/suunnittelijat_lupaavat_etta_sairaala_saastaa_kustannuksensa/6389038

 

 

25.11.2012 Joulua ei saa pilata hömpällä

Joulua vietetään Jeesuksen syntymäjuhlan muistoksi toisin kuin kolumnisti Petja Savoila (Keskisuomalainen 18.11.) kirjoittaa. Siksi noituus sopii huonosti tämän juhlan viettoon.

Kirkkoherra Arto Viitala on myös ilmoittanut paheksuvansa sitä, miten loitsulla aloitetaan jouluinen tapahtuma Jyväskylässä.

Ihmettelen sanomalehti Keskisuomalaisen aktiivisuutta osallistua kyseisen joulutapahtuman sponsorointiin.

Joulu on liian arvokas juhla pilattavaksi kaikenlaisella hömppämeiningillä.

http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/joulua-ei-saa-pilata-hompalla/1272940

 

 

29.10.2012 Vaalien suurin voittaja 41,8 prosentin kannatuksella

Vaalien suurien voittaja oli nukkuvien puolue. Se "keräsi" 41,8 prosentin kannatuksen. Sen kannattajat eivät päässeet illan vaalitenteissä ääneen, eikä sen sloganeja huudeltu. Ääniharavistakaan ei puhuttu. Samalla suomalainen demokratia koki kolauksen, joten ei nukkuvillakaan ole syytä riemuun. Jos tavaksi muodostuu yritys vaikuttaa olla osallistumatta äänestyksiin tuo se aivan erilaisen haasteen aktiivipuolueille. On vaikea ajaa nukkuvien etua, jos he eivät ilmaise kantojaan muutoin kuin olemassa sivussa tapahtumista.

 

 

26.10.2012 Muuntorangaistus palautettava

Viime vaalikaudella luovuttiin pieniä sakkoja koskevasta muuntorangaistuksesta, jolla sakot laiminlyönyt oli mahdollista tuomita vankeuteen. Tämä muutos tehtiin *sosialidemokraattien johdolla.

Vuonna 2010 kirjattiin 54 000 myymälävarkautta, mikä oli viitisentuhatta enemmän kuin pari vuotta aiemmin. Pienrikolliset pitävät nyt oikeusjärjestelmää pilkkanaan.

Eduskunnassa on tehty lakialoite muuntorangaistuksen palauttamiseksi ja lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja on Perussuomalaisten Tom Packalén.

*Menettely pohjautui alunperin entisen eduskunnan oikeusasiamiehen Jacob Södermanin kantaan, jonka mukaan maksukyvyttömyyden takia vankilaan päätyminen on ongelmallista yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden takia.

 

 

14.10.2012 Lähiruoka, lähipalvelut ja lähimmäinen

Elintarvikkeiden perustuotanto on säilytettävä Suomessa. On oltava tarjolla lähiruokaa, jonka alkuperä ja raaka-aineet tunnetaan varmuudella. Puhdas kotimainen ruoka tuo työtä ja turvallisuutta.

Terveydenhoito-, koulu- ja sosiaalipalvelut on tuotettava lähellä ihmistä. Suurkuntamalli tulee vaarantamaan demokratian ja viemään palvelut syrjäkyliltä. Tällaista kehitystä ei voi kannattaa. Ihminen on voimavara ja sen ympärille on myös palveluiden rakennuttava.

Turvallisuuden edistämisessä tarvitaan ihmisten omaa vastuunkantoa. Lähiympäristömme huomioiminen kuuluu tähän. Vanhempien keskinäinen yhteydenpito on tärkeää nuorten turvallisuuden takia. Vanhempien on otettava entistä enemmän vastuuta lapsistaan ja muidenkin kuin omien lasten perään tulee katsoa, kun lapsen etu tai yhteinen etu niin vaativat. Välittäviä ihmisiä tarvitaan.

 

12.10.2012 Yksinkertainen kaava

Valtiontalouden epätasapainosta johtuvat osin myös kuntatalouden ongelmat. On selkeä linja, että jos velkaa pitää ottaa niin otetaan sitä mieluummin omien kansalaisten hyvinvointiin kuin etälä-euroopan hulttiomaille.

Kuntatalouteen pätee samat lainalaisuudet kuin oman taloudenkin hoitoon, jos kuluttaa enemmän kuin tienaa niin on otettava lainaa. Kuitenkin ensisijaisesti tulot on pyrittävä maksimoimaan ja menot minimoimaan. Ei kovin vaikea kaava.

