Redbird -rimakanootti

      "Kanootti -varsinkin kun se on puusta tehty-
      on hienostunein ja käytännöllisin liikkumisväline,
      mitä ihminen koskaan on rakentanut."

      . . . . . . . . . . (Bill Mason)

      "Kuka tahansa osaa tehdä kanootin.
      - Kuka tahansa ei tee kanoottia. "

      . . . . . . . . . . (Auvo Ryynänen)

    Haave !

    Alussa oli Haave. Lienee yli 20 vuotta siitä kun näin oikean rimakanootin ensimmäistä kertaa eläessäni. Siitä lähtien on mielessäni välkkynyt kuva kauniisti taivutetusta jalopuusta, hienostuneista muodoista, kevyestä eleganssista, lakkapinnasta, joka on yhtä kirkas kuin järvenpinta jota tuo keula halkoo. Puusta, joka on elävä materiaali ja jonka katsominen ja koskettaminen tuottaa joka kerta yhtä suurta iloa.

    Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Siitä lähtien Haave on elänyt mielessäni, nukkunut ehkä talvisin, mutta herännyt aina kevään tullen -kutkutellen. Vaivannut kesän, mennyt nukkumaan talviunta... mutta heräten aina joka kevät.

    Haave tyynestä erämaajärvestä auringonlaskun aikaa tai -joesta jonka pintaa kohti puut taipuvat. Vesi, joka on kosketusetäisyydellä, lähempänä kuin edes soutuveneessä - puhumattakaan meluisista moottoriveneistä. Eläimet, jotka ovat omissa puuhissaan veden äärellä huomaamatta yksinäistä vaeltajaa. Virrasta joka vei kulkijaa elämyksestä toiseen siinä missä ikuinen aikakin.

    Jos ihmisellä on halu tehdä jotain, ei sitä voi mikään kahlita tai estää -viivyttää ehkä. Viivytystä aiheutti tilakysymys, joka on todennäköisesti monille suurin kompastuskivi tällaisessa projektissa.

    Mutta kuten vesi joessa etsii tiensä, niin myös Haavetta oli mahdotonta estää toteutumasta. Viimeinkin tilakysymykseen tuli ratkaisu, joten unelmani toteuttaminen saattoi alkaa keväällä 2010.

    Ei tuloksia ilman työtä

    Projektin suuruus suorastaan pelotti, lisäksi aikataulu tulisi olemaan tiukka; vain kaksi kuukautta. En tiedä onko kukaan aloittelija tehnyt ensimmäistä kanoottiaan niin nopeasti.

    Ehkä odotusvuodet olivat olleet tarpeen, olin purjelentohommissa tutustunut lasikuitutöihin sekä kaksikomponenttimaaleihin. Lumikenkiä tehdessä puun taivuttaminen pasuttamalla oli tullut tutuksi. Viimekesäisestä ahkion ja jousen tekemisestäkään ei ollut haittaa. Paitsi että jokainen näistä mainituista projekteista vastasi korkeintaan yhtä kanootin teon työvaihetta.

    Tässä yhteydessä haluan kiittää sukulaisia ja ystäviä jotka antoivat syntymäpäivälahjan rahana tätä projektia varten. Samaten kiitän tahoa joka vuokrasi työtilan käyttööni.

    Mallin valinta

    Voidaan sanoa että minä en valinnut Punalintua vaan se valitsi minut. Kirjassa olevia malleja tutkiessani totesin Punalinnun olevan suurin ja kaunein. Kookas keula on alttiimpi sivutuulelle, mutta uskoin että minun kuntoiseni mies jaksaa pitää kanootin suunnassaan. Suuri kanootti myös painaa vähän enemmän, mutta tällä tekniikalla kanootista saadaan joka tapauksessa kevyt. Pituutta on mukavat 5,4 m joten se on nopea ja suuntavakaa matkakäytössä. Ajatuksenani on jokatapauksessa se, että kanootissa on itseni lisäksi usein myös toinen henkilö, koira sekä riittävä määrä varusteita. Ja kun ollaan järvellä, alkaa suurikin alus tuntuu äkkiä pieneltä.

