X-RATED

 

 

(ROSKA)KULTTUURI

GALLERIA

 

 

Musiikki-muoti-urbaanit elementit-elokuva

 

 

Pelkkään tekstin suoltamiseen keskittyneelle henkilölle "X-ratedin" kahdeksan vuoden kausi olikin ollut mannaa ja luksusta. Pää tuli lopulta vetävän käteen. Ajat olivat jo muuttuneet, eikä pienlehdillä ollut enää kysyntää.Tusinan numeron haamurajan pyrin kuitenkin saamaan täyteen, mutta seinä oli tullut vastaan. "X-rated" nro 11 ulos saamiseksi Mika Venäläinen palasi taustalle.Taittajana toimi Antti Onttonen.

 

"X-Rated" nro 11 oli teema-aiheen ympärille koottu numero. Se käsitteli seksiä ja väkivaltaa. Siksi esimerkiksi vakiopalstat Sweet 70's ja Idästä tuulee niputettiin lopun elokuva-arvostelukimaraan. Aiheiden skaalan laajentaminen kirjallisuuteen Spillane-artikkelin muodossa oli kokeilu, joka saattoi surkastuttaa lukijakunnan mielenkiinnon lehteen.Ikijäärä Videot in Memoriam sisälsi selvää keskittymiskyvyn puutetta käsiteltäväksi valittujen filmien suhteen.

 

Seuraava Asko Leinosen kirjoittama juttu ei päätynyt "X-Ratedin" numeroon 11. Julkaisemisen venyminen on tietenkin tärkein syy. Lopulta noin runsaan vuoden odottamisen jälkeen Leinonen halusi vaihtaa esseensä lehdessä ilmestyneeseen. Alkuperäinen kuvamateriaali tästä jutusta vielä puuttuu.

 

 

 

Madame Froissartin VAGINA on valtava, hirviömäinen karvapöheikkö. Kahta isoa lihanväristä banaania muistuttava ulkosynnytin vilkkuu minihameen alta kun viisikymppinen nainen horjuu sotkuisen baaritiskin päällä. Jalat polkevat vimmatusti paikallaan ja kädet harovat ilmaa yrittäen muodostaa abstrakteja kuvioita musiikin tahtiin. "Tanssi" kiihtyy ja hame hinautuu ylemmäksi. Madamen pitäisi emännöidä Pariisin pahamaineisilla Pigallen kujilla sijaitsevassa Bar D'Algiers'issa paikallisten klubigurujen järjestämää Eroottisen Elokuvamusiikin Yötä mutta tilanne on selvästi riistäytynyt hallinnasta ja nainen alkaa muistuttaa kaatumatautista Tina Turneria. Äkkiä hän suorittaa liian vaativan liikkeen, lentää taaksepäin ja kaatuu selälleen viinilasien sekaan. Nyt gynekologinen ihme on siinä aivan silmiemme edessä levällään - jotain aivan poikkeuksellista ja käsittämätöntä. Voiko elin olla oikeaa lihaa vai onko kysymyksessä joku tintobrassimainen proteesi, pelkkä irvokas spesiaaliefekti? Kumarrumme tahdottomasti eteenpäin. Madame on kuitenkin äkkiä taas jaloillaan ja potkii käheästi nauraen kauemmaksi edessään kuhisevia arabimiehiä ja pieniä japanilaisia turisteja. Holtiton pokkurointi jatkuu.

 

Musiikki on saanut myös varsinaiset asiakkaat lattialle - tyypillinen kokoelma cooleja pariisilaisia hipstereitä. Naisilla kireät mustat farkut, hihaton tiukka yläosa ja dramaattinen meikki, miehillä nahkatakki päällä. Kaikki polttavat savukkeita. Nyt huomio kiintyy ovelle josta työntyy esiin keski-ikäinen vaalea ohuttukkainen nainen. Se on Brigitte Lahaie, hymyilevänä ja yllättävän freesin näköisenä. Brigitte riisuu takkinsa. Myös hänellä on hihaton pusero, ja vaistomaisesti katse nauliutuu käsivarren sisäpintaan. Mitään merkkejä jostain heroiinipistoksista tai vastaavasta ei näy, iho on puhtaan tuntuinen ja kaikki tuntuu olevan tältä osin kunnossa - ilmeisesti pieni ihme noissa piireissä! Brigitte ja seurue ohjataan sivummalle pöytään istumaan ja jäämme odottamaan uutta sensaatiota.

