Asiakkaiden kertomaa

Vilin tarina (lisätty 29.4.2006)

Nelivuotiaana perheesemme muuttanut novascotiannoutaja Vili oli ollut luonamme kaksi päivää, kun huomasin ensimmäisen kerran sen astuvan oudosti laskeutuessamme jyrkkää metsärinnettä. Koira loikki kolmella jalalla pitäen hetken oikeaa takajalkaa ylhäällä. Kun tilanne meni ohi, askellus oli taas normaalia ja laitoin kaiken tikun tms. piikkiin. Kun sama oli myöhemmin tapahtunut vielä pari kolme kertaa, minkä jälkeen koira oli aina pari päivää kipeän ja väsyneen oloinen, menimme eläinlääkäriin. Diagnoosina patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno. Vili joutui hetimiten leikkaukseen, jossa telauraa syvennettiin, jotta lumpio jatkossa pysyisi paikoillaan.

Elettiin helmikuuta 2004, ja 6 viikkoa oli määrä lenkkeillä ainoastaan hihnassa. Jo alussa kiinnitimme huomiota siihen, että Vili ei uskaltanut varata painoa juuri ollenkaan leikatun jalan päälle. Eläinlääkärimme passitti meidät tästä syystä pari kertaa fysioterapiaan, josta saadut kotiohjeet ja seuranta eivät jälkikäteen ajatellen olleet ihan riittäviä. Kun koira pääsi taas vapaaksi ja lähti juoksemaan, ajattelimme, että kunnossahan se on. Kun Vili seisoi paikallaan, huomasi kyllä, että oikea takajalka on aina vähän varpaisillaan, mutta kun muita poikkeavuuksia ei huomannut, mentiin kesää kohti vanhaan malliin. Parin kolmen päivän rankka mökkirupeama paljasti kuitenkin sen, että kaikki ei ollutkaan ihan kunnossa: pennun kanssa tehtyjen spurttien jälkeen alkoi ontuminen. Tästä seuranneella lääkärikäynnillä oli sattuma pelissä: meiltä tiedusteltiin, voisiko Vili olla erään eläinfysioterapeuttiopiskelijan lopputyökoira? Tämä sopi meille erinomaisesti: Niemisen Tarja tuli heti käymään ja totesi, että eihän oikeassa takareidessä ole juuri lainkaan lihaksia -jos halutaan, että jalka alkaa kestää ja että operoitua kohtaa uhkaava nivelrikko saadaan lykättyä hamaan tulevaisuuteen, on aloitettava kuntoutus ja heti!

Saimme joka käyntikerralla uusia jumppaohjeita, joiden mukaan kuntoutin Viliä jokikinen päivä. Aikaa tähän ei mennyt kerralla paljon, ja motivaatio hommaan oli kova, sillä halusin Vilille taas terveen paperit ja mahdollisuuden harrastaa. Tarja mittasi reisien ympärykset kuntoutusjakson alussa ja uudelleen lopussa eli n. kolmen kuukauden kuluttua. Tuloksena oli se, että alussa surkea oikea reisi oli lopuksi paksumpi kuin vasen, jota koira oli aiemmin käyttänyt lähes pelkästään (joten voi kuvitella, kuinka hyvässä kunnossa se oli!). Kuntoutuksen alkuvaiheessa Vili ontui kerran tai kaksi liiallisen rasituksen seurauksena. Marras-joulukuun 2004 jälkeen Vili ei ole ontunut kertaakaan ja jotta takapakkia ei enää koskaan tulisikaan, käymme Tarjan vastaanotolla kerran kuukaudessa tai kahdessa varmistamassa, että lihaksisto ei ole pysyvästi jumittunut ja että molemmista reisistä löytyy edelleen lihasmassaa! Harrastamme täysin normaalisti tokoa, vesipelastusta, noutohommia ja hakua sekä teemme pitkiä metsälenkkejä kovien juoksukavereiden kanssa. Johanna Mäkeläinen