    Redbird on ns. medium rocker; 7-kaarien kohdalla pohja on hivenen päälle 3 cm korkeammalla kun 0-kaaren kohdalla keskellä. Tällä on haettu kompromissia kääntymisen helpottamisen ja suuntavakauden välillä. Poikkileikkaukseltaan runko on yläreunoista sisäänpäin kääntyvä eli ne tumblehome. Tämä parantaa sivuttaisvakautta ja mahdollistaa leveän ulkopartaan. Lisäksi tämä "putkimainen" rakenne lisää rungon jäykkyyttä mikä puolestaan vaikuttaa edullisesti melonnan tehokkuuteen eli nopeuteen.

    Pisteenä i:n päälle, kiinnostukseni intiaanikulttuuriin oli sai minut ihastumaan Punalinnun kauniisiin muotoihin, joten valinta olikin sitten selvä.

    Kuvat

    Osa valmistuksen aikaisista vaiheista on nähtävissä alla olevissa kuvissa. Niitä varten, jotka ovat kiinnostuneet tarkemmista yksityiskohdista, on Picasa -kuvagalleriassa enemmän kuvia sekä ko työvaiheista kertovat kuvatekstit.

    Ohjekirjana Ted Mooresin Canoecraft. Punalinnun strategiset mitat jalkoina ja tuumina.

    Muutamia rakennusaikaisia kuvia.

    Keula- ja perävantaiden liimausta. Näin runko rakentuu rima kerrallaan. L-palikat ja puristimet pitävät rimaa paikoillaan kun liima kuivuu. Rimoja EI liimata kiinni muottikaariin vaan pelkästään toisiinsa.

    Tässä ulommat vantaatkin on jo kiinnitetty ja hiottu. Myös runko on hiottu joten petsaus voi alkaa.

    Ensimmäinen kerros epoksia joka hiotaan mattoa ja kolmea uutta epoksikerrosta varten. Sitte hiotaan sekä petsataan sisäpuoli.

    Partaiden esi-taivutuksessa oli melkoinen homma. Partaa koostuivat useista kappaleista joita kaikkia pitää taivuttaa toisesta päästään johonkin suuntaan. Myös partaiden liimaus oli kiireinen ja kriittinen paikka.

    Sitten penkit, keskipuu ja kannet. Kansissa olikin paljon yksityiskohtia nakerrettavaksi. Lisäksi ne ovat näkyvällä paikalla joten niiden pintakäsittelyä piti kokeilla moneen kertaan ennakkoon. Keulakannen kuviossa on "Tursaansydän".

    Tässä on jo lakkaa pinnassa, nyt ollaan voiton puolella. Penkkejä sovitellaan jo paikoilleen. Ja viimeinkin: se on valmis. Lisää vain vesi!

    Punalintu on viimeinkin auton katolla matkalla kohti uusia seikkailuja. Tässä vaiheessa vesi on jo lisätty. Tässä tapauksessa se on Koitereen lämmintä vettä kesällä 2010.

    Melat on valmistettu samoista materiaaleista. Niiden pinnassa on kolme kerrosta epoksia mutta ei lakkaa. Kun melat käytössä kuluvat on yksinkertaisinta vain hioa epoksipinta himmeäksi ja lisätä sitä uusi kerros.

    Käyttökokemuksia

    - Erittäin kevyen tuntuinen meloa verrattuna siihen mitä aiemmat kokemukseni muovi- ja lasikuitukanooteista.
    Tämä johtuneen pienestä omapainosta sekä rungon rakenteen jäykkyydestä; melottaessa kaikki energia siirtyy suoraan kanootin runkoon (vert. esim jos meloisit puolityhjää kumivenettä).
    - Kulkee suoraan, mutta kääntyy tarvittaessa. Tuntuu että kompromissi näiden kahden ominaisuuden välillä on sopiva ainakin minulle.
    - Liukuu hyvin, mikä johtuneen ennen kaikkea pitkästä rungosta ja keulan/perän hyvin suunnitellusta muodosta joka halkaisee hyvin vettä.
    - Rungon vakavuuteen olen myös tyytyväinen.
    - Tuntuu käyttäytyvän hyvin myös navakammassa tuulessa. Suhteellisen suuri koko partantaa merikelpoisuutta.
    - Tuulisella säällä on hyvä että mukana on jonkin verran kuormaa, jotta runko ei ole liian altis tuulelle.

