"X-rated" 4

 

X-rated” nro 4 alkoi lopulta löytää linjan, joka vakiintui. Päätoimittajan irtoarvostelut muodostivat tästä eteenpäin pääasiallisen sisällön, ja ne oli lajiteltu eri palstoille.

Vuokravideokatsaus oli melkein jokaisen numeron sisältämä huomaamaton pikkupalsta. Asko Leinosen kolumni muodostui sitkeäksi perinteeksi. Videot in Memoriam palasi ruotuun ja jatkoi loppuun asti. Uusi kestopalsta Sweet 70’s aloitti tässä numerossa.

Noin viisikymmentä sivua paksu lehdykkä tarjosi kuvitusta vain yhdellä sisäsivullaan. Mika Venäläinen palveli tuolloin armeijan harmaissa ja taittoi lehteä lomillaan Finnkinon Atk-koneella toimiessaan elokuvanäytöksissä koneenkäyttäjänä.

Tämän ja edellisen numeron ulkoasullisten pohjanoteerausten jälkeen asialle piti jo tehdä jotain. Onneksi olin tavannut Jyväskylän Scifi-seuran mafiassa pienlehtitoiminnan veteraanin Juha Keräsen, joka noin vuoden touhua seurattuaan ehdotti vierailevan taittajan vakanssia.

Rustasin "X-ratedin" tekstit aina numero yhdeksään asti kirjoituskoneella, jonka muistiin mahtui tekstiä kaksi A 4-sivun arkkia ja näytön palaselle sopi esille noin puolitoista sanaa kerralla. Näin syntyneet tekstit lähtivät tulostettuina taittajalle, ja hän skannasi tai laittoi harjoittelijan kirjoittamaan ne uusiksi.

Lehden tekstit muodostuivat siis palasista, ja ne jouduttiin monta kertaa tekemään kahdesti.  Väärinkäsityksiltä ei tietenkään vältytty täysin. Osia teksteistä saattoi syystä tai toisesta muuttua tai suorastaan hukkua - esimerkiksi Women's camp 119 filmin arvostelusta puuttui viimeinen kappale. Onneksi palstoja oli sen verran vähän, että arvostelut löysivät ainakin oikeiden otsikoiden alle.

Keräsen käytäntöihin kuului tulostaa teksteistä esivedos, joten numerosta viisi eteenpäin kaikki virheet teksteissä olivat itseni hyväksymiä.

Tässä palstojen vakituisuutta tilastoituna:

 Palsta                                                   mukana lehdistä

Asko Leinosen kolumni/essee                  11/12

Vuokravideot                                           10/12

Videot in Memoriam                                 9/12

Yksittäiset artikkelit/aiheet                         6/12

Sweet 70’s                                               5/12

TV-katsaus                                              5/12

Idästä tuulee                                             3/12

Etelän lämpöä                                           2/12

Infoa leikkauksista                                    2/12

Aikaansa edellä                                        1/12

  

Tilastoa eri arvostelupalstojen käsittelemien elokuvien määrästä:

Palsta                                                 käsiteltyjen filmien määrä

Videot in Memoriam                                                     480

Sweet 70’s                                                                   66

Idästä tuulee                                                                 21

“X-rated” 3, arvostelut                                                  18

“X-rated” 11 Sex and violence –elokuvakooste             17

 

 

Videot in memoriam -palstan numerokohtaiset elokuvamäärät

 Numero                                              määrä

“X-rated” nro 1                                    128

“X-rated” nro 9                                    79

“X-rated” nro 6                                    66

“X-rated” nro 4                                   62

“X-rated” nro 10                                  42

“X-rated” nro 8                                    38

 “X-rated” nro 5                                   31

“X-rated” nro 11                                  20

 “X-rated” nro 7                                   14

 

Tilastoinnin valossa “X-rated” muodostui käytännössä videolakia edeltäneiden elokuvien arvostelulehdeksi. Jo 70-luvulla mm. Mitä Missä Milloin –vuosikirjan elokuvapalstalla valitettiin yhtenään amerikkalaisen elokuvan suhteettoman suurta osuutta Suomen teatteritarjonnassa. Ennen lakia kuitenkin giallo, polizia, kauhu ja spagettiwestern pitivät videolla tämän roskan suhteen hyvin pintansa, kiitos pienten maahantuojien, jotka laki sitten tuhosi. Jopa amerikkalainen elokuva tarjosi parasta puoltaan runsaan blaxploitaation ja 70-luvun häiriintyneiden pikkutuotantojen muodossa. Tosin MMM –arvostelija tarkoitti sinänsä oikealla urputuksellaan ehkä jotain vallan muuta?

