Olen Tiina Salminen ja asun Jyväskylässä, Keski-Suomessa. Kissaharrastuksen aloitin vuonna 1994, jolloin sain ensimmäisen kissani, kotikissa Frankin. Tällä hetkellä elämääni sulostuttaa kotona seitsemän kissaa; Siamilaiset Kimi, Aake ja Kerttu, Itämaiset lyhytkarvat Peppi ja Silja, Eurooppalainen Nikke ja Kotikissa Frank. Lokakuussa-07 laumaamme liittyi koira, Endo The Nahkacollie.
Kasvattajanimeni FlyingFinn's on rekisteröity FIFe:ssä 3.9.2002. Olen kasvattanut tähän mennessä neljä pentuetta, joista ensimmäinen pentue syntyi 8.6.2003.
Siamilainen on minulle kissaroduista ykkönen. Kimin tultua taloon ihastus rotua kohtaan voimistui, olin aivan myyty. Aaken ja jo edesmenneen Sirun myötä menetin sydämeni täysin rodulle <3 Nuorimman siamilaiseni (eli Kertun) myötä toivon pääseväni alkuun LO-siamilaisten kasvatuksessa. Lo-siamilaiset ovat siamilaisia, joilla ei ole sukutaulussaan muita rotuja. Koska ruskeatabbynaamioilla on aivan erityinen paikka sydämessäni, niin toivon, että solidi(yksvärinen)naamioiden lisäksi meillä näkisi päivänvalon jokunen raitanaamakin.
Toinen minulle rakas rotu on itämainen lyhytkarva, johon kasvatukseni onkin keskittynyt tähän asti, lukuunottamatta ensimmäistä pentuetta, johon syntyi sekä itämaisia, että siamilaisia. Tarkoituksenani on jatkossa kasvattaa itämaisia itämaisella, eli en yhdistä keskenään itämaista ja siamilaista. Tämä ei tosin aina poissulje siamilaisten syntymisen mahdollisuutta itämaisyhdistelmistä. Kaikki pennut ovat toki minulle yhtä rakkaita, vanhempien rodusta riippumatta. Haaveenani on saada joskus aikaiseksi pentue, jolla on itämaisia sukukirjat täynnä. Itämaisissa ticked tabby on lempikuvioni, ja yritänkin keskittyä tulevaisuudessa niihin.