 

 

5.10.2012 Puolueen kuntavaaliohjelma

Perussuomalaisten kuntavaaliohjelma on julkaistu. Se löytyy täältä:

http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=2282

 

 

29.9.2012 Katsoin Mannerheim elokuvan
 

Katsoin Mannerheim elokuvan, enkä ymmärrä miksi tällainen tekele on tehty. Kohu elokuvan ympärillä on toisaalta turha, sillä yhtä hyvin elokuva voisi kertoa vaikka Taavi Taviksesta. Ei mies ratsailla vielä tee Mannerheimia. Kerronta olikin lapsille tehty ja sitä voi savimajoissa savanneilla kertoa, mutta ei se minua mitenkään kosketa. Olipahan yritys vain ratsastaa jollain ikonilla ja saada nimeään julkisuuteen. Tavoite oli varmaankin kunnianhimoinen, mutta oli haukattu liian suuri palanen. Kuva vaimoaan lyövästä Mannerheimista oli mautonta ja typerää, mutta ei tästä elokuvasta kannata mieltään pahoittaa.

YLE: n areena: http://areena.yle.fi/tv/1689942

 

 

22.9.2012 Kokoomuksen ja demareiden kannatus laskussa kuntavaalitutkimuksessa

Iltalehden mukaan Kokoomuksen kannatus on laskenut 0,3 prosenttiyksikköä 19,8 prosenttiin ja demareilla on miinusta 1,2 prosenttiyksikköä 18,6 prosentin kannatuksella.

Perussuomalaisten kannatus on sama eli 16,0 prosenttia ja Keskustan 17,1 prosenttia.

Perussuomalaiset ovat kolminkertaistamassa kannatuksensa verrattuna viime kunnallisvaaleihin.

Iltalehti

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012092216108113_uu.shtml

 

 

22.9.2012 Perussuomalaiset kolminkertaistamassa kannatuksensa Iltasanomien mukaan

Iltasanomat on teettänyt kannatusmittauksen ja sen mukaan Perussuomalaisten kannatus olisi 14,8 %. Kannatuslukema on hieman pienempi kuin YLE:n mittauksen 17,2 %. Näilläkin lukemilla kannatus olisi siis kolminkertaistumassa verrattuna viime kuntavaaleihin.

Iltasanomien mittauksessa suurin puolue olisi Kokoomus 21,7 % ja toisensa olisi SDP 20,1 %, kolmantena Keskusta 16,5 %.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288501516338.html

 

 

21.9.2012 Perussuomalaisten asetelmat Jyväskylässä kuntavaalien aattona

Perussuomalaiset lähtevät Jyväskylässä kolminkertaistamaan paikkamääräänsä nykyisestä kolmesta aina 11 paikkaan asti. Tavoite on haasteellinen, sillä seuraava valtuusto on nykyistä 8 henkilöä pienempi eli 67-jäseninen. Näin on todennut Jyväskylän Perussuomalaisten puheenjohtaja Jorma Uski. Perussuomalaisten listan ääniharavana voitaneen pitää kansanedustaja Kauko Tuupaista. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää 14-15 prosentin ääniosuutta.

Kuntavaalit 2008 Jyväskylässä

Puolue Äänet Kpl Äänet % Paikat

Suomen Keskusta 11641 19.1 15

Kansallinen Kokoomus 12837 21 16

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 16235 26.6 21

Vasemmistoliitto 5196 8.5 6

Vihreä liitto 7157 11.7 9

Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 3550 5.8 4

Ruotsalainen kansanpuolue 144 0.2 0

Perussuomalaiset 2736 4.5 3

Suomen Kommunistinen Puolue 1445 2.4 1

Itsenäisyyspuolue 41 0.1 0

Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin Puolesta 20 0 0

 

 

9.9.2012 Vihreiden politiikalla kuolinisku Suomen metsäteollisuudelle

Keskikokoisen paperikoneen vuosituotannon verran on siirtymässä pois tuotantokapasiteettia Suomesta, jos rikkidirektiivi toteutuu sanoo UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen. Ja lisää seuraa, kertoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen. Direktiivistä päätetään EU:n parlamentin täysistunnossa tiistaina. Rajoitukset koskevat EU-maista eniten Suomea, koska Suomen viennistä jopa 80 prosenttia hoidetaan vesitse. Suomen vientiteollisuus arvioi, että se menettää tämän vuoksi jopa miljardi euroa joka vuosi.

Ongelma on se, että käytännössä markkinoilla ei ole sellaista teknologiaa valmiina, jolla pystyttäisiin ongelma ratkaisemaan. Tästä syystä varustamot joutuvat käyttämään vähärikkisempää polttoainetta, joka on tällä hetkellä selkeästi kalliimpaa kuin nykyisin käytetty polttoaine, sanoo Rautaruukin ympäristöjohtaja Toni Hemminki.