    Huomioitavia asioita ja vinkkejä muille rakentajille

    - Kanoottipukin voi tehdä tavallisesta laudasta. Myös muottikaariin kannattaa haalia jostain hukkavaneria tai lastulevyä. Niiden ei tarvitse välttämättä olla ihan samanpaksuisia. Niiden valmiina tilaaminen aiheutti suurehkon (turhan) menoerän, mutta minulle tuli vähän kiire kun projekti realisoitui yllättävän nopeasti.
    - Rimojen höyläyttäminen kannattaa mielestäni tehdä "alihankintana" jos vain hinta on kohtuullinen. Näin säästää aikaa ja vaivaa eikä tule hävikkiä. Monet höyläämöt eivät pysty ajamaan 5mm paksua rimaa. Kannattaa kysellä vaikka puutekniikan alan oppilaitoksilta. Siellä on hyvät laitteet ja kohtuullinen hinta.
    - Tajusin jälkeenpäin että pyrin turhan takia valitsemaan pitkiä ja mahdollisimman oksattomia lautoja. Rimoja joutuu joka tapauksessa liittämään ja liittäminen on helppo homma noin kuin minä sen tein. Monet rakentajat ovat kehitelleet turhan monimutkaisia jigejä ja systeemejä, mutta yksinkertainen ratkaisu toimii. 2,5-3 metrinen puutavara riittää mainiosti. Etsi liike joka myy 1-laatuista kuusta.
    - Rimojen esitaivutus helpotti niiden liimaammista paikoilleen. Lisäksi halusin välttää sitä että rungon sisään jää jännityksiä jotka voisivat aiheutta muodon muutoksia kun L-palikat poistetaan.
    - Niittejä on aivan turha käyttää. L-palikkasysteemi toimi erittäin näppärästi.
    - Jos pohjaan laittaisi keskiriman (kölin kohdalle) voisi rimojen liimaamisen loppuvaiheessa edetä nopeammin.
    - Keula- ja perävantaiden pasuttaminen ja taivuttaminen voi olla haasteellista jos ei ole enen pasuttanut puuta.
    - Kannattaa tehdä vantaat ajoissa, jotta ne ovat valmiina kun rakentaminen alkaa. Jos vannas menee uusiksi, on aikaa vievää liottaa, taivuttaa ja kuivattaa sekä ulko että sisäkappaleet.Tämä voi viivyttää rakentamisen aloittamista helposti jopa yli viikolla.
    - Mitä kapeammat vannaslistat ovat, sitä nopeammin ne kuivuvat, mutta virheisiin taas on vähemmän varaa.
    - Osta heti alussa reilusti puristimia, niitä tarvitsee joka tapauksessa paljon partaiden liimauksessa. Halvat puristimet eivät välttämättä ole hyviä ja laadun merkityksen näissäkin huomaa vaikka ovatkin "sekundäärisiä" tarvikkeita.
    - Runkoa varten kannattaa mielestäni ottaa epoksiin hidas kovete. Lisksi kannattaa olla myös esim litran pakkaus nopealla kovetteella olevaa epoksia pikkuhommia varten niin se kuivuu nopeammin.
    - Huom: epoksi ja polyesterihartsi ovat eri asioita.
    - Huom: valtti ja petsi ovat eri asioita.
    - Kokeile kaikki jutut (epoksit, petsit...) koepaloilla ennen varsinaista hommaa varsinkin jos olet aloittelija.
    - Levitä puulle ensin kerros epoksia, anna kuivua, sitten matto ja sitten taas epoksia. Älä laita mattoa suoraan paljaalle puulle sillä alle jää helposti ilmaa.
