SAM PECKINPAH - VÄKIVALLAN RUNOILIJA

 

 

“X-rated” numero kahdeksaan tai yhdeksään oli vähällä päästä tämä tuolloin 42:n mafian vakiokasvoihin kuuluneen Risto Pohjosen artikkeli Sam Peckinpahista. Lehden julkaisuvälien venyessä ja jokaisen uuden numeron ilmestymisen yllä roikkuessa jo Damokleen miekan näin laajalta vaikuttavan kokonaisuuden mahduttaminen lehteen aiheutti ongelmia ja jäi lopulta unholaan. Myös Peckinpahin tavallisuus elokuva-aiheena aiheutti nihkeyttä julkaisemista kohtaan.

 

Risto ei kirjoittanut artikkeliaan tätä prologia pitemmälle. Esimerkiksi filmografiat eivät ole vielä selvästikään täysin valmiit, sillä ne oli tarkoitus liittää vasta viimeisen osan loppuun. Vääryys toteutui sitten numerossa 11, kun sen TV-katsauksessa käsittelin Peckinpahin elokuvia. Se oli pelkkä pintaraapaisu tarjolla olevaan vaihtoehtoon.

 

Numero yhdeksän oli viimeinen klassisen kauden “X-rated”. Sen jälkeen Keränen poistui taittajan tehtävistä. Lisäksi kahdessa vielä ilmestyneessä numerossa oli kummassakin taustatiimissä täysin eri joukkueet. Vain tekstin rustaajat säilyivät ennallaan.

 

 

 

Sam Peckinpah on nimi joka nousee esiin yhä uudestaan ja uudestaan kun puhutaan elokuvaväkivallasta. Ei ole ollenkaan liioiteltua väittää, että Peckinpahin 70-luvulla ohjaamat elokuvat – joita on usein hieman sarkastisestikin kutsuttu väkivaltatutkielmiksi  - määrittelivät väkivallan kuvaamisen standardit seuraavalle vuosikymmenelle. Myös  90-luvun elokuvaväkivallan auteur John Woo on tunnustanut velkansa Peckinpahille (THE WILD BUNCH on yksi Woon suosikkielokuvista). Vaikka Peckinpah nykyään ansaitusti lasketaan sellaisten modernin elokuvan tienraivaajien joukkoon kuin Samuel Fuller, Stanley Kubrick, Francis Ford Coppola ja Martin Scorcose, eivät hänen elokuvansa vieläkään ole saaneet ansaitsemaansa arvostusta – varsinkaan Suomessa, jossa niiden sensurointi on ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

 

Mutta minkälainen sitten on mies noiden elokuvien takana? Ihmisenä Peckinpah oli hankala ja itsepäinen, mikä ajoi hänet usein riitoihin ystävien, työtoverien ja esimiesten kanssa. Peckinpahin puolustukseksi on kuitenkin sanotta, että vaikka hän usein pahensikin tilannetta omalla käytöksellään, niin varsin usein hän myös tuli kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Tämä näkyy myös siinä miten hänen elokuviensa yhteiskunnallinen tematiikka kehittyi 70-luvun loppua kohti tultaessa yhä synkemmäksi ja epätoivoisemmaksi – huolimatta siitä, että elokuvien puitteet saattoivat olla hyvinkin kevyet, jopa komedialliset kuten THE KILLER ELITESSÄ (1975) ja CONVOYSSA (1978).

 

 

LAPSUUS JA NUORUUS

 

 

David Samuel Peckinpah syntyi 21.2.1925 Fresnossa, Kaliforniassa. Hänen vanhempiensa David ja Fern Peckinpahin avioliitto ei ollut erityisen onnistunut, johtuen äidin vihamielisyydestä isä alhaista syntyperää ja sukulaisia kohtaan. Koska Fern Peckinpahille ei sopinut, että perheen lapset olisivat tekemisissä isän sukulaisten kanssa, ei Samille tarjoutunut suuriakaan mahdollisuuksia tutustua heihin. Muuten Fern-äiti ei ollut järin kiinnostunut lastensa kasvattamisesta, joten Samin ja hänen vanhemman veljensä Denverin kasvatus jäi äidinpuoleisten isovanhempien huoleksi. Näin nuori Sam vietti suuren osan lapsuudestaan isoisänsä karjatilalla – ympäristössä, joka suuresti muistutti sitä “katoavan vanhan lännen” miljöötä, jota hän myöhemmin kuvasi nostalgisissa sävyissä lännenelokuvissaan. Peckinpahin kotikulmillla saattoi vielä tuolloin 1920- ja 1930-luvuilla nähdä sellaisia edellisen vuosisadan reliikkejä kuin karjaparoneja, entisiä revolverisankareita ja karjapaimenia. Myös elämä kulki pitkälti samoja ratoja kuin 1800-luvun lopulla kun Samin isoisä Denver Church perusti tilansa.

