1    2

 

 

HEROES THREE/KOLME TAISTELIJAA,

198 O: S.H. Lau.

 

Kaksi lomailevaa sotilasta (valkoinen ja musta) sekä hongkongilainen yksityisetsivä selvittävät rikossotkua Hong Kong –tuotannossa. Yksityisetsivä on kaikkitietävä tapahtumien suhteen tai sitten äkkiä sopivasti typerä, jotta kuviot pitkittyisivät. Sotilaista valkoinen ihastuu yksityisetsivän sisareen ja musta kaapataan kidutettavaksi. Filmistä löytyy kyllä mättämistä, mutta teholtaan iskut ja potkut vastaavat taputuksia ja näin pitkät tappelukohtaukset jo huvittavat. Kokonaisuus on tavallisen tylsä, koska toiminnan rytmitys on olematonta ja akrobatia latteaa.

 

 

THE HORROR STAR/KAUHUTÄHTI,

1983 O: Norman Thaddeus Vane.

 

Kauhuelokuvien suuren tähden ihailijat ryöstävät idolinsa ruumiin. Tämä herää henkiin ja tappaa yksitellen faninsa. Kieli poskella vire ei estä katsojan hienoista ikävystymistä. Kuolintavoista on mainitsemisen ansaitseva kaulan katkaisu muiden tappojen tapahtuessa vähemmän graafisesti. Näitä Friday the 13th –klooneja ei jaksa listata järjestykseen tai arvottaa, vaikka esimerkiksi The Horror star/Frightmare on tehty melko moitteettomasti. Lajityyppi vain rasittaa. Jeffrey Combs esiintyy pikkuroolissa ennen läpimurtoaan Re-animatorissa (1985).

 

 

JESSI’S GIRLS/HURJAT TYTÖT,

O: Al Adamson

 

Jessican mies tapetaan ja nuori nainen itse raiskataan ja jätetään luoti nahassaan kuolemaan. Rituaalin alkuosuus hoidetaan nopeasti; jatkossa Jessica lyöttäytyy yhteen kaltoin kohdeltujen naisten kanssa ja tappaa raiskaajansa. Kyseessä on softseksipitoinen western, jonka käänteet ja paukuttelu ovat kömpelöitä. Pysäytyskuvat antavat katsojan ymmärtää, että versiota olisi leikattu.

 

 

THE KEEP/PAHOLAISEN PESÄ,

1983. O: Michael Mann.

 

Michael Mannin ehkä viihdyttävin elokuva on alku-uran visuaalisesti näyttävä The Keep, tarina saksalaisten sotilaiden painajaisesta karpaattien linnassa, kun he hölmöyksissään ja ahneuksissaan vapauttavat pahan. Scott Glennin (Urban Gowboy) esittämä hyvä saapuu järjestämään asioita kuntoon.

 

Peruskertomus vapautuvasta vampyyrista ja sitä nujertavasta metsästäjästä on häivytetty hieman mahtipontiseksi allegoriaksi, ja pahan edustajan vampyyriksi luokitteleminen on lopulta pelkästään miljööstä esiin pompahtava tulkinta. Yhtä hyvin vastaparina voisi olla demoni ja enkeli. Saksalaisten asettaminen lahdattaviksi riipaisee vain mutkan kautta, sillä he kostavat joukkojensa hupenemisen empimättä ja moninkertaisesti siviiliväestölle.

 

The Keep on gorella ja seksillä lastattu viihde-elokuva, jolle sota antaa taustan, mikä on aina riskialtista kauhuelokuvalle. Silpoutumiset ja sulamiset ovat yllättävän railakkaita Suomessa 80-luvulla levitetylle kauhuelokuvassa. The Keep kolahti tuolloin jopa suhteettomastikin tarjoamansa virkeän tuulahduksen takia ja viehättää yhä vieläkin aiheuttamansa nostalgian ansiosta.

 

Aiheeltaan kiinnostavana sivuteemana on tutkielma moraalin viettelystä, kun tarjolla on palkkio, jota tuskin kukaan pystyisi vastustamaan. Hyvän edustajalla on myös aikaa romanssille ja yleiselle saamattomuudelle, mikä vähentää hetkittäin nasevuutta ja lisää aivan turhaan tarinan hahmottomuutta. The Keepissä jää mieleen lumoava ja tyylittelevä visuaalisuus, jonka Mann on todistanut hallitsevansa monta kertaa.

