Jannen tarina

Lapsuus ja muutto pois Suomesta

Synnyin Oulussa toukokuussa 1968 aikana, joka muistetaan parhaiten Prahan keväänä. Isäni lopetteli sähköpuolen opintojaan tekussa ja äitini oli töissä Oulun Osuuspankissa. Asuimme kerrostalokolmiossa, jonka yksi huone oli vuokrattu isän opiskelijakaverille. Paras muistoni talosta oli sen saunaosaston uima-allas, jossa pääsin uimaan isäni selässä aina lauantai-iltaisin. Paistoimme usein myös saunamakkaraa kiukaan päällä foliopussissa. Muistan vieläkin sen tunnelman ja makkaran tuoksun.

Kun olin 6-vuotias, muutimme Oulusta hiukan vielä pohjoisemmaksi, eli Iihin. Muutto tuntui luonnolliselta, sillä äitini on Iistä kotoisin ja isänikin oli syntynyt siellä sodan aikana. Itse ehdin aloittaa Iissä peruskoulun ala-asteen. Mielenkiintoinen käänne tapahtui, kun vanhempani kävivät lomamatkalla Turks- ja Caicossaarilla Karibialla 1975. He ihastuivat paikkaan niin paljon, ettei aikaakaan, kun olimme vuokranneet sieltä talon ja koko perheemme muutti Karibialle! Mainittakoon vielä, etteivät vanhempani puhuneet kuin pari sanaa englantia.

Janne Provossa 1977

Saari, johon asetuimme, oli nimeltään Providenciales ("Provo"). Olin saaren ainoa ulkomaalainen lapsi enkä tietenkään itsekään puhunut englantia, joten en voinut mennä suoraan paikalliseen kouluun, vaan äitini opetti minua kotona 2. luokan loppuun asti Suomesta tuoduilla koulukirjoilla. Kun saarelle tuli seuraavana vuonna toinenkin valkoihoinen lapsi, amerikkalainen Ken, ystävystyimme heti ja englanninkielentaitoni kehittyi nopeasti. Vanhempamme päättivätkin yhdessä laittaa meidät paikalliseen kyläkouluun, jossa kävimme luokat 3 ja 4. Kouluolot saarella olivat kuitenkin alkeelliset ja minua kiusattiin ihonvärini vuoksi, joten vanhempani päättivät lähettää minut kouluun isovanhempieni luo Suomeen, missä kävin 5. luokan. Itse he muuttivat vielä samana vuonna Yhdysvaltoihin. Keväällä, kun koulu sitten Suomessa päättyi, minäkin tulin perässä Yhdysvaltoihin. Paikka oli Fort Myers, keskisuuri kaupunki Floridan lounaisrannikolla, joka tunnetaan parhaiten Thomas Edisonin talvikotikaupunkina.

Floridassa vanhempani alkoivat ylläpitää Palmland Motel -nimistä 50-huoneen motellia. Minun tehtäväni oli leikata nurmikko ja pitää uima-allas puhtaana. Motelli sai kuitenkin pian väistyä pilvenpiirtäjän tieltä, joten taas oli aika keksiä jotain uutta. Isäni päätti perustaa oman sähköurakointiyrityksen ja äitini puolestaan meni paikallisen Pepsi-Cola -yhtiön laboratorioon töihin. Siitä lähtien ei kotona ollut Pepsistä pulaa!

Koska Yhdysvalloissa valtion yleiset koulut ovat varsin suuria ja usein moniongelmaisia, vanhempani päättivät laittaa minut yksityiskouluun. Toisin kuin Suomessa, käytäntö on Yhdysvalloissa sekä muissa anglosaksisissa maissa varsin yleinen. Kävin ensin luokat 6-8 luterilaisessa St. Michael's Schoolissa, minkä jälkeen lukion luokat 9-12 roomalaiskatollisessa Bishop Verot High Schoolissa.