 

Koulunkäyntinsä Sam Peckinpah aloitti Frenossa 1931. Oppilaana hän oli kykenevä mutta rauhaton – ominaisuus, joka lukiossa johti useisiin koulujen vaihtamisiin. Lukioaikoinaan Peckinpah pelasi paljon jalkapalloa, jota hän myöhemminkin seurasi kiinnostuneena, mutta osoittipa hän myös kiinnostuksensa teatteria kohtaan esiintymällä koulunäytelmässä OUT OF THE FRYING PAN INTO THE  FIRE! Viimeiseksi lukiovuodekseen Samin toilailuihin kyllästyneet vanhemmat lähettivät pojan San Rafael Military Academyyn. Paikan militaristinen ilmapiiri ei juurikaan innostanut Samia, mutta auttoi häntä kuitenkin suuntaamaan kiinnostuksensa opiskeluun.

 

Keväällä1943, valmistuessaan sotilasakatemiasta, Peckinpah liittyi laivastoon. Seuraavan vuoden hän vietti eri puolilla Yhdysvaltoja laivaston tukikohdissa, käyttäen hyväkseen sota-ajan säännöstä, joka takasi asevelvolliselle oikeuden opiskella vapaa-aikanaan tukikohtien lähellä olevissa yliopistoissa. Sotilasakatemiataustansa takia hänet lähetettiin myös merivoimien kadettikouluun, josta hänet hänet kuitenkin erotettiin lomalta myöhästymisen johdosta. Kesällä 1945 Peckinpah komennettiin Kiinaan, jossa hän palveli seuraavat 18 kuukautta, aina kotiuttamiseensa asti.

 

 

ENSIMMÄISET TEATTERI- JA TELEVISIOTYÖT

 

Päästyään armeijasta vuonna 1947 Sam Peckinpah kirjautui Fresno State Collegaan opiskelemaan historiaa. Siellä hän tapasi ensimmäisen vaimonsa, Marie Dellandin. Marie, joka opiskeli pääaineenaan draamaa, tutustutti miehensä collegan teatteritaiteen laitokseen ja tuolloin Peckinpahille ensimmäistä kertaa valkeni mitä hän halusi tehdä: hänestä tulisi ohjaaja. Tämä oivallus aloitti uuden suunnan Peckinpahin elämässä, mistä oli osoituksena hänen viimeisenä college-vuonnaan ohjaama versio Tennesee Williamsin näytelmästä THE GLASS MENAGERIE.

 

Valmistuttuaan Fresno State Collegesta Peckinpah siirtyi opiskelemaan draamaa Etelä-Kalifornian yliopistoon 1948. Jo seuraavana vuonna hän oli suorittanut suurimman osan vaadituista kursseista, mutta sitten hänen ensimmäinen lapsensa, Sharon-tyttären, syntymä pakotti hänet keskeyttämään opintonsa ja etsimään töitä. Peckinpah sai paikan Huntington Park Civic Theatresta läheltä Los Angelesia, jossa hän vietti kaksi kautta ohjaten useita erityyppisiä näytelmiä kuten Wilderin OUR TOWN, Kaufmanin ja Hartin THE MAN WHO CAME TO DINNER sekä Rodgersin ja Hammersteinin SOUTH PACIFIC. Työskentely teatterissa ei kuitenkaan ollut erityisen tuottoisaa ja Peckinpah onkin muistellut noita aikoja seuraavasti: “Tulimme toimeen vain siksi, että isäni ja veljeni lainasivat minulle rahaa. Sanotaan vaikka niin, ettei noina vuosina minun ei tarvinnut huolehtia tuloverotuksesta.”

 

Vuonna 1952 Sam Peckinpah siirtyi teatterista televisioon saatuaan näyttämöapulaisen paikan KLAC-TV –asemalla. Samana vuonna  hän palasi myös yliopistoon päättääkseen tutkintonsa. Hänen opinnäytteensä “An Analysis of the method used in Producing and Directing a One one act play for the Stage and for a closed circuit Television Broadcast” oli yritys tutkia teatteri ja televisio-ohjauksen eroja. Sovitettavaksi näytelmäksi Peckinpah valitsi Tennessee Williamsin PORTRAIT OF A MADONNAN, jonka pääosassa esiintyi hänen vaimonsa Marie. Näytelmän teatteriversio esitettiin 8.7.1953 yliopiston teatterissa, jonka jälkeen Peckinpah sovitti sen televisiolle. Tuo kolmella liikkumattomalla kameralla kuvattu TV-näytelmä, joka esitettiin 27.7.1953, opetti Peckinpahille, jotain mitä hän piti hyvin tärkeänä: “Vaikka jokainen kuva olikin tehokas, televisioruudun läheisyys ja pieni kuva-ala edellyttivät mielikuvituksekkaampaa kameran käyttöä.”

 

Peckinpah jatkoi kokeilujaan, vuokrasi 16-mm kameran ja editointilaitteet ja alkoi kokeilla. Esitettyään muutamia kokeilujaan LAC-TV:n tuotantopäälliköille hän sai ylennyksen, mutta joutui pian tämän jälkeen kiistaan TV-aseman päällikön kanssa ja niin Peckinpahin ja KLAC-TV:n tiet erosivat. Peckinpah työskenteli vähän aikaa CBS:lle, mutta sai potkut sieltäkin oltuaan poissa töistä, kun hänen toinen tyttärensä, Kristen, syntyi.

 

copyright © Risto Pohjonen

 

1    2

 

xratedkoti