HAPATUS

 
NOSTALGINEN SARJAKUVA-ALBUMIKATSAUS

Kirjoitettu 7.12.2013

 

Maassamme 70-luku oli sarjakuvalehtien vuosikymmen, mutta uutena ilmiönä niiden rinnalla kasvoi albumien osuus tarjonnassa.

Moni tässä muodossa tuttu suosittu eurooppalainen sarjakuva (Asterix, Tintti, Lucky Luke) on alunperin julkaistu jatkokertomuksena (TINTIN, PILOTE). Suomessa yhä useammalle lehdessä ensiesiintymisensä tehneellä seikkailusarjalle (Bob Morane, Bruno Brazil, Mic Vaillant, Valerian) julkaistiin kertaseikkailuja, jotka eivät olleet uusintoja.

Monella sarjakuvahahmolla albumijulkaisujen määrä kasvoi lopulta suuremmaksi kuin lehdessä ilmestyneiden jatkotarinoiden.

KÄÄRMEET PARATIISISSA

Ajanjakso oli melko puhdas supersankareista ja siksikin se muistuu miellyttävänä, jopa erikoisena aikana harrastaa sarjakuvaa.

70-luvun alkupuolella julkaistiin kovakantisina albumeina Batmania ja Teräsmiestä parissa tarinakokoelmassa. Lehdet (mm. JÄTTI, SALAMA, IHMESARJAT) lopettivat uuden vuosikymmenen kynnyksellä, viimeistään ensimmäisenä vuotena.

Hämähäkkimiehen crossover Teräsmiehen kanssa, Batmanin yhteenotto Ra's al Ghulin ja Teräsmiehen kohtaaminen Muhammed Alin kanssa olivat yksittäisiä albumeja, jotka olivat tuolloin lähinnä omalaatuisia piristyksiä aikakauden sarjakuvatarjontaan.

Erikoista on tässä nimenomaan jenkeissä totutusti lehtenä julkaistun hahmon eurooppalainen muoto, albumi. Seuraavalla vuosikymmenellä Brian Bollandin Tappava Pila oli onnistunein tällainen kokeilu.

Joka tapauksessa DC:n kalsarihahmot olivat 70-luvulla yleisempiä ja MARVEL ajoittuu 80-luvun alkuun. Välissä IHMESARJAT-lehteen oli noin kymmenen vuoden tauko. MARVELin tarjonta oli siedettävää, painottuen kauhuun, Sci-fiin ja toimintaväkivaltaan.

WESTERN

70-luvulla kiinnostavinta oheismarkkinointia oli vuosikymmenen kioskikuvastoon kiinteästi kuuluneen MORGAN KANEn sarjakuvasovitukset, joita julkaistiin viiden albumin verran.

El Gringo ja El Gringon kosto perustuivat 128-sivuisiin kirjoihin, ja edellisessä oli lisäksi alkupalana tulkinta novellista Billy Goldenin Kuolema.

Morgan Kane 3 sisälsi kolme lyhyttä tarinaa: nimikkoseikkailu oli Naistenryöstäjä Penascosta. Albumin sisältö perustui kertomuksiin, joita ei julkaistu jostain syystä Suomen 80-osaisessa pokkarisarjassa (+Kane teininä-tarina Santa Fen Verinen tie).

Jos Kanen käsivamma on napattu elokuvasta that man from Laramie (1955) ja nahkatuppi Marlon Brandon ohjauksesta One eyed Jacks (1961), niin keskimmäinen tarina on mukaelma romaanista/elokuvasta Last train from Gun Hill (1959). Viimeinen jutuista käsittelee vääriä hauleja hankkineen eläkeläisrangerin pulmaa.

Joka tapauksessa nämä kolme ensimmäistä suomeksi tullutta albumia olisivat sopiva temaattinen paketti integraaliin.

Viimeinen veto käsitteli Kane-hahmon fyysistä traumaa ja Vaitelias Paholainen oli varsin rutiiniomainen seikkailu, jossa piirtäjä Ernst Vevle Olsenin otekin jo hapuili. Kirjasarjan nämä kaksi aloittivat. Niistä saisi muuten sopivan integraalin.

PUNANAHKA oli eurooppalainen albumisarja, jota julkaistiin puolitusinaa ja jätettiin kesken.

Se muistuu mieleen erään puheohjelman kohottamana esimerkkinä laadukkaasta sarjakuvasta lapsille ja nuorille. Tietäjä kehui sen hahmottavan intiaanien elämää uskottavan aidosti.

Asiantuntijan myötämielisyys tietenkin latisti sarjan aiheuttamaa kiinnostusta tehokkaasti, sillä siitä saattoi arvata, ettei seikkailuissa olisi juurikaan väkivaltaa tarjolla. Kirjastosta lukaistuna nämä tuli kuitenkin kahlattua läpi.