Nyt olisi viisainta pidentää siirtymäaikaa ja odottaa tekniikan kehittymistä, eikä ajaa päätöstä kuin käärmettä pyssyyn. Löytyykö vihreiltä maalaisjärkeä ja isänmaallisuutta, se jää nyt koeteltavaksi. EU:ssa rikkidirektiivin esittelijänä on vihreiden Satu Hassi.

 

YLE:n uutiset aiheesta:

http://yle.fi/uutiset/mt_upmn_pesonen_uhkaa_vieda_tehtaan_maailmalle_rikkidirektiivin_takia/6285528 http://yle.fi/uutiset/metsateollisuus_lisaa_paperikoneita_pysahtyy_jos_rikkidirektiivi_toteutuu_suunnitellusti/6287715

 

 

8.9.2012 Kehitysyhteistyömäärärahoista 200 miljoonaa euroa vanhustenhoitoon

Ehdotan sotiemme veteraanien muistamista ja hoitajakiintiön nostamista 0,7 hoitajaan per hoitopaikka. Rahoituksen 200 miljoonaa euroa esitän otettavan kehitysyhteistyörahoista, joka on valtion budjetissa ensi vuodelle 903 miljoonaa euroa. Näin voimme maksaa kunniavelan veteraaneille ja lotille, heille, jotka puolustivat isänmaata vihollisen hyökätessä.

Asioihin lisää tarmoa? Äänestä silloin Perusjarmoa!

 

 

6.9.2012 Joukkoliikenne ei kannata

Valtio tukee joukkoliikennettä 99 miljoonalla eurolla vuonna 2013. Tähän tulevat vielä päälle kaupunkien omat tuet joukkoliikenteelle. Näillä tuilla varmistetaan se, että lipunhinnat pysyvät kohtuullisella tasolla. On selvää, että mikäli tukia ei olisi, kalliit lipunhinnat karsisivat käyttäjiä ja joukkoliikenne näivettyisi.

Onko kuitenkaan mitään järkeä tukea kannattamatonta toimintaa? Eikö jo suosiolla voitaisi myöntää, että yksityisautoilu on kannattavampaa. Parantamalla liikenneväyliä ja ohjaamalla avustuksia auton hankintaan yksityisautoilu voisi paljolti korvata julkisen liikenteen ja ihmiset olisivat tyytyväisempiä - ja kansantalouskin voittaisi.

 

 

5.9.2012 Toisen tontilla tallojat

Ympäristöministeriö julkaisi jokamiehen oikeuksia käsittelevän oppaan. Ympäristöministeri tyrmäsi haastattelussa ryöstömarjastukseen puuttumisen vetoamalla jokamiehen oikeuksiin. Tämä kaupallinen marjastus itse asiassa tuhoaa nämä oikeudet, kun marjat poimitaan raakoina ja aivan asumusten vierestä. Tämä ei jätä paikallisille poimijoille kuin tyhjät varvut ja pahan mielen. Olenkin jo pitkään ihmetellyt vihreän ministerin mielenlaatua, mutta tulihan se nyt selväksi. Toisen tontilla saa talloa vaikka linja-autolasteittain tulijoita, kunhan ei "vähäistä suurempaa haittaa" aiheuta. Olisi maalaisjärjen käytölle ministeriössä tarvetta.

 

 

20.8.2012 Kokoomuksen usko jo horjuu tukipaketteihin

"Uskoni koko tähän tukipakettipolitiikkaan on horjunut sitä mukaan, kun on tullut uusia maita tuen tarvitsijoiden piiriin. Olen tänä päivänä sitä mieltä, että pelkästään näillä tukipaketeilla tätä kriisiä ei pystytä patoamaan, estämään tai torjumaan, vaan se vaatii näiltä asianomaisilta mailta nykyistä suurempia uhrauksia."

Näin sanoo Ben Zyskowicz YLE:n haastattelussa ja jatkaa:

"Nykyinen tilanne on eräänlainen moraalikato. Toiset maat ovat asiansa sotkeneet ja toisten maiden veronmaksajat joutuvat, toki oman etunsa vuoksi, ottamaan siitä taloudellista vastuuta."

Zyskowicz tajuaa sen minkä Soini jo vuosi sitten totesi, tukipaketeilla ostetaan vaan aikaa, mutta lopullista ratkaisua niistä ei ole. Urpilainen ja Katainen ovat vuorotellen vakuutelleet, että nyt on otettu niskalenkki markkinavoimista, mutta toisin kävin. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

YLE http://yle.fi/uutiset/zyskowicz_kreikan_piikki_poikki/6261875

 

 

12.8.2012 Hallitus käy sairastavien kukkarolla

Lääkkeiden peruskorvaus putoaa nykyisestä 42 prosentista 35 prosenttiin lääkkeen hinnasta. Lisäksi alempi erityiskorvaus alenee 72 prosentista 65 prosenttiin. Näin arvellaan saatavan 113 miljoonan euron säästöt.

