Etusivu Ajankohtaista Yhteystiedot Toiminta Yhdistys Kurssit Kuvia
Ohjeita
Historia
Partioon!
Vanhemmat
Johtajisto
Sudenpennut
Vartiot

INKUN IDEAPAJA

Inkun Ideapaja on askartelijoiden ja kädentaidoista kiinnostuneiden satumaa. Kolmenkymmenen toimintavuoden aikana malleja on kertynyt runsaasti silkistä kierrätysmateriaaleihin ja luontomateriaaleista lautasliinatekniikkaan.

Toimintamme tärkein tavoite on syrjäytymisen ehkäisy tarjoamalla mielenkiintoista toimintaa monissa erilaisissa toimintaryhmissä ja Ðkerhoissa. Lisäksi meillä on runsaasti kaikille avoimia kursseja, joita voi seurata mm. näiltä sivuilta. Syksyn, talven ja seuraavan kevään kurssit löytyvät kurssikalenterista elokuussa. Tavoitteemme on ettei kukaan jää toiminnan ulkopuolelle taloudellisista syistä, joten perimme maksun vain käytetyistä materiaaleista.

Pajalla työskentelee kaksi vakinaista työntekijää askartelu- ja toiminnanohjaaja. Työllistämme vuosittain kaksi henkilöä yhdistelmätuella, otamme vastaan työharjoittelijoita ja työkokeilijoita sekä toimimme yhdyskuntapalvelun suorittamispaikkana. Lisäksi meillä on vuosittain kymmeniä vapaaehtoisia toimijoita, joiden apu on meille mittaamattoman arvokasta.

Noudatamme toiminnassamme materiaalien uusiokäyttöä ja kestävää kehitystä. Otamme vastaan lahjoituksina ylijäämämateriaaleja, joita käytämme uudelleen. Mikäli olet heittämässä pois jotain itsellesi tarpeetonta, soita ensin pajalle ja kysy olisiko materiaaleille käyttöä.

Pajan toiminta on suosittua ja kysyttyä emmekä voi mitenkään näillä resursseilla vastata kaikkeen kysyntään, parhaamme kuitenkin yritämme. Pajan vuosittainen kävijämäärä on yli 3500. Otamme pajalle tutustujaryhmiä sekä ideoita omaan työhönsä etsiviä. Päivämme ovat täynnä etukäteen sovittua toimintaa, joten tutustumista varten on sovittava aika etukäteen joko puhelimitse tai sähköpostilla.