 

 

KNIVES OF AVENGER/KOSTON TIKARIT,

 1966. O: Mario Bava.

 

Mario Bavan viikinkiaikaan sijoittuva seikkailufilmi on kyhätty kasaan mikrobudjetilla. Näin Knives of Avengersissa onkin mielenkiintoisinta, miten linjakkaana ja vireänä elokuva kaikesta huolimatta säilyy, kun sitä verrataan joukkokohtauksilla, lavasteilla ja asusteilla mässäileviin ja niiden avulla heppoisuuttaan peitteleviin isoihin spektaakkeleihin.

 

Tarina veitsiä heittelevästä muukalaisesta (Cameron Mitchel), joka asettuu pelastamansa naisen luo asumaan ja kokee syyllisyyttä menneisyydestään, kulkee draamana tavallisia latuja. Bava pitää kuitenkin kokonaisuuden kasassa, vaikka tarina junnaa paikoitellen. Kerronnan vaatimasta rytmityksestä Bavan viikinkisaaga on silti oiva ja tyylikäs muistutus

 

Mukaan filmiin on mahtunut kauloihin singahtelevia veitsiä ja niiden vastapainona visuaalisesti lumoavia rauhallisia tuokioita. Knives of Avengerin juoni ja hahmot ovat selkeästi velkaa filmin valmistumisaikaan suurta suosiota eläneille spagettiwesterneille, ainoastaan miljöö ja aseet ovat tällä kertaa toiset.

 

 

LA STREETFIGHTERS

 

Katujengien todellisuuteen sijoitettu ja väkivaltafantasiaksi karkaava karatefilmi yltyy brutaaliksi ja on silattu lajityypin piirissä harvinaisella seksillä. Muuten mafiaa vastaan kohoavan katutappelijan sotaretki on tavallinen aikaansaannos, jonka Suomi –julkaisusta löytyy pari pahaenteisesti töksähtävää kohtausta.

 

 

LIES – VALHEET,

1983. O: Ken ja Jim Wheat.

 

Työtilaisuuksista B-tuotannoissa taisteleva naisnäyttelijä saa roolin mielisairaalaan sijoittuvassa filmissä. Kyseessä on kuitenkin suuren omaisuuden kaappaushankkeeseen liittyvä juonittelu.

 

Yksinkertaista, puhkikulunutta asetelmaa ei ole onnistuttu päivittämään kovin tuoreeksi. Kulissien pystyttäminen ratkaisevaa hetkeä varten on tuttu mm. viihdefilmi The Stingistä ja pelko terveenä mielisairaalaan sulkemisesta useammista B-tuotannoista (mm. The Fifth Floor, Human Experiments). Tietty tyylillinen maltti on aina hyvästä ja harvinaisena eksoottista rapakon takaa saapuvassa tuotteessa. Jännite ei vain tällä kertaa kasva mainittavaksi, koska asetelma ei pysy riittävän nasevana vakuuttaakseen uskottavana.

 

Jos pääosan esittäjän tissikohtaus on määrätty B-tuotannon roolia varten pakollisena, niin tuokio hoidetaan päiväjärjestyksestä ainakin tyylillä.

 

 

THE MACON COUNTY LINE/KOHTALOKAS EREHDYS,

1974. O: Richard Gompton

 

Kaksi autolla matkaavaa nuorukaista sotkeutuvat vaaralliseen vyyhtiin eksyessään ja osuessaan väärään aikaan väärään paikkaan. Kaksi rikollista on näes raiskannut ja murhannut naisen, ja seudulla on meneillään jahti. Nuorukaiset ja seuraan liittynyt nainen huomaavat olevansa sen kohteena. Taustalta löytyy tositapaus vuodelta 1954.

