ELOKUVALUKEMISTOT

ELOKUVALUKEMISTOT - KATSON KLAANI 1981-87

11.7.2007

Ensimmäinen videonauhuri ostettiin kotiini vuoden 1983 helmikuussa. Kaverin luo sellainen ihme hankittiin noin vuotta aikaisemmin ja tänne minut kutsuttiin silloin tällöin katsomaan filmejä, kuten Yksinäinen taistelija/If you meat Sartana pray for your death (1968), jossa laskimme raatoja ja ihastelimme aina edellisen tappajamestarin vaihtuessa entistä hurjempaan. Koko ajan odotimme sankarin ilmestymistä kuvioon. Lisäksi kävin pelaamassa konsolilla myyntilistojen kärkipeliä KAKSINTAISTELIJAT, jolle muistaakseni itse Vappu Taipale oli antanut vahvan suosituksensa paheksumalla sitä väkivaltaiseksi. Kaksiulotteinen palikkarykelmä kupsahtikin tyylikkäästi nostamalla toista koipeaan ja aukaisemalla suutaan. Maassa se lojui maha pystyssä ja hattu vieressään.

Taipalehan oli ilmiö menemällä leluosastolle ja osoittamalla siellä sormella hyllyjä ja julistamalla, että nämä ovat lapsen henkiselle kehitykselle vaarallisia ja haitallisia leluja. Hymy olisi hyytynyt jo silloin, jos olisin tiennyt mitä tuollaisesta omituisesta vouhkaamisesta lopulta seurasi Suomessa.

Kauppakadun Tiilitalon edesmenneestä kodinkoneliikkeestä HENDRIKSON lähti nauhurin mukana myös ensimmäinen kotona katsomani vuokrafilmi DR. Justice/Karatetaistelijat (1975). Kevään aikana elokuvien katselun tahti oli hidasta, sillä filmejä ei saanut kovin usein ilmaiseksi tai edes kovin halvalla. Kesän jälkeen tahti kiihtyi. Halvalla vuokraavia paikkoja alkoi ilmaantua kaupunkiin.

Myös lähdekirjallisuudelle muodostui tarvetta, vaikka lopultakin videovallankumouksen todellinen arvo piili siinä, ettei viaton katsoja koskaan tiennyt etukäteen mitä vuokrasi katsottavaksi.

ALKUAPU

KATSO oli 70-luvulta pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle Suomen ykköskastin elokuvalehti, vaikka mukana oli vain sivu tai pari ensi-iltafilmien arvosteluja. Muuten sen laatu oli sidoksissa lähinnä television tarjontaan, joka kyseisenä vuosikymmenenä oli kiinnostavimmillaan ja helposti hallittavissa kahden kanavan vuoksi.

Sitten videovallankumous astui kuvaan. Vuonna 1981 Suomessa oli 3500 videonauhuria ja uuden formaatin tarjoamaa väkivaltaa paheksuvat kohuohjelmat jylläsivät televisiossa. Lommelin Boogey Man laittoi sakset naisen kurkulla ja Tobe Hooperin Eaten alive/Death trap Mel Ferrerin örisemään sirpin terän lävistämänä; niiden lisäksi Cruel Passionin kliimaksi koirineen muodostui kuuluisaksi populaarikuvastoksi seuraaville vuosille.

Lehdistökin alkoi heräillä tarkastelemaan ilmiötä. KATSO kehitti sen pohjalta vuosikymmenen vireintä oheistoimintaa. Se ilmeni mm. kytköksenä isompaan veljeen, joka nappasi KATSON Hifivideo-liitteitä huomaansa.

APU julkaisi 80-luvun alussa muutaman kerran VIDEOHIFIEXTRAa. Videokuvaajia opastettiin seitsemän kohdan muistilistalla, lukijaa valistettiin valitsemaan oikein videonauhurinsa ja tappajasäteestä (eli laserista) kerrottiin elektroniikan palveluksessa Valloissa.

