HAPATUS

 

 

 

KIELLETTYÄ HEDELMÄÄ

 

 

Vuosikymmenen aikana tuotettiin Suomeen myös kauhulehtiä ja undergroundia. Klassiset SHOKKI, FRANKENSTEIN & IHMISSUSI ja värijulkaisu VAMPIRELLA sisälsivät tasoltaan vaihtelevia tarinoita ja piirrosjälkeä, mutta ne vilauttelivat sentään ensimmäisiä näkyjä eksploitaation kuvastoon - gorea ja kevyen seksin alkeita.

 

 

 

Slemmyn alkuperä selviää! Nykyisinä arvottomina aikoina ihmisten on tiedettävä ja tunnettava juurensa. (Shokki)

 

 

KAUHUN ja YÖJUTUN kulttuuriarvot ovat kiistanalaisempia. JYMY taas esitteli underground -sarjakuvaa Valloista, ja lehti oli noin 7-10-vuotiaasta mitä mainiointa luettavaa.

 

KUNG FU on ehkä eräs merkittävimmistä tulevan elokuvaharrastajan näkemyksen muokkaajista. Silmitöntä hakkaamista, huikeaa gorea ja sievistelevää seksiä tulviva lehti esitteli Claremontin käsikirjoittamaa Rautanyrkkiä tai silmäili huonotasoisissa artikkeleissa elokuvia, joista viaton luki huuli pyöreänä (mm. Baby Cart 3, Enter the Dragon, the Way of the Dragon, Blood Money, the Master Gunfighter, the Man with Golden Gun, Death Promise, the Ultimate Warrior, Bite the Bullet). Myös kauhulehti DRACULAN katsaukset filmeihin Dracula has Risen from grave, Scars of Dracula tai Dracula 72 Ad kiusasivat poloista ja turhaan, sillä itse filmit nähtyä selluloiditodellisuus ei vastannut heränneitä mielikuvia.

 

Varsinaisena tähtinä KUNG FUSSA heiluivat Fu Manchun poika Shang Chi sekä mestarinsa kuolemaa kostavat Tiikerin Pojat, jotka saivat riipuksistaan voimaa, kun taidot eivät enää riittäneet. KUNG FU ei kuulunut Marvelin varsinaiseen universiumiin, mutta Shang Chi kohtasi silti esimerkiksi Swamp Thingin. Myös Jonah Jameson saattoi vilahtaa polttamassa pöytänsä. Tiikerin pojat jäivät lopulta taka-alalle, kun heidän riipuksensa kaulaansa laittanut ghettoasukas muuttui supersankariksi, Valkoiseksi tiikeriksi. Vaikuttavinta kuvastoa tarjoaa Japaniin sijoittuva lyhyt, hyytävä ja verinen kummitustarina Outo Ratsastaja tai lehden loppupuolen numeroiden jatkotarina Miekkataisto.

 

 

Amerikkalaista trauman märehdintää siedettävimmillään (Kung Fu, 3/-75)

 

KUNG FUA voi joka tapauksessa sanoa ensimmäiseksi väkivaltaviihteeseen tutustuttaneeksi tiennäyttäjäksi. Radiossa luettiin lisäksi poliittisesti valveutuneita näytteitä puhekupladialogista esimerkkinä lapsia saastuttavasta länsi-turmiosta…(KUNG FU 1/77, s.16, alarivin keskimmäiset ruudut). 70-luku kuuluikin Marverin luovimpaan kauteen mustavalkojulkaisuneineen (CONAN, KUNG FU, DRACULA, APINOIDEN PLANEETTA)

 

 

 

 

Sanomalehtisarjakuvaan erikoistunut AGENTTI X9 esitteli Modesty Blaisen parhaita jaksoja ajalta jolloin Romerokin osasi/viitsi vielä piirtää, Jeff Hawken seksilläkin maustettuja sci-fi-seikkailuja, Burnsin Modesty Blaise -pastissia Vainukoirat, Peter O'Donnelin käsikirjoittamaa Garthia jne.

 

Tarinoissa kuulsi läpi vuosikymmenen ilmapiiri, ja pitkään jatkunut lehti onkin parhaita Suomessa ilmestyneitä, vaikka taso pääsikin laskemaan 80- ja 90-luvulle ehdittäessä lähinnä toiveuusintojen kyttäilyksi. Joka tapauksessa lehti ylitti erään haamurajan ilmestymällä yli 25 vuotta.