Köyhät ja sairaat joutuvat näin holtittoman EU-rahanjaon maksumiehiksi. Hallituksella näyttää olevan varaa tukea Etelä - Eurooppalaisia pankkeja, mutta oma kansa unohtuu. Nämä päätökset eivät kuitenkaan unohdu kansalta, jolla on mahdollisuus vaikuttaa jo syksyllä kunnallisvaaleissa. Me perussuomalaiset vastustamme tällaista heikompiosaisten kohtelua ja emme hyväksy sairaiden kyykyttämistä.

 

 

6.8.2012 Suomen nuorison rappio Lontoon olympialaisten valossa

Lontoon olympialaisia on jäljellä vielä viikko, mutta nyt voidaan tehdä jo välitilinpäätös. Tanskalla ja Ruotsilla on jo useita mitaleita, mutta Suomella ei yhtään. Tanskalla on mitaleita kahdeksan kappaletta ja Ruotsilla neljä. Suomen paras sijoitus on trap-ammunnan seitsemäs sija.

Vaikka lajeja on vielä jäljellä, voidaan sanoa, että mahalasku tästä Suomen joukkueelle on tulossa. Mistä sitten kiikastaa? Miksi urheilu ei kiinnosta suomalaista nuorta? Internetin aikakaudella kaikenlainen viihteellisyys on viemässä voiton urheilusta. On musiikkia, konsertteja ja ns. kevyempiä harrastuksia, joista on tullut urheilun korvike. Lisäksi armeijaan pyrkivistä tiedämme, että ylipainosta on tullut kansallinen ongelma – varusmiesten keskipaino on nousussa.

Urheilu ei ole enää sellainen ponnahduslauta menestykseen elämässä kuin aiemmin. On olemassa helpompiakin väyliä, siitä tässä on kai kysymys. Liikuntatuntien mitätön määrä koulussa on omiaan vähentämään kosketuspintaa liikkumiseen ja kilpaurheiluun. Taakka nuorison liikuttamisesta jää urheiluseurojen harteille. Jotain olisi siis tehtävä jo terveydenkin takia.

Olen huolissani suomalaisen kilpaurheilun tasosta tulevaisuudessa sekä nuorison tilanteesta.

 

 

5.8.2012 Katainen ampui alas Tuomiojan pohdiskelut

"Aselakia ei pidä enää kiristää. Meillä ei ole suuria muutostarpeita tällä hetkellä. Meillä monet, jotka eivät tunne ampumaurheilua voivat vahingossakin lausua asioita, jotka eivät ole toteuttamiskelpoisia". Näin totesi pääministeri Katainen seuratessaan Lontoon olympialaisten ammuntaa. Samalla hän torpedoi ulkoministeri Erkki Tuomiojan vaatimukset aselain kiristämisestä. Tuomioja on kirjoittanut, että hän ei ymmärrä sitä miksi ihmisillä on aseita kotonaan säilytettävänä.

Voi kuule pasifisti Erkki – et ymmärrä paljon muutakaan. Sotket Suomen ulkopolitiikan olemalla palestiinalaisterroristien linjalla kannattamalla YK:ssa Palestiinan valtion perustamista. Etkö näe tässä mitään ristiriitaa ja etkö ole huolissasi PLO:n ja Fatahin jäsenten aseiden säilyttämisestä? Kataisen olisi pitänyt puuttua tähänkin irtiottoon.

Lainaus HS Verkkolehti 5.8.2012

 

 

3.8.2012 Poliisilaitosten määrää ei tule vähentää

Perjantain Keskisuomalainen - lehti kirjoittaa, että valtakunnallinen työryhmä ehdottaa esitysluonnoksessaan, että poliisilaitosten määrää leikataan nykyisestä 24:stä yhteentoista. Samalla liikkuva poliisi sulautettaisiin muihin poliisilaitoksiin.

Tavoitteena on saavuttaa parinkymmenen miljoonan euron säästöt. Tämä on kovin lyhytnäköistä ja täysin suhteetonta siihen, mitä ollaan annettu ja antamassa mm. Kreikalle ja Espanjalle tukien muodossa. Palvelut reuna-alueilla varmasti heikentyisivät ja turvattomuus lisääntyisi. Jo nyt tiedämme, että poliisi ei aina ehdi rikospaikalle pitkien etäisyyksien takia.

