DIVARIEN JA KIRPPUTORIEN AIKAAN

16.8.2007

 

Aivan aluksi puhdasta kauhua tai farssia:

 

           

 

Ankeaa aikaa kokemattomille ja videolain kaatumisesta riemuitseville sanoisin Cross of Ironin lopputekstiä mukaillen: “Älkää riemuitko, sillä kukkahattutädit ovat kiimassa taas.”

HÖSSÖTYKSEN SALDO

Videolain jälkikäteen tarkasteltuna kauaskantoisin vaikutus oli lopultakin niin yksinkertainen kuin kuluttajakunnan siirtyminen ostamaan elokuvia omaksi. 80- ja 90-luvun vaihteen uusi ilmiö oli näes entisten vuokranauhojen poistomyynnit vuokraamoissa ja tavarataloissa sekä videodivarien ilmestyminen maisemiin.

Tavarataloissa vuokrauskäytöstä poistettujen videoiden myyntivolyymi muodostui suureksi. ANTTILAN käytävät lainehtivat videokasetteja tulvivia laatikoita. Ikävä kyllä nimikkeet olivat yleisesti peräisin Showtimelta ja vuoden 1988 jälkeen. Etsivä kuitenkin löysi lakia edeltäviä sattumia. R-videon läpällisiä ja Kolumbia/RCA logolla varustettuja alkuaikojen julkaisuja (Papillon, Serpico, Guns of Navajero) tuli poistomyyntiin täysin ehjiä kappaleita sisältävä erä Jyväskylän keskustan edesmenneeseen CITYMARKETiin (Taxi Driverin verilöyly nähtiin tässä vanhimmassa videoversiossa punasävyiseksi värjättynä). Näiden oranssikantisten koteloharvinaisuuksien seassa saattoi näkyä sitten myyntikasetteja ja poistoja sellaisista filmeistä kuin Nightmare at the Noon, Devil of Monza, Encounters from the deep, Django strikes back, Jack the Ripper, Rawhead Rex, Nothing Underneath tai Masque of Red death.

ANTTILAssa näkyivät laatikoissa Booby Trap, Near Dark, Flesh + blood, Necropolis, Octavia, Duck you, sucker, For a Few Dollar more, Looker, kahdelle kasetille jaettu 1900, Hardware, Hickey & Boggs, Delta Force, Hardcover, Peckinpahin Convoy, Vengeance the Demon, The Dead Can't Lie jne. Hinnat pyörivät näissä tavaratalojen välittämissä varastopoistoissa 29-40 markan paikkeilla.

Myyntikasettitarjonta kasvoi läpi 90-luvun, vaikka sektorin nimikkeillä oli uutuuksina selvä karenssiaika verrattuna vuokraamoveljiinsä. Vastavuoroisesti muutamia filmejä julkaistiin pelkästään myyntikasetteina, eräissä nimikkeissä oli sekä vuokraus- että myyntioikeudet.

Tämä kaikki oli selvää pohjustusta DVD-ajan tapakulttuurin muutokselle.

VUOKRAAMOT HELVETISSÄ

Ennen lakia julkaistut filmit eivät tyystin hävinneet vuokraamoista vuoden 1988 myötä, saati elintarvikekioskeista tai huoltamoilta. Portti 1/1991 käsitteli Tampereelta löytyviä Scifi- ja kauhufilmejä, ja listaan oli päätynyt runsaasti ennen lakia julkaistuja alan elokuvia.

PERHEVIDEOSSA oli merkitty musta tussiviiva tunnusnumerolappuun, jos filmi löytyi kokonaan kiellettyjen tai K-18-tapausten listalta. Näin oikeat filmit saisi poistettua tarvittaessa nopeasti hyllyistä. Seikasta tietoinen vuokraajakin löysi helposti mielenkiintoiset tapaukset arvioitavaksi. Osa tussatuista ei tosin ollut virallisella kieltolistalla.

Helpoin keino selvittää mitä haluttiin kieltää oli ottaa yhteys suoraan pääkallopaikalle. Soitin siis erään kerran elokuvatarkastamoon  ja pyysin listoja filmien leikkauksista. Seuraavalla viikolla postiluukusta putosi kymmenisen vaaleanpunaisella kannella varustettua nidenippua eteisen lattialle.