Ajanjakso on mielenkiintoinen historiallisesti: intiaanit vasta tutustuvat hevosiin ja espanjalaisiin. Myös piirrosjälki miellyttää, samoin tapahtumien vähäeleisyys. Aluksi espanjalainen opettaa hevosen käsittelyä ja lopulta kuvio on toisinpäin.

TYNKÄSARJAT

RITARI ARDENT oli nuorille suunnattua eurooppalaista seikkailusarjakuvaa. Tarmokas ja hiukan hölmö päähenkilö luo sankariuraansa vaiheiltaan sangen käänteikkääksi keskiajalla. Musta prinssi aloitti, Susiveljet, Arojen laki ja Noiduttu Viikinki jatkoivat, ja sitten Ardentin julkaisu lopetettiin.

Neljä suomennettua albumia ovat yllättävän viihdyttäviä. Käännettäväksi olisi tarjolla enemmänkin.

80-luvulla pyörähti STORM kolmen albumin voimalla ja loppui sitten. Eräs scifin kliseistä on muinainen teknologia eli kehittyneimpien esi-isien jäämistön vaikutus jälkeläisten barbaariseen maailmaan.

Toisena suomennettu Viimeinen vartija kehittelee tästä aiheesta erään ”Stalker/huviretki tienpientareelle”-suosikkini. Sarjakuvan laajempi viehättävyys muodostuu päähenkilöstä, joka on niin paljon vallitsevasta ajasta jäljessä että on jo sitä rutkasti edellä. Onneksi totuutta puhuvalla hepulla ei ole suomeksi tulleissa tarinoissa jälkikasvua tai merihirviö saattaisi tulla ahmimaan sen...

Hermannin JEREMIAHia on julkaistu suomennettuna kolmen albumin verran, kaksi viimeistä erillisinä 90-luvulla. Palkkasoturit on joukossa suosikkini: rumat ihmiset ovat tylyjä toisilleen.

Sarjan genrenä on toiminnan ja scifin sekoitus. Seikkailut tapahtuvat romahtaneen sivistyksen ja elintason raunioilla. Toinen albumi eli Rajavyöhyke vihjaa tieteispuolta tylsemmin ideoiduksi. JEREMIAHia olisi tarjolla aikamoinen liuta suomennettavaksi.

AIKUISTEN LEIKIT

Muutamia ns. aikuissarjakuvan edustajia julkaistiin jo 70-luvulla albumina. Näistä Paulette ja Guido Crepaxin Mieletön talo ovat keräilyharvinaisuuksia nykyään. Aikanaan ne eivät oikein iskeneet lukijakuntaan.

80-luvulla JALAVAn albumitarjonta tarjosi 'aikuisempaa' suuntausta muutamien vanhempien klassikkojen ja sanomalehtisarjakuvan ohessa. Joukossa oli mm. Corto Maltasea ja muutakin Hugo Prattia.

Ohessa SEMICin Emmanuelle-trilogia sekä WSOYn Tri Jekyl&Mr. Hyde edustivat tekotaiteellista tuhertelijaa Crepaxia – uutena ja vähän isompana näytteenä. Wolinski-Pichardin kiinnostavampaa visiota ei tarjottu jostain syystä enää tässä vaiheessa.

TAPIIRI yritti albumirintamalle kahdella Sokalin ANKARDO-eepoksella (Koiran Paluu, Rasputin merkki). Seuraavaksi käryttelevä poplariankka aloitti JALAVAn leivissä pitkän kumppanuuden, tuorein teos Ankkavanhus ja meri ilmaantuisi kevään 2014 myreessä.

Koiran Paluussa kiinnitti vielä huomiota ihmisten maailman rinnakkainen olemassaolo, myöhemminhän eläinhahmot ovat ottaneet kaikki ihmisten roolit.

VÄHEMMÄN KIERTELYÄ JA KAARTELUA

80-luvun lopulla alkoi ja läpi seuraavan vuosikymmenen jatkui väkivaltaisten pornoalbumien ja -kokoelmien (Druuna 1-3, Ramba, X-misukat 1-2, Sabarra jne.) julkaiseminen.

Ne olivat alkutunnustelujen jälkeen looginen askel ja samalla todistusvoimainen esimerkki sarjakuvan etulyöntiasemasta verrattuna saman ajan exploitaatioelokuvaan.

Pelkästään erotiikkaan vaihtelevalla tasolla, asenteella ja näkemyksellä kiinnittyvää sarjakuva-albumien tarjontaa ilmaantui hetkellisesti erikoisen runsaasti (Frankensteinin Perhekalleudet, Keton Paheellinen maailma, Lyhyesti Pitkällä, Tirkistelijä. Call Girl, Paula Patonki). Näistä suuri osa ilmaantui LIKE/SÖTEMin kustantamana. Seksi paljastuu extremelajiksi tai työksi, jossa ei välttämättä selvitä tai jakseta eläkeikään.