Mitä kaikkea huononnuksia onkaan vielä odotettavissa kansalaisten arkeen, kun mukanaolo Eu-takuumiehenä konkretisoituu. Hallitus on tekemässä vääriä linjanvetoja, joista yksittäiset ihmiset kärsivät.

 

 

14.5.2012 Tauti ei parane rahaa lapioimalla

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen totesi, että tauti ei parane huulta heittämällä. Urpilaisenkin pitäisi tietää se, että se ei parane myöskään rahaa lapioimalla Kankkulan kaivoon. Eikö voitaisiin sopia, että kaikki olisivat isänmaan asialla ja lopetettaisiin EU-kiima. Emme me kansalaiset ole missään hyväksyneet EU-liittovaltiota, joten millä mandaatilla demarit ovat haaskaamassa meidän viimeisiä ropoja Espanjan asuntokuplan peittelyyn.

Tekemällä kannattavaa työtä saamme kansantaloutemme tasapainoon mitä se ei nyt ole. Pakko on myös karsia turhia julkisia menoja, jotka ovat demarien aikakaudella paisuneet suhteettomiksi. Hoitakaamme omat asiamme kuntoon ja antakaamme kuralla olevien talouksien ratkaista itse omat pulmansa, meillä ei ole varaa olla tyrkyttämässä apuamme joka EU:n notkoon ja saarelmaan.

 

 

26.5.2012 Henkisen hädän puhelinnumero

Otetaanpa asia uudelleen esille. Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri ehdotti jokin aikaa sitten valtakunnallista henkisen hädän puhelinnumeroa. Asia hautautui vaan kaiken muun EU-kiihkoilun taakse. Nyt on aika uudelleen nostaa asia parrasvaloihin.

Miten on, eteneekö asia vai unohdetaanko kansan hätä kunnes sitten seuraavien vaalien alla olla taas tälläkin teemalla liikkeellä. Nyt varmaan tarvitsisi tehdä jo jotain.

Kannanotto MTKL:n puheenjohtaja:

http://www.mtkl.fi/?x752385=1343215

 

 

24.5.2012 Kärsin sietämättömästi – saanko armokuoleman?

Miksi henkinen kärsimys aina näissä armokuolema / eutanasia - kirjoituksissa on toisarvoista. Armokuoleman puolustajat vetoavat kärsimykseen ja kipuun tarkoittaen tällä fyysistä tuskaa, mutta aivan hyvin henkinen tuska voi olla vähintään samaa luokkaa. Tästä esimerkkinä ne tuhat suomalaista, jotka nyt päättävät päivänsä oman käden kautta. Miksi ei siis henkisestä kärsimyksestä ja elämäntuskasta kärsiville annettaisi armokuolemaa, sillä monet ovat tuskissaan vuosikausia eikä parannusta näy. Kuka tekee tämän rajanvedon noiden kärsimysten välille, sillä on tuhansittain ihmisiä jotka haluaisivat päättää päivänsä, mutta eivät uskalla tuota askelta ottaa. Eikö tähän sitten tarjottaisi apua? Miksei? – Nykyisin vähänkin jaloillaan olevat kuolemaa haluavat kuskataan hullujen huoneelle.

Esko Seppänen blogissaan arveli armokuoleman tarpeen vuosittain olevan noin sadan henkilön luokkaa. Kuten todettua itsemurhan tekee noin tuhat ihmistä. Miksi tästä ei nosteta yhtä suurta meteliä ja pyritä auttamaan noita ihmisiä. Miksi ei vihreiden intressissä ole nämä rekan alle ajot, joita vuosittain sattuu parikymmentä tai perhesurmat. Eikö armokuolema esim. jossain sairaalassa itsemurhaa haluavalle olisi kaikkien osapuolten kannalta vähemmän kärsimyksiä aiheuttava ja inhimillisempi vaihtoehto? Näyttää olevan niin, että armomurhan kannattajilla on pallo hukassa ja he eivät tosiasiallisesti tiedä mitä ovat vaatimassa - toisen persauksilla on helppo istua tuleen ts. vaatia jotakuta (lääkäri) antamaan tuo kuolinruiske ja pestä itse kätensä tapahtumasta.

Jk. Lääkäriliitto vastustaa edelleen yksiselitteisesti eutanasiaa, tulevissakin etiikka-säädöksissään.

- On lääkärin etiikan vastaista lähteä tielle, jossa ajateltaisiin, että lääkärin pitäisi aktiivisesti surmata potilaita, sanoo toiminnanjohtaja Heikki Pälve.