Koska ilmailu oli Yhdysvalloissa varsin edullista Suomeen verrattuna, sain pienen suostuttelun jälkeen vanhemmiltani luvan aloittaa lentokoulutuksen. Suoritinkin pian Page Field -nimisellä pienlentokentällä yksityislentäjän lupakirjan, ja myöhemmin vielä monimoottori-mittari-kelpuutuksen. Saadakseni edes osan lentotunneista maksettua työskentelin iltaisin ja viikonloppuisin tällä samaisella kentällä tankkaamassa ja pienlentokoneita. Minusta piti alun perin tulla liikennelentäjä. Harmi vain, etteivät silmäni täyttäneet lentoyhtiöiden tarkkoja vaatimuksia puna-vihervärinäöstä.

Paluu Suomeen

Kun valmistuin high schoolista 1987, olivat vanhempani jo ehtineet kypsytellä ajatusta Suomeen paluusta. Minullekin tämä sopi, sillä olin suunnitellut hakevani korkeakouluun ja tiesin niiden olevan Suomessa korkeatasoisia - ja vieläpä ilmaisia. Minun piti myös suorittaa Suomessa varusmiespalvelus. Muutin siis vanhempieni mukana takaisin Suomeen joulukuussa 1987.
Uudessa kotimaassa riittikin sitten ihmettelemistä, varsinkin kielen ja kylmän ilmaston kanssa. Muistan elävästi, miten soitin työpaikan toivossa eräälle yrityksen henkilöstöjohtajalle ja kerroin tulevani mielelläni "personaaliseen työhaastatteluun" (ns. personal interview). No, se työpaikka jäi sitten saamatta! Toinen hauska semanttinen juttu sattui kun armeijassa jouduin kantamaan metsään perustettavan tutka-aseman raskaita akkuja ja pyysin muita varusmiehiä "hieman kannustamaan" (kantamaan) - Tähän he tietysti vastasivat raikuvilla aplodeilla! Näitä oli paljon, mutta yleisesti armeijakaverini hyväksyivät hassut juttuni ja sain armeijassa lempinimen "jenkkivahvistus."

Armeijaan menin siis heti Suomeen tuloni jälkeen, tarkemmin ottaen Ilmavoimien viestikouluun (nyk. Ilmasotakoulu) Tikkakoskelle. Siellä suoritin Ilmavalvonta-aliupseerikoulun, jonka jälkeen palvelin 4kk Karjalan lennoston tutka-asemalla.
Ilmavoimien jälkeen olen osallistunut kahteen kertausharjoitukseen sekä Etelä-Suomen alueelliselle maanpuolustuskurssille. Olen erittäin isänmaallinen ja tuntuu, että isänmaallisuuteni vain kasvoi asuessani ulkomailla. Kenraali Adolf Ehrnroothin sanoin:
"Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa."

Janne Ilmavoimien sinisissä 1988-1989.

Ilmavoimista päästyäni aloitin opinnot Turun yliopistossa, missä opiskelin yleistä valtio-oppia ja kansainvälistä oikeutta. Syyslukukauden 1994 opiskelin ilmailuoikeutta Leidenin yliopistossa Hollannissa. Haaveena oli yhdistää valtio-opilliset sekä oikeudelliset opintoni tulevaan ammattiini ilmailualalla.
Turvallisuudesta ammatti
Vantaalle muutettuani 1997, aloitin työt ensin turvatarkastajana Helsinki-Vantaan lentoasemalla, josta siirryin 1999 lennonvarmistusvirkailijaksi Helsingin lennonjohtoon (sijoituspaikkana Helsinki-Malmin lennonjohto).

Janne Malmin tornissa talvella 2005.

Vuodesta 2006 vuoteen 2011, olin valtion virkamies, eli tarkastaja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin lentoliikenneosaston turvayksikössä. Tehtäviini kuului mm. Suomen lentoasemien turvatoimien auditoinnit sekä muut viranomaistehtävät. Trafilta siirryin Norra -lentoyhtiön palvelukseen, missä toimin mm. apulaisturvapäällikkönä.