Myöhemmin tämä pommituspalvelu muuttui maksulliseksi ja sen ilmainen jälkeläinen löytyy netistä täältä. Punaisten listojen leikkaustiedoissa oli joka tapauksessa runsaasti puutteita ja virheitä. Ainoa käyttökelpoisempi oli Luettelo Valtion Elokuvatarkastamossa vv. 1970 -1987 (15.11.) kielletyistä, alle 18-vuotiaille kielletyistä ja niistä alle 16-vuotiailta kielletyistä elokuvista, joihin on määrätty leikkauksia.

Vuokraamoissa kai tulkittiin, että jos kyseisen ajanjakson filmi ei löytynyt listasta, niin sitä oli luvallista pitää hyllyssä.

SOPEUTUMISTA SOPEUTUMATTOMAKSI

90-luku oli outoa sekakulttuuria. Vuokraamoista ja elintarvikekioskeista saattoi yhä löytää vuokrattavaksi filmejä, joita ei ollut ehtinyt tai tajunnut 80-luvulla katsoa. Esimerkiksi suomalaisten haamujulkaisujen musta hevonen Terror/Seventh woman (1977) olisi kuulemma löytynyt Köhniön suunnalta elintarvikekioskista (Fix? Fi?) ja käväistessäni vilkaisemassa liikettä - jonka ohi oli monta kertaa koiraa ulkoiluttaessa talsinut - paikka oli lopettanut vuokraustoiminnan.

Videofilmejä saattoi ostaa videodivareiden poistolaatikoista tai “possuhintahyllyistä”. Niitä löytyi myös kympillä parilla kirpputoreilta. Kaikki oli kuitenkin vaikeampaa, koska päämäärähakuisuus ja valitseminen oli tullut jo harrastukseen mukaan. Lausahdus aloittelijan tuurista - ainakin jos siihen liittyy aito uteliaisuus - pitää paikkansa.

Videodivarit olivat uusi ilmiö ja tavallaan liikeala, jota videolakia säätäessä ei ollut osattu ottaa huomioon. Siksi se kohosi noin kymmenen vuotta kestäneeseen kukoistukseensa.

Aivan uutena ilmiönä kuvioon ilmestyi elokuvien ostaminen ulkomailta. Rahaa virtasi “lahjana Suomen eduskunnalta” Hollantiin. Sivistymättömien suomalaisten harrastajien kohtalona oli joutua "huijatuiksi" heidän vaihtaessaan maailmanlaajuisesti harvinaisia spagettiwesternejä, sleazeklassikoita  ja eurocrimeja tuikitavallisiin amerikkalaisiin teinislashereihin, jotka eivät kiinnostaneet ketään muualla kuin Suomessa ja ehkä Valloissa.

Varsinkin videodivarit heräsivät tämän liikenteen havaittuaan hinnoittelemaan elokuvia yli kohtuuden. Kun pää oli saatu auki, hintoja lätkittiin sitten ilman pienintäkään perustetta ja tavallisemmillekin nimikkeille.

PORIN VIDEODIVARI listasi luettelossa 1/96 seuraaville filmeille arvoksi 200 mk: Lawrence of Arabian/Arabian Lawrence, The Chase/armottomat, The Longest Day/Atlannin valli murtuu, Born American/Jäätävä Polte ja Ben Hur. The Howling/Ulvonta oli leikattuna fix-versiona hinnaltaan 250 mk, ja tämä kyseisen luettelon kallein filmi on kummastusta aiheuttava klassinen tapaus, ylihinnoittelun legenda, joka ruokki kai itse itseään. Tuolloin harrastajaa kuitenkin tyrmistytti, jos joku maksoi yhtään mitään leikatuista filmeistä. PORIN VIDEODIVARIn kallein tai tyrmistyttävin hintanoteeraus ei ollut kuitenkaan vielä kyseessä...

Hiukan ylihintaista myyntikasettiuutuutta vastaavan summan eli 100 mk maksoivat American Ninja, leikattu American Nightmare, The Amityville Horror – next Generation, Beverly Hills Cop, The Barbarian Women/Barbaarinaiset, Barton Flink, Bigfoot and the Hendersons, The Babe, Blade Runner – Director’s cut, Brain waves, Creature/Otus, California man, Carrie, The Grying Game, Cutter’s Way, Flatliners, Ford Fairlane, Freejack, Geronimo, Crizzly, Gulak, Gloria, Just a Gigolo, The Resurrection of Zachary Wheeler, Screamtime jne. Valtaosa puljun filmeistä asettui 60-80 markan hintaluokkaan.