Lähde: http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tiede/2251/laakariliitto_vastustaa_edelleen_eutanasiaa

 

 

22.5.2012 Vain Kuuba edellä?

Liikenneturvan tilaston mukaan suomalaisten henkilöautojen keski-ikä oli vuonna 2010 11,6 vuotta ja viime vuonna 12,3. Viimeiseen lepoon eli käytännössä kierrätykseen peltilehmämme pääsevät keskimäärin vasta 19,3-vuotiaina. Ohitimme jo Kreikan tässä tilastossa.

Edellämme on enää Kuuba ja joka tällä talouden pidolla voikin olla vielä lyötävissä, kun jaamme rahamme vielä yhtä holtittomasti kaikkien Euroopan persaukisten maiden taskuun.

Verotuksella teemme auton omistamisen mahdottomaksi ja uuden auton hankintapäätökset siirtyvät hamaan tulevaan. Suomalaisten etuja ei tunnu kukaan ajavan (ministerin edustus-audin takapenkiltä ajamista tähän voikin verrata). Turvallisuudesta ja saasteettomuudesta viis, lypsävää lehmää ei kannata tappaa, vaikka lopullista kuoliniskua tässä vain odotellaan.

 

 

14.5.2012 Leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli

Pääministeri Katainen on kuin se entinen lääkäri, joka väitti viimeiseen asti hoidon olleen oikeaa, mutta potilas vaan kuoli. Näin on käymässä nyt Kreikan osalta. Miljardi saatiin Vanhasen ja Kiviniemen aikana tuhlattua ja nyt tili on kohta tyhjä. Toisen avustuspaketin summa nousee 1,4 miljardiin euroon ja tästä on vakuudet vain 40 prosentille. Katainen ja Urpilainen vakuuttavat siis toimien olleen oikeat, mutta Kreikkalaiset eivät vain ymmärrä omaa parastaan ja äänestävät vääriä puolueita. Mitä kaikkea hyvää me suomalaiset olisimme tuolla parilla miljardilla saaneet – tätä ei saa edes arvuutella.

 

 

12.5.2012 Miljardi menee ja kansa maksaa

Suomi antoi noin miljardi euroa ensimmäisen tukipaketin yhteydessä vakuudettomia lainoja Kreikalle. Nyt toisen tukipaketin lainasumma on n. 1,4 miljardia euroa, josta osalle on vakuus. Tiedot käyvät ilmi YLE:n laskelmista, jotka valtiovarainministeriö on tarkistanut. Tuo miljardi siis menetettäisiin Kreikan kaatuessa. Toisen tukipaketin vakuuksien kattavuudesta ei ole tietoa, koska se on salattu, mutta maksuaika on tiettävästi 30 vuotta.

Jos yrityksen toimintaa olisi johdettu yhtä holtittomasti olisi toimitusjohtaja saanut kenkää. Nyt Katainen jatkaa pääministerinä samoilla linjoilla kuin Kiviniemi/Vanhanen, eikä vastuun ottamisesta ole tietoakaan. Kuinka kauan kansalaisten sumuttamista voidaan jatkaa ja olla mukana tällaisessa EU-politiikassa? Emmehän ole liittovaltiossa, jossa jäsenmaiden velat olisivat yhteiset vai olemmeko?

 

 

11.5.2012 Parveketupakoinnin kielto loukkaa yksilön oikeuksia

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on ajamassa parveketupakoinnin kieltoa kuin käärmettä pyssyyn. Eduskunnassa on myös tehty lakialoite parveketupakoinnin kieltämisestä. Korkein hallinto-oikeus on linjauksessaan kuitenkin todennut, että tupakointikielto olisi yksityiselämän suojaa nauttivan oikeuden rajoittamista. Tähän kantaan myös yhtyi eilen eduskunnassa perussuomalaisten Maria Tolppanen.

Onkin järkyttävää miten meitä tupakoitsijoita ollaan demareiden johdolla kyykyttämässä. Nyt oltaisiin viemässä itsemääräämisoikeus siitä mitä kotona saa tehdä. Tällaista kyttäysmentaliteettia on mahdoton käsittää. Laki parveketupakoinnin kieltämisestä puuttuisi perustuslain antamaan suojaan yksityisyydestä ja muuttaisi Suomen holhousvaltioksi.

 

 

8.5.2012 Lievästä rattijuopumuksesta rikesakko

Entinen sisäministeri Holmlund ehdotti lievistä rattijuopumuksista annettavaksi rikesakkoa ja tätä kannatti myös poliisiylijohtaja Paatero. Raja olisi siis 0,2 promillen ja 0,5 promillen humalatilan välillä. Tämä on kannatettavaa vaikka tällä ei olisi välitöntä vaikutusta törkeiden rattijuopumusten määrään niin viesti olisi selvä – alkoholi ei kuulu liikenteeseen.