Moebiusin Enkelinkynsi ei enää ollut varsinaista sarjakuvaa tajunnanvirrassaan kuvasivusta seuraavaan.

Loiselin Hämärän Juhlat oli tekijältään selkeimmin eroottinen, vaikka Peter Panista julkaistut kolme ensimmäistä – eli sarja jätettiin kesken maassamme – eivät vierastaneet nekään aihetta.

TAUSTAHUMUNA

Jordi Bernetin tussijälkeä tarjoiltiin parin albumin verran. Trillon kanssa tehty Ivanpiiri siveli venytetyksi vitsiksi kallistuvaa vampyyritarinaansa seksillä.

Kiinnostavammassa Torpedo 1936-kokoelmassa muutaman sivun kyynisissä rikoskaskuissa pilkahteli taustalla eroottinen lataus – usein tosin henkiseen painostukseen ja väkivaltaan tahrittuna. Torpedo piipahti AGENTTI X9-lehden tuoreimmassa rupeamassa muutaman sivun verran. Bernet on nykylukijalle luultavasti tutuin TEX WILLER-vierailuistaan.

Myös painija-asuisen dekkarin vaelluksesta kertova China Girl sisälsi suorasukaista seksiä, harvinaisesti juonen kuljetusta haittaamattomina annoksina.

Miedompaa kuvastoa eli poseerausglamouria tarjosi Berbert-Yann-kaksikon 1940-luvun sotavuosiin sijoittuva trilogia Pin Up.

Pinocchia ja Vittorio Giardinon Pikku Ego olivat selvästi laimeampia saavutuksia, vaikka HEAVY METAL sensuroi puhekuplilla ainakin aavikolle sijoittuvaa pidempää uniepisodia jälkimmäisestä. Giardinolta julkaistiin myös tarinasikermä Kohtalokkaita Lomia.

AJAN KUVA

Kanadan suuri poika David Cronenberg suunnitteli elokuvaa RANXEROXista, ja kiinnostus on ymmärrettävää ohjaajan pitkäaikaisen projektin Crashin valossa.

Sarjakuvassa Ranxerox in New York esiintyy julkkisten auto-onnettomuuksista orgasmeja hankkiva sivuhahmo ja pellit rytisevät ja liha litistyy hurmeisessa kilpa-ajossa. Ehkä Cronenberg arveli tarvitsevansa kenraaliharjoitusta.

Joka tapauksessa suomalaislaitoksessa on sensuroimatta HEAVY METALin siistimä kalu ojossa poseeraus: pullistuva lakana on kadonnut, ja pääsemme töllöttämään lihamaiselta näyttävää koneen fallosta. Sanomattakin on selvää, ettei HEAVY METAL kajonnut albumin väkivaltaan ja goreen.

Nihilismin mestari Liberatore on tehnyt androidin seikkailuja pari albumia lisää. Jatkoa ei ilmaantunut suomeksi.

Happy Birthday, Lubnan Elvis-friikin moottorisaha-amok on klassikon maineessa. Ranxerox 3: Amen kuitenkin paljastaa hahmon liittyvän kiinteästi aikaansa ja vitsin myöhäisemmässä vaiheessa jo väljähtäneeksi.

KOLME KERTAA DRUUNA

Toisaalta pornosarjiksen vapauden huuma on jäänyt alkuinnon jälkeen kovin lyhyeksi, ja huhu kertoilee, että esimerkiksi JALAVAn esittelemän mainion hölmön ja kohutun Druunan julkaiseminen päättyi juuri parhaiden teosten tullessa vuoroon, koska albumit alkoivat ylittää hyvän maun rajat (??).

Pelkurimainen HEAVY METAL ryhtyi jättämään täytekuplien ja ruutujen lisäksi useamman sivun pätkiä pois kyseisistä albumeista, joten huhussa on ehkä vinhaa perää.

Nelonen Carnivoro ei mielestäni silti olisi ollut vielä kynnyksen ylittävää kuvastoa aikaisempaan verrattuna mutta viitonen Mandragore olisikin ollut pieni tapaus.

Jopa HEAVY METALin julkaisema kovakantinen albumi peitti puhekuplalla mm. oheiset kuvat, vaikka salli muilla sivuilla ronskimpaa sisältöä. Ehkäpä muutama lehden sensuroitu sivu on eksynyt mukaan ja tyystin poistetut arkit lisättiin sen sijaan täydellisinä; toisaalta kuplien siirtoja edestäkin tapahtui (!?). Joka tapauksessa näitä kahta kuvaa ei ole tullut vastaan sensuroimatta englannin kielellä...