 

Filmi on tapahtumiltaan taloudellinen. Tunnelmat tiivistyvät väärinkäsityksen ja trauman kipeäksi paisuttavaan loppukäänteeseen mallikelpoisesti. Päähenkilöihin tutustumisesta, Ihmisjahdista ja sitä edeltävistä tapahtumista ei saada puserrettua kaikkia jännitteitä irti, mutta parempi näin kuin märehtimään sortuminen. Jostain syystä filmi sai löysää jatkoa Return to Macon county (1975), jossa ohjaaja Gompton epäonnistui Don Johnsonin ja Nick Nolten kanssa varsin täydellisesti.

 

 

PSYCHO 2/PSYKO 2,

1982. O: Richard Franklin.

 

Psycho 2 edusti aikanaan harvoja leikkaamattomana läpi päässeitä kauhufilmejä. Ykkösen maine varmaan auttoi. Psycho 2 on nautittavan käänteikäs, epäuskottava ja sisältää gorea. Ehkä sen pahin taakka on sortuminen liikaan yrittämiseen – jos Norman Bates ei olisi pääosassa rasitteena, tarjolla olisi kaikin puolin keskivertoa parempi viihdeslasher.

 

Vertailun vuoksi kannattaa lukea Blochin kirjoittama romaani Psycho 2, joka kertoo aivan toisen ja ilkeämmän tarinan kuin Tom Hollandin käsikirjoittama filmiversio. Romaani valmistui elokuvan jälkeen, ja Bloch ilkeilee selvästi tietäen, ettei hänen tekstinsä pääsisi radikaalisti pehmentämättä selluloidille asti amerikkalaisessa tuotantokoneistossa.

 

 

RAGE/VAIN YKSI ON VOITTAJA,

198?

 

Rage on ehkä tuntemattomin ja huonoin suuren tuhon jälkeiseen aikaan sijoitettu italialainen toimintafilmi. Pieni budjetti muokkaa epätoivoista käsikirjoitusta epäloogisiin suuntiin halpojen kuvauspaikkojen tahtiin. Takaa-ajon ympärille kyhätty vaellus ei sisällä eksploitaation saralla mainittavaa väkivaltaa tai muistettavaa säpinää. Muutenkaan elokuvan tunnelma ei kieli tapahtuneesta tuhosta, saati Scifin vaatimasta toisesta ajasta, paikasta ja sen nykyajalle vieraasta mentaliteetista. Tarina kotiseudullaan mellastavasta vietnamveteraanista toimisi tämän filmin kehyksenä paljon paremmin. Loppukohtaukseen on kuitenkin saatu loihdittua jostain aivan oikea juna.

 

 

RUBY/-RIIVAAJAN RAKASTETTU,

1977. O: Curtis Harrington

 

Ruby on mukiinmenevästi toteutettu ja gorellakin ryyditetty rip off Exorcistista ja kummitustarinoista. Nainen (Piper Laurie) pitää kauhufilmeihin erikoistunutta drive in –teatteria eläkkeelle jääneitä ganstereita apunaan. Nämä tappoivat aikoinaan naisen rakastetun. Kuuromykkä teinitytär (Janit Baldwin) joutuu murhatun sulhon hengen riivaamaksi, ja kuolemantapauksia seuraa.

 

Ruby kerää paljastavia huomioita ja ajatuksia. Miksi gansterit viettäisivät eläkepäiviä drive in –teatterissa kauhufilmejä katsellen? Vaikka henkilöt ovat aikuisia, niin heidän ajatusmaailmansa vaikuttaa selvästi teinien todellisuudesta irrallisilta haaveilta.

 

Teinislasherit aloittivat vasta parin vuoden kuluttua ja vakiinnuttivat kaavansa. Näin esimerkiksi Rubyn stigmaefekti, jossa tyttären kasvoihin ilmestyy luodinreikiä, onnistuu tehokeinona, koska se ei liity tavallisimpaan teinielokuvien kuvastoon. Ohjaaja Curtis Harringtonilta löytyi videolta John Savagen tähdittämä The Killing Kind.