Toisekseen törkeiden rattijuopumusten yhteydessä aiheutetut kuolemat tulisi rinnastaa tappoon ja rangaistukset määrätä sen mukaan. Miksi on yleisesti hyväksyttyä tuomita lievimpiä rangaistuksia autolla tehdystä taposta kuin esimerkiksi puukolla tehdystä, tämä on oikeustajun vastaista.

Alkolukko tulisi myös määrätä toistuvista rattijuopumuksista sekä vaihtoehtoisesti auton takavarikointi valtiolle.

 

 

7.5.2012 Sähköautomarkkinat lyövät tyhjää

Viime vuonna Suomessa ostettiin vain kaksi (2) sähköautoa yksityiskäyttöön. Kokonaisuudessaankin myynti oli pientä; kauppansa teki 33 sähköautoa. Sähköautot eivät lähitulevaisuudessa ainakaan kykene kilpailemaan bensiini- ja dieselkäyttöisten ajoneuvojen kanssa ja tuntuu jotenkin utopistiselta ajatukselta, että sähköautosta olisi kansanautoksi. Ongelman muodostavat lyhyt toimintasäde, pitkät latausajat ja korkea hankintahinta sekä tietenkin haastavat talviolosuhteet. Postikin lopetti sähköautokokeilunsa ihan vaivihkaa. - Onnea vaan Fisker Karma.

 

 

22.4.2012 Suomella ei ole varaa huolehtia köyhistään

Loppuhan tälle tarjoilulle tulee. Leipä on jo nyt loppu tai paremminkin siihen ei ole varaa ihmisillä. Vuonna 2011 EU:n elintarvikkeita jaettiin reilut 714 000 kg yli 125 000 asiakkaalle. Elintarvikeapua välitettiin ruokapaketteina sekä seurakuntien valmistamina aterioina. Vuonna 2011 apu painottui ruokakassien jakeluun, joita jaettiin lähes 110 000 kpl.

 

 

13.4.2012 Taitettu indeksi

Työeläkkeet jäävät jälkeen keskipalkan kehityksestä ja sitä enemmän, mitä nopeampaa palkkojen reaalikehitys on. Tämä johtuu taitetusta indeksistä. Palkkatason muutokseen verrattuna työeläkeindeksillä tarkistetun eläkkeen suhteellinen ostovoima heikkenee, jos palkansaajien ansiotaso nousee kuluttajahintoja enemmän, kuten yleensä tapahtuu.

Taitettu indeksi olisi syytä korjata ja saada eläkeläisten ansiokehitys muita tulonsaajia vastaavaksi.

 

 

5.3.2012 Lamaannus

Filosofian tohtori, kapteeni, Aki Huhtinen on todennut, että jos vastaanotolle tulevien syytökset otettaisiin vakavasti ja tutkittaisiin olisi tästä seurauksena loputon joukko oikeudenkäyntejä. Siksi terveydenhoitomme perustuu sijaisuuteen, jossa terapeutit ikään kuin toimivat näiden asiakkaiden sijaiskärsijöinä. Tässä tulee yhteys uskonnollisuuteen, jossa Jeesus kärsi jo ristillä syntiemme tähden.

Toin vain sen esille, että paineiden tullessa riittävän koviksi yksi turvautuu terapiaan, toinen uskontoon ja kolmas taas viinaan. Tässäkin pätee sama ajatus kuin vihollisen kohtaamisessa; sitä joko lamaantuu, taistelee tai lähtee pakoon. Näitä lamaantuneita tulee työelämästämme sairausputken päästä yllin kyllin – masennus on yleisin työkyvyttömyyden aiheuttaja tänä päivänä.

 

 

5.11.2011 Tuomioja ja Israel

Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) syytti eduskunnassa ulkoministeri Erkki Tuomiojaa (sd.) Israelin vastaisesta asenteesta.

Ben Zyskowicz sanoi Tuomiojalle näyttävän siltä, että "te olette henkilökohtaisesti käyneet omaa 30-vuotista sotaanne, tai vähintään 30-vuotista sotaanne Israelin kanssa jo vuosikymmeniä". (Verkkouutiset 3.11.2011).

Taustalla on äänestys YK:ssa, jossa Suomi äänesti puolesta, kun Palestiina hyväksyttiin Unescon täysjäseneksi. Muun muassa Ruotsi ja Saksa äänestivät vastaan ja Tanska äänesti tyhjää.

Lisäksi Tuomioja on todennut mm. että "Apartheid-valtio ei ole oikeutettu eikä kestävä". (HS 28.10.2011)

- Milloin olette rinnastaneet Israelin politiikkaa natsi-Saksan politiikkaan, milloin Etelä-Afrikan apartheid-politiikkaan.

