Ammattimuusikot, harrastelijat ja jazzin nälkäinen yleisö kokoontuvat joka kuun viimeinen
torstai ravintola Hamburger Börsiin Harlem Jazz Clubin jameille.

Historiikki

Turkulaisen jazzkerhon perustava kokous pidettiin 18.3.1961 Gillesgårdenin huoneistossa. Paikalla oli noin 150 jazzin harrastajaa, joiden keskuudessa suoritetun äänestyksen tuloksena kerhon johtokuntaan tulivat valituiksi Erkki Välilä, Arto Koivuviita, Tapani Maskula, Kari Hirvonen, Pentti Sorsa, Matti Pihlanto ja Tom Wirkberg. Kerhon tilintarkastajiksi valittiin Jyrki Salomaa ja Juhani Saarinen.


Kerhon nimi keksittiin paria viikkoa myöhemmin Matti Pihlannon kotona pidetyssä kokouksessa.

Pöydällä sattui lojumaan kitaristi Charlie Christianin soolojen nuottikirja, jonka kansilehdellä oli piirros New Yorkin mustien kaupunginosasta. Virallisesti Harlem Jazz Club ry. merkittiin yhdistysrekisteriin 12.6.1961.

Jam session tilaisuudet käynnistyivät 18.9.1961 Turun Kuurojen Yhdistyksen kerhohuoneistossa Henrikinkatu 4:ssä.

Paikka valittiin lähinnä siellä vuokrattavana olleen pianon takia, mutta sijainti osoittautui muutenkin onnistuneeksi. Tuohon aikaan jameja pidettiin Turussa vain yliopiston osakunnissa tai Kårenilla, joten muusikot olivat tottuneet liikkumaan kyseisillä nurkilla. Harlem Jazz Clubista tuli nyt uusi kiintopiste reitin varrelle.

Aluksi kerhon toiminta oli vilkasta, jameja järjestettiin joka toinen viikko ja niiden lisäksi vielä esitelmätilaisuuksia sekä jazzfilmien näytöksiä.

Kaikki jamit taltioitiin tunnollisesti kelanauhurilla ja nauhat arkistoitiin. Johtokunnan idealistinen innostus alkoi kuitenkin horjuttaa kerhon taloutta, johon ei saatu mistään ulkopuolista tukea. Niinpä keväällä 1964 käteiset varat hupenivat loppuun ja 15.4. Harlem Jazz Clubin oli pakko tahdittaa ”päättäjäishipat.” Syksyllä toimintaa ei enää kyetty täydellä teholla käynnistämään.

Vuosikymmenien mittaan Harlem Jazz Clubin nauhat muistuttivat olemassaolollaan minua usein siitä, että arvokas materiaali pitäisi pelastaa kulttuurihistoriallisena dokumenttina tuhoutumiselta.

Erinäisten yhteydenottojen, keskustelujen ja pohdintojen tuloksena Harlem Jazz Clubin viimeinen johtokunta keväältä 1964 saatiin uudelleen kokoon. Kun jaminauhoista työstetty tupla-cd vihdoin valmistui syksyllä 1998, päätettiin myös kerho herättää henkiin pitkäksi venähtäneestä Ruususen unestaan. Levyn julkistamistilaisuudessa 9.10. Börsin Birdlandissa järjestettiin myös jamit, joissa soittivat monet vanhan Harlemin vakiomuusikot 35 vuoden takaa.

Siitä lähtien Harlem Jazz Club on kerran kuukaudessa kokoontunut jam session iltaansa, ensin Koulussa, välillä Vaakahuoneella, monet vuodet Haarikassa, sitten Killassa ja vihdoin Hamburger Börsissä josta on tullut kerhon uusi kotipesä.

Börsin toisen kerroksen jugend-salissa ovat 1930-luvulta lähtien esiintyneet sellaiset Suomen nimekkäimmät jazzorkesterit kuten Fred Kiias, Ramblers, Dallapé ja Rytmi-Pojat, joten Harlem Jazz Clubilla on siellä vaalittavanaan kunniakkaat perinteet.

Syksyisin olemme jakaneet stipendejä nuorille, alle 25-vuotiaille jazzmuusikoille ja saaneet heitä kiitettävästi mukaan soittamaan veteraanien rinnalle.

Rekisteröityjä jäseniä meillä on pari sataa ja näin huomattava määrä ”live jazzista” kiinnostuneita todistaa toimintamme tarpeellisuuden. Vuosien varrella lähes kaikki turkulaisen jazzin legendat – lukemattomista vierailijoista puhumattakaan – ovat musisoineet Harlem Jazz Clubissa ja siitä me olemme todella ylpeitä!


Tapani Maskula, Puheenjohtaja

Tapani Maskula