Hallinto-oikeus antoi ratkaisunsa 7.9.2009.
Eipä juurikaan yllättänyt. Hallinto-oikeus oli
luonnollisesti kallistunut AKEn
kannalle, siis että
moottorinvaihto
vaarantaisi
liikenneturvallisuuden, koska ajoneuvon
rakenteet ovat
ilmeisessä
epäsuhteessa haettuun
moottoriin.
Osoittaa melkoista asiantuntemusta
autotekniikasta
hallinto-oikeuden
tuomareilta. Hassua sinänsä että
kyseinen kinneri
voidaan
muutoskatsastamalla saattaa liikenteeseen suuremmilla
tehoilla, kuin haetussa moottorissa olisi
ollut. Ilmeisesti muutoskatsastuksella hyväksyttävät
pollet on kesympiä
kuin muut.
AKEn
väite em.
liikenneturvallisuuden
vaarantumisesta, tai siis riskistä, oli
kelpuutettu
sinällään ilman
minkäänlaisia
perusteluja,
riitti että AKE
väittää
tehneensä
liikenneturvallisuudelle
aiheuttuvan riskin arvioinin.
Arvioinin jonka
tuloksista
tai
arviointiperusteista
ei minulle
annettu mitään tietoa,
vaikka pyysin
niitä AKEsta
asiakirjapyyntönä.
Vastaus
asiakirjapyyntöön
n.8kk
viivyttelyn
jälkeen oli, ettei
kyseisestä
arvioinnista
voida antaa kopiota,
koska
arviointia tai sen
arvosteluperusteita ei
ole
olemassa kirjallisena.
Sikäli
ihmeellistä ettei AKEsta
materiaalia
asiasta
löytynyt,
onhan AKE
kuitenkin Suomen
paras
asiantuntija
liikenneturvallisuus
asioissa, vai
onko? No, ainakin
omasta mielestään
täysiin
kiistämättämäsä asemassa.
HAOn päätöksen jälkeen paavikin on kohta
kateellinen AKE,
jonka asema alkaa
lähestyä jumalaista,
kun kuseessä on
liikenneturvallisuus.Arviointi lienee
tehty niin, että kahvipöydässä ovat
miettineet
annetaanko
sille
mulkulle Setälälle lupa
vai ei.
Saatana! Aina se on
nurisemasta
kaikista
asioista.
Yllättäen
lupaa ei
tullut.
:-) Viranomaisen
ei
näköjään tarvi
perustella
väitteitään mitenkään,
perin
oikeudenmukaista. Ei oikein
istu
minun käsitykseeni
perustuslain 21§
oikeusturvasta ja
tasapuolisesta
oikeudenkäynnistä.
Voihan toki olla,
että
oikeudenmukaisessa
oikeudenkäynnissä
viranomaisella on
oikeus esittää
tekaistuja todisteita
ja
pönkittää
niiden uskottavuutta
listaamalla
perään kaikki
AKEsta
löytyvät
asiantuntijat ja
niiden kaverit.
Olisivat vielä
kysyneet lausuntoa
vaikka Pörhöltä, niin olis kuultu kuinkan paskoja
tuontiautot oikein on. Jaa mutta perkeles! Saabihan on
todellinen suomiauto,
valmistettukin
Ukissa. Mikäli em. tavalla tosiaan on, on toi
hallinto-oikeus
menettely
täydellistä teatteria. Jatkossa
AKE
voi kieltää tai
päättää mitä
huvittaa ja perustella asiaa
liikenneturvallisuudella tai
sille
aiheutuvalla riskillä, ilman että
liikenneturvallisuuden
yhteyttä
päätökseen
tai kieltoon on
mitenkää
perusteltava.
Kerrassaan loistavaa! Tänne asti
kuului, kun AKE:ssa
korkkailtiin
shampanja
pulloja. On
jo alkanut
oikein
pelottaa, koska
postissa
tipahtaa
AKEsta
ilmoitus, että ovat
peruuttaneen
ajokorttini
liikenneturvallisuudelle
aiheutuvan
riskin perusteella.
Pistinpä myös valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, säilyy ainakin valitusoikeus, jos vaikka Ihmisoikeustuomioistuimeen asti valittaisi. Olis varmaan tarvinnut sujauttaa muutama viissaturainen hakemuksen väliin tai oliskohan erikoissahattu koivulankku auttanut?