Zyskowicz kysyi, milloin Tuomioja on vuosikymmenten kuluessa suunnannut kritiikkiä Syyrian diktatuuria kohtaan.

Näyttääkin siltä, että Tuomioja jatkaa omaa taisteluansa Israelia vastaan ja sooloiluaan Suomen ulkopolitiikassa.

 

 

24.9.2011 Palestiina, Halonen ja YK

"Ratkaisun löytyminen Lähi-idän konfliktiin on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Palestiinalaisilla on oikeus omaan valtioonsa, YK:n yleiskokoukseen kokoontuneen maailmanyhteisön on näytettävä, että sen viesti osapuolille on yhtenäinen. Neuvotteluiden on jatkuttava pian ja johdettava sovitussa aikataulussa kahden valtion ratkaisuun, jossa Israelin valtio sekä itsenäinen, demokraattinen ja toimintakykyinen Palestiinan valtio elävät rauhanomaisesti ja turvallisesti rinnakkain. Aikaa ei ole hukattavaksi."

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Tämä oli Halosen puhe YK:ssa toissapäivänä.

http://www.sttinfo.fi/pressrelease/detail.do?pressId=39145&type=thisweek...

On sama, jos Suomen somalit hakisivat itsenäisyyttä ja vaatisivat Helsinkiä pääkaupungikseen. Tämä johtaisi vain vastakkainasetteluun eikä edistäisi rauhaisaa rinnakkaiseloa. Kuka tällaista hanketta voisi tukea - ei kukaan.

 

 

14.9.2011 Minä ja sinä Buberin mukaan

Filosofi Martin Buberin mukaan kahden ihmisen kohtaamisessa on läsnä kuusi (6) henkilöä tai persoonaa. Ensimmäiseksi: - Millaisena minä kuvittelen sinut. Toiseksi: - Millaisena sinä kuvittelet minun kuvittelevan sinut. Ja lopuksi: - Millainen sinä oikeasti olet. 

Sekä samoin sinä ajattelet minusta.

Ei ole ihme, että saamme usein väärän kuvan toisesta ihmisestä, kun läsnä on näin monta ’persoonaa’.

"Ei ole minua ilman sinua eikä sinua ilman minua, kuten ei myöskään sitä ilman minua ja minua ilman sitä.". Martin Buber.

Sinä olet tärkeä minulle, jopa niin tärkeä, että minäksi tuleminen ilman sinua on mahdotonta. Ihmisyyteen kuuluu oman minän arviointi, mutta myös toisen ihmisen sietäminen. On loputon tutkimusmatka löytää itsensä, mutta samalla myös toinen ihminen. Kohtaamisessa voimme samalla aina syventää itsetietoisuuttamme.

"Jokaisessa kohtaamisessa meitä koskettaa ikuisen elämän henkäys". Martin Buber.

Haluan tietää millainen sinä oikeasti olet.

---

Martin Buber (8.2.1878 Wien – 13.6.1965 Jerusalem) oli juutalainen filosofi ja kulttuurihahmo, jonka filosofian tunnetuin teema on inhimillisten suhteiden jaottelu Minä-Sinä ja Minä-Se-suhteisiin. Buberin filosofiaa kutsutaan usein dialogiseksi filosofiaksi, ja vaikka hänen lähteekin lähtökohtansa ovat monessa suhteessa toisenlaiset, häntä pidetään usein eksistenssifilosofina. Lähde Wikipedia.

 

 

Jarmo Nahkamäki

Kuljetuspäällikkö (eläkk.). Varavaltuutettu. Jyväs-Parkki Oy:n hallituksen jäsen.

Harrastuksena autoilu sekä valo- ja videokuvaus.

Perussuomalaiset

Suomalaisten asiat kuntoon!

Sähköposti: oma3@tintti.net

 

Vaalilupaukseni

Perussuomalainen arvomaailma perustuu ihmisyyteen. Poliittiset ratkaisut tulee tehdä ihmisen ollessa päätöksenteon keskiössä. Byrokratia on minulle vieras käsite.

Perussuomalainen-nimi tulee suomalaisista juurista ja kulttuurista. Aiempien sukupolvien työ on minulle arvokasta ja kunnioitan sitä. Itsenäisyyttä ja omaa päätäntävaltaa tulee puolustaa.

Populismi on kansanvaltaa. Se perustuu demokraattiseen lähtökohtaan. Kaikilla ihmisillä on oltava mahdollisuus vaikuttaa ja jokainen ääni on yhtä tärkeä.