 

 

Modesty Blaise vilauttaa (Agentti X9)

 

SUPERSARJIS vilautteli keskimäärin kolmen sivun pätkissä brittiläisiä rip offeja vaihtelevista aiheista. Spillanen hahmoja muistuttava salainen agentti Dredger pahoinpiteli, ampui ja silpoi vastustajiaan pidäkkeettömästi kiltimmän Brentin seuratessa järkyttyneenä vierestä; tappajahai rouskutteli leukojaan öljynporauslautan liepeillä sukeltajien kimpussa ja – nyt tarkkana - leikkauksessa mafiapomon murhaajapojan kasvot saanut maineikas juoksija pakeni poliiseja, saatananpalvojia, lihakirvestä heiluttavaa psykopaattia, kaksoisolentoaan ja mafian rivitappajia. Vastapainona esitettiin BUSTERista karanneita tylsiä urheilutarinoita tai KORKEAJÄNNITYKSESTÄ tuttuja sotarymistelyjä, ja kummassakin miljöössä sairas kilpaileva arvomaailma tarjoutuu hämmentävän yhteisenä...

 

 

POKKARIVIIDAKKO

 

Sarjakuvavihkosia julkaistiin yleisimpänä aiheenaan sota. KORKEAJÄNNITYKSEN perusjulkaisu ilmestyi kuukausittain. Harvempaan tahtiin seikkailtiin kiinnostavammissa erikoismiljöissä. Agenttejakaan ei unohdettu, heilläkin oli oma julkaisunsa.

 

Lyhytikäinen AVARUUDEN KORKEAJÄNNITYS oli aitoa mannaa Jet Loganin pelastaessa maapalloa avaruuden vaaroilta. Joskus hän toi niitä myös matkoiltaan mukana Maahan, kuten rasian, joka uunin lämmössä poksahtaa auki ja jonka sisältö lähtee peittämään valkoisena tahnana englannin maalaisseutuja jättäen jälkeensä ainoastaan luurankoja…

 

Aavikolla, ilmassa, viidakossa ja merellä sodittiin myös tylsämielisesti, vaikka brittisotilaat saattoivat huveta piristävästi näkymättömien ninjojen vainoamina viidakossa á la Predator. Yleensä asetelma kulminoitui kahden vastapuolille asettuneen henkilön kaksintaisteluksi, jolle maailmansota, petturit ja epäpätevät komentavat upseerit antavat spektaakkelimaiset puitteet. The Four Feathers –perinteen mukaan myös rohkeuden todistaminen oli tärkeää, sillä tyypilliseen tapaan järkevästä käytöksestä tehdään vääriä johtopäätöksiä. Myös tyhmistymistä ihaillaan. Kun osaston maskottina oleillut nyrkkeilijä työntää käsivartensa panssarivaunun sulkeutuvan kattoluukun väliin, jotta sisään voidaan heittää kranaatti, hän on käsi silvottuna lopulta onnellinen sankari ja tyytyväinen itseensä… SIIVET ja KALAR olivat muita vihkojulkaisuja. AGENTTI 13 oli harvinaisesti A 4- kokoinen sotasarjakuva.

 

Pokkarit olivat yleinen muotivillitys. Jo SARJAKUVALEHDEN sivuilla seikkaillut Teräksisen ja lentävän tekokäden valmistanut salainen agentti muuttui näkymättömäksi saadessaan lävitseen sähkövirtaa. TERÄSNYRKKI oli julkaisun nimi.  KING KONG oli esikuvansa iso konevastine, jonka seikkailuissa useampi roska-aihe yhdistyi, kuitenkaan välttämättä tasapaksuutta.

 

Lehdistä SHOKKI, RYHMÄ-X, TERÄSMIES, HÄMÄHÄKKIMIES, AGENTTI X9, PYHIMYS, MUSTANAAMIO tekivät vierailunsa Semicin toiselle sadalle nimikkeelle jatkuneeseen pokkarisarjaan. Kyse oli useimmissa tapauksessa lehtitarinoiden uusinnoista. Niiden täytehahmot (mm. Kerry Drake ja Taika- Jim) saivat silloin tällöin oman julkaisun.

 

AGENTTI X9 pukkasi sekin pokkarina ulos lähinnä täytesarjojaan, vaikka ainakin yksi lehdykkä pyhitettiin pelkästään lehden kiistattomalle tähdelle Modesty Blaiselle.