 

Eroottisen Elokuvamusiikin Yön dj. soittaa tutuntuntuista sexploitaatiosleazea mutta tietysti ranskalaisin painottein. Tarkka korva tunnistaa kappaleita brittiläiseltä SEXOPOLIS-kokoomalta johon on kasattu kinkkejä instrumentaaleja ja jotain tuhmankuuloista tyttökiherrystä 70-luvun alusta, mm. HASCHISCH PARTY ja muita alimpiin vietteihin vetoavia esityksiä. CD on julkaistu Timewarp-levymerkin Fantomas-sarjassa. Kotelossa on hieno pieni logo jossa Fantomas-teksti ja kuva kovasti Diabolik'ia muistuttavasta hahmosta - vai oliko Fantomaksella koskaan mustaa kokonahkapukua? Joka tapauksessa musiikki on erinomaista ja levyn kotelon ulkoasu mielenkiintoinen. Siinä on jyrkästi alhaaltapäin kuvattu kokonaan vihreä nainen keskellä villiä liikesarjaa. Suuret pyramiidinmuotoiset rinnat ovat sinkoamassa ulospäin ja nainen on ilmeisesti täysin alasti. Kotelon sisällä on vielä tummanoranssia käärmeennahkakuviointia ja pieniä inserttikuvia tanssijattaresta eri asennoissa. Samaa tarjoaa EROTICA ITALIA (Arista) - Bongorumpuja, kaikukammioita ja suggestiivistä ääntelyä. Paras kaikista on kuitenkin BEAT AT CINECITTA VOLUME 2. Muistamme ykkösosan kannessa loikoilevan kiihkeännäköisen tummaverikön. Nyt tämä sama ilmestys on kuvattu punaisissa rintaliiveissä ja kumartuneena silmät kiiluen sotkuisen pastalautasen päälle. Tiukasti sidottu tukkalaite on jo alkanut purkautua ja tilanteen säädyttömyyttä korostaa vielä suusta roikkuva kastiketta tihkuva spagettimato...tällä bambiinalla on selvästi nälkä! Kun kotelon lopulta avaa ja poistaa levyn soittoa varten sen alta paljastuu sisäkanteen painettuja pieniä italialaisten elokuvalehtien kansia. Ja digatkaa niitä nimiä: PLAYSEX, EROTICUS, SEXYSEXY! Kuvissa poseeraa tyypillisissä yliampuvissa asennoissa ilmehtiviä tuon ajan giallotähtiä ja joitain tuntemattomia suuruuksia, kaikki tietysti ilman vaatteita. Lehdissä näkyy olevan juttuja juuri oikeanlaisista elokuvista kuten WHAT HAVE THEY DONE TO SOLANGE, THE NIGHT IS MADE FOR MURDER ja THE SWEET BODY OF DEBORAH. Mistä näitä lehtiä saa jo hikoileviin käsiinsä? Pientä helpotusta löytyy BEAT AT CINECITTAn sisällä olevasta loistavasta vihkosta jossa on herkullisia julistejäljennöksiä, valokuvia ja Video Watchdogista tutun Christian Kesslerin mielenkiintoista englanninkielistä tekstiä levyllä kuultavasta musiikista ja siihen liittyvistä filmeistä kuten DOBBIA FACCIA ja KISS KISS BANG BANG. Ja entä se musiikki! Kohokohta saavutetaan kun Carmen Villani pamauttaa kappaleen BADA CATERINA/VAROKAA CATERINAA. Siinä laulajatar torjuu/houkuttelee kiihkeästi taustalla kärkkyvää mieskuoroa. Kysymys on yöasun valinnasta ja siitä sulkeako ikkuna illalla kutsumattomien vieraiden varalta. Tyttö mouruaa kurkkuäänellä kuin kiimainen kissa ja päästää välillä kimeitä OOOO NOOOO SI SI SIII- kirkaisuja. Ja jotkut kuuntelevat jotain Laura Voutilaista.