Serpierin Druuna jatkui tämän jälkeen Aphrodisialla, The Forgotten Planetilla ja Clonella. Uutta saagaa avaava teos los Infiernos syntyi yhteistyössä Dufauxin kanssa.

Selkeää tasaantumista ja rauhoittumista on Serpierin loihtimassa eroottisessa kuvastossa tapahtunut, vaikka hän riimuaakin edelleen erinomaisen taitavasti. H/c-kuvasto on kadonnut sivuilta viimeisissä albumeissa.

SUPERSEX

Supersankarisarjakuvan eräs pääaines on piiloseksi.

Tekijänoikeuksien vuoksi suoria pornoversioita tutuista hahmoista ei ole mahdollista tehdä, vaikka joltakin löytyisi intoa ja taitoa tällaiseen urotekoon.

Alkuperäistä tekijää/oikeuksien haltijaakaan tämä vaihtoehto tuskin kiinnostaa. Rahasammon tavaramerkin puhtaudesta on näes pidettävä tarkkaa huolta.

Euroopassa ei sentään tarvitse seksiaiheen kanssa kiemurrella vastaavalla tahattomalla koomisuudella. Esimerkiksi Walthery on työstänyt pornahtavia kaskumaisia oheisversioita hahmostaan NATASHA ihan itsekin. Amerikkalaisen keskeisimmän sarjakuvan latteudella pitkää nenään näyttävä X-misukat ei oikeastaan hyödyntänyt supersankariaspektia lainkaan, mutta muutaman esikuvan seksihulluille sivuhahmoille tunnistaa helposti..

Ongelma onkin ilmeinen. Tuntemattoman kalsaripellen seksitouhut eivät edes kiinnosta mustemaailmaa tirkistelevää suurempaa lukijakuntaa. Julkkisten airahdukset ja salaisuudet hauskuuttavat ja kiinnostavat mustesellukartongin kaksiulotteisuudessakin enemmän. Innokkaimpien fanien kuvitelmissa niille on selvästikin osansa.

TAPAUS MANARA

Suomeksi Milo Manaraa esitteli lyhkäisissä tarinoissa TAPIIRI ja ensimmäisen albumin julkaisi KYLMÄ METALLI.

Manara on kuitenkin aika nössö eroottisen taiteen saralla: hän unohtaa aina käsijarrun osittain päälle.

Click-saagan ensimmäinen oli jopa tuore, kakkosessa kohotti kulmakarvaa Manaralle harvinainen h/c-aktin kuvaus. Jatko laimeni kuvastoltaan, eikä tekijä löytänyt ideasta naisen kiimaiseksi tekevästä nappilaatikosta kovinkaan railakoita puolia. THE GOOD FELLOWS KY kustansi ensimmäiset kolme, neljännen taas JALAVA.

Butterscotch/Näkymätön tuoksu käsittelee usein laistettua näkymättömän miehen 'seksielämää' ja Hidden Camera/Piilokamera oli melko mitään sanomaton tarinakokoelma. Kännykkäsukupolvelle se voisi tuntua jopa erikoiselta...

Manaran eräänlainen kuningasteos on Hugo Prattin käsikirjoittama Intiaanikesä. Suomalainen versio on kuitenkin miedompi verrattuna esimerkiksi englanninkieliseen toiseen painokseen. Etsikääpä laitoksista tylystä takautumakertomuksesta yhden kuvan ero...

Toinen kaksikon yhteistyö Etäisten maiden tuuli julkaistiin mustavalkoisena, vaikka teos oli alunperin värillinen.

Suomeksi tuli myös liuta Manaran tasapainoilua eroottisen tirkistelyn ja älykköä leikkiville tarkoitetun symboleissa ja erilaisissa populaarikulttuurin viitteissä rypevän tekotaiteen välillä (Untako Vain, Vihan päivä 1-2, Se Suuri Seikkailu, Matka Tulumiin, Giuseppe Bergmanin Odysseya). Ainakin puolitotuuden statusta kolkutteleva väite on, että Manaran parhaat teokset ovat muiden kuin hänen itsensä käsikirjoittamia.

Manara on tehnyt kiinnostavia yksittäisiä albumeja, kuten Lumimies, jonka JALAVA julkaisi 80-luvulla. Se on Manaran tuotannossa mainio vertailukohta naisten puuttuessa kuviosta ja värialbumina. Pandoran Silmät on rikosjännäri kidnappausaiheesta.

Joka tapauksessa sarjakuvan eroottisista taitajista juuri Manaran tuotoksia on ilmestynyt näihin päiviin asti säännöllisesti. Tuorein on puhekuplien katastrofaalisen väärän sijoittelun turmelema Kultainen aasi.

Copyright ©  Sami Kalliokoski

HAPATUS    Sarjis