Syksyllä 1982 julkaistiin ensimmäinen KATSON VIDEOFILMIOPAS, jossa lueteltiin jopa 600 elokuvaa. Sitä APU ei sentään julkaissut. Suppeampi listaus saatavilla olevista tekstitetyistä videojulkaisuista julkaistiin kuitenkin VIDEOHIFIEXTRA -liitteen nimissä. Sivuja oli kokonaiset neljä kappaletta ja filmejä hurjalta vaikuttanut määrä 132. Näitä tuolloin kovin tuntemattomia filmejä käsitteleviä lausahduksia viaton luki huuli pyöreänä ja alkoi videonauhurin saatuaan sitten jäljittää katsottaviksi.

APU-lehden toinen tempaus oli julkaista vuokraustilastojen kärkilista höystettynä lyhyillä arvioilla elokuvista. Viidenkymmenen nimekkeen listalle mahtuvan Incubuksen “murhat ja raiskaukset sijoittuvat pikku kaupunkiin. Mässäilyä painajaismaisuuksilla”. Tämäkin väkivaltaihme tuli sitten vuokrattua selvän suosituksen vuoksi .

Vuoden 1983 liitteet TV-RADIO-VIDEO sekä KATSO TV-RADIO-VIDEO löytyivät kumpikin APU-lehden lisukkeina. Niissä pääpaino ei todellakaan ollut elokuvissa vaan elektroniikassa.

Tuolloin uusi kummajainen CD-levy keräsi artikkeleissa pääasiallista huomiota, videonauhurien laitemerkkejä vertailevia arvioita ei myöskään unohdettu ja C-kasetti todettiin laadultaan vireäksi vanhukseksi uuteen teknologiaan verrattuna. Juice kertoi vuokratun (200 mk/kk!) videonauhurin eduista, ja Juha Jokinen urputti, koska hän ei saanut verottajalta vähennyksiä nauhurin käytöstä työvälineenä. Laulaja Heinäsirkka halasi hädin tuskin syliinsä mahtuvaa kannettavaa radionauhuria niitä arvottavan raadin jäsenenä. Muita siihen kuuluvia olivat näyttelijä Kalle Juurela, kirjailija Jomppa Ojaharju, karatemestari Sari Laine ja radion retkeilytoimittaja Martti Timonen.

Kummassakin liitteessä oli mukana sivu videoarvosteluja. Tämä osio – nimeltään Katson Videoraati - oli vakiopalsta KATSO-lehdessä. Samanlainen virkaveli löytyi SEURASTA (Videoseura) tai vaikkapa seksilehtistä, kuten URKKI tai KALLE.

TV-RADIO-VIDEO arvosteli raadissaan kahdeksan filmiä. Hammer-klassikko Vampire Circus/Vampyyrit iskevät, australialainen jännäri Snapshot/Alaston kuva ja Chabronin Liens du Sang/Blood Relatives/Verinen Kuja saivat lähimmäs osuvat arviot; positiivinen mielikuva arvostelijasta kesti kunnes sivun viimeinen nimike The Losers/Häviäjät laittoi Markku Tuulen pihalle kuviosta, sillä tunnetusti tällaisia elokuvia ei pitäisi leimata tähdillä. Ilman sitä arvostelun olisi voinut tulkita kehuksi. Näin jälkiviisaasti aikakauden kriitikkojen kärkeen lukeutunut Markku Tuuli oli tuttu nimi jo mm. vuoden 1970 KATSOSTA.

Lisäksi kummassakin liitteessä oli mukana hiukan laajempi jotakin elokuva-alan ilmiötä käsittelevä artikkeli. TV-RADIO-VIDEO uhrasi kolme sivua Tinto Brassin Caligulalle ja KATSO TV-RADIO-VIDEO käsitteli neljä sivua James Bondia ilmiönä. Siinä oli elokuva-anti.

KATSO VIDEOLEHTI oli näiden liitteiden perillinen ja ilmestyi emolehtensä lisukkeena puolitusinaa kertaa vuonna 1984. Sam Peckinpahin The Wild Bunchin videojulkaisua käsiteltiin laajasti. John Miliuksen Dillinger -filmissä luvattiin “verta roiskuvan kuin pienessä teurastamossa.” Toteamus oli kovin harmittava, koska filmistä ei ollut tarjolla tuolloin videojulkaisua.

Artikkeleissa kerrattiin lännenfilmien kehitystä (spagettiwesternit olivat kirjoittajalle nähtävästi tuntemattomia) tai paljastettiin tähtien tekemiä munauksia roolivalinnoissaan. Myös uusimpia pelejä arvosteltiin.