    - Jos tilaat erikoispuuta partaisiin, mittaa tarvittavien rimojen paksuudet tarkasti niin ei jää hukkapaloja, jalopuut on sika-kalliita joskus. Aloita erikoispuiden etsintä ajoissa.
    - Älä yritä oikoa, työn säästäminen väärässä paikassa kostautuu.
    - Varaa mahd puut kansiin ja tee ne (puoli)valmiiksi ajoissa esim epoksin kuivuessa tai hionnan välissä kun kaipaat vaihtelua. Jos kansi (tai keskipuu tms) koostuu useasta palasta ja jos niissä on koristeita menee kaikkien liimasaumojen kuivumiseen aikaa. Jos tätä täytyy odottaa siinä vaiheessa kun osaa pitäisi jo asentaa niin menee aikaa hukkaan.
    - Rakenna hiomakoneisiin esim vanhasta imurista pölynpoistosysteemi. Työn tehokkuus parantuu 100% kun pöly ei jää pyörimään hiontalaikkaa, Lisäksi muuten on joka paikka täynnä pölyä.
    - Käsin hiominen on rankaa, mutta antaa parhaan mahdollisen työnjäljen. Koneet tekee aina jälkiä, joita silmä ei näe kuin vasta sitten kun on väri tai epoksi pinnassa.
    - Lue kaksi edellistä kohtaa uudelleen. Hiomista on h...vetillinen määrä. Hiomisen aikana saa kiroilla.
    - Tilaamani lasikuitukankaan nimellisleveys oli 120 cm . Varauduin siihen että joudun laittamaan kaksi kangasta vierekkäin, koska tarvitsemani leveys oli harmittavasti n 124...125 cm. Kuinka ollakaan, Kevran myymä kangas oli oikeasti leveydeltään jotain 127 cm ja leveys riitti. Kangasta tuli siis ostettua turhan takia kaksinkertainen määrä. Varmista kankaan TODELLINEN leveys ennenkuin tilaat.
    - Vesiohenteinen jauhepetsi on kätevää ja helppoa käyttää ja sillä on helppo korjata mahd virhekohdat, suosittelen.
    - Jos puun päällä on liimaa niin petsi näkyy siinä tummempana. Hio pois ja tuputtele siihen kohtaan petsiä paperitupolla.
    - Toisaalta joissain vastaavissa kohdissa liimakohta jäi vaaleaksi eli se ei imenyt petsiä, Riippui vähän puun syiden suunnasta tai jostain.
    - Epoksikohtaan petsi ei imeydy, pyri hiomaan epoksi huolellisesti pois esim vantaiden vierestä. Muuten jää valkoiseksi se kohta.
    - Partaiden yms osien esitaivuttaminen helpottaa asennusta ja näin saat siistimmän lopputuloksen vähemmällä äheltämisellä ja manaamisella. Lisäksi rakenteeseen ei jää sisäisiä jännityksiä. Kannattaa siis pasuttaa vaikka siinä on isohko homma.
    - Koeta järjestää aikataulusi niin että on aikaa käytettäsissä. Jos kokoajan pitää hypätä jonnekin ja ennätät työskennellä vaan pari tuntia päivässä niin kyllä hidastaa hommaa.
    - Kannattaa vaikka maksaa siitä että on kunnon työtila. Isokin verstas täyttyy äkkiä kaikenlaisista rojuista.
    - Selvitä voitko josain käyttää kunnon puutyöpajaa jossa on kaikki koneet yms. Vaikka itse kanootin teko on muualla niin voit työstää osia esim kansalaisopistolla. Lisäksi kansalaisopistoston puutyöryhmässä saat ammattilaiselta (opelta) hyviä neuvoja.
    - Kuka tahansa osaa tehdä kanootin mutta kuka tahansa ei tee.