 

Rukoilkaamme iltaisin yhdessä että näitä Italian kultaisen kauden ihmeitä saataisiin aina vaan lisää - yksi voisi hyvin olla Massimo Dallamanon VENUS IN FURS-filmin soundtrack. Tämä Dallamanon vakituisella Max Dillman-salanimellä ohjaama filmi perustuu Wanda Sacher-Masochin kirjaan, toisin kuin Jesse Francon kuuluisampi mutta kaikin puolin mitättömämpi tusinatuotos. VENUS IN FURS siirtää masokismille nimensä antaneen herra Leopold Sacher-Masochin ja hänen vaimonsa tarinan iloiselle 70-luvulle erinomaisen tyylikkäästi, tai tyylittömästi - riippuen katsojan sietokyvystä mitä tulee valkoisiin vinyylisaappaisiin, roikkuviin viiksiin ja silmittömään ruoskimiseen. Alkuperäisessä romaanimuodossaan esifeministisesti painottunut kärsimysnäytelmä kuvasi kivusta nauttivan professorin vaimoksi naidun Wandan kovaa koulutusta vuosisadan vaihteen Wienissä. Nainen joutui alistumaan monimutkaisiin nöyryytysrituaaleihin miehensä käskystä eikä nauttinut roolistaan piiskaa heiluttavana valtiattarena, toisin kuin elokuvan Laura Antonelli - romaanin kysymyksenasettelu ja koko perusajatus on siis tyypillisesti käännetty täysin päälaelleen. Mutta viis siitä, VENUS IN FURS on kuten sanottu italialaisen "eroottisen draamaelokuvan" eli hillittömän seksiryvetyksen ehdotonta kermaa. Se että pääosaan kiinnitettiin itse Vincotin filmeissä esiintynyt upea ja sensuelli Antonelli kertoo jo että kysymys on selvästi Prima Visione- eli isompiin ensi-iltateattereihin suunnatusta puolittain-laatufilmistä, jos näin voi asian ilmaista. Widescreenkuvaus on kaunista ja tekninen ote huoliteltua kautta linjan. Leopold Sacher-Masochia esittää tuntemattomampi hieman George Hiltonia muistuttava Rene Vallee joka filmin alussa puristaa juuri valmistunutta "Venus Turkiksissa"-romaanin käsikirjoitusta sormissaan, silmät pyörien ja täysin mielisairaalakuntoon seonneena. Tarina nähdään takautumina miehen maatessa lääkärin huoneessa ja kertoessa ensikohtaamisestaan Kauniin Wandan Kanssa.

 

Leopold on saapunut jonnekin Gardajärven rannan lomakohteeseen jossa hänet sijoitetaan erikoiseen  kurkistusreiällä varustettuun hotellihuoneeseen. Naapuriin majoittunut Wanda riisuuntuu hitaasti minimekostaan ja saappaistaan, oikoo pitkiä sääriään, hivelee ruumistaan ja hieroo itseään erilaisilla turkiksilla. Leopold kokee aivan uusia väristyksiä tästä turkis-nainen-yhdistelmästä eikä saa silmiään irti reiästä. Wanda tuo huoneeseensa miehiä ja Leopold Vakoilee kohtaamisia valtavien häpeäntuntemusten vallassa mutta nyt jo tietoisena tulevaisuudestaan naisen tahdottomana orjana. Pari tutustuu pian toisiinsa kunnolla ja Leopold ojentaa Wandalle rantapuusta taittamansa risun. Seuraa ensimmäinen ruoskimiskohtaus. Tarina pääsee kunnolla käyntiin kun päähenkilöt päättävät muuttaa asumaan Leopoldin ylelliseen merenrantalinnaan. Palvelusväeksi pestataan kaksi nuorta naista jotka välittömästi yhteiseen huoneeseen päästyään repivät toisiltaan vaatteet päältä ja aloittavat tietysti sadomasokistiseksi kääntyvän sänkysuhteen. Leopold ehdottaa itselleen valkoiseen univormuun puetun autonkuljettajan roolia. Wanda suostuu ja pari poimii rantatieltä Rolls Roycen kyytiin suomalaista ravintolamuusikkoa muistuttavan niljakkaan viiksimiehen - pitkä niskatukka, paita auki napaan asti ja karvaisella rinnalla paksu kultainen ketju. Wanda viettelee miehen välittömästi ja ensimmäisen auton takapenkillä tapahtuvan puskemisen jälkeen seuraa lisää samaa linnan makuuhuoneessa, palvelustyttöjen ja Leopoldin joutuessa katsomaan päältä. Nyt elokuva muuttuu täysin psykoottiseksi. Wanda hyökkää Leopoldin kimppuun ruoska kädessä ja antaa viuhua kunnes mies sekoaa ja näkee punaisella linssillä kuvattuja kauhunäkyjä inkvisiittoreista ja seiniin kahlituista kidutetuista naisista a la Renato Polsellin DELIRIO CALDO/DELIRIUM. Kaikki kirkuvat yhteen ääneen ja hakkaavat toisiaan ruoskilla. Leopold tulee tajuihinsa ja huomaa naamansa eteen kiinnitetyn kokopään peittävän kuonokopan jonka läpi kamera katsoo P.O.W. - eli point-of-view-tyyliin. Näkymät vääristyvät, värit muuttuvat oranssista vihreään ja ääniraita on täynnä hysteeristä kiljuntaa ja viiksimiehen hullua naurua. Tämä paiskoo alastomia naisia ympäri huonetta, puristelee näiden rintoja, nuolee, kuolaa ja sitoo myös Wandan kiinni. Leopold pyörii lattialla kunnes menettää tajuntansa.