Noin 18 vuotta ilmailualalla vaihtui kuitenkin 2014 energiateollisuuteen ja lentoasemien turvaaminen kriittisen energiainfrastruktuurin turvaamiseen. Siirto tuntui hyvin luontevalta, sillä lentoasemien/lentoyhtiöiden suojaamisessa ja kriittisen energiainfran suojaamisessa on paljon yhtäläisyyksiä. Olen myös aina ollut hiilidioksidivapaan ja kotimaisen energiatuotannon kannattaja, sillä uskon, että koska Suomessa on kallis työvoima (lue korkeasti koulutettu), Suomi on de facto "saari," joka on kaukana markkinoista, ja jossa on vieläpä arktinen ilmasto, meillä yksinkertaisesti täytyy olla edes jokin etu kilpailijoihimme verrattuna: se on edullinen, kasvihuonepäästötön ja omavarainen energia.
Koen työni Fennovoimalla äärimmäisen haastavaksi, mutta samalla myös todella palkitsevaksi - ja mikä parasta, koen olevani etuoikeutettu, sillä saan työskennellä todellisten ydinenergia-ammattilaisten parissa. Olen myös ylpeä siitä, että saan olla mukana näin yhteiskunnallisesti merkittävässä projektissa! Fennovoiman Hanhikivi 1- ydinvoimalaitoksen on määrä valmistua vuonna 2024.
tulevaan ammattiini ilmailun parissa.

Kaupunginvaltuustoon

Mielenkiintoni yhteiskunnallisia asioita kohtaan heräsi jo nuorena, ja muistan elävästi väitelleeni isäni kanssa politiikasta jo pikkupoikana. Valtio-opin opinnot tulivatkin tavallaan luonnollisena jatkeena tälle kiinnostukselle, ja siitä puolestaan oli vain kukonaskel lähteä itse vaikuttamaan asioihin kuntatasolla. Koin tämän tavallaan jopa velvollisuudekseni.
Tulin valittua vuonna 2008 ensimmäisen kerran Vantaan kaupunginvaltuustoon. Joitain oikeita asioita on ilmeisesti vuosien varrella tullut tehtyä, sillä uusin mandaattini valtuuston vuonna 2012 ja uudestaan 2017, jolloin sain 445 ääntä. Sydämellinen kiitos kaikille äänestäjilleni!

Olen aina tuntenut suurta kiinnostusta yleiseen turvallisuuteen sekä lasten ja nuorten asioihin, ja toimin mm. edellisellä valtuustokaudella Vantaan opetuslautakunnan puheenjohtajana. Tehtävä oli erittäin vastuullinen ja haastava, olihan Sivistystoimen budjettikin vuodelle 2017 jo peräti 437M€ Ja aina kun kyse on lapsista, se herättää meissä kaikissa suuria tunteita - oikeutetusti.

Tällä valtuustokaudella olen ympäristölautakunnan sekä tarkastuslautakunnan jäsenenä

Yksityiselämästäni

Perheeseeni kuuluu kaksi poikaan: Nuutti ja Nooa. Nuutti syntyi Kätilöopistolla 15.11.2004. Ensilumi satoi Helsinkiin 3 päivää myöhemmin, silloin kun Nuutti-nyytti pääsi kotiin. Toinen lapseni, Nooa, syntyi myös "Kättärillä" räntäisenä talvipäivänä 2007.
Asun Vantaan Kartanonkoskella kerrostalokaksiossa ja poikani asuvat luonani joka toisen viikon. Aviapoliksen alue Vantaalla on mielestäni, vaikkakin liikenteellisesti hyvin keskeisellä paikalla, silti erittäin miellyttävä, rauhallinen ja laadukas asuinympäristö. Aviapolis onkin onnistunut esimerkki erittäin tiiviistä ja korostetun kaupunkimaisesta rakentamisesta. Alueella ovat lähes kaikki ihmisen tarvitsemat palvelut, monipuoliset liikuntamahdollisuudet sekä erinomaiset kulkuyhteydet, niin lentäen, junalla, autolla kuin bussilla.
Olen asunut nyt Vantaalla yli 21 vuotta. Vantaalle ja Länsimäkeen muutin alun perin helmikuussa 1997, josta Vaaralaan 2001, josta Metsolaan 2007, josta viimein Kartanonkoskelle 2012. Mielestäni Vantaa onkin mitä erinomaisin paikka asua!