20 mk maksoi sen sijaan The Spook who sat by the door/Agentti iski takaisin.150 mk Lucio Fulcin filmistä Colt Concert sai kysynnän ja tarjonnan kohtaamaan, vaikka eihän filmin hankkimisessa kylläkään ollut oikeaa tunnelmaa, ellei sitä löytänyt parilla kympillä (n. 3 €) huoltamolta, poistokorista tai kirpputorilta jostain korvesta.

Ei PORIN VIDEODIVARI aivan onneton ollut. Italocrimeä sai hetkittäin ulos 30-40 markan hintaan. Tarjouksista - viisi, neljä tai kolme filmiä satasella - sai kasattua silloin tällöin ihan kelpo paketin mm. eurocrimea ja sleazea. The Last Round, Mr. Dynamite, Emergency Squad, The Perfect Killer, The Oasis tai Bluebeard löysivät tiensä Porista luokseni. En aina ymmärrä paikan mainetta törkeän kalliina, sillä satunnaisia spagettiwesternejä lukuun ottamatta kiinnostavimmat nimikkeet olivat kohtuullisen halpoja.

Tampereen ELOKUVA-AITTA oli jo listan 1/94 mukaan käytännössä kalliimpi. Rahakkain hintaluokka oli tosin vain 150 mk (mm. Crime Story, Pearl 1-3). Valtaosa filmeistä kuitenkin pyöri haarukassa 80-120 mk, ja alimmaksi hintaluokaksi oli muodostunut 60 mk. Mitään halpaa ei käytännössä löytynyt postimyynnissä.

Kokenut harrastajahan ei vilkaissut tai ainakaan jumittunut videodivareiden tarjontaan, jos halpalaareja ei löytynyt liikehuoneiston jostain nurkasta tai myyntiluettelosta.

LIIKKEELLE JA PENKOMAAN

Keski-suomessa Fix:n kannalta vakuuttivat Äänekoski ja Jämsä.

Edellisen kaupungin R-kioskin kanssa kilpaileva vuokraamo oli vaihtanut usein paikkaa. Eräässä vaiheessa se oli SISÄ-SUOMEN lehden nykyisen kyltin vieressä, lähellä Viisikulmaa. Sitten se oli pääkadun toisessa päässä, hautausmaan lähettyvillä.

Aina sieltä löytyi 90-luvulla poistolaatikko. Satasella kolmea filmiä oli pelin henki, ja laatikossa tervehtivät mm. Graduation Day, Slavers, Cold eyes of fear, Death force ja Klansman. Vuokrattavien hyllyssä aina 80-luvun lopulle patsastellutta I Spit on Your Gravea ei joukossa näkynyt. Muita vuokrattavia nimekkeitä lain aikana olivat Magnumin The Red Nights of Gestapo, Black Gestapo, Ghoulies, Seven Dead in Cat's Eye, The Baby Sitter, The Forest jne.

Kauppaoppilaitoksen ja hautausmaan välialueella toimi risteysmutkassa hetken aikaa kukkakauppa/kioski, joka 80-luvun lopulla piti hyllyissään muutamaa kymmentä todella himottavaa vuokravideonimikettä. Nykyisin paikalla saa ihailla liikenneympyrää.

Divari/kehystämö oli eräs kiintoisa paikka ja sen sijainti vaihtui hämäävästi eri kiinteistöihin ympäri kaupunkia. Divari/kehystämöstä löytyivät parilla kympillä Contamination, L’Saut Des l’anle/Cobra, Jungle Goddess, The Glory Stompers, Idaho Transfer, A Very Special woman jne. Puljun haaraliike ilmestyi hetkeksi Seppälään Jyväskylään, ja sieltä löytyi mm. Black Gold Dossier liituriimutulla kannella.

Muistikuvana kohoaa mieleeni myös Äänekosken pääkadun varrella sijainnut paikka, jonka alakerta oli täynnä lakia edeltäneitä videoita (paljon ruskeakantista Arbitragea). Ne kiersivät rivistöinä seinustoja ja vuokrahintana oli pari kymppiä. Kyseessä saattoi olla juuri sama divari/kehystämö - en enää muista mitä päätoimintaa liikkeen ylemmässä kerroksessa oli - tai sitten jokin toinen liike.

Jämsässä möllöttivät hyllyssä mm. Harleyn The Red Nights of Gestapo, Mashismo, Blood and Bullits, Barcelona Kill, Africa Express, Night of the Sharks, Larrazin Golden Lady, Monstroid tai The Spook who sat by the Door. Taas olivat pakettiostot arvossaan, satasella sai kolmea ja lopulta viittä filmiä.