 

Filmi päättyy ihmeelliseen "psykologiseen" sovitusratkaisuun Wandan ja Leopoldin kesken. Kevyen humoristiseksi tarkoitetussa loppukohtauksessa ruoskitaan taas ja taustalla soi joka viides minuutti uudella sovituksella filmissä kuultava Hammondilla luritettu tunnusmelodia. Mutta kyllä, haluamme kuulla tuon sävelen aina vaan uudestaan myös omassa ympäristössämme, uudestaan ja uudestaan, eli soundtrack-CD olisi erittäin miellyttävä yllätys, esimerkiksi japanilaisena importtina joita tietysti tänne asti tuotetaan harvoin. Onkin omituista, että näitä julkaistaan enemmän Japanissa kuin kotimaassaan Italiassa!

 

 

ROOMA:

 

Kaikilla kaupungin aukioilla ei lorvaile Armanille ja Pradalle rahansa kantavia eläviä vaateripustimia. Kosketuksen peri-italialaiseen sekasortoon saa jo rautatieaseman lähellä, esimerkiksi meluisalla Piazza Repubblicalla. Lihavat viiksekkäät naiset puskevat eteenpäin pahantuulisina ratkenneissa halpamekoissa ja läimivät puolialastomia likaisia kakaroita päin naamaa. Mädäntyneet vihannekset litisevät ja hiki haisee. Kadunvarsilla seisoskelee afrikkalaisia varastetun tavaran myyjiä ja vanhat ukot viheltävät apaattisen näköisille brasialaisille huorille. Meteli on hirvittävä ja koska kaikki italialaiset istuvat mielummin tulikuumissa autoissa kun kävelevät metriäkään ilma on harmaana pakokaasusta. Äkkiä kuuluu kimeää huutoa ja kolme isoa kehitysvammaista miestä ryntää kulman ympäri kuin norsulauma. Valtavat reidet tömistävät ohi ja suuntaavat määrätietoisesti kohti viereistä pornoteatteria. Ei kai lasin takana istuva suttura aio myydä tälle porukalle lippuja - kyllä, tasaraha kelpaa ja kuolaava kolmikko painuu hihkuen sisään. Bussipysäkillä nunnat puhkeavat kiivaaseen protestiin ja kaikki puistavat päätään. Che Peccato - mikä synti ja häpeä! Tilanne on hyvin kiinnostava ja päätämme seurata miehiä peremmälle.

 

Filmi on SELEN SUPERANAL ja liput maksavat 10.000 liiraa eli kolme kymppiä. Roomassa pornofilmejä katsotaan yhä teattereissa ja vielä todella isoissa - tässäkin kuusisataapaikkaisessa salissa on varmaan nähty ensi-iltafilmejä, sitten uusintoja ja sen jälkeen kaikkea peplumeista spagettiwesterneihin ja gialloihin. Kunnes sitten vuorossa oli Luce Rossi-kama, punaisen valon filmit eli kova porno.