    Materiaalit

    Puutavara:
    - Runko 5 mm paksu kuusi- ja tervaleppärima, koristeissa pähkinäpuuta.
    - Sekä sisä- että ulkopartaat ovat mahonkia.
    - Kansissa on käytetty raitaa.
    - Istuimien rimat on tehty kuusirimasta.

    Epoksi ja lasikuitukangas: Kevralta tilattu SP 106 -epoxy system, hidas kovete. Kangas myös Kevralta, tvälli, 160g/m2

    Pintakäsittely: Kevralta Hempel Diamond Varnish, laimennettu n 10% paitsi ulkopinnan viimeinen kerros laimentamaton.

    Mitat

    - Pituus: 5,4 m
    - Leveys: 82 cm
    - Korkeus:
    - Paino: 29 kg

    Hintapolitiikasta

    - Kanoottipukkiin vanerit ja kaaret otin valmiiksi muotoon sahattuina CNC:llä työstettynä ja maksoivat yhteensä 300 €.
    - Kuusilauta runkoon ei maksanut paljoa. Sahasin sen rimoiksi itse ja höyläytin pontit höyläämössä, mikä maksoi 50 €.
    - Tervaleppää meni muutamia lautoja kylkikoristekuvioon sekä meloihin. Ei ollut ilmaista sekään. Pähkinäpuukynnys K-raudasta maksoi 35 €.
    - Saarnilauta vantaisiin (keula- ja peräpuut) maksoi jonkin verran sekä muoviputkea höyrystykseen jne.. yht n 50,-.
    - Mahonkirimat partaisiin (Seppälän venetarvike) maksoivat ihan HELVETISTI, mutta on se hyvän näköistäkin.
    - Muuta puutavaraa menee erilaisiin pikkujuttuihin kuten tukijigeihin, keskipuuhun, kansiin, pukit myöhempää "seisotusta" varten, istuimet, partaiden taivuttamiseen tarvittavat jigit... Useita kymppejä niihinkin saa menemään.
    - Herdins petsit n 20 €.
    - Puuliimaa kaksi pulloa, oisko joku 30 €.
    - Epoksia meni runkoon yht 9 litraa (SP 106). Lisäksi kaksi litran pakkausta pienempiin juttuihin. Rungon lisäksi sitä menee vantaiden liimaamiseen (ensin yhteen ja sitten paikoilleen), melojen liimaamiseen ja päällystämiseen, partaiden päällystämiseen ja liimaamiseen, keskipuuhun yms yllättäviin paikkoihin. Lisäksi vielä kangas niin hintaa tulee n 500 €.
    - Hempelin 2-komponenttilakka (2x0,75 litraa ja ohennin) maksoivat reilun 100 €.
    - Pieni purkki tavallista lakkaa istuimiin (10 €) sekä 10 m nylonhihnaa (reilu 10 € sekin) sekä 80 ruuvia.
    - Hurja määrä ainakin 10 pakkausta) halpoja pensselisettejä (á 2-3 €) epoksin levittämiseen ja 2 huippusivellintä lakkaukseen (yht 30 €).
    - Annosteluruiskut epoksin ja kovetteen sekä lakan ja kovetteen mittaamiseen. Pakasterasioita näiden sekoittamista varten, talouspaperia...
    - Ruuveja pukin kokoamiseen, nauloja, maalarinteippiä 2 rullaa, hurja määrä hiomapapereita ja -laikkoja, nauhahiomakoneen nauhoja muutama pkt (oisko ollut 7-8 € /kpl) kuormaliinoja 4kpl (vantaiden liimaus), puristimia kymmeniä n 2-3 € / kpl).
    - Nauhahiomakone ja epäkeskohiomakone, molemmat n 30 €.
    - Muita pieniä työkaluja vaikeasti arvioitava määrä, mm. poranteriä, "japanilainen saha"(30 €), katkoteräveitsen teriä jne jne.
    - Lisäksi täytyy hankkia mm kelluntaliivit ja tarvittavat jutut joilla kanootin saa auton katolle, sekä on kehitettävä systeemi jolla sitä säilytetään muuna aikana. Köysipylpyrät, koukut, narut yms maksoivat taas kerran useita kymppejä.
    - Mitähän vielä; suojakäsineitä ja hengityssuojaimia. Canoecraft kirja Amazonilta, millimetripaperia, vanerinpalat L-kappaleisiin, kevytpeitteet lattian suojaamiseen... mitähän unohtuu ?

    -Kaiken kaikkiaan, jokapäivä piti käydä rautakaupassa jotain hakemassa ja aina meni rahaa.