TARUN LOPPU - FI

 Kirjoitettu 10.4.2008

 

Suuri ongelma on määritellä tarkasti niinkin yksinkertainen asia kuin mistä Fi –kausi alkaa. Jokaisella on siitä oma totuutensa.

Kultakauden, Fix:n kovaa ydintä ovat mielestäni vuodet 1980-1985. Sen jälkeen maahantuojat kyttäsivät videolakia, joten Fi:n rappion siemenet oli jo kylvetty. Monista eri paikoista löytyi  videovallankumouksen alkukaudenkin valikoimaa, mutta vuokrattavuus ei ole sama asia kuin julkaisutoiminta.

Parhaat maahantuojathan eivät jatkaneet videolain aikana. Vuosien 1960 -1983 kulta-ajan filmit sensuroitiin Suomesta ilman nimikekohtaisia kieltojakin, pelkästään unohtamalla ne maahantuonnissa.

Räikeä rajapyykki oli SHOWTIMEn siirtymäkauden alla ja aikana julkaisemat Macrovisionilla koodatut vuokravideot (mm. Big Trouble in Little China, Fly, 8 million ways to die, Blood Relations, Night of the Creeps). NORDIC/FINNKINO seurasi perässä (Monkey Shines, The Vampire Lovers). SHOWTIMEn Cannon-logolla siunatut elokuvat välttivät vielä Fi-kauden ensimmäisinä vuosina tämän riesan, mutta macrovision yleistyi maahantuonnin keskittyessä yhä harvempien käsiin.

Kopiot suojaukset kyllä estivät useimmilla nauhuriyhdistelmillä, mutta samalla ne tuhosivat myös siedettävän tavallisen ja laillisen katsomiskokemuksen. Tätä uuden ajan airutta/vuokraajan huijaamista ei pitäisi missään nimessä luokitella kuuluvaksi Fix:n aikakaudelle.

Ottaisin kuolion suhteen reilun marginaalin ja lopettaisin Fix:n viimeistään vuoteen 1986. Sen jälkeen kolme vuotta kului kaikkien videoalalla kytätessä ja pohtiessa mitä tässä nyt saisi tehdä ja mitä ei. Videolaki ei selvästikään ollut käytännön järjellä ymmärrettävissä.

FI

Kauhun sisältämä gore oli tietenkin pahiten kortilla.

Tässä käsiteltävien filmien täydestä mitasta ei ole takuuta, vaikka en niitä aina leikatuksi mainitsekaan. Huikeaa menoa Suomen oloissa sisältävä Warlock 2: The Armageddon (1993) menetti muutaman lyhyen otoksen, mutta lyhennellyksi sitä ei välttämättä uskoisi. Suomalaisen sensuurin mentaliteetti on näes aina ollut kokonaisten kohtausten poistaminen.

Kalkkunasarkaa sallittiin hiukan paremmin kuin hyvin tehtyä tehostemässäilyä. Pienen budjetin The Plutonium Baby (1988) kertoo metsässä radioaktiivisessa tynnyrissä asuneesta nuorukaisesta, joka lähtee aikansa myrkyissä muhittuaan mutanttihirviönä amokille. The Chilling/Kävelevien kuolleiden yö (1989) on mikrobudjetin satu pakastetuista kuolleista säilytyslaitoksessa. Linda Blairin tai Troy Donahuen liittyminen näyttelijäkatraan jatkoksi kiinnittää filmissä eniten huomiota.

Psykologisesti värittynyt kauhu hyväksyttiin sekin helpommin. Victor Salvan Clownhouse/Kauhujen yö (1989) oli kulissien takana pahamaineinen elokuva. Itse filmi kertoo klovneja pelkäävästä pojasta ja näiden pukuihin naamioituvista murhamiehistä. Roegin fantasia Witches/Kuka Pelkää Noitia (1990) sisälsi laajennetun loppukohtauksen, joka ei kylläkään parantanut elokuvaa vaan oli nykytuotannoille liiankin tuttu turha lisäys. Hodgesin tunnelmallinen Black Rainbow/Musta Sateenkaari (1991) kertoo selvänäkijästä (Rosanna Arquette) ja tähän sotkeutuvasta miehestä (Tom Hulce). Ate de Jongin Highway to hell/Valtatie Helvettiin (1992) on keskimääräistä kiinnostavampi pikkufilmi tyttöystävän (Kristy Swanson, Buffy the Vampire Slayer -93) pelastamisesta helvetistä, mutta kauhussa tai goressa sen arvot eivät todellakaan piile.

Amerikkalais-ranskalaisena tuotantona ja Chris Walasin ohjaamana valmistunut The Vagrant/Voi ei! Taas se on täällä! (1992) hajottaa jupin päähenkilön tutun ja turvallisen onnistuneesti painajaiseksi. Erikoistehostemieheltä, joka ohjasi esimerkiksi Fly 2:n (1989), tällainen filmi onkin pieni stereotypioita ravisteleva yllätys.