 

Teatteri on yllättävän täysi vaikka kello on kaksi iltapäivällä. Kun silmä tottuu pimeään huomaa, että yleisö on lähinnä keski-iän ylittänyttä ja että osa miehistä lymyilee pitkin käytäviä ja säntäilee edestakaisin vessojen ja katsomon väliä. Joillakin on siisti puku päällä ja salkut sylissä. Tuoleilla makaa runsaasti horisevia pultsareita ja jokapuolella haisee. Etenemme kohti valkokangasta ja syynäämme penkkirivejä. Ja siellä, lähes edessä, istuu pitkä rivi pyöreitä hahmoja - hyvä jumala niitä on varmaa parikymmentä! Onko lähellä joku hoitola vai mistä tässä on kysymys? Onko tällainen sallittua? Vammaiset tuijottavat laajennein silmin kankaalla tapahtuvaa superanaaliesitystä...he ovat avanneet housunsa...Ei, tätä ei voi katsoa. Jätämme hipelöitsijät pimeyteen ja pakenemme takaisin kadulle.

 

Nousemme Piazza Repubblicalta bussiin ja ajamme pohjoista kohti. Saavumme muodikkaaseen Pairolin kaupunginosaan ja astumme alas Via Adigilla. Kävelemme numeron 34 ohi jonka ylimmässä kerroksessa asuu Dario Argento lihavan Fiore-tyttärensä kanssa - glamoröösimpi sisar Asia on ostanut kaksion vanhan kaupungin sydämestä Campo dei Fiorin varrelta. Määränpäänämme on kuitenkin Mario Bavan THE EVIL EYE/THE GIRL WHO KNEW TOO MUCH-filmissä nähty Piazza Mincio-niminen aukio - jollei sytytä muistatte ainakin kohtauksen Argenton INFERNOsta jossa Eleonora Giorgi saapuu taksilla kaatosateessa vanhan kirjaston eteen ja loukkaa sormensa taksin ovesta oudosti esiintulevaan piikkiin. Taustalla näkyy kummitusmaisia kaariholvia ja iso barokkinen valaistu suihkulähde. Se on Piazza Mincio, okkultismia harrastaneen arkkitehdin Gino Coppeden surrealistinen aikaansaannos vuodelta 1926. Coppede suunnitteli kaikki korttelin 15 linnamaista rakennusta ja vajosi tämän jälkeen mielisairauteen ja kuoli pakkopaidassa. Päiväsaikaankin aukiolla on omituinen tunnelma mutta kun saavumme uudelleen pimeän tultua vaikutelma on suorastaan pelottava. Missään ei näy liikettä. Aukiolle saavutaan suuren holvin katosta roikkuvan kynttiläkruunun alta - joku on sytyttänyt kaikki kynttilät ja valo värisee kammottavasti kaarevilla pinnoilla. Rakennusten seinät on koristeltu lohikäärmeitä ja lepakkoja esittävillä korkokuvilla ja hämähäkinseittimaalauksilla. Irvistäviä kivinaamoja tuijottaa pilareista ja oviaukoista. Rakennusten sisällä huonejako noudattaa salatieteellisiä periaatteita ja pohjaratkaisut muodostavat satanistisia kuvioita. Kierrämme valaistun suihkulähteen ja katsomme sen takaa paljastuvaa kaikkein merkillisintä luomusta, Hannu ja Kerttu-sadun pahan noidan piparkakkulinnaa muistuttavaa painajaista. Asuuko täällä ihmisiä...miksi kaikki ikkunat ovat pimeinä? Rationaalinen ajattelu väistyy ja mielen valtaa hiljaa kiristyvä paniikinomainen pelko. Jos jossakin voi kuvitella tulla viilletyksi hengiltä niin täällä, suihkulähteen vedestä heijastuvan valon hohteessa, terän välähtäessä ja suun eteen puristuvan mustan hansikkaan tukahduttaessa viimeisen huudon...Piazza Minciolle voi ottaa bussin numero 56 aivan keskustasta Via Del Corsolta.

 

copyright © Asko Leinonen

 

1 2

 

xratedkoti