"X-RATED NRO 8,

KARSITUT

 

Ylijääneiden konseptipapereiden perusteella “X-rated” nro 8:n suurimmaksi hylsykasaksi muodostui Vuokravideot -katsaus. Palstalle oli tunkua Scifillä, 80-luvun jenkkilän B-elokuvalla ja kauhulla. Lopulta ratkaisin pulman laittamalla pääpainon lain alla julkaistuille eurocrimeille, Bruno Matteille Suomen vuokraamoissa jne. Scifi-paketti korvaantui ‘melkein historian tulkinnalla’ ja muut irtosepustukset jäivät pois alati paisuvasta ‘rötöksiä’-sikermästä.

Aikakauden 1987 -88 VHS-julkaisut ovat ongelmallisimpia luokitella, ja veikkaan vakaasti, että esimerkiksi Elitistin mainiossa fix-galleriassa toimii pian jakona VHS/DVD ja rajana vuosi 2007. Vuokravideoiden Hickey & Boggs olisi kuulunut oikeastaan Videot in Memoriam –palstalle.

Keräsen ensimmäinen kansiehdotus löytyy TV-sopan avauskuvana. Lopulta päädyin perinteisempään ja exploitaatiopitoiseen aiheeseen eli Island of the Fishmen/Screamers -kanteen, jonka kuin Fumetti neristä karanneella tilanteella ei ollut itse elokuvan kanssa yhtään mitään tekemistä. Vaisto oli kerrankin oikeassa, sillä esimerkiksi brittiläinen The Dark side julkaisi kannessaan sensuroidun version samasta aiheesta. Keränen käytti tyylittelevää Eureka/Baby of Macon kuvakollaasiaan sitten näin sisäsivuilla.

Joka tapauksessa numerosta seitsemän eteenpäin lehden kansikuvat alkoivat napsahdella kohdalleen. Ainoa harmi oli, ettei ensimmäisen vuoden neljän numeron tahtiin ollut mahdollisuuksia. Keränen teki taittotouhua ilmaisprojektina varsinaisen alan leipätyönsä lomassa ja olikin ihmeen kärsivällinen, vaikka vierailevan taittajan vakanssi venyi viisi numeroa kestäneeksi uraksi.

 

VUOKRAVIDEOT

Silk 2 esittelee muodokkaan Monique Gabriellen (Bachelor Party, The Amazon Women on the moon) naisetsivänä. Naisen työpari mukiloidaan, kidnapataan ja tapetaan. Tapahtumat pyörivät paperikäärön ympärillä. Väkivaltaakin tärkeämpää on, että Monique on kunnolla kelteisillään suihkussa.  Se ei tietenkään riitä pelastamaan hataraa elokuvaa mutta pitää pari minuuttia hyvällä tuulella. Empaattinen katsoja saa koko ajan pelätä Moniquen äänen pettävän hänen lausuessa repliikkejään. Muille tämän kyttääminen suo laimeaa iloa kunnes kyllästyttää.

Save me on Basic Instinct-plagiaatti kohtalokkaan naisen kanssa suhteeseen ajautuvasta miehestä (Harry Hamlin). Boomi on muodostunut jo niin pitkäikäiseksi, että monenlaista yrittäjää mahtuu joukkoon. Save me on keskitasoa: seksi on ehkä normaalia rehevämpää ja Lysette Anthony tavallista genrenaarasta karismaattisempi naispääosassa. Juoni on kohtalainen, vaikka käänteet arvaakin hyvissä ajoin ennen yllättämään tarkoitettuja paljastuksia.

Slowburn on amerikkalainen pikkubudjetin rikosfilmi italialaisen mafiapomon ja kiinalaisen järjestön valtataistelusta. Poliisin soluttautuja sekä musta keski-ikäinen, nuorekkaasti kuntoileva ja partnerinsa murhaa kostava poliisi liittyvät myös kuvioon. Väkivaltajaksot pyrkivät tehoamaan esittämällä vuolaita purskahduksia luotien osuessa. Mukana on myös laadukas tissipari.

SCIFIÄ

Shadowchaser on hassuhko pikkubudjetin yhdistelmä Terminatoria ja Die Hardia. Cyborgin johtama terroristijoukko kaappaa keskussairaalassa hoidossa olevan presidentin tyttären panttivangikseen. FBI hankkii vastavetona vankilan syväjäädytyksestä sairaalarakennuksen suunnitelleen arkitehdin ratkomaan pelastusongelmaa, mutta saa väärän kaverin, entisen jalkapalloilijan, joka on ryyppyreissunsa tappelussa tappanut vastustajansa. Tämä antisankari joutuu taistelemaan terroristeja vastaan Die Hardin kaavaa noudattaen ja pakoilemaan presidentin tyttären kanssa cyborgia, jolle seinät tai välikatot eivät muodosta estettä.

Cyborg 2 esittelee koneen ja ihmisen välisen rakkaustarinan. Tulevaisuudessa kaksi suuryhtiötä kamppailee keskenään. Toinen keksii lähettää räjähteillä kyllästetyn cyborgin itsemurhatehtävälle. Tämä naiscyborgi kuitenkin karkaa lähitaisteluvalmentajan kanssa saaden peräänsä mm. Billy Dragon esittämän psykopaatin palkkiometsästäjän. Cyborg 2 sisältää tyhjyyttään kolisevaa filosofista pohdiskelua, mukiinmeneviä lavasteita ja tehosteita, tavallisen juonen ja väkivaltaa. Jon Voighin tyttären esiintyminen pääosassa on hyvä syy vilkaista tämä B-filmi.

Stuart Gordon pahoittelee, koska Robotjoxin tapauksessa puhutaan lastenelokuvasta. Ohjaaja itse käyttäisi termiä perhe-elokuva. Robotjox, tarina tulevaisuuden transformersroboteilla taistelevista gladiaattoreista, on lastenelokuva. Se leikkii tehosteilla ja yrittää puuhakkaasti miellyttää lapsenmielisenä. Katsojaa täytyykin lapsettaa melko tavalla, sillä muuten tämä filmi jää kesken.

Ou, who needs this shit, sanoo yksi elokuvan sivuhenkilöistä metallikappaleen purskahtaessa ulos vatsasta. Moon 44 (1990) kertoo konsoli- ja tietokonepelejä pelaaville suunnatun scifin tyngän. Kuusta taistellaan vankiloista kasattujen sotilaiden avulla, joiden navigaattoreina toimii kolmekymppisten näyttelijöiden esittämiä tietokoneteinejä. Michael Parén esittämä sankari soluttautuu vankien joukossa kuuhun paljastaakseen petturin. Miesten ja teinien keskinäinen torailu (mm. poika raiskataan suihkussa) kuuluu asiaan. Brian Thompson (Cobra, X-Files) toteuttaa vakioroolinsa kovanaamana. Malcom McDowellin kohtalo surettaa aidosti.

© Sami Kalliokoski

xratedkoti