Miedohkoa italialaista kauhua julkaistiin muutama nimike. Dawsonin Alien From The Deep/Alien Degli Abissi (1989), Killer Crocodile tai Ruggero Deodaton Dial Help/Paholainen Soittaa (1989) ovat “X-ratedin” vuokravideopalstoilta tuttuja vhs-juttuja.

JOUTSENLAULU

Amerikkalaisen B-kauhun viimeiset vireät vuodet sijoittuivat juuri videolain paikkeille, 80-luvun loppuun.

Bandin suoraan videolle valmistuneet tuotannot tasapainoilivat tahattomina kalkkunoina ja kieli poskella aiheensa tasalla. Ne olivat harvoja Suomessa siedettävästi kohdeltuja filmejä. Maahantuontiin keskittyi ESSELTE VIDEO. Nimikkeistä julkaistiin mm. Dollman, Subpecies, Meridian –kiss of the Beast, Crash and Burn, Seed people, Shadowzone jne.

Pitemmän linjan veteraanin Roger Cormanin halpatallista ESSELTE VIDEO julkaisi mm. Luis Llosan toimintaa, mietoa seksiä ja antiutopiaa yhdistävän Crime Zonen (1988), Miles O'Keeffen roolittaman psykologisen jännärin The Drifter (1988) ja käytäväkauhun The Terror Within (1988).  Katt Shea Rubenin strippariklubille murhatutkimusten tiimoilta soluttautuvasta naisetsivästä kertova  Stripped to kill/Tappava Tehtävä (1987) leikattiin sen sijaan tuhdisti. ESSELTE VIDEOn muita strippariklubijännäreitä oli Rubenin Stripped to kill 2 - Live Girls/Razor Blade (1989). 

Teinislashereistä julkaistiin raflaavuustasoltaan jotain April Fool’s Dayta. Bert L. Gordon innostui vanhoilla päivillä lataamaan selluloidituotteeseensa Malediction/Satan’s Princess/Kirous (1989) kunnon sisältöä, mutta hän epäonnistui vaihteeksi markkinoinnissa  - tuotos sai unrated-leiman. Suomi-versiosta puuttui silti vain 43 sekuntia...

Child’s Play 2 (1989) löytyi myös ESSELTE VIDEOn valikoimasta. Aikanaan eräässä iltapäivälehdessä toimittaja uhkui syvää oikeamielistä närkästystä, koska sarjan kohuttua kolmatta osaa (1991) oli leikattu videolla ainoastaan puolisen minuuttia…

ARKEA

Huumori oli eräs armahtava osatekijä kauhutuotteessa. Näitä heppoisia ja viihdefunktionaan lähinnä paljaisiin tisseihin keskittyviä jenkkifilmejä sitten piisaakin: Dr. Alien, Frankenstein’s General Hospital, Beverly Hills Vamp. Valloissa niiden sisältö edusti tabua, kuten gore Suomessa. Ohjaajina hyörivät David DeCocteau, Deborah Roberts ja Fred Olen Ray.

Bad Tasten livahtaminen k-16-kategoriaan selittyneekin huumorin antamalla pehmennyksellä. Myös puhtaita lastenfilmejä suvaittiin hetkittäin: Love at stake, Monster Squad, Monster in the Closet.

FANGORIAa, GOREZONEa sekä SLAUGHTERHOUSEa tai  Chas Balunin ja John McCartyn teoksia lukeneet havaitsivat niissä mainittuja nimikkeitä löytyvän Suomestakin vuokraamoista: The Damned River, The Freedom Fighters, Black Magic Woman, Grandma’s House, Popcorn, Blind Fear, Shakma, Primal Rage, The Dead Can’t Lie, True Blood, Dog Tags, Neatherworld, The Gate, The Dark side of the moon, Cameron’s Closet, Night trap, Vengeance – the Demon/ Pumpkinhead, In the Cold of Night, Jack’s Back, To die For, Snake Eater, The Uninvited, Prom Night 3, Watcher 2, Demonic Toys, Maniac cop 1 -3,The Haunted Symphony, Scissors, Darkroom, Deadly Innocents, Mirage, Death Machine, Hardcover/I, Madman, Spellbinder, The Rift, The Deep Star Six, The Pin, Freeway /Moottoritiemurhaaja, Dance with Death, The Iced, Puppet master, Trancers 4, Lady in white, Frankenstein Unbound, A Return to Salem's Loot, Scanner Cop 2, Exquisite Tenderness, Man's best friend, Barbarians, Cyborg 2, Candyman 2, Lawless Land jne.

Filmit olivat yleisesti sen verran heppoisia, että kiusaus katsoa todennäköisesti napsittu elokuva vuokraamalla härnäsi vaihtoehtona.

Pientä toivonsädettä oli myös luvassa, kun myyntikasetit alkoivat yleistyä. Trog/Trogi (1970), Scanners, Halloween 3, The Hills have eyes (1977) ja Piranha (1978) löytyivät Fi:nä aikaisempaa pitempänä, jälkimmäinen jopa minuuteissa mitattuna. Muita videokauden aikaisia täyteläisempiä klassikoita olivat mm. Alice, sweet Alice (1977), Incubus (1983) tai Superstion (1982).

© Sami Kalliokoski