 

Kaikki aineisto ei onneksi muodostunut uusinnoista. Jeff Hawkea muistettiin tuoreella tarinalla useimmissa pokkareista; numeron 111 kaksoisolentotarina Pakolainen on hätkähdyttävästi virittynyt seksuaalisella sadismilla. Jim Edgarin ja Frank Bellamyn Garthit olivat yhtä hölmöjä kuin emälehdessäkin, jopa huikeampiakin. Suosikiksi kohoaa numeron 89 salattuihin sotiin keskittyvä Vallankumous Volterrassa. Lisää tällaista kökköilyä kaivataan aina. Pieni kuvakoko ei välttämättä ollut paras ratkaisu lukijan kannalta...

 

 

JA SEURAAVAKSI KÄVI NIIN…

 

 

80-luku olikin jo selvästi rajoittuneempi. Jenkkirintamalla Marvelin supersankarisarjakuvat alkoivat työntää rumaa päätään esiin ja kasvattivat volyymin harmittavan suureksi. Niiden ainoa mielenkiinnon aihe oli piiloseksi.

 

Esimerkiksi RYHMÄ-X:n numerossa 6/89 eläimen muotoon muuttumaan pystyvää mutanttia Rainea naidaan kuvan alareunassa. Ihonmyötäiset trikoot antavat mahdollisuuden herkutella naispuolisten henkilöiden kehon kaarilla ja antaa haarojen varjostuksilla piilomerkityksiä. Kaikki oli kuitenkin tuttua jo aikaisemmin.

 

 

 

Neito pulassa ja sankari luvassa. Sujuva kiteytys jännitystarinoiden klassisimmasta asetelmasta vai törkeää esineellistämistä? Piiloseksiä á la Lepakkomies

 

 

 

Vuosina 1984 ja -85 ilmestynyt mustavalkoinen CONAN oli sentään gore -pitoista ja jopa seksiä vilauttelevaa sarjakuvaa. Kuvaavasti lukijakunta halusi kuitenkin värejä ja miedompia tarinoita.

 

80-luvun Conan onkin oikeaan saumaan osunut ilmiö (Howardin alkutekstit olivat melko tuntemattomia). Sinänsä Marvelin sarjakuvaversio ei kestä ilman nostalgian lumoa. Toisaalta esimerkiksi Zeloksen säilä tai Liekkiveitsi hymyilyttävät yhä edelleen puhtaana seksillä siveltynä gore -seikkailuna. Ja kuinkas kävikään: mustavalkoinen Conan porskutteli satunnaisesti julkaistuina albumeina ja lehtinä tiuhempaan tahtiin (Lohikäärmeen Hetki, Tracinoksen Aarre). Tällä hetkellä yrittävät kuitenkin värijulkaisut uudestaan ja ne jumittuivat kahteen.

 

Enki Bilalin lyhyillä tarinoilla miellyttänyt ja Manaran albumin (Paperimies) ensimmäisenä Suomessa julkaissut KYLMÄ METALLI oli yritys matkia HEAVY METAL -julkaisua. Albumimuotoinen TAPIIRI esitteli Arkandon lyhyissä ja napakoissa tarinoissa (hahmo oli niissä parhaimmillaan) ja keskittyi sarjakuvakenttään kovin epätasaisesti.

 

90-luku edistyi lehtirintamalla entistä laimeampana. THRILLER on tyly esimerkki aikojen muuttumisesta. Sarjakuvat eivät enää kiinnostaneet lukijakuntaa. Paria Howard Chaykinin minisarjaa lukuun ottamatta sisällöstä ei kylläkään jaksanut innostua.

 

Toinen, kitkerämpi esimerkki oli KALMAn kohtalo, vaikka pidinkin hieman enemmän – ainakin kauhunimikkeen alla – ensimmäisistä epätasaisista ja usein sensuroiduista numeroista ennen DC:n tasapaksuun huomaan siirtymistä. Ehkä orientoituminen uuteen tarjontaan nousi kynnyskysymykseksi yleisemminkin. Sandman olisi kyllä ansainnut kestävän lukijakunnan ilmestyessään, varsinkin albumijulkaisujenkin katketessa ikävästi kesken tarinaa.

 

Toisaalta tarjonta muodostui kummassakin lehdessä supersankareista – tyypeistä, jotka eivät minua henkilökohtaisesti pahemmin kiinnostaneet enää lukuikäisenä ipanana. Uuden vuosituhannen kokeilu KAUHU jäi yhteen numeroon. Supersankarit edustavat kuitenkin suosituimpia sarjakuvia Valloissa, joten niiden maihinnousu ja sitkeä sinnittely kuvioissa kertonee ikävästi populaarikulttuurin nykytilasta ja kuluttajakunnan ehdollistumisesta

 

 

copyright © Sami Kalliokoski

 

1    2    3