 

 

SATURN 3/SATURNUS 3,

1980. O: Stanley Donen

 

Scifi-miljööseen sovitetun kolmiodraaman näyttelijöinä esiintyvät legendaarinen tähti Kirk Douglas, pikku tähti Farah Fawcett ja näyttelijä Harvey Keitel. Pari gorekohtaa terästävät hiukan ikävystäväksi sortuvaa ja avaruusasemalle sijoittuvaa kissa ja hiiri –leikkiä. Ilkeä ja kireä Keitel saapuu sinne häiritsemään tutkijapariskuntaa. Kuviota sotkee myös robotti nimeltä Hector. Tarjolla on melko jämähtänyttä ja ideoiltaan yllätyksetöntä brittiläistä Scifiä. Bare Fact –tonkijat kiinnittänevät huomiota myös Farahin vilautukseen. Stanley Donen lunasti paikkansa elokuvahistoriassa ohjatessaan Gene Kellyn kanssa filmin Singing in the Rain.

 

 

THE SHOOTING/HÄN AMPUI ENSIN,

1967. O: Monte Hellman

 

Monte Hellmanin todella pienen budjetin western kertoo ihmisjoukosta aavikolla. Pääosista löytyvät Warren Oates, Millie Perkins ja Jack Nicholson palkkatappajana. Erittäin pelkistetty filmi on tunnelmiltaan hyvin outo, joten sen kulttimaineen ymmärtää. The Shooting myös vaatii katsojalta vahvasti tämän omaa tulkintaa nähdystä, sillä tällä kertaa genreperinteet eivät oikein auta; filmi on siis epäkaupallinen ja sen myötä vaarassa jämähtää teennäiseksikin. Joka tapauksessa se on erittäin suositeltavaa katsottavaa, kamarinäytelmää ulkotiloissa. The Shootingin kanssa rinnan kuvattiin Ride in the whirlwind (1965).

 

 

SKETCHES OF A STRANGLER/KURISTAJA.

O: Paul Leder.

 

Taideopiskelija kuristaa naisia, joita maalaa. Pikkutuotannon toteutus on mieto ja vain aihe on raflaava. Ihmissuhteiden estoisuus ja muut kiinnostavat näkökulmat jäävät vaille käsittelyä, ja amok -juoksu näkymättömien seinien ahdistamana ei välity katsojalle kokonaisuuden aitona ja vakuuttavana lähtökohtana, vaikka yritystä ohjaajalla onkin. Erikoista on tietenkin tehdä exploitaatiofilmien vakiokalusteisiin kuuluva sarjamurhaajan muotokuva ja jättää kokonaisuudesta pois lähes kaikki lajityypille tutut painotukset.

 

 

WHITE FIRE/VALKOINEN TULI,

1984 O: Jean Marie Pallardy

 

Robert Gintyn esittämä mies yrittää varastaa kuuluisan jalokiven. Miehen auliisti nakuileva sisar kuolee jo hankkeen alkuvaiheissa; Ginty törmää kuitenkin sisarensa täydelliseen kaksoisolentoon (sama näyttelijätär näes) ja seuraa moraalisesti hyväksyttävä romanssi. Elokuvan muu tarjonta selvittelee eri joukkioiden toimia jalokiven saamiseksi. Käytännössä tämä merkitsee sekavaa tarinankuljetusta, ajojahteja ja tavallista väkivaltaa. Erästä miestä jopa kutitellaan vannesahalla perhekalleuksille, mutta tilanteesta ei kehity näyttävää gorekohtausta. Fred Williamson löytyy tyypillisestä kovanaaman roolistaan.

 

 

YOUNG SOLDIERS/TOY SOLDIERS,

 1984. O: David Fisher.

 

Joukko jenkkinuoria purjehtii etelässä ja joutuu maissa käydessään latinosotilaiden vangeiksi. Yhden tytön onnistuu paeta. Valloissa hän pyytää poikakavereita apuun ja kaikki kouluttautuvat Cleavon Littlen ja Jason Millerin (The Exorcist)  esittämän ammattilaisen opastuksella pelastusoperaatioon. Se sujuu rivakasti ja tavallisesti paukuttelun ja räjähdysten merkeissä. Aikaisemmissa vaiheissa pelastettavia ääliönuoria on kuitenkin riepoteltu raiskausten valmisteluissa ja kidutettu, joten Young soldiers ei ole sentään aivan tuikitavallisin lattapäätuotos. Tosin niljakkuuksien yksityiskohtia karttavan filmin mahdollinen ahdistavuus lopahtaa jo ennen puolta väliä.

 

copyright © Sami Kalliokoski

 

1    2

 

xratedkoti