Videovallankumous tarkoitti käytännössä sitä, että vuosien 1964 -1981 kiehtova elokuvatarjonta sai  viitisen vuotta lisäaikaa ja kuluttajien huomiota, kun  valikoima monistui tuoreimpana saatavana nimikevarastona uuteen formaattiin. Kuvion suurin onnenpotku onkin, että noiden vuosien filmit edustavat parasta, monipuolisinta ja luovinta sarkaa mitä elokuvan historialla on ollut tähän mennessä tarjottavanaan. Videot in Memoriam ja Sweet 70’s käsittelivät siis kolikon eri puolia

Lukumääriä ei pidä tuijottaa liian orjallisesti. Gator Bait/Alligaattoriansa arvosteltiin Sweet 70’s palstalla numerossa 5, vaikka siitä oli lakia edeltänyt julkaisu, joka toimi kuvituksena. Elokuva lipsahti väärälle palstalle hiukan vahingossa, koska sen arvostelu oli keskimääräistä pitempi sepustus. Filmin päätähtönen Claudia Jennings oli alkuun pelkästään kuollut ennen kuin "asioista yleensä perillä oleva lähde" väritti tapahtumaa kertomalla hänen kupsahtaneen murhattuna. Ihmettelin kyllä miten asia olisi mennyt ohi kohutta, mutta asian tarkistus jäi tekemättä. Jenningsin kohtalo auto-onnettomuudessa sotkeutui siis selvästikin toiseen playboy-misuun eli Dorothy Stratteniin (Galaxina, They all laughed), josta kohuttiin rahastustarkoituksessa 80-luvun alkupuoli ja tehtiin elokuvat Death of Centerfold: Dorothy Stratten story (1981) ja Star 80.

Videot in Memoriam -palstan lähtökohtana oli KATSON VIDEO-OPPAIDEN 1984-87 mainitsemiin filmeihin liittyvä suhdeluku: yli puolet katsaukseen valitsemistani filmeistä täytyi puuttua niistä. Ensimmäisessä numerossa sääntö taisi vielä toimiakin - Romanon ensimmäisen oppaan (-92) valitseminen vertailukohdaksi oli helpompaa jatkossa.

En kuitenkaan pitänyt esimerkiksi VHS-harrastajien ikuisuusmysteerin La Bestia Uccide a sangue Freddo/Slaughter Hotel mahdollista julkaisua erikoisempana tapauksena, koska se "löytyi jopa KATSON luettelosta." Alun perin filmi oli tyrkyllä palstalle Sweet 70's, kuten erillisenä arvosteluna julkaistu The Smuggler/Luca il Contrabbandiere. Ideoita/tilaa ei kuitenkaan ollut koko palstaan. Väkinäinen järjestely kostautui: filmin olemassaolo sattuu olemaan suurimpia faktaa kaipaavia ongelmia kentällä.

Toisena tapauksena The Incredible melting Manin arvostelun pohjana oli Valuva Kauhu (rakettikansi) eikä esselten Kahdet Kasvot (sulava naama). Nappasin Katson video-oppaasta ensimmäisenä silmiin osuneen suomennuksen ajattelematta kahden julkaisun mahdollisuutta ja muistamatta katsomani videon nimeä.

Videot in Memoriam-palstalla eri maahantuojien painoksia ei eritelty toisistaan ja  suomalainen tai jopa alkuperäinen nimi saattoi puuttua.

 

 

 

copyright © Sami Kalliokoski

 Xratedkoti