Tuolloin Helsinkistä löytyi 20-60 markalla sellaisia filmejä kuin Day of Violence, The Last desperate Hours, the Boss tai Rulers of the city. Edellistä nimikettä oli erään paikan hyllyssä kolme kappaletta vierekkäin ja hintana 50 mk. Samoihin aikoihin esimerkiksi Fulcin leikattu Don’t Torture the Dukling, The Comeback ja Francon Love Letters Portugeuse of nun olivat hinnaltaan 150 mk. Eurocrimejen hintataso oli oudon halpaa pääkaupunkiseudulla.

Kuopiostakin löytyi kiva 8 kpl/50 mk hylly vuonna 1995. Joukossa olivat mukana mm. Tam Lin/The Devil's Widow, Out of the blue, Tamango, Blood and diamonds, Living to die, One more chance. Oulussa erään liikkeen alakerrassa myytiin uuden vuosituhannen taitteessa parilla kympillä seuraavia: Walking The Edge, Sleeping Dogs, Lady Beware, Harry Tracy, desperado.

Joka tapauksessa konkarilta alkoi jo puuttua intoa nähdä samat kannet sadatta kertaa eri paikassa...

OMILTA NURKILTA

Kirpputorit olivat Jyväskylän henkireikä Fix-harrastajalle 90-luvulla. RADIOKIRPPARIlta löytyi eräänä lauantaina iso pino entisiä harvinaisia vuokranauhoja 20 mk/kpl. Seppälässä oli kaksi kirppishallia vierekkäin. Joku tiputteli tänne Videoraman filmejä yhtä tai kahta kerrallaan.

Tähän verrattuna nykyisin on paljon ankeampaa jo pelkästään paikkojen suhteen: RADIOKIRPPARI aukeaa satunnaisesti ja Laukaantiellä on kirppishalli. Seppälästä löytyy enää punaisen ristin vaatepulju ja keskustassa toimii Gummeruksenkadulta ECOCENTERIN nimellä patsasteleva tila.

Pahinta on kuitenkin sisällön kutistuminen. Jos ei kerää vaatteita, kirjoja ja sarjakuvia, niin löytöjä tekee hyvin harvoin. Hinnat ovat nousseet. Tarjolla ei ole mitään kiinnostavaa. Tutut virret nykyaikana.

Divarien aikakausi ja videolaki kohdistivat elokuvaharrastajien huomion ennen lakia julkaistuihin elokuviin. Räikeimmillään niitä pidettiin kaikkia joko leikattuina tai leikkaamattomina – kumpikin absoluuttinen käsitys oli tietenkin väärä.

Vuosien 1964-1985 ihmeellinen elokuvatarjonta joutui kuitenkin jälleen kerran suurennuslasin alle. Exploitaatioelokuvan harrastajan kannalta nössöillä 90-luvun uutuuksilla ei ollut vertailussa enää mahdollisuuksia saada huomiota. Lisäksi leikattuun ei haluttu koskea pitkälläkään tikulla. Uusi tarjonta oli lähes täysin tukossa ja paitsiossa 12 vuotta. Halutut Fi-harvinaisuudet taitavat mahtua tusinaan. 90-luvun kuohilaista ilmestyessä markkinoille leikkaamattomia DVD-julkaisuja harrastaja huomaa aikaisemmin arvostettujen ulkomaalaisten VHS-filmien muodostuneen Suomessa usein ongelmajätteeksi.

Ihmeellinen 70-luku sai taas yhden vuosikymmenen lisää aikaa sivistää osaa ihmisistä. Vasta uudella vuosituhannella se on jäämässä elokuvan saralla rivivuosikymmeneksi muiden joukkoon, vaikka aikakauden aarreaitasta tehdään nykyisin urakalla vesitettyjä uusintafilmauksia.

Veteraanille 90-luku merkitsi aikaisemmin hyviksi todettujen elokuvien keräämistä kokoelmiin alkuperäisinä nauhoina ja sivistykseen jääneiden aukkojen paikkaamista. Jyväskylässä esimerkiksi NORDICIN sateenkaariväreillä reunustettu sarja kävi vuokraamoissa harvinaiseksi herkuksi jo 80-luvun alkuvuosien jälkeen. TECHNO FILMIN nimikkeitä putkahteli satunnaisesti sieltä täältä, mutta  kovin kattavaa valikoimaa maahantuojan elokuvista ei Jyväskylässä löytynyt aikanaan yhdestäkään vuokraamosta.

© Sami Kalliokoski